Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Maapohja – näin verotusarvo lasketaan

Maapohja tarkoittaa kiinteistön maa-aluetta. Saat vuosittain kiinteistöverotuspäätöksen, johon on laskettu maapohjan verotusarvo ja veron määrä. Verotusarvo perustuu kuntakohtaisiin tonttihintakarttoihin ja Verohallinnon omiin arviointiohjeisiin. Verotusarvoon vaikuttavat esimerkiksi maapohjan

  • käyttötarkoitus
  • rakennusoikeus
  • sijainti ja liikenneyhteydet
  • sopivuus rakennustarkoituksiin
  • kunnallisteknisten töiden valmiusaste
  • alueen keskimääräinen hintataso.

Rakennusmaan verotusarvo on koko maassa vähintään 0,75 euroa neliömetriltä. Verotusarvo voi nousta, jos aluetta on kaavoitettu tai maapohjan rakennusoikeus muuttuu.

Maapohjan verotusarvo ei perustu siihen, mihin hintaan maapohja on joskus myyty tai ostettu.

Kiinteistövero lasketaan verotusarvosta

Maapohjan kiinteistöveron määrä saadaan, kun verotusarvo kerrotaan kunnan päättämällä maapohjan kiinteistöveroprosentilla.

Esimerkki: Maapohjan verotusarvo on 2980,50 euroa. Kunnan päättämä kiinteistöveroprosentti maapohjille on 1,30 %. Maapohjan osuus kiinteistöverosta on siis 2980,50 x 1,30 % = 38,75 euroa.

Lue lisää kiinteistöveroprosenteista ja tarkista oman kuntasi prosentit

Maapohjatyypit

Kiinteistöllä voi olla erilaisia maapohjia, joita verotetaan eri tavoin. Osa maapohjista voi myös olla kokonaan verovapaita.

Kiinteistöverotuspäätöksessä näkyvät vain ne maapohjat, joista pitää maksaa kiinteistöveroa. Erityyppiset maapohjat on merkitty päätökseen erikseen. Verovapaita maapohjia ei ole päätöksessä, mutta voit tarkistaa niiden pinta-alatiedot OmaVerosta.

Maapohja, jolla on omakotitalo tai vapaa-ajan asunto, verotetaan maapohjan yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan.

Metsämaa voi olla verovapaata, jos metsää on yli kaksi hehtaaria (20 000 m2) tai jos metsä kuuluu maatilakiinteistöön. Alle kahden hehtaarin metsistä maksetaan kiinteistöveroa normaalisti. Pelto voi olla verovapaata pienemmälläkin kiinteistöllä, jos se on vuokrattuna ja sitä viljellään.

Myös maatalousmaa ja joutomaa voivat olla verovapaita, jos ne kuuluvat maatilakiinteistöön. Maatilana ei yleensä pidetä alle kahden hehtaarin suuruista kiinteistöä.

Yksityisellä maalla sijaitsevat luonnonsuojelualueet

Yksityisellä maalla sijaitsevasta luonnonsuojelualueesta ei tarvitse maksaa kiinteistöveroa. Verovapaus koskee vain yksityisiä kiinteistönomistajia, joiden maalla sijaitsee luonnonsuojelulain 24 §:n perusteella suojeltu alue. Kiinteistönomistajan pitää maksaa kiinteistöveroa luonnonsuojelualueella sijaitsevista rakennuksista ja niiden rakennuspaikoista.

Suuri pinta-ala alentaa maapohjan verotusarvoa haja-asutusalueilla

Alennusta käytetään haja-asutusalueilla sijaitsevilla maapohjilla, joiden pinta-ala ylittää 3 000 neliömetriä. Maapohjan verotusarvo on silti aina vähintään 0,75 euroa neliömetriltä. Neliöhintaa alennetaan 3 000 neliömetriä ylittävältä osalta seuraavasti:

  • 3 000 neliömetrin verotusarvo arvo on täysi hinta
  • seuraavien 2 000 neliömetrin verotusarvoa pienennetään 50 %
  • seuraavien 5 000 neliömetrin verotusarvoa pienennetään 75 %.

Jos maapohjan pinta-ala ylittää 10 000 neliömetriä, neliöhintaa alennetaan 90 % siltä osalta, joka ylittää 10 000 neliömetriä.

Sivu on viimeksi päivitetty 8.3.2024