Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Kotitalous työn teettäjänä

Antopäivä
31.1.2022
Diaarinumero
VH/5977/00.01.00/2021
Voimassaolo
1.1.2022 - 31.12.2022
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 mom.
Korvaa ohjeen
Kotitalous työn teettäjänä VH/8596/00.01.00/2020, 9.3.2021

Tässä ohjeessa käsitellään yksityishenkilön ja kuolinpesän (kotitalouden) verotukseen liittyviä velvoitteita silloin, kun kotitalous teettää työtä joko palkkaamalla työntekijän työsuhteeseen tai ostamalla palvelun yritykseltä tai yrittäjältä. Ohjeessa on lyhyesti tuotu esiin myös kotitaloustyönantajan lakisääteisiä velvoitteita työntekijöiden vakuuttamisesta ja tulorekisteriin ilmoittamisesta. Ohjeeseen on päivitetty vuoden 2022 maksuprosentit ja -rajat sekä tehty joitakin tekstimuunnoksia.

Ohjeessa ei käsitellä suorituksen saajan verotusta. Suorituksen saajan tuloverotusta on käsitelty yleisesti esimerkiksi Verohallinnon ohjeessa Ansiotulot ja niistä tehtävät vähennykset. Ohjeessa ei käsitellä myöskään ulkomailta Suomeen töihin tuleviin henkilöihin (esimerkiksi au pair -työntekijöihin) liittyviä velvoitteita eikä velvoitteita, jotka liittyvät ulkomaisille yrittäjille, yrityksille ja yhteisöille maksettuihin suorituksiin. Näitä kansainvälisiä tilanteita on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeissa Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän  verotus ja Työkorvauksen maksaminen rajoitetusti verovelvolliselle ulkomaiselle yritykselle.

1 Johdanto

Kotitalouden teettämään työhön liittyy seuraavia selvitettäviä pääkohtia:

  • Onko suoritus palkkaa vai työkorvausta?
  • Kuuluuko työkorvauksen saaja ennakkoperintärekisteriin?
  • Onko kotitalous säännöllinen työnantaja vai satunnainen työnantaja?
  • Onko kotitalous vakuuttamisessa tilapäinen työnantaja vai sopimustyönantaja?
  • Onko kotitaloudella velvollisuus toimittaa ennakonpidätys ja maksaa sosiaalivakuutusmaksuja?
  • Miten maksetut suoritukset ilmoitetaan tulorekisteriin?

Kotitalous voi teettää ulkopuolisella töitä kuten siivousta, lastenhoitoa tai remonttia palkkaamalla työntekijän kyseiseen työhön tai tilaamalla palvelun ulkopuoliselta yritykseltä tai yrittäjältä. Yrityksellä tarkoitetaan tässä ohjeessa lähinnä osakeyhtiötä, avointa yhtiötä ja kommandiittiyhtiötä. Yrittäjällä tarkoitetaan tässä ohjeessa luonnollista henkilöä, joka harjoittaa elinkeinotoimintaa toiminimellä ammatin- tai liikkeenharjoittajana.

Työn teettäjä ja työn tekijä voivat solmia työtä koskevan työsopimuksen tai työtä tai palvelua koskevan toimeksiantosopimuksen. Ennakkoperintälain (1118/1996, EPL) 13 §:n mukaisesti työsuhteessa työn tekee palkattu työntekijä eli palkansaaja. Toimeksiantosuhteessa kotitalous hankkii työn tai palvelun yritykseltä tai yrittäjältä ja maksaa tälle työstä tai palveluksesta EPL 25 § 1 momentin 1 kohdan mukaista työkorvausta laskun perusteella. On tärkeä tunnistaa se, maksaako kotitalous työsuhteen perusteella palkkaa vai toimeksiantosuhteen perusteella työkorvausta, koska kotitalouden velvollisuudet määräytyvät verotuksessa, vakuuttamisessa ja tulorekisteriin ilmoittamisessa eri tavoin sen mukaan, onko kyse palkasta vai työkorvauksesta.

Palkan ja työkorvauksen välistä rajanvetoa sekä työ- ja toimeksiantosopimuksen tunnusmerkkejä on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Palkka ja työkorvaus verotuksessa.

Kotitalouden velvoitteiden kannalta työn teettämisen tavat kotitalouksissa voidaan jakaa kolmeen eri tilanteeseen:

  • Kotitalous palkkaa yksityisen henkilön työsuhteeseen (jäljempänä luku 2)
  • Kotitalous ostaa toimeksiantosuhteessa palvelun ennakkoperintärekisteriin kuuluvalta yritykseltä tai yrittäjältä (jäljempänä luku 3.2)
  • Kotitalous ostaa toimeksiantosuhteessa palvelun yritykseltä tai yrittäjältä, joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin (jäljempänä luku 3.3).

Tässä ohjeessa käsitellään kotitalouden työnantajuuteen ja työkorvauksen maksamiseen sekä lyhyesti myös vakuuttamiseen liittyviä velvoitteita työn teettäjänä edellä mainituissa kolmessa tilanteessa.

Kotitaloustyöstä on kerrottu myös Verohallinnon asiakasohjeessa Kun palkkaat työntekijän tai ostat palvelua – kotitalouden velvollisuudet työnantajana.

2 Kotitalous palkkaa työntekijän

2.1 Yleistä työnantajavelvoitteista

Työsuhteessa työn tekee kotitalouden lukuun työntekijä, jolle kotitalous maksaa palkkaa. Kotitalous on tällöin työntekijän työnantaja ja kotitalouden on pääsääntöisesti huolehdittava samoista velvoitteista kuin muidenkin työnantajien. Palkan maksamisen ja verotukseen liittyvien velvoitteiden lisäksi kotitalouden on huolehdittava muun muassa myös työsuhteeseen liittyvien pakollisten vakuutusten ottamisesta ja vakuutusmaksuista sekä tulorekisteriin ilmoittamisesta. Maksettavan palkan määrä, työntekijöiden ikä ja heidän lukumääränsä vaikuttavat kotitalouden velvollisuuksiin työnantajana.

2.1.1 Työnantaja verotuksessa

Työnantajaa pidetään verotuksessa joko säännöllisesti tai satunnaisesti palkkaa maksavana työnantajana. Satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja tarkoittaa työnantajaa, jolla on verovuoden aikana palveluksessaan vain yksi palkansaaja tai vaihtoehtoisesti enintään viisi palkansaajaa, joiden työsuhde ei kestä koko kalenterivuotta (EPL 34 § ja ennakkoperintäasetus, 1124/1996, EPA 30 §). Kotitalous on työnantajana yleensä satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja.

Työnantaja on verotuksessa säännöllisesti palkkaa maksava työnantaja, jos se maksaa vakituisesti palkkaa kahdelle tai useammalle palkansaajalle tai jos se maksaa palkkaa samanaikaisesti vähintään kuudelle palkansaajalle, vaikka heidän työsuhteensa ovat tilapäisiä ja tarkoitettu lyhytaikaisiksi.

2.1.2 Työnantaja eläkevakuuttamisessa

Työeläkevakuuttamisessa työnantajat luokitellaan tilapäis- ja sopimustyönantajiin. Työeläkevakuuttamisen tilapäis- ja sopimustyönantajan määritelmät eroavat verotuksen säännöllisesti tai satunnaisesti palkkaa maksavan työnantajan määritelmistä.

Tilapäisenä työnantajana pidetään työeläkevakuuttamisessa työnantajaa, jonka palveluksessa ei ole jatkuvasti työntekijää ja jonka määräaikaisissa työsuhteissa oleville työntekijöille kuuden kuukauden ajalta (ei sidoksissa kalenterivuoteen) maksamat palkat ovat yhteensä alle 9 006 euroa (vuoden 2022 tasossa).

Työeläkevakuuttamisessa sopimustyönantajalla tarkoitetaan työnantajaa, jolla on palveluksessaan jatkuvasti vähintään yksi työntekijä tai jonka maksamat palkat kuuden kuukauden aikana ovat vähintään 9 006 euroa (vuoden 2022 tasossa). Työnantajalla ei tarvitse olla palveluksessaan yhtään vakituista työntekijää, jotta kyse voisi olla sopimustyönantajasta.

Sopimustyönantaja tekee työeläkevakuutussopimuksen valitsemansa työeläkevakuutusyhtiön kanssa. Tilapäinen työnantaja voi järjestää työntekijöidensä eläketurvan valitsemassaan työeläkevakuutusyhtiössä tekemättä vakuutussopimusta.

Jokainen työnantaja on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä työntekijän eläkelain (395/2006, TyEL) mukaan, jos työntekijän työansiot ovat vähintään 62,88 euroa kalenterikuukaudessa (vuoden 2022 tasossa) ja jos myös muut työeläkevakuuttamisen edellytykset täyttyvät.2

2.1.3 Yleistä kotitaloustyönantajan velvoitteista

Kotitalouden maksamaan palkkaan liittyyy seuraavia euromääräisiä rajoja, joilla on merkitystä työnantajavelvoitteiden syntymisessä:

  • 62,88 euroa: työeläkevakuutus (tilapäinen työnantaja)
  • 1 300 euroa: työtapaturma- ja ammattitautivakuutus, työttömyysvakuutus sekä ryhmähenkivakuutus
  • 1 500 euroa: ennakonpidätys ja työnantajan sairausvakuutusmaksu
  • 9 006 euroa: työeläkevakuutus (sopimustyönantaja).

Vaikka kotitalouden ei aina tarvitse esimerkiksi toimittaa ennakonpidätystä tai maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksua, kotitaloudella saattaa olla velvollisuus hoitaa muita työnantajamaksuja ja -velvoitteita. Palkanlaskennan ja työnantajavelvoitteiden hoitamisen apuna kotitalous voi käyttää esimerkiksi maksutonta Palkka.fi-palvelua (katso jäljempänä luku 5).

2.2 Työnantajarekisteri

Työnantajarekisteri on Verohallinnon ylläpitämä julkinen rekisteri säännöllisesti palkkoja maksavista työnantajista. Säännöllisesti palkkaa maksavan työnantajan on ilmoittauduttava työnantajarekisteriin tekemällä ilmoitus ennen palkanmaksun aloittamista (EPL 31 §).

Työnantajarekisteriin ilmoittaudutaan Y-lomakkeella tai, jos kotitaloudella on jo Y-tunnus, ilmoituksen voi tehdä myös sähköisesti joko Yritys- ja yhteisötietojärjestelmässä (YTJ) tai OmaVerossa. Lomakkeet ja YTJ:n maksuton sähköinen palvelu löytyvät osoitteesta ytj.fi. OmaVerossa sähköinen ilmoitus tehdään Asiakastiedot-välilehden kautta.  Myös tietojen muuttumisesta tai työnantajarekisteristä poistumisesta on viipymättä tehtävä ilmoitus.

Satunnaisesti palkkoja maksavan työnantajan tulorekisteriin ilmoittamismenettely eroaa säännöllisesti palkkoja maksavan työnantajan menettelystä (katso jäljempänä luku 4).

2.3 Palkkaan luettavat erät

Verotuksessa palkaksi on ennakkoperintälaissa määritelty muun muassa kaikenlaatuinen työsuhteessa saatu palkka, palkkio, etuus ja korvaus (EPL 13 §). Palkan perusteena voi olla työaika (tunti- tai kuukausipalkka) tai työmäärä (urakkapalkka). Palkkaan luetaan myös erilaiset ylityö- ja muut lisät, lomaraha ja lomakorvaus, rahanarvoisena etuutena saadut tavarat sekä vaihtotyö. Myös työnantajan maksamat työntekijän yksityistalouden menot ovat työntekijän palkkaa kuten esimerkiksi tavanomaiset ruokailu-, asumis- ja vaatekustannukset sekä kodin ja varsinaisen työpaikan väliset matkakustannukset.

Rahapalkan lisäksi palkkaa voidaan maksaa luontoisetuna kuten esimerkiksi ravinto-, puhelin- tai täysihoitoetuna. Palkkaan luettavat luontoisedut arvioidaan tuloverolaissa säädetyllä tavalla (EPL 13 §:n 3 momentti ja TVL 64 §:n 1 ja 2 momentti). Luontoisetu on siten ennakonpidätyksen ja sosiaalivakuutusmaksujen alaista palkkaa aivan kuten rahana maksettu palkka. Palkka voidaan maksaa myös pelkästään luontoisetuna. Verohallinto antaa vuosittain luontoisetujen laskentaperusteista päätöksen, jossa on vahvistettu arvot yleisimmille luontoiseduille (Verohallinnon päätös vuodelta 2022 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista). Luontoisetuja ja niiden verotusta on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Luontoisedut verotuksessa.

2.3.1 Kustannusten korvaukset

Työnantaja voi maksaa palkansaajalle verovapaita tai veronalaisia kustannusten korvauksia. Kotitaloustyönantajakin voi korvata palkansaajalle työstä välittömästi johtuvat kustannukset tai vähentää kustannusosuuden ennen ennakonpidätyksen toimittamista (EPL 15 §:n 1 momentti). Työnantaja voi maksaa palkansaajalle palkan lisäksi esimerkiksi työkalukorvausta hänen omien työkalujen käytöstä. Tällainen kustannusten korvaus on työntekijän muuta veronalaista ansiotuloa (ei palkkaa), josta ei kuitenkaan toimiteta ennakonpidätystä eikä makseta sosiaalivakuutusmaksuja. Näistä kustannusten korvauksista ja niiden vähentämisistä on kerrottu Verohallinnon ohjeessa Työstä välittömästi johtuvat kustannukset ennakkoperinnässä.

Verovapaita matkakustannusten korvauksia kuten päivärahaa ja kilometrikorvausta voi maksaa työsuhteessa tehdyistä työmatkoista, ei sen sijaan työkorvauksen maksamisen yhteydessä. Verohallinto vahvistaa vuosittain päätöksellään verovapaiden matkakustannusten korvausten perusteet ja enimmäismäärät (Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2022). Matkakustannusten korvaukset maksetaan yleensä matkalaskun perusteella.

Verovapaat ja veronalaiset kustannusten korvaukset sekä vähennys ennen ennakonpidätystä on ilmoitettava tulorekisteriin.

Kustannusten korvauksia on käsitelty Verohallinnon ohjeissa

2.4 Ennakonpidätys

2.4.1 Ennakonpidätysvelvollisuus

Lähtökohtaisesti suorituksen maksajan on toimitettava työsuhteessa maksettavasta palkasta ennakonpidätys (EPL 9 §). Kotitalouksille on kuitenkin säädetty huojennus ennakonpidätysvelvollisuudesta silloin, kun kotitalouden maksama suoritus ei liity sen harjoittamaan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan (esimerkiksi kotitalouden harjoittamaan vuokraustoimintaan). Huojennus koskee siis vain kotitalouden hyväksi tehdystä työstä maksettavaa palkkaa. 

Jos samalle saajalle työstä maksettava palkka ja muut suoritukset eivät ylitä 1 500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous ei ole velvollinen toimittamaan ennakonpidätystä (EPL 9 §:n 3 momentti ja EPA 13 §). Tätä kotitalouden ennakonpidätyshuojennusta saa soveltaa, vaikka joku toinen henkilö asiamiehenä maksaa kotitalouden puolesta suorituksen. Tällöin toimenpiteet tehdään varsinaisen suorituksen maksajan nimissä.

Kotitalouden maksama palkka on kuitenkin palkansaajan veronalaista ansiotuloa, vaikka siitä ei olisikaan toimitettu ennakonpidätystä huojennuksen vuoksi. Työntekijän pyynnöstä on kuitenkin suositeltavaa, että työnantaja toimittaisi ennakonpidätyksen, vaikka tällä ei ole siihen velvollisuutta. Tällaisessa tilanteessa työnantajan ei kuitenkaan tarvitse maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksua (katso jäljempänä luku 2.5).

Esimerkki 1: Työntekijän kanssa sovitaan kaksi kuukautta kestävästä työsuhteesta, josta maksetaan palkkaa 700 euroa kuukaudessa. Lisäksi korvataan työntekijälle työn suorittamisesta aiheutuneet kustannukset palkansaajan antaman tositteellisen selvityksen mukaan. Mahdollisia kustannusten korvauksia ei oteta huomioon 1 500 euron määrää laskettaessa. Kotitalous ei ole velvollinen toimittamaan palkasta ennakonpidätystä. Työnantajan on annettava palkkatietoilmoitus tulorekisteriin (katso jäljempänä luku 4).

Jos työstä samalle saajalle maksettava palkka ja muut veronalaiset etuudet ylittävät 1 500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous on velvollinen toimittamaan maksamastaan määrästä ennakonpidätyksen. Jos palkkaa maksetaan useissa erissä, ennakonpidätyshuojennuksen raja määräytyy kalenterivuodessa maksettavan kokonaispalkan perusteella. Ennakonpidätys on toimitettava myös mahdollisesta ennakkoon maksetusta palkasta jo maksuhetkellä.

Jos jo kalenterivuoden tai työsuhteen alkaessa tiedetään, että työntekijälle tullaan maksamaan kalenterivuoden aikana palkkaa yli 1 500 euroa, ennakonpidätys on toimitettava jo ensimmäisestä palkasta.

Esimerkki 2: Työntekijälle maksetaan palkkaa 600 euroa kuukaudessa ja työsuhde kestää kolme kuukautta. Tällöin jo ensimmäisen kuukauden palkasta on toimitettava ennakonpidätys. Työnantajan on annettava palkkatietoilmoitus ja työnantajan erillisilmoitus tulorekisteriin (katso jäljempänä luku 4).

Jos työntekijän palkan on oletettu jäävän enintään 1 500 euroon, eikä ennakonpidätystä ole sen vuoksi toimitettu, mutta vuoden aikana palkkaa kuitenkin maksetaan yli 1 500 euroa, ennakonpidätys on toimitettava palkasta siitä alkaen, kun 1 500 euron raja ylittyy. Aikaisemmin maksetuista palkoista ei tässä tilanteessa tarvitse toimittaa ennakonpidätystä jälkikäteen. Tällaisessa tilanteessa on syytä huomata, että työnantajan sairausvakuutusmaksu on kuitenkin maksettava koko vuoden palkkasummasta (katso jäljempänä luku 2.5).

2.4.2 Ennakonpidätyksen toimittaminen

Ennakonpidätys toimitetaan siten, että kotitalous laskee palkanmaksun yhteydessä työntekijän bruttopalkan ja hänen verokorttinsa mukaisen ennakonpidätysprosentin perusteella ennakonpidätyksen määrän ja vähentää sen rahana maksettavasta palkasta (EPL 11 §). Mahdollisten luontoisetujen arvo lisätään rahapalkan määrään ja ennakonpidätys toimitetaan rahapalkan ja luontoisetujen yhteismäärästä. Työstä välittömästi johtuvista kustannusten korvauksista ennakonpidätystä ei kuitenkaan toimiteta.

Esimerkki 3: Työntekijän rahapalkka on 2 000 euroa ja ravintoetu Verohallinnon päätöksen mukaan arvostettuna on 126 euroa. Työntekijän toimittaman verokortin tulorajan mukainen ennakonpidätysprosentti on 25 %. Ennakonpidätyksen määrä lasketaan työntekijän kokonaispalkasta eli 2 126 eurosta. Ennakonpidätyksen määrä on siten 531,50 euroa (2 126 euroa x 25 %). Ennakonpidätyksen kotitalous maksaa Verohallinnolle (katso jäljempänä luku 2.6) ja loput rahapalkasta eli 1 468,50 euroa kotitalous maksaa työntekijälle vähennettynä työntekijän työeläkevakuutusmaksun ja työttömyysvakuutusmaksun määrällä (katso jäljempänä luvut 2.7.2 ja 2.8.2). Työnantajan on annettava palkkatietoilmoitus ja työnantajan erillisilmoitus tulorekisteriin (katso jäljempänä luku 4).

Ennakonpidätystä ei voida toimittaa rahana maksettavan suorituksen määrää suurempana. Jos palkka maksetaan pelkästään luontoisetuina, ei ennakonpidätystä voida lainkaan toimittaa. Tällöin maksetaan vain mahdollinen työnantajan sairausvakuutusmaksu sekä muut mahdolliset sosiaalivakuutusmaksut (katso jäljempänä luku 2.5).

Ennakonpidätyksen tulorajan mukainen prosentti sekä lisäprosentti ilmoitetaan Verohallinnon antamassa verokortissa. Ennakonpidätyksen toimittamisessa on riittävää se, että työntekijä esittää verokorttinsa työnantajalle. Jos työnantaja käyttää Palkka.fi-palvelua, työnantaja saa verokorttitiedot palveluun Verohallinnolta automaattisesti. Verokorttia ei tarvitse myöskään esittää työnantajalle erikseen, jos työnantaja on saanut verokortin tiedot sähköisesti  (katso jäljempänä luku 5). Ennakonpidätys on 60 prosenttia, jos työnantajalla ei ole ennen palkanmaksua tietoa työntekijän ennakonpidätysprosentista (EPA 3 §). Työntekijä on velvollinen huolehtimaan verokorttinsa oikeellisuudesta. Ennakonpidätyksen toimittamista on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Ennakonpidätyksen toimittaminen. Kotitaloustyönantajan toimittaman ennakonpidätyksen maksamista Verohallinnolle on käsitelty erikseen jäljempänä luvussa 2.6.

2.4.3 Vakuutetun sairausvakuutusmaksu

Suomessa vakinaisesti asuvat henkilöt on vakuutettu sairauden varalta sairausvakuutuslain (1224/2004, SVL) mukaisesti. Vakuutetut osallistuvat sairausvakuutuslain mukaisten etuuksien rahoitukseen maksamalla vakuutetun sairausvakuutusmaksua, joka koostuu päivärahamaksusta ja sairaanhoitomaksusta (SVL 18 luvun 4 §). Vakuutetun sairausvakuutusmaksua on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Sairausvakuutusmaksu.

Sekä vakuutetun sairaanhoitomaksu että päivärahamaksu sisältyvät työntekijän verokorttiin merkittyihin ennakonpidätysprosentteihin, joten työnantaja ei erikseen peri maksuja työntekijän palkasta. Päivärahamaksun suuruus tulee kuitenkin merkitä työntekijälle annettavaan tositteeseen (katso jäljempänä kohta 2.11.1).

2.5 Työnantajan sairausvakuutusmaksu

Myös työnantaja on velvollinen osallistumaan sairausvakuutuslain mukaisten etuuksien rahoitukseen maksamalla työnantajan sairausvakuutusmaksua (SVL 18 luvun 7 §). Työnantaja on velvollinen maksamaan työnantajan sairausvakuutusmaksua ainoastaan silloin, jos työntekijä on sairausvakuutuslain mukaan Suomessa sairausvakuutettu.

Kotitalouksille on säädetty huojennus työnantajan sairausvakuutusmaksun maksamisesta silloin, kun kotitalouden maksama palkka ei liity sen harjoittamaan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan (esimerkiksi kotitalouden harjoittamaan vuokraustoimintaan). Huojennus koskee siis vain kotitalouden hyväksi tehdystä työstä maksettavaa palkkaa.

Jos kotitaloustyönantajan samalle saajalle maksettava palkka ei ylitä 1 500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous ei ole velvollinen maksamaan työnantajan sairausvakuutusmaksua (laki työnantajan sairausvakuutusmaksusta, 771/2016, TaSavaL, 4 §:n 2 momentin 3 kohta ja EPA 13 §). Tätä kotitalouden huojennusta saa soveltaa, vaikka joku toinen henkilö asiamiehenä maksaa kotitalouden puolesta suorituksen. Tällöin toimenpiteet tehdään varsinaisen palkanmaksajan nimissä.

Kotitaloustyönantajan on lähtökohtaisesti maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksu, jos työntekijälle maksetaan palkkaa yhteensä yli 1 500 euroa kalenterivuodessa. Kotitaloustyönantajan sairausvakuutusmaksu on 1,34 prosenttia vuoden 2022 aikana maksettujen työntekijöiden ennakonpidätyksen alaisten palkkojen yhteismäärästä (Valtioneuvoston asetus 1016/2021).

Työnantaja ei ole kuitenkaan velvollinen maksamaan työnantajan sairausvakuutusmaksua ajalta ennen sitä seuraavaa kalenterikuukautta, jona työntekijä täyttää 16 vuotta eikä sen kalenterikuukauden jälkeen, jona työntekijä täyttää 68 vuotta (TaSavaL 4 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohta). Vaikka kotitalous maksaisikin palkkaa samalle henkilölle yli 1 500 euroa kalenterivuodessa, työnantajan sairausvakuutusmaksua tästä ei siis makseta, jos työntekijä on alle 16-vuotias tai 68 vuotta täyttänyt.

Jos 16-67 -vuotiaalle työntekijälle maksettavan palkan on oletettu jäävän alle 1 500 euron rajan, eikä ennakonpidätystä ole tämän vuoksi toimitettu eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua maksettu, mutta vuoden aikana palkkaa tullaan kuitenkin maksamaan yli 1 500 euroa, työnantajan sairausvakuutusmaksu on maksettava koko vuoden palkkasummasta. Näin siitä huolimatta, että aiemmin maksetuista palkoista ei tällaisessa tapauksessa tarvitse toimittaa ennakonpidätystä jälkikäteen (katso edellä luku 2.4.1).

Esimerkki 4: Työntekijän kanssa sovitaan kaksi kuukautta kestävästä työsuhteesta, josta maksetaan palkkaa 700 euroa kuukaudessa. Ensimmäisen kuukauden palkanmaksun jälkeen päätetään työsuhdetta yllättäen jatkaa kuukaudella alkuperäisestä kahdesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Ennakonpidätys on tällöin toimitettava toisen kuukauden palkanmaksusta alkaen. Työnantajan sairausvakuutusmaksu maksetaan kuitenkin koko vuoden palkkasumman (2 100 euroa) perusteella. Työnantajan on annettava palkkatietoilmoitus ja työnantajan erillisilmoitus tulorekisteriin (katso jäljempänä luku 4).

Työnantajan sairausvakuutusmaksu on kokonaan työnantajalle kuuluva maksu. Työnantajan sairausvakuutusmaksu on maksettava, vaikka palkasta ei voitaisikaan toimittaa ennakonpidätystä. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun palkka maksetaan pelkkänä luontoisetuna tai palkasta ei verokortin mukaan tarvitse toimittaa ennakonpidätystä.

Työnantaja on oikeutettu saamaan eräitä sosiaalivakuutuslainsäädännön mukaisia korvauksia tilanteissa, joissa työnantaja maksaa palkkaa työntekijän poissaolon ajalta. Työnantaja voi hakea näissä tilanteissa sairausvakuutusmaksun palautusta Verohallinnolta tekemällä vähennyksen tulorekisteriin annettavalla työnantajan erillisilmoituksella tai korjaamalla aiempia erillisilmoituksia (katso jäljempänä luku 4).

Työnantajan sairausvakuutusmaksua ja sen perusteena olevia palkkaeriä sekä korjaus- ja palutusmenettelyä on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Sairausvakuutusmaksu.

2.6 Työnantajasuoritusten maksaminen

Työnantajasuoritukset eli ennakonpidätys ja työnantajan sairausvakuutusmaksu kuuluvat niin sanottuihin oma-aloitteisiin veroihin. Tämä tarkoittaa sitä, että maksajan on oma-aloitteisesti laskettava veron määrä ja maksettava se ajallaan. Oma-aloitteiset verot on maksettava ilman Verohallinnon lähettämää tilisiirtotietoa.

Ennakonpidätys ja työnantajan sairausvakuutusmaksu maksetaan Verohallinnon pankkitilille ja työnantajasuorituksia maksettaessa on käytettävä aina oma-aloitteisten verojen viitenumeroa. OmaVerossa (vero.fi/omavero) verkkomaksun maksupohjaan on merkitty valmiiksi pankkitilinumero, viitenumero, maksun saaja ja maksupäivä. Muutoin kuin OmaVerossa maksettaessa tili- ja viitenumerot saa Verohallinnon palvelunumerosta 029 497 026. Lisätietoa työnantajasuoritusten maksamisesta löytyy Verohallinnon asiakasohjeesta Oma-aloitteisten verojen ilmoittaminen ja maksaminen. Jos kotitaloustyönantaja käyttää Palkka.fi-palvelua, palvelu muodostaa maksutiedot työnantajasuorituksille automaattisesti (katso jäljempänä luku 5).

Ennakonpidätyksen ja työnantajan sairausvakuutusmaksun Verohallinnolle maksamisen ajankohdasta säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain (768/2016, OVML) 6 luvussa ja maksamismenettelystä veronkantolaissa (11/2018, VKL).    

Kotitaloustyönantajan on maksettava palkasta toimitettu ennakonpidätys ja työnantajan sairausvakuutusmaksu viimeistään palkanmaksukuukautta seuraavan kalenterikuukauden 12. päivänä (yleinen eräpäivä, OVML 2 § ja 32 §). Jos kuukauden 12. päivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi.

Ennakonpidätys ja työnantajan sairausvakuutusmaksu on maksettu ajallaan, jos ne maksetaan viimeistään edellä mainittuna eräpäivänä. Vero katsotaan lähtökohtaisesti maksetuksi Verohallinnolle sinä päivänä, jona maksu on joko veloitettu maksajan tililtä tai maksettu käteisenä rahalaitokseen (VKL 13 §).

Jos työnantajasuoritukset maksetaan eräpäivän jälkeen, työnantajan on maksettava myös viivästyskorkoa (VKL 14 § ja laki veronlisäyksestä ja viivekorosta (1556/1995) 5 a-b §). Vuonna 2022 viivästyskorko on 7 prosenttia. Maksamattomille veroille kertyy korkoa eräpäivää seuraavasta päivästä maksupäivään saakka. Viivästyskoron määrä lasketaan itse esimerkikisi OmaVerossa tai vero.fi-sivuston viivästyskorkolaskurilla.

Esimerkki 5: Työnantaja maksaa työntekijälle palkan maaliskuussa, ja samalla työntekijän palkasta toimitetaan ennakonpidätys. Työnantajan tulee maksaa työntekijältä toimitettu ennakonpidätys ja lisäksi oma työnantajan sairausvakuutusmaksunsa Verohallinnolle viimeistään huhtikuun 12. päivään mennessä. Jos huhtikuun 12. päivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi.

2.7 Työeläkevakuutusmaksu

2.7.1 Työnantajan työeläkevakuutusmaksu

Työnantajan on järjestettävä työntekijälleen eläketurva viimeistään työansion maksamisen jälkeen ja ennen kuin työansio on tulotietojärjestelmästä annetun lain mukaan ilmoitettava tulorekisteriin (TyEL 141 §).

Eläketurvan kustantamiseksi palkkatuloista peritään työeläkevakuutusmaksua, joka koostuu työnantajan ja työntekijän maksusta (TyEL 152 §, työntekijän maksusta katso jäljempänä luku 2.7.2). Kotitaloustyönantajan on lähtökohtaisesti maksettava työeläkevakuutusmaksua työntekijänsä bruttopalkan perusteella, jos palkka on vähintään 62,88 euroa kuukaudessa vuonna 2022 (TyEL 141 §).

Vakuuttamisvelvollisuus alkaa työntekijän 17 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta ja päättyy työntekijän syntymävuoden mukaan porrastetusti joko 68, 69 tai 70 vuoden iässä (TyEL 4 §:n 2 momentti). Työntekijän ikä palkanmaksupäivänä ratkaisee sen, kuuluuko työntekijä eläkevakuuttamisen piiriin. Työntekijän eläkelaissa mainittua vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajaa nuorempi työntekijä on eläkevakuutettava, vaikka hän saisi jo eläkettä. 

Vuonna 2022 perittävä työeläkevakuutusmaksu kotitaloustyönantajilta on käytännössä 25,85 prosenttia (keskimäärin maksu on 24,85 prosenttia) bruttopalkasta. Maksuun sisältyy myös työnantajan työntekijältä perimä työntekijän maksuosuus (katso jäljempänä luku 2.7.2). Kotitalous tilittää työeläkevakuutusmaksun kokonaisuudessaan eläkevakuutusyhtiölle ja työnantajana vastaa eläkelaitokselle myös työntekijän työeläkevakuutusmaksun osuudesta (TyEL 152 §:n 2 momentti).

Kotitaloustyönantaja ottaa työeläkevakuutuksen valitsemastaan työeläkevakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiöt neuvovat, miten vakuuttaminen ja vakuutusmaksujen tilittäminen hoidetaan. Lisätietoja työeläkevakuuttamisesta löytyy osoitteesta tyoelake.fi.

2.7.2 Työntekijän työeläkevakuutusmaksu

Vakuuttamisvelvollisen kotitaloustyönantajan tulee palkanmaksun yhteydessä pidättää työntekijän palkasta mahdollisen ennakonpidätyksen vähentämisen jälkeen työntekijän osuus työeläkevakuutusmaksusta.

Kunkin vuoden työeläkevakuutusmaksuprosentista säädetään vuosittain sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Vuonna 2022 työntekijän osuus työeläkemaksusta on alle 53-vuotiailla ja yli 62-vuotiailla 7,15 prosenttia ja 53–62 -vuotiailla 8,65 prosenttia bruttopalkasta (säädöskokoelma 937/2021).

Kotitaloustyönantaja maksaa työeläkevakuutusmaksun kokonaisuudessaan sille eläkelaitokselle, jossa työnantaja on järjestänyt työntekijänsä eläketurvan. Työnantaja vastaa koko työeläkevakuutusmaksun maksamisesta työeläkevakuutusyhtiölle, vaikka tämä ei voisikaan pidättää työntekijän osuutta työntekijän palkasta. Näin esimerkiksi on silloin, jos palkka koostuu yksinomaan luontoiseduista tai jos kotitalouden palkkaaman lastenhoitajan palkan maksaa Kansaneläkelaitos.

Verohallinto vähentää työntekijältä perityn työeläkevakuutusmaksun työntekijän veronalaisista tuloista verotuksen toimittamisen yhteydessä työnantajan tuloreisteriin tekemän palkkatietoilmoituksen mukaisesti.

2.8 Työttömyysvakuutusmaksu

2.8.1 Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu

Työnantajan työttömyysvakuutusmaksusta säädetään työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998). Työttömyysvakuutusmaksun määrä lasketaan työnantajan maksamasta palkkasummasta. Vuonna 2022 kotitaloustyönantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,50 prosenttia palkkasummasta (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 18 §:n 1 momentti).

Työttömyysvakuutusmaksu jakautuu työnantajan ja palkansaajan maksuosuuteen (palkansaajan maksuosuudesta katso jäljempänä luku 2.8.2). Työnantaja maksaa sekä työnantajan että palkansaajan osuuden työttömyysvakuutusmaksusta Työllisyysrahastolle. Työnantaja vastaa myös palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun maksamisesta Työllisyysrahastolle (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 21 §). 1.1.-31.7.2022 alle 17-vuotiaasta ja 1.8.2022 alkaen 18-vuotiaasta tai 65 vuotta täyttäneestä palkansaajasta työnantajan työttömyysvakuutusmaksua ei makseta. 17/18-64 -vuotiaista palkansaajista kotitaloustyönantaja on velvollinen maksamaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksua, jos työnantajan kalenterivuoden aikana maksamat palkat ovat yhteensä yli 1 300 euroa (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 12 §, 12 a § ja 12 b §). Lisätietoja työttömyysvakuutusmaksusta löytyy osoitteesta tvr.fi.

2.8.2 Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu

Työnantajan lisäksi myös palkansaaja maksaa työttömyysvakuutusmaksua (työnantajan maksuosuudesta katso edellä luku 2.8.1). Kotitaloustyönantajan tulee palkanmaksun yhteydessä pidättää palkansaajan palkasta mahdollisen ennakonpidätyksen jälkeen palkansaajan osuus työttömyysvakuutusmaksusta (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 20 §).

Työttömyysvakuutusmaksun määrä lasketaan samasta palkkasummasta kuin työtapaturma- ja ammattitautivakuutus. Vuonna 2022 palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on 1,50 prosenttia palkkasummasta (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 18 §:n 1 momentti). Työnantaja maksaa sekä työnantajan että palkansaajan osuuden työttömyysvakuutusmaksusta Työllisyysrahastolle.

Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu tulee pidättää palkansaajan palkasta, vaikka työnantajalla ei olisi velvollisuutta maksaa työnantajan työttömyysvakuutusmaksua, jos  palkkasumma jäisi enintään 1 300 euroon (katso edellä luku 2.8.1). Tällöin palkansaajalta pidätetty maksu jää siis työnantajalle. Vuodelta 2022 palkansaajan maksuosuus määräytyy kahdesta eri jaksosta. Palkansaajan osuus peritään ajalta 1.1.-31.7.2022, jos tämä on 17-64 -vuotias. 1.8.2022 alkaen maksu peritään, jos palkansaaja on 18-vuotias (syntymäpäivää seuraavan kukauden alusta) ja alle 65-vuotias. Vuoden 2022 aikana maksuvelvollisuus saattaa siis katketa. Alle 17/18-vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet palkansaajat eivät kuitenkaan ole velvollisia maksamaan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksua, joten heidän palkastaan työnantaja ei pidätä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksua.

Jos palkansaajalle ei palkanmaksun yhteydessä ole maksettu palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun pidättämiseen riittävää rahapalkkaa, työnantaja voi pidättää palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun kahden vuoden kuluessa seuraavien palkanmaksujen yhteydessä (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 20 §:n 3 momentti).

Verohallinto vähentää palkansaajalta perityn työttömyysvakuutusmaksun palkansaajan veronalaisista tuloista verotuksen toimittamisen yhteydessä työnantajan tulorekisteriin antaman palkkatietoilmoituksen mukaisesti.

2.9 Työnantajan työtapaturma- ja ammattitautivakuutusmaksu

Kotitaloustyönantaja on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä työtapaturman ja ammattitaudin varalta, jos työnantajan kalenterivuoden aikana teettämästään työstä maksamat tai maksettavaksi sovitut palkat ovat yhteensä yli 1 300 euroa vuonna 2022 (työtapaturma- ja ammattitautilaki, 459/2015, 3 §:n 2 momentti ja 268 §). Jos raja ylittyy, vakuuttamisvelvollisuus koskee kaikkia työntekijöitä, eikä esimerkiksi työntekijöiden iällä ole merkitystä. Vuonna 2022 vakuutusmaksu on keskimäärin 0,70 prosenttia palkkasummasta.

Vakuuttamisvelvollisuuden raja on työnantaja- ja kalenterivuosikohtainen; huomioon otetaan kaikki työnantajan kalenterivuoden aikana teettämät työt, ja niistä maksetut tai sovitut palkat lasketaan yhteen. Palkkojen maksuajankohdalla ei ole merkitystä laskettaessa vakuuttamisvelvollisuuden rajan ylittymistä. Jos jo työsuhteen alkaessa on selvää, että sovitut työansiot ylittävät 1 300 euroa, vakuutus on otettava ennen työn tekemisen alkamista. Vakuutusta ei voi ottaa takautuvasti.

Vakuutus on otettava sellaisesta vahinkovakuutusyhtiöstä, jolla on oikeus harjoittaa Suomessa työtapaturma- ja ammattitautivakuutusta. Vakuutusmaksun suuruus vaihtelee vakuutusyhtiöittäin ja siihen vaikuttaa  muun muassa palkkojen määrä sekä vakuutetun työn tapaturma- ja ammattitautiriski. Työnantaja maksaa vakuutusmaksut suoraan vakuutusyhtiölle laskun mukaan. Lisätietoja työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisesta löytyy osoitteesta tvk.fi.

2.10 Työnantajan ryhmähenkivakuutusmaksu

Työmarkkinajärjestöt ovat työehtosopimuksissa sopineet ryhmähenkivakuutusturvan järjestämisestä työntekijöille. Myös kotitaloustyönantajan on otettava työntekijöilleen ryhmähenkivakuutus, kun tehtävää työtä koskevalla alalla on tätä edellyttävä yleissitova työehtosopimus.

Lähes kaikki työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan pakollisesti vakuutettavat henkilöt kuuluvat ryhmähenkivakuutukseen. Käytännössä työnantajan ryhmähenkivakuutus otetaan työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen yhteydessä samasta palkkasummasta.

Ryhmähenkivakuutusmaksu on vuonna 2022 keskimäärin 0,06 prosenttia palkkasummasta. Ryhmähenkivakuutusmaksu vaihtelee yhtiöittäin, ja työnantaja maksaa maksun tapaturmavakuutusyhtiölle tapaturmavakuutusmaksun yhteydessä. Lisätietoja ryhmähenkivakuutuksesta löytyy osoitteesta trhv.fi.

Esimerkki 6: Kotitalouden velvoitteet

Kotitalous maksaa elokuussa 2022 kesäajalta kertamaksuna 16-vuotiaalle työntekijälle lastenhoidosta 500 euroa. Muita palkkoja vuonna 2022 ei makseta. Verokortin mukainen ennakonpidätysprosentti on 0 %. Kotitalous on verotuksessa satunnainen työnantaja ja työeläkevakuuttamisessa tilapäinen työnantaja. Vakuutusmaksuja ei tarvitse pidättää eikä maksaa saajan iän (16) ja palkan määrän (1 300 euron raja) perusteella. Myöskään työnantajan sairausvakuutusmaksua ei tarvitse maksaa (1 500 euron raja). Työnantajan on annettava palkkatietoilmoitus tulorekisteriin (katso jäljempänä luku 4).

2.11 Muita työnantajan velvoitteita

2.11.1 Tositteenantamisvelvollisuus

Kotitaloustyönantajan on annettava työntekijälle vapaamuotoinen tosite kalenterivuoden aikana maksetuista suorituksista, jotta työntekijä voi tarkistaa palkat, muut suoritukset sekä niistä toimitetut ennakonpidätykset (EPL 35 §). Tositteessa tulee kuitenkin olla ainakin seuraavat tiedot:

  • työnantajan nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero
  • työntekijän nimi, henkilötunnus ja osoite
  • palkan ja siitä mahdollisesti toimitetun ennakonpidätyksen määrä
  • palkanmaksun ajankohta
  • työntekijältä perityn työntekijän eläkevakuutusmaksun ja työttömyysvakuutusmaksun määrä
  • päivärahamaksun määrä.

Tosite on syytä myös päivätä ja allekirjoittaa. Kotitalouden on annettava tosite työtekijälle viimeistään palkanmaksuvuotta seuraavan tammikuun 15. päivään mennessä tai työntekijän vaatimuksesta heti työsuhteen päättyessä.

2.11.2 Muistiinpanovelvollisuus ja tositteiden säilyttäminen

Kotitalous on työnantajana muistiinpanovelvollinen (OVML 27 § ja Verohallinnon päätös työnantajan ja suorituksen maksajan muistiinpanovelvollisuudesta 564/2017). Kotitalouden on pidettävä maksamistaan palkoista muistiinpanoja, joista ilmenee suorituksen saajan nimi, henkilötunnus, palkanmaksupäivä, maksetun rahapalkan määrä ja luontoisedun raha-arvo, maksetut kustannusten korvaukset sekä aika, jolta palkka on maksettu. Muistiinpanoiksi riittää lähtökohtaisesti palkansaajalle annettavan tositteen jäljennös ja kuitti palkan maksamisesta. Muistiinpanoja on pidettävä myös maksetuista työnantajan sairausvakuutusmaksuista. Muistiinpanot, laskut ja kuitit on säilytettävä kuusi vuotta palkanmaksuvuoden päättymisestä lukien (OVML 28 §:n 2 momentti).

2.12 Kotitalouksien työnantajarinki

Kotitaloudet saattavat palkata yhdessä toisten kotitalouksien kanssa siistijän, lastenhoitajan tai muun työntekijän. Kun useampi kotitalous palkkaa työntekijän yhdellä yhteisellä työsopimuksella, kotitaloudet ovat yhteisvastuullisesti työntekijän työnantajia. Työnantajaringin jäsenet ovat tällöin yhteisvastuullisesti velvollisia hoitamaan työsuhteeseen liittyvät työnantajavelvoitteet.

Jotta työnantajavelvoitteet tulisivat helpommin hoidetuksi, menetellään käytännössä usein siten, että yksi henkilö hoitaa ennakonpidätyksen toimittamisen, ilmoitusten antamisen sekä työnantajasuoritusten maksamisen Verohallinnon tilille. Tämä yhteyshenkilö käyttää maksamisessa ja ilmoittamisessa omaa henkilötunnustaan. 

Kotitaloudet ovat vapautettuja ennakonpidätysvelvollisuudesta ja työnantajan sairausvakuutusmaksusta, jos samalle saajalle työstä maksettava palkka ei ylitä 1 500 euroa kalenterivuodessa (katso tarkemmin edellä luvut 2.4.1 ja 2.5). Rajaa sovelletaan työnantajaringissä saajakohtaisesti, ei siis rinki- eikä perhekohtaisesti. Siten esimerkiksi kumpikin puoliso voi maksaa palkkoja enintään 1 500 euroa eri saajille ilman ennakonpidätys- ja työnantajan sairausvakuutusmaksuvelvoitteita. Työntekijän pyynnöstä ennakonpidätys voidaan kuitenkin toimittaa.

Työnantajaringille voidaan antaa yritys- ja yhteisötunnus (Y-tunnus) poikkeustapauksessa, jos työnantajasuoritusten maksamista ja ilmoitusten antamista ei voi hoitaa henkilötunnuksella. Jos kotitalouksien työnantajaringillä on Y-tunnus, jolla se hoitaa palkan maksun, ei työnantajarinkiin sovelleta kotitaloustyönantajaa koskevaa palkkojen ennakonpidätyksen eikä työnantajan sairausvakuutusmaksun 1 500 euron huojennusrajaa.

Lisätietoa on Palkka.fi-palvelun Kotitalouskäyttäjän ohjeessa.

Vakuutuspuolella työnantajarinki katsotaan yhdeksi työnantajaksi, ellei kukin kotitalous tee työntekijän kanssa omaa työsopimusta. Lisätietoa saa asianomaisilta vakuuttajilta.

3 Kotitalous ostaa palvelun yritykseltä tai yrittäjältä

3.1 Ennakkoperintärekisteri

3.1.1 Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen

Toimeksiantosuhteessa kotitalous ostaa työn palveluna yrittäjältä tai yritykseltä ja maksaa tälle työkorvausta laskun perusteella. Kun työtä teetetään toimeksiantosuhteessa, kotitalouden on tarkistettava, kuuluuko yritys tai yrittäjä ennakkoperintärekisteriin (tarkistamisesta katso jäljempänä luku 3.1.2). Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen vaikuttaa vain työkorvauksesta toimitettavaan ennakonpidätysvelvollisuuteen.

Ennakkoperintärekisteristä säädetään EPL 25 §:ssä. Ennakkoperintärekisteri on Verohallinnon ylläpitämä rekisteri, johon merkitään rekisteröitävän hakemuksesta muun muassa elinkeinotoiminnan harjoittajia. Tieto ennakkoperintärekisteriin kuulumisesta ja rekisteröinnin voimassaolosta on julkinen. Ennakkoperintärekisteriin merkitsemisen tarkoitus on osoittaa suorituksen maksajalle, että suorituksesta ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä, vaan rekisteriin merkitty toimija huolehtii ennakkoverojensa maksamisesta itse.

Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen ei ole pakollista. Siten yhtiön tai toiminimen muodossa toimiminen ei automaattisesti merkitse sitä, että kyseinen taho olisi merkitty ennakkoperintärekisteriin. Lisäksi yritykset ja yrittäjät, joilla on olennaisia laiminlyöntejä verotuksessaan, jätetään lähtökohtaisesti merkitsemättä ennakkoperintärekisteriin tai poistetaan sieltä. Yritys tai yrittäjä voi myös omasta aloitteestaan jättää hakeutumatta ennakkoperintärekisteriin tai pyytää rekisteröinnin poistamista. Ennakkoperintärekisteröintiä on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Ennakkoperintärekisteröinnin vaikutukset yritystoimintaan.

3.1.2 Ennakkoperintärekisteröinnin tarkistaminen

Kotitaloudella on suorituksen maksajana selonottovelvollisuus ennakkoperintärekisteröinnin voimassaolosta. Ennakkoperintärekisterimerkintä tulee lähtökohtaisesti tarkistaa aina (osa)suorituksen maksuhetkellä.

Kotitalous voi tarkistaa palvelun suorittajan ennakkoperintärekisteriin merkitsemisen internetistä Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän julkisesta tietopalvelusta osoitteessa ytj.fi. Palvelu on maksuton, ja tietoja voi hakea joko nimellä tai Y-tunnuksella. Ennakkoperintärekisterimerkinnän voi myös tarkistaa Verohallinnon palvelunumeroista.

Verohallinnon yleiset ennakkoperintärekisterin tarkistus- ja poistamispäivät ovat 1.3., 1.6., 1.9. ja 1.12. ja ne koskevat kaikkia suorituksen saajia. Suorituksen saaja voidaan poistaa rekisteristä myös muuna ajankohtana kuin tarkistuspäivänä. Jos maksaja ja saaja ovat säännöllisessä toimeksiantosuhteessa, maksajan on tarkistettava ennakkoperintärekisterin tiedot vähintään yleisinä tarkistuspäivinä. Muissa kuin säännöllisissä toimeksiantosuhteissa rekisterimerkintä pitää tarkistaa jokaisen yksittäisen maksun yhteydessä. Tarkistuspäivän kumoaa työkorvauksen maksajalle toimitettu kirjallinen ilmoitus rekisteristä poistamisesta.

Jos työkorvauksen saaja on ennakkoperintärekisterissä, kotitalous toimii jäljempänä luvussa 3.2 mainitulla tavalla. Jos työkorvauksen saaja ei ole ennakkoperintärekisterissä, kotitalouden on huolehdittava jäljempänä luvussa 3.3 mainituista velvoitteista. Ennakkoperintärekisteröinnin tarkistaminen on tärkeää myös mahdollisen kotitalousvähennyksen saamisen kannalta (katso jäljempänä luku 6.1).

3.2 Yritys tai yrittäjä kuuluu ennakkoperintärekisteriin

Jos kotitalous ostaa palvelun toimeksiantosuhteessa sellaiselta yritykseltä tai yrittäjältä, joka kuuluu ennakkoperintärekisteriin, työn teettämisestä ei aiheudu kotitaloudelle velvoitteita Verohallintoa tai esimerkiksi työeläke- tai tapaturmavakuutusyhtiöitä kohtaan. Kotitalous maksaa tällöin palvelun saamansa laskun mukaisesti. Työn tai palvelun suorittaja on itse velvollinen huolehtimaan verotukseen ja vakuuttamiseen liittyvistä omista velvoitteistaan.

Kotitalous voi myös palkata työsuhteeseen ennakkoperintärekisteriin kuuluvan yrittäjän. Tällöin yrittäjän ennakkoperintärekisteriin kuulumisella ei ole työnantajalle kuuluvien verovelvoitteiden kannalta merkitystä, vaan ne on hoidettava työntekijälle maksettavasta palkasta normaalisti.

3.3 Yritys tai yrittäjä ei kuulu ennakkoperintärekisteriin

3.3.1 Ennakonpidätysvelvollisuus

Lähtökohtaisesti suorituksen maksajan on toimitettava toimeksiantosuhteessa maksettavasta työkorvauksesta ennakonpidätys, jos saajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin (EPL 9 § ja 25 §). Kotitalouksille on kuitenkin säädetty huojennus ennakonpidätysvelvollisuudesta silloin, kun kotitalouden maksama suoritus ei liity sen harjoittamaan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan (esimerkiksi kotitalouden harjoittamaan vuokraustoimintaan). Huojennus koskee siis vain kotitalouden hyväksi tehdystä työstä maksettua suoritusta.

Jos tällaisesta työstä samalle saajalle maksettavat suoritukset eivät ylitä 1 500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous ei ole velvollinen toimittamaan suorituksesta ennakonpidätystä (EPL 9 §:n 3 momentti ja EPA 13 §). Kotitalouden ennakonpidätyshuojennusta saa soveltaa, vaikka joku toinen henkilö asiamiehenä hoitaa kotitalouden puolesta suorituksen maksun. Tällöin toimenpiteet tehdään varsinaisen suorituksen maksajan nimissä.

Jos ennakkoperintärekisteriin kuulumattomalle samalle saajalle työstä tai palvelusta maksettavat suoritukset ylittävät 1 500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous on velvollinen toimittamaan maksamastaan määrästä ennakonpidätyksen ja maksamaan sen Verohallinnolle (katso jäljempänä luku 3.3.2). Työkorvauksen määrästä riippumatta työnantajan sairausvakuutusmaksua ei kuitenkaan tarvitse maksaa.

Esimerkki 7: Kotitalous maksaa kertaluonteisesta siivoustyöstä laskun mukaan 500 euroa työkorvausta luonnolliselle henkilölle (toiminimelle), joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Kotitalouden ennakonpidätyshuojennuksen mukaisesti ennakonpidätystä ei tarvitse toimittaa, koska samalle saajalle työstä maksetut suoritukset eivät ylitä 1 500 euroa kalenterivuodessa.

Jos siivoustyö liittyy esimerkiksi kotitalouden tulonhankkimistarkoituksessa vuokraamaan asuntoon, kotitalouden ennakonpidätyshuojennusta ei voida soveltaa, koska asunnon vuokraaminen on tulonhankkimistoimintaa. Tällöin kotitalous on velvollinen toimittamaan suorituksesta ennakonpidätyksen ja maksamaan sen Verohallinnolle.

Tämä esimerkin mukaiset suoritukset ja ennakonpidätykset on ilmoitettava tulorekisteriin palkkatietoilmoituksella (katso jäljempänä luku 4).

Jos työkorvausta maksetaan useissa erissä, ennakonpidätyshuojennuksen raja määräytyy kalenterivuodessa maksettavan kokonaissuorituksen perusteella. Jos jo kalenterivuoden tai toimeksiantosuhteen alkaessa tiedetään, että työn suorittajalle tullaan maksamaan kalenterivuoden aikana työkorvausta yli 1 500 euroa, ennakonpidätys on toimitettava jo ensimmäisestä suorituksesta.

Jos työkorvauksen määrän on oletettu jäävän enintään 1 500 euroon, eikä ennakonpidätystä ole sen vuoksi toimitettu, mutta vuoden aikana työkorvausta kuitenkin maksetaan yli 1 500 euroa, ennakonpidätys on toimitettava työkorvauksesta siitä alkaen, kun 1 500 euron raja ylittyy. Aikaisemmin maksetuista työkorvauksista ei tässä tilanteessa tarvitse toimittaa ennakonpidätystä jälkikäteen.

3.3.2 Ennakonpidätyksen toimittaminen ja maksaminen

Ennakonpidätys toimitetaan siten, että suorituksen maksaja vähentää suorituksen saajan esittämän ennakonpidätysprosentin mukaan lasketun määrän rahana maksettavasta määrästä suorituksen yhteydessä. Ennakonpidätystä ei voida toimittaa rahana maksettavan suorituksen määrää suurempana (EPL 11 §).

Ennakonpidätysvelvollisuuteen ei vaikuta se, maksetaanko työkorvaus luonnolliselle henkilölle vai yhtiömuodossa toimivalle taholle. Ennakonpidätysvelvollisuus syntyy työkorvauksen saajan juridisesta toimintamuodosta riippumatta edellä luvussa 3.3.1 kerrotulla tavalla silloin, kun työkorvauksen saaja ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Korvauksen saajan juridisella muodolla on kuitenkin vaikutusta ennakonpidätyksen toimittamisen määrään seuraavasti:

  • Jos työkorvauksen saaja on ennakkoperintärekisteriin merkitsemätön osakeyhtiö, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö tai muu vastaava yhteisö, yhteisetuus tai yhtymä, ennakonpidätys toimitetaan 13 prosentin suuruisena, ellei Verohallinnon alentamasta muusta pidätysprosentista esitetä selvitystä (EPA 15 §:n 3 momentti ja EPA 16 §:n 2 momentti).
  • Jos työkorvauksen saaja on ennakkoperintärekisteriin merkitsemätön luonnollinen henkilö, ennakonpidätys toimitetaan työkorvausta varten annetun verokortin mukaan.
  • Jos työkorvauksen saaja on ennakkoperintärekisteriin merkitsemätön luonnollinen henkilö, eikä hän esitä lainkaan verokorttia, ennakonpidätys toimitetaan 60 prosentin suuruisena (EPA 3 §).

Ennakonpidätyksen toimittamista ja verokortteja on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Ennakonpidätyksen toimittaminen.

Ennakonpidätys toimitetaan laskun määrästä, josta on vähennetty arvonlisäveron osuus (EPA 15 §:n 4 momentti). Työn suorittamisesta aiheutuneita kustannuksia ei pääsääntöisesti vähennetä laskun määrästä ennen ennakonpidätyksen toimittamista. Jos työn osuus on eritelty laskulla tai sen liitteellä tai tavara ja työkorvaus on laskutettu eri laskuilla, maksaja toimittaa ennakonpidätyksen vain työn osuudesta, jos suorituksen saaja ei ole ennakkoperintärekisterissä.

Poikkeus yllä mainittuun ovat työn suorittamisesta aiheutuneet matkakustannusten korvaukset (päivärahat, ateriakorvaukset, kilometrikorvaukset ja esimerkiksi junaliput) silloin, kun ne maksetaan luonnolliselle henkilölle eli muulle kuin esimerkiksi osakeyhtiölle tai avoimelle taikka kommandiittiyhtiölle. Korvaukset voidaan tällöin vähentää laskun määrästä ennen ennakonpidätyksen toimittamista edellyttäen, että ne eivät ylitä niiden Verohallinnon vuosittain vahvistamia verovapaita enimmäismääriä (Verohallinnon päätös ennakonpidätysvelvollisuudesta vapauttamisesta, 988/2019, 1 §:n 16 kohta).

Verohallinto vahvistaa vuosittain päätöksellään verovapaiden matkakustannusten korvausten enimmäismäärät (Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2022). On kuitenkin huomattava, että nämä matkakustannusten korvaukset ovat verovapaita vain työsuhteessa oleville, vaikka ne edellä mainitulla Verohallinnon päätöksellä onkin vapautettu ennakonpidätyksen toimittamisesta.

Esimerkki 8: Kotitalous maksaa kotitaloudessa tehdystä työstä työkorvausta luonnolliselle henkilölle (toiminimelle), joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Laskun loppusumma on 2 480 euroa, josta arvonlisäveroa on 480 euroa (24 %). Työn suorittajan esittämän verokortin mukaan hänen ennakonpidätysprosenttinsa työkorvauksesta on 25 %.

Ennakonpidätyshuojennusta ei voida soveltaa, koska suorituksen määrä ylittää 1 500 euroa. Kotitalous toimittaa ennakonpidätyksen laskun arvonlisäverottomasta määrästä eli 2 000 eurosta, jolloin ennakonpidätyksen määrä on 500 euroa (25 %). Työn suorittajalle kotitalous maksaa 1 980 euroa (1 500 + 480) eli laskun loppusumman arvonlisäveroineen vähennettynä ennakonpidätyksen määrällä. Työkorvaus ja siitä toimitettu ennakonpidätys on ilmoitettava tulorekisteriin palkkatietoilmoituksella (katso jäljempänä luku 4).

Esimerkki 9: Kotitalous maksaa kotitaloudessa tehdystä työstä työkorvausta luonnolliselle henkilölle (toiminimelle), joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Laskun loppusumma (0 % alv) on 2 300 euroa, josta työn osuus on 2 000 euroa ja kilometrikorvaus 300 euroa (600 km x 50 senttiä/km).

Ennakonpidätys on toimitettava työkorvausverokortin mukaan 2 000 euron osuudesta sekä lisäksi Verohallinnon päätöksen mukaisen verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän (46 senttiä/km vuonna 2022) ylittävästä 24 euron osuudesta (600 km x 4 (50-46) senttiä/km) eli yhteensä 2 024 eurosta. Työkorvauksen yhteydessä maksettu kilometrikorvaus 276 euroa (600 km x 46 senttiä/km) on myös saajan veronalaista tuloa. Siitä ei kuitenkaan toimiteta ennakonpidätystä, koska se vastaa Verohallinon päätöksen mukaista verovapaata kilometrikorvauksen enimmäismäärää. Kaikki suoritukset (2 300 euroa) ovat siis saajalle veronalaisia ja ne on ilmoitettava tulorekisteriin palkkatietoilmoituksella.

Yritykselle tai yrittäjälle maksetusta työkorvauksesta toimitettu ennakonpidätys maksetaan Verohallinnolle vastaavasti kuin kotitaloustyönantaja maksaa palkasta toimittamansa ennakonpidätyksen (katso edellä luku 2.6).

3.3.3 Tositteenantamisvelvollisuus

Kotitalouden on annettava työn suorittajalle vapaamuotoinen tosite kalenterivuoden aikana maksetuista suorituksista, jotta suorituksen saaja voi tarkistaa työkorvauksen ja ennakonpidätyksen määrän (EPL 35 §). Tositteessa tulee kuitenkin olla ainakin seuraavat tiedot:

  • toimeksiantajan nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero
  • työn suorittajan nimi, henkilötunnus/Y-tunnus ja osoite
  • työkorvauksen ja siitä mahdollisesti toimitetun ennakonpidätyksen määrä
  • työkorvauksen maksun ajankohta.

Tosite on syytä myös päivätä ja allekirjoittaa. Kotitalouden on annettava tosite suorituksen saajalle viimeistään suorituksen maksuvuotta seuraavan tammikuun 15. päivään mennessä. Lyhytaikaisissa toimeksiantosuhteissa on kuitenkin suositeltavaa antaa tosite heti toimeksiantosuhteen päättyessä.

3.3.4 Muistiinpanovelvollisuus ja tositteiden säilyttäminen

Kotitalous on suorituksen maksajana muistiinpanovelvollinen (OVML 27 § ja Verohallinnon päätös työnantajan ja suorituksen maksajan muistiinpanovelvollisuudesta 564/2017). Kotitalouden on pidettävä maksamistaan ennakonpidätyksen alaisista suorituksista muistiinpanoja, joista ilmenee vähintään suorituksen saajan nimi, henkilötunnus, maksupäivä ja maksetun suorituksen määrä. Muistiinpanoiksi riittää lähtökohtaisesti suorituksen saajalle annettavan tositteen jäljennös ja kuitti suorituksen maksamisesta. Muistiinpanot, laskut ja kuitit on säilytettävä kuusi vuotta suorituksen maksuvuoden päättymisestä lukien (OVML 28 §:n 2 momentti).

4 Ilmoittaminen tulorekisteriin

Tulorekisteriin on ilmoitettava tiedot maksetuista palkoista, verovapaista ja veronalaisista kustannusten korvauksista, työnantajasuorituksista ja tietyistä työkorvauksista sekä niistä toimitetuista ennakonpidätyksistä. Myös vakuuttamista koskevat tiedot on ilmoitettava. Ensisijaisesti tiedot on ilmoitettava sähköisesti mutta myös paperilomakkeella ilmoittaminen on mahdollista (laki tulotietojärjestelmästä, 53/2018).

Tulorekisteriin ilmoittamisen pääkohtia:

  • ilmoitettavilla tiedoilla ei ole euromääräistä alarajaa
  • työnantajan on annettava kaksi ilmoitusta
    1. palkkatietoilmoitus (erikseen jokaisesta palkanmaksusta ja tulonsaajasta)
    2. työnantajan erillisilmoitus
      • satunnainen työnantaja vain, jos on maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksua
      • säännöllinen työnantaja kuukausittain vaikka palkanmaksua ei olisi
  • työkorvauksen maksajan on annettava vain palkkatietoilmoitus, jos suorituksen saaja ei ole ennakkoperintärekisterissä
  • työkorvauksen maksajan ei tarvitse antaa mitään ilmoitusta, jos suorituksen saaja on ennakkoperintärekisterissä
  • satunnainen työnantaja
    • sähköinen palkkatietoilmoitus on annettava maksukuukautta seuraavan kalenterikuukauden 5. päivä
    • paperinen palkkatietoilmoitus on annettava maksukuukautta seuraavan kalenterikuukauden 8. päivä (ilmoituksen perilläolopäivä)
  • säännöllinen työnantaja
    • sähköinen palkkatietoilmoitus on annettava 5. kalenteripäivä maksupäivän jälkeen
    • paperinen palkkatietoilmoitus on annettava 8. kalenteripäivä maksupäivän jälkeen (ilmoituksen perilläolopäivä)
  • työnantajan erillisilmoitus on annettava maksukuukautta seuraavan kalenterikuukauden 5. tai 8. päivä ilmoitustavan mukaisesti
  • jos ilmoitusta on korjattava, on kaikki tiedot ilmoitettava uudelleen (myös oikeat tiedot) mahdollisimman nopeasti.

Jos ilmoituksen määräpäivä on lauantai, sunnuntai tai muu pyhäpäivä, tiedot voi ilmoittaa seuraavana arkipäivänä. Paperilomakkeiden pitää olla perillä Tulorekisteriyksikössä viimeistään määräpäivänä.

Tietojen tulorekisteriin ilmoittamisesta on kerrottu yksityiskohtaisesti tulorekisterin ohjeissa

Lomakkeet ovat tulorekisterin sivuilla.

Esimerkki 10: Kotitalouden velvoitteet

Kotitalous maksaa elokuun lopussa 2022 tehdystä remonttityöstä 49-vuotiaalle työntekijälle sopimuksen mukaisesti 1 200 euroa bruttopalkkaa sisältäen sovitusti lomakorvauksen. Muita palkkoja vuonna 2022 ei makseta. Lisäksi kotitalous maksaa verovapaata kilometrikorvausta tavaranhakumatkoista 46 euroa (100 km x 46 senttiä/km) sekä työkalukorvausta 40 euroa. Työntekijä pyytää toimittamaan verokortin mukaisen 20 prosentin ennakonpidätyksen. Kotitalous on verotuksessa satunnainen työnantaja ja työeläkevakuuttamisessa tilapäinen työnantaja.

Lisäksi kotitalous maksaa laskulla kuukausittain kotisiivouksesta 200 euroa ennakkoperintärekisteriin kuuluvalle toiminimellä toimivalle yrittäjälle.

Ennakonpidätystä ei toimiteta kilometrikorvauksesta (verovapaa) eikä työkalukorvauksesta (veronalainen, työstä välittömästi aiheutunut kulu). Työntekijän pyynnöstä toimitettava 20 prosentin ennakonpidätys on 240 euroa, jonka työnantaja maksaa Verohallinnolle 12.9.2022 mennessä. Ennakonpidätyksen jälkeistä määrästä (960 euroa) työnantaja pidättää työntekijän osuudet työeläkevakuutusmaksusta ja työttömyysvakutuusmaksusta ja erotus maksetaan työntekijälle kilometrikorvauksen ja työkalukorvauksen lisäksi. Työnantaja maksaa koko työeläkevakuutusmaksun eläkevakuuttajalle. Työttömyysvakuutusmaksua ei makseta Työllisyysrahastolle, vaan työntekijältä peritty määrä jää työnantajalle. Muita vakuutusmaksuja ei makseta (1 300 euron raja). Myöskään työnantajan sairausvakuutusmaksua ei makseta (1 500 euron raja).

Työnantajan on annettava palkkatietoilmoitus tulorekisteriin 5.9.2022 mennessä (sähköisesti) palkasta ja kaikista palkasta pidättämistään ja maksamistaan eristä vakuuttamistietoineen. Työnantajan erillisilmoitusta ei tarvitse antaa. Kotisiivouksesta laskulla maksettua työkorvausta ei ilmoiteta minnekään, koska saaja kuuluu ennakkoperintärekisteriin laskun maksuhetkellä.

5 Palkka.fi – maksuton palkanlaskentaohjelma

Palkka.fi-palkanlaskentaohjelma on kotitalouksille ja muille pientyönantajille tarkoitettu maksuton palkanlaskentaohjelma, jonka avulla kotitalous voi laskea työntekijän palkan sivukuluineen. Palkka.fi-palvelun avulla kotitaloustyönantaja voi hoitaa tässä ohjeessa kerrotut työnantajan velvoitteet työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamista, ryhmähenkivakuuttamista sekä työttömyysvakuuttamista lukuun ottamatta. Mainituista vakuutuksista ei tule palvelussa maksutietoa vaan ne on hoidettava erikseen. Palvelussa ei voi myöskään ilmoittaa kotitaloustyönantajan maksamia työkorvauksia eikä niihin liittyviä velvoitteita.

Palvelussa kotitaloustyönantaja voi laskea työntekijän palkan, ennakonpidätyksen, työnantajan sairausvakuutusmaksun ja pakolliset työeläkevakuutusmaksut sekä tulostaa palkkalaskelmat. Palvelu muodostaa näistä ilmoitus- ja maksutiedot ja hoitaa arkistoinnin kotitalouden puolesta. Palkkalaskelmat voi välittää myös Suomi.fi-viestit -palveluun. Laskelmat ovat nähtävillä aina myös Palkka.fi:n työntekijäliittymässä. Palvelu lähettää tulorekisteriin vaadittavat ilmoitukset automaattisesti, eikä niitä tällöin tarvitse lähettää enää erikseen.

Palkka.fi-palvelun kautta voi ilmoittaa myös kotitalousvähennykseen liittyvät tiedot Verohallintoon (katso jäljempänä luku 6.1). Palvelun kautta ilmoitettu kotitalousvähennys siirtyy automaattisesti maksajan kyseisen vuoden esitäytetylle veroilmoitukselle. Kotitalous voi ilmoittaa palvelun kautta kotitalousvähennystiedot maksamistaan palkoista sivukuluineen.

Lisää tietoa palvelusta löytyy osoitteessa palkka.fi. Palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla.

6 Muuta kotitalouden verotuksessa huomioitavaa

6.1 Kotitalousvähennys

Luonnollinen henkilö ja kuolinpesä (vain henkilön kuolinvuodelta) saa osittain vähentää veroista kotona teetetyn työn kustannukset kotitalousvähennyksenä, jos työn suorittaa ennakkoperintärekisteriin merkitty toimija tai palkattu työntekijä ja vähennykselle säädetyt muut edellytykset täyttyvät (TVL 127 a-c §). Kotitaloudella ei ole oikeutta kotitalousvähennykseen, jos palvelu on ostettu ennakkoperintärekisteriin kuulumattomalta yritykseltä tai yrittäjältä.

Kotitalousvähennystä ja sen edellytyksiä on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Kotitalousvähennys verotuksessa.

6.2 Kotitalous rakennuttajana

Yksityishenkilöt ovat ilman euromääräistä rajaa rakennuttajina tiedonantovelvollisia Verohallinnolle, jos rakennuttaminen edellyttää rakennuslupaa (VML 15 d §). Rakennuttajan on annettava tiedot rakennustyön suorittaneista yrityksistä ja näille maksetuista suorituksista. Jos rakennuttaja on itse palkannut työntekijän, ilmoitetaan työntekijätiedot ja työntekijöille maksetut palkat sekä muut vastikkeet. Yksityishenkilön ei tarvitse esittää  loppukatselmuksessa rakennusvalvontaviranomaiselle Verohallinnon antamaa todistusta siitä, että hän on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa. Kotitalouden tiedonantovelvollisuutta rakennuttajana on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus.

johtava veroasiantuntija Tero Määttä                                         

veroasiantuntija Jorma Laine

Sivu on viimeksi päivitetty 3.2.2022