Verohallinnon päätös rakentamiseen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta

Antopäivä
16.9.2019
Diaarinumero
VH/1950/00.01.00/2019
Voimassaolo
1.11.2019 - Toistaiseksi

Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 15 b §:n 5 momentin, 15 c §:n 3 momentin, 15 d §:n 4 momentin ja 22 §:n 5 momentin, sellaisina kuin niistä ovat 15 b §:n 5 momentti, 15 d §:n 4 momentti ja 22 §:n 5 momentti laissa 363/2013 sekä 15 c §:n 3 momentti laeissa 363/2013 ja 1065/2016, nojalla päättänyt:

1 §

Työmaan päätoteuttajan velvollisuus antaa työntekijöitä koskevat tiedot

Yhteisen rakennustyömaan pääurakoitsijan, muun päätoteuttajan tai jos päätoteuttajaa ei ole, rakennuttajan, on toimitettava Verohallinnolle tiedot rakennustyömaalla työskentelevistä työntekijöistä ja itsenäisistä työnsuorittajista samoin kuin työnantajista ja vuokratyönteettäjistä, jos rakennushankkeen työmaakohtainen yhteenlaskettu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa ylittää 15 000 euroa. Tiedot on annettava kuukausittain viimeistään kohdekuukautta toiseksi seuraavan kuukauden viidentenä päivänä.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun tiedonantovelvollisen on ilmoitettava:

  1. tiedonantovelvollista koskevat yksilöintitiedot sekä yhteyshenkilö yhteystietoineen;
  2. työmaan sijainti;
  3. työntekijää koskevat yksilöintitiedot;
  4. tieto, onko työntekijä työsuhteinen, vuokratyöntekijä, ammatinharjoittaja vai palkaton harjoittelija tai talkootyön tekijä;
  5. työnantajaa koskevat yksilöintitiedot sekä työnantajan edustaja tai yhteyshenkilö yhteystietoineen;
  6. vuokratyönteettäjää koskevat yksilöintitiedot.

2 §

Rakentamispalvelun tilaajan velvollisuus antaa urakkaa koskevat tiedot

Rakentamispalvelun tilaajan on annettava Verohallinnolle tiedot niistä yrityksistä, jotka suorittavat tilaajalle arvonlisäverolaissa tarkoitettua rakentamispalvelua taikka rakennustelineiden pystytys- tai purkutyötä tai jotka vuokraavat tilaajalle työvoimaa edellä mainittuihin tarkoituksiin, jos sopimuksen yhteenlaskettu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa ylittää 15 000 euroa. Tiedot on annettava joko työmaakohtaisesti tai sopimuskohtaisesti. Tiedot on annettava kuukausittain siltä kuukaudelta, jonka aikana työ on aloitettu sekä niiltä kuukausilta, joilta urakoitsija laskuttaa urakkasopimuksen perusteella. Tiedot on annettava viimeistään kohdekuukautta toiseksi seuraavan kuukauden viidentenä päivänä. Tietoja palveluista, jotka kohdistuvat kiinteistöllä harjoitettavaa erityistä toimintaa palveleviin koneisiin, laitteisiin tai kalusteisiin, ei kuitenkaan ilmoiteta.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun tiedonantovelvollisen on ilmoitettava:

  1. tiedonantovelvollista koskevat yksilöintitiedot sekä yhteyshenkilö yhteystietoineen;
  2. työmaan tai sopimuksen sisältämien työmaiden yksilöintitiedot;
  3. urakoitsijaa koskevat yksilöintitiedot sekä urakoitsijan yhteyshenkilö yhteystietoineen;
  4. urakan euromäärä suorite-, lasku- tai maksuperusteisesti ilmoitusjakson aikana;
  5. tieto, sovelletaanko urakkaan arvonlisäverolain (1501/1993) 8 c §:ssä tai 9 §:n 1 momentissa tarkoitettua käännettyä verovelvollisuutta;
  6. tieto, onko kyseessä urakointi tai kunnossapitotyö vai työvoiman vuokraus;
  7. urakan alku- ja loppupäivämäärä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuna sopimuksena pidetään kutakin erillistä rakentamispalvelua koskevaa tilausta, josta suoritettava vastike määräytyy erikseen. Jos tilaajalle tehty työ tai aikaansaatu työtulos kuitenkin perustuu useisiin peräkkäisiin, keskeytymättömiin tai vain lyhyin keskeytyksin jatkuviin sopimuksiin, sitä pidetään raja-arvoa laskettaessa yhtenä sopimuksena.

Perustettava asunto-osakeyhtiö tai kiinteistöosakeyhtiö ei anna 2 momentissa tarkoitettuja urakkaa koskevia tietoja perustajaurakoinnin osalta, jos perustajaurakointia harjoittava yhtiö antaa perustajaurakointia koskevat tiedot. Tällöin tiedot on annettava työmaakohtaisesti siltä kuukaudelta, jonka aikana työ on aloitettu sekä siltä kuukaudelta, jolloin työmaa on päättynyt. Tiedot on annettava viimeistään kohdekuukautta toiseksi seuraavan kuukauden viidentenä päivänä. Tällaisessa tapauksessa perustajaurakointia harjoittava yhtiön on ilmoitettava:

  1. perustajaurakoitsijana toimivan yhtiön yksilöintitiedot sekä yhteyshenkilö yhteystietoineen;
  2. perustettavan asunto-osakeyhtiön tai kiinteistöosakeyhtiön yksilöintitiedot;
  3. työmaan yksilöintitiedot;
  4. tieto, että kyseessä on perustajaurakointi;
  5. urakan alku- ja loppupäivämäärä.

3 §

Rakennuttajana olevan luonnollisen henkilön tiedonantovelvollisuus

Rakennuttajana olevan luonnollisen henkilön, jonka lukuun rakennusta tai sen osaa rakennetaan tai korjataan, taikka maapohjaan kohdistuvaa työtä suoritetaan, on silloin, kun rakennustyö ei liity hänen harjoittamaansa yritystoimintaan, edellä 1 ja 2 §:ssä säädetyn tiedonantovelvollisuuden sijasta annettava Verohallinnolle tiedot rakentamistyön suorittaneista työntekijöistä ja yrityksistä sekä näille maksetuista palkoista ja muista vastikkeista. Tiedot on annettava ennen rakennuksen tai sen osan käyttöönottoa edeltävää loppukatselmusta. Tiedonantovelvollisuutta ei ole, jos rakentamista varten ei maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaan ole haettava rakennuslupaa.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun tiedonantovelvollisen on ilmoitettava:

  1. tiedonantovelvollista koskevat yksilöintitiedot;
  2. kiinteistön kiinteistötunnus taikka asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön Y-tunnus;
  3. rakennuskohteen sijainti;
  4. rakentamistyön suorittaneita työntekijöitä ja yrityksiä koskevat yksilöintitiedot;
  5. tieto maksetuista suorituksista;
  6. työskentelyn alku- ja loppupäivämäärä;
  7. tieto, jos rakentamistyöstä ei ole maksettu palkkoja tai muita vastikkeita.

4 §

Tiedonantotapa

Tiedot voidaan antaa sähköisesti käyttäen Verohallinnon julkaisemia sähköisiä ilmoittamispalveluita tai Verohallinnon lomakkeella. Edellä 2 §:n 4 momentissa tarkoitetut tiedot voidaan antaa vain sähköisesti.

5 §

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 2019.

Poiketen siitä, mitä 1 ja 2 §:ssä on määrätty ilmoittamisen määräajasta, 1.9. - 31.12.2019 väliseltä ajalta annettavat ilmoitukset on annettava viimeistään 5.2.2020.

Päätöksellä kumotaan Verohallinnon rakentamiseen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta antama päätös (171/2016), jota sovelletaan viimeisen kerran lokakuussa 2019 annettaviin tietoihin.

 

Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 2019

pääjohtaja Markku Heikura

johtava asiantuntija Mia Keskinen

Sivu on viimeksi päivitetty 17.9.2019