Yritys- ja yhteisöasiakkaiden tärkeät päivämäärät

Yhteisö antaa veroilmoituksen 4 kuukauden kuluessa siitä, kun tilikauden viimeinen kalenterikuukausi on päättynyt. Verotuksen päättymispäivä on merkitty verotuspäätökseen. Verotus päättyy kuitenkin viimeistään 10 kuukautta tilikauden viimeisen kalenterikuukauden päättymisen jälkeen. Yhteisön jäännösveron eräpäivä on verotuksen päättymiskuukautta seuraavan toisen kuukauden 3. päivä. Yhteisön veronpalautus maksetaan verotuksen päättymiskuukautta toiseksi seuraavan kuukauden 5. päivänä.

Kaikki asiakkaat voivat täydentää ennakkoperintäänsä yhden kuukauden ajan verovuoden päättymisestä ilman huojennettua viivästyskorkoa maksamalla lisäennakkoa OmaVerossa.

Oma-aloitteisten verojen kuten arvonlisäveron ja työnantajasuoritusten osalta kalenteriin on merkitty veroilmoituksen sekä verojen maksun eräpäivät. Kalenteriin on lisäksi merkitty muun muassa päivämäärät, jolloin yhteenveto toimitetaan OmaVeroon.

Tiedot maksetuista palkoista ja työnantajasuorituksista sekä suuri osa eläkkeistä ja etuuksista ilmoitetaan tulorekisteriin.

Joulukuu 2024

20.12. Arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus
Marraskuun arvonlisäveron yhteenvetoilmoitus (tavaroiden ja palvelujen EU-myynti)

23.12. Ennakkoveron eräpäivä

23.12. Marraskuun yhteenvedolla olevien erääntyneiden verojen eräpäivä

31.12. Yhteisön veroilmoitus
Yhteisön veroilmoituksen viimeinen jättöpäivä, jos tilikausi on päättynyt 31.8.2024.

31.12. Yhteenveto muodostuu ja näkyy OmaVerossa seuraavan kuun alussa
Saat yhteenvedon esimerkiksi silloin, kun sinulla on veroja maksamatta tai veropalautustasi on käytetty maksamattomiin veroihin.

Luo verokalenteri yrityksellesi tärkeistä päivämääristä

Huom! Jos eräpäivä on lauantai tai pyhäpäivä, maksun saa maksaa ensimmäisenä arkipäivänä.

Sivu on viimeksi päivitetty 19.12.2024