Tuloverotilastot 2023: Kotitalousvähennyksen käyttö laski ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen

Verohallinnon tiedote, 4.12.2024

Joka kolmas Espoon Suvisaaristossa asuva hyödynsi kotitalousvähennystä viime vuonna. Verohallinto julkaisee tänään tilastoja vuoden 2023 verotuksesta.

Vuonna 2023 ansiotuloista tehtiin vähennyksiä yhteensä 34,9 miljardia euroa, pääomatuloista lähes 1,8 miljardia (+18,9 %) ja suoraan veroista tasan 5 miljardia (-0,2 %).

Vuonna 2023 Verohallinto myönsi kotitalousvähennystä kaikkiaan 519 miljoonaa euroa (-1,1 %) 508 000 henkilölle (-2,5 %). Maksimiarvon 3 500 euroa sai kaikkiaan 10 366 henkilöä eli 2 prosenttia kotitalousvähennyksen saajista.

- Viimeisen vuosikymmenen aikana tämä oli ensimmäinen kerta, kun kotitalousvähennyksen käyttö laski, jos mukaan ei lasketa poikkeuksellista ensimmäistä koronavuotta 2020. Syynä lienee inflaatio ja kuluttajien heikentynyt ostovoima, jotka vähensivät kotitalousvähennykseen oikeuttavien palveluiden ostoja, kertoo ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta.

Ylivoimaisesti suosituin kotitalousvähennykseen oikeuttavista työlajeista oli tuttuun tapaan perusparannus- ja kunnostustyö, jonka kustannusten osuus kaikista kotitalousvähennyksen kustannuksista oli 74 prosenttia.

Yli 70-vuotiaat hyödyntävät kotitalousvähennystä eniten kotitaloustyöhön. Kunnossapito- ja perusparannustyön osuus kotitalousvähennyksestä oli suurin 60-69-vuotiaiden keskuudessa.

Kotitalousvähennyksen käyttö painottuu suurituloisiin. Yli 200 000 euroa tienanneissa kotitalousvähennystä sai 56 % asiakkaista. Heillä keskimääräinen vähennys oli 1 822 euroa. Vastaavasti alle 20 000 euroa tienanneissa kotitalousvähennyksen sai 2 % asiakkaista. Vähennyksen keskiarvo heillä oli 882 euroa.

Yli 200 000 euroa tienanneissa kotitalousvähennystä vuonna 2023 sai 56 % asiakkaista. Heillä keskimääräinen vähennys oli 1 822 euroa. Vastaavasti alle 20 000 euroa tienanneissa kotitalousvähennyksen sai 2 % asiakkaista. Vähennyksen keskiarvo heillä oli 882 euroa.

Euromääräisesti merkittävimmät vähennykset ovat automaattisesti tehtävät vähennykset eli työtulovähennys (vuonna 2023 yht. 4,2 miljardia euroa) sekä eläketulovähennys (vuonna 2023 yht. 8,1 miljardia) ja pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut (vuonna 2023 yht. 9,2 miljardia).

Erikseen haettavista vähennyksistä useimmiten vähennettiin työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja ja työttömyyskassamaksuja. Euromääräisesti eniten vähennyksiä tehtiin työmatkakuluista.

Suosituimmat erikseen haettavat vähennykset hakijamäärän mukaan vuonna 2023

  Saajien lukumäärä Myönnetty määrä, milj. euroa
Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ja työttömyyskassamaksut (tuloista tehtävä vähennys) 

2 033 387 
(-0,2 %) 

578
(+0,2 %)  

Työmatkakulut (tuloista tehtävä vähennys) 

 758 158
(-0,2 %) 

1 879
(-0,9 %)

Kotitalousvähennys  (veroista tehtävä vähennys) 

508 464
(-2,5 %)

519
(-1,1 %)

Työhuonevähennys (tuloista tehtävä vähennys) 

 391 295 
(-1,1 %) 

343
(
-0,3 %)  

Postinumerokohtaisia nostoja tilastoista: Santahaminan asukkaat vähensivät työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja kaksinkertaisesti muuhun maahan verrattuna

Koko maan tasolla kotitalousvähennyksen vuonna 2023 sai yhdeksän prosenttia verovelvollisista. Eniten kotitalousvähennystä hyödynnettiin Espoon Suvisaaristossa, jossa vähennys myönnettiin lähes joka kolmannelle (29 %). Kotitalousvähennystä hyödynnettiin paljon myös Westendin (26 %) ja Friisilän (25 %) postinumeroalueilla.

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja tai työttömyyskassamaksuja vuonna 2023 vähensi 37 prosenttia kaikista asiakkaista. Eniten vähennystä hyödynnettiin Helsingin Santahaminassa, jossa kolme neljäsosaa asukkaista (74 %) vähensi niitä verotuksessaan. Toiseksi eniten vähennystä hyödynnettiin Oulun Hiukkavaarassa (62 %) ja kolmanneksi eniten Rauman Monnanummella (57 %).

Postinumero  Moniko postinumero-alueen asiakkaista vähensi työmarkkina-järjestöjen jäsenmaksuja tai työttömyys-kassamaksuja Euromäärä Lukumäärä Keskiarvo Mediaani
Koko maa 37 % 577 776 270 2 033 387 284   270
00860 Santahamina (091 Helsinki, 01 Uusimaa) 74 % 83 921   190 442 471
90670 Hiukkavaara (564 Oulu, 17 Pohjois-Pohjanmaa) 62 % 852 246 3 026 282 276
26720 Monnanummi (684 Rauma, 04 Satakunta) 57 % 65 553 171 383 398
80780 Kontioniemi (276 Kontiolahti, 12 Pohjois-Karjala)  55 % 59 486 188 316 315
90630 Korvensuora (564 Oulu, 17 Pohjois-Pohjanmaa)  55 % 1 098 629 3 830 287 288
41930 Kuohu (592 Petäjävesi, 13 Keski-Suomi)  55 % 23 045 77 299 277
71480 Kurkimäki (297 Kuopio, 11 Pohjois-Savo) 54 % 179 000 542 330 354
99130 Sirkka-Rauhala (261 Kittilä, 19 Lappi)  54 % 194 564 744 262 116
90540 Kuivasjärvi (564 Oulu, 17 Pohjois-Pohjanmaa) 54 % 1 584 632 5 635 281 285
80710 Lehmo (276 Kontiolahti, 12 Pohjois-Karjala)  54 %  867 583 2 784 312 318

Työmatkakuluja vähensi 14 prosenttia koko maan verovelvollisista. Eniten matkakuluja vähensivät Sodankylän Kelujärven postinumeroalueen asukkaat, joista lähes puolella (46 %) oli vähennyksiin oikeuttavia työmatkakuluja. Myös Kuopion Kurkimäen ja Seinäjoen Halkosaaren postinumeroalueilla matkakuluvähennykset olivat yleisiä (44 %).

Postinumeroalueista työhuonevähennystä hyödynnettiin eniten Kirkkonummen Sundsbergissä, jossa vähennys myönnettiin 25 prosentille asukkaista. Työhuonevähennys oli yleistä myös Espoossa (Friisilä, Uusmäki, Mankkaa, Nöykkiönpuro), Kauniaisissa (Sepänkylä-Kuurinniitty), Vantaan Ylästössä sekä Helsingin Kalasatamassa, joissa noin joka viides hyödynsi työhuonevähennyksen.

Tarkempia tilastoja vero.fi:ssä

Lisää tilastoja vuoden 2023 verotuksesta löydät vero.fi:ssä julkaistuista tilastoartikkeleista:

Voit myös tarkastella tilastoja esimerkiksi postinumerotasolla Verohallinnon avoimesta tietokannasta: Tilastotietokanta

Sivu on viimeksi päivitetty 4.12.2024