Joukkorahoituksena rahoitusta antavan henkilön verotus

Joukkorahoituksella tarkoitetaan suurelle yleisölle esitettäviä avoimia pyyntöjä kerätä palvelualustan kautta varoja tiettyyn hankkeeseen tai toimintaan. Tässä ohjeessa käsitellään Suomessa yleisesti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien verotusta, kun rahoitusta annetaan erilaisiin joukkorahoituksen muotoihin (kuten vertaislainoihin). Ohjeessa käsitellään joukkorahoituksen kautta tehtäviä lahjoituksia, hyödyke- tai tavarahankintoja sekä tulonhankkimistarkoituksessa tehtyjä joukkorahoitussijoituksia vertaislainoihin tai muihin laina- tai sijoitusinstrumentteihin.  

Tässä ohjeessa joukkorahoituksen verotuskysymyksiä tarkastellaan yksinomaan tuloverolain mukaan verotettavan sijoituksen tekijän näkökulmasta. Ohjeessa ei käsitellä elinkeinonharjoittajien, muiden yritysten tai maataloudenharjoittajien elinkeino- tai maatalouden tulolähteeseen kuuluvien sijoitusten verotusta. Joukkorahoituksen välittäjien verotuskysymyksiä ei käsitellä muutoin kuin ennakonpidätyksen toimittamisen ja ilmoitusten tekemisen näkökulmasta. Ohjeessa ei myöskään käsitellä sijoitusten tekemistä kryptovaluuttoihin tai erilaisiin johdannaisiin. Viimeksi mainittuja tilanteita on käsitelty Verohallinnon syventävissä ohjeissa Virtuaalivaluuttojen verotus ja Johdannaisten verotus.

Joukkorahoituksesta ei ole määritelmän mukaisesti kyse silloin, kun varoja kerätään rajoitetulta ja ennalta määritellyltä joukolta henkilöitä tai, kun jokin taho ilman joukkorahoituksen välittäjää itse kerää varoja, sijoituksia tai oman tai vieraan pääoman ehtoista rahoitusta yleisöltä. Tällaisesta varainhankinnasta on kyse esimerkiksi luokkatoimikuntien varainhankinnassa, jota on käsitelty erillisessä Verohallinnon kannanotossa Luokkatoimikuntien varainhankinnan verotus.

Ohjeen luvusta 6.7 on poistettu maininta varainsiirtoveron määrästä.

1 Johdanto

Tässä ohjeessa joukkorahoituksella (crowdfunding) tarkoitetaan suurelle yleisölle esitettäviä avoimia pyyntöjä antaa palvelualustan kautta varoja tiettyyn hankkeeseen tai tietyn tahon toimintaa varten. Joukkorahoitusta kerätään laajalta ja ennalta määrittelemättömältä joukolta yleensä pieninä summina halutun rahoitusmäärän saavuttamiseksi. Joukkorahoituksessa on tunnistettavissa kolme keskeistä toimijaa, jotka ovat:

• joukkorahoituksen saaja (hankkeen toteuttaja), joka hankkii joukkorahoitusta yleisöltä,
• yleisö eli sijoittajat tai muut rahoituksen antajat, joka rahoittavat ehdotettua hanketta, ja
• joukkorahoituspalvelun tarjoajana toimiva välittäjäorganisaatio, joka tuo internetpohjaisen palvelualustan kautta yhteen hankkeen toteuttajat ja sijoittajat.

Joukkorahoituksessa on siten käytännössä kyse joukkorahoituksen saajan, joukkorahoituksen välittäjän ja rahoituksen antajien muodostamasta tapauskohtaisesti määrittyvästä kolmikantasuhteesta.

Joukkorahoitusta tarjotaan digitaalista alustaa hyödyntämällä. Digitaalisen alustan kautta joukkorahoituspalvelun tarjoaja saattaa yhteen rahoituksen tarvitsijoita ja sijoittajia. Joukkorahoituksen palvelualustalla tarkoitetaan julkisesti saatavilla olevaa internetpohjaista tietojärjestelmää, jota joukkorahoituspalvelun tarjoaja ylläpitää tai hallinnoi. Joukkorahoituksen välittäjän palvelualusta tarjoaa näin eräänlaisen teknisen markkinapaikan rahoittajien ja rahoitusta hakevien tahojen omaehtoiselle toiminnalle.

2 Erilaiset joukkorahoituksen muodot

Joukkorahoitusta voidaan kerätä usealla erilaisella toimintatavalla. Jäljempänä on lyhyesti kuvattu eräitä yleisimpiä toimintamalleja. On kuitenkin syytä huomata, että joukkorahoituksen piiriin voi kuulua monenlaista toisistaan sisällöllisesti poikkeavaa toimintaa ja markkinoilla kehitetään lisäksi säännöllisesti uusia liiketoimintamalleja. Yhteistä kaikille joukkorahoituksen muodoille on se, että varoja kerätään välittäjäorganisaation palvelualustan kautta. Jos henkilö tai yritys ilman joukkorahoituksen välittäjää kerää itse varoja, sijoituksia tai oman tai vieraan pääoman ehtoista rahoitusta yleisöltä, kyseessä ei ole joukkorahoitus.

Joukkorahoitus voidaan määritelmällisesti jakaa vastikkeettomaan ja vastikkeelliseen joukkorahoitukseen. Vastikkeettomalla joukkorahoituksella tarkoitetaan tässä ohjeessa yksinomaan lahjoitusmuotoista toimintaa. Lahjoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa (donation-based crowdfunding) tiettyyn hankkeeseen tai projektiin palvelualustan kautta rahasuorituksen tekevä taho ei saa mitään konkreettista vastiketta tekemänsä suorituksen vastikkeeksi eikä suoritusta myöskään palauteta. Lahjoitusmuotoista joukkorahoitusta kutsutaan myös joukkosponsoroinniksi (crowd sponsoring). Lahjoitukseen perustuvaa joukkorahoitusta käsitellään tarkemmin luvussa 4.

Vastikkeellisella joukkorahoituksella tarkoitetaan laajaa joukkoa sellaisia eri toimintamuotoja, joissa rahasuorituksen tekevä taho saa konkreettisen, taloudellista arvoa sisältävän vastikkeen tekemänsä suorituksen johdosta. Vastikkeellinen joukkorahoitus voi perustua esimerkiksi hyödykkeen hankintaan, lainan antamiseen tai sijoituksen tekemiseen.   

Hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa (rewards-based crowdfunding) yleisöltä kerätään palvelualustan kautta rahoitusta tiettyyn hankkeeseen tai projektiin jonkinlaista tavara- tai palveluvastiketta vastaan. Hyödykemuotoista joukkorahoitusta kutsutaan toisinaan myös palkinto-, ennakko-osto-, ennakkotilaus- tai vastikemuotoiseksi joukkorahoitukseksi. Myös hyödykemuotoista joukkorahoitusta saatetaan joskus kutsua joukkosponsoroinniksi. Hyödykemuotoista joukkorahoitusta käsitellään tarkemmin luvussa 5.

Lainamuotoisella joukkorahoituksella tarkoitetaan lähtökohtaisesti sellaista vastiketta vastaan harjoitettavaa luoton hankkimista, tarjoamista tai luotonvälitystä muulla kuin rahoitusvälineellä, jossa velkasuhde syntyy joukkorahoituksen saajan ja joukkorahoituksen välittäjän asiakkaan välille. Tässä joukkorahoitusmuodossa yksityinen henkilö, yritys, muu yhteisö tai elinkeinonharjoittaja hakee palvelualustan kautta korollista tai muutoin vastikkeellista luottoa määräajaksi muilta yksityisiltä henkilöiltä, yrityksiltä, muilta yhteisöiltä tai elinkeinonharjoittajilta. Lainapohjainen joukkorahoitus jaetaan tyypillisesti kahteen eri muotoon: yrityksille annettavaan lainamuotoiseen joukkorahoitukseen (peer-to-peer business lending) ja yksityishenkilöiden väliseen vertaislainaukseen (peer-to-peer consumer lending).

Sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa (equity-based, securities-based or investment-based crowdfunding) rahoitusta hakeva yritys laskee palvelualustan välityksellä sijoittajia varten liikkeeseen rahoitusvälineitä, kuten osakkeita tai velkakirjoja, ja antaa vastaavasti yleisölle mahdollisuuden merkitä tai ostaa näitä rahoitusvälineitä palvelualustan toiminnallisuuksia hyödyntäen. Käytännössä sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa tehdään palvelualustan kautta oman tai vieraan pääoman ehtoinen sijoitus rahoitusta hakevaan yritykseen.

Sekä laina- että sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa voidaan tehdä sijoituksia vieraaseen pääomaan. Siten laina- ja sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen käsitteillä on jossain määrin päällekkäisyyttä. Verotukselliselta luonteeltaan laina- ja sijoitusmuotoinen joukkorahoitus eroavat lahjoitus- ja hyödykemuotoisesta joukkorahoituksesta. Lahjoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa kyseessä on lahjan antaminen ja hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa pääsääntöisesti kyse on tulon käyttämisestä (elantomenoista). Laina- ja sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa on sijoittajan näkökulmasta kyse tulonhankkimistoiminnasta. Näistä syistä laina- ja sijoitusmuotoista joukkorahoitusta käsitellään yhtenä kokonaisuutena tämän ohjeen luvussa 6.   

3 Joukkorahoitusta koskeva sääntely

Euroopan unionin tasolla joukkorahoituksesta on säädetty asetuksella sekä siihen liittyvällä direktiivillä. Euroopan parlamentti ja neuvosto on 7. lokakuuta 2020 antanut asetuksen (EU) 2020/1503 yrityksille suunnatun joukkorahoituspalvelun eurooppalaisista tarjoajista sekä asetuksen (EU) 2017/1129 ja direktiivin (EU) 2019/1937 muuttamisesta (joukkorahoitusasetus). Lisäksi Euroopan parlamentti ja neuvosto on samana päivänä antanut direktiivin (EU) 2020/1504 rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2014/65/EU (rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi) muuttamisesta.  

Kansallisella tasolla joukkorahoituksesta säädetään laissa joukkorahoituspalvelun tarjoamisesta (203/2022, joukkorahoituspalvelulaki), joka tuli voimaan 2. huhtikuuta 2022. Lailla korvattiin aiempi joukkorahoituslaki (734/2016). Uudella lailla muutettiin kansallista lainsäädäntöä joukkorahoitusasetuksen ja rahoitusvälineiden markkinat -direktiiviin tehtyjen muutosten voimaantulon vuoksi.

Joukkorahoitusasetusta ja joukkorahoituspalvelulakia sovelletaan joukkorahoituspalvelun tarjoamiseen ja ne koskevat keskeisiltä osiltaan joukkorahoituksen välittäjää. Lisäksi sääntelyllä pyritään muun muassa siihen, että sijoittajalle annetaan kaikki olennainen tieto perustellun sijoituspäätöksen tekemiseksi. Joukkorahoitusasetuksen ja joukkorahoituspalvelulain soveltamisalaan kuuluvat ainoastaan elinkeinotoiminnan rahoituksessa hyödynnetyt laina- ja sijoitusmuotoinen joukkorahoitus. Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät joukkorahoituspalvelut, jotka liittyvät lainanantoon kuluttajille (vertaislainaus).   

Joukkorahoitusasetus kattaa ainoastaan sellaiset yksittäisen rahoituksen tarjoajan rahoituskierrokset, jotka ovat vuotuiselta määrältään yhteensä enintään viisi miljoonaa euroa. Raja-arvon ylittävät rahoituskierrokset ovat sijoitusmuotoisessa toiminnassa sijoituspalvelua ja edellyttävät sijoituspalvelun tarjoajan toimilupaa. Raja-arvon ylittävät rahoituskierrokset jäävät lainamuotoisessa toiminnassa unionin sääntelyn ulkopuolelle.

Joukkorahoituspalvelulain soveltamisala kattaa kuitenkin myös sellaisen lainamuotoisen joukkorahoituksen, joka ylittää joukkorahoitusasetuksen edellä mainitun viiden miljoonan euron raja-arvon (muu lainamuotoinen joukkorahoitus, joukkorahoituspalvelulain 1 §:n 1 momentin 2 kohta). Siten raja-arvosta riippumatta Suomessa kaikki lainamuotoinen joukkorahoitus kuuluu samojen säännösten alaisuuteen kuin joukkorahoitusasetuksessa tarkoitettu lainamuotoinen joukkorahoitus.

Joukkorahoituspalvelun tarjoaminen edellyttää joukkorahoitusasetuksen mukaan toimilupaa. Joukkorahoituspalvelulaissa toimiluvanvaraiseksi on säädetty myös sellainen liiketoiminta, jossa tarjotaan edellä tarkoitettua muuta lainamuotoista joukkorahoitusta. 

Joukkorahoituksen toimintamallista riippuen joukkorahoitus on usein myös muun sääntelyn piirissä. Joukkorahoitukseen voi tulla sovellettavaksi esimerkiksi rahankeräyslaki, kauppalaki, kuluttajansuojalaki, velkakirjalaki, osakeyhtiölaki, arvopaperimarkkinalaki tai muu rahoitusmarkkinoita koskeva lainsäädäntö.

Verolainsäädännössä ei ole nimenomaisia säännöksiä joukkorahoituksen verotuksesta. Joukkorahoitukseen liittyvät verotuskysymykset ratkaistaan siten verolainsäädännön yleisten säännösten ja määräysten sekä niiden soveltamista koskevan oikeus- ja verotuskäytännön perusteella. Joukkorahoitukseen yksityishenkilönä sijoittavan näkökulmasta vertaislainauksessa, lainamuotoisessa joukkorahoituksessa ja sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa on pääsääntöisesti kyse tulonhankkimistoiminnasta eli toiminnalla pyritään veronalaisen tulon hankkimiseen. Yksityishenkilön antaman joukkorahoituksen osalta keskeinen tuloverotusta koskeva sääntely on tuloverolaissa (1535/1992, TVL). Verotuksessa joukkorahoitukseen voi tulla sovellettavaksi myös esimerkiksi perintö- ja lahjaverolaki (378/1940, PerVL), ennakkoperintälaki (1118/1996, EPL) tai varainsiirtoverolaki (931/1996, VSVL).  

Joukkorahoituksen toimintamallit saattavat poiketa sisällöltään toisistaan ja myös uusia toimintamalleja kehitetään jatkuvasti. Tämän vuoksi kunkin joukkorahoitusjärjestelyn verokohtelu on ratkaistava viime kädessä kyseisen toimintamallin tosiasiallisen luonteen perusteella.

4 Lahjoitusmuotoinen joukkorahoitus

4.1 Rahan kerääminen joukkorahoituksena

Lahjoitukseen perustuvassa eli vastikkeettomassa joukkorahoituksessa yleisöltä kerätään lahjoituksia tiettyyn hankkeeseen tai projektiin mainostamalla keräystä palvelualustan välityksellä. Lahjoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa rahasuorituksen tekevä taho ei saa mitään konkreettista vastiketta, tuottoa tai palautusta tekemänsä lahjoituksen johdosta. Suorituksen tekijän näkökulmasta oikeudellisesti kysymys on lahjanlupauslaissa (625/1947) tarkoitetusta lahjasta.

Rahankeräyslain (863/2019) mukaan rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa tai virtuaalivaluuttaa (rahankeräyslain 2 §:n 1 kohta ja 1 §:n 2 momentti). Lahjoitusmuotoinen joukkorahoitus kuuluu siten rahankeräyslain soveltamisalaan, koska lahjoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa nimenomaisesti kerätään vastikkeetta rahaa vetoamalla yleisöön julkisen alustan kautta. Tämän vuoksi vastikkeettoman joukkorahoituksen järjestämisessä on otettava huomioon rahankeräyslain asettamat velvoitteet.

Rahankeräyslain tavoitteena on epärehellisen toiminnan estäminen rahankeräysten yhteydessä. Rahankeräyslaissa säädetään siitä, mitkä tahot voivat järjestää rahankeräyksiä ja mihin tarkoitukseen rahaa voidaan kerätä, sekä rahankeräyksen järjestämiseen liittyvistä lupa-, ilmoitus- ja tilityksenantomenettelyistä. Rahankeräys voidaan toteuttaa luvanvaraisena rahankeräyksenä, ilmoituksenvaraisena pienkeräyksenä tai vaalikeräyksenä. Ilman rahankeräyslain edellyttämää lupaa tai ilmoitusta järjestetty rahan kerääminen yleisöön vetoamalla on rahankeräysrikos (rikoslain 17 luvun 16 c ja 16 d §:t). Laittomien rahankeräysten tunnistamisesta on kerrottu tarkemmin Poliisin Internet-sivuilla.

Seuraavassa luvussa 4.2 käsitellään joukkorahoitusalustan kautta varoja lahjoittavan henkilön verotusta. Rahankeräyslain mukaisten pienkeräysten muodossa lahjoitusmuotoisella joukkorahoituksella kerätyt varat käyttöönsä saaneen tahon ja rahankeräyksen järjestäjän verotuskysymyksiä on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Pienkeräysten verotus. Yleishyödyllisten yhteisöjen rahankeräystoimintaa on käsitelty Verohallinnon syventävässä ohjeessa Verotusohje yleishyödyllisille yhteisöille.  

4.2 Lahjanantajan verotus

Tuloverotuksessa vähennyskelpoisia ovat tulojen hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot (TVL 29 §). Annetut lahjat ja mahdolliset lahjoituksen antamisesta johtuvat tai siihen liittyvät kulut eivät ole säännöksessä tarkoitettuja tulonhankkimismenoja.

Tuloverolain erityissäännöksen nojalla luonnollinen henkilö ja kuolinpesä saa vähentää puhtaasta ansiotulostaan vain vähintään 850 euron ja enintään 500 000 euron suuruisen rahalahjoituksen, joka on tehty tiedettä tai taidetta edistävään tarkoitukseen Euroopan talousalueella olevalle julkista rahoitusta saavalle yliopistolle tai korkeakoululle taikka näiden yhteydessä olevalle yliopistorahastolle (TVL 98 a §).

Muut kuin edellä mainitut lahjoitukset eivät ole vähennyskelpoisia luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien tuloverotuksessa.  Siten myöskään lahjoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa ei ole kyse luonnollisen henkilön tai kuolinpesän tulohankkimistarkoituksessa tekemästä suorituksesta vaan vastikkeettomasta lahjoituksesta. Tästä syystä lahjoittaja ei voi vähentää tekemäänsä lahjoitusta ja siihen liittyviä kuluja tuloverotuksessaan.   

Lahjaverovelvollisuus koskee vain lahjansaajia, joten lahjoituksen tekijä ei ole lahjaverovelvollinen antamastaan lahjasta (PerVL 1 §).

Joukkorahoituksen välittäjät (palvelualustat) toimivat yleensä siten, että ne ottavat vastaan lahjanlupauksia, jotka täytetään ainoastaan, jos palvelualustan määrittelemä kyseisen keräyksen vähimmäiskeräyssumma saadaan kokoon. Jos hankkeen toteuttamiseksi tarvittavaa vähimmäisrahoitusta ei saada kerätyksi, joukkorahoituksen välittäjä tyypillisesti palauttaa sille siirretyt lahjoitusvarat niiden lahjoittajille. Verotuskäytännössä lahjoitusta ei ole vielä tuolloin ole katsottava täytetyksi, joten tällaisesta palautuksesta ei muodostu lahjoituksen alkuperäiselle tekijälle lahjaverotuksen alaista lahjaa palautettavan lahjoituksen määrästä riippumatta. 

Virtuaalivaluuttaa pidetään TVL 45 §:n 1 momentissa tarkoitettuna omaisuutena, jolloin sen luovuttamiseen sovelletaan tuloverolain luovutusvoittoa koskevia säädöksiä (virtuaalivaluuttoja on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Virtuaalivaluuttojen verotus). Vastikkeettomiin luovutuksiin ei kuitenkaan kohdistu luovutusvoiton verotusta. Siten, jos vastikkeettomassa joukkorahoituksessa (rahankeräyksessä) kerätään virtuaalivaluuttaa, kyseessä ei ole veronalainen luovutus, vaan virtuaalivaluutan lahjoitus.

4.3 Ennakkoperintä ja ilmoittaminen

Ennakkoperintä kohdistuu tuloverolaissa tarkoitettuun veronalaiseen tuloon (EPL 1 §), joten vastikkeettomana lahjana annettavasta suorituksesta ei lahjan antaja toimita ennakonpidätystä.

Lahjoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa annettavia varoja ei lähtökohtaisesti ilmoiteta tulorekisteriin. Ainoastaan työnantajalta rahana tai siihen verrattavana suorituksena saatu lahja ilmoitetaan tulorekisteriin. Lahjansaaja ilmoittaa saamansa lahjan lahjaveroilmoituksella, jos lahjan arvo on 5 000 euroa tai enemmän tai, jos lahjansaaja on saanut samalta lahjanantajalta kolmen vuoden aikana useita lahjoja, joiden arvo on yhteensä 5 000 euroa tai enemmän.

5 Hyödykemuotoinen joukkorahoitus

5.1 Hyödykkeiden hankinta joukkorahoituksena

Hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa yleisöltä kerätään palvelualustan kautta rahoitusta tiettyyn hankkeeseen tai projektiin konkreettista tavara- tai palveluvastiketta vastaan. Hyödykemuotoista joukkorahoitusta saatetaan kutsua myös palkinto-, ennakko-osto-, ennakkotilaus- tai vastikemuotoiseksi joukkorahoitukseksi. Hyödykemuotoinen joukkorahoitus kuuluu joko kuluttajansuojalain (78/1978) tai kauppalain (355/1987) soveltamisalaan.

Rahankeräyslain mukaan kaupankäynti on aina erotettava rahankeräyksestä ja rahoituksen antajalle on siten oltava selvää, minkälaiseen varainhankintamuotoon hän on osallistumassa. Toiminnan vastikkeellisuuden tai vastikkeettomuuden arviointi voi joskus edellyttää tapauskohtaista harkintaa.  

Hyödykepohjainen joukkorahoitus toteutetaan usein rahoitettavan tuotteen ennakko-ostona, jolloin rahoittaja saa myöhemmin rahasuorituksensa vastikkeeksi sen hyödykkeen tai palvelun, johon rahoitusta kerättiin. Hyödykemuotoiseen joukkorahoitukseen osallistuville tahoille voidaan antaa rahasuorituksen vastikkeeksi esimerkiksi kopio hankkeen lopputuloksena aikaansaadusta hyödykkeestä (esimerkiksi cd-levy, tietokonepeli tai vastaava muu aineellinen tai aineeton hyödyke).

Vastikkeeksi voidaan antaa myös pääsylippu tai oikeus nauttia projektin lopputuotteena aikaansaadusta palvelusta (esimerkiksi näytelmä tai muu kulttuurikokemus). Vastike voi olla myös joukkorahoitusta keräävän tahon myöntämä alennus hankkeessa valmistettavasta hyödykkeestä tai palvelusta.

Joukkorahoituksen antaja ja saaja ovat pääsääntöisesti toisiinsa nähden ulkopuolisia tahoja. Siten verotuksessa lähtökohtana voidaan pitää sitä, että palvelualustalla määritelty tavaran tai palvelun listahinta muodostaa aidon ja käyvän arvon mukaisen vastikkeen rahasuoritukselle.

Hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa saatavalla vastikkeella tulee olla saajalleen jonkinlaista rahallista vaihdanta-arvoa. Siten hyödykemuotoinen joukkorahoitus eroaa lahjoitusmuotoisesta joukkorahoituksesta, jossa rahanarvoista vastiketta ei saada. Jos kuitenkin on ilmeistä, että annettava vastike (hyödyke tai palvelu) on annettuun rahasummaan verrattuna käyvältä arvoltaan mitätön, joukkorahoitus voidaan katsoa verotuksessa kokonaan tai osittain lahjoitusmuotoiseksi. Esimerkiksi rahankeräyslaissa tarkoitettuja arvoltaan vähäisiä keräystunnuksia (esimerkiksi keräyksen pinssi tai tarra) ei lähtökohtaisesti pidetä vastikkeena myöskään verotuksessa eikä keräystunnuksen antaminen siten muuta lahjoituksen luonnetta vastikkeelliseksi kaupaksi.

Joukkorahoitus on verotuksessa lahjoitusmuotoista myös esimerkiksi silloin, kun vastikkeen saaminen ei tosiasiassa edellytä lainkaan rahasuoritusta (esimerkiksi, jos vastikkeena tarjottava hankkeen lopputuloksena muodostuva hyödyke on vapaasti kaikkien käytettävissä).

5.2 Hyödykkeen hankkijan verotus

Hyödykemuotoiseen joukkorahoitukseen osallistuvan luonnollisen henkilön tai kuolinpesän kannalta kyseessä on vastikkeellinen aineettoman tai aineellisen hyödykkeen tai palvelun hankinta. Tämän tyyppisistä hankinnoista muodostuneet kulut katsotaan pääsääntöisesti luonnollisen henkilön tai kuolinpesän elantomenoiksi. Elantomenot eivät ole tuloverotuksessa vähennyskelpoisia menoja (TVL 31 §:n 4 momentti). Myöskään mahdolliset elantomenona pidettävän hyödykkeen tai palvelun hankkimiseen liittyvät ostohinnan lisäksi veloitettavat kulut eivät ole vähennyskelpoisia verotuksessa, koska kyse ei ole tulonhankkimiskuluista. 

Joukkorahoitukseen osallistumisesta vastikkeeksi saatavan hyödykkeen tai palvelun hankinnan kustannusta voidaan joissain tilanteissa pitää ansio- tai pääomatulojen hankintaan kohdistuvana vähennyskelpoisena tulonhankkimismenona. Tämä edellyttää, että hankittavan hyödykkeen voidaan katsoa liittyvän joukkorahoitukseen osallistuneen ansio- tai pääomatulojen hankintaan tai säilyttämiseen (TVL 29 §, 31 § ja 54 §). Tulonhankkimiskuluja ja niiden vähentämistä ansiotuloista on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Tulonhankkimiskulut ansiotuloista.

Jos hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa kerätään virtuaalivaluuttaa, kyseessä on virtuaalivaluutan käyttö hyödykkeen tai palvelun hankintaan. Tätä tilannetta on käsitelty Verohallinnon syventävässä ohjeessa Virtuaalivaluuttojen verotus (luku 2.3).  

5.3 Ennakkoperintä ja ilmoittaminen

5.3.1 Ennakonpidätys

Hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa tavaran hankinnasta maksettava vastike on tuloverotuksessa ja ennakkoperinnässä kauppahintaa, josta maksaja ei toimita ennakonpidätystä. Myyjän tavarasta saama vastike on kauppahintaa, vaikka tavaran myyjä olisi itse valmistanut tai teettänyt tavaran ja suurin osa kauppahinnasta perustuisi tämän työpanoksen arvoon. Joukkorahoituksen palvelualusta toimii näissä tilanteissa tavaran kauppahinnan maksun välittäjänä.

Hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa saatetaan vastikkeena tarjota myös yksittäistä työsuoritusta (esimerkiksi yksityisopetusta). Tällöin joukkorahoituksella kerättävät varat ovat vastiketta työstä, tehtävästä tai palveluksesta (työkorvausta). Työkorvausta verotetaan sen lopullisella saajalla ansiotulona ja suorituksen maksajan on lähtökohtaisesti toimitettava työkorvauksesta ennakonpidätys, jos suorituksen saaja eli työn suorittaja ei kuulu ennakkoperintärekisteriin (EPL 9 § ja 25 §).

Kotitalouksille on kuitenkin säädetty huojennus ennakonpidätysvelvollisuudesta silloin, kun kotitalouden maksama suoritus ei liity sen harjoittamaan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan. Jos kotitalouden hyväksi tehdystä työstä samalle saajalle maksettavat suoritukset eivät ylitä 1 500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous ei ole velvollinen toimittamaan suorituksesta ennakonpidätystä (EPL 9 §:n 3 momentti ja ennakkoperintäasetus 1124/1996, EPA, 13 §). Tätä ennakonpidätyshuojennusta voi soveltaa, vaikka joukkorahoituksen välittäjä asiamiehenä hoitaa kotitalouden puolesta suorituksen maksun sen saajalle.

Jos ennakonpidätysvelvollisuus muodostuu, suorituksen maksaja eli joukkorahoitukseen varoja antava taho on velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen (EPL 9 §:n 1 momentti). Kuitenkin joukkorahoituksen luonteen vuoksi yleensä vain joukkorahoitusta välittävällä palvelualustalla on käytettävissään tarkemmat tiedot suoritusten saajista. Tästä syystä voidaan pitää riittävänä, että palvelualusta toimittaa ennakonpidätyksen suorituksen maksajan puolesta. Palvelualustan roolia ennakonpidätyksen toimittamisessa ja ilmoitusten antamisessa on käsitelty tarkemmin jäljempänä luvussa 5.3.4.

Jos hyödykemuotoisessa joukkorahoituksessa tarjotaan vastikkeena työsuoritusta ja joukkorahoituksen saaja (hankkeen toteuttaja) kuuluu ennakkoperintärekisteriin, työkorvauksen maksamisesta ei aiheudu velvoitteita suorituksen maksajalle. Työn tai palvelun suorittaja huolehtii veronalaisten tulojensa ilmoittamisesta.

Tavaran kauppahinnan ja työkorvauksen välistä rajanvetoa on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Palkka ja työkorvaus verotuksessa. Ennakonpidätystä työkorvauksesta on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävissä ohjeissa Ennakonpidätyksen toimittaminen ja Kotitalous työn teettäjänä. Ennakkoperintärekisteriä ja ennakkoperintärekisterimerkinnän tarkistamista on käsitelty tarkemmin asiakasohjeessa Ennakkoperintärekisteri.

5.3.2 Työkorvauksen maksuhetki

Silloin kun ennakonpidätys pitää työkorvauksesta toimittaa, se toimitetaan siten, että suorituksen maksaja vähentää ennakonpidätysprosentin mukaan lasketun määrän rahana maksettavasta määrästä suorituksen yhteydessä tai merkitessään sitä tilille asianomaisen hyväksi (EPL 11 §:n 1 momentti). Ennakonpidätyksen toimittamisen ajankohta määräytyy siten ennakonpidätyksen alaisen suorituksen maksuhetken mukaan.

Hyödykepohjaisessa joukkorahoituksessa työkorvauksen maksuhetkenä pidetään sitä päivää, jolloin joukkorahoituksen antaja eli palvelualustan kautta työsuorituksen hankkiva henkilö osallistuu joukkorahoituskampanjaan eli suorittaa maksun joukkorahoituksen välittäjälle. Joukkorahoituskampanja saattaa kuitenkin olla sovittu ehdolliseksi siten, että rahoitus kerätään ensin välittäjän asiakasvaratilille, josta se siirretään rahoituksen saajalle vasta kampanjan minimitavoitteen täytyttyä. Jos kyseinen minimitavoite ei täyty, rahat palautetaan maksajille. Jos varoja tällaisessa ehdollisessa joukkorahoituskampanjassa säilytetään välittäjänä toimivan palvelualustan asiakasvaratilillä yksinomaan varojen maksajan nimissä, voidaan työkorvauksen maksuhetkenä pitää vasta sitä hetkeä, kun joukkorahoituksen saajalle sovittujen ehtojen mukaan muodostuu oikeus saada varat nimiinsä tai nostaa varat itselleen. Jos ennakonpidätysvelvollisuus muodostuu, näissä tilanteissa ennakonpidätyksen toimittaa käytännössä palvelualusta suorituksen maksajan puolesta (katso jäljempänä luku 5.3.4).

5.3.3 Työkorvauksen ilmoittaminen tulorekisteriin

Kun työkorvausta maksetaan ennakkoperintärekisteriin kuulumattomalle työn suorittajalle, on suoritus ja siitä toimitettu ennakonpidätys ilmoitettava tulorekisteriin. Vaikka ennakonpidätystä ei olisi edellä luvussa 5.3.1 mainitun kotitalouden huojennuksen vuoksi toimitettu, maksettu työkorvaus on kuitenkin aina ilmoitettava tulorekisteriin, jos saaja ei ole ennakkoperintärekisterissä. Työkorvausten ilmoittamista tulorekisteriin on ohjeistettu tulorekisterin ohjeissa Tietojen ilmoittaminen tulorekisteriin: työntekijän palkitseminen, yrittäjälle maksettavat suoritukset ja muut erityistilanteet ja Tietojen ilmoittaminen tulorekisteriin: kotitalous työn teettäjänä.  

5.3.4 Palvelualustan rooli

Joukkorahoituksen antaja eli palvelualustan kautta työsuorituksen hankkiva henkilö on suorituksen maksaja, joka on lähtökohtaisesti velvollinen toimittamaan työkorvauksesta ennakonpidätyksen ja antamaan siitä tulorekisteri-ilmoituksen. Joukkorahoituksen välittäjä eli palvelualusta toimii maksun välittäjänä ja yleensä vain palvelualustalla on käytettävissään tarkemmat tiedot suoritusten saajista. Ennakonpidätyksen toimittamiseen ja tulorekisteri-ilmoitukseen liittyvien velvoitteiden täyttymisen kannalta on siten pidettävä riittävänä, jos joukkorahoitusta välittävä palveluntarjoaja toimittaa ennakonpidätyksen ja antaa tulorekisteri-ilmoituksen rahoituksen antajan puolesta.

Edellä tarkoitettu toimintamalli ei kuitenkaan poista joukkorahoituksen antajan eli palvelualustan kautta työsuorituksen hankkiva henkilön vastuuta tilanteissa, joissa palveluntarjoaja on laiminlyönyt ennakonpidätyksen toimittamisen tai tulorekisteri-ilmoituksen antamisen. Mahdollisista velvoitteiden laiminlyönneistä vastaa siten aina suorituksen maksaja.

6 Laina- ja sijoitusmuotoinen joukkorahoitus

6.1 Lainojen antaminen ja sijoitusten tekeminen joukkorahoituksena

Vertaislainauksella tarkoitetaan lähtökohtaisesti sellaista joukkorahoituksen muotoa, jossa yksityiset henkilöt antavat määrittämänsä riskiprofiilin mukaisesti luottoa vertaislainavälittäjän palvelualustan välityksellä toisille yksityisille henkilöille. Luotonhakijan ja sijoittajien henkilöllisyydet jäävät vertaislainapalvelussa yleensä toisilleen tuntemattomiksi.

Käytännössä vertaislainauksessa sijoittaja tarjoaa palvelualustan kautta ja määrittämänsä riskiprofiilin mukaisesti varojaan sijoitettaviksi rahoitusta tarvitsevien yksityishenkilöiden velkakirjamuotoisiin yksittäisiin lainoihin tai niiden määräosiin. Lainan saanut yksityishenkilö maksaa lainan antajalle palvelualustan välityksellä lainasta korkoa tai muuta vastaavaa hyvitystä.

Vertaislainalla voidaan joskus tarkoittaa myös sellaisia kuluttajansuojalaissa tarkoitettuja kuluttajaluottoja, jotka elinkeinonharjoittaja palvelualustan välityksellä myöntää kuluttajalle. Olennaista vertaislainauksessa on se, että velallinen on yksityishenkilö ja osapuolten välisistä suhteista on sovittu siten, että palvelualusta toimii ainoastaan luotonvälittäjän roolissa, ei itse luotonantajana. Lainasopimuksen osapuolia ovat velallisena lainaa saava yksityishenkilö ja lainanantajina sijoittajat.

Vertaislainaukseen sovelletaan muun muassa kuluttajansuojalain ja korkolain kuluttajaluottoja koskevia säännöksiä eli vertaislainanvälittäjän on huolehdittava siitä, että luottosuhteessa noudatetaan näitä säännöksiä (katso lisätietoja esimerkiksi Aluehallintoviraston Internet-sivuilta). Lisäksi vertaislainojen välittäminen edellyttää lähtökohtaisesti rekisteröintiä luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriin (katso lisätietoja rekisteröinnistä Finanssivalvonnan Internet-sivuilta). 

Lainamuotoisessa joukkorahoituksessa yritykset hankkivat elinkeinotoimintansa rahoittamiseksi luottoa toisilta yrityksiltä tai sijoittajilta lainamuotoista joukkorahoitusta välittävän palvelualustan kautta. Sijoittajat myöntävät välittäjäorganisaation palvelualustan kautta lainaa määrittämänsä riskiprofiilin mukaisesti. Sijoittaja ei ole suoraan yhteydessä rahoitusta hakeneeseen yritykseen, vaan sijoittajien yhteisenä edustajana toimii palveluntarjoajana toimiva välittäjä.

Tyypillisesti palveluntarjoaja siirtää lainapääoman lainanhakijalle, jolloin lainanhakijan ja sijoittajien henkilöllisyydet jäävät palvelussa toisilleen tuntemattomiksi. Lainan saanut yritys maksaa lainan antajalle palvelualustan välityksellä lainasta korkoa tai muuta vastaavaa hyvitystä. Lainamuotoinen joukkorahoitus vastaa siten yleensä taloudelliselta sisällöltään vertaislainausta sillä erotuksella, että lainansaajana on yritys.

Sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa on pääsääntöisesti kyse arvopaperimarkkinalaissa tarkoitettuihin arvopapereihin sijoittamisesta. Sijoittajat merkitsevät tai ostavat näitä arvopapereita palvelualustan toiminnallisuuksia hyödyntäen. Yleensä sijoituksen kohteena oleva yritys tai muu yhteisö tuottaa toimintaansa ja sijoitusta kuvaavan markkinointiaineiston, joka on sijoittajien saatavilla palvelualustan kautta. Joukkorahoituksessa rahoituksen vastikkeeksi annetuille arvopapereille ei ole olemassa yhtä säänneltyä jälkimarkkinapaikkaa.

Vieraan pääoman rahoitusvälineisiin perustuvassa sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa rahoitusta hakeva yritys laskee palvelualustan välityksellä sijoittajia varten liikkeeseen vieraaseen pääomaan luettavia rahoitusvälineitä kuten joukkovelkakirjalainoja. Käytetyt rahoitusvälineet voivat olla myös vieraaseen pääomaan luettavia niin sanottuun välipääomarahoitukseen kuuluvia instrumentteja kuten vaihtovelkakirjalainoja.

Oman pääoman rahoitusvälineisiin perustuvassa sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa rahoitusta hakeva yritys laskee palvelualustan välityksellä sijoittajia varten liikkeeseen omaan pääomaan luettavia rahoitusvälineitä kuten osakeyhtiön osakkeita. Osakesijoitusten osalta joukkorahoituksena tehtävä sijoitus kohdistuu usein yhtiön erilliseen osakesarjaan, johon liittyy esimerkiksi äänestys- ja/tai luovutusrajoituksia.

Sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa voidaan arvopaperien lisäksi hyödyntää myös muita sijoitustuotteita kuten kommandiittiyhtiön äänettömän yhtiömiehen yhtiöosuuksia.

Yrityksille annettava lainamuotoinen joukkorahoitus ja sijoitusmuotoinen joukkorahoitus kuuluvat joukkorahoitusasetuksen ja joukkorahoituspalvelulain soveltamisalaan (katso luku 3). 

6.2 Juoksevien tulojen verotus

6.2.1 Korkotulo

Joukkorahoituksen saaja maksaa yleensä lainaa antaneelle tai vieraan pääoman ehtoisen sijoituksen tehneelle sijoittajalle korkoa tai muuta vastaavaa hyvitystä. Kun lainan ottanut taho maksaa lainalle tai sijoitukselle korkoa, maksu tapahtuu välittäjänä toimivalle palveluntarjoajalle, joka puolestaan välittää maksetun koron sijoittajille.

Yksityishenkilöille annettaville vertaislainoille maksettavaan korkoon sovelletaan tuloverolakia. Vertaislaina ei ole velkakirjalain 34 §:ssä tarkoitettu joukkovelkakirjalaina, joten vertaislainauksen korkoon ei sovelleta korkotulon lähdeverosta annettua lakia (1341/1992). Tuloverolain mukaan korko ja muu siihen rinnastettava hyvitys sijoitetulle pääomalle on veronalaista pääomatuloa (TVL 33 §).  Korko on sen verovuoden tuloa, jolloin se maksetaan sijoittajalle eli merkitystä ei ole sillä, miltä ajalta korko on kertynyt (TVL 110 §). Korkotulon verotusta ja jaksottamista on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävän ohjeen Korkotulojen verotus luvussa 3.

Myös yrityksille annettavalle joukkorahoitukselle maksettavaan korkotuloon sovelletaan lähtökohtaisesti tuloverolakia vastaavasti kuin edellä vertaislainojen koroista on kerrottu. Jos joukkorahoituksessa vieraan pääoman ehtoinen sijoitus kuitenkin tehdään joukkovelkakirjamuotoiseen yleisön merkittäväksi tarkoitettuun rahoitusvälineeseen, sille maksettava korko verotetaan joko tuloverolain tai korkotulon lähdeverosta annetun lain (KLähdeVL, 1341/1992) mukaisesti.

Erilaisia joukkovelkakirjalainamuotoisia sijoituksia ja niihin perustuvien suoritusten verotusta on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Joukkovelkakirjalainojen verotuksesta tuloverolain mukaan. Korkotulon lähdeverotus on ensisijainen suhteessa tuloverotukseen. Korkotulon lähdeveroa ei ole kuitenkaan suoritettava silloin, kun lainasta ei ole laadittava esitettä esiteasetuksen (2017/1129) 1 artiklan 4 kohdan alakohtien a-c mukaan. Korkotulon lähdeveroa ei suoriteta myöskään silloin, kun liikkeeseenlaskija ei ole kotimainen tai ulkomaisen yhtiön Suomessa oleva sivuliike.

Verohallinnon syventävässä ohjeessa Korkotulojen verotus (luku 2.1.5) kerrotaan tarkemmin siitä, milloin joukkovelkakirjalainojen korkoihin sovelletaan korkotulojen lähdeverotuksesta annettua lakia. Joukkovelkakirjalainan korkotulo, josta on peritty korkotulon lähdevero, ei ole veronalaista tuloa tuloverotuksessa. Jos joukkovelkakirjalainan korosta ei KLähdeVL:n mukaan suoriteta lähdeveroa, korkotulo verotetaan tuloverolain mukaan vastaavasti kuin edellä vertaislainojen koroista on kerrottu.

6.2.2 Osakkeista tai osuuksista saatava tulo

Sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa oman pääoman ehtoinen sijoitus tehdään tyypillisesti osakeyhtiöön ja sijoituksen vastikkeeksi sijoittajalle annetaan yleensä osakkeita. Sijoittaja on tämän myötä osakkeenomistajan asemassa, jolloin hän saa usein myös oikeuksia yhtiön varoihin. Yleensä tuotto osakkeenomistajille maksetaan voitonjakona eli osinkoina. Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän listaamattomasta yhtiöstä saama osinko jaetaan pääomatulo-osinkoon ja ansiotulo-osinkoon (TVL 33 b §). Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän saamien osinkojen verotusta on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävissä ohjeissa Osinkotulojen verotus ja Muuna kuin rahana jaetun osingon verotus.

Osakeyhtiö voi jakaa varojaan osakkeenomistajille myös vapaan oman pääoman rahastosta. Varojenjako listaamattoman yhtiön vapaan oman pääoman rahastosta on verotuksessa pääsäännön mukaan osinkoa (TVL 33 b §:n 6 momentti). TVL 45 a §:ssä mainittujen edellytysten täyttyessä varojenjakoa käsitellään kuitenkin verotuksessa luovutuksena. Varojenjakoa osakeyhtiön vapaan oman pääoman rahastosta on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Vapaan oman pääoman rahaston varojenjako verotuksessa.

Osakeyhtiön osakepääoman ja muun sidotun oman pääoman jakamiseen ei sovelleta edellä mainittuja osinkoja ja vapaan oman pääoman jakamista koskevia säännöksiä. Varojen jakamista osakeyhtiön sidotusta omasta pääomasta on käsitelty Verohallinnon syventävässä ohjeessa Arvopaperien luovutusten verotus (luku 16).  

Osakeyhtiö voi jakaa varojaan myös hankkimalla tai lunastamalla omia osakkeitaan. Tällainen hankinta tai lunastus verotetaan pääsääntöisesti luovutusvoiton verotusta koskevien säännösten mukaan. Asiaa on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Omaisuuden luovutusvoitot ja -tappiot luonnollisen henkilön tuloverotuksessa. Osakeyhtiö voi eräissä tilanteissa jakaa myös peiteltyä osinkoa (asiaa on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Peitelty osinko).

Sijoitusmuotoinen joukkorahoitus voi kohdistua myös osuuskunnan osuuksiin. Osuuskunta voi jakaa osakkailleen ylijäämää tai ylijäämän palautusta. Julkisesti noteeraamattomasta osuuskunnasta saadun ylijäämän verokohtelu riippuu osuuskunnan ylijäämän jaosta päättämistä edeltävän tilikauden lopun jäsenmäärästä. Osuuskunnan jäsenen saamien suoritusten verokohtelua käsitellään tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Osuuskunnan ja sen jäsenen verotuksesta.

Sijoitusmuotoinen joukkorahoitus voi kohdistua myös kommandiittiyhtiön äänettömän yhtiömiehen osuuksiin. Kommandiittiyhtiö ei ole erillinen verovelvollinen, vaan kommandiittiyhtiön toiminnan tulos jaetaan yhtiömiesten tulona verotettavaksi niiden osuuksien mukaan, jotka heillä on yhtiön tuloon. Äänettömän yhtiömiehen osuus yhtiön tuloon määritellään yhtiösopimuksessa. Kommandiittiyhtiön tulonjakoa on käsitelty Verohallinnon kannanotossa Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön verotuksellisen tulon jakaminen.

6.3 Tulonhankkimis- ja korkomenot

Joukkorahoitusta välittävät palvelualustat veloittavat yleensä palveluistaan sijoittajilta erilaisia palkkioita (esimerkiksi merkintä-, nosto- tai välityspalkkioita). Toisaalta esimerkiksi vertaislainasijoituksen tekeminen saattaa olla sijoittajalle myös kulutonta, jos lainan saaja maksaa välittäjäorganisaation palkkiot.

Tulonhankkimistarkoituksessa hankitun omaisuuden hankintaan, omistamiseen ja myyntiin liittyvät kulut ovat lähtökohtaisesti vähennyskelpoisia verotuksessa. Kulujen vähentämisen tapa riippuu siitä, liittyvätkö kulut omaisuuden hankintaan tai luovutukseen.

Omaisuuden hankintameno ja hankintaan välittömästi liittyvät kulut (esimerkiksi arvopaperin merkintäkulut) luetaan omaisuuden hankintamenoon ja hankintameno on vähennettävissä vasta, kun omaisuus luovutetaan (tai arvopaperi menetetään). Myös omaisuuden myyntikulut vähennetään luovutusvoittoa laskettaessa. Muut sijoitukseen liittyvät kulut kuin hankinta- ja myyntikulut ovat yleensä tulonhankkimismenoina vähennyskelpoisia pääomatuloista sinä vuonna, jona ne on maksettu (TVL 54 § ja 113 §). Asiaa on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Omaisuuden luovutusvoitot ja -tappiot luonnollisen henkilön tuloverotuksessa (luvut 8 ja 9) sekä arvopaperien osalta ohjeessa Arvopaperien luovutusten verotus (luvut 4.2.1 ja 25.1).

Sijoittaja saattaa ottaa lainan antamiseksi tai sijoituksen tekemiseksi lainaa esimerkiksi pankista. Näissä tilanteissa sijoittaja saa tulonhankkimismenojensa lisäksi yleensä vähentää verotuksessaan maksamansa velan korot, jos velan voidaan katsoa kohdistuvan veronalaisen tulon hankkimiseen (TVL 58 §:n 1 momentti). Tulonhankkimistarkoituksessa hankittuun omaisuuteen kohdentuvien lainojen muut kulut vähennetään tulonhankkimismenoina.

Tulonhankkimislainojen korot vähennetään lähtökohtaisesti sinä verovuonna, jona ne on maksettu (TVL 113 §). Korkomenojen vähentämistä on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Korkojen vähentäminen henkilöverotuksessa. Korko, johon kohdistuu korkotulon lähdeverosta annetun lain mukainen korkotulon lähdeverotus, on kuitenkin tuloverotuksessa verovapaata. Siten, jos joukkorahoituksena annetun lainan korko on joukkovelkakirjalainan korkona korkotulon lähdeveron alaista (katso edellä luku 6.2.1), ei tällaisen korkotulon hankkimiseksi otetun velan korko ole vähennyskelpoinen.

6.4 Lainasaatavan tai -sijoituksen arvonmenetys

6.4.1 Arvonmenetyksen vähennyskelpoisuus

Lainan tai muun sijoituksen muodossa annettava joukkorahoitus sisältää riskin siitä, joukkorahoitusta kerännyt saanut taho joutuu maksuvaikeuksiin tai että saatava tai sijoitus menetetään kokonaan tai osittain. Velkasaatavan tai muun sijoituksen pääoman menetyksen verokohtelu riippuu sijoituksen oikeudellisesta luonteesta.

Arvonmenetyksen vähennyskelpoisuuden kannalta on merkitystä sillä, onko velkakirja tai muu sijoitus arvopaperi vai ei. Arvopaperin lopullinen arvonmenetys rinnastetaan luovutustappioon ja se on tuloverotuksessa luovutustappiona vähennyskelpoinen (TVL 50 §:n 3 momentin 2 kohta). Luovutustappiota ei kuitenkaan voi vähentää verotuksessa, jos verovelvollisen verovuonna luovuttaman omaisuuden luovutushinnat ja hankintamenot ovat olleet enintään 1 000 euroa (TVL 50 §:n 2 momentti).

Edellä mainituin tavoin joukkorahoituksena annetun lainan tai muun sijoituksen lopullinen arvonmenetys on sijoittajan verotuksessa luovutustappiona vähennyskelpoinen, jos kyseessä arvopaperi. Siten esimerkiksi osakkeisiin tai joukkovelkakirjamuotoiseen arvopaperiin tehdyn sijoituksen lopullinen arvonmenetys on luovutustappiona vähennyskelpoinen. Arvopaperien arvonmenetyksen vähentämistä on käsitelty yleisesti Verohallinnon syventävässä ohjeissa Arvopaperien luovutusten verotus (luku 24) ja  Joukkovelkakirjalainojen verotuksesta tuloverolain mukaan (luku 3.1.2).

Lainapääoman menetys eli luottotappio ei lähtökohtaisesti ole tuloverolain mukaisessa verotuksessa vähennyskelpoinen. Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin päätöksessä KHO 2018:11 katsonut, että velka ja siihen liittyvä saamistodiste (velkakirja) on luovutusvoittoverotuksen piiriin kuuluvaa omaisuutta ja arvopaperin käsitteitä on tulkittava arvopaperin arvonmenetystä tarkoittavien säännösten osalta samoin kuin siviilioikeuden piiriin kuuluvassa velkakirjalaissa.

Juoksevaan velkakirjaan perustuvat velat ovat siviilioikeudellisesti arvopapereita. Velkakirjalain (622/1947) 11 §:n 1 momentin mukaan juoksevia velkakirjoja ovat haltijalle asetetut velkakirjat (haltijavelkakirja) sekä nimetylle henkilölle tai hänen määräämälleen asetetut velkakirjat (määrännäisvelkakirjat). Velkakirjalain 11 §:n 2 momentin mukaan myös sellaista velkakirjaa, josta ei käy ilmi kenelle maksu on suoritettava, on pidettävä haltijavelkakirjana ja siten siviilioikeudellisesti arvopaperina. Esimerkiksi vertaislainassa voi olla kyse tilanteesta, jossa velka annetaan palvelunvälittäjän sähköisen alustan välityksellä toisilleen tuntemattomien osapuolten kesken, jolloin kyseessä on velkakirjalain 11 §:n 2 momentin mukainen juokseva velkakirja (KHO 2018:11).

Tavallisessa velkakirjassa velallinen sitoutuu maksamaan velan takaisin velkakirjassa nimetylle henkilölle (velkakirjalaki 26 §). Tavallinen velkakirja toimii todisteena velasta, mutta siihen perustuvaa saamisoikeutta ei ole yhdistetty asiakirjaan vastaavasti kuin juoksevissa velkakirjoissa. Tavalliseen velkakirjaan perustuvia joukkorahoituslainasaatavia ei pidetä arvopapereina eikä tällaisten lainasaamisten arvonmenetyksistä siten vahvisteta luovutustappiota. Menetys ei ole myöskään TVL 54 §:n mukaisena tulonhankkimiskuluna vähennyskelpoinen muuta kuin poikkeustapauksissa (ks. KHO 2014:21, vrt. KHO 2019:6).

Yhtiölle annettujen osakeyhtiölain mukaisten pääomalainojen arvonmenetyksistä on annettu erillinen Verohallinnon syventävä ohje Pääomalainojen ja muiden yhtiölle annettujen lainojen luovutukset ja menetykset tuloverotuksessa.

6.4.2 Arvonmenetyksen jaksottaminen

Edellä luvussa 6.4.1 selostettu arvonmenetykseen perustuva luovutustappio on tuloverolain mukaisessa verotuksessa vähennettävissä sinä verovuonna, jona arvopaperin arvonmenetystä voidaan pitää lopullisena. Osakesijoitusten ja muiden vastaavien arvopapereiden lopullisen arvonmenetyksen jaksottamista on käsitelty yleisesti Verohallinnon syventävässä ohjeessa Arvopaperien luovutusten verotus (luku 24). Lisäksi joukkovelkakirjamuotoisten arvopaperien arvonmenetysten jaksottamista on käsitelty Verohallinnon syventävässä ohjeessa Joukkovelkakirjalainojen verotuksesta tuloverolain mukaan (luku 3.1.2).  

Kahden yksityishenkilön välisen, arvopaperina pidettävän vertaislainan arvonmenetystä voidaan pitää lopullisena, kun ulosottoviranomainen on antanut velallisen varattomuustodistuksen ja saatava on sen perusteella vertaislainan välittäjän toimesta todettu luottotappioksi siten, että sen perintätoimet on lopetettu (KHO 2018:11).

Joukkorahoituksena yritykselle annetun, arvopaperina pidettävän lainan arvonmenetys on lopullinen lähtökohtaisesti silloin, kun yritys on konkurssissa ja toimitsijamiehet antavat lopputilityksensä velkojainkokouksessa. Arvonmenetys katsotaan kuitenkin lopulliseksi jo tätä aiempana ajankohtana, jos konkurssipesänhoitaja antaa ilmoituksen, jonka mukaan kyseiselle saatavalle ei kerry konkurssissa jako-osuutta. Pesänhoitajan on mainittava tällaisessa ilmoituksessaan, mistä lähtien ja millä perusteella on ollut selvää, että saatavalle ei tule kertymään jako-osuutta. Tällöin tappion vahvistamisen verovuotta määritettäessä ratkaisevaa ei ole pesänhoitajan ilmoituksen allekirjoituspäivä vaan ilmoituksessa mainittu ajankohta, josta lähtien osakkeiden arvonmenetys on ollut lopullinen.

Tuntemattomalle taholle annettu vertaislaina voi poikkeuksellisesti menettää lopullisesti arvonsa myös silloin, kun välittäjän konkurssin tai muun siihen rinnastettavan välittäjään liittyvän syyn vuoksi sijoittaja ei enää tosiasiassa pysty perimään antamaansa lainaa.

Arvopaperina pidettävän lainasaatavan arvoa voidaan edellä mainittujen tilanteiden lisäksi pitää lopullisesti menetettynä, jos on osoitettavissa, että saatava on velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) mukaisesti vanhentunut. Rahavelan vanhentuminen merkitsee sitä, että velallisella ei ole enää velvollisuutta maksaa velkaansa eikä velkojalla myöskään ole enää oikeutta sitä periä. Joukkorahoitukseen perustuvat saatavat eivät kuitenkaan yleensä vanhene, koska niille yleensä joko maksetaan säännöllisiä suorituksia tai välittäjänä toimiva palvelualusta muutoin huolehtii velan vanhentumisen katkaisutoimista.  

Jos lainasaaminen on edellä tässä luvussa 6.4 tarkoitetuissa olosuhteissa vähennetty lopullisena arvonmenetyksenä sijoittajan verotuksessa, ja lainasaaminen kuitenkin jostain syystä myöhempänä verovuonna kokonaan tai osittain maksetaan velkojalle (sijoittajalle) takaisin (esimerkiksi velallinen maksaa vanhentuneen saatavan), sijoittajalle muodostuu takaisinmaksusta veronalaista pääomatuloa takaisinmaksuvuodelle.

6.5 Lainasaatavan tai -sijoituksen luovutus

Arvopaperit ovat tuloverolaissa tarkoitettua omaisuutta, joten niiden luovutukseen sovelletaan luovutusvoittoa ja -tappiota koskevia säännöksiä. Osakkeiden ja muiden vastaavien arvopapereiden luovutusten verotusta on käsitelty Verohallinnon syventävässä ohjeessa Arvopaperien luovutusten verotus ja joukkovelkakirjamuotoisten arvopaperien luovuttamista on käsitelty Verohallinnon syventävässä ohjeessa Joukkovelkakirjalainojen verotuksesta tuloverolain mukaan.

Lisäksi omaisuuden luovutusvoittoa ja -tappiota koskevia säännöksiä on yleisesti käsitelty Verohallinnon syventävissä ohjeissa Omaisuuden luovutusvoitot ja -tappiot luonnollisen henkilön tuloverotuksessa ja Kuolinpesien luovutusvoitot ja -tappiot verotuksessa. Yhtiöosuuden luovutuksia käsitellään ohjeessa Henkilöyhtiön yhtiöosuuden luovutus tuloverotuksessa ja lahjaverotuksessa. Arvopaperin luovutuksesta muodostuvaa varainsiirtoverovelvollisuutta on käsitelty jäljempänä luvussa 6.7.

Sijoittaja saattaa luovuttaa myös muun lainasaamisen kuin joukkovelkakirjalainan itse tai joukkorahoituksen välittäjän kautta kolmannelle. Joukkorahoituksen välittäjällä saattaa esimerkiksi olla oikeus sijoittajan puolesta myydä perittäväksi siirtyviä lainasaatavia perintäyhtiölle. Velka ja siihen liittyvä saamistodiste (velkakirja) on luovutusvoittoverotuksen piiriin kuuluvaa omaisuutta (KHO 2018:11), joten lainasaatavien vastikkeellisiin luovutuksiin sovelletaan tuloverolain luovutusvoittoa ja -tappiota koskevia säännöksiä.

Jos lainasaaminen luovutetaan vastikkeellisesti sen takaisinmaksamatta olevaa nimellistä jäljellä olevaa lainapääomaa alemmasta käyvästä arvosta, tuloverotuksessa muodostuu lähtökohtaisesti vähennyskelpoinen luovutustappio. Laskettaessa lainasaatavan luovutuksesta saatua voittoa tai tappiota voidaan velkakirjan hankintamenona pitää sen velkapääomaa, eli lainaksi annettua rahamäärää, vähennettynä mahdollisilla velallisen tekemillä lainanlyhennyksillä. Velkakirjan luovutuksesta syntynyt voitto tai tappio jaksotetaan sille verovuodelle, jona luovutus on tapahtunut (TVL 110 §:n 2 momentti).

Kun luovuttaja ja luovutuksensaaja ovat keskenään etuyhteydessä, on velkakirjan käyvästä arvosta tarvittaessa annettava luotettava selvitys. Lisäksi on huomioitava, että luovutustappiota ei voi vähentää verotuksessa, jos verovelvollisen verovuonna luovuttaman omaisuuden yhteenlasketut luovutushinnat eivät ylitä 1 000 euroa ja lisäksi yhteenlasketut hankintamenot eivät ylitä 1 000 euroa (TVL 50 §:n 2 momentti).

Yhtiölle annettujen osakeyhtiölain mukaisten pääomalainojen luovutuksista on annettu erillinen Verohallinnon syventävä ohje Pääomalainojen ja muiden yhtiölle annettujen lainojen luovutukset ja menetykset tuloverotuksessa.

Luonnollinen henkilö tai kuolinpesä voi yleensä soveltaa omaisuuden luovutusvoiton laskennassa todellisen hankintamenon sijaan niin sanottua hankintameno-olettamaa (TVL 46 §:n 1 momentti), jonka suuruuden määrittää luovutetun omaisuuden omistusaika.

Joukkorahoituksessa monesti palveluntarjoaja ensin varaa sijoittajien varat rahoituskierroksen päättymiseen saakka, jonka jälkeen ne vasta vapautetaan rahoitusta hakeneelle edellyttäen, että rahoituskierrokselle asetetut ehdot ovat täyttyneet. Jos ehdot eivät ole täyttyneet, varat palautetaan takaisin sijoittajille. Tällaisissa tilanteissa sijoitusta ei verotuksessa vielä katsota tehdyn eikä hankittavan omaisuuden (saatavan tai muun sijoituksen) hankinta-ajan vielä lasketa alkavan siitä hetkestä, kun varat on siirretty palveluntarjoajalle. Esimerkiksi osakemuotoinen sijoitus katsotaan tehdyn ajankohtana, jolloin osakkeet tosiasiassa merkitään. Lainasaatavan taas katsotaan muodostuvan hetkellä, jolloin lainasopimus vahvistetaan palvelussa siten, että lainan saajalle syntyy oikeus varojen nostamiseen palvelunvälittäjältä.

6.6 Ennakkoperintä ja ilmoittaminen

6.6.1 Korkotulo

6.6.1.1 Ennakonpidätys, korkotulon maksuhetki ja ilmoittaminen

Luonnollisille henkilöille ja kuolinpesille maksettavista tuloveronalaisista korkotuloista on lähtökohtaisesti toimitettava ennakonpidätys (30 prosenttia koron määrästä, ennakkoperintäasetus 15 §:n 1 momentin 1 kohta). Tuloveronalainen korkotulo on kuitenkin vapautettu ennakonpidätyksen toimittamisesta, jos kyse on viivästyskorosta tai kun korko maksetaan tuloverolaissa tarkoitetulle yhteisölle, yhteisetuudelle tai kaupparekisteriin merkitylle yhtymälle (Verohallinnon päätös ennakonpidätysvelvollisuudesta vapauttamisesta 1 §:n 5 ja 6 kohdat).

Vertaislainan koron maksajaa koskee lisäksi kotitalouksia koskeva poikkeus: luonnollinen henkilö tai kuolinpesä (kotitalous) ei ole velvollinen toimittamaan ennakonpidätystä samalle saajalle kalenterivuonna maksetuista suorituksista, jos suoritusten yhteismäärä ei ylitä 1 500 euroa tai jos suoritus ei liity maksajan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan (EPL 9 §:n 3 momentti ja EPA 13 §).

Jos ennakonpidätysvelvollisuus muodostuu, suorituksen maksaja on velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen (EPL 9 §:n 1 momentti). Ennakonpidätys toimitetaan suorituksen yhteydessä tai maksajan merkitessä sitä tilille asianomaisen hyväksi (EPL 11 §:n 1 momentti). Ennakonpidätys on siten toimitettava silloin, kun korko maksetaan sijoittajan asiakasvaratilille tai, kun palveluntarjoaja sijoittaa sijoittajan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella koron uudelleen. Ennakonpidätystä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiakasvaratilille maksettu korko tai uudelleen sijoitettu korko on enintään 20 euroa (EPA 14 §). Myös alle 20 euron korosta voidaan toimittaa ennakonpidätys, jos palveluntarjoaja on sopinut tästä sijoittajan kanssa.

Kun korosta on toimitettu ennakonpidätys, se ilmoitetaan Verohallinnolle oma-aloitteisten verojen veroilmoituksella (laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä, OVML, 16 §). Lisäksi koron maksajan tai välittäjän on ilmoitettava luonnollisille henkilöille ja kuolinpesille maksamansa ja välittämänsä veronalainen korko vuosi-ilmoituksella (VML 15 §:n 1 momentti ja Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 7 §:n 1 momentti). Vertaislainauksessa velallisena olevan luonnollisen henkilön on kuitenkin ilmoitettava maksamansa korko vain, jos suoritus liittyy maksajan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan tai jos suorituksesta on toimitettu ennakonpidätys (edellä mainittu tiedonantovelvollisuuspäätös 7 §:n 2 momentti).

Ennakonpidätyksen toimittamista korkotulosta, korkotulon maksuhetkeä sekä suorituksen maksajan ilmoitusten antamista on yleisesti käsitelty Verohallinnon syventävissä ohjeissa Ennakonpidätyksen toimittaminen ja Korkotulojen verotus (luvut 3.5 ja 5).

Palvelualustan roolia tuloveronalaisen korkotulon ennakonpidätyksen toimittamisessa ja ilmoitusten antamisessa on käsitelty tarkemmin jäljempänä luvuissa 6.6.1.2 (vertaislainat) ja 6.6.1.3 (lainamuotoinen joukkorahoitus yrityksille). Jos korkotulo ei ole tuloveronalaista vaan kuuluu korkotulon lähdeveron piiriin, korkotulon lähdeverona peritään 30 prosenttia koron määrästä. Veron perii koron maksaja eli esimerkiksi joukkovelkakirjan liikkeellelaskija. Korkotulon lähdeveron perimistä ja ilmoittamista on käsitelty Verohallinnon syventävässä ohjeessa Korkotulojen verotus (luvut 2.4 ja 5).

6.6.1.2 Palvelualustan rooli vertaislainauksessa

Vertaislainauksessa luotonantajana toimiva yksityishenkilö antaa palveluntarjoajan alustan kautta lainoja toisille yksityishenkilöille. Kuluttajaviranomaiset ja tuomioistuimet ovat eräissä tapauksissa katsoneet vertaislainanvälittäjän kuluttajansuojalaissa tarkoitetuksi luotonantajaksi, kun sen toiminta sopimussuhteessa on vastannut luotonantajan toimintaa. Vertaislainauksen palveluntarjoaja voi siis tilanteesta riippuen tosiasiassa toimia joko luotonvälittäjänä tai luotonantajana. Palveluntarjoajan asema joko luotonvälittäjänä tai luotonantajana vaikuttaa sen velvollisuuksiin toimittaa korosta ennakonpidätys ja antaa oma-aloitteisten verojen veroilmoitus sekä korkojen vuosi-ilmoitus.

6.6.1.2.1 Palveluntarjoaja toimii luotonvälittäjänä

Kun palveluntarjoaja toimii luotonvälittäjänä, velkasuhde muodostuu kahden yksityishenkilön eli luotonottajan ja sijoittajan välille. Vertaislainaa ottanut yksityishenkilö on koron maksaja ja vertaislainausta välittävä palveluntarjoaja on koron välittäjä.

Koron välittäjänä toimiva luotto- ja rahoituslaitos, muu ammattimaisen arvopaperikaupan tai arvopaperien välitystoiminnan harjoittaja sekä ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa oleva sivukonttori on velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen välittämästään ennakkoperintälain soveltamisalaan kuuluvasta korosta (EPL 9 §:n 4 momentti). Muilla kuin lainkohdassa tarkoitetuilla välittäjätahoilla ei ole ennakonpidätysvelvollisuutta välittämistään koroista, joten vertaislainauksen palveluntarjoaja ei ole yleensä velvollinen toimittamaan ennakonpidätystä välittämistään koroista. Vertaislainauksen palveluntarjoaja on kuitenkin koron välittäjänä velvollinen antamaan korosta vuosi-ilmoituksen (VML 15 §:n 1 momentti ja Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 7 §:n 1 momentti).

Koron maksajalla (luotonottajalla) on lähtökohtaisesti velvollisuus toimittaa korosta ennakonpidätys sekä antaa oma-aloitteisten verojen veroilmoitus ja vuosi-ilmoitus. Vertaislainatoiminnassa luotonottaja ei kuitenkaan tiedä koron lopullista saajaa eli sijoittajaa, koska osapuolet jäävät toisilleen tuntemattomiksi. Siten ennakonpidätyksen toimittamiseen ja Verohallinnolle annettaviin ilmoituksiin liittyvien velvoitteiden täyttymisen kannalta voidaan pitää riittävänä, että ainoastaan vertaislainoja välittävä palveluntarjoaja, jolla on käytettävissään tiedot välittämistään koroista ja niiden saajista, toimittaa ennakonpidätyksen sekä antaa Verohallinnolle oma-aloitteisten verojen veroilmoituksen ja vuosi-ilmoituksen.

Kotitalouksien ennakonpidätysvelvollisuutta koskevaa rajoitusta voidaan soveltaa myös silloin kun välittäjän toimiva palveluntarjoaja toimittaa ennakonpidätyksen. Palveluntarjoaja ei siten ole velvollinen toimittamaan ennakonpidätystä, jos kalenterivuoden aikana maksetun koron määrä samalle saajalle ei ylitä 1 500 euroa eikä suoritus liity lainanottajan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan. 

Palveluntarjoajan on annettava oma-aloitteisten verojen veroilmoitus, jos se on toimittanut korosta ennakonpidätyksen. Palveluntarjoajalla on lisäksi velvollisuus antaa Verohallinnolle vuosi-ilmoitus välittämistään koroista.

Edellä mainittu toimintamalli ei kuitenkaan poista vertaislainaa ottaneen henkilön vastuuta tilanteissa, joissa palveluntarjoaja on laiminlyönyt ennakonpidätyksen toimittamisen tai ilmoitusten antamisen. Mahdollisista velvoitteiden laiminlyönneistä vastaa siten aina koron maksaja.

6.6.1.2.2 Palveluntarjoaja toimii luotonantajana

Kun palveluntarjoaja toimii luotonantajana, tosiasiallinen velkasuhde muodostuu palveluntarjoajan ja luotonottajan välille. Luotonottaja ei maksa tällöin lainan korkoa toiselle yksityishenkilölle (sijoittajalle) vaan luotonantajana toimivalle palveluntarjoajalle (yritys).

Ennakkoperintälain soveltamisalaan kuuluva korko on vapautettu ennakonpidätyksen toimittamisesta silloin, kun korko maksetaan tuloverolaissa tarkoitetulle yhteisölle, yhteisetuudelle tai kaupparekisteriin merkitylle yhtymälle (Verohallinnon päätös ennakonpidätysvelvollisuudesta vapauttamisesta 1 §:n 5 kohta). Siten luotonottajan ei näissä tilanteissa tarvitse toimittaa korosta ennakonpidätystä eikä antaa ilmoituksia Verohallinnolle.

Palveluntarjoajan maksaessa sijoittajalle hänen osuutensa korkotulosta, palveluntarjoajan on EPL 9 §:n 1 momentissa tarkoitettuna maksajana toimitettava korosta ennakonpidätys eikä kotitalouksille säädettyä ennakonpidätyshuojennusta voi soveltaa. Jos korosta on toimitettava ennakonpidätys, palveluntarjoajan on annettava Verohallinnolle oma-aloitteisten verojen veroilmoitus. Palveluntarjoajan on lisäksi annettava vuosi-ilmoitus maksamastaan korosta.

6.6.1.3 Palvelualustan rooli lainamuotoisessa joukkorahoituksessa

Lainamuotoisessa joukkorahoituksessa, jossa sijoittajat antavat palveluntarjoajan alustan kautta lainoja yrityksille, lainan antanut sijoittaja ja lainan ottanut yritys ovat keskenään velkasuhteessa. Joukkorahoitettua lainaa ottanut yritys (velallinen) on koron maksaja ja joukkorahoitusta välittävä palveluntarjoaja on koron välittäjä.

Koron välittäjänä toimiva luotto- ja rahoituslaitos, muu ammattimaisen arvopaperikaupan tai arvopaperien välitystoiminnan harjoittaja sekä ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa oleva sivukonttori on velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen välittämästään ennakkoperintälain soveltamisalaan kuuluvasta korosta (EPL 9 §:n 4 momentti). Muilla kuin lainkohdassa tarkoitetuilla välittäjätahoilla ei ole ennakonpidätysvelvollisuutta välittämistään koroista, joten joukkorahoituksen palveluntarjoaja ei ole yleensä velvollinen toimittamaan ennakonpidätystä välittämistään koroista. Joukkorahoituksen palveluntarjoaja on kuitenkin koron välittäjänä velvollinen antamaan korosta vuosi-ilmoituksen (VML 15 §:n 1 momentti ja Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 7 §:n 1 momentti).

Lainaa ottanut yritys on koron maksajana lähtökohtaisesti velvollinen toimittamaan korosta ennakonpidätyksen sekä antamaan oma-aloitteisten verojen veroilmoituksen ja vuosi-ilmoituksen. Joukkorahoitettua lainaa ottaneet yritykset eivät kuitenkaan yleensä saa tietoa lainaa antaneiden yksityishenkilöiden henkilöllisyydestä, minkä vuoksi yritysten on käytännössä mahdotonta toimittaa maksamastaan korosta ennakonpidätystä ja antaa ilmoituksia Verohallinnolle. Sen sijaan joukkorahoitettua lainaa välittävällä palveluntarjoajalla on käytettävissään ennakonpidätyksen toimittamiseen ja Verohallinnolle annettavien ilmoitusten tekemiseen tarvittavat tiedot.

Edellä mainituista syistä ennakonpidätyksen toimittamiseen ja Verohallinnolle annettaviin ilmoituksiin liittyvien velvoitteiden täyttymisen kannalta voidaan pitää riittävänä, että ainoastaan joukkorahoitusta välittävä palveluntarjoaja toimittaa ennakonpidätyksen sekä ilmoittaa sen oma-aloitteisten verojen veroilmoituksella ja antaa Verohallinnolle vuosi-ilmoituksen.

Edellä kuvattu toimintamalli ei poista joukkorahoitettua lainaa ottaneen yrityksen vastuuta tilanteissa, joissa palveluntarjoaja on laiminlyönyt ennakonpidätyksen toimittamisen tai ilmoitusten antamisen. Mahdollisista velvoitteiden laiminlyönneistä vastaa siten aina koron maksajana oleva yritys.

On lisäksi syytä huomioida, että markkinoilla toimii useita joukkorahoitusta välittäviä palveluntarjoajia ja joukkorahoituksen toimintamallit saattavat poiketa nyt tarkastelun kohteena olevasta toimintamallista. Tällä saattaa olla vaikutusta siihen, voidaanko ennakonpidätys toimittaa ja ilmoitukset antaa edellä selostetulla tavalla.

6.6.2 Osakkeista tai osuuksista saatava tulo

Muun kuin julkisesti noteeratun yhtiön maksamasta osingosta toimitetaan ennakonpidätys, kun saajana on luonnollinen henkilö tai kotimainen kuolinpesä. Osinkoa jakava yhtiö on ennakonpidätysvelvollinen jakamastaan osingosta. Ennakonpidätyksen määrä on lähtökohtaisesti 7,5 prosenttia 150 000 euroon saakka ja sen ylittävästä osasta 28 prosenttia (EPA 15 §:n 1 momentin 4 kohta). Ennakonpidätysvelvollisuus koskee myös sellaista varojen jakoa muun kuin julkisesti noteeratun yhtiön vapaan oman pääoman rahastosta, joka verotetaan osinkona. Osinkojen ennakonpidätyksen toimittamista ja ilmoittamista on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Ennakonpidätys osingosta ja Verohallinnolle annettavat ilmoitukset.

Myös muun kuin julkisesti noteeratun osuuskunnan maksamasta ylijäämästä toimitetaan ennakonpidätys. Ennakonpidätyksen määrä on lähtökohtaisesti 7,5 prosenttia 5 000 euroon saakka ja sen ylittävästä osasta 25,5 prosenttia (EPA 15 §:n 1 momentin 5 kohta). Ennakonpidätysvelvollisuus koskee myös sellaista varojen jakoa muun kuin julkisesti noteeratun osuuskunnan vapaan oman pääoman rahastosta, joka verotetaan ylijäämänä. Ylijäämän ennakonpidätystä ja ilmoittamista on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Osuuskunnan ja sen jäsenen verotuksesta (luku 3.8).

Edellä kerrotusta huolimatta pääomatulosta ei kuitenkaan toimiteta ennakonpidätystä, jos suorituksen määrä on enintään 20 euroa (EPA 14 §).

6.6.3 Luovutusvoitto

Omaisuuden luovutuksesta muodostuneesta veronalaisesta luovutusvoitosta ei lähtökohtaisesti toimiteta ennakonpidätystä, vaan omaisuuden luovutusvoiton tuottaman tulon perusteella määrättävän veron suoritukseksi toimitetaan ennakonkanto (EPL 23 §). Siten esimerkiksi osakkeiden luovutuksesta muodostuneesta veronalaisesta luovutusvoitosta ei toimiteta ennakonpidätystä.

Ennakkoveron hakemista on käsitelty asiakasohjeessa Ennakkovero vuokratuloista tai myyntivoitoista. Verohallinto voi kuitenkin määrätä, että yhteensä enintään 7 000 euron suuruiset ennakonkannon alaiset tulot voidaan ottaa huomioon ennakonpidätyksen perusteiden laskennassa (EPL 2 §).

6.6.4 Verotuksen toimittamiseen liittyvät sijoittajan velvoitteet

Vertaislainatoimintaan tai laina- tai sijoitusmuotoiseen joukkorahoitukseen sijoittaneen henkilön on veroilmoituksellaan ilmoitettava sijoituksistaan saamansa juoksevat tulot (esimerkiksi korko, osinko, varojenjako sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta) sekä sijoituksista muodostuneet luovutusvoitot ja -tappiot.

Palvelualustan tai koron maksajan antamien ilmoitusten perusteella esimerkiksi korkotulo on yleensä esitäytettynä tietona lainan antajana olevan luonnollisen henkilön tai kuolinpesän esitäytetyllä veroilmoituksella. Tästä huolimatta sijoittajan on aina tarkistettava esitäytetyn veroilmoituksensa tiedot ja, jos tiedoissa on puutteita tai virheitä, annettava veroilmoitus ilmoittamalla puuttuvat ja korjatut tiedot Verohallinnolle (VML 7 §). Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän ilmoittamisvelvollisuutta on käsitelty erillisessä Verohallinnon syventävässä ohjeessa Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän ilmoittamisvelvollisuus tuloverotuksessa.

Sijoitustoimintaa harjoittava muu kuin kirjanpitovelvollinen toimija on velvollinen pitämään toiminnastaan sellaisia muistiinpanoja, joihin sisältyvät riittävästi eriteltyinä verotuksessa tarvittavat tiedot (VML 12 §:n 1 momentti). Muistiinpanovelvollisuus koskee sekä vertaislainatoimintaan että laina- tai sijoitusmuotoiseen joukkorahoitukseen sijoituksia tehnyttä henkilöä. Muistiinpanojen on perustuttava tositteisiin ja muistiinpanoja on pidettävä, vaikka joukkorahoitusta koskeva sijoitustoiminta olisi vähäistä. Muistiinpanot ja tositteet on säilytettävä kuusi vuotta verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta (VML 12 §:n 2 momentti). Verotusta varten pidettävistä muistiinpanoista on annettu tarkempia määräyksiä Verohallinnon päätöksessä muistiinpanovelvollisuudesta. 

6.7 Varainsiirtovero arvopaperin luovutuksesta

Varainsiirtoverolain mukaan luovutuksensaajan on suoritettava arvopaperin omistusoikeuden luovutuksesta varainsiirtoveroa (VSVL 15 ja 20 §). Varainsiirtoveroa voi siten tulla joukkorahoituksessa sijoittajan maksettavaksi silloin, kun sijoittaja tekee joukkorahoitusalustan kautta sijoituksen varainsiirtoverolaissa tarkoitettuun arvopaperiin. 

Arvopapereiden verollisena luovutuksena ei pidetä osakkeiden uusmerkintää eikä tilannetta, jossa yhtiö luovuttaa osakkeita, jotka ovat tulleet yhtiön haltuun sen itselleen suuntaamassa osakeannissa (KHO 2017:39). Siten sijoittajan saadessa oman pääoman ehtoisessa sijoitusmuotoisessa joukkorahoituksessa osakeyhtiön osakkeita, kyseessä on varainsiirtoverolain alainen luovutus vain, jos sijoittajan merkittäväksi tarjotaan yksityisen osakeyhtiön vanhoja osakkeita.

Vieraan pääoman ehtoisessa joukkorahoituksessa saaduista velkakirjoista ei tule maksettavaksi varainsiirtoveroa, jos kyseisiä velkakirjoja ei katsota varainsiirtoverolaissa määritellyiksi arvopapereiksi. Arvopaperin käsitettä varainsiirtoverotuksessa sekä arvopaperin luovutusten varainsiirtoverotusta on käsitelty tarkemmin Verohallinnon syventävässä ohjeessa Varainsiirtovero arvopapereiden luovutuksessa.

Jos varainsiirtoveroa on suoritettava, se on lähtökohtaisesti suoritettava kahden kuukauden kuluessa luovutussopimuksen tekemisestä. Jos joukkorahoituksen välittäjänä kuitenkin toimii varainsiirtoverolaissa tarkoitettu arvopaperikauppias (suomalainen sijoituspalveluyritys, luottolaitos tai ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen tai luottolaitoksen Suomessa oleva sivuliike tai -konttori), on varainsiirtovero suoritettava heti luovutussopimuksen tekemisen yhteydessä (VSVL 21 §). Joukkorahoituksen välittäjä on tällöin velvollinen perimään veron sijoittajalta, jollei tämä ole oma-aloitteisesti maksanut veroa (VSVL 22 §).

johtava veroasiantuntija Tero Määttä

johtava veroasiantuntija Nella Toivonen