Usein kysyttyä sähkövähennyksestä
Olemme koonneet tälle sivulle usein kysyttyjä kysymyksiä, jotta voi arvioida, voitko saada vähennystä ja miten se lasketaan.
Et voi valita. Sähkövähennys on ensisijainen suhteessa sähkötukeen. Jos voit tehdä sähköenergiamenojesi perusteella täysimääräisen sähkövähennyksen, sinulla ei ole oikeutta sähkötukeen. Huomioi, että täysimääräinen sähkövähennys tarkoittaa sinun sähköenergiamenojesi perusteella laskettua sähkövähennystä eikä 6 000 euroa (vähennettävien sähköenergiamaksujen enimmäismäärää).
Verohallinto siirtää tarvittaessa sinulta vähentämättä jääneen sähkövähennyksen puolisollesi samalla tavalla kuin muussa kotitalousvähennyksessä. Siirtoa ei kuitenkaan tehdä siltä osin kuin vähennettävä määrä ylittää vähennyksen enimmäismäärän (eli 2 400 euroa, joka on laskettu 6 000 euron sähköenergiamaksuista/sähkönkäyttöpaikka). Kummallakin puolisolla on oma 100 euron omavastuu.
Asia riippuu siitä, katsotaanko teidät verotuksessa puolisoiksi. Verotuksellisesti aviopariin rinnastetaan avopari, jos avopuolisot ovat olleet aikaisemmin avioliitossa keskenään tai jos heillä on tai on ollut yhteinen lapsi. Tällaisten avoparien osalta Verohallinto siirtää käyttämättä jääneen sähkövähennyksen toiselle avopuolisolle sähkömittarikohtaiseen maksimivähennysmäärään eli 2 400 euroon asti, joka on laskettu 6 000 euron sähköenergiamaksuista/sähkönkäyttöpaikka. Muiden avoparien osalta siirtoa ei tehdä, koska verotuksessa heitä ei rinnasteta aviopariin.
Ette voi. Sähkövähennys lasketaan sähkönkäyttöpaikkakohtaisesti (usein sama kuin sähkömittari) ja yhtä sähkönkäyttöpaikkaa kohti voi vähentää enintään 6 000 euron sähköenergiamaksut. Saman sähkömittarin sähköenergiamenojen perusteella ette voi kumpikin vähentää erikseen 6 000 euron edestä sähköenergiamaksuja. Sähkövähennyksen voi saada vain omasta vakituisesta asunnosta.
Jokainen kimppakämpän asukas hakee sähkövähennystä itse maksamiensa sähköenergiamaksujen perusteella. Sillä ei ole merkitystä, jos lasku tulee vain yhden asukkaan nimellä. Yhtä sähkönkäyttöpaikkaa koskee yksi 2 000 euron alaraja ja 6 000 euron maksimimäärä. Jos sähköenergiamaksut ovat esimerkiksi 4 500 euroa ja jokainen on maksanut tästä kolmasosan, niin sähkövähennyksen määrä on (4 500 – 2 000) x 60 = 1 500. Tästä jokainen saa vähentää 500 euroa (= 1 500 / 3). Lisäksi jokaisella on oma 100 euron omavastuu.
Miten vähennys lasketaan
Laske sähköenergiamenosi yhteen asumisaikojen mukaan vanhasta ja uudesta asunnosta ajalta 1.1.–30.4.2023. Jos muutat esim. 1.3.2023, niin laske yhteen vanhan asunnon sähköenergiamenot ajalta 1.1.–28.2. ja uuden asunnon sähköenergiamaksut ajalta 1.3.–30.4.
Sähkövähennys lasketaan enintään 6 000 euron sähköenergiamaksuista kulutusajalta 1.1.–30.4.2023. Muihin kuukausiin kohdistuvilla sähköenergiamaksuilla ei ole merkitystä. Voit saada vähennyksen vain 2 000 euroa ylittävältä osalta. Maksimivähennys on (6 000 - 2 000) x 60 = 2 400 euroa. Huomaa kuitenkin, että sähkövähennyksellä ja muilla kotitalousvähennyksillä on yhteinen 100 euron omavastuu. Omavastuu vähennetään ensisijaisesti muusta kotitalousvähennyksestäkuin sähkövähennyksestä.
Jos sähkön laskutuskautesi ei ole kalenterikuukausi, sinun täytyy selvittää sähköyhtiösi kanssa todellinen sähköenergian kulutuksesi ja siitä maksamasi hinta ajalta 1.1.–30.4.2023. Selvittäminen voi olla mahdollista myös sähköyhtiöiden mobiilisovelluksista tai Fingridin Datahub-portaalista. Jos et pysty selvittämään asiaa, voit laskea hinnan jakamalla kulutetun sähköenergian hinnat päivien mukaisessa suhteessa. Tämä koskee vain niitä laskuja, jotka kohdistuvat osittain joko aikaan ennen 1.1.2023 tai jälkeen 30.4.2023.
Sinun pitää selvittää sähköyhtiön kanssa todellinen sähköenergian kulutuksesi ajalta 1.1.–30.4.2023 ja sen hinta arvonlisäveroineen. Sähkövähennys tehdään todellisen sähköenergian kulutuksen perusteella tammi-huhtikuun ajalta, vaikka sähkölasku maksettaisiin eri aikana. Huomioi, että tasauslasku pitää maksaa viimeistään 31.12.2023, koska laki on voimassa vain siihen asti.
Ennen kuin todellinen sähköenergian kulutus ja sen todelliset maksut tiedetään tammi-huhtikuun ajalta, voit käyttää arviota hakiessasi muutosta verokorttiin. Esitäytetyllä veroilmoituksella sinun pitää ilmoittaa todelliseen sähköenergian kulutukseen perustuvat maksut 1.1.–30.4.2023. Sillä ei siis ole merkitystä, koska maksat sähköenergialaskut vuoden 2023 aikana.
Se tarkoittaa sitä, että yhdestä sähkönkäyttöpaikasta voi saada sähkövähennyksen maksimissaan 6 000 euron sähköenergiamenojen perusteella eli maksimi ei ole henkilökohtainen toisin kuin muussa kotitalousvähennyksessä.
Jos sähkönkäyttöpaikan sähköenergiakulut ovat esimerkiksi 4 000 euroa ajalta 1.1.–30.4.2023 ja kaksi henkilöä on maksanut ne puoliksi, niin sähkövähennyksen määrä on (4 000 – 2 000) x 60 %= 1 200 euroa. Kumpikin henkilö vähentää tällöin 600 euroa, josta kummaltakin vähennetään 100 euron omavastuu, jos heillä ei ole muita kotitalousvähennyskelpoisia kuluja.
Sähkövähennys ja muu kotitalousvähennys
Kyllä. Voit saada 6 000 euron sähköenergiamaksuilla yhdestä sähkömittarista maksimisähkövähennyksen 2 400 euroa. Muista kotitalousvähennyksen menoista kuten remonttitöistä annetaan sähkövähennyksen lisäksi erikseen kotitalousvähennys normaalien kotitalousvähennysten enimmäismäärien (2 250 e tai 3 500 e) mukaan.
Sähkövähennyksellä ja muilla kotitalousvähennyksillä on yhteinen 100 euron omavastuu, joka vähennetään ensisijaisesti muista kotitalousvähennyksistä kuin sähkövähennyksestä.
Ketkä voivat saada sähkövähennystä
Sähkövähennystä voivat saada vain henkilöasiakkaat ja kuolinpesät (vainajan kuolinpäivään asti kohdistuvista sähköenergiamaksuista). Oikeushenkilöt, kuten osakeyhtiö, asunto-osakeyhtiö tai kiinteistöyhtiö eivät voi saada sähkövähennystä.
Sillä ei ole merkitystä, kenen nimissä asunnon sähkösopimus on, vaan sähkövähennyksen tekevät maksujensa mukaisessa suhteessa asunnossa asuvat henkilöt, jotka ovat maksaneet asunnon sähköenergiamaksuja. Sähkösopimus voi siis olla esimerkiksi vuokranantajan tai muun muualla asuvan asunnon omistajan nimissä. Verotukselliset puolisot voivat itse valita, miten vähennys jaetaan heidän välillään.
Voit saada sähkövähennystä maksamiesi sähköenergiamaksujen perusteella kuten muutkin. Asumismuodolla ei ole merkitystä sähkövähennyksen saamisen kannalta vaan maksamillasi sähköenergiamaksuilla.
Ei, et voida saada sähkövähennystä vanhempiesi sähköenergiamaksuista.
Taloyhtiön hoitovastikkeiden perusteella et voi saada sähkövähennystä.
Kaavamainen työhuonevähennys (940 euroa vuonna 2023) ei vaikuta mitenkään sähkövähennykseen. Jos vähennät työhuonekustannuksesi todellisten menojen mukaan, joissa on mukana työhuoneeseen kohdistuva sähköenergiankulutus, niin voit silloinkin saada sähkövähennystä. Tällöin sähkövähennys lasketaan määrästä, josta on vähennetty jo työhuonekustannuksena vähennetty sähköenergiankulutus.
Kyllä voit saada, jos et vähennä sähköauton latausmenoja muualla tuloverotuksessa. Taksiautoilija, joka lataa sähköautonsa kodin sähkömittarista, vähentää latausmenot taksituloistaan ja tekee muista sähköenergiamenoista normaalin sähkövähennyksen.
Kyllä voi saada. Jos perhehoitaja tai perhepäivähoitaja vähentää verotuksessa tulonhankkimiskuluina saamansa kaavamaisen kustannusten korvauksen, hän voi tehdä normaalin sähkövähennyksen, vaikka saatuun kulukorvaukseen sisältyy myös hoidettavien osuus laskennallisista asumiskustannuksista.
Jos perhehoitaja tai perhepäivähoitaja vähentää tulonhankkimiskuluina todelliset kulut, tulosta vähennetty sähkökulujen määrä vaikuttaa sähkövähennyksen määrään. Tällöin sähkövähennys lasketaan niistä sähköenergiamaksuista, joita ei ole jo vähennetty tulonhankkimiskuluna.
Asunto-osakeyhtiömuotoisissa omakotitaloissa ja paritaloissa osakas saa tehdä sähkövähennyksen hallitsemiensa tilojen sähköenergiamenoista, jotka hän on maksanut sähköyhtiölle, vaikka sähkösopimus on taloyhtiön nimissä. Tämä edellyttää, että on olemassa yhtiöjärjestys, yhtiökokouksen päätös tai muu osakkaiden välinen sopimus, jonka perusteella osakas maksaa yhtiön sähköenergiamenoja.
Sen sijaan asunto-osakeyhtiölle maksettu vastike ei oikeuta vähennykseen, vaikka asunto-osakeyhtiö olisi käyttänyt saamansa varat sähköenergian maksuihin.
Jos yhtiössä on vain yksi osakas (tai yksi osakesarja), osakas saa tehdä sähkövähennyksen niiden yhtiön sähköenergiamenojen perusteella, jotka kohdistuvat hänen asuntoonsa ja jotka hän on maksanut.
Sähkövähennyksen tekeminen asunto-osakeyhtiömuotoisissa omakotitaloissa ja paritaloissa edellyttää, että sähköenergiamenoja ei ole kirjattu kuluksi asunto-osakeyhtiön kirjanpitoon ja velaksi osakkaalle.