Kuolinpesä maatalouden, metsätalouden tai elinkeinotoiminnan harjoittajana

Jos henkilö on elinaikanaan harjoittanut maataloutta tai metsätaloutta tai elinkeinotoimintaa elinkeinonharjoittajana, kuoleman jälkeen tämä toiminta siirtyy kuolinpesän nimiin. Niin kauan kuin kuolinpesää ei jaeta, pesän osakkaat vastaavat yhdessä kuolinpesän veroasioista.

Kuolinpesän osakkaiden eli perikunnan vastuulla on antaa oma-aloitteisesti määräaikana vastaavat veroilmoitukset, jotka maatalouden tai metsätalouden harjoittaja tai elinkeinonharjoittaja on antanut eläessään:

Metsätalouden veroilmoitusta ja metsätalouden arvonlisäveroilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos edelliseltä vuodelta ei ole ilmoitettavaa.

Maatalouden ja elinkeinotoiminnan veroilmoitus täytyy palauttaa aina – myös silloin, jos toimintaa ei ole ollut. Arvonlisäveron ilmoitus- ja maksupäivä määräytyy yrityksen verokauden mukaan: se on joko kuukausi, neljännesvuosi tai vuosi.

Kuolinpesän nimissä annetaan vain yksi veroilmoitus riippumatta siitä, kuinka paljon kuolinpesässä on osakkaita.

Kuolinpesän asiointi OmaVerossa

Kuolleen henkilön verotietoihin ei pääse enää OmaVeron kautta. OmaVerossa voi kuitenkin hoitaa kuolinpesälle siirtyneitä maatalouden ja metsätalouden veroasioita silloin, kun kuolinpesällä on jo valmiiksi Y-tunnus. Kuolinpesällä säilyy sama Y-tunnus, joka vainajalla oli eläessään. 

  • Kuolinpesän sähköistä asiointia varten pesän osakkaiden täytyy antaa esimerkiksi yhdelle osakkaalle Suomi.fi-valtuus veroasioiden hoitoa varten. Näin annat Suomi.fi-valtuuden veroasioiden hoitamiseen
  • Lisäksi asianhoitajalla täytyy olla henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne, jotta voi kirjautua OmaVeroon. Kuolinpesän tiedot saa näkyviin OmaVerossa, kun kirjautumisen jälkeen valitsee "Asioi yrityksen puolesta".

Veroilmoituksen antaminen – kun toiminta jatkuu ennallaan

Verotus kuolinvuodelta menee samalla tavalla kuin silloin, jos henkilö olisi elänyt vuoden loppuun. Kuolinpesä antaa veroilmoitukset kuolinvuotta seuraavana keväänä.

Maatalous: Toisen puolison kuoleman jälkeen sovelletaan yrittäjäpuolisoita koskevia säännöksiä vielä kuolinvuoden ajan.

Elinkeinotoiminta: Toisen puolison kuoleman jälkeen sovelletaan yrittäjäpuolisoita koskevia säännöksiä vielä kuolinvuoden ajan.

Siirry ohjeisiin:

Maatalousyrittäjä

Metsänomistaja

Liikkeen- tai ammatinharjoittajan verotus

Metsätalous: Kuolinpesää verotetaan vainajan metsistä ja leskeä omista metsistään. Kuolinpesä ja leski antavat siis erikseen metsätalouden veroilmoitukset ja arvonlisäveroilmoitukset.

Jos kuolinpesä ja leski omistavat metsiä yhdessä, niistä muodostuu lesken ja kuolinpesän yhtymiä siten, että yhdessä yhtymässä on vain samoin omistusosuuksin omistettuja metsiä. Metsäyhtymä muodostuu myös silloin, jos metsätila jaetaan perinnönjaossa usealle perilliselle määräosin. Näissä tilanteissa metsätalouden veroilmoituksen ja arvonlisäveroilmoituksen antaa yhtymä.

Siirry ohjeisiin:

Metsänomistaja

Metsäyhtymä

Maatalous: Jos vainaja omisti maatilan kokonaan tai yhdessä puolisonsa kanssa, kuolinpesä vastaa maatalouden veroista. Kuolinpesä antaa maatalouden veroilmoituksen niin kauan, kunnes ositus ja perinnönjako on tehty. Tässä tilanteessa ei siis muodostu maatalousyhtymää.

Maatalousyhtymä muodostuu kuitenkin silloin, jos puolison kanssa harjoitettuun maatalouteen kuuluu varallisuutta, jonka leski omistaa yksin – esimerkiksi peltoja. Tässä tilanteessa kuolinvuoden jälkeen muodostuu lesken ja kuolinpesän maatalousyhtymä, joka antaa yhden maatalouden veroilmoituksen yhtymänä.

Maatalous- tai metsäyhtymä muodostuu myös silloin, jos maatila jaetaan perinnönjaossa usealle perilliselle määräosin.

Siirry ohjeisiin:

Maatalousyrittäjä

Maatalousyhtymä

Elinkeinotoiminta kuolinpesänä: Elinkeinotoimintaa harjoittava kuolinpesä vastaa veroista itsenäisesti 3 vuotta perinnönjättäjän kuolinvuoden jälkeen. Kuolinpesä antaa omissa nimissään vuosittain

  • elinkeinotoiminnan veroilmoituksen (5-lomake)
  • verokautensa mukaiset arvonlisäveroilmoitukset.

Jos kuolinpesä harjoittaa myös muuta toimintaa kuin elinkeinotoimintaa, lue myös ohjeet, miten kuolinpesä antaa veroilmoitukset esimerkiksi vuokratuloista sekä maatalouden ja metsätalouden tuloista.

Siirry ohjeisiin:

Liikkeen- tai ammatinharjoittajan verotus

Kuolinpesän vuokratulot ja verot

Elinkeinotoiminta rekisteröimättömänä elinkeinoyhtymänä: Jos vainaja on elinaikanaan harjoittanut elinkeinotoimintaa yhdessä puolisonsa kanssa, kuolinpesä ja leski voivat jatkaa toimintaa myös rekisteröimättömänä elinkeinoyhtymänä. Tähän vaikuttavat kuitenkin yritysvarallisuuden omistussuhteet ja muut olosuhteet. Yrittäjäpuolisoita koskevia säännöksiä ei kuitenkaan enää sovelleta.

Rekisteröimätön elinkeinoyhtymä antaa elinkeinotoiminnastaan veroilmoituksen.

  • Veroilmoituksen perusteella elinkeinotoiminnan tulos jaetaan tulo-osuuksiksi yhtymän osakkaiden eli lesken ja kuolinpesän kesken.
  • Leski ja kuolinpesä maksavat tulo-osuuksiensa mukaisesti tulosta veroa.
  • Rekisteröimätön elinkeinoyhtymä antaa myös verokautensa mukaiset arvonlisäveroilmoitukset.

Kun perillinen tai leski jatkaa elinkeinotoimintaa, on usein tarkoituksenmukaisempaa tehdä perinnönjako tai toimintamuodon muutos kuin toimia rekisteröimättömänä elinkeinoyhtymänä. Näin voidaan välttää epäselvyyksiä varojen oikeasta omistajasta ja tulojen kohdentamisesta.

Siirry ohjeisiin:

Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön verotus

Kaupparekisteriin merkitsemätön elinkeinoyhtymä (rekisteröimätön elinkeinoyhtymä)

Sukupolvenvaihdos perintötilanteissa (syventävä vero-ohje)

Jos henkilö on kuollut ja veroilmoitus on sen vuoksi jäänyt antamatta ajallaan, perillisten tehtäväksi jää huolehtia siitä, että ilmoitus tulee kuitenkin annettua.

Veroilmoituksen voi antaa, vaikka määräpäivä olisi jo mennyt. Jos sähköinen asiointi OmaVerossa ei tässä tilanteessa onnistu esimerkiksi siksi, että Suomi.fi-valtuudet puuttuvat, veroilmoituksen voi antaa paperilomakkeilla.

Siirry ohjeisiin:

Maatalousyrittäjä

Metsänomistaja

Liikkeen- tai ammatinharjoittajan verotus

Kun maatalouden, metsätalouden tai elinkeinotoiminnan harjoittaminen päättyy

Kuolinpesän elinkeinotoiminnan harjoittaminen päättyy yleensä toiminnan lopettamiseen, jos elinkeinotoiminnalle ei ole jatkajaa.

Kun kuolinpesä lopettaa elinkeinotoiminnan tai maatalouden harjoittamisen tai arvonlisäverollisen toiminnan

  • tee lopettamisilmoitus
  • poista kuolinpesä Verohallinnon rekistereistä
  • anna viimeiset veroilmoitukset.

Huomaa, että jos vain arvonlisäverollinen toiminta päättyy, poista kuolinpesä arvonlisäverovelvollisten rekisteristä.

Kun kuolinpesää ei jaeta, se saa jatkossakin esitäytetyn veroilmoituksen.

Toiminnan lopettaminen – yritykset ja yhteisöt

Näin poistut Verohallinnon rekistereistä OmaVerossa

Kuolinpesän elinkeinotoiminnan harjoittaminen päättyy yleensä toiminnan lopettamiseen, jos elinkeinotoiminnalle ei ole jatkajaa. Kuolinpesän elinkeinotoiminta voi päättyä myös perinnönjakoon tai tilanteeseen, jolloin kuolinpesän omaisuus siirtyy ainoalle perilliselle ilman perinnönjakoa.

Toimi seuraavan ohjeen mukaan näissä tilanteissa:

  • Kuolinpesä lopettaa elinkeinotoiminnan harjoittamisen tai arvonlisäverollisen toiminnan ja kuolinpesä jaetaan.
  • Kuolinpesä lopettaa maatalouden tai metsätalouden harjoittamisen tai arvonlisäverollisen toiminnan.
    1. tee lopettamisilmoitus
    2. poista kuolinpesä Verohallinnon rekistereistä
    3. toimita perinnönjakokirja Verohallintoon
    4. anna viimeiset veroilmoitukset.

Toiminnan lopettaminen – yritykset ja yhteisöt

Näin poistut Verohallinnon rekistereistä OmaVerossa

Perinnönjako ja kuolinpesän lakkauttaminen

Usein kysyttyä

Maatalouden veroilmoitus

Ilmoita esimerkiksi

  • maatalouden tulot, esim. viljelytuotteiden myynti
  • maatalouden menot, esim. lannoitteiden tai siementen hankinnat
  • maatalouden varat ja velat
  • maatilalta saadut vuokratulot, esimerkiksi pellonvuokrasta tai tuulivoimala-alueesta.

Muista! Kuolinpesä on muistiinpanovelvollinen, eli maatalouden tuloista ja menoista täytyy pitää muistiinpanoja.

Metsätalouden veroilmoitus

Ilmoita esimerkiksi

  • metsätalouden tulot, esim. puun myyntitulot
  • metsätalouden menot, esim. metsätalouden matkakulut
  • seurantatiedot metsävähennyksestä ja varauksista.

Muista!

  • Kuolinpesä on muistiinpanovelvollinen, eli metsätalouden tuloista ja menoista täytyy pitää muistiinpanoja.
  • Puukauppa-asiakirjoissa käytetään kuolinpesän Y-tunnusta, jos kuolinpesä on arvonlisäverovelvollinen.

Elinkeinotoiminnan veroilmoitus

Ilmoita esimerkiksi

  • elinkeinotoiminnan tulot, esimerkiksi tuotteiden myynti
  • elinkeinotoiminnan menot, esimerkiksi elinkeinotoimintaa varten ostetut tavarat ja palvelut
  • elinkeinotoiminnan varat ja velat.

Muista! Elinkeinotoiminnan veroilmoitus täytyy palauttaa aina – myös silloin, jos toimintaa ei ole ollut.

Arvonlisäveroilmoitus

Ilmoita esimerkiksi

  • arvonlisävero esimerkiksi puun myynnistä
  • arvonlisäverot, jotka voi vähentää eli jotka sisältyvät metsätalouden liiketoimintaa varten ostettuihin tavaroihin ja palveluihin.

Huomaa, että vainajan, lesken tai perillisen henkilökohtaiseen verotukseen liittyvät asiat eivät kuulu kuolinpesän maatalouden, metsätalouden tai elinkeinotoiminnan veroilmoitukseen eikä arvonlisäveroilmoitukseen.

Kun kuolinpesässä on tehty ositus, eli lesken osuus maatilasta tai metsästä on erotettu kuolinpesän osuudesta, leski ja kuolinpesä muodostavat verotusyhtymän (maatalousyhtymän tai metsäyhtymän).

Verotusyhtymä vastaa maatalouden ja metsätalouden tuloista ja veroilmoituksista. Jos leski ilmoittaa osituksen jälkeen käyttävänsä hallintaoikeuttaan maatalouden tai metsätalouden koko varallisuuteen, maatalouden tai metsätalouden tulosta verotetaan leskeä.

Huomaa! Kun kuolinpesässä on tehty ositus, muista lähettää kopio ositus- ja perinnönjakokirjasta Verohallintoon. Lue ohje: Perinnönjako – toimita jakokirjasta kopio Verohallintoon

Kuolinpesän verotus elinkeinotoiminnan tulosta päättyy perinnönjakoon.

  • Kuolinpesä maksaa veroa niistä tuloista, jotka ovat kertyneet perinnönjakoon mennessä.
  • Perinnönjaon jälkeen veroista vastaavat ne, jotka saavat elinkeinotoiminnan perintönä.

Osituksessa toimitaan vastaavasti:

  • Omaisuuden luovuttaja maksaa veroa niistä tuloista, jotka ovat kertyneet yksityisliikkeestä tai sen osasta ositushetkeen mennessä.
  • Ositushetken jälkeen veroista vastaa se, joka on saanut omaisuuden osituksessa.

Jos yksityisliikkeen varoja siirretään perinnönjaon yhteydessä pois yksityisliikkeen varoista, voi muodostua yksityiskäyttöönottoja. Lue tarkemmin niiden määrittelystä ja veroseuraamuksista syventävästä vero-ohjeesta, joka koskee omaisuuden ottamista yksityiskäyttöön.

Kuolinpesän osakkaiden täytyy huolehtia vainajan ja kuolinpesän verojen maksamisesta. On hyvä muistaa, että perinnönjako ei vaikuta takautuvasti elinkeinotoiminnasta määrättyihin tai määrättäviin veroihin. Kuolinpesän osakkaat ovat yhdessä vastuussa veroista, jotka koskevat kuolinpesän aikana harjoitettua elinkeinotoimintaa.

Siirry ohjeisiin:

Huomaa! Kun kuolinpesässä on tehty ositus tai perinnönjako, muista lähettää kopio ositus- tai perinnönjakokirjasta Verohallintoon. Lue lisää ohjeesta Perinnönjako – toimita jakokirjasta kopio Verohallintoon

Sivu on viimeksi päivitetty 17.10.2024