Maksujen käyttäminen eri veroihin
Tämä ohje koskee sekä henkilöasiakkaita että yritys- ja yhteisöasiakkaita.
Ohjeeseen on koottu tietoa siitä, miten Verohallinto käyttää asiakkaan maksaman maksun eri veroihin. Lue lisää maksamisen eri tilanteista tämän ohjeen lopusta.
Oikean viitenumeron valinta on tärkeää
Eri verolajeilla on omat viitenumeronsa. Viitenumero määrää, minkä veron suoritukseksi maksu ensi sijassa käytetään. Omat viitenumeronsa ovat esimerkiksi näillä verolajeilla:
- tuloverot, kuten ennakot, lisäennakot ja jäännösvero
- oma-aloitteiset verot (kuten työnantajasuoritukset, arvonlisävero ja valmisteverot)
- kiinteistövero
- varainsiirtovero.
Lisäksi eri tilanteissa asiakkaalla voi olla käytössä muitakin viitteitä, kuten erääntyneiden verojen viite tai maksujärjestelyn viite.
Näet viitenumerot OmaVerosta tai verotuspäätöksen maksutiedoista. Jos saat yhteenvedon, jossa annetaan maksukehotus, näet viitteen myös yhteenvedolta.
- Mistä löydän tilinumerot ja viitenumerot?
- OmaVero-ohje: Näin maksat veroja tai tarkistat maksutiedot OmaVerossa
Tuloveron viitenumero verojen maksamisessa
Käytä maksaessasi tuloveron viitettä, jos haluat maksaa tuloveroa eli ennakkoveroa, lisäennakkoa tai jäännösveroa. Kun käytät tuloveron viitettä, maksamasi summa käytetään kaikille – myös erääntymättömille – tuloveron erille ennen muita veroja.
Tuloveron viitteellä tehty maksu käytetään veroihin seuraavassa järjestyksessä:
- erääntyneet tuloverot
- erääntymättömät tuloverot
- maksujärjestelyyn kuuluvat tuloverot
- ulosotossa perittävänä olevat tuloverot
- muut erääntyneet verot
- verot, joista olet vastuussa, esimerkiksi yhtiömiehenä tai kuolinpesän osakkaana.
Jos maksua jää jäljelle, loppuosa maksusta palautetaan, ellei palauttamiselle ole esteitä eikä palautusta ulosmitata.
Essi Esimerkille on määrätty vuokratuloista ennakkoveroa kolme erää helmi-, heinä- ja marraskuulle. Jokainen erä on 500 euroa. Ennakkovero erääntyy aina kuukauden 23. päivä. Essille on myös määrätty jäännösveroja, joista ensimmäinen 300 euron erä erääntyy 1.8. ja toinen 300 euron erä 1.10.
Essi maksaa 15.7. tuloveron viitteellä 600 euroa tarkoituksenaan maksaa jäännösverot. Heinäkuun ennakkovero erääntyy ennen jäännösveroja, joten maksusta käytetään heti 500 euroa ennakkoveroon ja loput 100 euroa jäännösveron ensimmäiseen erään.
Jos Essi maksaa tämän lisäksi 500 euroa tuloveron viitteellä 23.7. aikeenaan maksaa heinäkuun ennakkovero, maksusta käytetään jäännösveron ensimmäiseen erään 200 euroa ja jäännösveron toiseen erään 300 euroa. Tämä johtuu siitä, että heinäkuun ennakko on tullut suoritetuksi Essin aiemmasta maksusta.
Aimo Yrittäjälle on määrätty 1 000 euron ennakkoveroa kuukausittain. Vuoden ensimmäinen ennakko erääntyy 23.1. Lisäksi Aimolla erääntyy 12.1. arvonlisäveroa 500 euroa. Hänellä ei ole aiemmin erääntyneitä veroja maksettavanaan.
Aimon tarkoituksena on maksaa kerralla sekä ennakkovero että arvonlisävero 9.1. Hän maksaa 1 500 euroa käyttäen tuloveron viitettä. Maksusta käytetään heti tammikuun ennakkoveroon 1 000 euroa ja helmikuun ennakkoveroon 500 euroa. Viite ohjaa maksun ensisijaisesti tuloverolle, myös erääntymättömille erille.
Aimon tulee siis maksaa tuloverot tuloveron viitteellä ja arvonlisävero oma-aloitteisten verojen viitteellä, jotta maksut kohdistuvat oikein ja hän välttyy arvonlisäveron viivästyskorolta.
Yhteisölle on määrätty ennakkoveroa 2 500 euroa kuukaudessa. Ennakkovero erääntyy jokaisen kuukauden 23. päivä. Asiakkaalla on myös edellisen vuoden jäännösveroa 3 000 euroa, joka erääntyy 3.8.
Asiakas maksaa 15.7. tuloveron viitteellä 3 000 euroa tarkoituksenaan maksaa jäännösveroa. Yhteisön heinäkuun ennakko erääntyy 23.7. eli ennen jäännösveroa, joten maksusta käytetään heti 2 500 euroa ennakkoveroon ja loput 500 euroa jäännösveroon. Jos asiakas maksaa 23.7. lisäksi 2 500 euroa tuloveron viitteellä aikeenaan maksaa heinäkuun ennakkovero, maksu käytetään edellisen vuoden jäännösveroon. Kyseinen ennakko on tullut jo aiemmin suoritetuksi.
Yhteisö on hakenut 2 000 euron suuruisen lisäennakon, joka erääntyy 21.1. Yhteisöllä erääntyy lisäennakon lisäksi työnantajasuorituksia 1 500 euron edestä 12.1. ja kuluvan verovuoden ennakoita 2 800 euron edestä 23.1.
Asiakas maksaa 3 500 euroa 14.1. käyttäen tuloveron viitettä. Tarkoituksena on maksaa sekä lisäennakko että työnantajasuoritukset kerralla. Maksusta käytetään heti lisäennakkoon 2 000 euroa ja loput 1 500 euroa tammikuun ennakkoveroon. Maksua ei jää käytettäväksi työnantajasuorituksille.
Asiakkaan tulee maksaa tulovero omalla viitteellään ja oma-aloitteinen vero omalla viitteellään. Tässä tapauksessa asiakas maksaa siis 1 500 euroa viimeistään oma-aloitteisten verojen eräpäivänä 12.1. käyttäen oma-aloitteisten verojen viitettä ja 2 000 euroa viimeistään lisäennakon eräpäivänä 21.1. käyttäen tuloveron viitettä. Näin asiakas välttyy mahdollisilta viivästysseuraamuksilta.
Oma-aloitteisten verojen viitenumero verojen maksamisessa
Käytä maksaessasi oma-aloitteisten verojen viitenumeroa, jos haluat maksaa oma-aloitteisia veroja, kuten työnantajasuorituksia ja arvonlisäveroa. Lue lisää, miten ilmoitat ja maksat oma-aloitteisia veroja.
Jos käytät oma-aloitteisten verojen viitenumeroa, maksu käytetään seuraavasti:
- erääntyneet oma-aloitteiset verot
- ulosotossa perittävänä olevat oma-aloitteiset verot
- erääntyvät oma-aloitteiset verot niiden erääntyessä
Jos maksua jää jäljelle, sitä käytetään kuukauden lopussa tai maksua palauttaessa seuraavasti:
- muut erääntyneet verot (esim. tuloverot ja kiinteistövero)
- kaikki maksujärjestelyyn kuuluvat verot, myös oma-aloitteiset verot
- ulosotossa perittävänä olevat muut kuin oma-aloitteiset verot
- tuomioistuimen määräämän maksuohjelman erääntynyt määrä
- velat, joista olet vastuussa.
Asiakkaalla erääntyy oma-aloitteisista veroista 12.3. valmisteveroa (alkoholivero) 1 000 euroa ja työnantajasuorituksia 2 500 euroa. Asiakas maksaa 3 500 euroa 10.3. käyttäen oma-aloitteisten verojen viitenumeroa. Maksu käytetään erääntyneelle valmisteverolle sekä työnantajasuorituksille 12.3.
Asiakas voi siis maksaa samalla oma-aloitteisten verojen viitenumerolla kerralla kaikki oma-aloitteiset verot, mukaan lukien valmisteverot.
Palautuksen ajankohta ja palautusraja vaikuttavat verojen käyttöjärjestykseen
Oma-aloitteisten verojen palautusten ajankohdan ja rajan voi asettaa OmaVerossa. Palautuksen ajankohtaa muuttamalla voi vaikuttaa siihen, jääkö maksu tai palautus odottamaan tulevia erääntyviä veroja vai maksetaanko palautus asiakkaalle.
Lue lisää maksun palauttamisesta sekä palautusajankohdan ja -rajan valinnasta.
Asiakkaalla erääntyy oma-aloitteisista veroista 12.3. arvonlisäveroa 3 000 euroa ja työnantajasuorituksia 2 000 euroa. Lisäksi 23.3. erääntyy ennakkoveroa 1 000 euroa. Asiakkaan tarkoituksena on maksaa kaikki verot kerralla 9.3., jolloin hän maksaa 6 000 euroa ja käyttää oma-aloitteisten verojen viitettä.
Asiakkaan valitsema palautusajankohta on "heti käsittelyn jälkeen"
Maksusta käytetään 12.3. erääntyneisiin oma-aloitteisiin veroihin 5 000 euroa. Loput 1 000 euroa jäävät vielä tässä vaiheessa käyttämättä. Oma-aloitteisten verojen viitteellä tehty maksu käytetään kuukauden lopussa tai palautettaessa muihin kuin oma-aloitteisiin veroihin. Tästä syystä käyttämättä jäänyt 1 000 euroa käytetään ennakkoveroon vasta 31.3., jolloin sille kertyy myös viivästyskorkoa ajalta 24.3.–31.3.
Huom.! Jos palautusajankohta on "heti käsittelyn jälkeen", käyttämättömiä maksuja ei palauteta muuten kuin asiakkaan pyynnöstä.
Esimerkin tapauksessa asiakkaan kannattaa maksaa
- 5 000 euroa oma-aloitteisia veroja viimeistään niiden eräpäivänä 12.3. käyttäen oma-aloitteisten verojen viitettä
- 1 000 euroa ennakkoveroa viimeistään sen eräpäivänä 23.3. käyttäen tuloveron viitettä
Näin asiakas välttää mahdolliset viivästysseuraamukset.
Erääntyneiden verojen viitenumero verojen maksamisessa
Voit käyttää erääntyneiden verojen viitettä, kun haluat maksaa kaikki erääntyneet verot kerralla.
Maksu käytetään veroihin seuraavassa järjestyksessä:
- erääntyneet verot ensisijaisesti vanhentumispäivän ja toissijaisesti eräpäivän mukaisessa järjestyksessä
- maksujärjestelyyn kuuluvat erääntyneet verot
- ulosotossa perittävänä olevat verot
- muut erääntyneet verot (käytetään vasta kuukauden lopussa tai maksua palautettaessa)
- velat, joista olet vastuussa (käytetään vasta kuukauden lopussa tai maksua palautettaessa).
Asiakkaalla erääntyy 12.9. työnantajasuorituksia 800 euroa. Lisäksi hänelle on määrätty jäännösveroja, joista ensimmäinen 200 euron erä erääntyy 1.9.
Asiakkaan tarkoituksena on maksaa kerralla erääntyneet työnantajasuoritukset sekä jäännösvero 15.9., jolloin hän maksaa verot erääntyneiden verojen viitenumerolla. Maksusta käytetään heti ensin tarvittava määrä jäännösveroon ja sen viivästyskorkoon ja sen jälkeen loput työnantajasuorituksiin sekä niille kertyneisiin viivästyskorkoihin.
Asiakkaalla erääntyy 6.10. kiinteistöveroa 500 euroa ja oma-aloitteisista veroista 12.10. arvonlisäveroa 2 400 euroa sekä työnantajasuorituksia 600 euroa. Lisäksi hänellä erääntyy 23.10. ennakkoveroa 1 000 euroa. Asiakas on rekisteröitynyt arvonlisäverovelvolliseksi.
Asiakas maksaa 4 500 euroa 12.10. käyttäen erääntyneiden verojen viitenumeroa . Asiakkaan tarkoituksena on maksaa kerralla sekä 12.10. erääntyvät oma-aloitteiset verot, 6.10. erääntyvä kiinteistövero että 23.10. erääntyvä ennakkovero.
Asiakkaan valitsema palautuksen ajankohta on "heti käsittelyn jälkeen": Maksusta käytetään heti 12.10. tarvittava määrä kiinteistöveroon ja sen viivästyskorkoon, sitten 3 000 euroa oma-aloitteisiin veroihin. Loput maksusta jää odottamaan erääntyviä veroja. Kuukauden lopussa 31.10. maksusta käytetään tarvittava määrä ennakkoveroon ja sen viivästyskorkoon. Korkoa lasketaan ennakkoverolle ajalta 24.10.–31.10. ja kiinteistöverolle ajalta 7.10.–12.10.
Esimerkin tapauksessa asiakkaan kannattaa maksaa
- kiinteistövero viimeistään 6.10. käyttäen kiinteistöveron viitettä
- oma-aloitteiset verot viimeistään 12.10. käyttäen oma-aloitteisten verojen viitettä
- ennakkovero viimeistään 23.10. käyttäen tuloveron viitettä.
Kiinteistöveron viitenumero verojen maksamisessa
Käytä maksaessa kiinteistöveron viitettä, kun haluat maksaa kiinteistöveroa. Et voi kuitenkaan valita, mille kiinteistöveron erälle maksu kohdistuu. Maksamasi summa käytetään kaikille – myös erääntymättömille – kiinteistöveron erille.
Voit maksaa omilla maksutiedoillasi ainoastaan oman kiinteistöverosi. Et voi maksaa omilla maksutiedoillasi esimerkiksi puolisosi kiinteistöveroa.
Kiinteistöveron viitteellä tehty maksu käytetään veroihin seuraavassa järjestyksessä:
- erääntyneet kiinteistöverot
- erääntymättömät kiinteistöverot
- maksujärjestelyyn kuuluvat kiinteistöverot
- ulosotossa perittävänä olevat kiinteistöverot
- muut erääntyneet verot
- verot, joista olet vastuussa, esimerkiksi yhtiömiehenä tai kuolinpesän osakkaana.
Jos maksua jää jäljelle, loppuosa maksusta palautetaan, ellei palauttamiselle ole esteitä eikä palautusta ulosmitata.
Aimo Yrittäjälle on määrätty kiinteistöverot kahdessa erässä yhteensä 600 euroa. Eräpäivät ovat 6.8. ja 6.10. Lisäksi Aimolla erääntyy 12.8. arvonlisäveroa 500 euroa. Hänellä ei ole aiemmin erääntyneitä veroja maksettavanaan.
Aimon tarkoituksena on maksaa kerralla sekä kiinteistövero että arvonlisävero. Hän maksaa 1 100 euroa käyttäen kiinteistöveron viitettä 6.8. Maksusta käytetään heti kiinteistöveron ensimmäiselle erälle 300 euroa ja toiselle erälle 300 euroa. Sen jälkeen loput palautetaan, ellei palauttamiselle ole esteitä. Viite ohjaa maksun ensisijaisesti kiinteistöverolle, myös erääntymättömille erille. Maksua ei kuitenkaan käytetä muiden verolajien erääntymättömiin veroihin.
Aimon tulee siis maksaa kiinteistöverot kiinteistöveron viitteellä ja arvonlisävero oma-aloitteisten verojen viitteellä, jotta maksut kohdistuvat oikein ja hän välttyy arvonlisäveron viivästyskorolta.
Varainsiirtoveron viitenumero verojen maksamisessa
Varainsiirtoveroa maksettaessa on käytettävä varainsiirtoveron viitettä, jotta maksu kohdistuu oikein. Varainsiirtoveron viite on asiakaskohtainen ja se pysyy aina samana. Kun maksat käyttämällä varainsiirtoveron viitenumeroa, maksua ei käytetä muiden verojen maksuksi. Lue lisää varainsiirtoverosta.
Maksutiedot, kuten viitenumeron ja Verohallinnon tilinumeron saa joko OmaVerosta tai puhelimitse. Maksun voi tehdä joko OmaVeron kautta tai omassa verkkopankissa.
Usein kysyttyä verojen maksamisesta:
Paytrail toimii palveluntarjoajana OmaVeron verkkomaksuissa. Maksuvaiheessa Nordean asiakkaita on pyydetty antamaan Paytrailille valtuutus kolmeksi päiväksi maksujen luomista varten.
Paytrailin pyytämä valtuutus koskee ainoastaan yhtä maksutapahtumaa, vaikka Paytrail pyytääkin valtuutusta kolmen päivän määräajaksi. Maksamisen jälkeen Paytrail käyttää valtuutusta kolmen päivän aikana ainoastaan maksusi tilan tarkasteluun – ei muuhun. Paytrail ei saa oikeuksia tiliisi eikä näe tilisi tietoja tai tapahtumia.
Verojen maksaminen OmaVerossa on edelleen yhtä turvallista kuin ennenkin. Voit halutessasi maksaa verot myös muilla tavoin, kuten e-laskulla tai tilisiirtona verkkopankissasi. Maksutiedot löydät OmaVerosta tai verotuspäätöksestä.
Jos et maksa veroa eräpäivänä, saat siitä maksukehotuksen verojen yhteenvedolla. Saat 1–3 maksukehotusta ennen kuin verot lähetetään ulosottoon. Maksukehotusten määrä riippuu siitä, onko sinulla muita maksamattomia veroja.
Jos et pysty maksamaan veroa maksukehotuksen eräpäivänä, voit hakea maksujärjestelyä tilapäisiin maksuvaikeuksiin.