Verosopimuksen vastainen verotus ulkomailla

Ulkomailta saadusta tulosta on voitu tulon lähdevaltiossa periä veroa verosopimuksen vastaisesti. Liikaa perityn veron palauttamista on haettava tulon lähdevaltiosta.

Osingosta, korosta tai rojaltista on lähdevaltiossa peritty liian suuri vero

Useimmissa valtioissa ulkomaille maksettavan osingon, koron ja rojaltin vero on 25–30 %. Valtioiden välisissä verosopimuksissa on kuitenkin usein sovittu, että toisessa sopimusvaltiossa asuvan veroprosentti on pienempi, esimerkiksi vain 15 %.

Tulon saajan on annettava selvitys siitä, että hänellä on oikeus verosopimusetuun. Muuten tulon maksajan on yleensä perittävä veroa täysi määrä. Jos tulon saaja esittää selvityksen, tulon maksaja voi ottaa sen huomioon ja periä alhaisemman, verosopimuksen mukaisen veron jo suorituksen maksamisen yhteydessä. Toinen vaihtoehto on, että maksaja perii korkeamman veron ja tulonsaaja saa verosopimusedun hakemalla palautusta lähdevaltion veroviranomaisilta. Monilla mailla on hakemusta varten valmis lomake, jota on käytettävä.

Usein selvitykseen tai palautushakemukseen on liitettävä hakijan kotimaan veroviranomaisten antama kotipaikkatodistus. Suomalainen yritys saa kotipaikkatodistuksen tarvittaessa Suomen Verohallinnolta.

Jokin muu tulo on verotettu vastoin verosopimusta

Verosopimuksen vastainen verotus voi koskea myös jotakin muuta tuloa. Toisessa valtiossa on esimerkiksi voitu verottaa suomalaista yritystä rojaltitulosta, vaikka yrityksen näkemyksen mukaan tulo ei ole rojaltituloa vaan liiketuloa. Liiketuloon lähdevaltiolla ei yleensä ole verotusoikeutta, ellei yrityksellä ole valtiossa kiinteää toimipaikkaa.

Esimerkki: Suorituksen maksaja on perinyt suomalaiselta yritykseltä valtiossa A lähdeveroa 10 %, koska maksaja on katsonut tulon olevan tekijänoikeuskorvausta. Tekijänoikeuskorvaukset ovat rojaltituloa, joten niihin sovelletaan verosopimuksen rojaltiartiklaa. Yrityksen mukaan tulo on kuitenkin normaalia liiketuloa, ja yritys vaatii veron palauttamista. Jos muutoksenhakuviranomainen katsoo, että tulo on liiketuloa eikä siitä tule periä veroa, yritys saa lähdeveron takaisin.

Jos muutoksenhaku ei tuota tulosta

Joskus asia ei ratkea toisessa valtiossa muutoksenhaun kauttakaan. Toisella valtiolla voi esimerkiksi olla tulon luonteesta erilainen tulkinta kuin Suomessa. Jos muutoksenhaku toisessa valtiossa ei tuota tulosta, verovelvollisen kannattaa ottaa yhteyttä omaan verotoimistoonsa Suomessa. Verotoimisto arvioi, onko toisen valtion muutoksenhakupäätöksessä sellaisia perusteluja, jotka voidaan hyväksyä Suomen verotuksessa. Jos perustelut voidaan hyväksyä, Suomen Verohallinto voi poistaa kaksinkertaisen verotuksen oikaisemalla Suomen verotusta. 

Sivu on viimeksi päivitetty 10.5.2017