Yhteenveto verojen maksutilanteesta
Tämä ohje koskee sekä henkilöasiakkaita että yritys- ja yhteisöasiakkaita.
Mikä yhteenveto on?
Yhteenveto on kirje, johon on koottu tiedot verojesi maksutilanteesta edellisen kuukauden ajalta. Saat yhteenvedon OmaVeroon silloin, kun
- sinulla on veroja maksamatta
- veronpalautustasi on käytetty verojen maksuksi
- sinulle on määrätty oma-aloitteisten verojen myöhästymismaksua.
Yritykset ja yhteisöt saavat yhteenvedon säännöllisesti, yleensä joka kuukausi. Heille yhteenveto muodostuu myös silloin, kun maksuja on käytetty veroihin kalenterikuukauden aikana.
Esimerkki: Asiakas unohtaa maksaa kiinteistöveron sen eräpäivänä 6.8. Koska vero on maksamatta, asiakas saa Verohallinnolta syyskuun alussa yhteenvedon. Yhteenvedon maksukehotuksessa on kaikki tarvittavat maksutiedot: eräpäivä, viitenumero ja maksettava määrä viivästyskorkoineen.
- Yhteenveto muodostuu kalenterikuukauden viimeisenä päivänä, ja se tulee näkyviin OmaVeroon seuraavan kuun alussa.
- Yhteenvetoa ei muodostu, jos kalenterikuukauden aikana ei ole ollut tapahtumia, esimerkiksi maksuja tai erääntyneitä veroja.
- Jos arvonlisäverokautesi on kalenterivuosi tai olet apteekkiverovelvollinen, yhteenveto muodostuu maaliskuun 4. päivänä. Jos se on lauantai tai pyhäpäivä, yhteenveto muodostuu seuraavana arkipäivänä. Yhteenveto tulee näkyviin OmaVeroon tämän jälkeen.
OmaVerossa voit seurata tietoja jo ennen yhteenvedon muodostamista.
Yhteenvetoon on koottu muun muassa seuraavia tietoja:
- tiedot verojen maksamista varten, kuten tili- ja viitenumero, jos sinulla on maksamattomia veroja
- maksukehotus mahdollisista maksamattomista veroista (näkyy myös OmaVeron etusivulla)
- tiedot siitä, miten maksut ja palautukset on käytetty
- tieto siitä, että maksamattomat verot voidaan lähettää ulosottoon ja julkaista protestilistalla sekä verovelkarekisterissä
- huomautus puuttuvista ilmoituksista
- oma-aloitteisten verojen veroilmoituksen myöhästymismaksu
- muut viivästysseuraamukset.
Henkilöasiakkaat ja metsänomistajat:
Henkilöasiakkaat ja metsänomistajat saavat yhteenvedon vain sähköisesti OmaVeroon, jos heillä on Suomi.fi-viestit käytössä. Yhteenveto tulee postitse vain niille asiakkaille, joilla ei ole Suomi.fi-viestejä käytössä.
Verohallinnon ja muiden viranomaisten kirjeet toimitetaan 12.1.2026 lähtien vain sähköisesti kaikille henkilöasiakkaille ja metsänomistajalle. Paperikirjeitä saavat vain ne, jotka eivät käytä sähköisiä palveluja ollenkaan.
Lue lisää: Verohallinnon kirjeet tulevat ensi vuonna vain sähköisesti
Yritykset ja yhteisöt, liikkeen- tai ammatinharjoittajat ja maataloudenharjoittajat:
Yritykset, yhteisöt, liikkeen- tai ammatinharjoittajat ja maataloudenharjoittajat saavat yhteenvedon vain sähköisesti OmaVeroon 18.11.2025 lähtien. Yhteenvetoa ei voi enää saada postitse.
Tarkista yhteenvedon tiedot
Tarkista aina yhteenvedon tiedot. Jos yhteenvedosta puuttuu maksuja tai ilmoittamiasi oma-aloitteisia veroja, tarkista OmaVerosta, että olet
- antanut oma-aloitteisten verojen ilmoituksen oikealle verokaudelle
- käyttänyt maksuissa oikeaa tili- ja viitenumeroa.
Jos maksat veron tai teet ilmoituksen kuukauden viimeisinä päivinä, tieto maksusta tai ilmoituksesta ei välttämättä ehdi mukaan yhteenvetoon. Esimerkiksi jos olet antanut oma-aloitteisen veron veroilmoituksen paperilomakkeella, sen käsittelyssä voi olla viiveitä. Näet ajantasaisen tilanteen OmaVerosta.
OmaVero-ohje: Näin löydät päätökset, kirjeet ja verotustodistuksen OmaVerossa
Yhteenveto muistuttaa myöhästyneistä maksuista
Myöhässä olevista veroista on maksukehotus yhteenvedossa. Et siis saa erillistä muistutusta esimerkiksi maksamatta jääneestä jäännösverosta tai kiinteistöverosta.
Saat yhteenvedon ja maksukehotuksen 1–3 kertaa, ennen kuin Verohallinto lähettää verot ulosottoon. Maksukehotusten määrä riippuu siitä, onko sinulla entuudestaan muita maksamattomia veroja, esimerkiksi verovelkaa ulosotossa.
Verojen lähettäminen ulosottoon
Verohallinto voi lähettää veron ulosottoon, jos veron maksusta on jo muistutettu yhteenvedossa, mutta et ole maksanut veroa. Ennen veron lähettämistä ulosottoon saat vielä yhteenvedon, jossa on ilmoitus veron siirtämisestä ulosottoon.
Voit vielä välttyä ulosotolta, jos maksat veron yhteenvedon ohjeiden mukaan. Viimeinen maksupäivä on kerrottu yhteenvedossa. Jos et pysty maksamaan veroa viimeiseen maksupäivään mennessä, hae Verohallinnolta maksujärjestelyä.
Jos et maksa veroa viimeiseen maksupäivään mennessä eikä sinulla ole maksujärjestelyä, Verohallinto lähettää veron automaattisesti ulosottoon. Sen jälkeen vero pitää maksaa ulosottoviranomaiselle.
Lue ohjeet maksujärjestelyn hakemiseen
Huomaa: Jos saat yhteenvedon vain sähköisesti OmaVeroon, kirje ei tule postitse, vaikka yhteenvedossa olisi ilmoitus verojen siirtämisestä ulosottoon.
Yhteenvedossa ilmoitetaan palautuksen käytöstä
Jos olet saamassa veronpalautusta ja sinulla on veroja maksamatta, Verohallinto käyttää veronpalautustasi veron maksuksi. Saat myös siitä tiedon yhteenvedossa.
Jos olet henkilöasiakas, Verohallinto voi käyttää palautustasi maksamattomien verojen maksuksi verotuksen päättymispäivästä seuraavan kuukauden 4. päivään asti.
Jos olet yritys- tai yhteisöasiakas, Verohallinto voi käyttää palautustasi maksamattomien verojen maksuksi verotuksen päättymispäivästä seuraavan kuukauden 18. päivään asti.
Lue lisää henkilöasiakkaiden veronpalautusten käytöstä
Lue lisää yritys- ja yhteisöasiakkaiden veronpalautusten käytöstä
Kun maksat veroja, maksusi näkyy Verohallinnon tiedoissa 1–2 arkipäivän viiveellä. Sen takia Verohallinto voi käyttää veronpalautustasi eräpäivänä veron maksuksi, vaikka olisit maksanut veron samana päivänä.
Kun maksusi näkyy Verohallinnon tiedoissa, se käytetään veron maksuksi palautuksen sijaan. Sen jälkeen Verohallinto maksaa palautuksen tilillesi.
Käyttämättömät maksut ja palautukset yhteenvedossa
Yhteenvedosta näet sellaiset palautukset ja Verohallinnolle maksamasi summat, joita ei ole vielä käytetty veroihin tai palautettu.
Mahdollisten hyvityskorkojen vuoksi yhteenvedossa saattaa olla muutamien senttien eroja verrattuna yrityksen kirjanpitoon, koska yhteenvedossa eritellään vain kuluneen kuukauden aikana käytetyt maksut ja palautukset sekä hyvityskorot.
OmaVerosta näet tarkemmat tiedot esimerkiksi hyvityskorosta ja sen käytöstä.
Lue lisää kirjanpitolautakunnan ohjeesta Oma-aloitteisesti tilitettävien verojen kirjanpitokäsittely
Avainsanat: