Suurin osa ei tee paperisella verokortilla mitään, mutta silti niitä lähetetään pian liki 4 miljoonaa – ota Suomi.fi-viestit käyttöön nyt

Verohallinnon tiedote, 18.11.2024

Paperisten verokorttien postittaminen maksaa vuosittain yli 3 miljoonaa euroa, vaikka useimmille riittäisi sähköinen vaihtoehto. Digitaalista viranomaisviestintää edistävä hanke tähtää siihen, että tulevaisuudessa viranomaisviestintä olisi ensisijaisesti digitaalista.

Verohallinto lähettää marraskuun lopun ja joulukuun aikana suomalaisille lähes 4 miljoonaa paperista verokorttia, vaikka valtaosa ei tee sellaisella mitään. Paperisten verokorttien postittaminen maksaa yli 3 miljoonaa euroa.

− Yli 2,5 miljoonan henkilön verokortti siirtyy automaattisesti Verohallinnon järjestelmästä suoraan tulojen maksajalle ohjelmistorajapintaa pitkin. Ja vaikka henkilön pitäisikin toimittaa verokortti maksajalle itse, valtaosa tekee sen sähköisesti. Paperinen verokortti on siis suurimmalle osalle täysin tarpeeton, sanoo menettelypäällikkö Päivi Ylitalo Verohallinnosta.

Ota Suomi.fi-viestit käyttöön nyt

Verohallinnon on lain mukaan lähetettävä verokortti paperipostilla, jos asiakas ei ole ottanut käyttöön Suomi.fi-viestejä, eli sähköistä viranomaisviestintää. Nyt Verohallinto kehottaakin ottamaan käyttöön Suomi.fi-viestit viimeistään 21. marraskuuta. Näin verokortin saa pelkästään sähköisesti.

Suomi.fi-viestien käyttäjät saavat ilmoituksen uudesta verokortista suoraan Suomi.fi-sovellukseen tai sähköpostiin. Vuoden 2025 verokortit saapuvat OmaVeroon 13. joulukuuta mennessä.

Kun asiakas ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön, hän saa jatkossa myös kaikkien muiden Suomi.fi-viestejä käyttävien organisaatioiden viestit vain sähköisesti. Suomi.fi-viestit voi ottaa käyttöön OmaVerossa.

Digi ensin -hanke tähtää 50 miljoonan vuotuisiin säästöihin

Tämä syksy voi olla yksi viimeisistä, joiden aikana Verohallinto postittaa paperisia verokortteja asiakkailleen nykyisessä mittaluokassa.

Parhaillaan on käynnissä Digi ensin -hanke, jonka tavoitteena on vähentää viranomaisten lähettämää paperipostia ja siirtää viranomaisviestintä ensisijaisesti sähköiseksi.

Kuitenkin ne asiakkaat, jotka eivät pysty asioimaan sähköisesti, saisivat jatkossakin viranomaisten viestit paperipostilla, elleivät itse päätä toisin.

Muutoksella tavoitellaan 10 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä Verohallinnossa ja 50 miljoonan euron säästöjä koko valtionhallinnossa vuodesta 2026 alkaen.

Valtionvarainministeriö ja oikeusministeriö valmistelevat parhaillaan asiaan liittyviä lainsäädäntömuutoksia. Digi ensin -hanketta koordinoi Digi- ja väestötietovirasto.

Verokortti voimaan jatkossa jo tammikuun alusta lähtien

Ensi vuodesta lähtien verokortti tulee voimaan jo 1. tammikuuta. Lisäksi verokortille merkitty tuloraja kattaa koko vuoden eli 12 kuukaudelle. Aiemmin verokortit tulivat voimaan helmikuun alussa.

Verokortin voimaantulo aikaistuu, jotta veroprosentin ja tulorajan seuraaminen olisi aiempaa helpompaa.

− Saamamme palautteen mukaan aiemmin käytössä ollut 11 kuukauden tuloraja oli hankala hahmottaa. Uusi, koko vuoden tuloraja tekee veroprosentin ja tulojen seuraamisesta huomattavasti helpompaa, Ylitalo kertoo.

 

Lisätietoja asiakkaalle:

Suomi.fi-viestit

Verokortti

Aikaisemmin aiheesta:

Verokortti tulee ensi vuonna voimaan jo tammikuussa − tulorajan seuraaminen helpottuu

Digi ensin -hanke | Digi- ja väestötietovirasto

Sivu on viimeksi päivitetty 18.11.2024