OmaVerossa on käyttökatko viikonloppuna − hoida mahdolliset veroasiasi nyt

Verohallinnon tiedote, 13.11.2024

Järjestelmäpäivityksen vuoksi OmaVero on poissa käytöstä tulevana viikonloppuna eikä siellä voi hoitaa mitään veroasioita. Verohallinto ohjeistaa hoitamaan veroasiat ennen perjantaina alkuillasta alkavaa katkoa.

OmaVeron käyttökatko alkaa perjantaina 15.11. klo 17.00 ja päättyy sunnuntaina 17.11. viimeistään klo 18. OmaVeroon ei pääse enää kirjautumaan perjantaina klo 16.30 alkaen.

Käyttökatkon syynä on järjestelmäpäivitys, jolla Verohallinto valmistautuu ensi vuonna voimaan tuleviin muutoksiin. Päivityksessä ei ole tulossa suuria muutoksia OmaVeron ulkoasuun tai toiminnallisuuksiin, kertoo johtaja Simo Sildén Verohallinnosta.

− Kehitämme OmaVeroa jatkuvasti, jotta veroasioiden hoitaminen verkkopalvelussa olisi entistäkin sujuvampaa. Tämänkertaisen käyttökatkon aikana valmistelemme verotusjärjestelmää niin, että verotukseen ensi vuonna tulevat muutokset saadaan toteutettua, Sildén sanoo.

Ensi vuonna esimerkiksi arvonlisäveron alarajahuojennus poistuu ja verokortti tulee voimaan jo tammikuussa.

Tilaa verokortti ja hae maksuviitteet ennen viikonloppua

Sildén muistuttaa, että käyttökatkon aikana esimerkiksi verokorttia ei voi tilata OmaVerossa. Myöskään veroja ei voi maksaa eikä maksutietoja saa palvelusta katkon aikana.

− Jos on veroja maksettavana, kannattaa hakea maksutiedot ennen katkon alkua OmaVerosta ja maksaa verot omassa verkkopankissa, Sildén sanoo.

Lue lisää:

vero.fi/muutoksia

OmaVerossa käyttökatko 15.–17.11. – hoida veroasiasi ajoissa

Sivu on viimeksi päivitetty 13.11.2024