Hyvinvointialue sijaismaksajana: hyvinvointialueen ja varsinaisen työnantajan velvollisuudet

Hyvinvointialue toimii sijaismaksajana silloin, kun se maksaa asukkaansa henkilökohtaisen avustajan palkat hyvinvointialueen varoista.

Usein hyvinvointialue on tehnyt varsinaisen työnantajan eli avustettavan henkilön kanssa sopimuksen, jonka perusteella hyvinvointialue hoitaa tämän puolesta myös muut työnantajavelvollisuudet. Silloin hyvinvointialue antaa palkkatietoilmoitukset ja työnantajan erillisilmoitukset tulorekisteriin sekä vakuuttaa avustajan ja maksaa sosiaalivakuutusmaksut.

Käytä ilmoituksissa hyvinvointialueen Y-tunnusta

Sijaismaksajana toimivan hyvinvointialueen pitää ilmoittaa tiedot tulorekisteriin omalla Y-tunnuksellaan. Hyvinvointialue ei voi hakea erillistä Y-tunnusta sijaismaksajana toimimista varten.

Kaikki palkat pitää ilmoittaa tulorekisteriin

Kotitalouksien maksamista palkoista ei tarvitse tehdä ennakonpidätystä eikä maksaa sairausvakuutusmaksua, jos kotitalous maksaa palkkaa samalle työntekijälle enintään 1 500 euroa kalenterivuodessa. Myös tällaiset palkat pitää aina ilmoittaa tulorekisteriin. Lue lisää ohjeesta Kotitalous työn teettäjänä.

Ilmoittamisen määräaika

Sijaismaksajana toimivan hyvinvointialueen pitää antaa tulorekisteriin palkkatietoilmoitus palkoista ja ennakonpidätyksistä. Palkkatietoilmoitus pitää antaa erikseen jokaisesta työntekijästä. Tiedot pitää ilmoittaa viimeistään viidentenä kalenteripäivänä palkanmaksupäivän jälkeen.

Sijaismaksajan on lisäksi ilmoitettava tulorekisteriin työntekijän työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut, jos sijaismaksaja on perinyt ja vähentänyt nämä maksut työntekijälle maksamastaan palkasta.

Varsinaisen työnantajan eli avustettavan henkilön pitää antaa tulorekisteriin palkkatietoilmoitus sekä työnantajan erillisilmoitus. Palkkatietoilmoitus pitää antaa jokaisesta palkanmaksusta. Työnantajan erillisilmoitus taas pitää antaa kuukausittain niiltä kuukausilta, joina palkkaa on maksettu. Tiedot pitää ilmoittaa viimeistään palkan maksupäivää seuraavan kalenterikuukauden viidentenä päivänä.

Hyvinvointialue voi tehdä myös nämä ilmoitukset, jos avustettava henkilö on valtuuttanut hyvinvointialueen toimimaan puolestaan. Lue lisää valtuuttamisesta tulorekisterin sivuilta.

Jos hyvinvointialue antaa ilmoitukset tulorekisteriin suoraan palkkajärjestelmästä teknisen rajapinnan kautta, erillistä valtuutusta ei tarvita. Lue lisää teknisestä rajapinnasta tulorekisterin sivuilta.

Työnantajasuoritusten maksaminen

Hyvinvointialueen pitää maksaa ennakonpidätykset sijaismaksajana antamiensa tulorekisteri-ilmoituksen mukaisesti. Maksettava ennakkopidätyksen määrä ja maksutiedot näkyvät hyvinvointialueen OmaVerossa.

Työnantajan sairausvakuutusmaksu on varsinaisen työnantajan eli avustettavan henkilön vastuulla. Se näkyy avustettavan henkilön OmaVerossa siinäkin tapauksessa, että hyvinvointialue antaa varsinaisen työnantajan puolesta palkkatietoilmoitukset ja työnantajan erillisilmoitukset tulorekisteriin sekä maksaa sosiaalivakuutusmaksut sosiaalivakuuttajille.

Työnantajan sairausvakuutusmaksun maksamista varten hyvinvointialue tarvitsee avustettavan henkilön oma-aloitteisten verojen viitenumeron. Hyvinvointialue saa viitenumeron joko avustettavalta henkilöltä itseltään tai ottamalla yhteyttä Verohallintoon. Jos hyvinvointialue tarvitsee suuren määrän viitenumeroita kerralla (niin sanottu massatilaus), ne voi tilata Ilmoitin.fi:stä.Tilaamista koskevat kysymykset voi lähettää osoitteeseen ohjelmistotalot@vero.fi

Ennakonpidätysten ja työnantajan sairausvakuutusmaksujen maksamisen eräpäivä on aina palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 12. päivä.

Lisätietoa ilmoittamisesta ja maksamisesta:

Sivu on viimeksi päivitetty 12.12.2023