Veropäivä torstaina: julkiset tiedot eivät kerro koko totuutta henkilöiden tuloista – vuonna 2022 miljoonatuloja saaneita oli todellisuudessa lähes 250 enemmän

Verohallinnon tiedote, 4.11.2024

Verohallinto julkaisee vuoden 2023 tuloverotuksen julkiset tiedot torstaina 7.11. Verohallinto muistuttaa, että julkisissa verotiedoissa ei näy henkilön kaikki tulot: esimerkiksi mahdolliset verovapaat etuudet ja pääomatulojen verovapaat osuudet jäävät tietojen ulkopuolelle.

Vuonna 2022 suomalaiset saivat ansiotuloja yhteensä 151,8 miljardia euroa ja pääomatuloja 16,1 miljardia euroa. Julkisissa verotiedoissa kuitenkin näkyi ansiotuloja vain 125,1 miljardia ja pääomatuloja 12,2 miljardia euroa. Näin ollen julkisista tiedoista jäi tilastojen mukaan puuttumaan yhteensä 30,7 miljardia euroa, mikä on noin 18 prosenttia kokonaistuloista. Julkisten tietojen ulkopuolelle jääneiden tulojen osuus on pysynyt kutakuinkin samana viimeiset kymmenen vuotta.

Niin ikään vuoden 2022 julkisten ansio- ja pääomatulotietojen perusteella Suomessa oli 1 255 yli miljoonan tienannutta veronmaksajaa. Sen sijaan kaikkien yhteenlaskettujen ansio- ja pääomatulojen mukaan yli miljoonan tienanneita oli 1 500 henkilöä, eli lähes 250 enemmän.

Ero johtuu siitä, että julkisissa tiedoissa ovat mukana vain ne tulot, joista maksetaan veroja, selvittää Verohallinnon controller Aki Savolainen.

Tuloverotuksen julkiset tiedot perustuvat niihin tietoihin, joita käytetään verotuksen toimittamiseen. Siksi niissä näkyvät vain ne tulot, joista maksetaan veroja, Savolainen kertoo.

Myös vähennykset pienentävät julkisissa tiedoissa näkyvää tuloa

Julkisissa tiedoissa näkyvissä tuloissa on myös huomioitu sekä Verohallinnon viran puolesta tekemät että henkilön itsensä ilmoittamat ja Verohallinnon hyväksymät vähennykset. Tavanomaisia vähennyksiä ovat esimerkiksi tulonhankkimismenot ja matkakulut. Vuonna 2022 merkittävin ansiotuloista tehtävä vähennys oli pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut, yhteensä 8,7 miljardia euroa.
– Julkisissa tiedoissa näkyvät siis veronalaiset tulot vähennysten jälkeen. Ansiotulojen osalta vähennysten vaikutus selittää pitkälti eron todellisten ja julkisissa tiedoissa näkyvien tulojen välillä, Savolainen avaa.
– Pääomatuloissa ero johtuu siitä, että pääomatuloissa on verovapaita osuuksia. Pääomatuloista voi myös tehdä erilaisia vähennyksiä ja niistä voi vähentää tappioita, mikä osaltaan myös selittää eroa.

Julkisissa verotiedoissa näkyvät valtionverotuksessa verotettavat pääomatulot, pääomatuloista vähennettävät tulohankkimiskulut, korot ja tappiot sekä pääomatulojen verovapaat osuudet vv. 2014–2022, miljardia euroa.

Myös verotuksen muutokset nyt julkisia

Tänä vuonna verotustietojen julkisuus laajeni myös muutosverotuksen tietoihin, jotka tulivat julkisiksi verovuodesta 2022 alkaen. Jos henkilön verotuksen lopputulos muuttuu, muutokset julkaistaan niiden tekemistä seuraavan kuukauden 20. päivän jälkeen. Ensimmäisen kerran muutosverotuksen tietoja julkaistiin syyskuussa.

– Vuoden 2022 henkilöverotukseen on tehty tähän mennessä 40 716 muutosta. Useimmiten muutosta haetaan, koska asiakas on unohtanut ilmoittaa jonkun vähennyksen, Aki Savolainen sanoo.

Muutosverotuksen tietoja voi katsella verotoimistojen asiakaspäätteillä.

Lue lisää:

Mitä henkilöasiakkaan tuloverotuksen julkiset tiedot kertovat ja mitä eivät?

Sivu on viimeksi päivitetty 4.11.2024