Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelta 2023 toimitettavaa verotusta varten

Oikean ja yhdenmukaisen verotuksen edistämiseksi Verohallinto antaa Verohallinnosta annetun lain 2 §:n 2 momentin nojalla seuraavat ohjeet käytettäväksi vuodelta 2023 toimitettavaa verotusta varten.

Yhtenäistämisohjeet on tarkoitettu tueksi säännösten tulkinnassa, myös silmällä pitäen niitä tilanteita, joissa joudutaan arvioimaan raha- ja prosenttimääriä. Yksittäistapauksessa verovelvollisen esittämä selvitys on kuitenkin aina ensisijainen verotuksen peruste.

Ohjeeseen on tehty indeksitarkistukset ja eräitä muita tarkennuksia. Ohjetta on myös lyhennetty.

Yhtenäistämisohjeet on valmisteltu Verohallinnon Esikunta- ja oikeusyksikössä yhdessä Verohallinnon asettaman Ohjauksen yhtenäistämistyöryhmän kanssa.

Verohallinnon yksiköt voivat harkintansa mukaan antaa tätä ohjetta täydentäviä yksikkökohtaisia ohjeita. Nämä ohjeet eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa Verohallinnon yhtenäistämisohjeen kanssa eivätkä verotuksen työmenettely- ja valvontaohjeiden kanssa.

1 Verohallinnon yhtenäistämisohjeen sitovuus

Verohallinnolla on velvollisuus edistää oikeaa ja yhdenmukaista verotusta sekä kehittää Verohallinnon palvelukykyä (laki verohallinnosta 2 §:n 2 mom). Tämä ohjausoikeus ja -velvollisuus koskee kaikkea verolainsäädännön tulkintaa. Verohallinto antaa ohjausta Verohallinnon ohjekirjein. Ohjaus on normaalia hallinnollista toimintaa, eikä vaadi yleissäännöksen lisäksi yksilöityjä valtuutussäännöksiä.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan vakiintuneen lausuntokäytännön mukaan verolaissa on vahvistettava verovelvollisuuden suuruuden perusteet niin tarkasti, että viranomaisen harkinta veroa määrättäessä on ns. sidottua harkintaa. Verohallinnon ohjeet, kuten yhtenäistämisohje, tukevat hallintoa tämän sidotun harkinnan käyttämisessä. Yksilölliset olosuhteet on kuitenkin aina huomioitava.

Vaikka ohje sitoo hallintoa ennakkoon yhdenmukaiseen verotuskäytäntöön, se ei sido oikeuskäytäntöä, joten lain sisältö määräytyy lopullisesti vasta oikeuskäytännön kautta. Tarvittaessa ohjetta muutetaan oikeuskäytäntöä vastaavaksi.

2 Henkilökohtaisen tulon verotus

2.1 Työhuonevähennys

Jos verovelvollinen käyttää asuntoaan tai asunnosta erillistä työtilaa tulon hankkimiseen, hän voi vähentää siitä aiheutuneet todelliset vuokra-, valaistus-, lämmitys, korjaus-, siivous- ja kalustekulut sekä rakennuksen hankintamenon poiston tulonhankkimistoiminnan menona. Vähennyksen saaminen edellyttää, että kuluja on tosiasiassa syntynyt ja verovelvollinen pystyy esittämään niistä pyydettäessä luotettavan selvityksen. Lisäksi edellytetään, että verovelvollinen ei ole vähentänyt kuluja muussa yhteydessä. Maa- ja metsätalouden sekä elinkeinotoiminnanharjoittajan työhuonevähennykset ilmoitetaan kyseisen tulon vähennyksenä.

Jos tulon hankkimiseen käytetään omaa asuntoa, tulon hankkimiseen kohdistuvaa osuutta todellisista kustannuksista on yleensä mahdotonta selvittää. Tämän vuoksi vähennys myönnetään lähtökohtaisesti alla olevan taulukon mukaisesti arvioituna:

Vähennyksen peruste	Vähennyksen määrä
Verovelvollinen käyttää asuntoaan jatkuvasti ja kokopäiväisesti tulojensa hankkimiseen tai verovelvollinen tekee tulojensa hankkimiseksi etätyötä kokopäiväisesti ja yli 50 % verovuoden työpäivien kokonaismäärästä.	940 euroa
Verovelvollinen käyttää asuntoaan jatkuvasti, mutta vain osapäiväisesti tulojensa hankkimiseen tai verovelvollinen tekee tulojensa hankkimiseksi etätyötä säännöllisesti, mutta enintään 50 % verovuoden työpäivien kokonaismäärästä.	470 euroa
Verovelvollinen käyttää asuntoaan satunnaisten tulojen hankkimiseen muissa kuin yllä mainituissa tilanteissa tai verovelvollinen tekee etätyötä vain satunnaisesti.	235 euroa

Työhuonevähennys on verovelvolliskohtainen. Työhuonevähennyksen suuruutta arvioidaan siten itsenäisesti myös puolisoiden osalta.

Työhuonevähennys voidaan tehdä kaikista niistä tuloista, joiden hankintaan asuntoa tai työhuonetta on käytetty. Esimerkiksi jos verovelvollinen käyttää työhuonetta maa- ja metsätalouden tulojen hankintaan, hänelle voidaan myöntää työhuonevähennys molemmista tuloista. Työhuonevähennys voidaan tehdä sekä ansio- että pääomatulosta, jos työhuonetta on käytetty kummankin tulolajin tulon hankintaan. Myönnettyjen kaavamaisten työhuonevähennysten yhteismäärä voi kuitenkin olla enintään 940 euroa verovuodessa, jos verovelvollinen ei esitä selvitystä tätä suuremmista todellisista kustannuksista. Jos verovelvollinen tekee vähennyksen todellisten kulujen perusteella, kulut jaetaan eri tulojen kesken sen mukaan, mikä osuus työhuonevähennyksestä kohdistuu kullekin tulolle.

2.2 Lehdenjakajien matkakulut

Lehdenjakajien matkakulut jaetaan kahteen osaan. Matkat asunnolta jakopaikalle vähennetään asunnon ja työpaikan välisinä matkakuluina. Vähennys myönnetään oman auton käytön mukaan, koska julkisia kulkuneuvoja ei yleensä ole käytettävissä työn alkamisajankohtana aamuyöstä. Vähennyksen määrä 0,30 €/km on vuonna 2023 säädetty tilapäisesti suoraan tuloverolaissa (TVL 93 §:n 2 mom).

Matkakulut jakopiireillä vähennetään tulonhankkimiskuluina todellisten kulujen mukaan, jos lehdenjakaja esittää luotettavan selvityksen auton kokonaiskuluista ja ajetuista kilometrimääristä. Muussa tapauksessa vähennyksenä voidaan hyväksyä enintään 0,53 €/km. Korotettu vähennysmäärä perustuu ajon poikkeukselliseen luonteeseen. Jatkuva pienin välimatkoin tapahtuva pysähtely kuluttaa sekä autoa että polttoainetta tavanomaista ajoa enemmän. Jos työnantaja on maksanut matkakulukorvauksia jakopiireiltä, ne vähennetään korotetusta vähennysmäärästä (0,53 €/km). Korotettua matkakuluvähennystä ei siis saa tehdä korvattujen matkojen lisäksi.

2.3 Matkakustannusten ja lisääntyneiden elantomenojen arviointi

2.3.1 Matkakustannuksia koskevat Verohallinnon ohjeet

Matkakustannusten vähentämisestä ja korvaamisesta on seuraavat ohjeet:

• Matkakustannusten vähentäminen palkansaajan verotuksessa
• Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa
• Erityisalalla työskentelevän matkakustannukset
• Metsätalouden matkakustannukset
• Liikkeen- ja ammatinharjoittajien sekä maataloudenharjoittajien matkakustannusten vähentäminen
• Elinkeinoyhtymän osakkaan matkakulut
• Matkakulut maatalousyhtymän ja maataloutta harjoittavan kuolinpesän verotuksessa

2.3.2 Matkustamiskustannusten arviointi

Edellä luetelluissa Verohallinnon ohjeissa mainitaan useita sellaisia tilanteita, joissa verotuksessa vähennetään todelliset ajoneuvokulut. Jos vähennykseen oikeuttavien ajojen määrä on selvitetty ja niistä on aiheutunut kustannuksia, mutta kustannusten todellista määrää ei pystytä selvittämään, ajoneuvokuluina vähennetään yleensä määrä, joka on Verohallinnon vuosittain matkakuluvähennyksen määrästä antaman päätöksen mukainen.  Kuitenkin oman auton käytön ajoneuvokuluina voidaan vähentää tuloverolain 93 §:n 2 momentissa vuodelle 2023 säädetyn mukainen 0,30 €/km. Verohallinnon päätöksessä matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa vahvistetut määrät ovat: moottoripyörä 0,20 €/km, mopo 0,11 €/km ja polkupyörä 100 €/vuosi.

Jos verovelvollinen on käyttänyt muuta kuin edellä mainittua kulkuneuvoa, ajoneuvokuluina voidaan muun selvityksen puuttuessa vähentää Verohallinnon päätöksessä verovapaista matkakustannusten korvauksista esitetyt korvausten enimmäismäärät (vuonna 2023 esimerkiksi mönkijä 1,21 €/km, moottorivene enintään 50 hv 0,93 €/km, autoon kiinnitetty peräkärry 0,09 €/km, käyttöetuauton käyttövoimakulut 0,14 €/km).

2.3.3 Lisääntyneiden elantomenojen arviointi

Verovelvollinen voi vähentää tulonhankkimismenoina tilapäisestä työmatkasta aiheutuneet ylimääräiset elantomenot, jotka johtuvat tulon hankkimisesta ja joista verovelvollinen ei ole saanut korvausta. Vähentäminen edellyttää, että työmatkasta on aiheutunut menoja, jotka ylittävät verovelvollisen tavanomaiset elantomenot. Tavanomaiset elantomenot eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia kuluja.

Verovelvollinen voi vaatia vähennystä joko todellisen kulujen perusteella tai kaavamaisesti lasketun arvon perusteella:

1. Vähennys todellisten kulujen perusteella
   

   Verovelvollinen voi vähentää työmatkakohtaisesti tositteisiin perustuvista lisääntyneistä elantomenoista sen osan, joka ylittää hänen tavanomaiset elantomenonsa. Tavanomaisina elantomenoina, joiden ylittävä määrä oikeuttaa vähennykseen, voidaan muun selvityksen puuttuessa pitää 12 euroa työpäivältä.

2. Vähennys kaavamaisesti lasketun arvon perusteella
   

   Jos verovelvolliselle on aiheutunut lisääntyneitä elantomenoja, mutta hän ei pysty selvittämään niiden todellista määrää, vähennyksen määrä voidaan arvioida. Arvioituna kaavamaisena elantomenojen lisäyksenä pidetään kotimaassa yli 6 tuntia kestäneellä matkalla 17 euroa ja yli 10 tuntia kestäneellä matkalla 32 euroa vuorokaudessa. Kaavamaisen vähennyksen edellytyksenä on lisäksi, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty, ja yli 5 kilometrin päässä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

   Jos yli 10 tuntia kestänyt työmatka on tehty ulkomaille, lisääntyneiden elantomenojen määrä voidaan arvioida noudattaen palkansaajan ulkomaanpäivärahoista säädettyjä perusteita ja summia. Jos verovelvollinen kuitenkin asuu ulko­mailla kodinomaisissa olosuhteissa (esim. opettajien Fulbright-vaihto), lisääntyneiden elantomenojen määränä voidaan pitää muun selvityksen puuttuessa puolta kyseisen maan ulkomaan päivärahan määrästä.

   Verohallinnon ohjeessa Matkakustannusten vähentäminen palkansaajan verotuksessa on kerrottu tarkemmin lisääntyneiden elantomenojen vähentämisestä ja vähentämisen edellytyksistä. Niin sanotuilla erityisaloilla työskentelevän palkansaajan, jolla ei ole varsinaista työpaikkaa, lisääntyneiden elantokustannusten vähentämistä on käsitelty  Verohallinnon ohjeessa Erityisalalla työskentelevän matkakustannukset. Vähennyksen määrä päivittäisiltä matkoilta on sama kuin Verohallinnon päätöksessä verovapaista matkakustannusten korvauksista vahvistettu verovapaan ateriakorvauksen määrä (12 euroa/työpäivä vuonna 2023), ellei palkansaaja esitä luotettavaa selvitystä tätä suuremmista lisääntyneistä elantokustannuksista.

2.4 Veronmaksukyvyn alentumisvähennys

Verovelvollinen voi tietyissä tilanteissa vaatia puhtaasta ansiotulosta veronmaksukyvyn alentumisvähennystä. Vähennyksen perusteista ja edellytyksistä sekä määristä eri tilanteissa on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Verotettavan tulon laskeminen henkilöverotuksessa.

Veronmaksukyvyn alentumisvähennystä ei yleensä voida myöntää täysimääräisenä, jos yksinäisen verovelvollisen vuositulon määrä ylittää 17 500 euroa tai puolisoiden yhteenlaskettu vuositulon määrä ylittää 26 500 euroa. Vähennystä ei myönnetä osittaisenakaan, jos yksinäisen verovelvollisen vuositulon määrä ylittää 27 000 euroa tai puolisoiden yhteenlaskettu vuositulon määrä ylittää 40 000 euroa. Edellä mainittuja tulorajoja korotetaan 2 500 eurolla jokaista verovelvollisen huollettavana olevaa lasta kohti.

Vuositulolla tarkoitetaan verovelvollisen puhtaiden ansiotulojen ja pääomatulojen yhteismäärää. Varallisuus on tulorajojen lisäksi otettava huomioon ratkaistaessa vähennyksen myöntämistä.

Yksinomaan suurten sairauskulujen perusteella vähennys myönnetään, edellyttäen, että tuloverolain 98 §:n 2 momentin edellytykset täyttyvät, eivätkä yllä mainitut tulorajat sitä estä, yleensä seuraavasti:

Taulukko veronmaksukyvyn alentumisvähennyksestä

sairauskulujen kokonaismäärä €	vuositulon määrä € yksinäinen henkilö / puolisot yhteensä
	alle 13000 / 20500	13000-14500 / 20600-23000	14600-17500 / 23100-26500	17600-21000 / 26600-31000	21100-23500 / 31100-35000	23600-27000 / 35100-40000
700 - 900	200	0	0	0	0	0
901 – 1200	300	200	0	0	0	0
1201 - 1500	500	300	200	0	0	0
1501 – 1800	700	500	300	200	0	0
1801 – 2100	900	700	500	300	200	0
2101 – 2400	1 000	900	700	500	300	200
2401 – 2700	1 200	1 000	900	700	500	300
2701 – 3100	1 400	1 200	1 000	900	700	500
3101 – 3500	1 400	1 400	1 200	1 200	900	700
3501 -	1 400	1 400	1 400	1 200	1 200	900

Kaikista tulorajoista voidaan tapauskohtaisen harkinnan ja esitetyn selvityksen perusteella poiketa.

Jos verovelvollisen tulot ylittävät taulukossa mainitut ylimmät tulorajat, veronmaksukyvyn alentumisvähennys sairauskulujen perusteella harkitaan tapauskohtaisesti.

Jos perheessä on huollettavana kehitysvammainen alaikäinen lapsi ja perheen veronalaiset kokonaistulot ovat alle 29 000 euroa, veronmaksukyvyn alentumisvähennyksenä vähennetään 1 100 euroa. Jos tulot ovat 29 100–57 000 euroa, vähennys on 700 euroa. Jos tulot ovat yli 57 000 euroa, vähennystä ei myönnetä. Erityistilanteissa vähennys voi olla edellä mainittua suurempi.

3 Elinkeinoverotus

3.1 Matkakulujen arviointi muun selvityksen puuttuessa

Matkakulujen arviointia käsitellään ohjeen kohdassa 2.3.

3.2 Lahjoitukset yleishyödylliseen tarkoitukseen

Arvoltaan vähäiset raha- tai esinelahjoitukset yleishyödylliseen ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen voidaan katsoa suhdetoiminnan luonteisiksi menoiksi, jotka ovat vähennyskelpoisia verotuksessa. Tällaisia lahjoituksia yritys saa vähentää enintään 850 euroa lahjoituksensaajaa kohti. Lahjoitus poliittiseen tarkoitukseen ei ole kuitenkaan miltään osin vähennyskelpoinen.

Lahjoitukset yleishyödylliseen tarkoitukseen eivät edellä mainitun vähäisen arvon ylittävältä osin ole vähennyskelpoisia verotuksessa, koska ne on annettu lähinnä hyväntekeväisyystarkoituksessa eivätkä edistä elinkeinotoimintaa. Yhteisömuotoinen yritys saa kuitenkin tietyin edellytyksin vähentää tulostaan tieteen, taiteen tai suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistävään tarkoitukseen antamansa rahalahjoituksen. (Ks. tarkemmin Lahjoitusvähennys yhteisöverotuksessa-ohje).

4 Maa- ja metsätalouden tuloverotus

4.1 Eräät vähennykset ja menojen korjauserät

Arvioidut määrät eivät sisällä arvonlisäveron osuutta. Arvioon perustuvan menon osalta ei voi tehdä laskennallista alv-vähennystä, sillä alv-vähennyksen on perustuttava tositteeseen. Vähennyskelpoisissa menoissa olevia eriä tuloverotuksessa tuloutettaessa täytyy myös arvonlisäveron osuus vastaavasti ottaa huomioon arvonlisäverolaskelmassa korjauseränä.

4.1.1 Matkakulujen arviointi muun selvityksen puuttuessa

Matkakulujen arviointia käsitellään ohjeen kohdassa 2.3.

4.1.2 Maatalouden tulonhankkimistoiminnassa tarjotut ateriat

Maatalouden tulonhankkimistoimintaan liittyville työntekijöille, lomittajille ja vastaaville henkilöille maatilalla tarjotun ruokailun ostoelintarvikkeiden menoiksi arvioidaan yksityiskohtaisen selvityksen puuttuessa 8 €/päivä henkilöä kohden (Verohallinnon päätös vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista 10 §). Annettujen etujen määrästä ja saajista tulee olla selvitys muistiinpanoissa.

4.1.3 Vesimaksut

Yksityistalouden vedenkulutuksena voidaan tavanomaisissa olosuhteissa pitää noin 40 m³/henkilö/vuosi.

4.1.4 Sähkö- ja lämmityskulut

Jos maatalouden ja yksityistalouden sähkökuluja ei ole erikseen mitattu, kulujen jakaantuminen on arvioitava. Yksityistalouden sähkönkulutus on yleensä helpommin määriteltävissä kuin maatalouden kulutus. Yksityistalouden kulutukseen vaikuttavat perheenjäsenten lukumäärä, ikä, lämmitysjärjestelmä ja sähkövarustetaso. Ilman sähkölämmitystä kotitalouden sähkönkäyttö vaihtelee keskimäärin 5 000–10 000 kilowattituntiin vuodessa.

Tavanomaisissa olosuhteissa ilman lämmitystä voidaan yksityistalouden osuudeksi sähkömenoista arvioida 14,76 euroa vuodessa asuinpinta-alan neliömetriä kohti (Verohallinnon päätös vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista, 5 §, muutettuna vuosiarvoksi). Oman asunnon sähkölämmityksen osuudeksi menoista voidaan arvioida muun selvityksen puuttuessa keskimäärin 10 €/m²/v.

Asunnon lämmityksessä polttoöljyn kulutuksena voidaan pitää tavanomaisissa olosuhteissa 18 l/m²/vuosi.

4.1.5 Työhuonevähennys

Työhuonevähennystä käsitellään ohjeen kohdassa 2.1.

4.1.6 Moottorikelkasta, mönkijästä ja traktorin metsäkäytöstä aiheutuneet kulut

Jos maa- tai metsätaloudessa käytetään moottorikelkkaa tai mönkijää, näiden koneiden maatalous- tai metsätalouskäytöstä aiheutuneet kulut vähennetään pääsääntöisesti käyttötuntien perusteella laskettuna osuutena niiden kokonaiskuluista. Sama koskee traktorin metsätalouskäyttöä.  Muun selvityksen puuttuessa kuluiksi voidaan arvioida moottorikelkasta ja mönkijästä 15 €/käyttötunti ja traktorista 12 €/käyttötunti. Jos traktoria käytetään puutavaran kuljetukseen, kulut arvioidaan tämän ohjeen kohdassa 4.1.9 esitettyjen puutavaralajikohtaisten konekustannusten mukaan. Jos traktori kuuluu maatalouden kalustoon, maatalouden verotuksessa tulee tehdä vastaava tuloutus.

4.1.7 Moottori- ja raivaussahasta aiheutuneet kulut

Moottori- tai raivaussahasta aiheutuneet kulut vähennetään maatalouden kuluina ainoastaan maatalouskäyttöä vastaavalta osalta, arvioituna enintään (85 €/vuosi). Metsätalouden verotuksessa tulee tehdä vastaava tuloutus, jos saha kuuluu metsäkalustoon.

4.1.8 Maataloudessa käytetyn omasta metsästä otetun puun arvo

Oman tilan metsästä yksityistalouden rakennusten tai rakennelmien rakentamiseen tai korjaamiseen otetun puutavaran arvona voidaan muun selvityksen puuttuessa käyttää seuraavia eri puutavaralajien keskimääräisistä hankintahinnoista johdettuja kantoraha-arvoja. Samoja arvoja voidaan käyttää omasta metsästä maatalouden käyttöön otetun puutavaran osalta silloin, kun puutavaraa käytetään maataloudessa muuhun kuin maatalouden tuotantorakennusten rakentamiseen tai korjaamiseen.

Mäntytukki 57 €/m³
Kuusitukki 61 €/m³
Koivutukki 64 €/m³
Mäntykuitu 20 €/m³
Kuusikuitu 21 €/m³
Koivukuitu 22 €/m³

Polttohakkeen (rankahake) kantoraha-arvona voidaan käyttää 1,70 €/m³ tai 0,68 €/irto-m³.

4.1.9 Hankintatyön arvo ja maataloustraktorin ja sen lisälaitteiden menojen korjauserä

Hankintatyön arvoja ja ns. korjauseriä (maatalouden konekaluston metsäkäytöstä aiheutuva maatalouden menojen pienentämistarve ja vastaava metsätalouden menojen lisäys) laskettaessa voidaan, jos verovelvollinen ei ole antanut tarkempaa selvitystä, käyttää alla olevia keskimääräisiä arvoja ja yksikkökustannuksia (€/m³).

Laskennassa käytetään alla mainittuja muuntolukuja ja kertoimia.

Klapit:	1 kiintokuutiometri (m3) = 1,5 pinokuutiometriä (p-m³)                                       = 2,5 irtokuutiometriä (i-m³) 1 irtokuutiometri            = 0,4 m³
Ranka:	1 runko = 0,020 m3
Hake:	1 kiintokuutiometri (m3) = 2,5 irtokuutiometriä (i-m³) 1 irtokuutiometri = 0,4 m3 1 megawattitunti (MWh) = 1,25 i-m3 = 0,5 m3

Hankintatyön arvo taulukossa

Puutavaralaji	Työn arvo Valmistus	Työn arvo Kuljetus	Konekustannus Kuljetus
Mäntytukki	6,19	2,43	3,65
Mäntykuitu	14,30	2,51	3,76
Kuusitukki	7,99	2,46	3,68
Kuusikuitu	14,96	2,66	3,99
Koivutukki	5,90	2,79	4,19
Koivukuitu	13,23	2,93	4,40
Energiapuu (kokopuu)	8,82	4,57	6,85
Halot ja klapit	29,98	2,93	4,40
Haketus	4,68
Hake		2,93	4,40

Ellei puutavaralajista ole selvitystä, konekustannuksena kuljetuksessa käytetään 4,40 €/m³.

Kun maataloustraktoria käytetään metsätalouden kalustoon kuulumattomien lisävarusteiden kanssa, korjauseränä voidaan käyttää 12,00 €/tunti.

4.1.10 Hevosista aiheutuneiden kulujen korjauserä

Jos maatilan tuotteilla on ruokittu hevosta, joka ei kuulu maatalouden tulolähteeseen, maatalouden tuotantokustannusmenoista vähennetään muun selvityksen puuttuessa hevosen osalta 1 000 € ja varsan osalta 500 € vuodessa.

4.2 Maataloustuotteiden siirtoarvot

Maatalouden tuotteiden (heinä, vilja, kotieläintuotteet) siirtoarvona käytetään paikallisia myyntihintoja silloin, kun tuotteita siirretään tulolähteestä toiseen.

5 Varojen arvostaminen eräissä tapauksissa

5.1. Tonttimaa maatilalla

Maatilalla oleva tonttialue jaetaan, milloin muuta selvitystä ei ole, asuinrakennuksen tontiksi ja maatalousrakennusten rakennuspaikaksi siten, että tonttialueesta katsotaan asuinrakennuksen tontiksi puolet, kuitenkin enintään 10 000 m². Muu osa katsotaan rakennuspaikaksi.                     

Maatilalla olevien erottamattomien rakennettujen lomamökkitonttien, joiden pinta-alaa ei ole veroluokituksessa selvitetty, pinta-alana pidetään muun selvityksen puuttuessa 2 000 m².

Maatilalla olevien sellaisten maatalouden tuotantorakennusten rakennuspaikkojen, joiden pinta-alaa ei ole veroluokituksessa selvitetty, pinta-alana pidetään muun selvityksen puuttuessa 2 000 m². Metsätalouden tuotantorakennusten rakennuspaikkojen pinta-alana pidetään muun selvityksen puuttuessa 500 m².

Kun maatilalta luovutetaan maata rakennusmaaksi, uusien, alle 10 000 m²:n suuruisten tonttien pinta-alat vähennetään maatilan metsämaan pinta-alasta, ellei selvitystä tontin sijainnista muun maankäytön alueella esitetä.

5.2 Eräiden rakennusten jälleenhankinta-arvo

Rakennusten jälleenhankinta-arvo määrätään valtiovarainministeriön vuosittain antaman asetuksen mukaan. Niiden rakennusten jälleenhankinta-arvona, joihin po. asetus ei sovellu, pidetään 75 % vastaavan rakennuksen rakennuskustannuksista.

Seuraavien rakennustyyppien jälleenhankinta-arvona käytetään alla olevia arvoja, jotka ovat 75 % keskimääräisistä rakennuskustannuksista:

1. Kasvihuoneet

Kasvihuoneiden jälleenhankinta-arvot

	Rakennuskustannus euroa/m²
lasiteräsrunko lämmitys- ja kastelulaitteilla	152,20
ilman	108,89
muovipuurunko lämmitys- ja kastelulaitteilla	79,13
ilman	50,42
akryylikate/teräsrunko lämmityslaitteella	221,82

2. Siilot (viljan säilytykseen)

Viljasiilojen jälleenhankinta-arvot

Pyöreät teräsrakenteiset	Siilon halkaisija m	Rakennuskustannus euroa/siilo-m³
pohjarakenteesta riippumatta	3 tai alle	111,77
pohjarakenteesta riippumatta	3–10	porrastetusti 111,77–47,88
pohjarakenteesta riippumatta	10 tai yli	47,88
Pyöreät betoniset	Siilon halkaisija m	Rakennuskustannus euroa/siilo-m³
- tasapohjaiset	ei merkitystä	67,65
- suppilopohjaiset	ei merkitystä	84,56
Suorakulmainen pohja	Siilon halkaisija m	Rakennuskustannus euroa/siilo-m³
kaikki materiaalit	ei merkitystä	127,50

3. Ylipainehallit

Ylipainohallien 1000 - 5000 m²  jälleenhankinta-arvot

	Hallin pinta-ala 1 000–5 000 m2
lämmin	159,93–105,76 euroa/m2
kylmä	71,40–59,32 euroa/m2

4. Kalliosuojat

Väestönsuojiksi rakennettujen kalliosuojien jälleenhankinta-arvona käytetään 5 000 m³ saakka 465,46 euroa/m³. Jos tilavuus on yli 5 000 m³, alennetaan kultakin 5 000 m³:n jaksolta kuutiohintaa  9,15 euroa/m³.

Muuhun käyttöön kuin väestönsuojiksi rakennettujen kalliosuojien (esim. nestemäisten polttoaineiden varastot) jälleenhankinta-arvona käytetään 50 000 m³ saakka  101,16 euroa/m³. Jos tilavuus on yli 50 000 m³, mutta enintään 160 000 m³, alennetaan kuutiohintaa 3,957 eurolla kutakin 10 000 m³:ä kohti. Jos tilavuus on yli 160 000 m³, ylittävältä osalta käytetään kuutiohintana 57,66 euroa/m³.

5. Ruokalat

Perusarvo on 301,22 euroa/m³. Jos ruokala on kevytrakenteinen ja keittiö- ja kylmäsäilytystiloja on vähän, perusarvosta vähennetään 37,83 euroa/m³.

6. Pysäköintitalot

Pysäköintitalojen jälleenhankinta-arvot

	euroa/autopaikka
monikerroksinen	16 360,77
kaksikerroksinen, yläkerros kattamaton	5 105,18

7. Uimahallit

Uimahallin jälleenhankinta-arvona käytetään 1 328,15 €/m².

8. Jäähallit

• betonirakenteiset (yli 4 000 m³) 229,27 euroa/m³
• pienet (enintään 4 000 m³), joissa kantavat rakenteet edellisiä kevyemmät 1 173,59 euroa/m²

5.3 Keskeneräinen rakennus

Keskeneräisen rakennuksen arvo lasketaan Valtiovarainministeriön rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteista antaman asetuksen perusteella siten kuin rakennus olisi valmis. Näin saadusta arvosta rakennuksen verotusarvoksi otetaan rakennuksen valmiusastetta vastaava osa.

Rakennuksen valmiusasteeksi verovuoden lopussa voidaan katsoa rakennuksen aloittamis- ja valmistumispäivän perusteella seuraavat prosenttiosuudet, jollei verovelvollinen ole esittänyt muuta selvitystä:

Aloituspäivä	Valmistumispäivä	Valmiusaste
verovuonna	ennen 1.3. seuraavana vuonna	80 %
verovuonna	1.3. tai sen jälkeen seuraavana vuonna	50 %

Toissijaisesti keskeneräiset rakennukset voidaan arvostaa rakennuskustannusten perusteella. Tätä tapaa käytetään kuitenkin vain, jos arvostuksen pohjaksi tarvittavia rakennuksen ominaisuustietoja ei voida selvittää. Verotusarvoksi vahvistetaan tällöin 75 % verovuoden loppuun mennessä kertyneistä rakennuskustannuksista.

pääjohtaja Markku Heikura

johtava asiantuntija Elena Vigren