Tämä ohje koskee työnantajan työntekijän puolesta maksamien sekä työnantajan työntekijälle korvaamien oikeudellisen neuvonnan kustannusten, muiden oikeudenkäyntikulujen, rangaistusluonteisten sakkojen, hallinnollisten seuraamusten ja muiden vastaavien kulujen käsittelyä työntekijän verotuksessa.
Ohjeessa ei käsitellä oikeudenkäyntikulujen arvonlisäverotukseen liittyviä kysymyksiä. Ohjeessa ei myöskään yksityiskohtaisesti käsitellä oikeudenkäyntikulujen ja muiden edellä mainittujen kulujen vähennyskelpoisuutta työnantajayrityksen elinkeinotulon verotuksessa eikä kuluihin liittyvää ilmoittamisvelvollisuutta. Ohjeessa ei käsitellä yksityiskohtaisesti myöskään ennakonpidätyksen toimittamista eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua. Ennakonpidätyksen toimittamista käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Ennakonpidätyksen toimittaminen ja työnantajan sairausvakuutusmaksun yleisiä perusteita ja määrää käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Työnantajan sairausvakuutusmaksu.
Ohjeessa ei yksityiskohtaisesti käsitellä myöskään työntekijän itse maksamien sakkojen, rangaistusluonteisten hallinnollisten maksujen, oikeudenkäyntikulujen ja muiden vastaavien kulujen vähennyskelpoisuutta työntekijän tuloverotuksessa. Näitä käsitellään Verohallinnon ohjeessa Sakkojen, oikeudenkäyntikulujen sekä välimies- ja sovittelumenettelyn kulujen vähentäminen henkilöverotuksessa.
Ohjetta on päivitetty 1.1.2026 lähtien sovellettavan TVL 69 e §:n voimaantulon vuoksi. Säännöksellä muutettiin aiempaa verotuskäytäntöä ja korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksellä KHO 2023:116 (Finlex) linjattua työnantajan maksamien työntekijän oikeudenkäyntikulujen verokohtelua. Myös ohjeen rakenne on uudistettu.
1 Yleistä työntekijän kulujen korvaamisesta
Luonnolliselle henkilölle voi aiheutua oikeudellisen neuvonnan kustannuksia rikos-, riita- tai hallintoasiassa tai hänelle voidaan määrätä henkilökohtaisesti maksettavaksi oikeudenkäyntikuluja, sakkoja, rangaistusluonteisia hallinnollisia maksuja, vahingonkorvausta sekä muita vastaavia kuluja. Työnantaja saattaa maksaa tällaisen kulun työntekijän puolesta suoraan maksunsaajalle tai vaihtoehtoisesti korvata työntekijän itsensä maksamat kulut työntekijälle. Näissä tilanteissa on työntekijän verotuksessa tarpeen ratkaista se, muodostuuko kyseisen kulun maksamisesta tai korvaamisesta työntekijälle veronalaista tuloa.
Tuloverolain (TVL, 1535/1992) 29 §:n mukaan veronalaista tuloa ovat verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot, jos niitä ei ole erikseen säädetty verovapaiksi. TVL 61 §:n 2 momentin mukaan työsuhteen perusteella saatu palkka ja siihen rinnastettava tulo ovat veronalaista ansiotuloa. Ennakkoperintälain (EPL, 1118/1996) 13 §:n mukaan palkalla tarkoitetaan kaiken laatuista palkkaa, palkkiota, etuutta ja korvausta, joka saadaan työ- tai virkasuhteessa. Työntekijän veronalaisena palkkana pidettävästä suorituksesta työnantaja on velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen ja lähtökohtaisesti myös maksamaan työnantajan sairausvakuutusmaksun.
Jos työnantaja maksaa suoraan maksunsaajalle tai korvaa työntekijälle työntekijän henkilökohtaisia, hänen elantomenoikseen katsottavia kuluja, kyse on lähtökohtaisesti työnantajalta saadusta rahanarvoisesta etuudesta. Tällainen etuus on työntekijän veronalaista palkkaa, vaikka siitä ei olisi erikseen sovittu osapuolten kesken tai vaikka osapuolet eivät itse mieltäisi sitä palkaksi. Poikkeuksena tästä ovat erikseen TVL:ssa verovapaaksi säädetyt tai oikeus- ja verotuskäytännössä verovapaana pidetyt edut.
Tuloverolakiin on 1.1.2026 alkaen lisätty uusi säännös TVL 69 e §, joka koskee työnantajan työntekijälle maksamia tai korvaamia oikeudellisen neuvonnan kustannuksia. Pykälä soveltuu rikosasioiden kustannusten lisäksi myös riita- ja hallintoasioiden kustannuksiin. TVL 69 e §:n mukaisten edellytysten täyttyessä työnantaja voi maksaa tai korvata oikeudellisen neuvonnan kustannuksia työntekijälleen verovapaasti. Säännöstä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2026 toimitettavassa verotuksessa. Siten säännöstä sovelletaan 1.1.2026 ja sen jälkeen maksettuihin tai korvattuihin oikeudenkäyntikuluihin. Säännöksen soveltamisalaa ja soveltamisen edellytyksiä tarkastellaan jäljempänä tämän ohjeen luvussa 2.
TVL 69 e §:n säännös ei koske työntekijän maksettavaksi tuomittuja sakkoja, menettämisseuraamuksia, vahingonkorvauksia, hallinnollisia seuraamusmaksuja ja muita vastaavia kustannuksia. Jäljempänä ohjeen luvuissa 3–6 kerrotaan verotuksesta, jos työnantaja maksaa työntekijän puolesta tai korvaa työntekijälle tällaisia seuraamusmaksuja.
Työnantaja voi aina korvata työntekijälle verovapaasti sellaisia kustannuksia, jotka kuuluvat työnantajalle ja joita työntekijä on vain maksanut työnantajan puolesta. Työnantajalle kuuluvien kustannusten korvaamista työntekijälle käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Työstä välittömästi johtuvat kustannukset ennakkoperinnässä.
Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL 360/1968) 7 §:n 1 momentin mukaan vähennyskelpoisia ovat elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot ja menetykset. TVL 69 e §:n mukaiset työnantajan verovapaasti maksamat tai korvaamat työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannukset ovat pääsääntöisesti vähennyskelpoisia työnantajan elinkeinotulon verotuksessa.
Jos taas työnantaja maksaa työntekijän puolesta tai korvaa työntekijälle sellaisia työntekijän henkilökohtaisia kuluja, joita pidetään elantomenoina ja korvausta sen vuoksi työntekijän saamana veronalaisena palkkana, ovat nämä palkkakulut vähennyskelpoisia menoja työnantajalle EVL 8 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisesti.
2 Oikeudenkäyntikulut ja muut oikeudellisen neuvonnan kustannukset
2.1 TVL 69 e §:n soveltamisedellytykset
2.1.1 Yleistä
TVL 69 e §:n edellytysten täyttyessä työnantaja voi verovapaasti maksaa tai korvata työntekijälle henkilökohtaisesti kuuluvia oikeudellisen neuvonnan kustannuksia. TVL 69 e §:n 1 momentin mukaan veronalaista etua ei synny työnantajan maksamista työntekijän rikosasian oikeudellisen neuvonnan kustannuksista, jos:
- työnantajalla on intressi maksaa oikeudellisen neuvonnan kustannukset;
- asia on aiheutunut osana työtehtävien suorittamista;
- ei ole ilmeistä, että työntekijän olisi tullut mieltää toimintansa lainvastaiseksi jo tekohetkellä; ja
- työntekijä ei ole saanut korvausta samoista kustannuksista muualta ja työntekijä sitoutuu suorittamaan mahdollisesti myöhemmin muualta saamansa korvauksen työnantajalle.
Edellä mainittujen edellytysten on täytyttävä yhtäaikaisesti, jotta säännöstä voidaan soveltaa. Säännöksen 3 momentissa säädetään lisäksi nimenomaisesti, että TVL 69 e §:ssä säädettyä sovelletaan rikosasioiden lisäksi myös hallinnollisten seuraamusten määräämisestä sekä riita-asioiden käsittelystä aiheutuneisiin vastaaviin kustannuksiin.
Säännöksessä tarkoitettu osana työtehtävien suorittamista aiheutunut riita-asia voi olla esimerkiksi työnantajan toimintaan liittyvä vahingonkorvauslain mukainen vaatimus, joka on kohdistettu myös työntekijään. Säännöksessä tarkoitettuja hallinnollisten seuraamusten määräämisasioita voivat olla esimerkiksi liikennevirhemaksua koskeva asia, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeuden menettämisasia tai muut vastaavat hallintoasiat.
2.1.2 Työntekijän määritelmä
Työntekijällä tarkoitetaan TVL 69 e §:ssä luonnollista henkilöä, jolle säännöksessä tarkoitettu työnantaja maksaa EPL 13 §:n mukaista palkkaa. Säännös koskee siten sekä työ- että virkasuhteessa olevia henkilöitä ja lisäksi esimerkiksi toimitusjohtajaa ja hallituksen jäseniä. Hallituksen esityksen (HE 98/2025) mukaan säännöstä voidaan soveltaa myös entiselle työntekijälle maksettuihin korvauksiin.
Muiden tahojen (esimerkiksi oikeudellisen neuvonnan maksavaan yhtiöön toimeksiantosuhteessa olevien henkilöiden, yhtiöiden tai näiden yhtiöiden työntekijöiden) puolesta maksettuihin tai näille korvattuihin oikeudellisen neuvonnan kustannuksiin ei sovelleta TVL 69 e §:n säännöstä. Muun kuin työntekijäaseman perusteella maksettavia suorituksia on käsitelty myös ohjeen luvussa 6.
2.1.3 Työnantajan määritelmä
TVL 69 e §:ssä työnantajalla tarkoitetaan EPL 14 §:n mukaista työnantajaa eli sitä, jonka lukuun tehdystä työstä palkka maksetaan. Työnantajalla tarkoitetaan pääsääntöisesti sitä työnantajaa, jonka palveluksessa työntekijä on kustannusten maksamis- tai korvaamisajankohtana. TVL 69 e §:n 5 momentin nimenomaisen säännöksen mukaan TVL 69 e §:ssä säädetty soveltuu kuitenkin myös vuokratyöntekijän tai konserniyhtiön työntekijän vastaaviin kustannuksiin, jotka vuokratyöntekijän käyttäjäyritys tai toinen konserniyhtiö maksaa. TVL 69 e §:n säännös voi soveltua myös entisen työnantajan maksamiin tai korvaamiin oikeudellisen neuvonnan kustannuksiin.
Muiden kuin edellä mainittujen tahojen korvaamiin oikeudellisen neuvonnan kustannuksiin ei sovelleta TVL 69 e §:n säännöstä.
2.1.4 Oikeudellisen neuvonnan kustannusten määritelmä
TVL 69 e §:n säännös soveltuu laajasti erityyppisten rikos-, riita- tai hallintoasiasta aiheutuvien oikeudellisen neuvonnan kustannusten maksamiseen ja korvaamiseen. Säännöksen 2 momentin mukaan oikeudellisen neuvonnan kustannuksilla tarkoitetaan asian selvittämisestä, esitutkinnasta, syyteharkinnasta, sovintoneuvottelusta ja oikeudenkäynnistä työntekijälle aiheutuvia kustannuksia. TVL 69 e §:n säännös ei kuitenkaan koske työntekijän maksettavaksi tuomittuja sakkoja, menettämisseuraamuksia, vahingonkorvauksia, hallinnollisia seuraamusmaksuja ja muita vastaavia kustannuksia. Tällainen muu vastaava kustannus voi olla esimerkiksi sovintosopimukseen perustuva sovintokorvaus.
Oikeudellisen neuvonnan kustannuksiin kuuluvat oikeudenkäyntikustannukset voivat olla kustannuksia esimerkiksi oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä kustannuksia, jotka aiheutuvat asiamiehen, avustajan tai todistajan palkkioista. Oikeudellisen neuvonnan kustannuksilla tarkoitetaan säännöksessä myös oikeudenkäyntimaksuja, työntekijän maksettavaksi tuomittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja, muutoksenhausta aiheutuvia kustannuksia ja muita vastaavia oikeudenkäyntiin selvästi liittyviä kustannuksia.
Työnantaja voi säännöksen nojalla maksaa tai korvata oikeudellisen neuvonnan kustannuksia myös esimerkiksi asiassa, joka ei etene oikeudenkäyntiin asti siitä syystä, että se ratkaistaan jo sovintomenettelyssä.
Riita-asiassa tai hallinnollista seuraamusta koskevassa asiassa aiheutuvia oikeudellisen neuvonnan kustannuksia voivat olla esimerkiksi asian johdosta annettavien vastineiden tai selvitysten laatimisesta avustajalle tai asiamiehelle maksetut kulut ja palkkiot sekä vastaavat muutoksenhausta aiheutuvat kustannukset.
Säännöksen soveltumisen kannalta ei ole lähtökohtaisesti merkitystä, miten oikeudellinen neuvonta on järjestetty. Työnantaja voi tehdä itse sopimuksen työntekijän oikeudellisen neuvonnan hoitamisesta, maksaa työntekijän tekemän sopimuksen perusteella aiheutuneet oikeudellisen neuvonnan laskut tai korvata työntekijän itsensä maksamat oikeudellisen neuvonnan kustannukset työntekijälle. Työnantaja voi käyttää maksujen suorittamisessa myös vakuutusta tai käyttää omaa tai konserniyhtiönsä henkilökuntaa asian hoitamiseen.
Työnantajan maksamiin kustannuksiin voidaan lähtökohtaisesti rinnastaa myös korvaukset, jotka perustuvat lakiin eräistä oikeudenkäynneistä valtion palveluksessa oleville aiheutuvien kustannusten korvaamisesta valtion varoista (269/1974) tai lakiin eräistä oikeudenkäynneistä kunnan tai kuntainliiton palveluksessa oleville aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kunnan tai kuntainliiton varoista (21/1984).
Työntekijä saattaa joissain tilanteissa hoitaa itse oman rikos-, riita- tai hallintoasiansa ilman, että hän hankkii asiassa oikeudellista neuvontaa ulkopuoliselta taholta. Oman työn arvo ei ole lähtökohtaisesti verotuksessa vähennyskelpoinen meno eikä omasta työstä siten yleensä aiheudu sellaista reaalista kustannusta, jonka työnantaja voisi työntekijälle verovapaasti korvata. Työntekijän oman työn arvo ei siten ole TVL 69 e §:ssä tarkoitettu oikeudellisen neuvonnan kustannus.
2.1.5 Työnantajan intressi maksaa tai korvata kustannukset
TVL 69 e §:n mukaisen verovapauden edellytyksenä on, että työnantajalla on intressi maksaa työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannukset. Lähtökohtaisesti jo se, että työnantaja suostuu maksamaan kustannuksia, osoittaa yleensä työnantajan intressin olemassaolon. Hallituksen esityksen mukaan edellytys työnantajan intressistä voi täyttyä hyvin matalalla kynnyksellä ja olosuhteiden tulisi olla poikkeukselliset, jotta säännöksen soveltuminen estyisi työnantajan intressin puuttumisen vuoksi.
Intressillä tarkoitetaan säännöksessä ensinnäkin sitä, että työnantajalle muodostuu jonkinlaista hyötyä tai etua kustannusten maksamisesta. Työnantajalla voi olla tällainen intressi maksaa kustannukset esimerkiksi silloin, jos asia voi vaikuttaa työnantajan maineeseen tai liiketoimintaan. Toisaalta hallituksen esityksen mukaan työnantajan intressi maksaa kustannukset voi muodostua myös yksinomaan siksi, että asiassa johtaisi työntekijän kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, jos työnantaja ei ottaisi vastuuta asian oikeudellisen neuvonnan kustannuksista.
Intressi maksaa kustannuksia voi konserni- ja vuokratyötilanteissa olla työnantajan sijaan toisella konserniyhtiöllä tai työntekijän vuokranneella käyttäjäyrityksellä. Tällöin työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannusten maksajana ei välttämättä ole työntekijän oma työnantaja (katso edellä luku 2.1.3).
Säännöksen soveltuminen voi estyä esimerkiksi, jos työnantaja korvaa työntekijäosakkaan tai osakkaan yhtiössä töissä olevan lähiomaisen oikeudellisen neuvonnan kustannuksia ja, jos myös säännöksen muiden verovapauden edellytysten soveltuminen olisi tulkinnanvaraista, eikä muille työntekijöille vastaavassa tilanteessa todennäköisesti korvattaisi oikeudellisen neuvonnan kustannuksia (katso myös luku 6).
2.1.6 Osana työtehtävien suorittamista
TVL 69 e §:n mukaisen verovapauden edellytyksenä on, että asia on aiheutunut osana työntekijän työtehtävien suorittamista. Tällä tarkoitetaan niitä työtehtäviä, joita suoritetaan oikeudellisen neuvonnan maksavan työnantajan palveluksessa. Jos työntekijällä olisi esimerkiksi kaksi eri työnantajaa, vain se työnantaja, jonka työtehtävien osana asia on aiheutunut, voi korvata oikeudellisen neuvonnan kustannuksia verovapaasti (katso kuitenkin vuokratyöstä ja konsernitilanteista edellä luku 2.1.3).
Jos aiempi työnantaja maksaa entiselle työntekijälleen tai tämän puolesta oikeudellisen neuvonnan kustannuksia, asia on säännöksessä tarkoitetulla tavalla aiheutunut osana työtehtävien suorittamista, kun kustannusten perusteena oleva asia selvästi liittyy aiempiin työntekijän työtehtäviin kyseisen entisen työnantajan palveluksessa.
Lähtökohtaisesti vapaa-ajalla tehtyä toimenpidettä tai vapaa-ajalla muutoin aiheutunutta tapahtumaa ei voida pitää asiana, joka on aiheutunut osana työtehtävien suorittamista. TVL 69 e §:ää voidaan kuitenkin soveltaa myös vapaa-ajalla tapahtuneen asian aiheuttamiin oikeudellisen neuvonnan kustannuksiin, jos asia liittyy selvästi työtehtäviin kustannukset maksavalla työnantajalla. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi työntekijän joutuminen tyytymättömän asiakkaan pahoinpitelemäksi kadulla työajan tai työsuhteen päättymisen jälkeen.
Työntekijän henkilökohtaiseen verotukseen liittyvän asian (mukaan lukien rikosasian) oikeudellisen neuvonnan kustannuksia ei voi korvata TVL 69 e §:n nojalla verovapaasti. Työntekijän henkilökohtaiseen verotukseen liittyvä asia ei aiheudu TVL 69 e §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoittamalla tavalla osana työnantajan antamien työtehtävien suorittamista, vaikka tulo olisi saatu työnantajalta.
Työnantajan omiin velvollisuuksiin (esimerkiksi ennakonpidätyksen toimittaminen tai tulorekisteri-ilmoittaminen) liittyvissä oikeudellisen neuvonnan kustannuksissa ei ole lainkaan kyse työntekijän kustannuksista, joten tällaisen työnantajan velvoitteisiin liittyvän oikeudellisen neuvonnan kustannuksista työnantaja vastaa ilman, että siitä voisi muodostua työntekijälle veronalainen etu.
2.1.7 Toiminnan mieltäminen lainvastaiseksi
TVL 69 e § voi soveltua vain, jos ei ole ilmeistä, että työntekijän olisi tullut mieltää toimintansa lainvastaiseksi jo tekohetkellä. Siten asiat, joissa olisi ilmeistä, että työntekijän olisi tullut mieltää toimintansa lainvastaiseksi jo tekohetkellä, on rajattu säännöksen verovapauden soveltumisen ulkopuolelle.
Arvioinnissa otetaan hallituksen esityksen mukaan huomioon esimerkiksi tilanteen äkillisyys, yllättävyys, poikkeuksellisen lyhyt harkinta-aika, tulkinnanvaraisuus, vaihtoehtoisten toimintamallien puuttuminen sekä työnantajan pyyntö, määräys ja ohjeistus. Kuitenkaan työnantajan selvästi lainvastainen pyyntö, määräys tai ohjeistus työntekijälle ei yksinään tarkoita, että TVL 69 e §:n 1 momentin 3 kohdan edellytys täyttyy.
Huomio osio alkaa
Esimerkki 1: Linja-autoliikennettä harjoittavan työnantajan palveluksessa oleva kuljettaja ajaa aikataulusyistä ylinopeutta 25 km/h, minkä takia hänelle muodostuu myöhemmin oikeudellisen neuvonnan kustannuksia. TVL 69 e §:n säännöstä ei voida tällaisessa tilanteessa soveltaa. Asiassa ei ole merkitystä sillä, onko kuljettaja ajanut ylinopeutta oma-aloitteisesti vai työnantajansa pyynnöstä.
Huomio osio päättyy
Hallituksen esityksen mukaan verovapaus estyisi kuitenkin vain poikkeuksellisesti siitä syystä, että olisi pidettävä ilmeisenä, että työntekijän olisi jo tekohetkellä tullut mieltää teko lainvastaiseksi. Säännöksen soveltamiseksi ei tarvitse yksityiskohtaisesti arvioida sitä, mikä oikeudenkäynnin lopputulema asiassa tulisi olemaan. Siten jälkikäteen arvioituna lainvastainenkin teko voi täyttää TVL 69 e §:n 1 momentin 3 kohdan edellytyksen. Säännöksessä säädetty verovapaus voi säännöksen kaikkien edellytysten täyttyessä soveltua myös muutoksenhaun kustannuksiin tai tuomion jälkeen erääntyviin laskuihin, vaikka työntekijä olisi tuomittu asiassa syylliseksi.
TVL 69 e §:n soveltamista ei ole rikosasioissa rajattu vain tilanteisiin, joissa työntekijä on epäiltynä tai syytettynä. Säännöksen soveltamisen edellytykset voivat täyttyä myös, jos työntekijä on rikosasiassa asianomistajana. Tällöin kyse ei ole työntekijän lainvastaisesta teosta ja TVL 69 e §:n 1 momentin 3 kohdan edellytys täytyy automaattisesti.
2.1.8 Muualta saatu korvaus kustannuksista
Työntekijä saattaa saada asiassa korvauksia kustannuksistaan esimerkiksi vastapuolelta, valtiolta tai vakuutusyhtiöltä. Nämä korvaukset voivat perustua esimerkiksi lakiin, tuomioon, hallintopäätökseen tai sopimukseen.
TVL 69 e §:n mukaisen verovapauden edellytyksenä on säännöksen 1 momentin 4 kohdan mukaan, että työntekijä ei ole saanut korvausta samoista kustannuksista muualta ja että työntekijä sitoutuu maksamaan mahdollisesti myöhemmin muualta saamansa korvauksen työnantajalle. Tarkoituksena on, että työnantaja voi maksaa työntekijälle kustannuksia verovapaasti vain siltä osin kuin työntekijä ei saa korvauksia muualta.
Pelkkä työntekijän mahdollisuus saada myöhemmin korvauksia muualta ei estä säännöksen verovapauden soveltumista, jos työntekijä ei ole saanut korvauksia vielä silloin, kun työnantaja maksaa kustannuksia. Säännöksen soveltumiseksi työntekijän on lähtökohtaisesti kuitenkin jo ennen työnantajan suorittamaa maksua sitouduttava suorittamaan mahdollisesti myöhemmin muualta saamansa korvaukset työnantajalle (esimerkiksi saamisoikeuden siirrolla tai muulla sopimuksella).
Edellä todetusta huolimatta säännöksen soveltuminen ei kuitenkaan esty pelkästään sen vuoksi, että sitoutumisesta ei ole nimenomaisesti sovittu ennen kuin työnantaja maksaa työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannuksia. Korvausten maksuhetkellä asian tila ja se, saadaanko asiassa korvausta muualta vai ei, voi olla vielä hyvin epäselvä (esimerkiksi asian esitutkinta on vasta aloitettu). Tällöin myöskään etukäteistä nimenomaista sitoutumista muualta saatavan korvauksen suorittamiseen työnantajalle ei ole perusteltua edellyttää. Hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena on kuitenkin varmistaa, että työntekijä tosiasiassa maksaa mahdollisesti myöhemmin saamansa korvauksen työnantajalle.
Jos TVL 69 e §:n mukaiset työnantajan maksamat tai korvaamat työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannukset on vähennetty työnantajan elinkeinotulon verotuksessa, työntekijän muualta saama korvaus kustannuksista tuloutetaan työnantajan verotuksessa EVL 19 §:n mukaisesti silloin, kun työnantaja saa korvauksen rahana, saamisena tai muuna rahanarvoisena etuutena.
2.1.9 Arvioinnin ajankohta
Työnantajan ennakonpidätysvelvollisuus ja muut työnantajavelvoitteet riippuvat siitä, onko kyse veronalaisesta ansiotulosta ja palkasta vai verovapaasta edusta. Siten työnantajan tulee arvioida TVL 69 e §:n verovapauden edellytysten täyttyminen olemassa olevien tietojen perusteella sillä hetkellä, kun työnantaja maksaa tai korvaa työntekijän oikeudellisen neuvonnan kuluja.
Jos kustannuksia maksetaan useissa erissä, arviointi säännöksen edellytysten täyttymisestä on tehtävä erikseen jokaisen maksun ajankohtana kyseisellä hetkellä olemassa olevan tiedon perusteella. Suorituksen maksuhetken jälkeen tietoon tulevilla seikoilla tai päätöksillä asiassa ei ole takautuvaa vaikutusta TVL 69 e §:n soveltumiseen työnantajan jo aiemmin maksamiin kustannuksiin.
2.2 Muualta saadun korvauksen jättäminen maksamatta työnantajalle
TVL 69 e §:n mukaisten korvausten verovapauden edellytyksenä on, että työntekijä ei ole saanut eikä myöhemminkään saa hyväkseen korvausta samoista kustannuksista muualta. TVL 69 e §:n 4 momentissa säädetään siitä, miten myöhemmin muualta saatava korvaus vaikuttaa työnantajan maksamien kustannusten verotukseen, jos työntekijä jättää tällaisen korvauksen maksamatta työnantajalle.
Työnantajan maksamat työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannukset ovat työntekijän veronalaista ansiotuloa siltä osin kuin työntekijä saa myöhemmin muualta samojen kustannusten perusteella korvausta, eikä maksa saamaansa korvausta edelleen työnantajalle ilman aiheetonta viivytystä. Jos kuitenkin muu taho maksaa korvauksen saatavan siirron perusteella suoraan työnantajalle, työntekijälle ei muodostu tällaisista muun tahon maksamista korvauksista veronalaista tuloa.
Työnantajan maksamien kustannusten määränä pidetään yhteismäärää, jonka työnantaja on maksanut asiassa oikeudelliselle neuvonantajalle, vastapuolelle, työntekijälle tai jollekin muulle taholle. Kustannusten määrään luetaan mukaan myös esimerkiksi työnantajan vakuutuksen kattamat kustannukset. Jos työnantaja on käyttänyt omaa tai konserniyhtiönsä henkilökuntaa asian hoitamiseen, tästä aiheutuneiden kustannusten määränä voidaan pitää asiaa hoitaneiden työntekijöiden laskennallisia palkkakustannuksia sivukuluineen.
Muualta saadun korvauksen määränä pidetään työntekijän tosiasiassa saamaa rahamäärää, johon sisältyvät myös mahdolliset korot ja muut vastaavat erät. Korvauksen saamisajankohta on se hetki, kun kyseinen muu taho tosiasiassa maksaa korvauksen työntekijälle.
Hallituksen esityksen mukaan maksu työnantajalle tapahtuu ilman aiheetonta viivytystä, jos työntekijä maksaa korvauksen edelleen työnantajalle muutaman kuukauden kuluessa siitä, kun hän sai korvauksen muualta. Myös tätä myöhemmin tapahtuvan maksun voidaan poikkeuksellisesti katsoa tapahtuneen ilman aiheetonta viivytystä, jos työntekijä osoittaa, että viivytykselle on ollut pätevä syy. Hallituksen esityksessä ei ole kerrottu esimerkkejä siitä, mikä voi olla tällainen pätevä syy. Verotuksessa on yleensä pätevänä syynä viivytykselle pidetty äkillistä vakavaa sairautta tai muuta ylivoimaista estettä. Korvaus on kuitenkin maksettava työnantajalle viipymättä kyseisen esteen lakkaamisen jälkeen.
Jos työntekijä ei TVL 69 e §:n 4 momentin mukaisesti maksa muualta saatua korvausta työntajalle, työnantajan aiemmin maksamat kustannukset verotetaan sen verovuoden tulona, jonka aikana työnantaja on alun perin kustannukset maksanut. On siten mahdollista, että myös useita vuosia myöhemmin saatu korvaus aiheuttaa taannehtivan muutoksen työntekijän aiempien vuosien verotukseen.
Jos tuloon liittyvää oikaisua ei määräaikasäännösten vuoksi voida enää tehdä työntekijän verotukseen sille verovuodelle, jona työnantaja on kustannukset maksanut, oikaisu tehdään TVL 69 e §:n 4 momentin mukaan sille vanhimmalle verovuodelle, jolle se on mahdollista tehdä. Kyse on poikkeuksesta TVL 110 §:n tulon jaksottamista koskevaan pääsääntöön.
Huomio osio alkaa
Esimerkki 2: Työntekijälle on aiheutunut rikosasiassa oikeudellisen neuvonnan kustannuksia yhteensä 10 000 euroa. Työnantaja on TVL 69 e §:n mukaisesti maksanut näitä kustannuksia verovuonna 2026 yhteensä 10 000 euroa. Työntekijä saa kuluista verovuonna 2028 korvausta muulta taholta 2 000 euroa eikä maksa tuota korvausta työnantajalle. Työntekijän verotusta oikaistaan siten, että työnantajan maksamista oikeudellisen neuvonnan kustannuksista verovuoden 2026 palkkatulona verotetaan 2 000 euroa.
Esimerkki 3: Työntekijälle on aiheutunut rikosasiassa oikeudellisen neuvonnan kustannuksia yhteensä 10 000 euroa. Työnantaja on TVL 69 e §:n mukaisesti maksanut näitä kustannuksia verovuonna 2026 yhteensä 2 000 euroa, verovuonna 2027 yhteensä 5 000 euroa ja verovuonna 2028 yhteensä 3 000 euroa. Asiassa annetaan 15.12.2029 tuomio, jonka perusteella työntekijä on oikeutettu saamaan korvauksia oikeudenkäyntikuluistaan vastapuolelta yhteensä 5 000 euroa. Vastapuoli maksaa tämän korvauksen työntekijälle 31.1.2030. Työntekijä ei maksa korvausta edelleen työnantajalle.
Muualta saadusta 5 000 euron korvauksesta kohdistetaan 2 000 euroa vuonna 2026 maksettuihin kustannuksiin ja 3 000 euroa vuonna 2027 maksettuihin kustannuksiin. Koska tuloon liittyvää oikaisua ei enää määräaikasäännösten vuoksi verovuonna 2030 voida tehdä verovuodelle 2026, työntekijän verotusta oikaistaan siten, että työnantajan maksamista oikeudellisen neuvonnan kustannuksista 5 000 euroa verotetaan verovuoden 2027 palkkatulona.
Esimerkki 4: Työntekijälle on aiheutunut rikosasian oikeudellisen neuvonnan kustannuksia yhteensä 10 000 euroa. Työnantaja on TVL 69 e §:n mukaisesti maksanut näitä kustannuksia verovuonna 2026 yhteensä 5 000 euroa. Asiassa annetaan 30.6.2028 tuomio, jonka perusteella työntekijä on oikeutettu saamaan korvauksia oikeudenkäyntikuluistaan vastapuolelta yhteensä 5 000 euroa. Vastapuoli maksaa tämän korvauksen työntekijälle 30.7.2028. Työntekijä ei maksa korvausta edelleen työnantajalle. Työntekijän verotusta oikaistaan siten, että työnantajan maksamista oikeudellisen neuvonnan kustannuksista verovuoden 2026 palkkatulona verotetaan 5 000 euroa.
Huomio osio päättyy
Työnantajan maksamat kustannukset luetaan työntekijälle jälkikäteen veronalaiseksi ansiotuloksi myös silloin, kun työntekijän muualta saadun korvauksen suorittaminen työnantajalle ei onnistu työnantajasta johtuvasta syystä (esimerkiksi työnantajayhtiön purkautumisen tai passiivisuuden vuoksi). Näissä tilanteissa työntekijä kuitenkin pystyy kattamaan veroseuraamuksen muualta saamallaan korvauksella, joka jää työnantajalle tilittämättä.
Joissain tilanteissa muu taho saattaa maksaa työntekijälle korvauksen, joka kuitenkin edelleen jää riidanalaiseksi asiaa koskevan muutoksenhaun vuoksi. Jos työntekijä joutuu muun tahon korvauksen saatuaan maksamaan tällaisen hänelle jo tuloksi luetun muualta saadun korvauksen takaisin sen alkuperäiselle maksajalle, työntekijän verotusta oikaistaan hallituksen esityksen mukaan tällöinkin sille vanhimmalle verovuodelle, jolle oikaisu on vielä mahdollista tehdä.
TVL 69 e §:n 4 momentin säännös koskee työntekijän tuloverotusta eikä se vaikuta takautuvasti työnantajan ennakkoperintään liittyviin velvoitteisiin. Koska kyse ei ole työnantajan laiminlyönnistä, pykälän 4 momentin soveltumisen johdosta työnantajalle ei lähtökohtaisesti määrätä maksettavaksi toimittamatonta ennakonpidätystä ja maksamatonta työnantajan sairausvakuutusmaksua (katso myös luku 2.1.9).
2.3 Jos TVL 69 e §:n edellytykset eivät täyty
Jos TVL 69 e §:n soveltamisedellytykset eivät täyty, työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannukset ovat hänen henkilökohtaisia TVL 31 §:n 4 momentin mukaisia elantomenojaan. Jos työnantaja maksaa työntekijän elantomenon, suoritus on työntekijän veronalaista palkkatuloa TVL 61 §:n 2 momentin ja EPL 13 §:n 1 momentin mukaisesti.
Huomio osio alkaa
Esimerkki 5: Työnantaja korvaa työntekijänsä (ammattikuljettaja) oikeudenkäyntikulut, jotka johtuvat työntekijän työmatkalla ajaman huomattavan ylinopeuden selvittämisestä oikeudessa. Työnantajalla saattaa olla intressi maksaa työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannukset ja ylinopeuden ajaminen on myös kiistatta aiheutunut osana työtehtävien suorittamista. Työntekijä ei myöskään saa korvausta muualta ja sitoutuu mahdollisen muun tahon maksaman korvauksen suorittamiseen työnantajalle.
TVL 69 e §:ää ei voida kuitenkaan tällaisessa tilanteessa soveltaa, koska työntekijän on tullut mieltää toimintansa ilmeisen lainvastaiseksi. Tällöin työnantaja ei voi maksaa tai korvata työntekijän oikeudenkäyntikuluja verovapaasti. Jos työnantaja silti maksaa tai korvaa nämä oikeudenkäyntikulut, kyse on työntekijän elantomenojen korvaamista ja siten työntekijän veronalaisesta palkasta.
Huomio osio päättyy
Työntekijän veronalaiseksi palkaksi katsottavan edun arvioinnissa ei ole merkitystä sillä, maksaako työnantaja työntekijän elantomenoina pidettäviä oikeudenkäyntikuluja tai muita vastaavia kuluja työntekijälle itselleen vai työtekijän asiaa hoitavalle asiamiehelle. Veronalainen etu voi muodostua myös silloin, kun työnantaja hankkii työntekijälle asiamiehen ja maksaa tämän laskun.
Jos työnantajan maksamat kustannukset ovat työntekijän palkkaa, tai työnantaja ei lainkaan maksa tai korvaa työntekijän oikeudellisen neuvonnan kustannuksia, on erikseen arvioitava, voiko työntekijä jossain tilanteessa vähentää kustannukset tai palkaksi katsotun määrän omassa verotuksessaan. Asiaa käsitellään erikseen Verohallinnon ohjeessa Sakkojen, oikeudenkäyntikulujen sekä välimies- ja sovittelumenettelyn kulujen vähentäminen henkilöverotuksessa.
3 Rangaistusluonteinen sakko tai menettämisseuraamus
Rangaistusluonteisia sakkoja ovat esimerkiksi rikesakot ja päiväsakot (laki sakon ja rikesakon määräämisestä 754/2010, laki rikesakkorikkomuksista 986/2016 ja rikoslaki 39/1889). Menettämisseuraamuksesta taas säädetään rikoslain 10 luvussa.
Sakko on lainvastaisen teon johdosta määrättävä taloudellinen seuraamus. Luonnolliselle henkilölle määrätty sakko on henkilökohtainen rangaistus, joka on työntekijän tuloverotuksessa vähennyskelvoton elantomeno. Myös menettämisseuraamus voi olla lainvastaisen teon johdosta määrättävä taloudellinen seuraamus.
Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti pidetty työnantajan maksamia työntekijöiden henkilökohtaisia sakkoja työntekijöiden palkkana. TVL 69 e §:n säännös ei koske työntekijän maksettavaksi tuomittuja sakkoja tai menettämisseuraamuksia.
Päätöksessä KHO 14.3.2000 taltio 550 (Finlex) käräjäoikeus oli tuominnut lehden vastaavan päätoimittajan rikoslain nojalla maksamaan sakkoa yksityiselämän loukkaamisesta. Päätöksen mukaan maksu on työntekijälle palkkaa, jos työnantaja maksaa työntekijän maksettavaksi tuomitun sakon. Samoin ennakkopäätöksessä KHO 1986 B II 588 (Finlex) palkkana pidettiin työnantajan maksamaa ylinopeussakkoa, jonka yhtiön työntekijä sai ajaessaan yhtiön henkilöautolla työtehtävissä. Päätöksen mukaan sakko oli työntekijän henkilökohtainen meno, joka työnantajan maksamana oli työntekijän palkkaa.
Jos työnantaja maksaa suoraan valtiolle tai korvaa työntekijälle työntekijän itse ensin maksaman, hänelle määrätyn rangaistusluonteisen sakon tai menettämisseuraamuksen, työnantajan maksama suoritus on työntekijän saamaa veronalaista palkkaa TVL 61 §:n 2 momentin ja EPL 13 §:n 1 momentin mukaisesti. Merkitystä ei ole sillä, onko työntekijälle henkilökohtaisesti määrätyn sakon tai menettämisseuraamuksen taustalla ollut tapahtuma aiheutunut työtehtävien yhteydessä tai muutoin työaikana. Merkitystä ei ole myöskään sillä, onko työnantaja korvannut asian oikeudellisen neuvonnan kustannukset TVL 69 e §:n mukaisesti vai ei.
Luonnolliselle henkilölle määrätyt sakot tai menettämisseuraamukset ovat lainvastaisen teon johdosta aiheutuneita taloudellisia seuraamuksia. Ne eivät siten ole TVL 29 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuvia vähennyskelpoisia menoja. Tämän vuoksi työntekijä ei voi vähentää tällaisia työnantajan maksamia tai korvaamia suorituksia verotuksessaan, vaikka suoritus katsottaisiin hänen veronalaiseksi palkakseen.
4 Vahingonkorvaus tai sopimussakko
TVL 69 e §:n säännös ei koske työntekijän maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia tai vastaavia seuraamuksia. Työntekijä voi joutua maksamaan vahingonkorvausta tai sopimussakkoa esimerkiksi työoikeudellisen kilpailukieltoa koskevan riidan seurauksena. Kilpailukieltosopimuksesta säädetään työsopimuslain (55/2001, TSL) 3 luvun 5 §:ssä. Työsuhteessa kilpailukieltosopimuksella sovitun kilpailukiellon rikkomisesta seuraa lähtökohtaisesti vahingonkorvausvelvollisuus aiheutuneesta vahingosta. Kilpailukieltosopimukseen voidaan kuitenkin työsopimuslain mukaan ottaa myös määräys vahingonkorvauksen sijaan tuomittavasta kiinteämääräisestä sopimussakosta.
Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 1984 B II 572 (Finlex) käsiteltiin työsopimuksen kilpailukieltolausekkeen rikkomisesta aiheutuneen vahingonkorvauksen verotusta. Tapauksessa henkilöt olivat tehneet A Oy:n kanssa työsopimuksen, jossa he olivat sitoutuneet olemaan tietyn ajan sopimuksen päättymisestä lukien työskentelemättä A Oy:n päämiehenä olleen yrityksen hyväksi ja maksamaan mahdollisesta sitoumuksen rikkomisesta korvauksen A Oy:lle. Kun henkilöt menivät B Oy:n palvelukseen vastoin mainittua sopimusta, heidät tuomittiin maksamaan A Oy:lle vahingonkorvausta, jonka B Oy puolestaan hyvitti heille. B Oy:n hyvittämää määrää pidettiin henkilöiden veronalaisena tulona, mutta henkilöt saivat vähentää maksamansa vahingonkorvauksen tulonhankkimismenoinaan.
Jos uusi työnantaja maksaa kilpailukieltosopimukseen perustuvan vahingonkorvauksen tai sopimussakon työntekijän puolesta, suoritusta pidetään oikeuskäytännön mukaan työntekijän veronalaisena TVL 61 §:n 2 momentissa ja EPL 13 §:n 1 momentissa tarkoitettuna palkkana. Vastaavasti, jos työntekijä maksaa ensin itse vahingonkorvauksen tai sopimussakon ja uusi työnantaja myöhemmin korvaa tämän hänelle, kyse on työntekijän saamasta veronalaisesta palkasta.
Jos uuden työnantajan maksamaa kilpailukieltoon liittynyttä vahingonkorvausta tai sopimussakkoa pidetään työntekijän veronalaisena palkkana, maksettu vahingonkorvaus tai sopimussakko on työntekijän verotuksessa lähtökohtaisesti vähennyskelpoinen meno. Tällainen maksettu vahingonkorvaus tai sopimussakko liittyy työntekijän veronalaisen tulon hankintaan TVL 29 §:n 1 momentin mukaisesti. Kilpailukieltosopimukseen perustuvan sopimussakon vähentämistä henkilöverotuksessa käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Sakkojen, oikeudenkäyntikulujen sekä välimies- ja sovittelumenettelyn kulujen vähentäminen henkilöverotuksessa.
Kilpailukieltosopimus voi työsopimuksen lisäksi perustua myös esimerkiksi osakassopimuksen tai yrityskauppasopimuksen ehtoihin. Jos uusi työnantaja maksaa edellä mainittuihin sopimuksiin perustuvan kilpailukiellon rikkomisesta aiheutuvan vahingonkorvauksen tai sopimussakon työntekijän puolesta, suoritus on työntekijän veronalaista palkkatuloa. Myös näissä tilanteissa työntekijän veronalaisena palkkana pidetty vahingonkorvaus tai sopimussakko voi olla työntekijän verotuksessa vähennyskelpoinen meno TVL 29 §:n 1 momentin mukaisesti.
Työntekijä voi joutua maksamaan vahingonkorvausta myös esimerkiksi vahingonkorvausoikeudellisen riita-asian vuoksi. Jos työnantaja maksaa työntekijän maksettavaksi määrätyn vahingonkorvauksen tai sopimussakon työntekijän puolesta, suoritus on työntekijän veronalaista TVL 61 §:n 2 momentissa ja EPL 13 §:n 1 momentissa tarkoitettua palkkaa. Maksettu vahingonkorvaus tai sopimussakko voi olla työntekijän verotuksessa vähennyskelpoinen meno, jos maksettu vahingonkorvaus tai sopimussakko liittyy työntekijän veronalaisen tulon hankintaan TVL 29 §:n 1 momentin mukaisesti.
5 Hallinnolliset seuraamusmaksut
TVL 69 e §:n säännös ei koske työntekijän maksettavaksi määrättyjä hallinnollisia seuraamusmaksuja. Luonnolliselle henkilölle voidaan määrätä hallintomenettelyssä rangaistusluonteinen seuraamusmaksu lakiin perustuvan julkisoikeudellisen velvollisuuden rikkomisesta tai laiminlyönnistä. Hallinnollinen, rangaistusluonteinen seuraamusmaksu ei ole sakko. Tällainen rangaistusluontoinen, hallinnollinen seuraamusmaksu eroaa myös tavanomaisesta hallinnollisesta maksusta, joka maksetaan vastikkeena viranomaisen suoritteesta.
Liikennevirhemaksu on tieliikenteen maksuseuraamus, joka määrätään seuraamukseksi muun muassa tieliikennelaissa (729/2018) säädetyistä liikennerikkomuksista. Muita hallinnollisia seuraamusmaksuja ovat muun muassa pysäköintivirhemaksu (laki pysäköinninvalvonnasta 727/2011), ylikuormamaksu (laki ylikuormamaksusta 51/1982) ja joukkoliikenteen tarkastusmaksu (laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 469/1979).
Hallinnolliset seuraamusmaksut ovat lähtökohtaisesti työntekijän henkilökohtaisesta toiminnasta aiheutuneita rangaistusluonteisia maksuseuraamuksia. Jos työnantaja maksaa työntekijälle henkilökohtaisesti määrätyn hallinnollisen seuraamusmaksun, suoritus on työntekijän veronalaista palkkaa TVL 61 §:n 2 momentin ja EPL 13 §:n 1 momentin mukaisesti. Vastaavasti, jos työntekijä maksaa ensin itse hallinnollisen seuraamusmaksun ja työnantaja myöhemmin korvaa tämän hänelle, kyse on työntekijän saamasta veronalaisesta palkasta.
Hallinnollista seuraamusmaksua ei aina osoiteta suoraan teon tehneelle henkilölle, vaan maksuvelvollinen voi olla myös henkilön työnantaja. Esimerkiksi ylikuormamaksu määrätään kuljetukseen käytetyn ajoneuvon omistajalle. Jos ajoneuvo on toisen pysyvässä hallinnassa, ylikuormamaksu määrätään haltijan maksettavaksi (laki ylikuormamaksusta 2 §:n 1 momentti). Siten, jos työntekijä ajaa työtehtävien yhteydessä työnantajan omistamalla tai pysyvästi hallitsemalla ajoneuvolla ja ylikuorman kuljetuksesta määrätään ylikuormamaksu, maksuvelvollinen on työnantaja. Kun työnantaja maksaa sille lain mukaisesti määrätyn ylikuormamaksun, ei työntekijälle muodostu tästä veronalaista etuutta, vaikka työntekijä olisi ylikuorman ottamisesta vastuussa.
Pysäköintivirhemaksu kuuluu pysäköintivirheen tehneen kuljettajan suoritettavaksi (laki pysäköinninvalvonnasta 9 §:n 1 momentti). Pysäköintivirheen vuoksi määrätystä pysäköintivirhemaksusta vastaa kuitenkin myös ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija. Ajoneuvon omistaja tai haltija on kuitenkin vastuusta vapaa, jos hän saattaa todennäköiseksi, että hän ei tehnyt pysäköintivirhettä tai että pysäköintivirhemaksun määräämiselle ei ollut edellytyksiä (laki pysäköinninvalvonnasta 9 §:n 2 momentti).
Toisaalta ajoneuvon omistajalla tai haltijalla on oikeus saada suorittamansa pysäköintivirhemaksun määrä pysäköintivirheen tehneeltä kuljettajalta (laki pysäköinninvalvonnasta 19 §). Pysäköintivirheen tehnyt kuljettaja on tästä syystä lopulta velvollinen maksamaan pysäköintivirhemaksun, jos kuljettaja on tiedossa. Yleensä työnantaja tietää tai voi jälkikäteen selvittää, kuka yhtiön työntekijöistä kulloinkin on käyttänyt työnantajan autoa ja kenen työntekijän saamasta pysäköintivirhemaksusta kulloinkin on kyse.
Jos siis työntekijä saa pysäköintivirhemaksun kuljettaessaan työnantajan omistamaa tai hallinnoimaa ajoneuvoa ja työnantaja maksaa pysäköintivirhemaksun työntekijän puolesta tai korvaa sen työntekijälle, suoritus on työntekijän veronalaista palkkaa TVL 61 §:n 2 momentin ja EPL 13 §:n 1 momentin mukaisesti. Jos pysäköintivirhemaksu on määrätty työnantajalle, koska ajoneuvon kuljettaja ei ole ollut tiedossa pysäköintivirhemaksua määrättäessä, saa autoa kuljettanut työntekijä palkkana verotettavan rahanarvoisen edun, jos työnantaja ei peri maksettua pysäköintivirhemaksua takaisin työntekijältä.
Luonnolliselle henkilölle määrätty hallinnollinen, rangaistusluonteinen seuraamusmaksu on julkisoikeudellisen velvollisuuden rikkomisesta tai laiminlyönnistä aiheutunut taloudellinen seuraamus. Tällainen seuraamusmaksu ei siten ole TVL 29 §:n 1 momentissa tarkoitettu tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuva meno. Tämän vuoksi työntekijä ei voi vähentää työnantajan maksamaa tai hänelle korvaamaa seuraamusmaksua tuloverotuksessaan, vaikka suoritus on hänen veronalaista palkkatuloaan. Hallinnollisten, rangaistusluonteisten seuraamusmaksujen vähentämistä henkilöverotuksessa käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Sakkojen, oikeudenkäyntikulujen sekä välimies- ja sovittelumenettelyn kulujen vähentäminen henkilöverotuksessa.
6 Muutoin kuin työntekijäaseman perusteella korvatut kustannukset
6.1 Yhteisön osakasaseman perusteella korvatut kustannukset
Jos osakeyhtiö tai muu yhteisö maksaa tai muutoin korvaa osakkaalle tai tämän lähiomaiselle aiheutuneita kustannuksia, on mahdollista, että sovellettavaksi tulee peiteltyä osinkoa koskeva säännös (verotusmenettelystä annetun lain 29 §). Tällöin kustannukset maksetaan tai korvataan osakkuusaseman perusteella. Peiteltyä osingonjakoa käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Peitelty osinko.
6.2 Elinkeinoyhtymän osakkuusaseman perusteella korvatut kustannukset
Silloin kun avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö maksaa suoraan tai korvaa yhtiömiehelle yhtiömiehen henkilökohtaisia kuluja tämän osakkuusaseman perusteella, kyseessä on yhtiömiehen yksityisotto yhtiöstä, jos suoritusta ei ole käsitelty yhtiön kirjanpidossa palkkana. Yhtiömiestä ei veroteta hänen yhtiöstä tekemistään yksityisotoista. Jos avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön kirjanpidossa on kirjattu kuluksi osakkaan henkilökohtaisia kuluja, lisätään ne yhtiön tuloon verotuksessa.
johtava veroasiantuntija Tero Määttä
johtava veroasiantuntija Nella Toivonen