Palvelussa voi olla satunnaisia häiriöitä sunnuntaina 22.12. klo 10.00–16.00 huoltotöiden vuoksi. Pahoittelemme asiasta aiheutuvaa vaivaa.
Kiinteistöverotuspäätös – tarkista tiedot ja korjaa tarvittaessa
Saat kiinteistöverotuspäätöksen joka vuosi maaliskuussa. Päätöksen tiedot perustuvat siihen tilanteeseen, joka kiinteistössäsi on ollut vuodenvaihteessa.
Tarkista päätöksen selvitysosan tiedot vuosittain. Tarkista tiedot erityisesti silloin, kun jokin päätöksen kohta vaikuttaa epäselvältä tai kiinteistön tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta.
-
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
-
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
Näin tarkistat ja korjaat
Tämä ohje noudattaa paperisen verotuspäätöksen kohtia. Vastaavat tiedot löytyvät myös kiinteistöveroilmoitukselta OmaVerossa, mutta kohtien järjestys voi olla erilainen.
Jos omistat kiinteistön yhdessä puolisosi kanssa, riittää, että jompikumpi puolisoista korjaa päätöksen tietoja.
Tarkista ja korjaa tiedot OmaVerossa
Kiinteistön omistus ja hallinta
Omistus- tai hallintaoikeus kertoo, minkälaisella osuudella sinulla on omistus- tai hallintaoikeus kiinteistöön.
Jos tieto on muuttunut, ilmoita uusi tieto. Ilmoita myös, jos omistus- tai hallintaoikeus on päättynyt tai osuutesi kiinteistöstä on muuttunut.
Lue lisää omistajanvaihdoksista
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Valitse Muokkaa-linkki Omistus ja hallinta -otsikon alta. Korjaa tiedot ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Maapohjan tiedot
Maapohjan numero on järjestysnumero, jonka Verohallinto antaa automaattisesti kiinteistön maapohjille. Verohallinto numeroi kiinteistöllä olevat maapohjat omia tarpeitaan varten. Numeroon ei voi itse vaikuttaa, eikä sitä voi muuttaa.
Maapohjan pinta-ala ilmaistaan neliömetreinä (m2).
Pinta-ala voi muuttua esimerkiksi, jos olet myynyt tai lahjoittanut maapohjasta osan. Verohallinto saa tiedon myynnistä tai lahjoituksesta kaupanvahvistajalta. Jos pinta-ala on kuitenkin virheellinen, korjaa tieto.
Rakennusoikeus näkyy päätöksellä pinta-alan lisäksi, jos maapohjan verotusarvo lasketaan rakennusoikeuden perusteella. Päätöksellä näkyvä rakennusoikeus tarkoittaa maapohjan kokonaisrakennusoikeutta. Se ei siis kerro jo käytettyä rakennusoikeutta tai jäljellä olevaa rakennusoikeutta. Rakennusoikeus ilmaistaan kerrosalaneliömetreinä (k-m2).
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Valitse oikea maapohja otsikon Maapohjat alta. Maapohjan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa pinta-ala tai rakennusoikeus ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Kaavan laji kertoo, onko alueella voimassa oleva asemakaava tai ranta-asemakaava.
Jos maapohja sijaitsee alueella, jossa ei ole asemakaavaa tai ranta-asemakaavaa, maapohjan kaavan laji on Ei asemakaavaa.
Verohallinto saa tiedon kaavasta kiinteistön sijaintikunnalta. Jos alueen kaava muuttuu, kunta ilmoittaa siitä Verohallinnolle. Jos Verohallinnon tiedoissa ja kiinteistöverotuspäätöksellä on virhe, korjaa tieto.
Jos alueella ei ole ollut asemakaavaa aiemmin ja alue kaavoitetaan, maapohjan verotusarvo ja kiinteistövero voivat nousta.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Valitse oikea maapohja otsikon Maapohjat alta. Maapohjan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa oikea kaavan laji ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Päätöksellä on tieto siitä, rajoittuuko maapohja eli tontti rantaan tai vesijättömaahan.
Maapohja rajoittuu rantaan tai vesijättömaahan, jos maapohja rajoittuu omaan rantaan tai vesijättömaahan yli 10 metrin matkalta. Vesijättömaa tarkoittaa maata, joka on aiemmin ollut veden peitossa mutta jäänyt pysyvästi kuivaksi.
Maapohjalla voi myös olla rantaoikeus. Silloin maapohja ei rajoitu omaan rantaan tai vesijättömaahan, mutta kiinteistöllä on oikeus käyttää lähistöllä olevaa rantaa.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Valitse oikea maapohja otsikon Maapohjat alta. Maapohjan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa tieto rannasta tai rantaoikeusta ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Kiinteistöverotuspäätöksellä kerrotaan maapohjan verotusarvo sekä arvon laskemisessa käytetyt hinnat.
Verohallinto laskee maapohjalle aluehinnan, joka perustuu kuntakohtaisiin tonttihintakarttoihin ja Verohallinnon omiin arviointiohjeisiin. Aluehintaan vaikuttavat esimerkiksi alueen keskimääräinen hintataso, maapohjan käyttötarkoitus, rakennusoikeus, sijainti ja liikenneyhteydet sekä kunnallisteknisten töiden valmiusaste. Aluehintaan ei siis vaikuta se, mihin hintaan omistamasi tontti on joskus myyty tai ostettu.
Aluehinnan avulla saadaan maapohjalle tavoitearvo, joka on 75 % aluehinnasta. Verovuoden yksikköhinta on usein sama kuin tavoitearvo.
Maapohjan verotusarvo lasketaan kertomalla verovuoden yksikköhinta alueesta ja käyttötarkoituksesta riippuen joko maapohjan pinta-alalla tai rakennusoikeudella. Verotusarvo on aina vähintään 0,75 euroa neliömetriltä.
Maapohjan kiinteistöveron määrä saadaan, kun verotusarvo kerrotaan kunnan päättämällä maapohjan kiinteistöveroprosentilla.
Rakennusten tiedot
Rakennuksen numero on järjestysnumero, jonka Verohallinto antaa automaattisesti kiinteistössä sijaitseville rakennuksille. Jos jokin rakennus poistetaan kiinteistöstä, sen numeroa ei käytetä uudelleen.
Pysyvä rakennustunnus on tunnus, jonka Digi- ja väestötietovirasto antaa jokaiselle rakennukselle ja uudisrakennushankkeelle. Sitä käytetään ensisijaisena tunnistetietona viranomaisrekistereissä. Pysyvä rakennustunnus on muotoa 100012345A.
Omistus- tai hallintaoikeus kertoo, minkälaisella osuudella sinulla on omistus- tai hallintaoikeus rakennukseen. Rakennuksen omistus- ja hallintaoikeus voi poiketa koko kiinteistön omistus- ja hallintatiedoista – esimerkiksi jos lahjanantaja on pidättänyt rakennuksen hallintaoikeuden itsellään.
Jos tieto on muuttunut, ilmoita uusi tieto. Ilmoita myös, jos omistus- tai hallintaoikeus on päättynyt tai osuutesi rakennuksesta on muuttunut.
Lue lisää omistajanvaihdoksista
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Rakennuksen omistus- ja hallintatiedot korjataan rakennuksen perustiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta Rakennuksen perustiedot -linkki. Perustiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa omistus- tai hallintaoikeus kohdassa Ovatko rakennuksen omistus- ja hallintatiedot samat kuin kiinteistön?
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Kiinteistöverotuksessa käytettäviä rakennustyyppejä ovat esimerkiksi pientalo, vapaa-ajan asunto ja talousrakennus, autotalli tai sauna.
Rakennustyypin valintaan vaikuttavat rakennuksen ominaisuudet. Rakennustyyppiä voi muuttaa vain, jos kunta on myöntänyt rakennuksen käyttötarkoituksen muutosluvan.
Lue tarkemmin rakennustyyppien määritelmistä syventävästä ohjeesta (luku 3.5)
Jos tieto on muuttunut tai virheellinen, ilmoita uusi tieto.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Rakennustyyppi muutetaan rakennusosan tiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta oikea rakennusosa, esimerkiksi Osa 1: Vapaa-ajan asunto. Rakennusosan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa rakennustyyppi ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Valmistumisvuosi on vuosi, jolloin rakennus on valmistunut. Rakennus katsotaan kiinteistöverotuksessa valmistuneeksi silloin, kun rakennukselle on myönnetty käyttöönottolupa.
Jos tieto on virheellinen, ilmoita uusi tieto.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Valmistumisvuosi muutetaan rakennusosan tiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta oikea rakennusosa, esimerkiksi Osa 1: Pientalo. Rakennusosan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa tieto kohdassa Valmistumispäivä ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Kokonaisala on rakennuksen pinta-ala ulkomittojen mukaan sisältäen kaikkien kerrosten, kellareiden ja lämpöeristettyjen ullakkohuoneiden pinta-alat. Huomaa, että rakennuksen kokonaisala on yleensä suurempi kuin asuinpinta-ala ja kerrosala.
Kokonaisalaan ei lasketa parvekkeita, katoksia eikä tiloja, joissa vapaa korkeus on alle 160 cm. Ullakko ja kuisti lasketaan mukaan kokonaispinta-alaan vain, jos ne ovat lämpöeristettyjä. Rivitalon ja paritalon pinta-alalla tarkoitetaan koko rakennuksen pinta-alaa.
Jos tieto on muuttunut, ilmoita uusi tieto.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Kokonaisala muutetaan rakennusosan tiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta oikea rakennusosa, esimerkiksi Osa 1: Pientalo. Rakennusosan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa tieto kohdassa Kokotiedot ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Tämä tieto näkyy päätöksessä, jos rakennus on talousrakennus, autotalli tai sauna.
Rakennus on lämpöeristetty, jos siinä on lämpöeristys ja jos se on muutenkin rakennustavaltaan tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Huomaa, että sauna katsotaan aina lämpöeristetyksi, vaikka siinä ei olisikaan lämpöeristystä. Sauna on rakennuksena tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön, ja se on rakennuskustannuksiltaan arvokkaampi kuin kevytrakenteinen rakennus.
Tietojen muuttaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Lämpöeristys muutetaan rakennusosan tiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta oikea rakennusosa, esimerkiksi Osa 1: Talousrakennus. Rakennusosan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa tieto kohdassa Ominaisuudet ja varusteet ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Kiinteistöveroa pitää maksaa myös keskeneräisistä rakennuksista. Veron määrään vaikuttaa rakennuksen valmiusaste eli se, kuinka valmis rakennus on. Rakennus on kiinteistöverotuksen kannalta valmistunut silloin, kun rakennukselle on myönnetty käyttöönottolupa.
Jos rakennus on keskeneräinen, verotuspäätöksessä näkyy rakentamisen aloittamisvuosi ja ne varusteet ja ominaisuudet, jotka tulevat valmiiseen rakennukseen. Päätöksessä näkyvät siis jo esimerkiksi sähköt ja muut valmiin rakennuksen varusteet, vaikka niitä ei olisi vielä asennettu.
Rakennuksen valmiusaste määräytyy verotuspäätöksessä edellisen vuoden viimeisen päivän mukaan. Kunnan rakennustarkastaja tai rakennushankkeen vastaava rakennusmestari voi antaa todistuksen tai lausunnon valmiusasteesta. Jos sinulla ei ole todistusta, sinun pitää arvioida valmiusaste itse. Jos et ilmoita valmiusastetta, Verohallinto arvioi vuonna 2023 aloitetun rakennuksen valmistumispäivän seuraavasti:
Rakennuksen valmistumispäivä | Valmistumisaste 2024 kiinteistöveropäätöksessä |
---|---|
Rakennus valmis ennen 1.3.2024 | 80 % |
Rakennus valmis 1.3.2024 tai sen jälkeen | 50 % |
Valmistumispäivä ei Verohallinnon tiedossa | 50 % |
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Keskeneräisyys ja valmistuminen muutetaan rakennusosan tiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta oikea rakennusosa, esimerkiksi Osa 1: Pientalo. Rakennusosan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa tiedot ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Nämä tiedot koskevat rakennuksen varustetasoa. Jos rakennuksen varustetaso on muuttunut tai varusteiden merkinnät ovat puutteellisia, korjaa tietoja. Varustetason muutoksia ovat esimerkiksi vesijohdon, viemärin, sähkön tai koneellisen ilmastoinnin lisääminen rakennukseen.
Sähkö: Rakennuksessa on sähkö, jos rakennus on liitetty sähköverkkoon tai rakennukseen johdetaan 230 voltin sähkövirta. Sähköenergian tuotantotavalla ei ole merkitystä.
Lämmitys (keskuslämmitys tai muu kuin keskuslämmitys): Keskuslämmitys on vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä, jossa lämmönlähteenä on öljy, puu tai hiili, kaukolämpö, maalämpö tai vesi-ilmalämpöpumppu. Keskuslämmityksenä pidetään myös varaavaa sähkölämmitystä sekä ilmakeskuslämmitystä, jossa rakennusta lämmitetään kiertävällä ilmalla.
Keskuslämmityksiä eivät ole suora sähkölämmitys, öljykamiinalämmitys ja uunilämmitys. Suorassa sähkölämmityksessä rakennusta lämmitetään suoraan sähköverkkoon kytketyn lämpöpatterin, lattialämmityksen tai muun sellaisen avulla. Keskuslämmitys ei myöskään ole kyseessä, kun lämmitys on järjestetty ilmalämpöpumpuilla tai varaavilla tulisijoilla.
Jos vain lämmönlähde vaihtuu (esim. öljystä maalämpöön), lämmitys tapa on edelleen keskuslämmitys. Tästä muutoksesta ei tarvitse ilmoittaa, koska rakennus on jo arvostettu keskuslämmitteisenä.
Vesijohto: Vesijohto on rakennukseen kiinteästi asennettu vesijohtojärjestelmä, johon vesi tulee alueellisesta vesijohtoverkostosta tai kaivosta (rengas- tai porakaivo) joko paineella tai pumpulla.
Vesijohtona ei pidetä järvestä saunalle tai vapaa-ajan asuntoon vedettyä putkea, joka otetaan pois talveksi.
Viemäri: Viemäri on rakennukseen kiinteästi asennettu viemäröintijärjestelmä, joka päättyy alueelliseen viemäriverkostoon, saostus- tai umpikaivoon tai pienpuhdistamoon. Niin sanottujen harmaiden vesien käsittelyyn tarkoitettu maakuoppa ei ole viemäri.
Wc ja sauna (vapaa-ajan asunto): Tieto wc:stä ja saunasta ilmoitetaan vain vapaa-ajan asunnosta. Wc:n täytyy olla vedellä huuhdeltava ja viemäriin liitetty. Kemiallinen käymälä tai sähköinen kuivakäymälä ei ole wc. Jos sauna sijaitsee rakennuksen kantavien rakenteiden sisäpuolella, se luetaan rakennuksen varusteeksi. Jos sauna on erillinen rakennus, ilmoita sen tiedot erikseen.
Rakennus on talviasuttava (vapaa-ajan asunto): Rakennus on talviasuttava, jos siinä on lämmitys ja riittävä eristys tai seinävahvuus, jotta rakennuksen lämpötila pysyy lämmitettäessä vähintään +15 celsiusasteessa. Lämmitykseen voidaan käyttää esimerkiksi varaavaa takkaa, kamiinaa tai sähköpattereita. Talviasuttava ei tarkoita samaa kuin vakituiseen asumiseen soveltuva. Rakennuksen ei siis tarvitse soveltua pysyvään asuinkäyttöön.
Jos tiedot ovat muuttuneet tai virheellisiä, ilmoita uusi tieto.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Rakennuksen varustetasoa korjataan rakennusosan tiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta oikea rakennusosa, esimerkiksi Osa 1: Pientalo. Rakennusosan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa tieto kohdassa Ominaisuudet ja varusteet. Valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Rakennuksen kantava rakenne on joko puuta tai kiveä tai metallia. Huomaathan, että rakennuksen ulkoverhoilulla ei ole vaikutusta kantavaan rakenteeseen. Esimerkiksi puurunkoisen talon kantava rakenne on puu, vaikka siinä on tiiliverhous.
Kantava rakenne vaikuttaa rakennuksen ikäalennusprosenttiin yhdessä rakennustyypin kanssa.
Jos tieto on virheellinen, ilmoita uusi tieto.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Kantava rakenne korjataan rakennusosan tiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta oikea rakennusosa, esimerkiksi Osa 1: Pientalo. Rakennusosan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa tieto kohdassa Ominaisuudet ja varusteet ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Uudella rakennuksella ikäalennusten laskentavuosi on rakennuksen valmistumisvuosi.
Jos rakennukseen on valmistumisen jälkeen tehty perusparannuksia tai huomattavia kunnossapitotöitä, ikäalennusten laskemisvuosi voi olla valmistumisvuotta myöhäisempi.
Kun rakennus vanhenee, sen verotusarvo laskee joka vuosi tiettyjen ikäalennusprosenttien mukaan. Ikäalennusprosentti riippuu rakennustyypistä ja kantavasta rakenteesta.
Rakennuksen käyttötarkoitus kertoo, missä käytössä rakennus on.
Käyttötarkoitus vaikuttaa kiinteistöveroprosenttiin: jos rakennus on vakituisessa asuinkäytössä, kiinteistöveroprosentti on pienempi kuin esimerkiksi vapaa-ajan asunnossa.
Vakituinen asuinkäyttö tarkoittaa sitä, että vähintään puolet rakennuksen huoneistojen pinta-alasta on vakituisessa asuinkäytössä. Näin myös silloin, kun kyseessä on keskeneräinen rakennus, jota on alettu rakentaa pääasiassa vakituiseen asuinkäyttöön.
Myös erillinen talous-, sauna- tai autotallirakennus kuuluu vakituiseen asuinkäyttöön, jos siihen liittyvä päärakennus on pääasiassa vakituisessa asuinkäytössä.
Muu kuin vakituinen asuinkäyttö tarkoittaa sitä, että yli puolta rakennuksen huoneistojen pinta-alasta käytetään pääasiassa muuhun asumiseen kuin vakituiseen asumiseen. Muuta asumista on esimerkiksi vapaa-ajan asuminen. Näin myös silloin, kun kyseessä on keskeneräinen rakennus, jota on alettu rakentaa pääasiassa muuhun asumiseen kuin vakituiseen asumiseen.
Myös erillinen talous-, sauna- tai autotallirakennus kuuluu tähän ryhmään, jos siihen liittyvää päärakennusta käytetään pääasiassa muuhun asumiseen kuin vakituiseen asumiseen.
Jos tieto on muuttunut tai virheellinen, ilmoita uusi tieto.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Käyttötarkoitus muutetaan rakennuksen perustiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta Rakennuksen perustiedot -linkki. Perustiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Korjaa rakennuksen käyttötarkoitus ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Verohallinto saa muilta viranomaisilta tiedot uusista rakennuksista ja rakennusten muutoksista, joihin on haettu rakennuslupaa. Rakennuksen pitäisi näkyä verotuspäätöksessä rakentamisen aloitusta seuraavana vuonna.
Jos päätöksestä puuttuu rakennus, jonka koko on yli 5 m2, ilmoita sen tiedot. Rakennusta ei tarvitse ilmoittaa, jos sen koko on enintään 5 m2.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Valitse Rakennukset-otsikon alta linkki Lisää rakennus. Lisää puuttuvan rakennuksen tiedot.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Verohallinto ei saa aina tietoa puretuista rakennuksista. Jos päätöksessä on purettu rakennus, korjaa tietoa poistamalla rakennus kiinteistötiedoista. Ilmoita myös päivämäärä, jolloin rakennus on purettu. Jos rakennus on ollut olemassa 1.1.2024, siitä maksetaan vero vielä vuonna 2024.
Jos päätöksessä on ylimääräinen rakennus, korjaa tietoa poistamalla rakennus kiinteistön tiedoista.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Purettu tai ylimääräinen rakennus poistetaan rakennusosan tiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta oikea rakennusosa, esimerkiksi Osa 1: Pientalo. Rakennusosan tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Valitse ikkunan lopusta painike Poista rakennusosa. Ilmoita pyydetyt tiedot ja valitse OK.
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Rakennus voi olla purkukuntoinen tai käyttökelvoton, esimerkiksi jos se on laajasti vaurioitunut ja sen arvo on pienentynyt. Silloin myös rakennuksen kiinteistövero pienenee.
Jos rakennuksen kunto on muuttunut tai päätöksellä oleva tieto on virheellinen, ilmoita uusi tieto.
Tietojen korjaaminen
Vuoden 2023 kiinteistötietojen ilmoittamisen määräpäivä on mennyt. Toimi näin, jos ilmoitat tietoja määräpäivän jälkeen.
Ilmoita vuoden 2024 aikana tapahtuneet muutokset vasta keväällä 2025, kun saat kiinteistöverotuspäätöksen.
- Kirjaudu OmaVeroon. Valitse OmaVeron etusivun kohdasta Kiinteistövero linkki Tarkista kiinteistöveroilmoitus.
- Siirry ilmoituksen vaiheeseen Kiinteistötiedot.
- Valitse sen kiinteistön kiinteistötunnus, jonka tietoja muutat. Kiinteistön tiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Ilmoita rakennus purkukuntoiseksi rakennuksen perustiedoissa. Valitse Rakennukset-otsikon alta Rakennuksen perustiedot -linkki. Perustiedot avautuvat omaan ikkunaansa.
- Valitse Kyllä kohdassa
- Lähetä ilmoitus, kun olet korjannut kaikki muuttuneet tai virheelliset tiedot.
Kiinteistövero lasketaan prosentteina rakennuksen verotusarvosta. Verotusarvon pohjana on rakennuksen jälleenhankinta-arvo. Jälleenhankinta-arvojen perusteista päättää valtiovarainministeriö, joka antaa asiasta asetuksen vuosittain. Jälleenhankinta-arvoon vaikuttavat rakennustyyppi ja rakennuksen ominaisuudet.
Jos rakennus on keskeneräinen, verotusarvon laskemiseen käytetään valmiusasteprosenttia eli tietoa siitä, kuinka pitkälle rakennustyöt ovat edenneet. Verotusarvo on vastaava prosenttiosuus valmiin rakennuksen verotusarvosta.
Kiinteistöveron määrä lasketaan kertomalla rakennuksen verotusarvo kiinteistöveroprosentilla, jonka kunta on rakennukselle määritellyt.
Jos et voi korjata tietoja OmaVerossa, voit käyttää paperilomaketta. Saat paperilomakkeen ja ohjeet sen käyttöön lomakesivulta.
Onko kiinteistön omistaja kuolinpesä? Lue kuolinpesän kiinteistövero-ohjeet.
Usein kysyttyä
Kiinteistövero voi nousta esimerkiksi, jos
- kunta on tarkistanut ja korjannut alueellaan olevien rakennusten tietoja ja ilmoittanut muutoksista Verohallinnolle
- kunta on korottanut kiinteistöveroprosenttia
- Verohallinto on korjannut maapohjan virheellisiä tietoja, esimerkiksi tontin kaavatietoja tai muita ominaisuuksia
- rakennuskustannusindeksi on noussut.
Vuonna 2024 lakimuutos nosti maapohjien kiinteistöveroprosentin alarajaa 0,93 prosentista 1,30 prosenttiin. Sen takia maapohjan kiinteistövero on noussut useassa kunnassa.
Rakennuskustannusindeksin nousu tarkoittaa, että rakentaminen on kallistunut. Rakennuskustannusindeksin nousu nostaa myös rakennusten jälleenhankinta-arvoja, joihin rakennusten kiinteistövero perustuu. Vuoden 2024 kiinteistöverotuksessa käytettävät arvot ovat nousseet edellisestä vuodesta 2,1 prosenttia.
Jos sait alustavan selvityksen kiinteistösi tiedoista, kiinteistöverotuksesi on vielä kesken ja saat kiinteistöverotuspäätöksen myöhemmin. Selvitys ei sisällä tietoa kiinteistöveron määrästä tai eräpäivistä.
Toimi näin:
- Tarkista selvityksen tiedot.
- Jos tiedoissa on virheitä tai puutteita, korjaa tiedot.
- Saat päätöksen ja maksutiedot viimeistään marraskuun alussa.
Kirjaudu OmaVeroon ja tarkista, oletko saanut päätöksen tai alustavan selvityksen kiinteistötiedoista sinne. Jos päätös tai selvitys on OmaVerossa, tarkista kiinteistön tiedot ja korjaa niitä tarvittaessa.
Huomaa, että vuonna 2024 kiinteistöverosta vastaa se, joka on ollut kiinteistön omistaja tai omistajan veroinen haltija vuoden ensimmäisenä päivänä.
Jos kiinteistö puuttuu kokonaan tiedoistasi
Ilmoita puuttuva kiinteistö kiinteistöveroilmoituksella OmaVerossa toukokuun määräpäivään mennessä. Valitse painike Lisää kiinteistö kiinteistöveroilmoituksen kohdassa Kiinteistötiedot ja ilmoita pyydetyt tiedot.
Jos kiinteistöveroilmoituksen linkkiä ei näy OmaVeron etusivulla, löydät sen Veroasiat-välilehdeltä viimeistään 21.3.2024.
Ilmoita tiedot, niin vältyt veronkorotukselta
Sinulla on velvollisuus ilmoittaa puuttuvat kiinteistöt, rakennukset ja muut muutokset kiinteistön tiedoissa Verohallinnolle, vaikka et olisikaan saanut kiinteistöverotuspäätöstä tai alustavaa selvitystä kiinteistötiedoista. Jos jätät tiedot ilmoittamatta, voit joutua maksamaan veronkorotusta. Lue lisää veronkorotuksesta.