Kesätyöntekijä (verosihteeri), useita paikkoja ja paikkakuntia

Tehtävän kuvaus

Opiskeletko ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa esimerkiksi liiketalouden, oikeustieteen, kauppatieteen tai hallintotieteen alaa?
Oletko energinen ja tehokas asiakaspalvelun ammattilainen? Nautitko asiakkaiden neuvomisesta?
Tunnetko verolainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä?
Oletko aloitteellinen ja kykenet itsenäiseen päätöksentekoon?

Tehtäviisi kuuluvat päivittäin asiakkaiden ohjaaminen ja neuvominen valtakunnallisessa puhelinpalvelussa rajatun asiakokonaisuuden osalta. Lisäksi pääset myös tekemään verovalvontaa, verotustapausten valmistelua ja verotuspäätöksiä.

Mikä tekee kesätyöntekijän työstä tärkeää?

Kun työskentelet Verohallinnossa kesätyöntekijänä, pääset vaikuttamaan siihen, että asiakkaat osaavat hoitaa verotukseen liittyvät asiat oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Yhdessä varmistamme sen, että verotulot tulevat kerätyiksi mahdollisimman kattavasti hyvinvointiyhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseen.

Hakijalta odotamme

  • Soveltuvia opintoja (esim. tradenomi, oikeustiede, kauppatiede, hallintotiede)
  • Aitoa halua ja kiinnostusta työskennellä pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti asiakaspalvelutehtävissä, ajoittain hektisessä toimintaympäristössä
  • Verolainsäädännön ja oikeuskäytännön tuntemusta
  • Sujuvaa suullista ja kirjallista esitystaitoa
  • Aloitteellisuutta, ongelmanratkaisutaitoja ja hyvää päätöksentekokykyä
  • Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
  • Itsenäistä ja aktiivista työskentelyotetta
  • Sujuva ruotsin kielen taito luetaan eduksi

Tehtävän tiedot

Tehtävän kesto: Määräaikainen

Työaika: Virastotyöaika

Tehtävä alkaa: 13.5.2024, Määräaikainen, päättyy: 30.9.2024

Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne, kausi ja ruuhkaluonteinen työ

Tehtävän hakemista koskevat tiedot

Jätä videohakemus viimeistään 28.1.2024 mennessä osoitteessa: https://www.recright.com/interview/public/f9bd89eef70f1acf0b2141df121e2aadcabf

Palkkaukseen liittyvät tiedot

Kesätyöntekijän palkka on 2226,74 euroa kuukaudessa.

Edut

Joustava työaika, etätyöskentelymahdollisuus, liikunta- ja kulttuurietu, työmatkaetu, hierontaetu sekä ateriatuki. Tarjoamme sinulle lisäksi innostavan ja monipuolisen työympäristön, jossa voit kehittää omaa osaamistasi ja ammattitaitoasi.

Tehtävä

Ilmoitettujen työpaikkojen määrä: 100

Lisätietoja tehtävästä

Verohallinnon rekrytointi
Yhteydenotot sähköpostitse, rekrytointi(at)vero.fi

Työpaikan tiedot

Verohallinto
Vääksyntie 4
00510 Helsinki

Verohallinto
Wähäjärvenkatu 6
13200 Hämeenlinna

Verohallinto
Yliopistonkatu 6
80100 Joensuu

Verohallinto
Vapaudenkatu 58 A
40100 Jyväskylä

Verohallinto
Yhteiskouluntie 13
04401 Järvenpää

Verohallinto
Lönnrotinkatu 2 C
87100 Kajaani

Verohallinto
Kaarlelankatu 27
67100 Kokkola

Verohallinto
Valimontie 5
45100 Kouvola

Verohallinto
Viestikatu 7 A
70600 Kuopio

Verohallinto
Kirkkokatu 12 B
15140 Lahti

Verohallinto
Villimiehenkatu 2
53100 Lappeenranta

Verohallinto
Sepänkatu 20
90100 Oulu

Verohallinto
Itäpuisto 7
28100 Pori

Verohallinto
Tulliportinkatu 1
06101 Porvoo

Verohallinto
Hallituskatu 1-5 (5C)
96100 Rovaniemi

Verohallinto
Kirkkokatu 9 B
60100 Seinäjoki

Verohallinto
Hatanpään valtatie 36
33100 Tampere

Verohallinto
Lemminkäisenkatu 14-18
20520 Turku

Verohallinto
Wolffintie 35
65200 Vaasa

Hakija voi myös esittää toiveen työskentelypaikkakunnasta.

Muut tehtävään liittyvät tiedot

Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja haastattelut järjestämme 15.1.–2.2. välisenä aikana. Valinnat pyrimme tekemään viikolla 6.

Organisaation esittely

Me Verohallinnossa teemme maailman parasta verotusta – yhdessä. Työmme on merkityksellistä: tuemme suomalaisen yhteiskunnan kantavia rakenteita. Toteutamme verotuksen oikean määräisenä ja oikeaan aikaan. Haluamme olla digitaalisen talouden ja erinomaisen asiakaskokemuksen edelläkävijöitä. Ennakoimme maailman muutoksia emmekä pelkää muuttua mukana.

Arvomme ovat luottamus, yhteistyö ja uudistuminen. Annamme arvojen näkyä arjessa: luotamme toisiimme, onnistumme yhdessä ja kokeilemme rohkeasti uutta.

Vastaamme Verotusyksikössä verotuksen yhtenäisyydestä, sujuvuudesta, laadusta ja toimintavarmuudesta sekä yksittäisten asiakkaiden palvelukokemuksesta. Olemme siis Verohallinnon toiminnan ytimessä. Asiantuntijoidemme ymmärrystä asiakkaista hyödynnetään aktiivisesti Verohallinnon palvelujen ja tuotteiden kehittämisessä.

Lisätietoja: Tutustu työnantajaan, katso vinkit työhakuun

Sivu on viimeksi päivitetty 3.1.2024