Syvennetty asiakasyhteistyö

Syvennetty asiakasyhteistyö on OECD:n suosittelema toimintamalli Suomen suurimpien konsernien ennakoivaan ohjaukseen ja valvontaan. Yhteistyömallissa osapuolilla on yhteinen intressi hoitaa verotus reaaliaikaisesti ja ajallisesti tehokkaasti​. Yhteistyö perustuu keskinäiseen luottamukseen, yhteisymmärrykseen ja läpinäkyvyyteen.

Asiakaskokemuksen mukaan toimintamallissa mukana olevat yhtiöt ovat olleet tyytyväisiä syvennettyyn yhteistyöhön. Esimerkiksi verolajeittain nimetyt yhteyshenkilöt, hyvä keskusteluyhteys ja avoin vuorovaikutus sekä ennustettavuus ovat olleet yhteistyössä tärkeitä asiakkaille.

Syvennetyn asiakasyhteistyön kohderyhmä ovat Suomen suurimmat kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavat yhtiöt. Verohallinto valitsee yhtiöt, joiden kanssa yhteistyö aloitetaan. Lue lisää, mitä odotamme yhteistyössä mukana olevilta yhtiöiltä:

  1. Asiakasyhtiö tuo tulkinnanvaraiset tilanteet ennakollisesti tietoon Verohallinnon antamien ohjeiden ja ohjausten mukaisesti
  2. Asiakasyhtiön kanssa keskustellaan ennakollisesti esiin nousevista yksittäisistä veroasioista ja -kysymyksistä, jotta verotuksen ennustettavuus ja oikeusvarmuus toteutuvat
  3. Asiakasyhtiön verosuunnittelu perustuu yrityksen liiketoiminnasta nouseviin tosiasiallisiin tarpeisiin

Yhteistyön tavoitteet ja hyödyt

Yhteistyömallilla tavoitellaan ajantasaisen verotusmenettelyn ja veroasioiden joustavan käsittelyn avulla verotuksen ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta.  

Asiakasyhtiö esittää avoimesti verostrategiansa ja tavoitteensa (tax control framework) verotuksen suhteen sekä paikantamansa mahdolliset veroriskit ja tulkintakysymykset välittömästi sellaisia havaitessaan. Vastaavasti Verohallinto sitoutuu olemaan avoin esittämiensä kysymysten taustoista ja tarkoituksesta verovalvonnan suhteen sekä keskustelemaan asiakasyhtiön kanssa ratkaisuista niiden esiin nostamissa tulkintakysymyksissä.

Syvennetty asiakasyhteistyö käytännössä

Syvennetyn asiakasyhteistyön mahdollisuuden selvittäminen alkaa asiakasyhtiön ja Verohallinnon välisellä keskustelulla. Jos yhteistyön aloittaminen on keskustelun perusteella mahdollista, siirrytään tekemään kartoitus veroprosesseista (Compliance Scan). Tämän jälkeen varsinainen yhteistyö voi alkaa ja syvennetyn asiakasyhteistyön toimintaperiaatteita päästään soveltamaan käytännössä.

Aluksi Verohallinto ja yhtiö käyvät keskustelun yhteistyön aloittamisen mahdollisuudesta. Keskustelu voidaan järjestää joko Verohallinnon tai yhtiön aloitteesta:

  • Verohallinto voi lähestyä määrättyjä yhtiöitä kutsumalla heitä mukaan toimintamalliin.
  • Yhtiö voi myös halutessaan lähestyä Verohallintoa oma-aloitteisesti. Yhteystiedot löydät täältä.

Jos alkukeskustelun jälkeen todetaan, että yhteistyön aloittaminen on mahdollista, edetään tekemään tarkempi kartoitus yhtiön veroprosesseista. Tässä Compliance Scan -vaiheessa käydään läpi asiakasyhtiön verotukseen liittyvät prosessit, liityntäpinnat, raportointisuhteet ja vastuualueet kirjallisten kysymyskokonaisuuksien ja haastatteluiden kautta. Vaihe vaatii molemminpuolista sitoutumista ja myös yhtiön on hyvä varata riittävät resurssit kartoitusta varten.

Compliance Scanin tavoitteena on saada kokonaiskäsitys asiakasyhtiön verotukseen liittyvistä prosesseista sekä selvittää yhtiön verokontrollien taso ja varmistua yhtiön tuottaman viranomaistiedon oikeellisuudesta. Tässä vaiheessa on myös mahdollista havainnoida yhtiön sitoutumista. 

Yhteistyön aloittamisesta sovitaan yhteisymmärrysmuistiolla

Yhteisymmärrysmuistion allekirjoittamalla Verohallinto ja asiakasyhtiö sopivat syvennettyä asiakasyhteistyötä koskevista periaatteista, toimintatavoista ja tavoitteista. Kyseessä on molempien osapuolten kirjallinen tahdonilmaisu koskien syvennettyä asiakasyhteistyötä ja sen periaatteiden mukaan toimimista. Yhteisymmärrysmuistio ei ole sopimusoikeudellinen asiakirja.

Yhteisymmärrysmuistion mukaan asiakasyhtiön ja Verohallinnon velvoitteet ovat seuraavat:

Asiakasyhtiö

  • pyrkii ylläpitämään sisäisten kontrollien, sisäisen tarkastuksen ja ulkoisen tarkastuksen laadun vähintään Compliance Scanissa sovitun sisältöisinä ja tasoisina;
  • esittää oma-aloitteisesti Verohallinnolle oman näkemyksensä olennaisista verotukseen vaikuttavista seikoista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Verohallinto

  • sopeuttaa asiakasyhtiöön kohdistetun valvonnan muodon ja tason yhtiön sisäisten kontrollien, sisäisen tarkastuksen ja ulkoisen tarkastuksen laatuun nähden tarpeelliselle tasolle;
  • antaa tulkintansa verotuksellisista seuraamuksista viivytyksettä asiakasyhtiön näkemyksen vastaanotettuaan ja tarvittaessa selvittää asiaa yhdessä yhtiön kanssa ennen päätöksensä tekemistä;
  • keskustelee olennaisista fiskaalisista ja muista (erityisesti tulkinnallisista) seikoista asiakasyhtiön kanssa.

Kun yhteistyön aloittamisesta on sovittu, alkaa sen toteuttaminen käytännössä. Tässä vaiheessa korostuu yhteistyö ja jatkuva vuorovaikutus Verohallinnon ja asiakasyhtiön välillä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi

  • toimintatavan periaatteiden ja pelisääntöjen molemminpuolista soveltamista
  • reaaliaikaista valvontaa painottuen ennakoivaan ohjaukseen
  • ajankohtaisten ja mahdollisimman reaaliaikaisten yhtiötä koskevien verotusasioiden esiin tuomista
  • säännöllisiä tapaamisia yhtiötä koskevan tiedon ylläpitämiseksi
  • tarvittaessa Compliance Scan -vaiheen uusimista, esimerkiksi tietyn verolajin tai asian osalta.

Syvennetty asiakasyhteistyö on vapaaehtoista ja toistaiseksi voimassaolevaa. Verohallinto ja asiakasyhtiö arvioivat yhteistyön edellytyksiä tarvittaessa. Jos toinen osapuoli haluaa päättää syvennetyn yhteistyön, käydään siitä keskustelu ja sovitaan jatkotoimenpiteistä.

Verotuksen periaatteet

Syvennetyssä asiakasyhteistyössä verotuksen periaatteet eivät poikkea verotuksen yleisistä periaatteista: syvennetty yhteistyö ei siis lisää tai vähennä lainsäädännöstä johtuvia osapuolten oikeuksia tai velvollisuuksia. Keskeistä on kaikkien asiakkaiden verotuksellisesti tasapuolinen kohtelu ja johdonmukaisuus​. Syvennetyssä asiakasyhteistyössä toimimisella ei ole vaikutusta luottamuksensuojan soveltamiseen​.

Miten syvennettyyn asiakasyhteistyöhön pääsee mukaan?

Kun suuryhtiö on kiinnostunut selvittämään syvennetyn asiakasyhteistyön mahdollisuutta Verohallinnon kanssa, ota yhteyttä:

  • yhteistyo(a)vero.fi
Sivu on viimeksi päivitetty 29.10.2024