Näin haet tulo- ja kiinteistöverotuksen julkisia tietoja
Julkisia tietoja voi katsella verotoimistojen asiakaspäätteiltä ja pyytää puhelimitse. Nämä ohjeet koskevat sekä säännönmukaisen verotuksen että muutosverotuksen tietojen hakemista.
Sisältö
- Tietojen katselu asiakaspäätteillä (Julkis-sovellus)
- Tietojen pyytäminen Verohallinnon asiakaspalvelusta
Tietojen katselu asiakaspäätteillä (Julkis-sovellus)
Julkiset tiedot ovat nähtävillä Verohallinnon toimipisteissä, joissa on asiakaspäätteitä. Asiakaspäätteet ovat käytettävissä toimipisteiden aukioloaikoina.
Verotoimistojen yhteystiedot ja aukioloajat
Asiakaspäätteiltä tietoja ei voi tulostaa, kopioida leikepöydälle, lähettää sähköpostitse tai tallentaa esimerkiksi muistitikulle. Asiakaspäätteeltä voi tehdä omia muistiinpanoja. Koska tiedot ovat julkisia, niitä voi katsella ilman tunnistautumista eikä katselukertoja rekisteröidä.
Henkilöasiakkaat
Henkilöiden tuloverotuksen julkisissa tiedoissa julkisia yksilöintitietoja ovat nimi, syntymävuosi ja maakunta. Maakunnalla tarkoitetaan sitä maakuntaa, jonka alueella sijaitsevassa kunnassa henkilöllä on ollut kotipaikka verovuotta edeltäneen vuoden päättyessä.
Kuolinpesillä, joilla on Y-tunnus, ei ole syntymävuositietoa.
Rajoitetusti verovelvollinen eli tuloverolain mukaan muualla kuin Suomessa asuva henkilö, on merkitty sen maakunnan kohdalle, jonka alueella sijaitsee se Verohallinnon yksikkö, joka on toimittanut tämän henkilön verotuksen (Uudenmaan tai Ahvenanmaan maakunta).
Hakukentät ja hakeminen
Pakollisia hakuehtoja ovat verovuosi, maakunta ja nimitieto.
Verovuosi
Säännönmukaisen verotuksen tiedot: Valitaan verovuosi 2010–2023
Muutosverotuksen tiedot: Valitaan verovuosi 2022–2023
Maakunta
Valikosta haetaan se maakunta, johon kuuluvassa kunnassa henkilöllä on ollut kotipaikka verovuotta edeltäneen vuoden päättyessä.
Kunnat ja maakunnat -listaus löytyy vero.fi:stä sekä Julkis-sovelluksesta henkilöverotuksen kohdalta.
Nimi
Hakukenttään "nimi" tulee kirjoittaa vähintään sukunimen kolme ensimmäistä kirjainta. Jos sukunimi on lyhyempi kuin kolme kirjainta, tulee hakukenttään kirjoittaa vähintään sukunimi ja välilyönti.
Jos sukunimessä on etuliite, esim. "von" tai "af", tulee se sukunimen eteen.
Nimitieto voi sisältää myös erikoismerkkejä, kuten á, é tai ü. Ohjeet erikoismerkkien lisäämisen löytyvät oheisesta linkistä: Erikoismerkit (vero.fi)
Syntymävuosi
Hakukenttään "syntymävuosi" tulee kirjoittaa syntymävuosi nelinumeroisessa muodossa.
Lue lisää julkisten tietojen sisällöstä: Henkilöasiakkaan tuloverotuksen julkiset tiedot
Yhteisöasiakkaat
Yhteisöverotuksen julkisissa tiedoissa julkisena yksilöintitietona on yritys- ja yhteisötunnus (Y-tunnus). Yhteisön Y-tunnusta voi hakea yritys- ja yhteisötietojärjestelmän yrityshausta: YTJ-tietopalvelun yrityshaku (ytj.fi)
Verovuosi
Säännönmukaisen verotuksen tiedot: Valitaan verovuosi 2010–2023
Muutosverotuksen tiedot: Valitaan verovuosi 2022–2023
Hakukenttä
Hakukenttään tulee kirjoittaa yrityksen Y-tunnus kokonaisuudessaan.
Esimerkiksi haettaessa yritys X:n tietoja tulee hakukenttään kirjoittaa 1234567-8
Lue lisää julkisten tietojen sisällöstä: Yhteisöasiakkaan tuloverotuksen julkiset tiedot
Ulkomaiset kuolinpesät
Ulkomaisen kuolinpesän yksilöintitietona on kuolleen henkilön nimi.
Verovuosi
Säännönmukaisen verotuksen tiedot: Valitaan verovuosi 2010–2023
Muutosverotuksen tiedot: Valitaan verovuosi 2022–2023
Hakukenttä
Hakukenttään "nimi" tulee kirjoittaa vähintään sukunimen kolme ensimmäistä kirjainta. Jos sukunimi on lyhyempi kuin kolme kirjainta tulee hakukenttään kirjoittaa vähintään sukunimi ja välilyönti.
Jos sukunimessä on etuliite, esim. "von" tai "af", tulee se sukunimen eteen.
Nimitieto voi sisältää myös erikoismerkkejä, kuten á, é tai ü. Ohjeet erikoismerkkien lisäämisen löytyvät oheisesta linkistä: Erikoismerkit (vero.fi)
Ulkomaalaisella kuolinpesällä ei ole kotikuntatietoa. Ulkomaalaisen kuolinpesän verotuksen toimittaa Verohallinnon työjärjestyksen mukainen yksikkö. Tieto verotuspaikasta ei ole kuitenkaan julkinen.
Syntymävuosi/Y-tunnus
Ulkomaisella kuolinpesällä tarkentavana tietona on vainajan syntymävuosi tai ulkomaiselle kuolinpesälle annettu yritys- ja yhteisötunnus (y-tunnus).
Jos henkilöä ei löydy nimen ja syntymävuoden perusteella, haku kannattaa tehdä vain nimellä.
Lue lisää julkisten tietojen sisällöstä: Yhteisöasiakkaan tuloverotuksen julkiset tiedot
Kiinteistöverotuksen tiedot
Kiinteistöverotuksen julkisten tietojen luettelo on järjestetty kiinteistötunnuksen perusteella. Tietoja haetaan aina kiinteistötunnuksella, ei kiinteistöverovelvollisen nimellä.
Kiinteistötunnuksen voit tarkistaa Maanmittauslaitoksen palvelusta: Selvitä kiinteistötunnus | Maanmittauslaitos
Verovuosi
Säännönmukaisen verotuksen tiedot: Valitaan verovuosi 2011–2024
Muutosverotuksen tiedot: Valitaan verovuosi 2023–2024
Kiinteistötunnus
Kiinteistöverotuksen julkisia tietoja haetaan kiinteistötunnuksella.
Kiinteistötunnus koostuu neliosaisesta numerosarjasta. Kiinteistötunnus tulee kirjoittaa hakukenttään muotoon: 3 numeroa - 3 numeroa - 4 numeroa - 4 numeroa
Esim. 123-123-1234-1234. Numerot voi kirjoittaa ilman etunollia.
Määräala muodostuu kiinteistötunnuksesta, tyyppikirjaimesta ja määräalanumerosta. Kiinteistöistä, joissa on määräalatunnus, voit valita määräalatunnuksen Määräalatunnus-valikosta.
Lue lisää julkisten tietojen sisällöstä: Kiinteistöverotuksen julkiset tiedot
Tietojen pyytäminen Verohallinnon asiakaspalvelusta
Julkisia tietoja voi pyytää puhelimitse seuraavista palvelunumeroista
- Henkilöasiakkaan tuloverotuksen julkiset tiedot: 029 497 002
- Yhteisöasiakkaan tuloverotuksen julkiset tiedot: 029 497 006
- Kiinteistöverotuksen julkiset tiedot: 029 497 020
Julkiset tiedot voivat sisältää henkilötietoja, joten niitä voidaan luovuttaa kirjallisessa muodossa, eli otteina, vain hyväksyttäviin käyttötarkoituksiin. Julkisista tiedoista voi pyytää yksittäisiä otteita Verohallinnon asiakaspalvelusta. Ote on maksullinen ja maksu peritään Verohallinnon hinnaston mukaisesti: Hinnasto Verohallinnon maksullisista palveluista