Palvelussa voi olla satunnaisia häiriöitä sunnuntaina 22.12. klo 10.00–16.00 huoltotöiden vuoksi. Pahoittelemme asiasta aiheutuvaa vaivaa.
Asiaryhmäkohtaiset kuvaukset automaattisesta ratkaisumenettelystä
Asiaryhmäkohtaisissa kuvauksissa kerrotaan Verohallinnon automaattisten ratkaisumenettelyjen kulku pääpiirteissään. Kuvauksissa kerrotaan myös asiakkaan oikeuksien kannalta keskeisistä seikoista, kuten kuulemisesta, automaattisten päätösten sisällöstä ja muutoksenhakuoikeudesta. Kuvaukset perustuvat kyseistä automaattista ratkaisumenettelyä koskevaan käyttöönottopäätökseen ja muuhun dokumentaatioon. Uusia kuvauksia lisätään sitä mukaa kun Verohallinto tekee uusia käyttöönottopäätöksiä.
Laiminlyöntimaksut puuttuvista ja myöhässä annetuista vuosi-ilmoituksista
Suorituksen maksajan ja muun tiedonantovelvollisen on annettava vuosi-ilmoitus kalenterivuoden aikana maksamistaan suorituksista ja muista Verohallinnon tiedonantopäätöksellä mainituista tiedoista. Jos asiakas antaa vuosi-ilmoituksen myöhässä tai ei ole lainkaan antanut vuosi-ilmoitusta, Verohallinto voi määrätä laiminlyöntimaksun. Verohallinto käyttää automaatiota tiettyjen vuosi-ilmoitusten laiminlyöntimaksujen määräämisessä.
Jos asiakas, jolla Verohallinnon tietojen mukaan voidaan olettaa olleen vuosi-ilmoituksella ilmoitettavia tietoja, ei ole määräaikaan mennessä antanut vuosi-ilmoitusta, Verohallinto lähettää asiakkaalle automaatiossa kehotuksen antaa vuosi-ilmoitus. Kirjeellä kehotetaan antamaan puuttuva vuosi-ilmoitus ja annetaan mahdollisuus esittää selvitystä ennen päätöksen tekemistä.
Asiakkaan antaman ilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa asiakkaan antama vapaamuotoinen selvitys tai määrättävän laiminlyöntimaksun euromäärä.
Jos tapaus ei valikoidu, laiminlyöntimaksu määrätään automaatiossa. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Jos asiakas antaa selvitystä, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Sisällys
- Kiinteistöverotuksen säännönmukainen verotus
- Kiinteistöverotuksen veroilmoituksen antamisajan pidentäminen
Kiinteistöverotuksen säännönmukainen verotus
Verohallinto lähettää kiinteistöverovelvolliselle verovuoden alussa automaatiossa selvityksen kiinteistöverotuksen perusteena käytetyistä kiinteistötiedoista. Asiakkaan on tarkistettava selvitykseen merkityt tiedot muun muassa maapohjan pinta-alasta, rakennusoikeudesta ja kaavatilanteesta sekä ilmoitettava Verohallinnolle tiedoissa olevat virheet ja selvitykseltä puuttuvat kiinteistöt.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla esimerkiksi ristiriitaiset tiedot. Jos asiakkaan ilmoitus ei valikoidu, verotuspäätös tehdään kokonaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asiakkaan ilmoitus valikoituu, virkailija käsittelee valikoituneen asian, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian. Jos asiakkaan ilmoittamista tiedoista poiketaan olennaisesti, asiakkaalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi.
Kiinteistötietoja koskevan selvityksen mukana asiakkaalle lähetetään yleensä alustava verotuspäätös. Se jää lopulliseksi verotuspäätökseksi, jos tiedot eivät muutu ennen verotuksen päättymistä. Muissa tapauksissa asiakkaalle tehdään verotuspäätös, kun verotus on toimitettu. Verotuspäätöksessä on muun muassa selvitys kiinteistöjen verotusarvoista ja suoritettavan veron määrästä sekä verovelvollisen yksilöintitiedot ja Verohallinnon yhteystiedot. Verotuspäätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Perustelut veroilmoituksesta poikkeamiselle lähetetään asiakkaalle tai ne ovat saatavilla Verohallinnosta.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Kiinteistöverotuksen veroilmoituksen antamisajan pidentäminen
Asiakas voi hakea veroilmoituksen antamiseen lisäaikaa, jos hän ei pysty antamaan veroilmoitusta määräaikaan mennessä.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla esimerkiksi haetun lisäajan pituus. Jos asiakkaan hakemus ei valikoidu, päätös lisäajasta tehdään kokonaan automaatiossa. Jos asiakkaan hakemus valikoituu, virkailija tutkii hakemuksen ja tekee päätöksen. Virkailija voi pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä.
Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Päätökseen ei saa hakea muutosta.
Sisällys:
- Kaivostoiminnan harjoittajan rekisteröintipäätös
- Rekisteröintipäätökset: arvonlisäverovelvollisten rekisteri, työnantajarekisteri, ennakkoperintärekisteri ja vakuutusmaksuverovelvollisten rekisteri
- Verokausipäätökset: arvonlisävero ja työnantajasuoritukset
Kaivostoiminnan harjoittajan rekisteröintipäätös
Kaivostoiminnan harjoittajan on rekisteröidyttävä verovelvolliseksi ja ilmoitettava rekisteröitävien tietojen muutoksista. Asiakkaan on annettava rekisteri-ilmoitus, jossa ilmoitetaan toiminnan aloittamisesta, muutoksista ja päättymisestä.
Ilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja ovat esimerkiksi ilmoitusten epäjohdonmukaisuudet ja kaivoksen sijaitseminen useamman kunnan alueella. Jos asia ei valikoidu, rekisteröintiasiaa koskeva päätös tehdään automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asia valikoituu, virkailija tutkii asian, pyytää tarvittavat lisäselvitykset ja ratkaisee asian.
Asiakkaalle lähetetään rekisteriin merkitsemisestä, rekisteritietojen muuttamisesta ja rekisteristä poistamisesta päätös. Päätöstä ei perustella, jos asia ratkaistaan asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Päätös perustellaan, jos asiaa ei ratkaista asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Jos päätös on tehty automaatiossa, tästä kerrotaan päätöksellä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Rekisteröintipäätökset: arvonlisäverovelvollisten rekisteri, työnantajarekisteri, ennakkoperintärekisteri ja vakuutusmaksuverovelvollisten rekisteri
Verohallinto merkitsee laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä asiakkaan arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, työnantajarekisteriin, ennakkoperintärekisteriin ja vakuutusmaksuverovelvollisten rekisteriin asiakkaan aloitteesta tai viranomaisaloitteisesti. Asiakkaan rekisteröintitietoihin voidaan tehdä muutos tai asiakas voidaan poistaa rekisteristä asiakkaan aloitteesta tai viranomaisaloitteisesti, kun säädetyt edellytykset täyttyvät.
Asiakkaan ilmoitukseen tai hakemukseen sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja ovat esimerkiksi ilmoitusten epäjohdonmukaisuudet. Jos asia ei valikoidu, rekisteröintiasiaa koskeva päätös tehdään automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asia valikoituu, virkailija tutkii asian, pyytää tarvittavat lisäselvitykset ja ratkaisee asian.
Verohallinto valvoo rekisteröintien oikeellisuutta verojen maksua, ilmoittamista ja verovelvollisen toimintaa koskevien tietojen perusteella ja poistaa asiakkaan rekisteristä, jos rekisteröinnin edellytyksiä ei enää ole. Ennen päätöksen tekemistä asiakkaalle lähetetään selvityspyyntö automaatiossa tai virkailijan toimesta. Jos asiakas ei vastaa selvityspyyntöön, päätös rekisteristä poistamisesta tehdään automaatiossa. Jos asiakas vastaa selvityspyyntöön, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Asiakkaalle lähetetään rekisteriin merkitsemisestä ja rekisteristä poistamisesta päätös. Päätös perustellaan, jos asiaa ei ratkaista asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Jos päätös on tehty automaatiossa, tästä kerrotaan päätöksellä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Verokausipäätökset: arvonlisävero ja työnantajasuoritukset
Verohallinto tekee päätöksen asiakkaan verokauden pituudesta laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä asiakkaan aloitteesta tai viranomaisaloitteisesti. Verokauden pituuteen voidaan tehdä muutos asiakkaan aloitteesta tai viranomaisaloitteisesti säädettyjen edellytysten täyttyessä.
Asiakkaan ilmoitukseen tai hakemukseen sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja ovat esimerkiksi ilmoitusten epäjohdonmukaisuudet. Jos asia ei valikoidu, rekisteröintiasiaa koskeva päätös tehdään automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asia valikoituu, virkailija tutkii asian, pyytää tarvittavat lisäselvitykset ja ratkaisee asian.
Verohallinto valvoo verokausien oikeellisuutta verojen maksua, ilmoittamista ja verovelvollisen toimintaa koskevien tietojen perusteella. Jos edellytyksiä valinnaisen verokauden käyttämiselle ei ole, Verohallinto voi määrätä verokaudeksi pääsäännön mukaisen verokauden. Ennen päätöksen tekemistä asiakkaalle lähetetään selvityspyyntö automaatiossa tai virkailijan toimesta. Jos asiakas ei vastaa selvityspyyntöön, päätös verokaudesta voidaan tehdä automaatiossa. Jos asiakas vastaa selvityspyyntöön, virkailija tutkii ja ratkaisee asian. Uusi yritys voidaan kuitenkin määrätä määräajaksi kalenterikuukauden verokauteen ja velvollisuutensa laiminlyönyt yritys voidaan siirtää kalenterikuukauden verokauteen ilman kuulemista, jos kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta. Nämä päätökset tehdään aina automaatiossa.
Asiakkaalle lähetetään verokauden pituudesta päätös. Päätös perustellaan, jos asiaa ei ratkaista asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Jos päätös on tehty automaatiossa, tästä kerrotaan päätöksellä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Rekisteröintipäätökset: valmisteverotuksen rekisterit
Verohallinto merkitsee laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä asiakkaan valmisteverotuksen rekistereihin asiakkaan aloitteesta tai viranomaisaloitteisesti. Asiakkaan rekisteröintitietoihin voidaan tehdä muutos tai asiakas voidaan poistaa rekisteristä asiakkaan aloitteesta tai viranomaisaloitteisesti, kun säädetyt edellytykset täyttyvät.
Asiakkaan ilmoitukseen sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja ovat esimerkiksi ilmoitusten epäjohdonmukaisuudet. Jos asia ei valikoidu, rekisteröintiasiaa koskeva päätös tehdään automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asia valikoituu, virkailija tutkii asian, pyytää tarvittavat lisäselvitykset ja ratkaisee asian.
Verohallinto valvoo rekisteröintien oikeellisuutta verojen maksua, ilmoittamista ja verovelvollisen toimintaa koskevien tietojen perusteella ja poistaa asiakkaan rekisteristä, jos rekisteröinnin edellytyksiä ei enää ole. Ennen päätöksen tekemistä asiakkaalle lähetetään selvityspyyntö automaatiossa tai virkailijan toimesta. Jos asiakas ei vastaa selvityspyyntöön, päätös rekisteristä poistamisesta tehdään automaatiossa. Jos asiakas vastaa selvityspyyntöön, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Asiakkaalle lähetetään rekisteriin merkitsemisestä ja rekisteristä poistamisesta päätös. Päätös perustellaan, jos asiaa ei ratkaista asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Jos päätös on tehty automaatiossa, tästä kerrotaan päätöksellä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Sisällys:
- Henkilöasiakkaiden tuloverotus – Ennakkoperintä (verokortti ja ennakkoverot)
- Henkilöasiakkaiden tuloverotus – Verotuksen oikaisu reserviläispalkkaa saaneiden hyväksi
- Henkilöiden säännönmukainen tuloverotus
- Henkilö- ja yhtymäasiakkaiden veroilmoituksen antamisajan pidentäminen
- Henkilöiden säännönmukainen tuloverotus – täydentävä verotuspäätös
- Yhtymien säännönmukainen tuloverotus
Henkilöasiakkaiden tuloverotus – Ennakkoperintä (verokortti ja ennakkoverot)
Verohallinto laskee automaatiossa henkilöasiakkaiden perusverokortit (ennakonpidätysprosentit) ja ennakkoverot verovuotta varten. Laskennan perusteena ovat verovuoden veroasteikot ja muut veroperusteet sekä arvio asiakkaan seuraavan vuoden tuloista ja vähennyksistä. Arvio perustuu asiakkaan aiempien verovuosien tulo- ja vähennystietoihin ja muun muassa eläkelaitoksilta saatuihin tietoihin verovuonna maksettavista eläkkeistä. Verohallinto saa tehdä päätöksen ennakonpidätysprosentista ja ennakkoverosta kuulematta asiakasta.
Asiakas voi hakea muutosta ennakonpidätysprosenttiin tai ennakkoveroon silloin, kun hänen tulo- ja vähennystietonsa ovat muuttuneet. Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä tapaus nousee virkailijan käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla esimerkiksi vaaditun vähennyksen määrä tai ristiriitaiset tiedot. Jos asiakkaan hakemus ei valikoidu, ratkaisu ennakonpidätysprosentista ja ennakkoverosta tehdään automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asiakkaan hakemus valikoituu, virkailija käsittelee valikoituneen asian, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian.
Verohallinto voi määrätä viranomaisaloitteisesti lisää ennakkoveroa esimerkiksi omaisuuden luovutuksesta saadun tiedon perusteella. Asiakkaalle varataan tilaisuus esittää selvitystä ennen ennakkoveron määräämistä.
Asiakkaalle tehdään ennakkoperinnästä päätös, jossa kerrotaan ennakonpidätysprosentti ja ennakkoveron määrä ja niiden laskentaperusteet. Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Asiakas ei voi suoraan tehdä oikaisuvaatimusta ennakkoperinnän päätöksestä, vaan hänen on ensin pyydettävä Verohallinnolta ennakonpidätysprosentin uudelleen määräämistä tai ennakkoveron muuttamista. Saamastaan ratkaisusta asiakas voi pyytää muutoksenhakukelpoisen päätöksen siltä osin kuin hänen vaatimustaan ei ole hyväksytty ja tehdä muutoksenhakukelpoisesta päätöksestä oikaisuvaatimuksen.
Henkilöasiakkaiden tuloverotus – Verotuksen oikaisu reserviläispalkkaa saaneiden hyväksi
Verotuslaskennassa olleen virheen vuoksi reserviläispalkan perusteella ei ole myönnetty ansio- ja työtulovähennystä vuosilta 2021–2023 toimitetuissa verotuksissa. Verohallinto oikaisee viranomaisaloitteisesti niiden asiakkaiden verotuksen, joille on virheen vuoksi määrätty liikaa veroa.
Verohallinto on tunnistanut virheselvittelyssä ne asiakkaat, joille on tehtävä verotuksen oikaisu hyväksi. Oikaistaviin tapauksiin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja. Valikointiehto voi olla muun muassa se, että asiakkaalla on samalla verovuodella käsittelyssä toinen oikaisutapaus. Jos tapaus ei valikoidu, verotuksen oikaisu tehdään kokonaan automaatiossa. Jos tapaus valikoituu, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Kun asian käsittely saadaan päätökseen, joko automaatiokäsittelyn tai virkailijakäsittelyn päätteeksi, asiakkaalle lähetetään asiasta päätös. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä silloin, kun asia on ratkaistu automaatiossa. Verovelvollista ei kuulla ennen päätöksen tekemistä, koska verotusta oikaistaan asiakkaan hyväksi ja koska kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Henkilöiden säännönmukainen tuloverotus
Verohallinto lähettää automaatiossa esitäytetyn veroilmoituksen henkilöasiakkailleverovuotta seuraavan vuoden keväällä. Veroilmoituksessa ovat esitäytettynä muun muassa sivullisilta tiedonantovelvollisilta saadut tiedot asiakkaan tuloista ja vähennyksistä sekä muut verovuoden verotustiedot. Tietoja saadaan esimerkiksi työnantajilta, eläkelaitoksilta ja pankeilta. Asiakkaan on tarkistettava esitäytetty veroilmoitus ja ilmoitettava puuttuvat ja korjatut tiedot Verohallinnolle.
Elinkeinonharjoittaja, maataloudenharjoittaja ja metsätaloudenharjoittaja antavat päättyneeltä verovuodelta veroilmoituksen, jossa on ilmoitettava veronalaiset tulot, niistä tehtävät vähennykset, tiedot varoista ja veloista sekä muut verotukseen vaikuttavat tiedot. Jos veroilmoitusta ei ole annettu kehotuksesta huolimatta, Verohallinto voi toimittaa verotuksen arvioimalla. Ennen arvioverotuksen toimittamista asiakkaalle lähetetään kehotus veroilmoituksen antamiseksi tai selvityksen esittämiseksi. Kehotus sisältää tiedon arvioidun tulon ja veronkorotuksen määrästä.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla esimerkiksi vaaditun vähennyksen määrä tai ristiriitaiset tiedot. Jos asiakkaan veroilmoitus ei valikoidu, verotuspäätös tehdään kokonaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asiakkaan veroilmoitus valikoituu, virkailija käsittelee valikoituneen asian, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian. Jos asiakkaan veroilmoituksesta poiketaan olennaisesti, asiakkaalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi.
Suurimmalle osalle verovelvollisista muodostetaan esitäytetyn veroilmoituksen mukana verotuspäätös. Se jää lopulliseksi verotuspäätökseksi, jos tiedot eivät muutu ennen verotuksen päättymistä. Muissa tapauksissa asiakkaalle tehdään verotuspäätös, kun verotus on toimitettu. Verotuspäätöksessä on selvitys verotuksen perusteista: verovelvollisen tuloista, vähennyksistä ja tappioista sekä verotuksen lopputulos. Verotuspäätöksellä näytetään myös verojen ja maksujen määrä, tieto veronpalautuksesta tai jäännösverosta sekä mahdollisista seuraamusmaksuista. Verotuspäätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Perustelut veroilmoituksesta poikkeamiselle lähetetään asiakkaalle tai ne ovat saatavilla Verohallinnosta.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Henkilö- ja yhtymäasiakkaiden veroilmoituksen antamisajan pidentäminen
Asiakas voi hakea veroilmoituksen antamiseen lisäaikaa, jos hän ei pysty antamaan veroilmoitusta määräaikaan mennessä.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla esimerkiksi haetun lisäajan pituus. Jos asiakkaan hakemus ei valikoidu, hakijalle muodostetaan automaatiossa hyväksytty päätös. Jos asiakkaan hakemus valikoituu, virkailija tutkii hakemuksen ja tekee päätöksen. Virkailija voi pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä. Hakijalle muodostetaan automaatiossa hylätty päätös, jos hakemus on saapunut liian myöhään, tai jos haetaan pidennystä selliseen päivään, joka on ennen veroilmoituksen palautuspäivää.
Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Päätökseen ei voi hakea muutosta.
Henkilöiden säännönmukainen tuloverotus – täydentävä verotuspäätös
Kun asiakas tekee tuloverotuksessa verotuksen päättymisen jälkeen oikaisuvaatimuksen ja esittää siinä ensimmäistä kertaa uuden tiedon, Verohallinto ratkaisee asian lähtökohtaisesti aina ensiasteena ja tekee täydentävän verotuspäätöksen, jos oikaisuvaatimus on saapunut sille määrätyssä määräajassa. Jos oikaisuvaatimuksella esitetty tieto ei ole uusi tai oikaisuvaatimus on tullut määräajan jälkeen, vaatimus käsitellään oikaisuvaatimusmenettelyssä.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikoinnit perustuvat Verohallinnon tekemään jatkuvaan riskianalyysiin. Valikointiehto voi olla muun muassa vähennysvaatimuksen suuruus.
Jos asiakkaan tapaus valikoituu, virkailija käsittelee valikoituneen asian, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian. Jos asiakkaan ilmoittamista tiedoista poiketaan olennaisesti, virkailija varaa asiakkaalle tilaisuuden tulla kuulluksi. Siltä osin kuin asia ei valikoidu virkailijakäsittelyyn, täydentävä verotuspäätös tehdään automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti.
Asiakkaalle lähetetään täydentävä verotuspäätös, jossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun asia on ratkaistu kokonaan tai osittain automaatiossa.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Yhtymien säännönmukainen tuloverotus
Yhtymän on annettava kultakin verovuodelta veroilmoitus. Veroilmoituksessa on ilmoitettava veronalaiset tulot, niistä tehtävät vähennykset, tiedot varoista ja veloista sekä muut verotukseen vaikuttavat tiedot.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla esimerkiksi vaaditun vähennyksen määrä, ilmoitettujen tulojen pienuus tai niiden puuttuminen suhteessa vertailutietoihin. Jos asiakkaan veroilmoitus ei valikoidu, verotuspäätös tehdään kokonaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asiakkaan veroilmoitus valikoituu, virkailija käsittelee valikoituneen asian, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian. Jos asiakkaan veroilmoituksesta poiketaan olennaisesti, asiakkaalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi.
Jos veroilmoitusta ei ole annettu kehotuksesta huolimatta tai sitä ei voida panna oikaistunakaan verotuksen perusteeksi, Verohallinto voi toimittaa verotuksen arvioimalla. Ennen arvioverotuksen toimittamista asiakkaalle lähetetään kehotus veroilmoituksen antamiseksi tai selvityksen esittämiseksi. Kehotus sisältää tiedon arvioidun tulon ja veronkorotuksen määrästä.
Asiakkaalle tehdään verotuspäätös, kun verotus on toimitettu. Yhtymä ei ole erillinen verovelvollinen. Verotusyhtymässä laskettu tulo tai tappio jaetaan osakkaiden verotukseen. Elinkeinoyhtymässä tulo jaetaan osakkaiden verotukseen ja tappio vahvistetaan yhtymälle. Verotuspäätöksellä esitetään tieto verotuksen perusteena olevasta tuloksesta tai tappiosta, sekä tieto mahdollisista seuraamusmaksuista sekä verovelvollisen yksiköintiedot ja Verohallinnon yhteystiedot. Verotuspäätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Perustelut veroilmoituksesta poikkeamiselle lähetetään asiakkaalle tai ne ovat saatavilla Verohallinnosta.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Sisällys:
- Verotarkastuksen seurannaismuutospäätös tappioiden vähentämiseen yhteisöjen tuloverotuksessa
- Yhteisöjen tuloverotuksen ennakkoveropäätös
- Yhteisöjen tuloverotuksen seurannaismuutospäätös tappioiden vähentämiseen
- Yhteisöjen tuloverotuksen veroilmoituksen antamisajan pidentäminen
- Yhteisöjen tuloverotuksen verotuspäätös
- Yhteisöjen tuloverotus, verotuksen maakohtainen raportointi – selvitysvelvollisesta annettavan ilmoituksen antamisajan pidentäminen
Verotarkastuksen seurannaismuutospäätös tappioiden vähentämiseen yhteisöjen tuloverotuksessa
Jos asiakkaan verotusta on muutettu toisen verovuoden verotukseen vaikuttavalla tavalla, Verohallinto muuttaa myös toisen verovuoden verotusta muutosta vastaavasti.
Tappioiden käyttämiseen liittyvä seurannaismuutos käynnistyy yhteisöillä automaattisesti Verohallinnon tekemästä aiemman verovuoden päätöksestä, jos sillä on vaikutus yhteisön myöhemmän verovuoden verotukseen. Verotuksen muutoksen seurauksena joko vahvistettavan tappion määrä tai aikaisemmin vahvistetun tappion käyttö muuttuu siten, että muutoksella on vaikutus myöhemmän verovuoden verotukseen. Tässä menettelyssä käsitellään ainoastaan verotarkastuksen johdosta tehtyjen verotuksen muutosten aiheuttamia seurannaismuutoksia siltä osin kuin ne koskevat verotarkastuksen kohteena olevia verovuosia. Ne käsitellään aina automaatiossa.
Seurannaismuutos perustuu aina toista verovuotta koskevaan päätökseen, jonka yhteydessä asiakasta on tarvittaessa kuultu. Asiakasta ei kuulla erikseen seurannaismuutoksen tekemisestä, koska kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta.
Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä. Päätöksellä esitetään tieto verotuksen perusteena olevasta tuloksesta, tappioiden käyttöön liittyvistä muutoksista sekä verotuslaskennan lopputulos. Verotuslaskennan perusteella päätökselle tuotetaan tieto jäännösveron tai veronpalautuksen määrästä. Päätöksen perusteluina kerrotaan seurannaismuutoksen perustuvan toisen verovuoden verotuksen muuttamista koskevaan päätökseen.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Yhteisöjen tuloverotuksen ennakkoveropäätös
Verohallinto laskee automaatiossa yhteisöjen ennakkoverot seuraavaa verovuotta varten. Ennakkoveron määrä perustuu arvioon verotettavasta tulosta. Ennakkovero lasketaan viimeksi päättyneen verotuksen perusteella. Jos ennakkoveroon on haettu muutosta edellisen vuoden aikana, seuraavan vuoden ennakkovero perustuu näihin muutoslaskennan tietoihin. Verohallinto saa tehdä päätöksen ennakkoverosta kuulematta asiakasta.
Asiakas voi hakea muutosta ennakkoveroon esimerkiksi verovuoden tulostietojen perusteella. Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla muun muassa vaaditun muutoksen suuruus tai hakemuksella ilmoitettujen tietojen vertaaminen viimeisimmän verotuspäätöksen tietoihin. Jos asiakkaan hakemus ei valikoidu, päätös ennakkoveron määräämisestä tehdään automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asiakkaan hakemus valikoituu, virkailija käsittelee valikoituneen asian, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian.
Verohallinto voi määrätä automaatiossa lisää ennakkoveroa yhteisön viimeisimpien tulostietojen perusteella. Asiakkaalle varataan tarvittaessa tällaisessa tapauksessa tilaisuus esittää selvitystä ennen ennakkoveron määräämistä.
Asiakkaalle tehdään ennakkoverosta päätös, jossa kerrotaan ennakkoveron määrä, sen perusteet ja mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Asiakas voi pyytää ennakkoverosta muutoksenhakukelpoisen päätöksen siltä osin kuin hänen vaatimustaan ei ole hyväksytty ja tehdä päätöksestä oikaisuvaatimuksen.
Yhteisöjen tuloverotuksen seurannaismuutospäätös tappioiden vähentämiseen
Jos asiakkaan verotusta on muutettu toisen verovuoden verotukseen vaikuttavalla tavalla, Verohallinto muuttaa myös toisen verovuoden verotusta muutosta vastaavasti.
Tappioiden käyttämiseen liittyvä seurannaismuutos käynnistyy yhteisöillä automaattisesti Verohallinnon tai Verotuksen oikaisulautakunnan tekemästä aiemman verovuoden päätöksestä, jos sillä on vaikutus yhteisön myöhemmän verovuoden verotukseen. Verotuksen muutoksen seurauksena joko vahvistettavan tappion määrä tai aikaisemmin vahvistetun tappion käyttö muuttuu siten, että muutoksella on vaikutus myöhemmän verovuoden verotukseen. Verotarkastuksen johdosta aiheutuvat seurannaismuutokset käsitellään omassa menettelyssään, siltä osin kuin ne koskevat verotarkastuksen kohteena olevia verovuosia.
Seurannaismuutoksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Jos asiakkaan seurannaismuutostapaus valikoituu, virkailija tutkii asian ja tekee päätöksen. Seurannaismuutos perustuu aina toista verovuotta koskevaan päätökseen, jonka yhteydessä asiakasta on tarvittaessa kuultu. Asiakasta ei kuulla erikseen seurannaismuutoksen tekemisestä, koska kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta.
Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun asia on ratkaistu automaatiossa. Päätöksellä esitetään tieto verotuksen perusteena olevasta tuloksesta, tappioiden käyttöön liittyvistä muutoksista sekä verotuslaskennan lopputulos. Verotuslaskennan perusteella päätökselle tuotetaan tieto jäännösveron tai veronpalautuksen määrästä. Päätöksen perusteluina kerrotaan seurannaismuutoksen perustuvan toisen verovuoden verotuksen muuttamista koskevaan päätökseen.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Yhteisöjen tuloverotuksen veroilmoituksen antamisajan pidentäminen
Asiakas voi hakea veroilmoituksen antamiseen lisäaikaa, jos asiakas ei pysty antamaan veroilmoitusta määräaikaan mennessä.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla esimerkiksi haetun lisäajan pituus. Jos asiakkaan hakemus ei valikoidu, päätös lisäajasta tehdään kokonaan automaatiossa. Jos asiakkaan hakemus valikoituu, virkailija tutkii hakemuksen ja tekee päätöksen. Virkailija voi pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä.
Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Päätökseen ei saa hakea muutosta.
Yhteisöjen tuloverotuksen verotuspäätös
Yhteisön on annettava kultakin verovuodelta veroilmoitus. Veroilmoituksessa on ilmoitettava veronalaiset tulot, niistä tehtävät vähennykset, tiedot varoista ja veloista sekä muut verotukseen vaikuttavat tiedot.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla esimerkiksi vaaditun vähennyksen määrä, ilmoitettujen tulojen pienuus tai niiden puuttuminen suhteessa vertailutietoihin. Jos asiakkaan veroilmoitus ei valikoidu, verotuspäätös tehdään kokonaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asiakkaan veroilmoitus valikoituu, virkailija käsittelee valikoituneen asian, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian. Jos asiakkaan veroilmoituksesta poiketaan olennaisesti, asiakkaalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi.
Jos veroilmoitusta ei ole annettu kehotuksesta huolimatta tai sitä ei voida panna oikaistunakaan verotuksen perusteeksi, Verohallinto voi toimittaa verotuksen arvioimalla. Ennen arvioverotuksen toimittamista asiakkaalle lähetetään kehotus veroilmoituksen antamiseksi tai selvityksen esittämiseksi. Kehotus sisältää tiedon arvioidun tulon ja veronkorotuksen määrästä.
Asiakkaalle lähetetään verotuksen toimittamisen jälkeen verotuspäätös, jossa on Verohallinnon yhteystiedot ja selvitys verotuksen perusteista. Selvitykseen merkitään muun muassa tiedot verotuksen perusteena olevasta tuloksesta tai tappiosta sekä verotuksen lopputulos. Verotuspäätöksellä näytetään myös tieto veronpalautuksesta tai jäännösverosta sekä mahdollisista seuraamusmaksuista. Verotuspäätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Perustelut veroilmoituksesta poikkeamiselle lähetetään asiakkaalle tai ne ovat saatavilla Verohallinnosta.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Yhteisöjen tuloverotus, verotuksen maakohtainen raportointi – selvitysvelvollisesta annettavan ilmoituksen antamisajan pidentäminen
Asiakas voi hakea selvitysvelvollista koskevan ilmoituksen antamiseen lisäaikaa, jos asiakas ei pysty antamaan ilmoitusta määräaikaan mennessä.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla muun muassa hakemuksen jättöajan vertaaminen määräaikaan tai hakemuksella ilmoitettu syy lisäajan tarvitsemiselle.
Jos asiakkaan hakemus ei valikoidu, päätös lisäajasta tehdään kokonaan automaatiossa. Jos asiakkaan hakemus valikoituu, virkailija tutkii hakemuksen ja tekee päätöksen. Virkailija voi pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä.
Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Päätökseen ei saa hakea muutosta.
Sisällys:
- Arvonlisäveroilmoituksen vertailu arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten EU-tavaramyynteihin ja vertailun perusteella määrätyn arvonlisäveron oikaisu
- Arvonlisäveron palautus ulkomaiselle elinkeinonharjoittajalle
- Arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen laiminlyöntimaksu
- Arvonlisäveron, työnantajasuoritusten ja vakuutusmaksuveron määrääminen arvioimalla ja arvion poistaminen
- Oma-aloitteisten verojen maksuvelvollisuuden poisto
- Oma-aloitteisten verojen myöhästymismaksu ja myöhästymismaksun oikaisu
- Oma-aloitteisten verojen tutkimatta jättäminen oikaisuajan päättymisen jälkeen
- Oma-aloitteisten verojen veroilmoitusten vertailu vuosi-ilmoitukseen
- Puutteita suorituksen maksajan ilmoittamissa palkka-, ennakonpidätys- ja lähdeverotiedoissa
- Työnantajan erillisilmoituksen vertailu palkkatietoilmoitusten perusteella laskettuun työnantajan sairausvakuutusmaksuun
Arvonlisäveroilmoituksen vertailu arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten EU-tavaramyynteihin ja vertailun perusteella määrätyn arvonlisäveron oikaisu
Arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkityn verovelvollisen on ilmoitettava tavara- ja palvelumyynnit muihin EU-maihin arvonlisäveroilmoituksella. EU-myynneistä on annettava myös erillinen arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus.
Ilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa asiakkaan antama vapaamuotoinen selvitys.
Verohallinto lähettää automaatiossa selvityspyynnön, jos yhteenvetoilmoituksella on ilmoitettu vähemmän EU-tavaramyyntiä kuin arvonlisäveroilmoituksella. Kirjeessä kerrotaan määrättävän veron määrä ja, että laiminlyönnin seurauksena voi olla veronkorotus, sekä annetaan mahdollisuus esittää selvitystä ennen päätöksen tekemistä.
Veroa ja veronkorotusta ei määrätä, jos asiakas korjaa arvonlisäveroilmoituksen ja yhteenvetoilmoituksen tiedoissa olevan eron. Jos asiakas ei korjaa arvonlisäveroilmoituksen ja yhteenvetoilmoituksen tiedossa olevaa eroa eikä esitä selvitystä, vero ja veronkorotus määrätään automaatiossa. Asiakkaalle annetaan päätös, jossa kerrotaan perustelut veron ja veronkorotuksen määräämiselle. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Jos asiakas antaa selvitystä, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Jos asiakas korjaa ilmoitusten tietoja veron määräämispäätöksen jälkeen siten, että eroa ei jää, vero oikaistaan asiakkaan hyväksi ja veronkorotus poistetaan automaatiossa. Asiakkaalle annetaan päätös, jossa kerrotaan oikaisusta. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Arvonlisäveron palautus ulkomaiselle elinkeinonharjoittajalle
Toisessa EU-maassa tai EU:n ulkopuolisessa maassa toimiva arvonlisäverovelvollinen elinkeinonharjoittaja voi hakea arvonlisäveron palautusta Suomesta. Hakemus on tehtävä säädetyssä määräajassa.
Hakemuksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä hakemus nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Jos hakemus ei valikoidu, palautusasia ratkaistaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Jos hakemus valikoituu, virkailija tutkii hakemuksen, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian.
Jos palautushakemus hyväksytään, päätöstä ei perustella. Jos palautushakemus hylätään kokonaan tai osittain, päätöksessä kerrotaan perustelut hakemuksen hylkäämiselle.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen laiminlyöntimaksu
Arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkityn verovelvollisen on annettava erillinen arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus tavara- ja palvelumyynneistä muihin EU-maihin. Jos asiakas antaa yhteenvetoilmoituksen myöhässä, Verohallinto voi määrätä myöhästymisestä laiminlyöntimaksun.
Ilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa asiakkaan antama vapaamuotoinen selvitys.
Verohallinto lähettää asiakkaalle automaatiossa kuulemiskirjeen laiminlyöntimaksun määräämisestä, jos kohdekuukauden ensimmäinen yhteenvetoilmoitus on annettu myöhässä. Kuulemiskirjeessä kerrotaan määrättävän laiminlyöntimaksun määrä ja annetaan mahdollisuus esittää selvitystä ennen päätöksen tekemistä.
Jos asiakas ei anna selvitystä, yhteenvetoilmoituksen laiminlyöntimaksu määrätään automaatiossa. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Jos asiakas antaa selvitystä, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Arvonlisäveron, työnantajasuoritusten ja vakuutusmaksuveron määrääminen arvioimalla ja arvion poistaminen
Veron määrääminen arvioimalla
Asiakkaan on annettava veroilmoitus arvonlisäverosta ja vakuutusmaksuverosta sekä ilmoitettava palkkatiedot tulorekisteriin laissa säädetyissä määräajoissa. Verohallinto lähettää automaatiossa kehotuksen veroilmoituksen, puuttuvien tietojen tai selvityksen antamiseksi arvonlisäverovelvollisten, vakuutusmaksuverovelvollisten tai työnantajarekisteriin kuuluvalle asiakkaalle, joka ei ole antanut veroilmoitusta tai tulorekisteri-ilmoituksia määräpäivään mennessä.
Arvonlisäveron ja vakuutusmaksuveron osalta kehotuksessa kerrotaan veron määräämisestä arvioimalla sekä veronkorotuksesta, jos veroilmoitusta ei anneta. Kehotuskirjeessä ilmoitetaan arvioitavan veron määrä ja veronkorotusprosentti.
Työnantajasuoritusten osalta kehotuksessa kerrotaan työnantajan palkkatietojen arvioimisesta sekä veronkorotuksesta, jos puuttuvia tietoja ei anneta. Kehotuskirjeessä ilmoitetaan arvioitu palkan tai muun suorituksen määrä ja niistä lasketun ennakonpidätyksen tai lähdeveron sekä työnantajan sairausvakuutusmaksun määrä ja veronkorotusprosentti.
Jos asiakas antaa veroilmoituksen tai puuttuvat tiedot tulorekisteriin, veroa ei määrätä arvioimalla. Jos asiakas antaa selvitystä, virkailija tutkii ja ratkaisee kysymyksen arvioverotuksen toimittamisesta.
Jos asiakas ei anna veroilmoitusta, tulorekisteri-ilmoituksia tai selvitystä, veron, palkan tai muun suorituksen määrä arvioidaan ja veronkorotus määrätään automaatiossa.
Päätöksellä kerrotaan perustelut veron määräämiselle arvioimalla ja veronkorotukselle. Jos päätös on tehty automaatiossa, tästä kerrotaan päätöksellä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Arvion poistaminen
Jos asiakas antaa veroilmoituksen tai tulorekisteritiedot arviopäätöksen jälkeen, tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa ilmoituksen antaminen pian vanhenevalle verokaudelle.
Jos asia ei valikoidu virkailijakäsittelyyn, Verohallinto poistaa arvioverotuspäätöksen. Jos asia valikoituu virkailijakäsittelyyn, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Päätös arvioverotuksen poistamisesta annetaan asiakkaalle tiedoksi automaattisesti muodostettavassa yhteenvedossa. Yhteenvedossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun asia on ratkaistu automaatiossa.
Päätökseen ei saa hakea muutosta.
Oma-aloitteisten verojen maksuvelvollisuuden poisto
Suorituksen maksajalle määrätyt toimittamattomat ennakonpidätykset ja perimättömät lähdeverot poistetaan, jos suorituksen saaja on maksanut niitä vastaavat verot tai veroa ei ole ollut alun perin maksettava.
Verohallinto poistaa vuonna 2017 tai sen jälkeen määrätyn maksuvelvollisuuden automaatiossa suorituksen saajan verotuksesta tai veronmaksusta saadun tiedon perusteella, jos verot on kokonaan maksettu. Muussa tapauksessa virkailija tutkii asian ja tekee päätöksen maksuvelvollisuuden poistosta. Asiakasta ei kuulla ennen päätöksen tekemistä, koska kyse on asiakkaan hyväksi tehtävästä päätöksestä.
Asiakkaalle annetaan päätös, jossa kerrotaan syy maksuvelvollisuuden poistolle. Jos päätös on tehty automaatiossa, tästä kerrotaan päätöksellä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Oma-aloitteisten verojen myöhästymismaksu ja myöhästymismaksun oikaisu
Asiakkaan on annettava veroilmoitus oma-aloitteisista veroista laissa säädetyssä määräajassa. Jos veroilmoitus annetaan määräajan jälkeen tai oikaisuilmoituksella ilmoitetaan lisää veroa, Verohallinto määrää myöhästymismaksun. Myöhästymismaksu jätetään määräämättä, jos ilmoituksen antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä tai laiminlyönnille on pätevä syy tai muu erityinen syy.
Ilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa asiakkaan antama vapaamuotoinen selvitys.
Jos myöhästymismaksua määrätään enintään 200 euroa, päätös myöhästymismaksusta tehdään automaatiossa eikä asiakasta kuulla ennen päätöstä, ellei kuuleminen ole erityisistä syistä tarpeen. Jos myöhästymismaksua määrätään enemmän kuin 200 euroa, asiakkaalle lähetetään automaatiossa kuulemiskirje. Kuulemiskirjeessä kerrotaan perustelut myöhästymismaksulle ja myöhästymismaksun määrä.
Jos asiakas ei anna selvitystä, myöhästymismaksu määrätään automaatiossa. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Jos asiakas vastaa kuulemiskirjeeseen, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Jos asiakas antaa myöhemmin oikaisuilmoituksen, jonka johdosta maksettavan veron määrä pienenee, veron määrän perusteella määrättyä myöhästymismaksua oikaistaan automaatiossa.
Verohallinto voi eräissä tilanteissa oikaista myöhästymismaksupäätöksen viranomaisaloitteisesti. Automaatiopäätös myöhästymismaksupäätöksen oikaisusta tulee vireille virheselvittelyn tai muun ulkoisen impulssin (esim. tietoliikennekatko) perusteella. Oikaisupäätös voidaan tehdä automaatiossa, kun virhetilanne tai muu tilanne on selkeästi kohdennettavissa johonkin asiakasjoukkoon. Virheselvittelyn kohdejoukko rajataan esimerkiksi verolajin, verokauden, ilmoituskanavan, veroilmoituksen saapumispäivän tai muun vastaavan tiedon perusteella. Asian ratkaisemissa käytetään virheselvittelyssä esille tulleita tietoja. Asiakasta ei kuulla ennen päätöksen tekemistä, koska kyse on päätöksestä asiakkaan hyväksi.
Päätös myöhästymismaksusta, myöhästymismaksun oikaisusta ja myöhästymismaksupäätöksen oikaisusta annetaan asiakkaalle tiedoksi automaattisesti muodostettavassa yhteenvedossa. Yhteenvedossa kerrotaan myöhästymismaksun määrä ja perustelut myöhästymismaksulle sekä siitä, että myöhästymismaksua on oikaistu. Yhteenvedossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun asia on ratkaistu automaatiossa. Jos virkailija on määrännyt myöhästymismaksun, asiakkaalle lähetetään lisäksi erillinen perustelukirje.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Oma-aloitteisten verojen tutkimatta jättäminen oikaisuajan päättymisen jälkeen
Jos asiakas antaa oma-aloitteisen veron veroilmoituksen tai oikaisuilmoituksen vasta veron määräämiselle ja oikaisuilmoitukselle säädetyn kolmen vuoden määräajan päätyttyä, ilmoitusta ei tutkita.
Päätöksessä kerrotaan, miksi veroilmoitus tai oikaisuilmoitus jätetään tutkimatta. Asiakasta ei kuulla ennen päätöksen tekemistä, koska vaatimus jätetään tutkimatta heti perusteettomana. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Oma-aloitteisten verojen veroilmoitusten vertailu vuosi-ilmoitukseen
Yrityksen tai muun suorituksen maksajan on annettava Verohallinnolle oma-aloitteisten verojen veroilmoitus sekä vuosi-ilmoitus kalenterivuoden aikana maksamistaan suorituksista.
Ilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa asiakkaan antama vapaamuotoinen selvitys.
Verohallinto lähettää automaatiossa selvityspyyntökirjeen asiakkaalle, jos asiakkaan antamien oma-aloitteisten veroilmoitusten tiedoissa on eroa vuosi-ilmoitukseen verrattuna. Kirjeessä kerrotaan veron määräämisestä arvioimalla ja veronkorotuksesta, jos puuttuvia tai korjattuja ilmoituksia tai hyväksyttävää selvitystä ei anneta. Kirjeessä ilmoitetaan arviolla määrättävän veron määrä ja veronkorotuksen prosentti.
Veroa ja veronkorotusta ei määrätä, jos asiakas korjaa veroilmoituksen ja vuosi-ilmoituksen tiedoissa olevan eron. Jos asiakas ei korjaa veroilmoituksen ja vuosi-ilmoituksen tiedoissa olevaa eroa eikä esitä selvitystä, vero ja veronkorotus määrätään automaatiossa. Asiakkaalle annetaan päätös, jossa kerrotaan perustelut veron ja veronkorotuksen määräämiselle. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Jos asiakas antaa selvitystä, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Puutteita suorituksen maksajan ilmoittamissa palkka-, ennakonpidätys- ja lähdeverotiedoissa
Suorituksen maksajan on annettava tulorekisteriin tiedot maksamistaan palkoista. Ilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa asiakkaan antama vapaamuotoinen selvitys.
Jos suorituksen saajan verotuksessa havaitaan palkkoja ja ennakonpidätyksiä, joista ei ole annettu tulorekisteri-ilmoitusta, Verohallinto lähettää suorituksen maksajalle automaatiossa kuulemiskirjeen. Kirjeessä asiakasta kehotetaan antamaan puuttuvat tiedot tai korjaamaan jo annettuja tietoja taikka esittämään asiasta selvitystä. Kirjeessä kerrotaan veron ja veronkorotuksen määräämisestä ja annetaan mahdollisuus esittää selvitystä ennen päätöksen tekemistä.
Jos asiakas antaa tai korjaa tiedot, veroa ja veronkorotusta ei määrätä. Jos asiakas ei anna tai korjaa tietoja eikä anna selvitystä, asiakkaalle määrätään vero ja veronkorotus automaatiossa. Päätöksellä kerrotaan perustelut veron ja veronkorotuksen määräämiselle. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Jos asiakas antaa selvitystä, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Työnantajan erillisilmoituksen vertailu palkkatietoilmoitusten perusteella laskettuun työnantajan sairausvakuutusmaksuun
Työnantajan on annettava palkkatietoilmoitus ja työnantajan erillisilmoitus sairausvakuutusmaksusta.
Ilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa asiakkaan antama vapaamuotoinen selvitys.
Verohallinto lähettää automaatiossa selvityspyyntökirjeen työnantajalle puuttuvasta työnantajan sairausvakuutusmaksun määrästä, jos erillisilmoituksella ilmoitettu työnantajan sairausvakuutusmaksun määrä on pienempi kuin Verohallinnon palkkatietoilmoituksilta laskema laskennallinen työnantajan sairausvakuutusmaksun määrä. Kirjeessä kerrotaan määrättävän sairausvakuutusmaksun määrä ja, että laiminlyönnin seurauksena voi olla veronkorotus, sekä annetaan mahdollisuus esittää selvitystä ennen päätöksen tekemistä.
Jos asiakas korjaa ilmoitustietojen eron, sairausvakuutusmaksua ei määrätä. Jos asiakas ei korjaa ilmoitustietojen eroa eikä anna selvitystä, määrätään sairausvakuutusmaksu ja veronkorotus automaatiossa. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä.
Jos työnantaja antaa vapaamuotoisen selvityksen, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Tulorekisterin myöhästymismaksu ja myöhästymismaksun oikaisu
Asiakkaan on annettava palkkatieto-, etuustieto- ja erillisilmoitukset tulorekisteriin laissa säädetyssä määräajassa. Jos ilmoitus annetaan määräajan jälkeen tai oikaisuilmoituksella ilmoitetaan lisää veronalaisen suorituksen tai eläkkeen perusteena olevan työansion määrää, Verohallinto määrää asiakkaalle myöhästymismaksun.
Jos myöhästymismaksua määrätään enintään 200 euroa, päätös myöhästymismaksusta tehdään automaatiossa. Jos myöhästymismaksua määrätään enemmän kuin 200 euroa, asiakkaalle lähetetään automaatiossa kuulemiskirje. Kuulemiskirjeessä kerrotaan perustelut myöhästymismaksulle ja myöhästymismaksun määrä.
Jos asiakas ei vastaa kuulemiskirjeeseen määräpäivään mennessä, päätös myöhästymismaksusta tehdään automaatiossa. Jos asiakas vastaa kuulemiskirjeeseen, virkailija tutkii asian ja tekee päätöksen myöhästymismaksusta.
Myöhästymismaksusta tehdään erittelykirje, jolla kerrotaan myöhästymismaksun laskentaperusteet sekä automaattisesta päätöksenteosta. Jos virkailija on ratkaissut tapauksen, erittelykirjeessä on päätöksen tarkemmat perustelut.
Päätös myöhästymismaksusta annetaan asiakkaalle tiedoksi yhteenvedossa, joka tehdään automaattisesti. Yhteenvedossa kerrotaan myöhästymismaksun määrä ja että erittelytiedot ja myöhästymismaksupäätöksen tarkemmat perustelut sekä tiedot mahdollisesta oikaisusta ovat luettavissa OmaVerossa. Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Jos asiakas antaa oikaisuilmoituksen myöhästymismaksupäätöksen tekemisen jälkeen ja myöhässä ilmoitetun veronalaisen suorituksen tai eläkkeen perusteena olevan työansion määrä pienenee, veronalaisen suorituksen tai eläkkeen perusteena olevan työansion määrän perusteella määräytyvää myöhästymismaksua oikaistaan automaatiossa vastaamaan uutta veronalaisen suorituksen tai eläkkeen perusteena olevan työansion määrää.
Myöhästymismaksun oikaisupäätös tehdään automaatiossa. Oikaisusta tehdään erittelykirje, jolla kerrotaan oikaisun laskentaperusteet sekä automaattisesta päätöksenteosta. Oikaisupäätös annetaan tiedoksi yhteenvedolla verojen maksutilanteesta. Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Sisällys
Autoverotus – Ajoneuvokohtainen verotuspäätös
Asiakas antaa ajoneuvokohtaisen autoveroilmoituksen, jossa ilmoitetaan tiedot Suomessa ensimmäistä kertaa rekisteröitävästä tai käyttöönotettavasta ajoneuvosta. Verohallinto toimittaa verotuksen veroilmoituksen, sivulliselta tiedonantovelvolliselta saatujen tietojen ja asiassa saadun muun selvityksen perusteella. Tiedonantovelvollisia ovat esimerkiksi katsastuksen suorittaja ja eri viranomaiset, kuten Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Tulli ja Poliisi. Autoverotukseen tietoja saadaan lisäksi ajoneuvon arvonmäärityksessä käytetyistä hinta-aineistoista.
Verohallinnon tietojärjestelmään vietyihin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla muun muassa asiakkaan ilmoittamien ajoneuvon tietojen eroavaisuudet tai niiden puuttuminen suhteessa vertailutietoihin.
Valikoituneet tapaukset ohjataan virkailijakäsittelyyn. Virkailija tutkii valikoituneen asian, pyytää tarvittaessa asiaa koskevat tositteet ja muut lisäselvitykset sekä ratkaisee asian. Jos veroilmoituksesta poiketaan olennaisesti tai asiassa määrätään veronkorotusta tai laiminlyöntimaksua, asiakkaalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi. Siltä osin kuin veroilmoitus ei valikoidu virkailijakäsittelyyn, verotuspäätös tehdään kokonaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti.
Asiakkaalle lähetetään verotuksen toimittamisen jälkeen verotuspäätös. Verotuspäätöksellä esitetään yhteenveto verotuksen perusteena olevan ajoneuvon tiedoista, ajoneuvon verotusarvosta sekä verotuslaskennan lopputulos. Verotuslaskennan perusteella verotuspäätökselle tuotetaan tieto veron määrästä korkoineen sekä mahdollisista seuraamusmaksuista. Verotuspäätöksellä mainitaan automaation käytöstä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Autoverotus – Jaksokohtainen verotuspäätös
Asiakas antaa jaksokohtaisen autoveroilmoituksen, jossa ilmoittaa tiedot kalenterikuukauden aikana rekisteröidyistä uusista ajoneuvoista. Verohallinto saa verotusta varten tietoja myös laissa tiedonantovelvollisiksi säädetyiltä tahoilta. Tiedonantovelvollisia ovat esimerkiksi katsastuksen suorittaja ja eri viranomaiset, kuten Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Tulli ja Poliisi. Autoverotukseen tietoja saadaan lisäksi uusien ajoneuvojen hintatietoilmoituksista.
Veroilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla muun muassa ilmoitetun ajoneuvon tietojen eroavaisuudet tai niiden puuttuminen suhteessa vertailutietoihin.
Valikoituneet tapaukset ohjataan virkailijakäsittelyyn. Virkailija tutkii valikoituneen asian, pyytää tarvittaessa asiaa koskevat tositteet ja muut lisäselvitykset sekä ratkaisee asian. Jos veroilmoituksesta poiketaan olennaisesti tai asiassa määrätään veronkorotusta tai laiminlyöntimaksua, asiakkaalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi. Siltä osin kuin veroilmoitus ei valikoidu virkailijakäsittelyyn, verotuspäätös tehdään kokonaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti.
Asiakkaalle lähetetään verotuksen toimittamisen jälkeen verotuspäätös. Verotuspäätöksellä esitetään tieto verotuksen perusteena olevien ajoneuvojen lukumäärästä sekä verotuslaskennan lopputulos. Verotuslaskennan perusteella verotuspäätökselle tuotetaan tieto veron määrästä korkoineen sekä mahdollisista seuraamusmaksuista. Verotuspäätöksellä mainitaan automaation käytöstä.
Sisällys
- Maatalouden energiatuotteen valmisteveron palautus
- Valmisteverojen määrääminen arvioimalla, arvion poistaminen, myöhästymismaksu ja myöhästymismaksun oikaisu
- Valmisteverojen palautushakemusten käsittely
Maatalouden energiatuotteen valmisteveron palautus
Ammattimainen maataloudenharjoittaja ja ammattimainen vesiviljelijä voivat hakea maatalouden energiatuotteen valmisteveron palautusta.
Hakemuksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla muun muassa hakemuksen jättöajan vertaaminen määräaikaan tai haetun palautuksen suuruus.
Jos hakemus ei valikoidu, päätös tehdään kokonaan automaatiossa. Virkailija tutkii valikoituneen hakemuksen, pyytää tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian.
Kun asian käsittely saadaan päätökseen, joko automaatiokäsittelyn tai virkailijakäsittelyn päätteeksi, asiakkaalle lähetetään asiasta päätös. Päätös perustellaan, jos palautushakemus hylätään. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Valmisteverojen määrääminen arvioimalla, arvion poistaminen, myöhästymismaksu ja myöhästymismaksun oikaisu
Veron määrääminen arvioimalla
Asiakkaan on annettava valmisteveroilmoitus laissa säädetyssä määräajassa. Verohallinto lähettää säännölliselle verovelvolliselle automaatiossa kehotuksen veroilmoituksen tai selvityksen antamiseksi, jos asiakas ei ole antanut veroilmoitusta määräpäivään mennessä. Kehotuksessa kerrotaan veron määräämisestä arvioimalla, jos veroilmoitusta ei anneta ja ilmoitetaan arvioitavan veron määrä ja veronkorotusprosentti.
Jos asiakas antaa veroilmoituksen, veroa ei määrätä arvioimalla. Jos asiakas antaa selvitystä, virkailija tutkii ja ratkaisee kysymyksen arvioverotuksen toimittamisesta.
Jos asiakas ei anna veroilmoitusta tai selvitystä, veron määrä arvioidaan ja veronkorotus määrätään automaatiossa.
Päätöksellä kerrotaan perustelut veron määräämiselle arvioimalla ja veronkorotukselle. Jos päätös on tehty automaatiossa, tästä kerrotaan päätöksellä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Arvion poistaminen
Jos verovelvollinen antaa puuttuvan veroilmoituksen arvioverotuspäätöksen tekemisen jälkeen, veroilmoitukseen sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa ilmoituksen antaminen pian vanhenevalle verokaudelle. Jos veroilmoitus ei valikoidu, arvioverotuspäätös poistetaan automaatiossa. Jos veroilmoitus valikoituu, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Päätös arvioverotuksen poistamisesta annetaan asiakkaalle tiedoksi automaattisesti muodostettavassa yhteenvedossa. Yhteenvedossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun asia on ratkaistu automaatiossa.
Päätökseen ei saa hakea muutosta.
Myöhästymismaksu ja myöhästymismaksun oikaisu
Jos veroilmoitus annetaan säädetyn määräajan jälkeen tai oikaisuilmoituksella ilmoitetaan lisää veroa, Verohallinto määrää myöhästymismaksun.
Ilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa asiakkaan antama vapaamuotoinen selvitys.
Jos myöhästymismaksua määrätään enintään 200 euroa, päätös myöhästymismaksusta tehdään automaatiossa eikä asiakasta kuulla ennen päätöstä, ellei kuuleminen ole erityisistä syistä tarpeen. Jos myöhästymismaksua määrätään enemmän kuin 200 euroa, asiakkaalle lähetetään automaatiossa kuulemiskirje. Kuulemiskirjeessä kerrotaan perustelut myöhästymismaksulle ja myöhästymismaksun määrä.
Jos asiakas ei anna selvitystä, myöhästymismaksu määrätään automaatiossa. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Jos asiakas vastaa kuulemiskirjeeseen, virkailija tutkii ja ratkaisee asian.
Jos asiakas antaa myöhemmin oikaisuilmoituksen, jonka johdosta suoritettavan veron määrä pienenee, veron määrän perusteella määrättyä myöhästymismaksua oikaistaan automaatiossa.
Päätös myöhästymismaksusta ja myöhästymismaksun oikaisusta annetaan asiakkaalle tiedoksi automaattisesti muodostettavassa yhteenvedossa. Yhteenvedossa kerrotaan myöhästymismaksun määrä ja perustelut myöhästymismaksulle sekä siitä, että myöhästymismaksua on oikaistu. Yhteenvedossa mainitaan automaation käytöstä. Jos virkailija on määrännyt myöhästymismaksun, asiakkaalle lähetetään lisäksi erillinen perustelukirje.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Valmisteverojen palautushakemusten käsittely
Asiakas voi hakea valmisteveron palautusta.
Hakemuksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla muun muassa hakemuksen jättöajan vertaaminen määräaikaan tai haetun palautuksen suuruus.
Jos hakemus ei valikoidu, päätös tehdään kokonaan automaatiossa. Virkailija tutkii valikoituneen asian, pyytää tarvittaessa asiaa koskevat tositteet ja lisäselvitykset sekä ratkaisee asian. Asiakas voi perua hakemuksen ennen hakemuksen käsittelyä, jolloin asian raukeamisesta tehdään päätös automaatiossa.
Kun asian käsittely saadaan päätökseen, joko automaatiokäsittelyn tai virkailijakäsittelyn päätteeksi, hakijalle lähetetään asiasta päätös. Päätös perustellaan, jos palautushakemus hylätään kokonaan tai osittain tai jätetään tutkimatta. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella. Asian raukeamista koskevan päätökseen ei kuitenkaan voi hakea muutosta.
Sisällys
Maksujärjestely
Verohallinto voi verojen perimiseksi ryhtyä asiakkaan aloitteesta maksujärjestelyyn. Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla muun muassa asiakkaan maksu-, ilmoitus- ja perintätiedot sekä asiakkaan sidosryhmätiedot.
Henkilöasiakas voi maksujärjestelypyyntöä tehdessään ilmoittaa, että hän haluaa asian virkailijakäsittelyyn. Jos asiakas ilmoittaa haluavansa asian virkailijakäsittelyyn, hänelle kerrotaan, että asia voidaan silti ratkaista automaatiossa, jos maksujärjestelypyyntö hyväksytään.
Asiakasta ei kuulla ennen päätöksen tekemistä, jos vaatimus todetaan heti perusteettomaksi ja jätetään tutkimatta. Asia voidaan myös ratkaista kuulematta, jos vaatimus hyväksytään.
Jos pyyntö ei valikoidu, ratkaisu maksujärjestelystä tehdään kokonaan automaatiossa. Ratkaisussa mainitaan automaation käytöstä.
Jos asiakkaan pyyntö valikoituu, virkailija tutkii hakemuksen, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian.
Ratkaisuun ei saa hakea muutosta.
Täytäntöönpanon kieltäminen ja keskeytys
Asiakas, joka tekee verotuksesta oikaisuvaatimuksen, voi pyytää veron täytäntöönpanon keskeytystä (täytäntöönpanon kieltoa tai -keskeytystä) joko oikaisuvaatimuksen yhteydessä tai erikseen.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja. Valikointiehtona voi olla muun muassa verovelan määrä. Jos pyyntö ei valikoidu, ratkaisu täytäntöönpanon keskeytyksestä tehdään kokonaan automaatiossa. Jos asiakkaan pyyntö valikoituu, virkailija tutkii hakemuksen, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian.
Asiakasta ei kuulla ennen päätöksen tekemistä, jos vaatimus todetaan heti perusteettomaksi ja jätetään tutkimatta. Asia voidaan myös ratkaista kuulematta, jos vaatimus hyväksytään.
Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Päätökseen ei saa hakea muutosta.
Viivästyskorkojen perimättä jättäminen
Verohallinto voi eräissä tilanteissa jättää viranomaisaloitteisesti viivästyskoron perimättä. Viivästyskorkojen perimättä jättäminen voidaan tehdä automaatiossa, kun virhetilanne tai muu tilanne on selkeästi kohdennettavissa johonkin asiakasjoukkoon. Automaatiopäätös viivästyskorkojen perimättä jättämisestä tulee vireille virheselvittelyn tai muun ulkoisen impulssin (esim. tietoliikennekatko tai asiakasyhteydenotto) perusteella. Virheselvittelyn kohdejoukko rajataan esimerkiksi verolajin, eräpäivän, maksupäivän tms. tiedon perusteella.
Asian ratkaisemissa käytetään virheselvittelyssä esille tulleita tietoja. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi virhe Verohallinnon tietojärjestelmässä, katko tietoliikenneyhteyksissä tai pankkien palveluissa.
Asiakasta ei kuulla ennen päätöksen tekemistä, koska kyse on päätöksestä asiakkaan hyväksi. Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Sisällys
- Päätökset perunkirjoituksen toimittamista tai perukirjan antamista koskeviin lisäaikahakemuksiin
- Lahjaverotus – säännönmukainen verotus
- Perintöverotus – säännönmukainen verotus
- Kansainvälinen perintöverotus – säännönmukainen verotus
- Perintöverotus – tietoluovutus perukirjasta (jäljennös perukirjasta)
Päätökset perunkirjoituksen toimittamista tai perukirjan antamista koskeviin lisäaikahakemuksiin
Asiakas voi hakea lisäaikaa perunkirjoituksen toimittamiseen tai perukirjan jättämiseen.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla esimerkiksi haetun lisäajan pituus. Jos asiakkaan hakemus ei valikoidu, päätös lisäajasta tehdään kokonaan automaatiossa. Jos asiakkaan hakemus valikoituu, virkailija tutkii hakemuksen ja tekee päätöksen. Virkailija voi pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä.
Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Päätökseen ei saa hakea muutosta.
Lahjaverotus – säännönmukainen verotus
Verovelvollisen on annettava saamastaan lahjasta lahjaveroilmoitus.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla esimerkiksi lahjaksi saatuun varallisuuteen tai siihen pidätettyihin oikeuksiin liittyvät tarkistukset. Jos asiakkaan ilmoitus ei valikoidu, verotuspäätös tehdään kokonaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos asiakkaan ilmoitus valikoituu, virkailija käsittelee valikoituneen asian, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian. Jos asiakkaan ilmoittamista tiedoista poiketaan olennaisesti, asiakkaalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi.
Jos veroilmoitusta ei ole annettu kehotuksesta huolimatta, Verohallinto voi toimittaa verotuksen arvioimalla. Ennen arvioverotuksen toimittamista asiakkaalle lähetetään kehotus veroilmoituksen antamiseksi tai selvityksen esittämiseksi. Kehotus sisältää tiedon arvioimalla lisättävien varojen ja veronkorotuksen määrästä.
Verovelvolliselle lähetetään verotuksen toimittamisen jälkeen verotuspäätös, jossa on Verohallinnon yhteystiedot. Verotuspäätöksellä esitetään muun muassa tiedot lahjan saajasta ja antajasta, veron määräämiseen käytetystä veroluokasta, maksettava lahjavero, laskelma lahjaverosta sekä tieto mahdollisista seuraamusmaksuista. Perustelut asiakkaan ilmoittamista tiedoista poikkeamiselle ovat verotuspäätöksellä. Verotuspäätöksellä mainitaan automaation käytöstä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Perintöverotus – säännönmukainen verotus
Perintöverotus toimitetaan perukirjan perusteella. Pesän ilmoittajan on annettava perukirja Verohallintoon. Tiedot tallennetaan perukirjasta Verohallinnon tietojärjestelmään virkailijatyönä.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla esimerkiksi perinnöksi saatuun varallisuuteen liittyvät tarkistukset.
Siltä osin kuin tapaus ei valikoidu, verotuspäätös tehdään kokonaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos tapaus valikoituu, virkailija käsittelee valikoituneen asian, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian. Jos asiakkaan ilmoittamista tiedoista poiketaan olennaisesti, asiakkaalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi.
Jos perukirjaa ei ole annettu kehotuksesta huolimatta, Verohallinto voi toimittaa verotuksen arvioimalla. Ennen arvioverotuksen toimittamista asiakkaalle lähetetään kehotus perukirjan antamiseksi tai selvityksen esittämiseksi. Kehotus sisältää tiedon arvioimalla lisättävien varojen ja veronkorotuksen määrästä.
Verovelvolliselle lähetetään verotuksen toimittamisen jälkeen verotuspäätös, jossa on Verohallinnon yhteystiedot. Verotuspäätöksellä esitetään muun muassa tiedot perinnönsaajasta ja tämän osuudesta, perinnönjättäjästä, veron määräämisen perusteista, tieto käytetystä veroluokasta, maksettava perintövero, laskelma perintöverosta, tieto veron määrästä sekä tieto mahdollisista seuraamusmaksuista. Perustelut asiakkaan ilmoittamista tiedoista poikkeamiselle ovat verotuspäätöksellä. Verotuspäätöksellä mainitaan automaation käytöstä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Kansainvälinen perintöverotus – säännönmukainen verotus
Jos perinnönjättäjän jälkeen ei ole laadittava perukirjaa, verovelvollisen on annettava perintöveroilmoitus. Perintöveroilmoitus on annettava mm. silloin, jos perinnönjättäjä asui kuolinpäivänään ulkomailla tai sekä perinnönjättäjä että perinnönsaaja asuivat ulkomailla ja perintönä tai testamentilla saatu kiinteä omaisuus sijaitsee Suomessa.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla esimerkiksi perinnöksi saatuun varallisuuteen liittyvät tarkistukset.
Jos tapaus ei valikoidu, verotuspäätös tehdään kokonaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Jos tapaus valikoituu, virkailija käsittelee valikoituneen asian, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian. Jos asiakkaan ilmoittamista tiedoista poiketaan olennaisesti, asiakkaalle varataan tilaisuus tulla kuulluksi.
Jos veroilmoitusta ei ole annettu kehotuksesta huolimatta, Verohallinto voi toimittaa verotuksen arvioimalla. Ennen arvioverotuksen toimittamista asiakkaalle lähetetään kehotus veroilmoituksen antamiseksi tai selvityksen esittämiseksi. Kehotus sisältää tiedon arvioimalla lisättävien varojen ja veronkorotuksen määrästä.
Verovelvolliselle lähetetään verotuksen toimittamisen jälkeen verotuspäätös, jossa on Verohallinnon yhteystiedot. Verotuspäätöksellä esitetään muun muassa tiedot perinnönsaajasta ja tämän osuudesta, perinnönjättäjästä, veron määräämisen perusteista, tieto käytetystä veroluokasta, maksettava perintövero, laskelma perintöverosta, tieto veron määrästä sekä tieto mahdollisista seuraamusmaksuista. Perustelut asiakkaan ilmoittamista tiedoista poikkeamiselle ovat verotuspäätöksellä. Verotuspäätöksellä mainitaan automaation käytöstä.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Perintöverotus – tietoluovutus perukirjasta (jäljennös perukirjasta)
Asiakas voi pyytää Verohallinnolta jäljennöstä perukirjasta, sen liitteistä tai perukirjan tiedoista. Pyyntö on tehtävä kirjallisesti.
Asiakkaan ilmoittamiin tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtoja voivat olla muun muassa hakijan osakkuusasema kuolinpesässä tai pyydettyjen asiakirjojen luonne. Jos asiakkaan hakemus ei valikoidu, päätös tietoluovutuksesta tehdään kokonaan automaatiossa. Jos asiakkaan hakemus valikoituu, virkailija tutkii hakemuksen ja tekee päätöksen. Virkailija voi pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä.
Asiakkaalle lähetetään päätös, jossa mainitaan automaation käytöstä silloin, kun hakemus on ratkaistu automaatiossa.
Asiakas voi pyytää ratkaisusta muutoksenhakukelpoisen päätöksen ja tehdä siitä valituksen hallinto-oikeudelle.
Sisällys
- Varainsiirtoveron automaattinen palautuspäätös
- Varainsiirtoveron myöhästymismaksupäätös
- Verokannan muutokseen perustuva automaattinen veron alentaminen
Varainsiirtoveron automaattinen palautuspäätös
Jos varainsiirtoveroa on suoritettu aiheettomasti tai liikaa tai jos ensiasunnon verovapauden edellytykset ovat täyttyneet vasta sen jälkeen, kun vero on suoritettu, asiakas voi hakea varainsiirtoveron palautusta palautushakemuksella.
Hakemuksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä hakemus nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Jos hakemus ei valikoidu, palautusasia ratkaistaan automaatiossa asiakkaan ilmoittamien tietojen mukaisesti. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä. Jos hakemus valikoituu, virkailija tutkii hakemuksen, pyytää asiakkaalta tarvittaessa lisäselvitystä ja ratkaisee asian.
Jos palautushakemus hyväksytään automaatiossa, päätöstä ei perustella. Jos virkailija on ratkaissut asian, päätöksessä kerrotaan ratkaisun perustelut.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Varainsiirtoveron myöhästymismaksupäätös
Asiakkaan on annettava veroilmoitus varainsiirtoverosta laissa säädetyssä määräajassa. Jos veroilmoitus annetaan myöhässä 60 päivän kuluessa veroilmoituksen määräajasta tai jos oikaisuilmoituksella oma-aloitteisesti ilmoitetaan lisää veroa samassa määräajassa, Verohallinto määrää myöhästymismaksun. Myöhästymismaksu jätetään määräämättä, jos ilmoituksen antaminen on viivästynyt verovelvollisesta riippumattomasta syystä, laiminlyönti on vähäinen tai laiminlyönnille on pätevä syy tai muu erityinen syy.
Ilmoituksen tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden täyttyessä asioita nousee virkailijan tarkemmin käsiteltäväksi. Valikointiehtona voi olla muun muassa tarve määrätä myöhästymismaksu verovelvollisen sijasta vastuuvelvolliselle.
Jos ilmoitus ei valikoidu, päätös myöhästymismaksusta tehdään automaatiossa. Jos ilmoitus valikoituu, virkailija tutkii valikoituneen asian, pyytää tarvittaessa asiaa koskevat lisäselvitykset sekä ratkaisee asian.
Asiakasta ei kuulla ennen päätöstä, ellei kuuleminen ole erityisistä syistä tarpeen.
Kun asian käsittely saadaan päätökseen, joko automaatiokäsittelyn tai virkailijakäsittelyn päätteeksi, asiakkaalle lähetetään asiasta päätös. Päätöksen perusteluissa ilmoitetaan, mitkä seikat ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainitaan ratkaisua sovelletut säännökset. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä silloin, kun asia on ratkaistu automaatiossa.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.
Verokannan muutokseen perustuva automaattinen veron alentaminen
Kiinteistöjen sekä asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden varainsiirtoveroprosentit alenevat 1.1.2024. Alempaa verokantaa sovelletaan 12.10.2023 tai sen jälkeen tehdyn sopimuksen perusteella tapahtuneeseen luovutukseen. Jos asiakas on ilmoittanut ja maksanut varainsiirtoveron vanhojen veroprosenttien mukaan 12.10.2023 - 31.12.2023, Verohallinto palauttaa liikaa maksetun veron korkoineen asiakkaalle ilman erillistä hakemusta.
Ilmoitusten tietoihin sovelletaan Verohallinnon ennalta määrittelemiä yhdenmukaisia valikointiehtoja, joiden avulla tunnistetaan se joukko varainsiirtoveroilmoituksia, joissa sopimuksen allekirjoituspäivä on 12.10.2023–31.12.2023. Jos automaattinen verokannan muutos ei teknisistä syistä onnistu. virkailija tutkii ja ratkaisee asian. Muiden otantajoukkoon kuuluvien ilmoitusten osalta veroprosenttia alennetaan automaatiossa.
Kun asian käsittely saadaan päätökseen, joko automaatiokäsittelyn tai virkailijakäsittelyn päätteeksi, asiakkaalle lähetetään asiasta päätös. Päätöksellä mainitaan automaation käytöstä silloin, kun asia on ratkaistu automaatiossa. Verovelvollista ei kuulla ennen päätöksen tekemistä, koska päätös on aina verovelvollisen eduksi ja koska kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta.
Asiakas voi hakea muutosta päätökseen oikaisuvaatimuksella.