Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinto huolissaan: Osalla nuorista on riski ajautua harmaan talouden piiriin jopa tietämättään

Verohallinnon tiedote, 9.4.2024

Helppo raha ja luksuselämän ihannointi voivat houkutella nuoria ansaitsemaan tavoilla, jotka eivät kestä viranomaisten tarkastelua. Verohallinnon tuoreessa Rikoksena raha -podcastissa avataan kuvitteellisten, mutta tosielämään perustuvien tarinoiden avulla esimerkkitilanteita, joissa nuoret ovat ajautuneet harjoittamaan harmaata taloutta.

Verohallinto on huolissaan ilmiöstä, jossa osa nuorista joko tietämättömyyttään tai välinpitämättömyyttään ajautuu harmaan talouden toimijaksi.

Tyypillinen esimerkki ovat somealustojen tai virtuaalivaluuttapörssien kautta saadut tulot, jotka jätetään ilmoittamatta Verohallinnolle. Verottajan arvion mukaan valtaosa virtuaalivaluuttatuloja tai alustatalouden tuloja saavista jättää ilmoittamatta kyseiset tulot verotukseen.

Joissakin tapauksissa kyse on siitä, että talousrikolliset käyttävät nuorten tietämättömyyttä tai rahavaikeuksia hyväkseen.

- Ei ole tavatonta, että rikolliset pyytävät pientä rahallista korvausta vastaan käyttöönsä nuoren verkkopankkitunnukset, joita voidaan käyttää rikolliseen toimintaan, sanoo ylitarkastaja Salla Autio Verohallinnosta.

Verohallinto on huhtikuun 2024 alussa julkaissut kolmiosaisen Rikoksena raha -podcastin, jossa kuvataan tarinallisessa muodossa nuorten kohtaamia harmaan talouden tilanteita. Podcastissa esitellyt tarinat ovat kuvitteellisia, mutta ne perustuvat useisiin eri tosielämän tapahtumiin.

Nuuskan diilaaminen voi johtaa suuriin verorästeihin

Podcastin ensimmäisessä jaksossa kerrotaan 18-vuotiaasta Eerosta, joka noutaa palkkiota vastaan tuttavalleen suuren nuuskalastin Torniosta. Poliisi pysäyttää Eeron ja hänen mukanaan olevan Niinan, ja takavarikoi autosta löytyneen liki 100 kilon nuuskalastin.

Eero ja Niina tuomitaan päiväsakkoihin laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä, minkä lisäksi heidän maksettavakseen tulee yli 40 000 euroa valmisteveroja.

- Tarina on hyvä esimerkki siitä, että vaikka tuomio varsinaisesta rikoksesta ei olisi kovin ankara, maksettavaksi voi lisäksi tulla suuri summa veroja, jos rikokseen liittyy veronalaisia tuloja tai esimerkiksi valmisteverolain alaisten tuotteiden kaupallista hallussapitoa, Autio sanoo.

Aution mukaan jakso kuvaa lisäksi nuorten todellisuutta, jossa nuuskan tai sähkötupakkatuotteiden tilaaminen ja edelleen kauppaaminen kaveripiirissä voi olla niin tavallista, ettei siihen ymmärretä liittyvän mitään laitonta tai ainakaan verovelvoitteita.

Some- ja virtuaalivaluuttatulot ilmoitettava verotukseen

Podcastin toinen jakso keskittyy luksuselämää viettävään 22-vuotiaaseen Ainoon. Ainon YouTube-kanava kasvaa muutamassa vuodessa niin suosituksi, että hän alkaa saada sisältöjen tuottamisesta merkittäviä mainos- ja muita tuloja.

Tubettamisesta saamiaan tuloja Aino sijoittaa virtuaalivaluuttoihin, joista muodostuu hänelle toinen merkittävä tulonlähde. Menestyksekkäät sijoitukset ja suosittujen sisältöjen tuottaminen mahdollistavat Ainolle yltäkylläisen elämäntavan, jossa on jatkuvasti varaa juhliin, uusiin merkkivaatteisiin ja matkoihin. Verohallinnolle Aino ei ilmoita some- tai virtuaalivaluuttatulojaan.

Verohallinto saa kuitenkin virtuaalivaluuttapörsseiltä ja alustatalouden toimijoilta tietoa näiden suomalaisasiakkaiden saamista tuloista.

Ainon toimintaan tehdään verotarkastus, jossa hyödynnetään Verohallinnon saamia tietoja. Verotarkastuksen perusteella Ainolle määrätään maksettavaksi pelkästään hänen virtuaalivaluuttakaupoillaan tekemistä voitoista yli 300 000 euroa pääomatuloveroa. Verovelan kuittaamiseksi Ainolta ulosmitataan hänen vasta ostamansa asunto. Lisäksi häntä epäillään törkeästä veropetoksesta.

- Tällaisissa tilanteissa on usein vaikea arvioida, onko kyse tietämättömyydestä vai tahallisesta tulojen ilmoittamatta jättämisestä. Suomessa kuitenkin lähes kaikista tuloista pitää maksaa veroja, vaikka kyse olisikin uudenlaisesta ansaitsemisen muodosta. Tietämättömyyteen vetoaminen ei poista verovelvollisuutta, Autio sanoo.

Tietämättään rikoksia tehtailevan yrityksen vastuuhenkilöksi

Rikoksena raha -podcast kertoo myös rahavaikeuksiin joutuneesta Roopesta, jolle tarjotaan mahdollisuutta lisätuloihin, jos hän antaa verkkopankkitunnuksensa tuntemattomien henkilöiden käyttöön. Roope tarttuu helpon rahan toivossa tarjoukseen.

Rikolliset tekevät Roopesta hänen tietämättään vastuuhenkilön yritykseen, jonka nimissä he huijaavat Verohallinnolta perusteettomia alv-palautuksia. Verohallinto huomaa yrityksen rikollisen toiminnan, jonka jäljet johtavat Roopeen. Vaikka todellista rikollistoimintaa harjoittavat suuremmat tekijät, myös Roope saa tuomion tahallisesta rahanpesurikoksesta.

- Toistaiseksi tietoomme tulee vielä suhteellisen vähän tämänkaltaisia tapauksia, mutta esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa lasten ja nuorten hyväksikäyttö talousrikoksissa on selvästi yleisempää. Siksi Suomessa on tärkeä puuttua ilmiöön nyt, Autio sanoo.

Rikoksena raha -podcast on kuunneltavissa Spotifyssa. Lisäksi jaksot löytyvät verokampus.fi-verkkosivustolta, joka on suunnattu nuorille sekä opettajille ja muille nuorten kanssa työskenteleville.

Aikaisemmin aiheesta:

Verohallinto teki OnlyFans-sisällöntuottajille yli 5 miljoonan tulonlisäykset vuonna 2023 − verkkoalustoilla sisältöä tuottavien valvonta jatkuu tänä vuonna

Sivu on viimeksi päivitetty 9.4.2024