Palveluliiketoimien siirtohinnoittelu
Konserniyhtiöiden välillä voidaan tarjota useita erilaisia palveluita, kuten hallintopalveluita tai varsinaiseen liiketoimintaan liittyviä palveluita. Markkinaehtoperiaatteen ja siirtohinnoittelun näkökulmasta on tärkeää varmistua siitä, että konsernin sisäisten palveluliiketoimien ehdot vastaavat ehtoja, joista toisistaan riippumattomat osapuolet olisivat sopineet ja palveluita tarjoavalle konserniyhtiölle kertyy vastaava voitto, joka kertyisi riippumattomalle yhtiölle vastaavassa tilanteessa.
Palvelut on hinnoiteltava markkinaehtoisesti
Konsernin sisäisillä palveluilla tarkoitetaan konsernin varsinaiseen liiketoimintaan liittyviä palveluja, kuten myynti-, valmistus- ja tutkimus- ja tuotekehityspalveluja sekä varsinaista liiketoimintaa tukevia palveluja, kuten taloushallinnon palveluja, teknisiä palveluja ja lakipalveluja.
Palveluliiketoimien markkinaehtoisessa siirtohinnoittelussa tavoitteena on, että konserniyhtiöiden väliset palveluveloitukset vastaavat sitä, mistä riippumattomien yhtiöiden välillä olisi vastaavassa tilanteessa sovittu. Palvelua tarjoavan konserniyhtiön näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että yhtiön on saatava markkinaehtoinen korvaus tuottamastaan palvelusta. Palvelua ostavan yhtiön näkökulmasta palveluveloituksen tulisi olla sellainen, jonka myös riippumaton yhtiö olisi valmis vastaavasta palvelusta maksamaan.
Palvelujen siirtohinnoitteluprosessi alkaa liiketoimen määrittämisellä
Markkinaehtoperiaatteen kannalta on olennaista määrittää liiketoimi sen tosiasiallisen sisällön mukaisena jo silloin, kun osapuolet sopivat palvelun tarjoamisesta, siitä maksettavasta korvauksesta ja muista ehdoista. Liiketoimen tosiasiallisen sisällön määrittämiseksi tunnistetaan asiaankuuluvat kaupalliset tai rahoitukselliset suhteet ja niihin vaikuttavat taloudellisesti olennaiset erityispiirteet. Näitä ovat sopimusehdot, osapuolten toiminnot, varat ja riskit, siirretyn omaisuuden tai tarjotun palvelun ominaispiirteet, osapuolten ja markkinoiden taloudelliset olosuhteet sekä osapuolten liiketoimintastrategiat. Edellä mainitut tekijät vaikuttavat siihen, minkälaista tulosta itsenäisen yrityksen odotetaan markkinaehtoperiaatteen mukaisesti tekevän. Konsernin sisäiset palvelut voivat esimerkiksi tuottaa huomattavaa lisäarvoa konsernin liiketoiminnalle tai ne voivat olla rutiininomaisia tukipalveluja. Huomattavan lisäarvon tuottavia palveluja voivat olla esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehityspalvelut.
Käytännössä konsernin sisäisten palveluiden siirtohinnoittelussa tilannetta arvioidaan useimmiten palvelun tuottajan kannalta, erityisesti silloin, kun palveluiden tuottamiseen ei liity merkittävää aineetonta omaisuutta tai erityisosaamista. Tavallisesti palvelun vastaanottajat harjoittavat konsernin varsinaista liiketoimintaa ja vastaavat siihen liittyvistä merkittävimmistä toiminnoista ja riskeistä. Palvelujen suorittamisessa riskit rajoittuvat ainoastaan palvelun tuottamiseen.
Konserniyhtiöiden keskinäiseen toimintaan voi liittyä käytännössä runsaasti erilaisia toiminnan tukemisen muotoja. Silloin on tärkeää, että tunnistetaan sellaiset yhteistoiminnan muodot ja määritetään tosiasialliset liiketoimet, joissa riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu korvauksen maksamisesta. Konserneissa suoritetaan kuitenkin myös sellaisia toisiin konserniyhtiöihin liittyviä toimia, jotka eivät markkinaehtoperiaatteen ja siirtohinnoittelun näkökulmasta ole toiselta konserniyhtiöltä veloitettavia palveluita. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi osakkeenomistajien hyväksi suoritettavat ns. omistajuuteen liittyvät palvelut. Siirtohinnoittelun piiriin kuuluvat palvelut, joita konserniyhtiöt voivat konkreettisesti hyödyntää liiketoiminnassaan.
Lue lisää liiketoimen määrittämisestä siirtohinnoittelun dokumentointi -ohjeesta.
Palvelujen markkinaehtoisen hinnan todentamisesta
Sen jälkeen, kun liiketoimi on määritetty sen tosiasiallisen sisällön mukaisena, tarkastellaan sitä, millaisesta hinnasta riippumattomat osapuolet olisivat määritetylle liiketoimelle sopineet. Määritettyä liiketoimea verrataan vertailukelpoisiin riippumattomien osapuolten välisiin liiketoimiin ja valitaan soveltuvin siirtohinnoittelumenetelmä markkinaehtoisen hinnan todentamiseksi verotusta varten. Siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden todentamiseksi on käytettävissä useita erilaisia menetelmiä, joita on kuvattu OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet ovat Suomessa ja kansainvälisesti hyväksytty, tärkeä tulkintalähde markkinaehtoperiaatteen soveltamisessa.
Tutustu OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin
Testattavan osapuolen valitsemisesta
Siirtohinnoittelutilanteissa markkinaehtoisen hinnan todentamiseksi on tyypillisesti valittava toinen etuyhteysliiketoimen osapuolista testattavaksi osapuoleksi. Testattavalla osapuolella tarkoitetaan sitä etuyhteysliiketoimen osapuolena olevaa konserniyhtiötä, jonka liiketoimen tunnuslukua verrataan riippumattoman osapuolen vastaavaan tunnuslukuun. Testattavaksi osapuoleksi valitaan toiminnoiltaan yksinkertaisempi konserniyhtiö eli se, jonka toimintaan ei liity sellaisia vaikeasti arvotettavia tekijöitä, jotka vaikeuttavat markkinaehtoisen hinnan määrittämistä ja vertailukohteiden löytämistä. Käytännössä konsernin sisäisten palveluiden siirtohinnoittelua päädytään useimmiten arvioimaan palvelun tarjoajan kannalta.
Siirtohinnoittelumenetelmän valitsemisesta
Lähtökohtaisesti palveluliiketoimien hintojen markkinaehtoisuus todennetaan vertailuhintojen avulla. Vertailuhinnoilla tarkoitetaan hintoja, joita on sovellettu toisistaan riippumattomien toimijoiden välisissä palvelukaupoissa. Tätä menetelmää kutsutaan markkinahintavertailumenetelmäksi (comparable uncontrolled price method, CUP). Menetelmää voidaan soveltaa parhaiten silloin, kun konserniyhtiö ostaa samanlaisia palveluja riippumattomilta osapuolilta tai palveluja suorittava konserniyhtiö myy samaa palvelua riippumattomille ja vertailukelpoisille osapuolille.
Konsernin sisäisille palveluille ei yleensä löydy suoria vertailukohteita markkinoilta, ellei yhtiö myy samoja palveluja myös konsernin ulkopuolelle. Sen vuoksi konsernin sisäiset palvelut hinnoitellaan yleensä määrittämällä palvelun suorittamiseen liittyvät kustannukset sekä niiden päälle laskettava voittolisä. Tyypillisesti arvioidaan liikevoittoa suhteessa liikekustannuksiin. Tämä menetelmä on nimeltään liiketoiminettomarginaalimenetelmä (transactional net margin method, TNMM).
Kustannuspohjaan luetaan palvelun tuottamisesta aiheutuneet välittömät ja välilliset kustannukset. Voittolisän suuruus määräytyy tuotettujen palveluiden mukaan. Tavallisesti voittolisän markkinaehtoisuus todennetaan vastaavia palveluita myyvien itsenäisten yhtiöiden kustannuksille lasketun liikevoiton mukaan.
Riippumattomien yritysten liikevoittotasoja voidaan pyrkiä selvittämään kaupallisten tietokantojen avulla (esimerkiksi Bureau van Dijkin Amadeus-tietokanta). Tietokantaan tehtävän vertailuhaun hakukriteerit on tärkeää määrittää huolellisesti, jotta valikoituvat yhtiöt ovat toiminnoiltaan, varoiltaan, riskeiltään ja esimerkiksi arvokkaan aineettoman omaisuuden hyödyntämisen kannalta vertailukelpoisia. Yksittäisten verrokkien vertailukelpoisuus on lisäksi arvioitava huolellisesti suhteessa testattavaksi osapuoleksi valittuun konserniyhtiöön. Vertailukelpoisuuden arviointiin vaikuttavat tekijät vastaavat liiketoimen määrittämisen yhteydessä tunnistettuja taloudellisesti olennaisia erityispiirteitä.
Muuta palveluliiketoimien siirtohinnoittelussa huomioitavaa
Palveluiden siirtohinnoittelussa on tärkeää huomioida myös seuraavat asiat:
Keskitetyt palvelut
Tavallisesti liiketoiminnan kasvaessa konsernin sisäiset palvelut keskitetään tietyn konserniyhtiön hoidettavaksi. Jos esimerkiksi emoyhtiö tuottaa samaa palvelua monille konserniyhtiöille, palveluiden tuottamisesta aiheutuneet kustannukset pitää voittolisä huomioon ottaen kohdistaa konserniyhtiöille sen mukaan, kuinka paljon yhtiöt ovat palveluja hyödyntäneet.
Jos palveluiden hyödyntämistä ei ole mahdollista seurata luotettavasti, veloitukset voidaan joutua kohdentamaan jotakin yleisempää jakoperustetta käyttämällä. Tavallisin – joskaan ei aina luotettavin – jakoperuste on konserniyhtiöiden liikevaihtojen suhde. Tällainen palveluveloitusten laskuttamisen malli sopii yleensä vähäistä riskiä sisältäviin ja vähäistä arvoa tuottaviin palveluihin, kuten hallintopalveluihin.
Palvelutoiminnon ylläpitäminen
Jotakin konsernin palvelutoimintoa voidaan joutua ylläpitämään, vaikka konserniyhtiöt eivät hyödyntäisi palvelua kovin säännöllisesti. Lähtökohtaisesti myös tällaisista niin sanotuista varallaolopalveluista tehdyt veloitukset voivat olla perusteltuja, jos palvelutoiminnon ylläpitäminen hyödyttää konserniyhtiötä pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna.
Konsernin toimintamallin muutostilanteet
Konsernin toimintamallia muutettaessa osa palveluyhtiön toiminnoista, varoista ja riskeistä saatetaan siirtää toiselle konserniyhtiölle. Palveluyhtiön toimintojen, varojen ja riskien muuttuminen tarkoittaa käytännössä tarvetta muuttaa palveluista perittävää voittolisää. Kaikissa muutostilanteissa yhtiön tulee tarkistaa siirtohinnoittelumalliaan ja päivittää muutokset myös siirtohinnoitteludokumentointiinsa. Lisäksi on arvioitava, tuleeko palveluita tuottavan yhtiön saada erillinen korvaus muutoksen johdosta. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun siirrettävät toiminnot, varat ja riskit muodostavat liiketoimintakokonaisuuden, johon liittyy huomattavia tulonodotuksia.
Avainsanat: