Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2025

Antopäivä
13.11.2024
Diaarinumero
VH/6768/00.01.00/2024
Voimassaolo
1.1.2025 - Toistaiseksi

Verohallinto on tuloverolain (1535/1992) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla, sellaisina kuin niistä 73 §:n 1 momentti ja 75 §:n 2 momentti ovat laissa 504/2010 ja sellaisena kuin niistä 73 §:n 2 momentti on laissa 1246/2013, päättänyt:

1 §

Vuodelta 2025 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 §

Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 §

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.

Työmatkana pidetään matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos:

  1. työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa;
  2. työskentely on tilapäistä tuloverolain 72 a §:ssä tarkoitetulla tavalla;
  3. työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta ja
  4. verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 7, 8 ja 9 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 14 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 §

Matkaa, jonka palkansaaja muutoin kuin 3 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tekee työtehtäviensä hoitamiseksi toissijaiseen työpaikkaansa, pidetään vain 7, 8 ja 9 §:n mukaiseen matkustamiskustannusten korvaukseen ja 16 §:n mukaiseen majoittumiskorvaukseen oikeuttavana matkana. Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan sellaista työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka.

Edellä 1 momentissa mainittuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana ei pidetä toissijaisen työpaikan sijainnin vuoksi tarpeellisen erillisen majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan välistä matkaa.

5 §

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

6 §

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

7 §

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.

Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

8 §

Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

9 §

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

Taulukko matkustamiskustannusten korvausten enimmäismääristä
Kulkuneuvo Korvauksen enimmäismäärä
auto

59 senttiä kilometriltä, jota korotetaan

  • 10 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
  • 15 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 30 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan raskaan kuorman kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 4 senttiä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
  • 4 senttiä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
  • 13 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene, enintään 50 hv 103 senttiä kilometriltä
moottorivene, yli 50 hv 149 senttiä kilometriltä
moottorikelkka 142 senttiä kilometriltä
mönkijä 134 senttiä kilometriltä
moottoripyörä 45 senttiä kilometriltä
mopo 24 senttiä kilometriltä
muu kulkuneuvo 14 senttiä kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 4 senttiä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallinnon luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat käyttövoimakulut, hänelle korvattavien käyttövoimakulujen enimmäismäärä on 12 senttiä kilometriltä.

10 §

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

11 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

12 §

Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

Taulukko päivärahan enimmäismääristä
Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä euro
yli 6 tuntia (osapäiväraha) 24
yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 53
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden  
- vähintään 2 tunnilla 24
- yli 6 tunnilla 53

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

13 §

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Taulukko päivärahan enimmäismääristä ulkomailla
Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä
euro
Afganistan 61
Alankomaat 86
Albania 89
Algeria 82
Andorra 65
Angola 69
Antigua ja Barbuda 95
Arabiemiirikunnat 72
Argentiina 45
Armenia 59
Aruba 69
Australia 77
Azerbaidžan 69
Azorit 70
Bahama 89
Bahrain 78
Bangladesh 56
Barbados 79
Belgia 79
Belize 52
Benin 47
Bermuda 89
Bhutan 37
Bolivia 48
Bosnia ja Hertsegovina 62
Botswana 42
Brasilia 70
Britannia 83
- Lontoo ja Edinburgh 87
Brunei 45
Bulgaria 66
Burkina Faso 41
Burundi 55
Chile 55
Cookinsaaret 73
Costa Rica 64
Curaçao 57
Djibouti 83
Dominica 60
Dominikaaninen tasavalta 50
Ecuador 62
Egypti 51
El Salvador 58
Eritrea 97
Espanja 75
Eswatini 40
Etelä-Afrikka 54
Etelä-Sudan 119
Etiopia 46
Fidži 54
Filippiinit 70
Färsaaret 62
Gabon 95
Gambia 44
Georgia 46
Ghana 41
Grenada 72
Grönlanti 63
Guadeloupe 54
Guatemala 77
Guinea 85
Guinea-Bissau 45
Guyana 51
Haiti 79
Honduras 58
Indonesia 56
Intia 61
Irak 71
Iran 119
Irlanti 79
Islanti 93
Israel 89
Italia 77
Itä-Timor 47
Itävalta 82
Jamaika 61
Japani 69
Jemen 97
Jordania 88
Kambodža 66
Kamerun 62
Kanada 80
Kanarian saaret 73
Kap Verde 45
Kazakstan 60
Kenia 80
Keski-Afrikan tasavalta 102
Kiina 73
- Hongkong 83
Kirgisia 43
Kolumbia 61
Komorit 46
Kongo (Kongo-Brazzaville) 66
Kongon demokraattinen tasavalta (Kongo-Kinshasa) 58
Korean demokraattinen kansantasavalta(Pohjois-Korea) 67
Korean tasavalta (Etelä-Korea) 85
Kosovo 61
Kreikka 70
Kroatia 71
Kuuba 64
Kuwait 84
Kypros 66
Laos 34
Latvia 73
Lesotho 37
Libanon 95
Liberia 59
Libya 52
Liechtenstein 81
Liettua 72
Luxemburg 79
Madagaskar 46
Madeira 69
Malawi 61
Malediivit 66
Malesia 54
Mali 49
Malta 72
Marokko 72
Marshallinsaaret 67
Martinique 57
Mauritania 49
Mauritius 49
Meksiko 73
Mikronesia 60
Moldova 76
Monaco 92
Mongolia 44
Montenegro 68
Mosambik 52
Myanmar (Burma) 71
Namibia 39
Neitsytsaaret (USA) 63
Nepal 51
Nicaragua 50
Niger 56
Nigeria 68
Norja 70
Norsunluurannikko 83
Oman 72
Pakistan 33
Palau 107
Palestiinalaisalue 89
Panama 60
Papua-Uusi-Guinea 67
Paraguay 34
Peru 50
Pohjois-Makedonia 66
Portugali 72
Puerto Rico 71
Puola 81
Qatar 75
Ranska 79
Romania 71
Ruanda 33
Ruotsi 68
Saint Kitts ja Nevis 65
Saint Lucia 83
Saint Vincent ja Grenadiinit 85
Saksa 77
Salomonsaaret 62
Sambia 46
Samoa 61
San Marino 60
São Tomé ja Príncipe 119
Saudi-Arabia 78
Senegal 57
Serbia 78
Seychellit 81
Sierra Leone 58
Singapore 82
Slovakia 81
Slovenia 73
Somalia 88
Sri Lanka 31
Sudan 119
Suriname 104
Sveitsi 96
Syyria 78
Tadžikistan 35
Taiwan 67
Tansania 49
Tanska 80
Thaimaa 65
Togo 63
Tonga 65
Trinidad ja Tobago 80
Tšad 52
Tšekki 89
Tunisia 65
Turkki 41
- Istanbul 42
Turkmenistan 86
Uganda 49
Ukraina 57
Unkari 69
Uruguay 55
Uusi-Seelanti 77
Uzbekistan 33
Valko-Venäjä 50
Vanuatu 72
Venezuela 119
Venäjä 73
- Moskova 91
- Pietari 83
Vietnam 69
Viro 78
Yhdysvallat 88
- New York, Los Angeles, Washington 95
Zimbabwe 119
Maa, jota ei ole erikseen mainittu 52

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 12 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja määrien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 12 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 18 euroa.

14 §

Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 13,25 euroa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 26,50 euroa.

15 §

Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

16 §

Toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen mukainen määrä tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva kohtuullinen määrä.

17 §

Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 - 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 16 euroa.

18 §

Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

19 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2025. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 2025.


Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2024

 

Pääjohtaja Markku Heikura

Johtava asiantuntija Mia Keskinen

Liite: Ulkomaanpäivärahat/alueiden määrittelyjä (pdf)

Sivu on viimeksi päivitetty 13.11.2024