Taksialan tehovalvonta paljasti 8,7 miljoonaa euroa kirjanpidon ulkopuolelle jääneitä tuloja – Verohallinto toivoo lakimuutosta
Verohallinnon tiedote, 26.10.2022Verohallinto löysi syyskuun lopussa päättyneessä taksialan tehovalvonnassa kaikkiaan 8,7 miljoonalla eurolla kirjanpidon ulkopuolelle jääneitä tuloja ja 4,3 miljoonalla eurolla muita virheellisyyksiä, jotka vaikuttivat verotettavan tulon määrään. Pimeitä palkkoja löytyi lähes 3 miljoonan euron edestä. Verohallinto toivoo lakimuutosta, joka mahdollistaisi taksamittaritiedon paremman seurannan.
Verohallinto löysi taksialan tehovalvonnassa useiden miljoonien eurojen arvosta pimeää myyntiä ja maksamattomia palkkoja. Taksiyrittäjien verojen maksua valvottiin tehostetusti keväästä 2021 syyskuun 2022 loppuun saakka.
Verohallinto valikoi riskianalyysin perusteella valvonnan kohteeksi 850 taksiyrittäjää ja -kuljettajaa sekä taksiyritysten kirjanpidosta vastaavaa tilitoimistoa. Valvonta kohdistui sekä alalla pitkään toimineisiin että uusiin yrittäjiin.
- Tyypillinen verovilpin muoto on jättää käteisellä maksettua myyntiä kirjaamatta yrityksen kirjanpitoon tai jättää esimerkiksi kokonaan kirjaamatta jonkin kuukauden ajot. Taksamittaria saatetaan käyttää myös tarkoituksella väärin, jotta kirjanpitoon kirjautunut myynti jää todellisuutta pienemmäksi, kertoo ylitarkastaja Jarmo Lahdenperä Verohallinnosta.
Tehovalvonnan aikana Verohallinto tarkasti lisäksi yhdessä Poliisin, Traficomin ja aluehallintoviraston ulkomaalaisvalvonnan kanssa 500 taksitoimijaa viranomaisten yhteisissä valvontaiskuissa eri puolilla Suomea. Viranomaisten yhteisvalvonta jatkuu, vaikka Verohallinnon oma tehovalvonta päättyikin.
Kolmannes tarkastetuista rikostapausharkintaan
Tehovalvonnan aikana taksiyrityksiin tehtiin kaikkiaan 250 verotarkastusta. Lisäksi Verohallinto valvoi taksialan toimijoiden tulo- ja arvonlisäveroilmoitusten oikeellisuutta. Osana valvontaa Verohallinto tarjosi myös ohjausta ja neuvontaa taksiyritysten kirjanpidosta vastaaville tilitoimistoille.
Niistä yrityksistä, joihin verotarkastukset kohdistuivat, 30 prosenttia siirrettiin rikostapausharkintaan. Rikostapausharkinnassa Verohallinto selvittää, onko tapauksessa perusteita rikosilmoituksen tekemiselle.
- Tehovalvonta kohdistui taksiyrityksiin, joissa meidän analyysimme perusteella oli riski väärinkäytöksille. Siksi ei ole yllättävää, että vilpillistä ja mahdollisesti rikollistakin toimintaa löytyi. Valtaosa taksiyrittäjistä toimii kuitenkin oikein, Lahdenperä tähdentää.
Tehovalvonnassa käytiin läpi myös 1 350 sellaista taksiluvan hakenutta henkilöä, jotka eivät olleet ilmoittaneet taksitoiminnan tuloja. Verohallinnon johtopäätös oli, että henkilöt eivät harjoittaneet taksitoimintaa, vaan he olivat hakeneet taksiluvan vastaisen varalle.
Alustojen kautta taksituloja saavat luulevat virheellisesti, että alusta ilmoittaa taksiyrittäjän tulot Verohallintoon
Taksilaki muuttui vuonna 2018, minkä seurauksena toimialalle on tullut paljon uusia toimijoita.
Tehovalvonnan perusteella kansainvälisten sovellusten kautta taksitoimintaa harjoittavat eivät ole perillä siitä, että heidän vastuullaan on itse ilmoittaa taksitoiminnasta saadut tulot Verohallinnolle.
- Moni luulee virheellisesti, että kansainvälinen alustaa pyörittävä yritys ilmoittaisi kaikkien taksiyrittäjien tulot oikean maan verohallinnolle. Näin ei ole. Taksiyrittäjä on vastuussa siitä, että kaikki tulot tulevat ilmoitetuksi meille, Lahdenperä sanoo.
Suomessa taksitoimintaa harjoitetaan esimerkiksi Uber- ja Yango-sovellusten kautta.
Epäily: Pimeän palkan varjolla nostetaan vilpillisesti sosiaalietuuksia
Tehovalvonnassa huomattiin myös tapauksia, joissa taksinkuljettajalle oli maksettu pimeää palkkaa samanaikaisesti, kun hän on saanut työttömyys- tai sosiaalietuutta.
- Havaintojemme mukaan työntekijän palkka muodostuu tällaisissa tilanteissa pienestä virallisesta palkasta, pimeästä palkasta ja väärin perustein haetusta etuudesta. Tällaisissa väärinkäytösepäilyissä Verohallinnolla on lain mukaan oikeus antaa epäilystä tieto etuuden myöntävälle taholle ja näin olemme myös tehneet, Lahdenperä kertoo.
Myös vuokratyövoiman käyttö on tehovalvonnan perusteella viime vuosina lisääntynyt taksialalla. Työvoiman vuokrausjärjestelyissä on riskinä, että työnantajasuoritukset jäävät hoitamatta.
Verohallinto ei voi raportoida luvattomista takseista Traficomille
Valvonnassa paljastui myös tilanteita, joissa taksiyrittäjällä ei ollut Traficomin myöntämää taksiliikennelupaa. Tällä hetkellä Verohallinto ei kuitenkaan voi tehdä Traficomille ilmoitusta luvattomasta taksiajosta.
Luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta säädetty maksimirangaistus on enintään kuusi kuukautta vankeutta. Verohallinnon oikeus ilmoittaa tietoja edellyttää, että epäillystä rikoksesta säädetty maksimirangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta.
- Jotta viranomaiset voisivat vaihtaa tietoja sujuvasti, maksimirangaistusta luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta pitäisi korottaa vähintään yhdellä päivällä, Lahdenperä toteaa.
Taksamittarien data tarvitaan viranomaiskäyttöön
Taksamittarin tai sitä vastaavan järjestelmän käytöstä tuli uudelleen pakollista syksyllä 2021. Verohallinto käyttää valvonnassaan apuna muun muassa taksamittareista saamaansa tietoa.
Nykyisellään viranomaisilla on Lahdenperän mukaan kuitenkin näkymä vain pieneen osaan kaikkien taksamittareiden tuottamasta datasta. Dataa pitäisi Lahdenperän mukaan kerätä ja varastoida keskitetysti kaikista taksamittareista, ja siihen pitäisi olla pääsy kaikilla asianomaisilla valvontaviranomaisilla. Tämä vaatisi muutoksia lainsäädäntöön.
- Kun taksialan valvonta saataisiin digiaikaan, Verohallinto saisi taksamittareista luotettavaa, kattavaa ja tarpeeksi laadukasta tietoa verovalvonnan tueksi. Samalla voisimme kohdistaa valvontaa juuri niihin tapauksiin, jotka sitä edellyttävät, Lahdenperä sanoo.
Ruotsissa viranomaiset voivat lähes reaaliaikaisesti seurata taksien taksamittareiden kautta kertyvää tietoa ja hyödyntää sitä toimialan valvonnassa.