Kuolinpesä huolehtii vainajan ja kuolinpesän verojen maksamisesta

Kuolinpesän osakkaiden täytyy huolehtia vainajan ja kuolinpesän verojen maksamisesta. Osakkaita ovat perilliset, yleistestamentin saajat ja leski ositukseen asti – avio-oikeutensa perusteella.

Kuolinpesän varat voi jakaa ja pesän voi lakkauttaa vasta sitten, kun velat on hoidettu. Lisätietoa perinnönjaosta ja kuolinpesän lakkauttamisesta

Perinnönjättäjän ja kuolinpesän verovelat

Vainajan velkoja ovat perinnönjättäjän omat velat hänen elinajaltaan.

Kuolinpesän velkoja ovat maksut ja velat, jotka syntyvät perinnönjättäjän kuoleman jälkeen.

  • Jos vainajalle eli perinnönjättäjälle on jäänyt maksamattomia veroja, kuolinpesän osakkaat maksavat ne kuolinpesän varoista. Huomaa, että joissakin tapauksissa kuolinpesä saa tiedon veronpalautuksesta tai maksettavan veron määrästä kuolinvuodelta vasta perunkirjoituksen jälkeen.
  • Kuolinpesän veroja ovat esimerkiksi tuloverot ja kiinteistöverot perinnönjättäjän kuoleman jälkeiseltä ajalta. Tuloveroa voi tulla maksettavaksi esimerkiksi silloin, jos kuolinpesä saa omaisuudestaan tuottoa tai myy omaisuuttaan. Jos kiinteistö jää kuolinpesän hallintaan, kuolinpesän pitää myös maksaa kiinteistövero. Nämäkin verot voi maksaa kuolinpesän varoista sen jälkeen, kun perinnönjättäjän velat on maksettu. Jos kuolinpesän varat eivät riitä, pesän osakkaat maksavat omista varoistaan.

Jos kuolinpesällä on varoja vain hautauskustannuksiin, kyseessä on varaton pesä.

Jos kuolinpesässä on enemmän velkaa kuin varoja, kyseessä on ylivelkainen pesä. Silloin velkojilla on oikeus saada jako-osuutensa pesän varoista.

Kuolinpesän osakkaana voit joutua maksamaan perinnönjättäjän verovelkoja omista varoistasi vain poikkeustilanteissa

Jos kuolinpesä jaetaan ennen kuin perinnönjättäjän velat on maksettu, jokainen pesän osakas vastaa vainajan veloista siinä suhteessa, mikä osuus kuolinpesästä hänelle kuuluu. Kukaan ei joudu kuitenkaan palauttamaan velkojille enempää kuin on saanut pesästä.

Tämän takia on tärkeää varmistaa, että perinnönjättäjän kaikki omat verot ovat osakkaiden tiedossa ja maksettu, ennen kuin kuolinpesä jaetaan.

Jos kuolinpesän asiat jäävät hoitamatta, perinnönjättäjän velkojat voivat esittää korvausvaatimuksia.

Huomaa, että jokainen pesän osakas on henkilökohtaisesti vastuussa perintöverostaan.

Sivu on viimeksi päivitetty 16.2.2024