Erityisalojen matkat

Erityisaloja ovat rakennus-, maanrakennus- ja metsäala. Erityisalojen töissä työkohteet vaihtuvat usein. Jos työnantajasi ei ole korvannut matkakuluja erityiselle työntekemispaikalle, voit vähentää kuluja verotuksessa.

Työskentelyolosuhteet ratkaisevat

Erityisalalla työskentelyä ei ratkaista ammattinimikkeen perusteella, vaan olennaista ovat työskentelyolosuhteet. Esimerkiksi sähkö- ja putkiasentajat voivat työskennellä joko erityisalalla tai tehdä liikkuvaa työtä. Liikkuvassa työssä työkohteet vaihtuvat useammin kuin erityisalalla, tyypillisesti päivittäin tai viikoittain. Tällöin henkilöä pidetään liikkuvaa työtä tekevänä, vaikka hän tekisi rakennus-, maanrakennus- tai metsätöitä. Erityisalaan ja liikkuvaan työhön sovelletaan eri säännöksiä ja siksi on tärkeä erottaa, milloin on kyse erityisalalla työskentelystä ja milloin liikkuvasta työstä.

Varsinainen työpaikka

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa työntekijä työskentelee vakituisesti. Erityisalalla työskentelevällä ei pääsääntöisesti ole varsinaista työpaikkaa. Erityisalalla varsinainen työpaikka voi kuitenkin muodostua kahdessa tilanteessa:

a)    Työntekijä työskentelee työnantajan toimipaikassa.

Esimerkki 1: Rakennusmestari työskentelee päivän viikossa rakennusliikkeen toimistossa ja muutoin vaihtuvilla rakennustyömailla. Rakennusmestarilla on varsinainen työpaikka rakennusliikkeen toimistolla.

b)    Työntekijä työskentelee samassa työkohteessa yli kolme vuotta.

Pelkkä käynti työnantajan toimipaikassa tai varastolla ei muodosta erityisalan työntekijälle varsinaista työpaikkaa.

Esimerkki 2: Rakennusmies ajaa päivittäin työmaalle työnantajan varaston kautta, mistä hän noutaa rakennustarvikkeita. Varasto ei ole rakennusmiehen varsinainen työpaikka, koska hän ei työskentele siellä.

Päivittäiset matkat

Matkat kotoa tai työskentelypaikkakunnalla sijaitsevalta asunnolta vaihtuviin työkohteisiin

Voit vähentää matkakulut kotoa tai työskentelypaikkakunnalla sijaitsevalta asunnolta erityiselle työntekemispaikalle tulonhankkimiskuluina, jos et ole saanut työnantajaltasi verovapaata korvausta samoista matkoista. Saat tehdä vähennyksen käyttämäsi kulkuneuvon kustannusten mukaan.

Ilmoita nämä matkat  kohdassa Matkakulut – Erityisalan matkat.

Näin ilmoitat erityisalan matkat OmaVerossa

Esimerkki 3: Kirvesmies Antti menee omalla autollaan suoraan kotoaan rakennustyömaalle ja sieltä kotiinsa. Työmaakohteet ja matkat vaihtelevat. Antti saa vähentää matkat erityisalan matkoina siltä osin kuin työnantaja ei ole korvannut matkakuluja. Antti saa tehdä vähennyksen oman auton käyttökustannusten mukaan 0,27 e/km (vuonna 2024).

Jos sinulla  on varsinainen työpaikka,  voit vähentää matkakulut sinne asunnon ja työpaikan välisinä matkoina halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuna. Jos teet myös työmatkoja erityisille työntekemispaikoille (työmaille), voit vähentää nämä matkakulut tulonhankkimiskuluina, jolloin ei ole vaatimusta halvimmasta kulkuneuvosta. 

Esimerkki 4: Työmaapäällikkö Pekka menee aamulla rakennusliikkeen toimistoon. Hän käy sieltä päivän aikana työmaalla ja palaa takaisin toimistolle. Pekka tekee matkat omalla autollaan. Toimistolta hän ajaa takaisin kotiinsa. Matka kotoa toimistolle on asunnon ja työpaikan välinen matka, jonka kustannukset Pekka saa vähentää halvimman kulkuneuvon mukaan laskettuna, jos kuluja on enemmän kuin omavastuuosuus 900 euroa (vuonna 2024). Koska Pekka olisi päässyt kotoa toimistolle bussilla (halvin kulkuneuvo), hän saa vähentää kodin ja työpaikan väliset matkat vain bussilipun hinnan mukaan laskettuna.

Matkat toimistolta rakennustyömaalle ja takaisin ovat työmatkoja, joista aiheutuneet matkakulut Pekka saa vähentää tulonhankkimiskuluina, jos työnantaja ei ole korvannut niitä. Nämä matkat Pekka saa vähentää oman auton käytön mukaan. Vähennyksen määrä on 0,27 e/km (vuonna 2024).

Päivittäisistä matkoista on pyydettäessä selvitettävä seuraavat asiat:

  • mistä ja mihin työmatkoja on kuljettu
  • kuinka pitkiä matkat ovat olleet (kilometrimäärä)
  • kuinka usein mihinkin kohteeseen on kuljettu.

Viikonloppumatkat

Viikonloppumatkoilla tarkoitetaan työntekijän työviikon alkaessa tekemiä kodin ja työskentelypaikan välisiä matkoja sekä työviikon päättyessä työskentelypaikan ja kodin välisiä matkoja. Viikonloppumatkoja vastaavia muita matkoja ovat esimerkiksi muut kuin viikonloppuun ajoittuvat vapaa-ajan matkat.

Matkat kotiin työkomennuksen aikana

Voit vähentää työkomennuksen aikana kotiin tekemiesi viikonloppumatkojen kustannukset halvimman kulkuneuvon mukaan asunnon ja työpaikan välisinä matkoina. Julkinen kulkuneuvo on halvin, jos ehdit käydä viikonlopun aikana kotona julkisilla liikennevälineillä.

Jos työnantajasi korvaa viikonloppumatkasta johtuneita matkakuluja, saamasi korvaus on palkkaa. Saat silloinkin vähentää viikonloppumatkasta johtuneet matkakulut halvimman kulkuneuvon mukaan.

Ilmoita kotiin tehdyt matkat kohdassa Matkakulut – Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut

Matkat kotiin, jos työkomennus katkeaa

Työkomennus voi keskeytyä esimerkiksi loman tai sairausloman ajaksi tai silloin, kun työnantaja ei ole järjestänyt majoitusta viikonlopuksi.

Jos työkomennus toisella paikkakunnalla keskeytyy, voit vähentää kotiin tekemiesi matkojen matkakulut tulonhankkimiskuluina, jos työnantajasi ei ole korvannut niitä. Voit tehdä vähennyksen sen kulkuneuvon mukaan, jota olet käyttänyt.

Ilmoita nämä matkat kohdassa Matkakulut – Muun kuin asunnon ja työpaikan välinen matka - Viikonloppumatkat kotiin

Kakkosasunnon vaikutus

Jos asut työskentelypaikkakunnalla (työnantajan järjestämässä tai itse vuokraamassasi asunnossa) samassa tai samalla seudulla sijaitsevassa asunnossa yli kolme vuotta, asunnosta tulee sinulle ns. kakkosasunto. Tällöin voit vähentää viikonloppumatkojen kulut vain, jos sinulla on perhettä. Vähennys tehdään halvimman kulkuneuvon mukaan laskettuna. Sinua pidetään verotuksessa perheellisenä, jos olet avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa tai jos sinulla on avopuoliso, jonka kanssa sinulla on tai on ollut yhteinen lapsi.

Ilmoita viikonloppumatkat kohdassa Matkakulut – Viikonloppumatkat.

Jos olet perheetön ja sinulla on kakkosasunto, et voi vähentää viikonloppumatkojen kuluja.

Lue lisää kakkosasunnosta 

Työmatkoista aiheutuneet lisääntyneet elantokustannukset

Kun työskentelet erityisalalla, voit tietyissä tilanteissa saada vähennyksen lisääntyneiden elantokustannusten perusteella eli esimerkiksi ylimääräisten ruokailukustannusten perusteella. Selvitä kysymysten avulla, oletko oikeutettu vähennykseen. Ilmoita vähennys veroilmoituksessa tulonhankkimismenona.

Sivu on viimeksi päivitetty 1.1.2025