Palvelussa voi olla satunnaisia häiriöitä sunnuntaina 22.12. klo 10.00–16.00 huoltotöiden vuoksi. Pahoittelemme asiasta aiheutuvaa vaivaa.
Tuloverotilastot 2021: Pääomatulot keskittyivät Uudellemaalle
Verohallinnon tiedote, 1.12.2022Eniten luovutusvoittoja saivat Helsingin keskustassa, Etu-Töölössä, Kaivopuistossa ja Ullanlinnassa asuvat. Tiedot selviävät Verohallinnon tänään julkaisemista vuoden 2021 tuloverotilastoista.
Etelä-Helsingissä saatiin eniten luovutusvoittoja
Vuonna 2021 sekä julkisesti noteerattujen arvopapereiden (3,5 mrd.) että muun omaisuuden (4,6 mrd.) luovutusvoittojen määrät ylsivät ennätyksiin.
Maakuntatarkasteluissa luovutusvoitoissa korostuu Uudenmaan osuus. Uudellamaalla asuu verovelvollisista noin 30 prosenttia, mutta vuonna 2021 luovutusvoittoa saaneista uusimaalaisten osuus on noin 37 prosenttia.
– Luovutusvoittojen euromääristä Uudenmaan osuus on vieläkin suurempi, 48 prosenttia, mikä kertoo uusimaalaisten luovutusvoittojen olevan myös keskimääräistä suurempia. Yli miljoonan euron luovutusvoitoista Uudenmaan osuus on 58 prosenttia, ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta toteaa.
Uusimaalaisten osuus myös osingoista oli hyvin samansuuruinen kuin luovutusvoitoissa (lukumääräisesti 37 % ja euromääräisesti 47 %).
Postinumeroittain tarkasteltuna puolet pääomatuloista kertyy alle 200 postinumeroalueelta. Verovelvollisista näillä postinumeroalueilla asuu vajaa kolmannes. Vastaavasti vuoden 2021 luovutusvoitoista puolet kertyi 140 postinumeroalueelta. Verovelvollisista näillä postinumeroalueilla asuu vajaa neljännes. Eniten luovutusvoittoja saatiin postinumerolla 00100 Helsinki Keskusta - Etu-Töölö, yhteensä 149 miljoonaa euroa. Toiseksi eniten luovutusvoittoja kertyi postinumerolla 00140 Kaivopuisto - Ullanlinna, 115 miljoonaa euroa. Samat postinumerot olivat myös ainoita, joissa osinkoja saatiin yli 100 miljoonaa, kärjessä oli postinumero 00140 Kaivopuisto – Ullanlinna 165 miljoonalla eurolla.
Postinumeroalueet, jonka asukkailla suurimmat yhteenlasketut luovutusvoitot 2021, miljoonaa euroa
Taulukko 1: Top 30 luovutusvoitoissa suurinta postinumeroaluetta vuonna 2021
Osuus verovelvollisista | Luovutusvoitot, milj. € | Osuus koko maan luovutusvoitoista | Osingot, milj. € | Osuus koko maan osingoista | |
Koko maa | 8 075 | 5 804 | |||
00100 Helsinki Keskusta - Etu-Töölö (091 Helsinki) | 0,4 % | 149 | 1,8 % | 116 | 2,0 % |
00140 Kaivopuisto - Ullanlinna (091 Helsinki) | 0,2 % | 115 | 1,4 % | 165 | 2,8 % |
02700 Kauniainen (235 Kauniainen) | 0,2 % | 97 | 1,2 % | 82 | 1,4 % |
02230 Matinkylä (049 Espoo) | 0,4 % | 85 | 1,1 % | 55 | 0,9 % |
00150 Eira - Hernesaari (091 Helsinki) | 0,2 % | 79 | 1,0 % | 74 | 1,3 % |
00180 Kamppi - Ruoholahti (091 Helsinki) | 0,3 % | 73 | 0,9 % | 38 | 0,7 % |
00120 Punavuori (091 Helsinki) | 0,1 % | 73 | 0,9 % | 51 | 0,9 % |
00200 Lauttasaari (091 Helsinki) | 0,3 % | 71 | 0,9 % | 55 | 1,0 % |
00210 Vattuniemi (091 Helsinki) | 0,2 % | 69 | 0,9 % | 41 | 0,7 % |
40100 Jyväskylä Keskus (179 Jyväskylä) | 0,3 % | 65 | 0,8 % | 13 | 0,2 % |
02160 Westend (049 Espoo) | 0,1 % | 62 | 0,8 % | 62 | 1,1 % |
02750 Sepänkylä-Kuurinniitty (049 Espoo) | 0,1 % | 60 | 0,7 % | 8 | 0,1 % |
20100 Turku Keskus (853 Turku) | 0,5 % | 59 | 0,7 % | 49 | 0,9 % |
20900 Moikoinen-Pikisaari (853 Turku) | 0,2 % | 58 | 0,7 % | 31 | 0,5 % |
00170 Kruununhaka (091 Helsinki) | 0,1 % | 57 | 0,7 % | 41 | 0,7 % |
61800 Kauhajoki Keskus (232 Kauhajoki) | 0,1 % | 57 | 0,7 % | 8 | 0,1 % |
00160 Katajanokka (091 Helsinki) | 0,1 % | 56 | 0,7 % | 42 | 0,7 % |
00130 Kaartinkaupunki (091 Helsinki) | 0,0 % | 53 | 0,7 % | 31 | 0,5 % |
00330 Munkkiniemi (091 Helsinki) | 0,2 % | 49 | 0,6 % | 52 | 0,9 % |
00560 Toukola-Vanhakaupunki (091 Helsinki) | 0,2 % | 48 | 0,6 % | 17 | 0,3 % |
00340 Kuusisaari-Lehtisaari (091 Helsinki) | 0,0 % | 45 | 0,6 % | 36 | 0,6 % |
00530 Kallio (091 Helsinki) | 0,4 % | 45 | 0,6 % | 29 | 0,5 % |
02260 Kaitaa (049 Espoo) | 0,1 % | 43 | 0,5 % | 18 | 0,3 % |
33100 Tampere Keskus (837 Tampere) | 0,3 % | 39 | 0,5 % | 26 | 0,4 % |
20810 Martti-Korppolaismäki (853 Turku) | 0,3 % | 37 | 0,5 % | 22 | 0,4 % |
02170 Haukilahti (049 Espoo) | 0,1 % | 37 | 0,5 % | 26 | 0,4 % |
00570 Kulosaari (091 Helsinki) | 0,1 % | 35 | 0,4 % | 34 | 0,6 % |
02180 Mankkaa (049 Espoo) | 0,1 % | 35 | 0,4 % | 17 | 0,3 % |
01300 Tikkurila (092 Vantaa) | 0,4 % | 35 | 0,4 % | 16 | 0,3 % |
00250 Taka-Töölö (091 Helsinki) | 0,2 % | 33 | 0,4 % | 24 | 0,4 % |
Kahdeksan vuoden (2014–2021) kehitys: palkkatuloa saavien lukumäärä pienentynyt useassa maakunnassa
Vuonna 2021 suomalaiset saivat palkkatuloja 97,1 miljardia (+5,4 %), työttömyysetuuksia 4,6 miljardia (-6,5 %) ja eläketuloja 34,3 miljardia (+1,4 %).
Jos tarkastellaan palkka- ja eläketulon muutoksia pidemmällä aikavälillä, eli vuosina 2014–2021, sekä palkat että eläkkeet ovat kasvaneet euromääräisesti kaikkialla Suomessa. Uudenmaan palkkasumma on kuitenkin kasvanut tänä aikana lähes 25 prosenttia, kun taas Etelä-Savon vain noin 6 prosenttia.
Vuosina 2014–2021 palkkatuloa saaneiden henkilöiden lukumäärä on pienentynyt useassa maakunnassa. Eläketuloa saaneiden henkilöiden määrä on samana aikana noussut kaikissa maakunnissa.
Palkkatulot maakunnittain 2014-2021 (Flourish)
Eläketulot maakunnittain 2014-2021 (Flourish)
Ansiotuloista kerätyt verot seuraavat alueen palkansaajarakennetta, pääomatuloista kerätyt verot keskittyvät enemmän tietyille seuduille
Vuonna 2021 pääomatuloverojen määrä oli ennätyksellisen korkea 4,4 miljardia (+42,7 %). Noin 55 prosenttia pääomatuloveroista tuli Helsingin, Tampereen ja Turun seutukuntien verovelvollisilta.
Pääomatuloverojen jakautuminen seutukunnittain 2021 (Flourish)
Ansiotuloverojen määrä kasvoi 1,5 miljardia vuonna 2021 yhteensä 30,7 miljardiin (+5,1 %). Ansiotuloveroissa Helsingin, Tampereen ja Turun seutukuntien yhteenlaskettu osuus oli noin 50 prosenttia. Ansiotuloverojen jakautuminen alueellisesti noudattaa isossa kuvassa ansiotulojen jakautumista, joskin maakunnista ansiotuloveroissakin Uudenmaan osuus on suhteellisesti korkeampi.
– Tämä selittyy muuta maata korkeammalla palkkatasolla, joita verotetaan korkeammilla veroprosenteilla valtion tuloveroasteikon mukaisesti, Luokkanen sanoo.
Ansiotuloverojen jakautuminen seutukunnittain 2021 (Flourish)
Lue lisää:
- Tuloverotilastot 2021: Suomalaiset saivat yli 8 miljardia euroa luovutusvoittoja − 846 eniten tienannutta sai 2,5 miljardia
- Tuloverotilastot 2021: 1970-luvulla syntyneet maksoivat eniten tuloveroja
- Tuloverotilastot 2021: Työmarkkinajärjestöissä ja työttömyyskassoissa liki 100 000 jäsentä enemmän kuin kolme vuotta aikaisemmin – matkakuluvähennystä hyödyntävien määrä kasvoi hieman
- Henkilöasiakkaiden tulot, vähennykset ja verot verovuonna 2021