Kun hoidat veroasioita elinkeinonharjoittajana, maataloudenharjoittajana tai metsätaloudenharjoittajana, valitse OmaVeroon kirjautumisen jälkeen linkki Hoida omia veroasioita. Tämän linkin kautta pääset hoitamaan kaikkia veroasioitasi. Lue lisää: Uutta OmaVerossa
Merkittävä osa suomalaisista hakee verotuksessa matkakuluvähennystä väärin perustein
Verohallinnon tiedote, 8.4.2026Matkakuluvähennystä saatetaan hakea esimerkiksi todellisuutta pidemmästä työmatkasta tai oman auton käytön mukaan ilman perustetta. Matkakuluvähennys sekä muut verovähennykset ja tulot pitää tarkistaa ja korjata esitäytetylle veroilmoitukselle omaan määräpäivään mennessä. Esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivät ovat 14., 21. ja 28. huhtikuuta.
Moni suomalainen hakee verotuksessa suurempaa matkakuluvähennystä kuin mihin hänellä olisi oikeus, ja osa hakee matkakuluvähennystä, vaikka sille ei olisi lainkaan perusteita.
- Kun valvoimme verovuoden 2024 veroilmoittamisen oikeellisuutta satunnaisvalvonnalla, asiakkaista peräti 40–50 prosentilla matkakuluvähennyksen määrää korjattiin valvonnan aikana, sanoo ohjaus- ja valvontapäällikkö Pyry Ilmarinen sanoo.
Väärin perustein haettujen verovähennysten hakeminen johtaa veronkorotukseen.
Arviolta 100 miljoonaa euroa verotuloja jää puuttumaan matkakuluvähennyksen virheiden vuoksi
Verohallinto arvioi, että virheelliset matkakuluvähennysvaatimukset aiheuttavat vuosittain noin 100 miljoonan euron verotulojen menetyksen.
- Kyse on merkittävästä ongelmasta: yhteiskunnalta verotuloja jää saamatta, minkä lisäksi matkakuluvähennyksen valvominen on kaikki pois muusta verovalvonnasta ja verotulojen turvaamisesta, Ilmarinen sanoo.
Verohallinto uutisoi aikaisemmin keväällä, että myös moni yritys on maksanut matkakulukorvauksia väärin perustein.
Matkakuluvähennys on euromäärällisesti suurin yksittäinen henkilöasiakkaille myönnetty verovähennys. Verovuodelta 2024 sitä haki liki 700 000 asiakasta ja vähennystä myönnettiin yhteensä reilut 1,5 miljardia euroa.
Matkakuluvähennys edullisimman kulkuneuvon mukaan – huomioi myös etätyöpäivät
Verotuksessa matkakuluvähennyksen voi tehdä halvimman kulkuneuvon mukaan. Yleensä edullisin kulkuneuvo on julkinen liikenne.
Ilmarisen mukaan oman auton käytön perusteella tehtyä matkakuluvähennystä yritetään usein perustella sillä, että oma auto on julkisia nopeampi, työssä tarvitsee autoa tai auto on välttämätön lasten kuljetuksen vuoksi.
- Vaikka siis todellisuudessa kulkisikin työmatkat omalla autolla, matkakuluvähennyksen voi tehdä vain julkisen liikenteen kulujen mukaan, jos julkinen liikenne on käytettävissä. Lisäksi on tärkeä ilmoittaa matkakulut vain toteutuneiden matkojen osalta, eli huomioida vähennyksessä esimerkiksi etätyöpäivät Ilmarinen sanoo.
Matkakuluvähennyksen voi hakea oman auton käytön perusteella, jos
- julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä
- yhdensuuntaisella matkalla joutuisi kävelemään vähintään 3 kilometriä, esimerkiksi kotoa pysäkille 2 km ja määränpäässä pysäkiltä työpaikalle 2 km
- odotusaika (ei siis matkustusaika) meno-paluumatkalla on yhteensä vähintään 2 tuntia
- matka alkaa tai päättyy klo 00.00–05.00 välisenä aikana.
Matkakuluista vähennetään omavastuu, joka vuodelta 2025 on 900 euroa. Alle sen jääviä kuluja ei kannata ilmoittaa lainkaan. Omavastuun jälkeen matkakuluja voi vähentää enintään 7 000 euroa.
Vuodelta 2025 voi vielä hakea työhuonevähennystä ja vähentää ammattiliittojen jäsenmaksut
Palkansaajien työhuonevähennys sekä ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuivat tämän vuoden alussa.
Tänä keväänä tarkistettava ja täydennettävä veroilmoitus koskee kuitenkin vuotta 2025, jolloin vähennykset olivat vielä voimassa.
- Jos siis olet viime vuonna tehnyt etätöitä, veroilmoitukseen voi vielä merkitä työhuonevähennyksen. Sama koskee ammattiliittojen jäsenmaksuja: jos olit viime vuonna ammattiliiton jäsen, voit vähentää jäsenmaksut verotuksessa, Ilmarinen sanoo.
Tarkista ja täydennä esitäytetty veroilmoitus OmaVerossa
Kaikkien esitäytetyt veroilmoitukset löytyvät OmaVerosta. Veroilmoituksen tiedot pitää tarkistaa ja niitä pitää tarvittaessa korjata ja täydentää.
Esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivät ovat eri asiakkailla eri aikaan: joko 14., 21. tai 28. huhtikuuta. Oma määräpäivä löytyy OmaVerosta.