Kampanjaviikko4.jpg

#EU4FairWork-kampanja

#EU4FairWork-kampanja lisää työnantajien ja työntekijöiden ymmärrystä ilmoitetun työn hyödyistä ja kertoo päättäjille pimeän työn torjunnan tärkeydestä. Kampanjassa on mukana sekä viranomaisia että järjestöjä ja se järjestetään kaikissa EU-maissa. #EU4FairWork näkyy pääasiassa sosiaalisessa mediassa ja sen kohokohta on koko Euroopan laajuinen toimintaviikko, jossa järjestetään kansallisia tapahtumia ja toimintaa.

Rehti työ – reilu peli

Reilut työehdot ja työolot kuuluvat meistä jokaiselle. Syrjintä tai toisen heikomman aseman hyväksikäyttö eivät ole reilua työtä. Vakavimmillaan pimeä työ ilmenee räikeänä alipalkkauksena tai työntekijän asettamisena huomattavan epäedulliseen asemaan käyttäen hyväksi esimerkiksi työntekijän taloudellista ahdinkoa tai riippuvaista asemaa suhteessa työnantajaan.

Ilmoita tulot – kaikki hyötyvät

Pimeän työn torjunta kuuluu meistä jokaiselle. Pimeä työ on työtä, josta palkka maksetaan yleensä käteisenä, eikä sitä ilmoiteta tulorekisteriin. Ilmoitettu työ takaa oikeuden sosiaaliturvaan, asianmukaiseen palkkaan, työaikoihin ja työturvallisuuteen.

Pimeää työvoimaa käyttävät yritykset saavat perusteetonta kilpailuetua suhteessa muihin samalla toimialalla toimiviin yrityksiin nähden edullisempina työvoimakustannuksina.  Asianmukaisesti ilmoitetun työn avulla rakennetaan yhteistä turvaa ja rahoitetaan julkisia palveluja.

 

Työnantaja

Työntekijä

Päättäjä

  • Huolehdi työntekijöistäsi, he huolehtivat asiakkaistasi.
  • Houkuttele parhaat työntekijät lainmukaisella ja eettisellä yrityskulttuurilla.
  • Vaali mainettasi – se on voitto yritykselle, työntekijöille sekä yhteistyökumppaneille.
  • Ole luotettava ja ilmoita työntekijät ja tulot [.fi]› oikein.
  • Pimeää työtä ei tarvitse torjua yksin ‒ meillä on Euroopan laajuista yhteistyötä.
  • Pimeä työ ei tunne rajoja ‒ tarvitsemme poliittisia ja lainsäädännöllisiä toimia.
  • Pimeän työn torjunta ‒ viranomaisille vahva tuki.
  • Pimeän työn torjunta kuuluu meille kaikille.

 

Pimeä työ Euroopan unionissa

33 % eurooppalaisista tuntee pimeästi työskennelleen, vain 3 % on työskennellyt itse pimeästi.

Tuoreen Eurobarometrin tulokset kertovat pimeän työn ilmenemisestä Euroopan unionin maissa. Kyselyyn vastanneista suomalaisista noin joka neljäs kertoo tuntevansa henkilökohtaisesti jonkun, joka työskentelee ilmoittamatta tulojaan viranomaisille. Lue tutkimuksen tuloksista lisää täältä [.fi]›. Suomenkieliset tulokset löytyvät kohdasta Factsheets in national languages – Finland.

Testaa, mitä tiedät pimeästä työstä

Kampanjakuvitus, linkki testiin

Tee testi: How well do you know undeclared work [.fi]›. Testi on englanniksi.

Ilmoitettu työ tuo mielenrauhaa

Katso Ilmoitettu työ tuo mielenrauhaa -video [.fi]›.

EU4Work-video.PNG

Hyödyllistä tietoa

Kampanja alkaa maaliskuussa ja päättyy lokakuussa 2020. Seuraa kampanjaa sosiaalisessa mediassa #EU4FairWork.

Sosiaali- ja terveysministeriö, Työ- ja elinkeinoministeriö tiedote 22.9.2020: Ministerit Haatainen ja Pekonen: Pimeän työn torjunnassa tarvitaan yritysten, järjestöjen ja viranomaisten aktiivista yhteistyötä [.fi]›

Sivu on viimeksi päivitetty 22.9.2020