Palvelussa voi olla satunnaisia häiriöitä sunnuntaina 22.12. klo 10.00–16.00 huoltotöiden vuoksi. Pahoittelemme asiasta aiheutuvaa vaivaa.
Lähes neljällä miljoonalla on veroilmoittamisen määräpäivä huomenna
Verohallinnon tiedote, 8.5.2023Noin 1,8 miljoonan palkan- ja eläkkeensaajan pitää muistaa tarkistaa esitäytetty veroilmoituksensa viimeistään huomenna. Myös noin kahdella miljoonalla kiinteistönomistajalla huominen on viimeinen päivä tehdä korjauksia ja täydennyksiä kiinteistöverotuspäätökseensä.
Verohallinto kehottaa tekemään täydennykset ja korjaukset ensisijaisesti OmaVerossa.
Tarvitsetko apua veroilmoittamiseen? Verohallinnon chat palvelee määräpäivien ympärillä iltaseitsemään
Palkan-, etuuden- ja eläkkeensaajilla veroilmoittamisen määräpäiviä on toukokuussa kolme, 9.5., 16.5. ja 23.5. Oman määräpäivänsä näkee OmaVerosta ja esitäytetyltä veroilmoitukselta. Tiistaina 16.5. määräpäivä on noin 1,2 miljoonalla palkan- ja eläkkeensaajalla. Suurimmalla joukolla, hieman reilulla kahdella miljoonalla henkilöllä, määräpäivä on 23.5.
Esitäytetyltä veroilmoitukselta tulee tarkistaa, että sille merkityt tiedot ovat oikein. Jos tiedot ovat oikein, ei tarvitse tehdä mitään. Jos esitäytetyltä puuttuu tuloja tai vähennyksiä, ne pitää ilmoittaa viimeistään omana määräpäivänä.
Verohallinto on varautunut neuvomaan asiakkaita veroilmoitusasioissa normaalia pidempään. Verohallinnon chat palvelee määräpäivinä ja niitä edeltävinä maanantaina klo 19 asti illalla.
Lähes neljäsosa maksaa kiinteistöveron myöhässä − e-lasku kannattaa tilata nyt
Myös kiinteistöverotuspäätöksen tarkistaminen on nyt ajankohtaista kiinteistöjä omistavilla henkilöasiakkailla: mahdolliset korjaukset ja täydennykset tulee tehdä viimeistään huomenna. Jos tiedot kiinteistöverotuspäätöksellä ovat oikein, asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään.
Valtaosalla kiinteistönomistajista kiinteistövero on tänä vuonna suurempi kuin viime vuonna. Yksi syy tähän on se, että rakentamisen kustannukset ovat nousseet. Kiinteistöveron suuruus riippuu kiinteistön verotusarvon lisäksi kunnan määrittelemistä kiinteistöveroprosenteista.
Kiinteistöveron eräpäivät ovat suurimmalla osalla asiakkaista elo- ja lokakuussa tai syys- ja marraskuussa. Maksueriä on kaksi, jos kiinteistövero on 170 euroa tai enemmän. Viime vuonna lähes neljäsosa asiakkaista eli yli 500 000 kiinteistönomistajaa maksoi kiinteistöveron myöhässä. Verohallinto kehottaakin ottamaan käyttöön e-laskun, niin se tulee verkkopankkiin noin kaksi viikkoa ennen eräpäivää. Viivästyskorko maksamattomalle verolle alkaa kertyä heti eräpäivän jälkeen.
Varo huijaussivuja – mene OmaVeroon kirjoittamalla palvelun osoite selaimeen
Verohallinto muistuttaa, että asiakkailta koitetaan nykyisin kalastella henkilö- ja pankkitunnuksia erilaisten huijausviestien ja -sivustojen avulla. Asiakkaan pitää olla tarkkana: OmaVeroon ei kannata mennä hakukoneen linkkien kautta, vaan kirjoittamalla palvelun osoite www.omavero.fi suoraan selaimen osoiteriville. OmaVeron osoitteen voi myös tallentaa selaimen kirjanmerkkeihin tai suosikkeihin.
Faktaa veroilmoittamisesta
- Tarkista ja tarvittaessa täydennä esitäytetty veroilmoituksesi viimeistään omaan määräpäivääsi mennessä. Oma määräpäiväsi on merkitty esitäytetylle veroilmoitukselle ja OmaVeroon.
- Tarkista, että esitäytetyllä veroilmoituksella merkityt tulot ovat oikein. Kaikki tulot eivät automaattisesti näy veroilmoituksella, vaan ne täytyy itse täydentää. Tällaisia tuloja ovat esimerkiksi vuokratulot ja virtuaalivaluuttatulot.
- Täydennä esitäytetylle veroilmoitukselle myös mahdolliset vähennykset. Yleisimpiä vähennyksiä ovat kodin ja työpaikan väliset matkakulut, kotitalousvähennys sekä palkkatulojen tulonhankkimiskulut, esimerkiksi työhuonevähennys.
- Jos omistat kiinteistön, olet saanut kiinteistöveropäätöksen helmi-maaliskuussa. Tarkista päätöksen tiedot ja täydennä niitä tarvittaessa. Kaikkien kiinteistönomistajien määräpäivä on tiistaina 9.5. Huomioi erityisesti mahdolliset kiinteistön parannustyöt: jos kiinteistöllä on tehty suuria parannuksia, kuten lisätty vesijohto, viemäri tai koneellinen ilmastointi, ne pitää ilmoittaa. Myös silloin, kun rakennuksen käyttötarkoitus on muuttunut eli esimerkiksi kesämökin on muuttanut vakituiseksi asunnoksi, muutokset pitää ilmoittaa kiinteistöveroilmoituksella.
Lisää kevään 2023 veroilmoittamisesta:
Teitkö viime vuonna etätöitä? Varmista, että työhuonevähennys on ajan tasalla
Saitko virtuaalivaluuttatuloja viime vuonna? Ilmoita tulot esitäytetylle veroilmoitukselle
Esitäytetyt veroilmoitukset ovat nyt OmaVerossa − tarkista ja täydennä