Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Ahvenanmaan veroraja arvonlisäverotuksessa

Antopäivä
26.9.2024
Diaarinumero
VH/1343/00.01.00/2023
Voimassaolo
26.9.2024 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 §:n 2 momentti
Korvaa ohjeen
VH/3238/00.01.00/2021, 18.3.2022

Tässä ohjeessa käsitellään arvonlisäverovelvollisiksi rekisteröityjen (alv-rekisteröityjen) elinkeinonharjoittajien myynnin arvonlisäverokohtelua silloin, kun tavaroita ja palveluita myydään yli Ahvenanmaan verorajan.

Ohje on päivitetty kokonaisuudessaan ja se korvaa aiemman ohjeen (Dnro VH/3238/00.01.00/2021, 18.3.2022).

Ohjeeseen on tehty laajoja kielellisiä ja teknisiä muutoksia.

Esimerkkiin 1 ja luvussa 2.4.4 oleviin esimerkkeihin on lisätty tietoa siitä, kuinka yrityksen liikeomaisuuden siirtäminen Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksella.

Lukuun 2.3.2 on lisätty esimerkki kolmikantakaupasta.

Lukuja 2.5.7, 2.7, 3.3 ja 5.3 on päivitetty lakimuutosten johdosta.

Ohjeeseen on lisätty uusi luku 2.10 Irtaimen omaisuuden leasing tai vuokraus.

Myös lukuja 2.5, 2.6, 2.7, 2.8, 2.9, 2.11, 4.7, 4.8 ja 5.2 on päivitetty.

1 Johdanto

Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen (SopS 103/1994) liitteenä olevan pöytäkirjan N:o 2 (Ahvenanmaan pöytäkirja) sekä arvonlisäverodirektiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan Ahvenanmaan maakuntaa (Ahvenanmaata) ei lueta Euroopan unionin (EU:n) arvonlisäveroalueeseen. Ahvenanmaan maakunta kuuluu kuitenkin Euroopan unionin tulliliittoon ja tullialueeseen.

Arvonlisäverodirektiivin mukaan Ahvenanmaa katsotaan arvonlisäverotuksessa ns. kolmanneksi alueeksi, eli Euroopan unionin ulkopuoliseksi alueeksi.

Ahvenanmaan erityisaseman seurauksena Ahvenanmaan ja EU:n arvonlisäveroalueen, muu Suomi mukaan lukien, välillä on veroraja. Veroraja merkitsee muun muassa sitä, että Ahvenanmaan ja EU-maiden välisiin tavaroiden myynteihin ja siirtoihin sovelletaan arvonlisäverolain (AVL) viennin ja maahantuonnin säännöksiä. Ahvenanmaan erityisasema vaikuttaa myös Ahvenanmaan ja EU-maiden välisen palvelukaupan arvonlisäverokohteluun.

Ahvenanmaan erityisasemalla ei ole vaikutusta Suomen valtion verotusoikeuteen. Arvolisäverolaissa Suomella tarkoitetaan Suomen arvonlisäveroaluetta ja Ahvenanmaan maakuntaa. Ahvenanmaan sisäiseen kauppaan sovelletaan arvonlisäverolain säännöksiä. Tavaroiden ja palvelujen myynti Ahvenanmaan sisällä on siten arvonlisäverollista samoin edellytyksin kuin muualla Suomessa. Elinkeinonharjoittajat Ahvenanmaalla ja muualla Suomessa olevat elinkeinonharjoittajat rekisteröidään samaan arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.

Ahvenanmaata koskevista poikkeuksista arvonlisäverolain säännöksiin säädetään erillisessä laissa nimeltään laki Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön (1266/1996) (jäljempänä erillislaki). Tulkintaa edellyttävissä tilanteissa erillislaki menee arvonlisäverolain edelle. Arvonlisäverolakia sovelletaan kuitenkin silloin, kun erillislaissa ei ole erityisiä kyseiseen tilanteeseen liittyviä säännöksiä.

Tässä ohjeessa käsitellään pääasiassa erillislaissa säädettyjä poikkeuksia.

”EU:n ulkopuolisilla alueilla” tarkoitetaan sekä EU:n tulli- ja veroalueiden ulkopuolella olevia maita, kuten Norja ja USA, että EU:n tullialueella mutta veroalueen ulkopuolella olevia alueita, kuten Kanariansaaret, ellei jäljempänä toisin todeta.

2 Tavarakauppa

2.1 Tavaran myynti Ahvenanmaalla

Liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta tavaroiden myynnistä Ahvenanmaan sisällä on maksettava arvonlisäveroa arvonlisäverolain 1 §:n mukaisesti, jos myyntiä ei ole jonkin laissa olevan erityissäännöksen perusteella vapautettu verosta.

Arvonlisäveroa on maksettava, kun

  • alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja myy Ahvenanmaalla sijaitsevan tavaran niin, että tavara luovutetaan ostajalle Ahvenanmaalla (erillislaki 6 §:n 1 momentti)
  • alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja maahantuo tavaran Ahvenanmaalle omissa nimissään ja myy sitten tavaran niin, että se luovutetaan ostajalle Ahvenanmaalla (erillislaki 6 §:n 2 momentti)
  • alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja myy Ahvenanmaalla sijaitsevan tavaran muulle kuin elinkeinonharjoittajalle (esimerkiksi yksityishenkilölle), joka itse kuljettaa tavaran pois Ahvenanmaalta.

2.2 Tavaran myynti muun Suomen alueella

Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja voi myös harjoittaa liiketoiminnan muodossa tapahtuvaa tavaroiden myyntiä muualla Suomessa seuraavin tavoin:

  • myymällä muualla Suomessa sijaitsevan tavaran niin, että tavara luovutetaan ostajalle muualla Suomessa (arvonlisäverolaki 63 §:n 1 momentti)
  • tuomalla tavaran Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai EU:n ulkopuoliselta alueelta muualle Suomeen omissa nimissään ja sen jälkeen myymällä tavaran niin, että tavara luovutetaan ostajalle muualla Suomessa (arvonlisäverolaki 63 §:n 2 momentti).

Tavaran myynnistä muualla Suomessa on maksettava arvonlisäveroa arvonlisäverolain 1 §:n mukaisesti, jos myyntiä ei ole jonkin arvonlisäverolain erityissäännöksen perusteella vapautettu arvonlisäverosta.

Esimerkki 1: Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran B:lle (kuluttaja/yritys), joka on sijoittautunut muualle Suomeen. Tavara on myyty muualla Suomessa silloinkin, kun tavara on Ahvenanmaalla kuljetuksen alkaessa, jos A tuo sen muualle Suomeen myyntiä varten. Yritys A antaa tuonti-ilmoituksen omaan lukuunsa, eli toimii sekä tavaran viejänä että maahantuojana. Tällöin yritys A on itse maahantuonut tavaran muualle Suomeen myyntiä varten. Tuonnin jälkeen A myy tavaran arvonlisäverollisena B:lle (kuluttaja/yritys).(Ks. myös luvut 2.4.2. ja 2.4.5 tilanteet 6 ja 7.)

2.3 Yhteisökauppa ja arvonlisäverotunnisteen käyttö

2.3.1 Tavaroiden myynti Ahvenanmaan ja muiden EU-maiden välillä

Koska Ahvenanmaa ei kuulu EU:n arvonlisäveroalueeseen, yhteisökaupan säännöksiä ei voi soveltaa, kun tavara myydään Ahvenanmaalta toiseen EU-maahan tai kun tavara ostetaan toisesta EU-maasta Ahvenanmaalle. Yhteisökaupalla tarkoitetaan alv-rekisteröityjen elinkeinonharjoittajien välistä irtaimen omaisuuden myyntiä silloin, kun myyjä, ostaja tai joku muu heidän puolestaan kuljettaa esineen ostajalle EU-maasta toiseen EU-maahan.

Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää FI-alkuista arvonlisäverotunnistetta myydessään tavaraa Ahvenanmaalta toiseen EU-maahan sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle. Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja ei myöskään saa käyttää arvonlisäverotunnistetta ostaessaan tavaraa toiseen EU-maahan sijoittautuneelta myyjältä Ahvenanmaalle. Tällaisissa tilanteissa sovelletaan sen sijaan tavaran vientiä ja maahantuontia koskevia säännöksiä.

Esimerkki 2: Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys ostaa tavaran Tanskaan sijoittautuneelta alv-rekisteröidyltä yritykseltä. Myyntiin liittyvä tavaran kuljetus alkaa Tanskasta ja päättyy Ahvenanmaalle. Koska tavara toimitetaan Tanskasta Ahvenanmaalle, sovelletaan tavaran maahantuontia koskevia arvonlisäverolain säännöksiä.

Esimerkki 3: Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys myy tavaran Saksaan sijoittautuneelle alv-rekisteröidylle yritykselle. Tavara toimitetaan Ahvenanmaalta Hangon kautta Saksaan, niin että myyntiin liittyvä tavaran kuljetus alkaa Ahvenanmaalta. Laskun ja kuljetusehtojen mukaan tavaran määräpaikka on Rostock Saksassa. Myyntiin sovelletaan tavaran vientiä koskevia arvonlisäverolain säännöksiä (ks. myös esimerkki 7).

2.3.2 Alv-rekisteröidyn, Ahvenanmaalle sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan harjoittama muun Suomen ja muiden EU-maiden välinen tavaramyynti

Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja voi tehdä tavaran yhteisömyynnin muualla Suomessa, kun yhteisömyyntiin liittyvä kuljetus alkaa muualla Suomessa. Vastaavasti Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja voi tehdä tavaran yhteisöhankinnan muualla Suomessa, kun yhteisöhankintaan liittyvä kuljetus päättyy muualla Suomessa. Elinkeinonharjoittaja ei välttämättä tarvitse varastoa yhteisökaupan harjoittamiseen muualla Suomessa. Edellä mainituissa olosuhteissa Ahvenanmaalle sijoittautuneet elinkeinonharjoittajat voivat poikkeuksellisesti käyttää FI-alkuista ALV-tunnusta. Alla olevista esimerkeistä ilmenee, milloin Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja voi pääsäännöstä poiketen soveltaa yhteisökaupan säännöksiä.

Esimerkki 4: Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran alv-rekisteröidylle yritys B:lle Ruotsiin. Myyntiin liittyvä tavaran kuljetus alkaa muualta Suomesta ja päättyy Ruotsiin. A:n osalta kyse on yhteisömyynnistä, joka on Suomessa arvonlisäveroton, kun muut yhteisömyynnin arvonlisäverottomuuden edellytykset täyttyvät. A ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa Tavaroiden myynnit muihin EU-maihin ja antaa lisäksi arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen yhteisömyynnistä.

Esimerkki 5: Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A ostaa tavaran alv-rekisteröidyltä yritys B:ltä Ruotsista. Myyntiin liittyvä tavaran kuljetus alkaa Ruotsista ja päättyy muualle Suomeen. Ostaja A ilmoittaa FI-alkuisen arvonlisäverotunnisteensa myyjälle. A:n kannalta kyse on yhteisöhankinnasta ja tämä ilmoittaa yhteisöhankinnan arvonlisäveroilmoituksessa.

Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja voi olla kolmikantakaupan osapuolena tilanteessa, jossa tavaran kuljetus muualta Suomesta toiseen EU-maahan alkaa muualta Suomesta tai kun tavaran kuljetus toisesta EU-maasta muualle Suomeen päättyy muualle Suomeen, jos kaikki kolmikantakaupan soveltamisen edellytykset muuten täyttyvät.

Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja voi olla kolmikantakaupan osapuolena myös tilanteessa, jossa tämä toimii kolmikantakaupan ensimmäisenä ostajana ja tavara kuljetetaan suoraan ensimmäiseltä myyjältä toiselle ostajalle, käymättä Ahvenanmaalla tai muualla Suomessa. Katso esimerkki 6 alla.

Esimerkki 6: Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A ostaa tavaran alv-rekisteröidyltä yritys B:ltä Espanjasta. A myy tavaran Saksaan sijoittautuneelle alv-rekisteröidylle yritys C:lle. Yritys B Espanjassa lähettää tavaran suoraan yritys C:lle Saksaan ilman, että tavara käy Ahvenanmaalla. Myyntiin voidaan soveltaa kolmikantakauppaa. Kolmikantakauppaan liittyen yritys A ilmoittaa C:lle tapahtuneen myynnin arvon yhteenvetoilmoituksella kohdassa ”Kolmikantakauppa”. Kolmikantakaupan ensimmäisenä ostajana yritys A ei ilmoita tietoja arvonlisäveroilmoituksessa.

Lisätietoa yhteisö- ja kolmikantakaupasta on Verohallinnon ohjeessa Arvonlisäverotus EU-tavarakaupassa.

2.3.3 T2F-passitusmenettelyn soveltaminen tavaran kuljetuksen alkaessa Ahvenanmaalta tai päättyessä Ahvenanmaalle

T2F-passitusta käytetään, kun unionitavaroita kuljetetaan unionin veroalueeseen kuulumattomilta alueilta (nk. erityisiltä veroalueilta) muualle kuin siihen jäsenmaahan, johon saavutaan ensimmäisenä, kuten esimerkiksi Ahvenanmaalta muun Suomen kautta Viroon. Tullin internet-sivuilla otsikon ”Passittaminen ja unionin erityiset veroalueet” alla on tarkemmin kuvattu, milloin T2F-passitusmenettelyn soveltaminen on pakollista. Tulli antaa tarkempia ohjeita T2F-passitusmenettelyn soveltamisesta tilanteessa, jossa tavaran kuljetus alkaa Ahvenanmaalta.

Elinkeinonharjoittaja ei voi soveltaa myyntiin yhteisömyynnin säännöksiä, jos T2F-passitusmenettelyä sovelletaan sellaisen tavaramyynnin kuljetukseen, jossa alv-rekisteröity Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja myy tavaran muuhun EU-maahan kuin Suomeen ja tavara kuljetetaan Ahvenanmaalta muun Suomen kautta toiseen EU-maahan. Tällaisessa tilanteessa sovelletaan sen sijaan tavaran vientiä ja tuontia koskevia säännöksiä.

Vastaavasti, kun Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja ostaa tavaran Ahvenanmaalle ja myyjä on asettanut tavarakuljetuksen vienti- tai passitusmenettelyyn, ostaja ei voi soveltaa yhteisökaupan säännöksiä ostoon.

Esimerkki 7: Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran alv-rekisteröidylle yritys B:lle Viroon siten, että tavara kuljetetaan Ahvenanmaalta muun Suomen kautta Viroon. Kuljetukseen sovelletaan T2F-passitusmenettelyä. A:n on käsiteltävä myynti arvonlisäverottomana vientinä ja ilmoitettava myynti arvonlisäveroilmoituksen kohdassa ”0-verokannan alainen liikevaihto”.

Edellä mainitussa tilanteessa yritys A voi vaihtoehtoisesti myydä tavaran yhteisömyyntinä muualta Suomesta Viroon edellyttäen, että yritys A ensin itse maahantuo tavaran muualle Suomeen, josta yhteisömyyntiin liittyvä kuljetus alkaa (AVL 63 §:n 2 momentti). Koska tavaran siirto Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä päättyy muualle Suomeen tavaran tullauksen yhteydessä, T2F-passitusmenettelyä ei vaadita. Yritys A ilmoittaa maahantuonnin ja yhteisömyynnin arvonlisäveroilmoituksella. Yritys A ilmoittaa yhteisömyynnin myös yhteenvetoilmoituksella. Tavaran toimittaminen muualla Suomessa sijaitsevaan varastoon, ei ole tämän edellytyksenä.

2.4 Tavaran vienti

2.4.1 Tavaroiden arvonlisäveroton vienti Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä

Veroraja Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä merkitsee sitä, että Ahvenanmaan ja muun Suomen välisiin tavaramyynteihin ja -siirtoihin sovelletaan arvonlisäverolain viennin ja maahantuonnin säännöksiä. Tavaran myyntiä verorajan yli käsitellään tavaran lähtöpaikassa arvonlisäverottomana vientinä ja määräpaikassa arvonlisäverollisena maahantuontina, jos tuonti ei ole veroton (ks. luku 2.5.5.4). Tulli antaa tarkempia ohjeita tavaroiden viennissä ja tuonnissa sovellettavista tullimenettelyistä.

Vientimyynnin edellytysten täyttyessä myyjän on käsiteltävä myynti arvonlisäverottomana vientimyyntinä (erillislain 8 § ja arvonlisäverolain 70 §:n 1 momentin 1–4 kohta). Tavaran myynti on arvonlisäverotonta vientiä, kun:

  • myyjä tai joku muu hänen toimeksiannostaan kuljettaa tavaran muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen.
  • itsenäinen kuljetusliike kuljettaa tavaran ostajan toimeksiannosta suoraan muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen.
  • tavaran ostanut elinkeinonharjoittaja noutaa tavaran viedäkseen sen välittömästi muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen ilman että tavaraa on käytetty ennen kuljetuksen alkamista.
  • tavara myydään Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen sijoittautuneelle ostajalle ja toimitetaan tämän toimeksiannosta ja häntä veloittaen elinkeinonharjoittajalle työsuorituksen tekemistä varten ja edelleen muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen. Ainoastaan silloin, kun tavara toimitetaan edelleen Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä, myynti on poikkeuksellisesti vapautettu arvonlisäverosta, vaikka ostaja olisi sijoittautunut Suomeen. Jos tavara toimitetaan edelleen Ahvenanmaalta toiseen EU-maahan tai EU:n ulkopuolelle tai muualta Suomesta EU:n ulkopuolelle, on tavara myytävä ulkomaiselle ostajalle, joka ei ole arvonlisäverovelvollinen Suomessa (ks. myös luvut 2.9 ja 4.7).

Myyjän on annettava ostajalle lasku arvonlisäverottomasta vientimyynnistä, jos ostaja on elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, joka ei ole elinkeinonharjoittaja (AVL 209 b §:n 1 momentin 1 kohta).

Jos ostaja on saanut virheellisesti arvonlisäveroa sisältävän laskun tilanteessa, jossa arvonlisäverottoman vientimyynnin edellytykset täyttyvät, ostajan on pyydettävä myyjältä uusi lasku. Alv-rekisteröidyllä ostajalla ei ole vähennysoikeutta virheellisesti laaditun laskun perusteella. Epäselvissä tilanteissa ostaja voi poikkeuksellisesti toimittaa myyjälle jälkeenpäin selvityksen arvonlisäverottoman myynnin edellytysten täyttymisestä, minkä jälkeen myyjä voi oikaista myynnin arvonlisäverottomaksi.

2.4.2 Yrityksen oman liikeomaisuuteen kuuluvan tavaran siirto Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä

Yrityksen oman liikeomaisuuteen kuuluvan tavaran siirrossa Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä kyse ei ole omistusoikeuden vastikkeellisesta luovutuksesta, vaikka siirtoon sovelletaan arvonlisäverolain viennin ja maahantuonnin säännöksiä. Yritys tekee oman tavaran siirron, kun yritys toimii sekä tavaran viejänä viennissä että tavaran maahantuojana maahantuonnissa. Koska oman tavaran siirto ei ole myynti, siirtoa ei ilmoiteta arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto. Alv-rekisteröidyn elinkeinonharjoittajan on kuitenkin aina ilmoitettava maahantuonti arvonlisäveroilmoituksella oman tavaran siirron yhteydessä. (Ks. myös luku 2.4.4. vientiä koskeva selvitys).

2.4.3 Tavaroiden arvonlisäveroton vienti Ahvenanmaan ja muiden EU-maiden sekä Ahvenanmaan ja EU:n ulkopuolisten alueiden välillä

Veroraja Ahvenanmaan ja EU:n arvonlisäveroalueen välillä merkitsee sitä, että Ahvenanmaan ja muiden EU-maiden välisiin tavaroiden myynteihin ja siirtoihin sovelletaan arvonlisäverolain viennin ja maahantuonnin säännöksiä.

Arvonlisäverolain vientiä ja tuontia koskevia säännöksiä sovelletaan myös tavaran myyntiin Ahvenanmaalta EU:n ulkopuolisille alueille.

Tämä tarkoittaa sitä, että tavaran myynti käsitellään tavaran lähtöpaikassa eli Ahvenanmaalla arvonlisäverottomana vientinä ja määräpaikassa arvonlisäverollisena maahantuontina, jos maahantuonti ei ole arvonlisäveroton (ks. luku 2.5.5.4).  

2.4.4 Vientiä koskeva selvitys

Myyjän on kaikissa vientitilanteissa liitettävä kirjanpitoonsa selvitys siitä, että tavara on viety Ahvenanmaalta muualle Suomeen, toiseen EU-maahan tai EU:n ulkopuolelle tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle. Myyjän on kyettävä selvittämään vientimyynnistä, että tavaran omistusoikeus on siirtynyt vastiketta vastaan ostajalle ja että myyty tavara on siirretty fyysisesti pois Ahvenanmaalta muualle Suomeen, toiseen EU-maahan tai EU:n ulkopuolelle tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle. Jos selvitystä tavaran viennistä ei ole, myynti käsitellään poikkeuksellisesti kotimaan kauppaa koskevien säännösten mukaisesti.

Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä liitettävä selvitys muodostuu myyjän myyntilaskua koskevasta kirjanpidosta ja useista eri asiakirjoista. Myyntilaskun avulla myyjä voi selvittää, että tavaran omistusoikeus on siirtynyt vastiketta vastaan ostajalle ja muilla asiakirjoilla, että tavara on poistunut fyysisesti Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle. Myyjä voi selvittää fyysisen poistumisen esimerkiksi Tullin antamilla luovutuspäätöksillä, tullauspäätöksillä tai verotodistuksilla sekä muilla tullaukseen liittyvillä asiakirjoilla, sopimuksilla, kuljetusasiakirjoilla, rahtikirjoilla, passituksen saateasiakirjoilla ja muilla vientiasiakirjoilla. Vientiä koskeva selvitys koostuu siten asiakirjakokonaisuudesta, joka myyjän on liitettävä kirjanpitoonsa.

Yritysten oman liikeomaisuuteen kuuluvan tavaran siirrossa Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä kyse ei ole omistusoikeuden vastikkeellisesta luovutuksesta, vaikka siirtoon sovelletaan arvonlisäverolain viennin ja maahantuonnin säännöksiä. Koska oman tavaran siirto ei ole myynti, siirtoa ei ilmoiteta vientinä arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto. Tavaran siirrosta tehdään merkintä kirjanpitoon ja siirron tositteena voi käyttää muun muassa yrityksen itse laatimaa asiakirjaa (Kirjanpitolaki 2 luvun 5 §) tai tullaukseen liittyviä asiakirjoja (Arvonlisäverolaki 102 a §:n 3 momentti). Tavaran fyysisen viemisen yritys voi selvittää kuten edellä on kuvattu vientimyynnin osalta. Siirtoon liittyvä maahantuonti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksella (ks. luku 2.5.7).

Tilanteessa, jossa passitusmenettelyä sovelletaan tavaran vientiin Ahvenanmaalta, myyjän on lisäksi liitettävä passituksen saateasiakirjat kirjanpitoonsa selvityksenä vientimyynnistä. Tullin internet-sivuilla otsikon ”passittaminen ja unionin erityiset veroalueet” alla on lisää tietoa passitusmenettelystä.

Vientimyynnissä Ahvenanmaalta toiseen EU-maahan ja EU:n ulkopuolelle viennin selvityksenä on Tullin tietojärjestelmästä sähköisesti saatu poistumisvahvistettu luovutuspäätös. Vientimyynnissä Ahvenanmaan ja toisen EU-maan tai Ahvenanmaan ja EU:n ulkopuolisen alueen välillä sovelletaan vientiä koskevan selvityksen osalta mitä Verohallinnon Vientikaupan arvonlisäverotus -ohjeessa ohjeistetaan asiassa.

2.4.5 Esimerkkejä vientimyynneistä:

Tilanne 1: Myyjä tai joku muu hänen toimeksiannostaan kuljettaa tavaran muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen.

  • Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran muualle Suomeen sijoittautuneelle yritys B:lle niin, että tavara toimitetaan Ahvenanmaalta Turkuun. B toimii tavaran maahantuojana. A käsittelee myynnin arvonlisäverottomana vientimyyntinä, alv 0 %, ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.
  • Muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran Maarianhaminaan Ahvenanmaalle sijoittautuneelle alv-rekisteröidylle yritys B:lle. Myynnin yhteydessä kuljetusliike X kuljettaa tavaran muualta Suomesta Ahvenanmaalle A:n toimeksiannosta. B toimii tavaran maahantuojana. Muualle Suomeen sijoittautunut yritys A käsittelee myynnin arvonlisäverottomana vientimyyntinä ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.
  • Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran muualle Suomeen sijoittautuneelle kuluttaja B:lle niin, että tavara toimitetaan Ahvenanmaalta muualle Suomeen. Tällöin tavaran maahantuoja on kuluttaja B. A käsittelee myynnin arvonlisäverottomana vientimyyntinä ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.
  • Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A siirtää omaa liikeomaisuuttaan muualle Suomeen. A on sekä viejä että maahantuoja. A ilmoittaa maahantuonnin muualle Suomeen arvonlisäveroilmoituksella. A:n oman tavaran siirtoa ei arvonlisäverotuksessa katsota myynniksi, minkä vuoksi siirtoa ei ilmoiteta myyntinä arvonlisäveroilmoituksella. On huomioitava, että alv-rekisteröidyn elinkeinonharjoittajan on aina omaa tavaraa siirtäessään ilmoitettava oman tavaran siirtoon liittyvä maahantuonti arvonlisäveroilmoituksella.

Tilanne 2: Itsenäinen kuljetusliike kuljettaa tavaran ostajan toimeksiannosta suoraan muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen.

  • Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A on tilannut tavaran alv-rekisteröidyltä muualle Suomeen sijoittautuneelta yritys B:ltä. Kuljetusliike noutaa tavaran muualta Suomesta ostaja A:n toimeksiannosta ja toimittaa tavaran ahvenanmaalaiselle ostajalle. A on tavaran maahantuoja. Muualle Suomeen sijoittautunut B käsittelee myynnin arvonlisäverottomana vientimyyntinä ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto. A:n on ilmoitettava tuonti oma-aloitteisesti arvonlisäveroilmoituksella.

Tilanne 3: Ostajana toimiva elinkeinonharjoittaja noutaa tavaran viedäkseen sen välittömästi muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen ilman, että tavaraa käytetään ennen kuljetuksen alkamista.

  • Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A ostaa tavaran alv-rekisteröidyltä muualle Suomeen sijoittautuneelta yritys B:ltä. A noutaa tavaran itse pakettiautolla ja vie sen välittömästi Ahvenanmaalle käyttämättä sitä muualla Suomessa. A on tavaran maahantuoja. Koska arvonlisäverottoman viennin edellytykset täyttyvät, B käsittelee myynnin arvonlisäverottomana vientimyyntinä ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto. B liittää kirjanpitoonsa laskun ja ostaja A:n toimittaman muun selvityksen arvonlisäverottoman myynnin edellytysten täyttymisestä todisteena verottomasta vientimyynnistä. A:n on ilmoitettava tuonti oma-aloitteisesti arvonlisäveroilmoituksella.

Tilanne 4: Tavaran myynti Suomeen ostajalle tai toiseen EU-maahan ulkomaiselle ostajalle, joka ei ole verovelvollinen Suomessa, on arvonlisäverotonta, jos tavara ostajan toimeksiannosta ja häntä veloittaen toimitetaan elinkeinonharjoittajalle työsuorituksen tekemistä varten ja edelleen toimitettavaksi Ahvenanmaalle, muualle Suomeen tai muuhun EU-maahan (erillislain 8 § ja AVL 70 §:n 1 momentin 4 kohta).

  • Lue lisää luvuista 2.9 ja 4.7.

Tilanne 5: Myyty tavara kuljetetaan Ahvenanmaalta toiseen EU-maahan.

  • Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran Ruotsiin sijoittautuneelle alv-rekisteröidylle yritys B:lle niin, että myyty tavara kuljetetaan Ahvenanmaalta Ruotsiin. Ostaja toimii maahantuojana. A käsittelee myynnin arvonlisäverottomana vientimyyntinä ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto. A voi antaa selvityksen myynnin arvonlisäverottomuudesta Tullin tietojärjestelmästä sähköisesti saadulla poistumisvahvistetulla luovutuspäätöksellä, jonka tämä liittää selvitykseksi kirjanpitoonsa (ks. Vientikaupan arvonlisäverotus -ohje).
  • Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröitynyt yritys A myy tavaran Tanskaan sijoittautuneelle kuluttajalle niin, että tavara toimitetaan Ahvenanmaalta Tanskaan. Ostaja toimii tavaran maahantuojana. Ahvenanmaalle sijoittautunut A käsittelee myynnin arvonlisäverottomana vientimyyntinä ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto. A voi antaa selvityksen myynnin arvonlisäverottomuudesta Tullin tietojärjestelmästä sähköisesti saadulla poistumisvahvistetulla luovutuspäätöksellä, jonka tämä liittää selvitykseksi kirjanpitoonsa (Ks. Vientikaupan arvonlisäverotus -ohje).

Tilanne 6: Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran muualle Suomeen sijoittautuneelle alv-rekisteröidylle yritys B:lle, joka myy tavaran kuluttaja C:lle muualle Suomeen. A toimittaa tavaran B:lle muualle Suomeen.

  • Tavara on myyty muualla Suomessa silloinkin, kun tavara on Ahvenanmaalla kuljetuksen alkaessa, jos myyjä tuo tavaran muualle Suomeen myyntiä varten. A antaa tuonti-ilmoituksen omaan lukuunsa, eli toimii sekä tavaran viejänä, että maahantuojana. Tällöin A on itse tuonut tavaran muualle Suomeen myyntiä varten. Maahantuonnin jälkeen A myy tavaran arvonlisäverollisena B:lle, ja B myy tavaran arvonlisäverollisena C:lle. A:n oman tavaran siirtoa Ahvenanmaalta muualle Suomeen ei arvonlisäverotuksessa katsota myynniksi, minkä vuoksi A ei ilmoita tavaran siirtoa arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto. On huomioitava, että alv-rekisteröidyn elinkeinonharjoittajan on aina omaa tavaraa siirtäessään ilmoitettava oman tavaran siirtoon liittyvä maahantuonti arvonlisäveroilmoituksella. Näin ollen A ilmoittaa siirtoon liittyvän maahantuonnin ja kotimaan myynnin B:lle soveltamansa verokannan mukaisesti arvonlisäveroilmoituksella.

Jos A toimii viejänä ja B antaa tuonti-ilmoituksen omaan lukuunsa, eli B toimii tavaran maahantuojana, A suorittaa arvonlisäverottoman vientimyynnin B:lle. Tuotuaan tavaran muualle Suomeen B myy tavaran arvolisäverollisena muualle Suomeen sijoittautuneelle kuluttaja C:lle. Tällöin A ilmoittaa pelkän viennin arvonlisäveroilmoituksella. B ilmoittaa sekä tuonnin että kotimaan myynnin C:lle soveltamansa verokannan mukaisesti arvonlisäveroilmoituksella.

Tilanne 7: Muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran Ahvenanmaalle sijoittautuneelle alv-rekisteröidylle yritys B:lle, joka myy tavaran kuluttaja C:lle. Yritys A toimittaa tavaran muualta Suomesta suoraan kuluttaja C:lle Ahvenanmaalle.

  • Tavara on myyty Ahvenanmaalla silloinkin, kun tavara on muualla Suomessa kuljetuksen alkaessa, jos myyjä tuo sen Ahvenanmaalle myyntiä varten. A antaa tuonti-ilmoituksen omaan lukuunsa, eli toimii sekä tavaran viejänä että maahantuojana. Tällöin A on itse tuonut tavaran Ahvenanmaalle myyntiä varten, jolloin maahantuonnin jälkeen A suorittaa arvonlisäverollisen myynnin B:lle ja B suorittaa arvonlisäverollisen myynnin C:lle. A on luovuttanut tavaran B:lle Ahvenanmaalla. A:n oman tavaran siirtoa muualta Suomesta Ahvenanmaalle ei arvonlisäverotuksessa katsota myynniksi, minkä vuoksi A ei ilmoita siirtoa arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto. On huomioitava, että alv-rekisteröidyn elinkeinonharjoittajan on aina omaa tavaraa siirtäessään ilmoitettava oman tavaran siirtoon liittyvä maahantuonti arvonlisäveroilmoituksella. Näin ollen A ilmoittaa siirtoon liittyvän maahantuonnin ja kotimaan myynnin B:lle soveltamansa verokannan mukaisesti arvonlisäveroilmoituksella.

Jos yritys A toimii viejänä ja yritys B antaa tuonti-ilmoituksen omaan lukuunsa, eli toimii tavaran maahantuojana, A:n myynti B:lle on arvonlisäveroton vientimyynti ja B:n myynti C:lle maahantuonnin jälkeen on arvonlisäverollinen kotimaan myynti. A ilmoittaa tällöin pelkän viennin arvonlisäveroilmoituksella.  B ilmoittaa sekä tuonnin että kotimaan myynnin C:lle soveltamansa verokannan mukaisesti arvonlisäveroilmoituksella.

2.5 Tavaroiden maahantuonti

2.5.1 Yleistä tavaroiden maahantuonnista Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen

Tavaran maahantuonnista suoritetaan arvonlisäveroa silloin:

  • kun tavara tuodaan muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen
  • kun tavara tuodaan toisesta EU-maasta Ahvenanmaalle
  • kun tavara tuodaan EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelta kuten Norjasta tai USA:sta Ahvenanmaalle
  • kun tavara tuodaan EU:n tullialueelta mutta veroalueen ulkopuolelta kuten Kanariansaarilta Ahvenanmaalle.

Tavaran maahantuontia koskevia säännöksiä sovelletaan myös niissä tilanteissa, joissa yritys siirtää omaisuuttaan muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen.

Kaikki muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen maahantuotavat tavarat on tullattava. Tämä koskee myös yritysten omien tavaroiden siirtoja Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä. Tulli-ilmoitus on 1.7.2021 alkaen pitänyt antaa myös enintään 22 euron arvoisista tavaralähetyksistä. Tavaran tullauksesta vastaa maahantuojana toimiva alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja.

Kaikkien muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen maahantuotavien tavaroiden saapumisesta on ilmoitettava Tullille ja niistä on annettava tulli-ilmoitus Tullin määräysten mukaisesti.

Tietoa tullimuodollisuuksista Ahvenanmaan verorajalla löytyy Tullin internet-sivulta. Tulli antaa tarkempia ohjeita tavaran maahantuonnissa sovellettavista tullimenettelyistä, tavaroiden saapumisen ilmoittamisesta sekä tulli-ilmoitusten antamisesta.

2.5.2 Toimivaltainen viranomainen ja maahantuonnin arvonlisäveron ilmoittaminen

Maahantuonnista verovelvolliset alv-rekisteröidyt elinkeinonharjoittajat ilmoittavat maahantuonnin arvonlisäveron Verohallinnolle oma-aloitteisesti arvonlisäveroilmoituksella.

Maahantuontia ei ilmoiteta Verohallinnolle arvonlisäveroilmoituksella, kun:

  • tuonnista verovelvollista ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin silloin, kun veron suorittamisvelvollisuus syntyy
  • verovelvollinen on arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkitty luonnollinen henkilö, mutta tuonti ei liity hänen liiketoimintaansa
  • tuonti on tullisäännösten vastainen
  • Tullin rekisteröity veroraja-asiakas on verovelvollinen tavaran maahantuonnista Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle.

Näitä maahantuonteja koskevat ilmoitukset annetaan Tullille.

2.5.3 Maahantuonnista arvonlisäverovelvollinen

2.5.3.1 Ilmoittaja

Arvonlisäverovelvollinen tavaran maahantuonnista on tullikoodeksin 5 artiklan 15 kohdassa tarkoitettu ilmoittaja, eli henkilö, joka antaa tulli-ilmoituksen omissa nimissään tai jonka nimissä tulli-ilmoitus annetaan (AVL 86 b §:n 1 momentti).

2.5.3.2 Suora ja välillinen edustaja

Maahantuonnissa voidaan käyttää edustajaa. Edustus on joko suora, jolloin edustaja toimii toisen nimissä ja tämän lukuun, tai välillinen, jolloin edustaja toimii omissa nimissään, mutta jonkun toisen lukuun.

Sekä suorassa että välillisessä edustuksessa päämies on verovelvollinen maahantuonnista. Kun päämies on alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja, hän ilmoittaa maahantuonnin arvonlisäveron arvonlisäveroilmoituksella.

Lisää tietoa asiamiehistä löytyy Tullin internet-sivuilta.

2.5.3.3 Tullin rekisteröity veroraja-asiakas, jolla on verorajanumero

Tullin veroraja-asiakkaalla tarkoitetaan yritystä, jolle Tulli on myöntänyt verorajanumeron. Erillislain 22 §:ssä säädetään maahantuonnin verovelvollisuutta koskevan pääsäännön poikkeuksesta, jota voidaan soveltaa ainoastaan yrityksiin, joilla on verorajanumero.

Säännös tarkoittaa, että veroraja-asiakas on verovelvollinen tavaroiden maahantuonnista Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle silloin, kun sen asiakas (ostaja) on luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jota ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Rekisteröity veroraja-asiakas voi antaa tällaisen henkilön tuonti-ilmoituksen tämän puolesta ja maksaa arvonlisäveron Tullille. Näissä tapauksissa yritys on ottanut arvonlisäveron huomioon tavaran hinnassa eli laskuttanut arvonlisäverollisen hinnan asiakkaalta.

Tällaisia tuonteja ei ilmoiteta Verohallinnolle annettavassa arvonlisäveroilmoituksessa, koska Tulli kantaa niistä arvonlisäveron. Näitä maahantuonteja koskevat ilmoitukset on annettava Tullille. Välillisiä edustajia ovat esimerkiksi verkkokaupat ja muut myyjäyritykset, joilla on verorajanumero ja jotka edustavat yksityishenkilöitä.

Verorajanumeroa käyttävän yrityksen on varmistuttava, että tavaralähetys on varustettu yrityksen verorajanumerolla.

Yritykset voivat hakea verorajanumeroa Tullilta. Lisää tietoa verorajanumeromenettelystä on Tullin internet-sivuilla.

2.5.4 Maahantuonnin arvonlisävero

Maahantuonnista on maksettava arvonlisäveroa, ellei tuontia ole erikseen säädetty arvonlisäverottomaksi arvonlisäverolain 72 h §:ssä tai 94–96 §:ssä. Maahantuonnista suoritetaan arvonlisäveroa tavaran lajin mukaan. Verokanta on joko yleinen 25,5 prosentin verokanta tai alempi 14 tai 10 prosentin verokanta.

Maahantuonnista maksettava arvonlisävero lasketaan arvonlisäveron perusteen mukaan. Alv-rekisteröidyn maahantuojan pitää itse laskea maahantuonnin arvonlisäveron peruste ja arvonlisäveron määrä sekä ilmoittaa ne arvonlisäveroilmoituksella Verohallinnolle.

Arvonlisäveron määrä saadaan kertomalla arvonlisäveron peruste tavaran lajin mukaan määräytyvällä verokannalla (25,5, 14 tai 10 prosenttia).

AVL 79 d ja 79 e §:ssä tarkoitettujen keräily- ja antiikkiesineiden maahantuontiin sovelletaan 10 prosentin verokantaa (erillislain 18 b §), kun tavara tuodaan Ahvenanmaalle muualta Suomesta tai toisesta EU-maasta, tai kun tavara tuodaan Ahvenanmaalta muualle Suomeen.

2.5.5 Maahantuonnin arvonlisäveron peruste

2.5.5.1 Erityistä tullausarvosta

Tulli vahvistaa tullausarvon tullauspäätöksessä, kun on kyse maahantuonneista EU:n tulli- ja arvonlisäveroalueen ulkopuolisilta alueilta Ahvenanmaalle, esimerkiksi maahantuonneista Norjasta Ahvenanmaalle.

Ahvenanmaan ja muun Suomen välisissä maahantuonneissa ja maahantuonneissa EU-maista Ahvenanmaalle Tulli ei vahvista tullausarvoa tullauspäätöksessä Verohallinnon toimivaltaan kuuluvien maahantuontien osalta.

Tulli vahvistaa tulli-ilmoituksessa annetut tiedot (ei kuitenkaan tullausarvoa) tullauspäätöksellä, kun on kyse maahantuonneista alueilta, jotka kuuluvat EU:n tullialueeseen mutta eivät EU:n arvonlisäveroalueeseen, esimerkiksi maahantuonnit Kanariansaarilta Suomeen.

Tilanteissa, joissa Tulli ei vahvista tullausarvoa, arvonlisäverovelvollisen on itse laskettava tullausarvo voidakseen arvioida arvonlisäveron perusteen ja maahantuonnista maksettavan arvonlisäveron.

2.5.5.2 Maahantuonnin arvonlisäveron laskeminen, kun tullausarvoa ei ole määritetty

Tuonnin arvonlisävero perustuu tullausarvoon (AVL 88 §), johon on lisätty AVL 91 §, 93 § ja 93 a §:ssä tarkoitetut erät. Näitä eriä ovat esimerkiksi kuljetus-, lastaus-, purku- ja vakuutuskustannukset sekä muut maahantuontiin liittyvät kustannukset kuljetussopimuksen mukaiseen ensimmäiseen Suomessa olevaan määräpaikkaan saakka sekä valtiolle ja EU:lle kannettavat verot, tullit, tuontimaksut ja muut maksut, lukuun ottamatta arvonlisäveroa. 

Ahvenanmaan maahantuonneissa, joissa Tulli ei ole määrittänyt maahantuonnin tullausarvoa, arvonlisäverovelvollisen on itse laskettava tullausarvo.

Tullausarvon laskeminen kuvataan ohjeen liitteessä 2. Tullausarvo perustuu ensisijaisesti tavaran kauppa-arvoon eli hintaan, joka tavarasta on tosiasiallisesti maksettu tai on maksettava, kun tavara myydään vietäväksi EU:n tullialueelle.

Jos kyseessä on muuhun kuin myyntiin liittyvä tavaran siirto verorajan yli, tullausarvo määritetään liitteessä 2 kuvatuilla toissijaisilla menetelmillä.

Koska arvonlisäverolain maahantuontisäännöksiä (luku 9) sovelletaan Ahvenanmaan ja muun Suomen välisiin maahantuonteihin ja maahantuonteihin muista EU-maista tai EU-ulkopuolisilta alueilta Ahvenanmaalle, Verohallinnon ohjeita Maahantuonnin arvonlisäverotusmenettelystä 1.1.2018 alkaen ja Maahantuonnin arvonlisäveron peruste voidaan soveltuvin osin soveltaa Ahvenanmaan ja muun Suomen välisiin maahantuonteihin. Ohjeissa on myös lisätietoja arvonlisäveron perusteesta sekä perusteeseen mukaan laskettavista eristä.

2.5.5.3 Maahantuonnin arvonlisäveron laskeminen, kun tullausarvo on vahvistettu

Tuonnin arvonlisävero perustuu tullausarvoon (AVL 88 §), johon on lisätty AVL 91 §, 93 § ja 93 a §:ssä tarkoitetut erät. Verohallinnon ohjeita Maahantuonnin arvonlisäverotusmenettelystä 1.1.2018 alkaen ja Maahantuonnin arvonlisäveron peruste voidaan soveltaa sellaisinaan maahantuonteihin Ahvenanmaalle EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolisista maista, kuten Norjasta ja USA:sta.

2.5.5.4 Arvonlisäverottomat tuonnit

Maahantuonti on arvonlisäverotonta ainoastaan, jos se on arvonlisäverolain mukaan arvonlisäveroton. Arvonlisäverottomista maahantuonneista on säädetty AVL 94–96 §:ssä sekä 72 h §:ssä. On myös huomioitava, että tullittomuus ei aina tarkoita, että tavaroiden maahantuonti on arvonlisäverotonta. 

Tietoa arvonlisäverottomasta maahantuonnista on Tullin ohjeessa Veroton maahantuonti arvonlisäverotuksessa (pdf).

2.5.5.5 Käsiteltävänä olleen tavaran maahantuonnin arvonlisäveron peruste

Maahantuonnin arvonlisäveroa maksetaan myös Ahvenanmaalle maahantuotavasta tavarasta sen jälkeen, kun se on käsitelty muualla Suomessa, toisessa EU-maassa tai EU:n ulkopuolella, sekä muualle Suomeen maahantuoduista tavaroista sen jälkeen, kun ne on käsitelty Ahvenanmaalla.

Jos tavara on ollut Ahvenanmaan ulkopuolella korjattavana, valmistettavana tai muuten käsiteltävänä, tai jos korjattavaksi viedyn tuotteen tilalle tuodaan samanlaatuinen tuote, määritetään arvonlisäveron peruste AVL 90 §:n mukaisesti (erillislaki 19 §). Arvonlisäveron perusteeseen lasketaan tällöin mukaan korjauskulut, käsittelykulut tai niitä vastaavat muut kustannukset, lähetyskulut (kuljetus-, lastaus- ja purkukulut jalostuspaikalle) sekä niiden osien arvo, jotka on lisätty tavaraan Ahvenanmaan ulkopuolella. Arvonlisäveron perusteeseen lasketaan myös AVL 91 §:ssä, 93 §:ssä ja 93 a §:ssä tarkoitetut erät.

Korjattavaksi viedyn tavaran tilalle tuodun samanlaatuisen tavaran arvonlisäveron peruste lasketaan samalla tavalla, vaikka viallinen tavara on viety Ahvenanmaan ulkopuolelle ja hävitetty viranomaisen valvonnassa tai luovutettu valtiolle tälle kuluja aiheuttamatta, jos tämä on tapahtunut ennen kuin tilalle tuodun tavaran tullaukset on merkitty kirjanpitoon.

Arvonlisäveron peruste lasketaan samalla tavalla myös silloin, kun tavara tuodaan muualle Suomeen sen jälkeen, kun tavara on ollut käsiteltävänä Ahvenanmaalla.

Myös niin sanottu ennakkotuonti on mahdollista. Ennakkotuonnilla tarkoitetaan korvaavien tavaroiden maahantuontia ennen kuin väliaikaisesti vietävät tavarat viedään maasta. Näiden maahantuontien arvonlisäveron peruste on arvonlisäverolain 88 §:n yleissäännöksen mukainen.

Seuraavissa tapauksissa maahantuonnin arvonlisäveron peruste tavaran jälleen tuonnissa Suomeen määräytyy kuten luvuissa 2.5.5.1–2.5.5.4 on selostettu:

  • Kun tavara on myyty Ahvenanmaalta muualle Suomeen, toiseen EU-maahan tai EU:n ulkopuolelle tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle arvonlisäverottomana vientimyyntinä.
  • Kun tavara, joka on ollut Ahvenanmaalla vähennykseen oikeuttavassa käytössä, viedään muualle Suomeen, toiseen EU-maahan tai EU:n ulkopuolelle ja myydään siellä ennen kuin se tuodaan takaisin Ahvenanmaalle, tai kun tavara myydään Ahvenanmaalla ennen kuin se tuodaan takaisin muualle Suomeen.

2.5.6 Arvonlisäverottomat palautustavarat

Tavarat, jotka alun perin on viety EU:n tullialueen ulkopuolelle unionitavaroina, voidaan palauttaa EU:n tullialueelle niin kutsuttuina palautustavaroina kolmen vuoden sisällä niiden viennistä. Palautustavaroiden maahantuonti on arvonlisäverotonta, jos tavaroiden maahantuonti on tullikoodeksin 203–207 artiklojen nojalla tullitonta silloin, kun tavarat maahantuodaan Ahvenanmaalle muualta Suomesta, toisesta EU-maasta tai EU:n ulkopuoliselta alueelta (erillislaki 20 §). Lisäksi edellytetään, että tavaroita ei ole myyty verotta Ahvenanmaan ulkopuolelle tai Ahvenanmaalla vähennykseen oikeuttavassa käytössä olleita tavaroita Ahvenanmaan ulkopuolelle. Tuojan on näissä tilanteissa oltava sama henkilö kuin tavaroiden viejä.

Myös palautustavaroiden tuonti muualle Suomeen Ahvenanmaalta voi alla arvonlisäverotonta. Lisää tietoa siitä on ohjeen Maahantuonnin arvonlisäveron peruste luvussa 4.

2.5.7 Maahantuonnin arvonlisäveron ajallinen kohdistaminen ja ilmoittaminen

Maahantuonnin arvonlisäveron ajallista kohdistamista koskeva erillislain 25 a § on kumottu 1.5.2023 lailla Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta (311/2023).

Tämä tarkoittaa, että 1.5.2023 alkaen maahantuonnin arvonlisävero on ilmoitettava Verohallinnolle kaikista Ahvenanmaan ja muun Suomen välisistä maahantuonneista sekä maahantuonneista Ahvenanmaalle muista EU-maista ja EU:n ulkopuolelta, siltä verokaudelta (kuukausi, vuosineljännes, vuosi), jolta Tulli on antanut tullauspäätöksen (AVL 135 a §:n 2 momentti).

Tulli antaa maahantuonnista tullauspäätöksen, kun tuotu tavara on luovutettu vapaaseen liikkeeseen. Tullauspäätöksestä ilmenevät esimerkiksi tullausarvo, tullit ja tullin kantamat maksut sekä tullauspäivä ja vapaaseen liikkeeseen luovutuspäivä. Maahantuonnista Verohallinnolle suoritettava arvonlisävero kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana tullauspäätös on annettu (AVL 135 a §). Kyseinen päivämäärä on merkitty tullauspäätöksiin kohtiin "luovutus vapaaseen liikkeeseen" ja ”tullauspäivä”.

Esimerkiksi jos tullauspäätös on annettu 23. elokuuta, maahantuonnin arvonlisävero on ilmoitettava arvonlisäveroilmoituksella Verohallintoon elokuun verokaudelta (jos verokausi on kalenterikuukausi), heinä–syyskuun vuosineljännekseltä (jos verokausi on vuosineljännes) tai kalenterivuodelta (jos verokausi on kalenterivuosi).

Tulli ei vahvista tullausarvoa Ahvenanmaan ja muun Suomen välisille maahantuonneille eikä maahantuonneille muista EU-maista Ahvenanmaalle eikä maahantuonneista Ahvenanmaalle niiltä alueilta, jotka ovat EU:n tullialueen sisällä mutta EU:n arvonlisäveroalueen ulkopuolella (esim. Kanariansaaret). Maahantuojan on tällöin itse määritettävä tullausarvo maahantuonnin arvonlisäveron perusteen ja arvonlisäveron määrän laskemiseksi sekä ilmoitettava nämä arvonlisäveroilmoituksella.

Arvonlisäveroilmoituksella ei ole erillistä kohtaa, jossa ilmoitettaisiin maahantuonnit Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä ja maahantuonnit muista EU-maista Ahvenanmaalle. Nämä tuonnit ja myös tuonnit EU:n ulkopuolelta Ahvenanmaalle ilmoitetaan siten, että maahantuonnin arvonlisäveron peruste ilmoitetaan kohdassa "Tavaroiden maahantuonnit EU:n ulkopuolelta" ja maahantuonnin arvonlisäveron määrä kohdassa "Vero tavaroiden maahantuonnista EU:n ulkopuolelta". Jos maahantuonti on arvonlisäveroton AVL 94–96 ja 72 h §:ien mukaisesti, arvonlisäveroilmoituksella ilmoitetaan ainoastaan arvonlisäveron peruste. Jos tuodut tavarat tulevat vähennykseen oikeuttavaan toimintaan, tuonnin arvonlisävero on vähennyskelpoinen.

Yhteen verokauteen voi kohdistua useita Tullin antamia tullauspäätöksiä. Arvonlisäveroilmoitukseen tarvittavat tiedot on tällöin laskettava yhteen ja yhteismäärät ilmoitettava oikean verokauden arvonlisäveroilmoituksella.

Maahantuonnin arvonlisäveron ja maahantuonnin arvonlisäveron vähennyksen ilmoittamisajankohdat ovat samat. Vähennys kohdistetaan siis samalle verokaudelle kuin maahantuonnin arvonlisävero. Jos tuodut tavarat tulevat kokonaan arvonlisäveron vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen, ei tuonnin osalta jää arvonlisäveroa maksettavaksi.

Jos verovelvollisen maahantuonteihin sovelletaan 100 a §:ssä tarkoitettua erityismenettelyä, vero kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt, eli tulli-ilmoituksen hyväksymispäivän mukaan (AVL 135 a §). Hyväksymispäivä käy ilmi tullauspäätöksestä. Jos verovelvollisen maahantuonteihin sovelletaan 100 a §:ssä tarkoitettua erityismenettelyä, arvonlisäveron vähennys kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana maahan tuotua tavaraa koskeva tullauspäätös on annettu (AVL 141 § 1 mom. 4 kohta). Tämä tarkoittaa, että maahantuonnin arvonlisäveron ja maahantuonnin arvonlisäveron vähennyksen ilmoittamisajankohdat eivät välttämättä ole samat, kun menettelyä sovelletaan. Lisää tietoa erityismenettelystä on ohjeen Maahantuonnin arvonlisäverotusmenettelystä 1.1.2018 alkaen luvussa 3 Erityismenettely.

Arvonlisäverovelvollisen on pidettävä sellaista kirjanpitoa, että siitä saadaan veron määräämistä varten tarvittavat tiedot (OVML 26 §). Tullauspäätökset ja niihin liittyvät asiakirjat on säilytettävä osana kirjanpitoaineistoa (AVL 102 a §:n 3 momentti). Se on myös arvonlisäveron vähennysoikeuden edellytys. Tullauspäätökseen liittyviä asiakirjoja ovat esimerkiksi myyntilaskut, kuljetusasiakirjat, rahtikirjat, luovutuspäätökset, sopimukset sekä kaksivaiheiseen kausi-ilmoitusmenettelyyn liittyvä kirjanpito.

Jos tavara on saatettu johonkin AVL 86 a §:ssä mainittuun maahantuontia lykkäävään menettelyyn, kuten esimerkiksi passitusmenettelyyn, maahantuonnin tietoja ei vielä tässä vaiheessa ilmoiteta arvonlisäveroilmoituksella. Maahantuonnin arvonlisäverotusta koskevat tiedot ilmoitetaan vasta, kun menettely päätetään vapaaseen liikkeeseen luovutukseen, jos tavara on Suomessa menettelyn päättyessä.

Jos maahantuonnin arvonlisäveron perusteen laskentaan vaikuttavat tiedot muuttuvat jälkikäteen, esimerkiksi tullausarvo tai Tullin kantamat maksut muuttuvat, arvonlisäveroilmoitus on korjattava vastaamaan muuttuneita tietoja. Korjaus on ilmoitettava Verohallintoon oma-aloitteisesti korvaavalla oma-aloitteisten verojen veroilmoituksella.

Niissä maahantuonneissa, joissa veron maksuvelvollisuus on syntynyt ennen 1.5.2023, sovelletaan aiemman ohjeen ohjeistusta maahantuonnin arvonlisäveron ja vähennyksen jaksottamiseen ja ilmoittamiseen [diaarinumero VH/3238/00.01.00/2021, annettu 18.3.2022].

2.6 Tavaroiden etämyynti Ahvenanmaalle ja Ahvenanmaalta

2.6.1 Yhteisön sisäinen tavaroiden etämyynti

Koska Ahvenanmaa ei kuulu EU:n arvonlisäveroalueeseen yhteisön sisäistä tavaroiden etämyyntiä koskevia säännöksiä ei sovelleta, kun tavara myydään kuljetettuna muualta Suomesta tai toisesta EU-maasta Ahvenanmaalle tai toisinpäin. Näissä tapauksissa sovelletaan vientiä ja maahantuontia koskevia säännöksiä. Yhteisön sisäisellä tavaroiden etämyynnillä tarkoitetaan myyntiä, jossa myyjä tai joku muu myyjän lukuun kuljettaa tavaran ostajalle EU-maasta toiseen. Etämyynnistä on kysymys ainoastaan silloin, kun tavaran ostaja on yksityishenkilö tai muu häneen rinnastettava ei-arvonlisäverovelvollinen ostaja.

Alv-rekisteröity ahvenanmaalainen elinkeinonharjoittaja voi kuitenkin harjoittaa yhteisön sisäistä etämyyntiä, kun tavaran kuljetus alkaa muualta Suomesta.

Tarkemmin tavaroiden etämyyntiä on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Tavaroiden etämyynnin arvonlisäverotus. Ilmoittamismenettelyistä kerrotaan Verohallinnon ohjeessa Arvonlisäveron erityisjärjestelmät.

2.6.2 Tavaroiden etämyynti ja tuontijärjestelmä

Maahantuotavien tavaroiden etämyynnillä tarkoitetaan tavaroiden myyntiä, jossa myyjä tai joku muu myyjän puolesta kuljettaa tavarat EU:n ulkopuolelta kuluttajalle Suomeen tai johonkin toiseen EU-maahan. Maahantuotavien tavaroiden etämyynnissä vähäarvoisille lähetyksille on luotu oma yhden yhteyspisteen rekisteröinti-, ilmoitus- ja maksujärjestelmä, johon tavaran myyjä tai tietyissä tilanteissa myyjän puolesta toimiva välittäjä voi rekisteröityä. Tämän ns. tuontijärjestelmän (AVL 133 r §) soveltaminen edellyttää, että tavarat sisältyvät lähetyksiin, joiden todellinen arvo on enintään 150 euroa (neuvoston asetuksen (EY) N:o 1186/2009 23 artiklan yleinen tullittomuusraja) ja että kyse ei ole valmisteveron alaisista tavaroista. Tullin ohjeistuksessa tuontijärjestelmästä käytetään nimeä IOSS-järjestelmä.

Tuontijärjestelmän käyttö on vapaaehtoista.

Jos lähetyksen arvo on suurempi kuin 150 euroa, tuontijärjestelmää ei voida soveltaa, joten maahantuotavien tavaroiden etämyyntiä koskevien säännösten sijaan sovelletaan tällöin viennin ja tuonnin säännöksiä. Viennin ja maahantuonnin säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun valitaan olla soveltamatta tuontijärjestelmää.

Lisää tietoa tuontijärjestelmästä on Verohallinnon ohjeessa Tavaroiden etämyynnin arvonlisäverotus. Ilmoittamismenettelyistä kerrotaan Verohallinnon ohjeessa Arvonlisäveron erityisjärjestelmät.

2.6.3 Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muihin EU-maihin maahantuotavien tavaroiden etämyynti

Maahantuotavien tavaroiden etämyynnillä tarkoitetaan tavaroiden myyntiä, jossa myyjä tai joku muu myyjän puolesta kuljettaa tavarat EU:n ulkopuolelta kuluttajalle Suomeen tai johonkin toiseen EU-maahan. Koska Ahvenanmaa ei kuulu EU:n arvonlisäveroalueeseen, Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muihin EU-maihin tapahtuva tavaroiden etämyynti on maahantuotavien tavaroiden etämyyntiä, jos muut etämyyntiä koskevat edellytykset täyttyvät. Jos tavaran myynnissä Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai toiseen EU-maahan on kyse etämyynnistä, ja siinä käytetään tuontijärjestelmää (ks. luku 2.6.2), arvonlisävero on maksettava siihen maahan, jonne kuljetus päättyy, toisin sanoen Suomeen tai muuhun EU-maahan. Jos tuontijärjestelmää ei käytetä, tavaran myynti Ahvenanmaalta katsotaan vientimyynniksi tai oman tavaran siirroksi.

2.6.4 EU:n ulkopuolelta Ahvenanmaalle tuotavien tavaroiden etämyynti

EU:n ulkopuolelta Ahvenanmaan maakuntaan tuotavien tavaroiden etämyynnillä tarkoitetaan myyntiä, jossa myyjä tai joku muu myyjän puolesta kuljettaa tavaran EU:n ulkopuolelta kuluttajalle Ahvenanmaalle edellyttäen, että maahantuonti tapahtuu Ahvenanmaalla ja ettei myyjä asenna tai kokoa tavaroita Ahvenanmaalla. Tavara katsotaan kuljetetun myyjän toimesta tai puolesta silloinkin, kun myyjä osallistuu välillisesti tavaran kuljettamiseen. Tämä etämyynti on määritelty Ahvenanmaan erillislaissa (3 §:n 2 momentti).

Jos myynnissä on kyse etämyynnistä, johon käytetään tuontijärjestelmää (ks. luku 2.6.2), myynnin arvonlisävero on maksettava Suomeen (erillislaki 6 a §). Jos taas tuontijärjestelmää ei käytetä, myynnissä on kyse viennistä / oman tavaran siirrosta EU:n ulkopuolelta ja maahantuonnista Ahvenanmaalle. Kun tuontijärjestelmää ei käytetä, voi maahantuojana toimia joko myyjä, ostaja tai edustaja. Myös maahantuonnin erityisjärjestelyä voidaan käyttää (ks. luku 2.6.6).

2.6.5 Sähköisten rajapintojen kautta tapahtuva tavaramyynti

Kun elinkeinonharjoittaja mahdollistaa markkinapaikkaa, alustaa, portaalia tai vastaavaa sähköistä rajapintaa käyttämällä toisen elinkeinonharjoittajan suorittaman maahantuota-vien tavaroiden etämyynnin ja kun tavarat sisältyvät todelliselta arvoltaan enintään 150 euron lähetyksiin, sähköisen rajapinnan ylläpitäjän katsotaan myyneen tavarat ostajalle ja toisen elinkeinonharjoittajan myyneen ne hänelle.

Lisää tietoa Ahvenanmaasta ja sähköisten rajapintojen kautta tapahtuvasta tavaramyynnistä on Verohallinnon ohjeessa Tavaroiden etämyynnin arvonlisäverotus.

2.6.6 Tuonnin erityisjärjestely

Tullin toimivaltaan kuuluva tuonnin erityisjärjestely on yksinkertaistettu tapa ilmoittaa ja maksaa arvonlisävero tavaroiden maahantuonnista Ahvenanmaalle. Kuljetusliikkeet voivat käyttää arvonlisäveron maksamisessa Tullille tuonnin erityisjärjestelyä. Kun kuljetusliike käyttää tuonnin erityisjärjestelyä, se toimii tavaran vastaanottajan eli ostajan edustajana ja ilmoittaa tavarat Tullille vastaanottajan puolesta. Erityisjärjestelyn käyttäminen on vapaaehtoista.

Tuonnin erityisjärjestelyä voidaan soveltaa Ahvenanmaalla tapahtuvassa tuonnissa riippumatta siitä, tapahtuuko tuonti muualta Suomesta, toisesta EU-maasta tai EU:n ulkopuolelta.

Tuonnin erityisjärjestelyä voidaan soveltaa Ahvenanmaalle tuotaviin tavaroihin tilanteissa, joissa myyjä tai joku muu myyjän puolesta kuljettaa tavarat Ahvenanmaan ulkopuolelta ostajalle Ahvenanmaalle, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät.

  • Maahantuotavat tavarat sisältyvät todelliselta arvoltaan enintään 150 euron lähetykseen.
  • Henkilö, jolle tavarat on tarkoitettu, on maahantuonnista verovelvollinen.
  • Verovelvollinen on yksityishenkilö tai yksityishenkilöön rinnastettava henkilö, kuten esimerkiksi oikeushenkilö, joka ei ole arvonlisäverovelvollinen.
  • Tavaroiden maahantuontiin ja myyntiin ei sovelleta maahantuonnin erityisjärjestelmää.
  • Tavaroiden kuljetus päättyy Ahvenanmaalla.
  • Tavarat eivät ole valmisteveron alaisia.
  • Myyjä ei asenna tai kokoa toimitettuja tavaroita Ahvenanmaalla.
  • Tavara ei ole 26 d §:ssä tarkoitettu uusi kuljetusväline.
  • Tavaran myyntiin ei ole sovellettu AVL 79 a §:ssä tarkoitettua käytettyjen tavaroiden sekä taide-, keräily- ja antiikkiesineiden marginaaliverotusmenettelyä tai vastaavaa menettelyä toisessa EU-maassa.
  • Kyse ei ole sähkön, unionin alueella sijaitsevan maakaasuverkon tai siihen yhdistetyn verkon kautta toimitettavan kaasun sekä lämpö- ja jäähdytysverkon kautta toimitettavan lämpö- ja jäähdytysenergian myynnistä.

Tuonnin erityisjärjestelyä koskeva arvonlisäverotus ja ilmoittaminen kuuluu Tullin toimivaltaan. Näitä tuonteja ei siis ilmoiteta Verohallinnon arvonlisäveroilmoituksella. Lisää tietoa tuonnin erityisjärjestelyä koskevista arvonlisävero- ja ilmoittamismenettelyistä on Tullin internet-sivuilla.

2.7 Muualta Suomesta, muista EU-maista ja EU:n ulkopuolelta Ahvenanmaalle toimitettavat sanoma- ja aikakauslehdet  

Enintään 22 euron arvoisten tavaralähetysten maahantuontia koskeva arvonlisäverovapaus on poistettu 1.7.2021. Tämä tarkoittaa, että 1.7.2021 alkaen on täytynyt tullata myös ne lehtilähetykset, joiden arvo on korkeintaan 22 euroa. Lakimuutoksen perusteella myös erillislain 8 a § Ahvenanmaalta muualle Suomeen kuljetettavista aikakauslehdistä poistettiin tarpeettomana lailla 202/2022, joka astui voimaan 1.4.2022.

Lakimuutosten myötä arvonlisäverolain säännöksiä maahantuonnista ja viennistä sovelletaan 1.7.2021 alkaen muualta Suomesta, muista EU-maista ja EU:n ulkopuolelta Ahvenanmaalle sekä Ahvenanmaalta näille alueille toimitettaviin sanoma- ja aikakauslehtiin (erillislaki 8 § ja 18 §). Alv-rekisteröidyt elinkeinonharjoittajat ilmoittavat sanoma- ja aikakauslehtien viennin ja maahantuonnin Verohallinnolle arvonlisäveroilmoituksella. Sanoma- ja aikakauslehtien maahantuonnin verokanta on 10 % (AVL 85 a §:n 1 momentin 8 kohta). 

Ahvenanmaan ja muun Suomen välisissä sanoma- ja aikakauslehtitoimituksissa alv-rekisteröidyillä elinkeinonharjoittajilla on mahdollisuus soveltaa kaikkia niitä yksinkertaistettuja menettelyjä, joita voidaan soveltaa tavaroiden maahantuontiin ja vientiin Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä.

Tietoa yksinkertaistetuista ilmoittamismenettelyistä (erillislaki 22 a §) yksityishenkilöille ja alv-rekisteröitymättömille oikeushenkilöille koskien Tullin toimivaltaan kuuluvien sanoma- ja aikakauslehtien tuontia on Tullin verkkosivuilla.

2.8 Tavaran myynti verorajan yli siten että tavara kootaan tai asennetaan

Tavara voidaan myydä siten, että tavara tuodaan Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle myyjän koottavaksi tai asennettavaksi. Koottavan tai asennettavan tavaran myynti katsotaan kokonaisuudessaan tavaran myynniksi. Tietyissä tapauksissa kokoamis- tai asentamistyöt voivat olla niin laajoja, että kokonaisuus katsotaan palvelun myynniksi. Kokonaisuus voi tällöin olla esimerkiksi rakentamispalvelujen myyntiä, jos edellytykset siihen täyttyvät. Lue lisää rakentamispalvelun käsitteestä Verohallinnon ohjeesta Kiinteistön käsite arvonlisäverotuksessa 1.1.2017 alkaen.

Jos tavaran myyjä ostaa koonti- tai asennustyön toiselta elinkeinonharjoittajalta, tämän toisen elinkeinonharjoittajan suorittama kokoaminen on palvelun myyntiä. Lisätietoa irtaimeen omaisuuteen kohdistuvista palveluista on Verohallinnon ohjeessa Palvelujen ulkomaankaupan arvonlisäverotus.

Kun tavara myydään siten, että tavara kuljetetaan Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle määränpäässä koottavaksi tai asennettavaksi, on tavara aina tullattava. Tavaran voi maahantuoda joko myyjä omalla tavarasiirrollaan tai ostaja. Maahantuonnista on suoritettava arvonlisävero. Asennus- ja kokoonpanokustannukset, jotka ovat syntyneet maahantuonnin jälkeen, eivät kuitenkaan sisälly maahantuonnin veron perusteeseen.

Esimerkki 8: Muualle Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja A myy tavaran Ahvenanmaalle sijoittautuneelle ostaja B:lle siten, että tavara kootaan tai asennetaan Ahvenanmaalla. Elinkeinonharjoittaja A lähettää tavaran muualta Suomesta ostaja B:lle Ahvenanmaalle ja tilaa koonti- ja asennustyön Ahvenanmaalle sijoittautuneelta elinkeinonharjoittaja C:ltä. Ostaja B Ahvenanmaalla toimii maahantuojana. A:lle tavaralähetys muualta Suomesta Ahvenanmaalle on arvonlisäveroton vientimyynti, alv 0 %, ja koonti- ja asennustyöt Ahvenanmaalla palvelun myynti, alv 25,5 %.

Ahvenanmaalle sijoittautuneella ostaja B:llä, joka tullaa ja maahantuo tavaran omissa nimissään, on oikeus vähentää mahdollinen maahantuonnin arvonlisävero, jos tavaraa tullaan käyttämään ostajan vähennykseen oikeuttavassa toiminnassa.

Esimerkki 9: Muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja A myy tavaran ostaja B:lle siten, että A kokoaa tai asentaa tavaran Ahvenanmaalla. Elinkeinonharjoittaja A tullauttaa ja maahantuo tavaran omissa nimissään Ahvenanmaalle. A:lle tavaramyynti koonteineen tai asennuksineen on arvonlisäverollinen kotimaan tavaramyynti Ahvenanmaalla (erillislaki 6 §:n 2 momentti / arvonlisäverolaki 63 §:n 2 momentti). Elinkeinonharjoittaja A:lla on oikeus vähentää mahdollinen maahantuonnista maksettava arvonlisävero, koska tavaroita käytetään arvonlisäverollisessa toiminnassa.

Jos alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja A lähettää ensin tavaran muualta Suomesta Ahvenanmaalle ostaja B:lle, joka maahantuo tavaran omissa nimissään ennen kuin A suorittaa koonti- ja asennustyöt Ahvenanmaalla, on tavaralähetys muualta Suomesta Ahvenanmaalle arvonlisäveroton vientimyynti, alv 0 % ja koonti- ja asennustyö Ahvenanmaalla palvelun myynti, alv 25,5 %.

Esimerkki 10: Muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja A myy rakentamispalvelun, jonka A suorittaa ostaja B:lle, joka on sijoittautunut Ahvenanmaalle. Elinkeinonharjoittaja A tullaa ja maahantuo rakennusmateriaalia (tavaroita) omissa nimissään Ahvenanmaalle. Elinkeinonharjoittaja A:lla on oikeus vähentää mahdollinen maahantuonnista maksettava arvonlisävero, koska tavaroita käytetään arvonlisäverollisessa toiminnassa. Elinkeinonharjoittaja A myy ostajalle B rakentamispalvelun, johon sisältyy myös rakennusmateriaalit. Elinkeinonharjoittaja A sisällyttää tavarat ostaja B:n rakentamispalvelulaskuun.

2.9 Työstämisen tai jalostamisen jälkeen viedyn tavaran myynti

Irtaimeen omaisuuteen kohdistuvia työsuorituksia ovat esimerkiksi testaus, puhdistus-, korjaus-, asennus-, purku-, muutos-, valmistus- ja muut vastaavat työt.

Tavaran myynti ulkomaiselle ostajalle, joka ei ole verovelvollinen Suomessa, on arvonlisäverotonta, jos tavara ostajan toimeksiannosta ja häntä veloittaen toimitetaan elinkeinonharjoittajalle työsuorituksen tekemistä ja edelleen EU:n ulkopuolelle toimittamista varten (AVL 70 §:n 1 momentin 4 kohta).

Säännöstä sovelletaan vientimyyntiin Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai toiseen EU-maahan sekä vientimyyntiin muualta Suomesta Ahvenanmaalle seuraavissa tilanteissa (Erillislaki 8 §):

  • Ahvenanmaalle sijoittautunut, alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja voi myydä tavaran arvonlisäverottomana vientinä Suomeen sijoittautuneelle ostajalle, jos tavara ostajan toimeksiannosta ja häntä veloittaen toimitetaan elinkeinonharjoittajalle työsuorituksen tekemistä ja edelleen muualle Suomeen toimittamista varten.
  • Samoin muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja voi myydä tavaran arvonlisäverottomana vientinä Ahvenanmaalle sijoittautuneelle ostajalle, jos tavara ostajan toimeksiannosta ja häntä veloittaen toimitetaan elinkeinonharjoittajalle työsuorituksen tekemistä ja edelleen Ahvenanmaalle toimittamista varten (Erillislaki 8 § ja AVL 70 §:n 1 momentin 4 kohta).
  • Lisäksi Ahvenanmaalle sijoittautunut, alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja voi myydä tavaran arvonlisäverottomana vientinä toiseen EU-maahan sijoittautuneelle ostajalle, jos tavara ostajan toimeksiannosta ja häntä veloittaen toimitetaan elinkeinonharjoittajalle työsuorituksen tekemistä ja edelleen toiseen EU-maahan toimittamista varten. Tässä tapauksessa arvonlisäverottoman viennin edellytyksenä on, että ostaja on ulkomaalainen (joko toisesta EU-maasta tai EU:n ulkopuolelta), joka ei ole arvonlisäverovelvollinen Suomessa (ks. myös luku 4.7).

Ostajana voi olla elinkeinoharjoittaja, muu oikeushenkilö tai yksityishenkilö.

Arvonlisäverottoman vientimyynnin edellytykset ovat:

  • kuljetus tapahtuu ostajan toimeksiannosta
  • ostajaa veloitetaan kuljetuksesta
  • tavara toimitetaan elinkeinonharjoittajalle työsuorituksen tekemistä varten
  • tavara toimitetaan työsuorituksen jälkeen edelleen muualle Suomeen, Ahvenanmaalle tai toiseen EU-maahan.
  • myyjä on liittänyt kirjanpitoonsa selvityksen siitä, että tavara, jolle työsuoritus on tehty, on fyysisesti poistunut Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai EU:n ulkopuolelle tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle.

Myös työsuorituksen tekijä voi käsitellä myyntinsä arvonlisäverottomana (Ks. luku 4.7).

Esimerkki 11: Muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A ostaa tavaran alv-rekisteröidyltä Ahvenanmaalle sijoittautuneelta yritys B:ltä. Myyjä B kuljettaa tavaran A:n toimeksiannosta alv-rekisteröidylle yritys C:lle, joka on sijoittautunut Ahvenanmaalle. Yritys C tekee tavaralle työsuorituksen, jonka jälkeen C kuljettaa tavaran ostaja A:lle muualle Suomeen. Alv-rekisteröity yritys B käsittelee tavaran myynnin A:lle arvonlisäverottomana vientimyyntinä. Myyjä B:n on lisäksi liitettävä kirjanpitoonsa selvitys siitä, että kyseinen tavara on kuljetettu Ahvenanmaalta muualle Suomeen. Myös C voi myydä työsuorituksen A:lle arvonlisäverottomasti erillislain 8 §:n ja AVL 71 §:n 5 kohdan nojalla (ks. luku 4.7 arvonlisäverottomista työsuorituksista).

Esimerkki 12: Muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran Ahvenanmaalle sijoittautuneelle alv-rekisteröidylle yritys B:lle. Ostaja B:n toimeksiannosta myyjä A kuljettaa tavaran Viroon yritys C:lle, joka asentaa osan tavarasta. Asennuksen jälkeen yritys C kuljettaa tavaran Ahvenanmaalle ostaja B:lle. Alv-rekisteröity yritys A käsittelee tavaran myynnin B:lle arvonlisäverottomana vientimyyntinä. A:n on lisäksi liitettävä kirjanpitoonsa selvitys siitä, että työsuorituksen kohteena ollut tavara on kuljetettu muualta Suomesta Ahvenanmaalle (Ks. KHO 25.11.1997/2970).

Jos työsuoritus tehdään toisessa EU-maassa ja tavara kuljetetaan sen jälkeen muualle Suomeen tai toiseen EU-maahan, tavaraa ei kuljeteta EU:n ulkopuolelle. Vastaavissa tilanteissa on hyvä varmistaa arvonlisäverokohtelu etukäteen pyytämällä Verohallinnolta kirjallista ohjausta tai ennakkoratkaisua.

Esimerkki 13: Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A myy tavaran alv-rekisteröidylle yritys B:lle, joka on sijoittautunut Ruotsiin. Myyjä A kuljettaa tavaran B:n toimeksiannosta alv-rekisteröidylle yritys C:lle, joka on sijoittautunut Ahvenanmaalle. Yritys C tekee työsuorituksen tavaralle, jonka jälkeen se kuljettaa tavaran ostaja B:lle Ruotsiin. Alv-rekisteröity yritys A käsittelee tavaran myynnin B:lle arvonlisäverottomana vientimyyntinä. A:n on lisäksi liitettävä kirjanpitoonsa selvitys siitä, että työsuorituksen kohteena ollut tavara on kuljetettu Ahvenanmaalta Ruotsiin. Myös C voi myydä työsuorituksen B:lle arvonlisäverottomasti AVL 71 §:n 5 kohdan nojalla (ks. luku 4.7 arvonlisäverottomista työsuorituksista).

2.10 Irtaimen omaisuuden leasing tai vuokraus Ahvenanmaalle

Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja voi vuokrata tai liisata irtainta omaisuutta muualta Suomesta, muista EU-maista tai EU:n ulkopuolelta käyttääkseen omaisuutta elinkeinotoiminnassaan Ahvenanmaalla.

Sopimus irtaimen omaisuuden vuokraamisesta voi olla voimassa toistaiseksi tai määräajan. Leasing-sopimuksella tarkoitetaan tavaran määräaikaista vuokrasopimusta. Jos vuokralaisella on velvollisuus lunastaa vuokrattava tavara vuokra-ajan päätyttyä, kyse ei ole tavaran vuokrauksesta, vaan tavaran myynnistä.

Jos vuokralaisella on oikeus, mutta ei velvollisuutta lunastaa vuokrattava tavara vuokra-ajan päätyttyä, kyse voi olla tavaran vuokrauksesta tai myynnistä. Jos sopimuksessa on tavaraa koskeva lunastuslauseke ja lunastus on taloudellisesti ainoa rationaalinen valinta vuokralaiselle vuokra-ajan lopussa, kyseessä on tavaran myynti. Arvio siitä, onko kyse tavaran vuokraamisesta vai myynnistä, tehdään sopimuksen ja jokaisen yksittäistapauksen olosuhteiden perusteella.

Jos Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja myy tai liisaa irtainta omaisuutta muualta Suomesta, toisesta EU-maasta tai EU:n ulkopuolelta, vuokrattava tavara on tullattava ja maahantuotava Ahvenanmaalle. Joko myyjä, ostaja tai edustaja voi tullata ja maahantuoda tavaran. Alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja voi vähentää mahdollisen maahantuonnista maksettavan arvonlisäveron, jos elinkeinonharjoittaja käyttää tavaraa vähennykseen oikeuttavassa toiminnassa (AVL 102 §). Myös vuokrauspalveluun sisältyvä arvonlisävero on vähennyskelpoista alv-rekisteröidylle elinkeinonharjoittajalle, jos tämä käyttää vuokraamaansa tavaraa vähennykseen oikeuttavassa toiminnassa (AVL 102 §). 

Jos Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja käyttää vuokrattua tavaraa sellaisessa liiketoiminnassa, joka ei oikeuta vähennykseen, elinkeinonharjoittaja ei saa vähentää mahdollista maahantuonnin tai vuokrauspalvelun arvonlisäveroa. Kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja voi näissä tilanteissa poikkeuksellisesti vähentää mahdollisen maahantuonnista maksettavan arvonlisäveron, vaikka elinkeinonharjoittaja ei käyttäisikään vuokrattavaa tavaraa vähennykseen oikeuttavassa toiminnassa (AVL 113 §). Arvonlisäverolain 113 §:ää sovelletaan ainoastaan ostajaan, joka maksaa arvonlisäveroa sekä vuokrauspalvelusta että maahantuonnista.

Jos vuokrasopimuksessa on tavaraa koskeva lunastuslauseke ja vuokraamisen arvioidaan olevan tavaran myyntiä, tavaran myyntiin pitää soveltaa tavaroiden vienti- ja tuontisäännöksiä.

Alv-rekisteröity, Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja voi myös vuokrata tai liisata irtainta omaisuutta muualle Suomeen.

2.11 Ajoneuvon tai veneen myynti Ahvenanmaalle

Tässä luvussa esitetään esimerkkejä tilanteista, joissa muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity yritys myy ajoneuvon tai veneen Ahvenanmaalle. Esimerkkejä voidaan myös soveltaa tilanteisiin, joissa Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys myy ajoneuvon tai veneen muualle Suomeen. Alla olevia esimerkkejä voidaan soveltaa tilanteisiin, joissa on kyse auton, muun ajoneuvon tai veneen myynnistä.

Myös ajoneuvon tai veneen myynnissä myyjän on liitettävä kirjanpitoonsa selvitys siitä, että ajoneuvon tai veneen omistusoikeus on siirtynyt vastiketta vastaan ostajalle ja että myyty ajoneuvo tai vene on poistunut fyysisesti Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle (ks. ohjeen kohta 2.4.4 Vientiä koskeva selvitys). Ajoneuvo- ja venekauppaan liittyy erityisiä vaatimuksia kirjanpitoon liitettävistä selvityksistä. Kirjanpitoon  liitettäviä erityisiä selvityksiä on kuvattu tarkemmin alla olevissa esimerkeissä.

Esimerkki 14: Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity yritys A ostaa auton alv-rekisteröidyltä muualle Suomeen sijoittautuneelta autoliike B:ltä. Autoliike B toimittaa auton Turun satamaan, josta alv-rekisteröity yritys A noutaa sen ja vie välittömästi Ahvenanmaalle. Yritys A toimii maahantuojana. Autoliike B tarvitsee kirjanpitoonsa selvityksen viennin toteutumisesta, jotta se voisi käsitellä myynnin verottomana vientimyyntinä ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa ”0-verokannan alainen liikevaihto”. Todisteena viennin toteutumisesta autoliike B liittää kirjanpitoonsa laskun arvonlisäverottomasta vientimyynnistä ja kopion Tullin antamasta luovutuspäätöksestä ja/tai tullauspäätöksestä. Ostaja lähettää päätöksen tai päätökset autoliike B:lle jälkikäteen. 

Esimerkki 15: Muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity autoliike A myy auton Ahvenanmaalle sijoittautuneelle kuluttaja B:lle niin, että auto toimitetaan muualta Suomesta Ahvenanmaalle. Maahantuonnissa Ahvenanmaalle autoliike A toimii kuluttajan edustajana ja laskuttaa maahantuonnin arvonlisäveron kuluttaja B:ltä ja on velvollinen suorittamaan maahantuonnin arvonlisäveron Tullille B:n puolesta. Autoliike A käsittelee myynnin arvonlisäverottomana vientimyyntinä ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa ”0-verokannan alainen liikevaihto”.

Autokaupassa on poikkeuksellisesti mahdollista noudattaa poikkeusmenettelyä tilanteessa, jossa kuluttajana oleva yksityishenkilö itse noutaa auton Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai toisin päin. Poikkeusmenettelyä kuvataan esimerkissä 16.

Esimerkki 16: Muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity autoliike A myy auton Ahvenanmaalle sijoittautuneelle kuluttaja B:lle, joka hankkii auton yksityiseen käyttöönsä. Kuluttaja B noutaa auton autoliike A:lta ja aikoo itse viedä sen suoraan ja välittömästi Ahvenanmaalle. Kuluttaja B toimii maahantuojana. Autoliike A tarvitsee kirjanpitoonsa selvityksen viennin toteutumisesta, jotta se voisi käsitellä myynnin arvonlisäverottomana vientimyyntinä ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa ”0-verokannan alainen liikevaihto". Selvityksenä viennin toteutumisesta autoliike A liittää kirjanpitoonsa laskun arvonlisäverottomasta vientimyynnistä ja kopion Tullin vahvistamasta verotuspäätöksestä, jonka kuluttaja B toimittaa autoliike A:lle jälkikäteen.

Epäselvissä tilanteissa autoliike A voi käsitellä myynnin arvonlisäverollisena myyntinä ja ilmoittaa myynnin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa ”25,5 %:n vero” ja oikaista myynnin arvonlisäverottomaksi myöhemmin, kun autoliike A saa kuluttaja B:n toimittaman selvityksen viennin toteutumisesta eli kopion Tullin vahvistamasta verotuspäätöksestä. Oikaisu tehdään antamalla korvaava arvonlisäveroilmoitus korjattavalle verokaudelle. Korvaavalla veroilmoituksella myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa ”0-verokannan alainen liikevaihto”. Kuluttaja B ottaa yhteyttä Tulliin tullausmenettelyjen selvittämistä varten.

Esimerkki 17: Muualle Suomeen sijoittautunut yksityishenkilö A myy käytetyn auton Ahvenanmaalle sijoittautuneelle arvonlisäverolliselle autoliike B:lle (jälleenmyyjä). Yksityishenkilö A toimii käytetyn auton viejänä ja autoliike B toimii maahantuojana ja on velvollinen ilmoittamaan maahantuonnista suoritettavan arvonlisäveron arvonlisäveroilmoituksella. Autoliike B liittää kirjanpitoonsa selvityksen auton hankintahintaan sisältyvästä piilevän veron määrästä (ks. luku 2.13 tuontihuojennuksesta). Kun autoliike B soveltaa tuontihuojennusta auton maahantuonnin arvonlisäveron laskiessaan, autoliike B voi soveltaa marginaaliverotusmenettelyä käytetyn auton jälleenmyyntiin Ahvenanmaalla. Jos autoliikkeen B ostaman auton hankintahintaan ei sisälly piilevää arvonlisäveroa tai tuontihuojennusta ei muuten huomioida, autoliike B ei voi soveltaa marginaaliverotusmenettelyä jälleenmyyntiin Ahvenanmaalla. Siinä tapauksessa autoliike B käsittelee auton myynnin Ahvenanmaalla arvonlisäverollisena kotimaan myyntinä.

2.12 Käytettyjen tavaroiden sekä taide-, keräily- ja antiikkiesineiden marginaaliverotusmenettely

Arvonlisäverolain 79 a §:n mukaista marginaaliverotusmenettelyä voidaan soveltaa käytettyjen tavaroiden sekä taide-, keräily- ja antiikkiesineiden myyntiin, mikäli menettelyn yleiset edellytykset täyttyvät. Marginaaliverotusmenettelyn soveltaminen on vapaaehtoista. Arvonlisäverovelvollinen jälleenmyyjä voi valita kunkin myyntitapahtuman kohdalla, soveltaako myyntiin yleisiä säännöksiä vai marginaaliverotusmenettelyä, mikäli myynti täyttää menettelyn edellytykset. Jos jälleenmyyjä päättää soveltaa marginaaliverotusmenettelyä, jälleenmyyjä voi soveltaa marginaaliverotusmenettelyä kuhunkin myyntitapahtumaan erikseen (tavarakohtainen menettely) tai verokausittain (yksinkertaistettu menettely). Marginaaliverotusmenettelyn soveltamisen yleisistä edellytyksistä kerrotaan Verohallinnon ohjeessa Käytettyjen tavaroiden sekä taide-, keräily- ja antiikkiesineiden marginaaliverotusmenettely.

Kun marginaaliverotusmenettelyä sovelletaan tavaran myyntiin Ahvenanmaalla tai muualla Suomessa, soveltamiseen vaikuttaa Ahvenanmaan ja muun Suomen sekä Ahvenanmaan ja muiden EU-maiden välinen veroraja. Marginaaliverotusmenettelyä voidaan soveltaa tavaran myyntiin Ahvenanmaalla tai muualla Suomessa seuraavissa tapauksissa:

  • kun arvonlisäverovelvollinen jälleenmyyjä myy käytettyjä tavaroita sekä Ahvenanmaalta hankkimiaan taide-, keräily- tai antiikkiesineitä eteenpäin Ahvenanmaan maakunnassa.
  • kun arvonlisäverovelvollinen jälleenmyyjä myy Ahvenanmaalla tai muualla Suomessa sellaisia AVL 79:n c–e §:ssä tarkoitettuja taide-, keräily- tai antiikkiesineitä, jotka hän on itse tuonut maahan.
  • sellaisten käytettyjen tavaroiden myyntiin muualla Suomessa, jotka arvonlisäverovelvollinen jälleenmyyjä on tuonut Ahvenanmaalta muualle Suomeen, kun käytetyt tavarat on ostettu Ahvenanmaalta ja kappaleessa 2.13 tarkoitettu tuontihuojennus on huomioitu maahantuonnin arvonlisäverossa.
  • sellaisten käytettyjen tavaroiden myyntiin Ahvenanmaalla, jotka arvonlisäverovelvollinen jälleenmyyjä on tuonut Ahvenanmaalle muualta Suomesta tai toisesta EU-maasta, kun käytetyt tavarat on ostettu muualta Suomesta tai toisesta EU-maasta ja kappaleessa 2.13 tarkoitettu tuontihuojennus on huomioitu maahantuonnin arvonlisäverossa.
  • sellaisen käytetyn tavaran myyntiin, jonka verovelvollinen jälleenmyyjä on itse maahantuonut Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen ja jonka jälleenmyyjä on ostanut Ahvenanmaalta tai muualta Suomesta toiselta AVL 79 a §:ssä tarkoitetulta verovelvolliselta jälleenmyyjältä tai toisesta EU-maasta vastaavalta elinkeinonharjoittajalta, siitä huolimatta että tämä toinen arvonlisäverovelvollinen jälleenmyyjä ei ole soveltanut myyntiinsä marginaaliverotusmenettelyä tai muuta vastaavaa menettelyä, mikäli kappaleessa 2.13 tarkoitettu tuontihuojennus on huomioitu maahantuonnin arvonlisäverossa (erillislain 17 § 3 mom.).
  • sellaisten käytettyjen tavaroiden myyntiin, jotka on maahantuotu Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen alueelta, johon EU:n tulli- ja arvonlisäverolainsäädännön mukaan sovelletaan vastaavia periaatteita kuin Ahvenanmaahan (esim. Kanariansaaret), edellyttäen että kappaleessa 2.13 tarkoitettu tuontihuojennus on huomioitu tavaran maahantuonnin arvonlisäverossa (erillislain 17 § 3 mom.).

Marginaaliverotusmenettelyä ei voi soveltaa sellaisiin tavaramyynteihin, jotka on käsiteltävä vientimyynteinä. Jos vientimyynnin edellytykset täyttyvät, vientiä ja maahantuontia koskevia säännöksiä sovelletaan tavaroiden myyntiin ja yli verorajan tapahtuvaan siirtoon Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle, muista EU-maista Ahvenanmaalle tai EU:n ulkopuolisista maista Ahvenanmaalle. Kun tavaramyynti käsitellään vientimyyntinä, myyjä ei voi soveltaa marginaaliverotusmenettelyä itse vientimyyntiin tai siirtoon. Jos tavaran ostohinta on jo kirjattu marginaalivero-ostoihin ja se on huomioitu marginaaliverolaskelmalla, myyjän täytyy vientimyynnin vuoksi purkaa tehty marginaalivero-ostokirjaus. Näissä tilanteissa maahantuonnin kaksinkertainen verotus voidaan välttää niin, että tavaran hankintahintaan sisältyvä piilevä vero huomioidaan maahantuonnin yhteydessä kappaleessa 2.13 tarkoitettuna tuontihuojennuksena, mikäli tämän edellytykset täyttyvät.

Esimerkki 18: Muualle Suomeen sijoittautunut arvonlisäverovelvollinen jälleenmyyjä myy käytetyn tavaran Ahvenanmaalle sijoittautuneelle ostajalle siten, että tavara lähetetään ahvenanmaalaiselle ostajalle. Myyntiin sovelletaan tuontia ja vientiä koskevia säännöksiä.

Esimerkki 19: Ahvenanmaalle sijoittautunut arvonlisäverovelvollinen käytettyjen tavaroiden jälleenmyyjä ostaa käytetyn tavaran yksityishenkilöltä, joka on sijoittautunut muualle Suomeen. Kun arvonlisäverovelvollinen jälleenmyyjä maahantuo tavaran Ahvenanmaalle, kahdenkertaisen verotuksen voi välttää tuontihuojennuksella.

Jos jälleenmyyjä huomioi huojennuksen laskiessaan maahantuonnin arvonlisäveroa, hän voi soveltaa marginaaliverotusmenettelyä tavaran jälleenmyyntiin Ahvenanmaalla. Kun jälleenmyyjä soveltaa marginaaliverotusmenettelyä tavaran jälleenmyyntiin, hän ei voi vähentää mahdollista tuonnista maksettavaa veroa, koska tuonnista maksettava arvonlisävero lasketaan mukaan tavaran hankintahintaan marginaaliverolaskelmassa (erillislain 17 § 4 mom. ja 18 a § 7 mom.). Tuonnin arvonlisävero ei ole vähennyskelpoinen riippumatta siitä, onko marginaalivero laskettu tavarakohtaisen menettelyn vai yksinkertaistetun menettelyn mukaan.

Jos jälleenmyyjä valitsee, ettei huomioi veronhuojennusta laskiessaan maahantuonnin arvonlisäveroa, marginaaliverotusmenettelyä ei voi soveltaa tavaran jälleenmyyntiin. Tällöin jälleenmyyjä vähentää tuonnista maksetun veron ja tavaran jälleenmyyntiin sovelletaan yleisiä säännöksiä.

Tuontihuojennusta ei sovelleta AVL 79:n c–e §:ssä tarkoitettujen taide-, keräily- tai antiikkiesineiden maahantuontiin. Sen sijaan näiden esineiden maahantuonnissa Ahvenanmaalta muualle Suomeen, muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai muista EU-maista Ahvenanmaalle sovelletaan alennettua verokantaa. Alennettu verokanta koskee myös esineitä, jotka maahantuodaan sellaiselta Euroopan yhteisöön kuuluvalta alueelta, johon sovelletaan vastaavanlaista yhteisön tulli- ja verolainsäädännön poikkeusmenettelyä kuin Ahvenanmaahan. Jos arvonlisäverovelvollinen jälleenmyyjä soveltaa marginaaliverotusmenettelyä itse maahantuomaansa taide-, keräily- tai antiikkiesineeseen, hän ei voi vähentää tuonnista maksettavaa maahantuonnin arvonlisäveroa (AVL 115 § 2 mom.). Sen sijaan maahantuonnista maksettava vero sisällytetään tavaran hankintahintaan marginaaliverolaskelmalla.

Tietoa marginaaliveron laskennasta tavarakohtaisessa menettelyssä, yksinkertaistetussa menettelyssä sekä marginaaliverotusmenettelyn kumoamisesta löytyy Verohallinnon ohjeesta Käytettyjen tavaroiden sekä taide-, keräily- ja antiikkiesineiden marginaaliverotusmenettely.

2.13 Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus

Kun käytetty tavara tuodaan Ahvenanmaalta muualle Suomeen, muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai toisesta EU-maasta Ahvenanmaalle, kaksinkertainen verotus voidaan poistaa tuontihuojennuksella. Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennusta voidaan soveltaa sekä elinkeinonharjoittajien että muiden kuin elinkeinonharjoittajien (esimerkiksi yksityishenkilöiden) suorittamiin tavaroiden maahantuonteihin. Tässä luvussa käsittelemme arvonlisäverovelvollisten rekisterissä olevien elinkeinonharjoittajien tuontihuojennusta.

Kun käytetty tavara tuodaan Ahvenanmaalta muualle Suomeen, muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai toisesta EU-maasta Ahvenanmaalle, maahantuojalla on tietyin edellytyksin oikeus arvonlisäveroa laskettaessa saada tuontihuojennus tavaran hankintahintaan sisältyvän piilevän veron perusteella. Edellytyksenä on, että maahantuoja voi esittää selvityksen piilevän veron määrästä (erillislain 18 a § 1 mom.).

Tavaran hankintahintaan sisältyvä piilevä vero tarkoittaa arvonlisä- tai liikevaihtoveroa:

  1. joka on maksettu arvonlisäverollisen tavaran hankinnan yhteydessä Suomessa tai toisessa EU-maassa
  2. jota ei ole voitu vähentää tai josta ei ole voinut saada palautusta, ja
  3. joka edelleen sisältyy tavaran arvoon tuontihetkellä.

Kohdassa 1 tarkoitetulla arvonlisäverollisella hankinnalla tarkoitetaan ensimmäistä arvonlisäverollista hankintaa, josta on aiheutunut vähennyskelvotonta piilevää veroa tai josta ei ole saatu palautusta ja joka edelleen sisältyy tavaran arvoon tuontihetkellä.

Hankintahintaan voi sisältyä piilevää veroa esimerkiksi silloin kun tavaran myyjällä (luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö) ei ole ollut oikeutta vähentää tavaran hankintahintaan sisältynyttä arvonlisäveroa tai kun arvonlisäverovelvollinen käytetyn tavaran jälleenmyyjä on myynyt käytetyn tavaran vientimyyntinä Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai toisin päin.

Tuontihuojennuksen voi saada myös silloin, kun käytetty tavara maahantuodaan Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen alueelta, johon EU:n tulli- ja verolainsäädännössä sovelletaan vastaavia periaatteita kuin Ahvenanmaahan.

Tuontihuojennusta ei voi saada:

  1. jos tavaran piilevän veron aiheuttanut hankinta johtuu myynnistä, joka olisi voitu vapauttaa verosta arvonlisäverolain vientisäännösten tai toisen EU-maan vastaavien säännösten nojalla
  2. AVL 79 c–79 e §:ssä tarkoitettujen taide-, keräily- ja antiikkiesineiden maahantuonnin verosta.

2.13.1 Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennuksen laskeminen

Tuontihuojennus lasketaan siten, että tavaran hankintahintaan tuonnin yhteydessä sisältyvää piilevää veroa ei sisällytetä arvonlisäveron perusteeseen, jonka lisäksi piilevä vero vähennetään muutoin maksettavaksi tulevasta maahantuonnin verosta (erillislain 18 a § 3 mom.).

Tuonnin arvonlisäveron laskukaava silloin kun tuontihuojennus huomioidaan:

((V1 − V3) × V2) − V3

V1 on maahantuonnin arvonlisäveron peruste ennen kuin piilevä vero on vähennetty. Tuonnin arvonlisäveron peruste on lähtökohtaisesti tavaran tullausarvo (AVL 88 §), johon on lisätty AVL 91 §, 93 § ja 93 a §:ssä tarkoitetut erät. V2 on tavaran maahantuontiin sovellettava verokanta desimaalilukuna (0,255, 0,14 tai 0,1). V3 on piilevä vero euroina.

Piilevä vero (V3), jota käytetään kaavassa tuonnin arvonlisäveron laskennassa silloin kun tuontihuojennus huomioidaan, lasketaan lähtökohtaisesti tavaran maahantuojan hankintahinnan perusteella (erillislain 18 a § 1 mom.). Katso seuraavasta esimerkistä, miten piilevä vero (V3) ja tuonnin arvonlisävero tällöin lasketaan.

Esimerkki 20: Muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity A-yritys ostaa 5000 eurolla käytetyn tavaran B:ltä, joka on alv-rekisteröity Ahvenanmaalle sijoittautunut yritys. B lähettää tavaran Ahvenanmaalta muualle Suomeen. Tavaran hankintahintaan sisältyy 24 % piilevää veroa (tavara ostettu vuonna 2021 jolloin veroprosentti oli 24 %). Tavaran maahantuontiin sovelletaan 25,5 % (voimassa oleva veroprosentti) verokantaa. Piilevä vero (V3) lasketaan tavaran maahantuojan hankintahinnan perusteella (erillislain 18 a § 1 mom.). Piilevän veron määrä (V3) on 5000 euroa x 24/124 = 967,74 euroa. 

Maahantuonnin arvonlisäveron perustetta laskettaessa piilevää veroa ei lasketa mukaan arvonlisäveron perusteeseen ja lisäksi se vähennetään muutoin suoritettavaksi tulevasta maahantuonnin verosta (erillislain 18 a § 3 mom.). Tuonnin arvonlisäveron peruste on lähtökohtaisesti tavaran tullausarvo (AVL 88 §), johon on lisätty AVL 91 §, 93 § ja 93 a §:ssä tarkoitetut erät. Tässä tapauksessa arvonlisäveron peruste on 5 000 euroa (AVL 88 §) + 200 euroa (AVL 91 §, 93 § ja 93 a §) , josta on vähennetty piilevän veron määrä 967,74 euroa = 4 232,26 euroa. Maahantuonnista maksettavan arvonlisäveron määrä lasketaan niin että arvonlisäveron peruste kerrotaan sovelletulla verokannalla (4 232,26 euroa x 0,255) = 1 079,23 euroa. Tämän jälkeen tuonnista maksettavasta arvonlisäverosta vähennetään piilevän veron määrä (1 079,23 euroa – 967,74 euroa) = 111,49 euroa. Tuontihuojennuksen jälkeen tavaran tuonnin arvonlisävero on 111,49 euroa ((5 200 euroa − 967,74 euroa) × 0,255) − 967,74 euroa = 111,49  euroa).

Jos tavaran arvo on laskenut piilevän veron aiheuttaneen verollisen hankinnan ja maahantuonnin välisenä aikana, tavaran hankintahintaan sisältyvä piilevä vero lasketaan niin, että piilevän veron aiheuttaneen verollisen hankinnan yhteydessä suoritettua veroa pienennetään tavaran arvon laskua vastaavalla suhteellisella osuudella (erillislain 18 a § 4 mom.).

Piilevän veron laskukaava (V3), jos tavaran arvo on laskenut piilevän veron aiheuttaneen verollisen hankinnan ja maahantuonnin välisenä aikana:
alkuperäiseen verolliseen hankintaan sisältyneen veron euromäärä x (maahantuojan hankintahinta / alkuperäinen verollinen hankintahinta)

Esimerkki 21: A on ostanut tavaran 12 400 eurolla edustuskäyttöön vuonna 2023, joten hän ei ole voinut vähentää tavaran hankintahintaan sisältyvää veroa. Hintaan sisältyy 24 prosentin suuruinen piilevä vero, jonka määrä on 2 400 euroa (tavara ostettu vuonna 2023 jolloin veroprosentti oli 24 %). A myy myöhemmin tavaran käytettynä 5 000 eurolla muualta Suomesta B:lle Ahvenanmaalle. B saa maahantuonnin verosta tuontihuojennuksen. Piilevän veron (V3) määrä on siis 967,74 euroa (2 400 euroa × (5 000 euroa /12 400 euroa)). Kun B laskee tuonnista maksettavan arvonlisäveron tuontihuojennuksen huomioivalla laskukaavalla, piilevän veron (V3) määräksi saadaan 967,74 euroa.

Piilevän veron (V3) laskukaava, kun tavaran arvo on laskenut ja maahantuoja tietää ainoastaan sen veron verokannan, joka sisältyi alkuperäisen verollisen hankinnan hankintahintaan ja aiheutti piilevän veron:
maahantuojan hankintahinta x (alkuperäiseen verolliseen hankintahintaan sisältyneen veron verokanta kokonaislukuna / alkuperäiseen verolliseen hankintahintaan sisältyneen veron verokanta kokonaislukuna + 100)

Esimerkki 22: Alv-rekisteröitynyt ja muualle Suomeen sijoittautunut A-yritys on ostanut tavaran edustuskäyttöön vuonna 2023, joten hän ei ole voinut vähentää sen hankintahintaan sisältynyttä veroa. A myy myöhemmin tavaran käytettynä 5 000 eurolla muualta Suomesta B:lle, joka on Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröitynyt yritys. B ei tiedä tavaran alkuperäistä hankintahintaa, mutta voi osoittaa, että piilevän veron aiheuttaneeseen alkuperäiseen verolliseen hankintaan on sovellettu 24 prosentin verokantaa (tavara ostettu vuonna 2023 jolloin veroprosentti oli 24 %). Näin ollen piilevän veron (V3) määrä on 967,74 euroa (5 000 euroa × (24/124)). Kun B laskee tuonnista maksettavan arvonlisäveron tuontihuojennuksen huomioivalla laskukaavalla, piilevän veron (V3) määräksi saadaan 967,74 euroa.

Jos tavaran arvo on pysynyt samana tai noussut piilevän veron aiheuttaneen verollisen hankinnan ja maahantuonnin välisenä aikana, piilevä vero (V3) on yhtä suuri kuin alkuperäisen verollisen hankinnan ostohintaan sisältynyt vero (erillislain 18 a § 4 mom.).

Jos maahantuotava käytetty tavara on ostettu AVL 79 a §:ssä tarkoitetulta alv-rekisteröidyltä jälleenmyyjältä ja tämä on voinut myydä tavaran maahantuojalle verottomana vientimyyntinä, piilevä vero (V3) lasketaan jälleenmyyjän hankintahinnan perusteella.

Esimerkki 23: Muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity A-yritys ostaa 7000 eurolla käytetyn tavaran B:ltä, joka on AVL 79 a §:ssä tarkoitettu alv-rekisteröity Ahvenanmaalle sijoittautunut jälleenmyyjä. B:n myynti on arvonlisäveroton vientimyynti Ahvenanmaalta muualle Suomeen. Jälleenmyyjä B oli itse ostanut tavaran yksityishenkilöltä 5 000 eurolla vuonna 2021 (vuonna 2021 veroprosentti oli 24 %). A laskee hankintahintaan sisältyvän piilevän veron (V3) jälleenmyyjän hankintahinnan perusteella, eli 5 000 euron eikä 7 000 euron perusteella. Hankintahintaan sisältyneen piilevän veron (V3) määrä on siis 967,74 euroa (5 000 euroa × (5 000 euroa (24 / 124). Kun B laskee tuonnista maksettavan arvonlisäveron tuontihuojennuksen huomioivalla laskukaavalla, piilevän veron (V3) määräksi saadaan 967,74 euroa. Maahantuonnin arvonlisäveron peruste on 7 500 euroa ja sovellettava verokanta 25,5 %. Kun tuontihuojennus huomioidaan, maahantuonnin arvonlisävero on 697,99 euroa ((7 500 euroa – 967,74) x 0,255) – 967,74 euroa).    

Veroa ei palauteta, jos maahantuonnin vero on huojennuksen jälkeen negatiivinen. Tätä veroa ei siis saa merkitä arvonlisäveroilmoitukseen (erillislain 18 a § 5 mom.).

2.13.2 Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennusta koskeva selvitys

Tuontihuojennus edellyttää, että maahantuoja on liittänyt kirjanpitoonsa selvityksen piilevän veron määrästä. Lähtökohtaisesti maahantuoja voi käyttää tällaisena selvityksenä alkuperäistä ostokuittia piilevän veron aiheuttavasta verollisesta ostosta.

Mikäli tavaran arvo on laskenut ajan kuluessa, maahantuoja voi käyttää selvityksenä alkuperäisen kuitin sijaan omaa ostokuittiaan. Tällöin maahantuojan on kuitenkin pystyttävä selvittämään, mitä verokantaa piilevän veron aiheuttaneessa alkuperäisessä ostossa on käytetty. Verokanta täytyy olla tiedossa, jotta piilevän veron oikea määrä voidaan laskea. Suomessa tapahtuneista ostoista riittää yleensä, jos maahantuoja voi kertoa piilevän veron aiheuttaneen verollisen oston ajankohdan. Esimerkiksi käytettyjen ajoneuvojen maahantuoja voi osoittaa piilevän veron määrän rekisteriviranomaiselta saatavien tietojen avulla.

Jos piilevän veron aiheuttanut verollinen osto on tapahtunut muussa EU-maassa kuin Suomessa, maahantuojan on selvitettävä, mitä verokantaa ostoon on sovellettu kyseisessä EU-maassa.

Piilevän veron määrän selvittämisen lisäksi maahantuojan on liitettävä kirjanpitoonsa tiedot myyjän asemasta. Nämä tiedot tarvitaan, jotta tiedetään, sisältyykö ostetun tavaran hintaan piilevää veroa ja pitääkö tuontihuojennus laskea maahantuojan vai myyjän ostohinnan perusteella.

Myyjän asemaa koskevasta selvityksestä on käytävä ilmi:

  • onko myyjänä toiminut luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö rekisteröitynyt arvonlisäverovelvolliseksi
  • onko myyjä AVL 79 a §:ssä tarkoitettu jälleenmyyjä
  • onko myyjä vähentänyt piilevän veron tai saanut sen palautuksena.

2.13.3 Käytettyjen tavaroiden tuontihuojennus ja oman käytön veron peruste

Tavaran ottamisella omaan käyttöön tarkoitetaan arvonlisäverolain (AVL 21 § 1 mom.) mukaan sitä, että elinkeinonharjoittaja

  • ottaa tavaran yksityiseen kulutukseen
  • luovuttaa tavaran vastikkeetta
  • siirtää tai muulla tavalla ottaa tavaran muuhun kuin arvonlisäverolain 10 luvussa tarkoitettuun vähennykseen oikeuttavaan käyttöön.

Tavaran oman käytön säännöksiä sovelletaan vain, jos tavarasta on voitu tehdä vähennys tai jos tavara on valmistettu verollisen liiketoiminnan yhteydessä (AVL 21 § 2 mom.). Itse maahantuodun tavaran oman käytön veron peruste on sama kuin maahantuonnin veron peruste tai sitä alempi todennäköinen luovutushinta (AVL 74 §:n 2 kohta).

Omasta käytöstä maksetaan veroa korkeintaan niin paljon kuin maahantuonnin veroa on tuontihuojennuksen jälkeen jäänyt maksettavaksi ja vain jos tämä vero on voitu vähentää (erillislain 17 a §).

Tavaran oman käytön veron perusteen laskukaava, kun tavara on maahantuotu itse ja maahantuoja on ollut oikeutettu tuontihuojennukseen:

V1 × ((V2 / V3) / V4)

V1 on AVL 74 §:n 2 kohdassa tarkoitettu itse maahan tuodun tavaran veron peruste tai sitä alempi todennäköinen luovutushinta euroissa. V2 on tuontihuojennuksen jälkeen maahantuonnista maksettu vero euroina. V3 on tavaran maahantuontiin sovellettu verokanta desimaalilukuna (esim. 0,255, 0,14 tai 0,1). V4 on maahantuonnin veron peruste euroissa ennen piilevän veron vähentämistä.

Esimerkki 24:

A osti tavaran muualla Suomessa 12 400 eurolla. Ostohintaan sisältyi 2 400 euroa piilevää veroa (12 400 euroa × (24 / 124)). A siirsi tavaran myöhemmin muualta Suomesta Ahvenanmaalle. Tavaran arvo oli tuontihetkeen mennessä noussut ja maahantuonnin veron peruste oli 15 000 euroa. Tuontihuojennuksen jälkeen A maksoi maahantuonnista veroa 813 euroa (((15 000 euroa − 2 400 euroa) × 0,255) − 2 400 euroa).  A maahantoi tavaran vähennykseen oikeuttavaan käyttöön. Maahantuonnin jälkeen A ottaa tavaran omaan käyttöön. Tavaran arvo on maahantuonnin jälkeen pysynyt samana ja on edelleen 15 000 euroa. Oman käytön veron peruste on 3 188,24 euroa (15 000 euroa × ((813 euroa / 0,255) / 15 000 euroa)) ja omasta käytöstä maksettava vero on 813 euroa (3 188,24  euroa × 0,255).

3 Arvonlisäveroton matkailijamyynti

Tässä luvussa käsitellään Ahvenanmaahan liittyviä tilanteita, joissa myynti matkailijoille voi olla vapautettu arvonlisäverosta.

3.1 Myynti matkailijalle, jonka kotipaikka on Ahvenanmaalla, muualla Suomessa tai Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa

Tässä luvussa käsitellään myyntejä, joissa tavara tai tavarakokonaisuus myydään

  • Ahvenanmaalla matkailijalle, jonka kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on muualla Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa tai Norjassa
  • muualla Suomessa matkailijalle, jonka kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on Ahvenanmaalla.

Myynti on arvonlisäveroton kun

  1. tavaran tai tavararyhmän arvonlisäveroton myyntihinta on vähintään 170 euroa
  2. matkailija vie tavaran matkatavarana välittömästi myynnin yhteydessä siihen maahan, jossa hänen kotipaikkansa tai vakinainen asuinpaikkansa sijaitsee (tai Ahvenanmaalle, jos matkailijan kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on Ahvenanmaalla)
  3. matkailija maksaa arvonlisäveron tavaran maahantuonnin yhteydessä, tai tavaran maahantuonti on arvonlisäveroton.

Myynti on arvonlisäverollinen siihen asti, kunnes matkailija esittää myyjälle selvityksen, että hän on maksanut veron kotipaikassaan tai vakinaisessa asuinpaikassaan tai esittää veroviranomaisen antaman todistuksen siitä, että maahantuonti on arvonlisäveroton. Veroviranomaisen antamalla verotuspäätöksellä matkailija voi selvittää, että arvonlisävero on maksettu. Tuonnin arvonlisäverottomuus voidaan selvittää myös muulla veroviranomaisen antamalla todistuksella. Vasta tämän jälkeen myyjä voi kirjata myynnin arvonlisäverottomaksi myynniksi ja palauttaa veron.

Myyjän on varmistettava matkailijan kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka matkailijan passista tai erillisestä oleskeluluvasta tai muista asiakirjoista, jotka luotettavasti selvittävät kotipaikan tai vakinaisen asuinpaikan, jos se on eri kuin kotipaikka. Tietoa ostajan kotipaikan määräytymisestä löytyy Verohallinnon ohjeesta Veroton matkailijamyynti – ohje myyjälle.

Jos myyjä on Tullin rekisteröity veroraja-asiakas, myyjä voi edellä kuvatun menettelyn sijaan toimia yksityishenkilön välillisenä edustajana ja maksaa maahantuonnin arvonlisäveron ostajan puolesta Tullille. Myyjä ei voi vähentää tätä veroa. Myyjän on liitettävä kirjanpitoonsa Tullin vahvistama verotuspäätös.

3.2 Myynti Ahvenanmaalla matkailijalle, jonka kotipaikka on muualla kuin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa tai Norjassa

Henkilökohtaisissa matkatavaroissa mukaan otettavan tavaran myynti Ahvenanmaalla on arvonlisäverotonta silloin, kun matkailijan kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on muualla kuin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa tai Norjassa. Edellytyksenä on, että matkailija vie tavaran käyttämättömänä pois Ahvenanmaalta myyntikuukautta seuraavien kolmen kuukauden kuluessa ja tavarasta peritty vastike on vähintään 40 euroa.

Myyjän on annettava matkailijalle myyntitosite. Tositteessa on oltava tiedot, jotka luetellaan Verohallinnon ohjeen Veroton matkailijamyynti – ohje myyjälle luvussa 5.

Kun matkailija poistuu Ahvenanmaalta, hänen on annettava myyntitosite vahvistettavaksi poistumistullitoimipaikassa tai sellaiselle toimiluvan saaneelle elinkeinonharjoittajalle, jota matkailijamyynnistä suoritetun arvonlisäveron käteispalautustoimintaa harjoittavan velvollisuuksista annetussa laissa (250/2015) tarkoitetaan. Myynti on arvonlisäverollinen siihen saakka, että myyjä saa Tullin tai käteispalautusliikkeen vahvistaman myyntitositteen. Vasta tämän jälkeen myyjä voi kirjata myynnin arvonlisäverottomaksi.

Myyjä tai käteispalautusliike palauttaa arvonlisäveron matkailijalle vahvistetun tositteen perusteella. Myyjä tai käteispalautusliike voi vähentää palautuksesta ensin oman palkkionsa.

Lisätietoa verottoman myynnin yleisistä edellytyksistä on Verohallinnon ohjeissa Veroton matkailijamyynti – ohje myyjälle ja Veroton myynti Suomessa vieraileville matkailijoille.

3.3 Matkailijamyynti lentoasemilla arvonlisäverottomien tavaroiden myymälöissä

Verovarastointimenettelyä voidaan soveltaa tavaroihin, jotka on tarkoitettu myytäviksi lentokentällä sijaitsevasta arvonlisäverottomien tavaroiden myymälästä (AVL 70 b § 3 momentti). Verottomaan varastoon myytäväksi siirrettävien tai siellä olevien tavaroiden myynti elinkeinonharjoittajille on arvonlisäveroton (AVL 72 i § 2 mom. ja erillislain 16 § 1 mom.).

Tavaroiden myynti lentokentällä sijaitsevasta verottomasta varastosta on tietyin edellytyksin verovapaa:

  • Kun elinkeinonharjoittaja myy Ahvenanmaalla sijaitsevalla lentokentällä sijaitsevassa verovarastossa olevaa tavaraa EU:n ulkopuolelle matkustavalle henkilölle (AVL 70 b § 3 momentti), tämän ei ole maksettava myynnistä arvonlisäveroa. Arvonlisäverotonta on myös tällaisten tavaroiden myynti henkilöille, jotka matkustavat Ahvenanmaalta toiseen EU-maahan (erillislain 13 § 1 mom.). Jos matkustajan kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on Norjassa, hänelle voidaan kuitenkin myydä arvonlisäverotta ainoastaan alkoholijuomia, tupakkavalmisteita, suklaa- ja makeistuotteita, hajusteita, kosmeettisia aineita ja toalettivalmisteita.
  • Myynti lentokentällä Ahvenanmaalla tai muualla Suomessa sijaitsevasta verottomasta varastosta on arvonlisäverotonta henkilölle, joka matkustaa Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle, kun matkailijalle myydään jotakin seuraavista (erillislain 13 §):
    1. alkoholijuomia enintään sen verran kuin tämän ohjeen liitteessä 1 on mainittu, paitsi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetussa laissa (1471/1994) tarkoitettua olutta enintään kaksi litraa kutakin matkailijaa kohden
    2. tupakkatuotteita
      • liitteessä 1 mainittuja tupakkatuotteita enintään liitteessä mainittu määrä
      • lisäksi muita tupakkatuotteita
    3. kahvia, teetä, kosmetiikkaa, suklaata ja muita makeisia
    4. lentokoneessa kulutettavaksi tarkoitettuja tavaroita.

Myyjä ilmoittaa arvonlisäverottoman myynnin arvonlisäveroilmoituksellaan kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

Selvityksenä siitä, että ostaja vie tavaran Ahvenanmaalta, katsotaan ostajan esittämä matkalippu, ulkomaanlennon tarkastuskortti tai vastaava asiakirja. Myyjän on laadittava myynnistä tosite, jossa on seuraavat tiedot:

  • ostajan nimi, passin numero ja kotipaikka sekä vakinainen asuinpaikka, jos se on eri kuin kotipaikka
  • lennon numero
  • myyjän nimi ja Y-tunnus
  • tavaroiden määrä ja laji
  • tavaroiden toimittamispäivä, jos se ei ole sama kuin tositteen antamispäivä
  • tavaroista maksettu hinta.

Verottomien tavaroiden myymälät ovat tullikoodeksin 240 artiklassa tarkoitettuja tullivarastoja tai arvonlisäverolain 72 j §:ssä tarkoitettuja verottomia varastoja ja niitä koskevat tullivarastoja ja verottomia varastoja koskevat säännökset. Verottomia varastoja käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Verovarasto arvonlisäverotuksessa.

3.4 Myynti laivoilla ja lentokoneissa

Tavaroiden ja palvelujen myynti on arvonlisäverollista sellaisilla aluksilla, jotka liikennöivät pelkästään Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä.

Jos vesi- tai ilma-alus liikennöi Suomen ja muun valtion välillä ja pysähtyy myös Ahvenanmaalla, tavaran tai palvelun voi tietyin edellytyksin myydä arvonlisäverottomasti Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle matkustavalle matkustajalle. Sama koskee myös ilma-aluksia, jotka liikennöivät pelkästään Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä.

Matkustajamyynti on arvonlisäverotonta, jos matkustajalla on kuljetusta koskeva matkalippu tai vastaava matkustusasiakirja ja matkustajalle myydään:

  1. alkoholijuomia enintään sen verran kuin tämän ohjeen liitteessä 1 on mainittu, paitsi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetussa laissa (1471/1994) tarkoitettua olutta enintään kaksi litraa kutakin matkailijaa kohden
  2. tupakkatuotteita
    • liitteessä 1 mainittuja tupakkatuotteita enintään liitteessä mainittu määrä
    • lisäksi muita tupakkatuotteita
  3. kahvia, teetä, kosmetiikkaa, suklaata ja muita makeisia
  4. aluksella kulutettavaksi tarkoitettuja tavaroita ja palveluja.

Myös muiden kuin edellä lueteltujen tuotteiden myynti on arvonlisäverotonta sellaisella aluksella, joka liikennöi Suomen ja muun valtion välillä ja pysähtyy myös Ahvenanmaalla.

3.5 Väliaikaiseen varastointiin ja varastointimenettelyihin liittyvät arvonlisäverottomuudet

AVL 72 h–72 n §:ssä on käsitelty väliaikaiseen varastointiin ja varastointimenettelyihin liittyviä poikkeuksia. Näitä poikkeuksia sovelletaan sekä Ahvenanmaalla että muualla Suomessa.

Verovarastointimenettelyä voi soveltaa myös tavaroihin, joita myydään arvonlisäverotta lentokentillä sijaitsevista niin sanottujen arvonlisäverottomien tavaroiden myymälöistä niille lentomatkustajille, jotka matkustavat Ahvenanmaan ja muun Suomen tai Ahvenanmaan ja toisen EU-maan välisillä lennoilla (ks. luku 3.3). Menettelyä voidaan soveltaa myös tavaroihin, joita käytetään ammattimaisessa kansainvälisessä liikenteessä olevalla vesialuksella tai ammattimaisessa liikenteessä olevalla ilma-aluksella tapahtuvaan myyntiin Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle matkustavalle (ks. luku 3.4).

Arvonlisäveroa ei makseta tavaran siirrosta, jos tavara siirretään EU:n ulkopuolelle AVL 72 h §:ssä tarkoitetusta menettelystä tai väliaikaisesta varastosta. Ahvenanmaan ja muun Suomen välisen verorajan vuoksi arvonlisäverottomia ovat myös vastaavat tavarasiirrot Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai toisinpäin. Arvonlisäverottomia ovat myös tavarasiirrot Ahvenanmaalta muihin valtioihin.

Verovarastoja käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Verovarasto arvonlisäverotuksessa.

4 Palvelukauppa

Palvelujen myyntiin Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä sekä Ahvenanmaan ja muiden EU-valtioiden ja EU:n ulkopuolisten alueiden välillä sovelletaan arvonlisäverolain palvelukaupan myyntimaasäännöksiä, ellei erillislaissa toisin säädetä.

Palvelun myynti verotetaan Suomessa silloin, kun palvelu on arvonlisäverolain myyntimaasäännösten (AVL 64–69 l §) mukaan myyty Ahvenanmaalla tai muualla Suomessa. Erillislaki sisältää poikkeuksia arvonlisäverolain myyntimaasäännöksistä ainoastaan immateriaalipalvelujen osalta (katso luku 4.9).

Lisätietoa kansainvälisen palvelukaupan arvonlisäverotuksesta on Verohallinnon ohjeessa Palvelujen ulkomaankaupan arvonlisäverotus.

4.1 Palvelujen myynti Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä

Kun muualle Suomeen sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja myy Ahvenanmaalle palvelun, joka myyntimaasäännösten mukaan on myyty Ahvenanmaalla tai muualla Suomessa, elinkeinonharjoittaja käsittelee palvelun myynnin kotimaan myyntinä. Vastaavasti kyseessä on kotimaan myynti myös silloin, kun Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja myy muualle Suomeen palvelun, joka myyntimaasäännösten mukaan on myyty Ahvenanmaalla tai muualla Suomessa.

Arvonlisävero maksetaan palvelun myynnistä Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä sekä muun Suomen ja Ahvenanmaan välillä, ellei palvelun myyntiä ole laissa erikseen säädetty arvonlisäverottomaksi, kuten esimerkiksi arvonlisäverottomat terveyden- ja sairaanhoitopalvelut.

4.2 Ostajan käännetty arvonlisäverovelvollisuus

Kun Ahvenanmaalle sijoittautunut alv-rekisteröity elinkeinonharjoittaja ostaa Suomen ulkopuolelle sijoittautuneelta myyjältä palvelun, joka myyntimaasäännösten mukaan on myyty Suomessa, ostaja ilmoittaa ja maksaa arvonlisäveron Suomessa myyjän puolesta käännetyn verovelvollisuuden perusteella (AVL 9 §). 

Käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta ei sovelleta, jos myyjällä on myyntiin osallistuva kiinteä toimipaikka Suomessa, tai jos myyjä on hakeutunut Suomessa arvonlisäverovelvolliseksi. Tällöin myyjä veloittaa ostajalta hinnan, johon sisältyy Suomen arvonlisävero.

Seuraavissa tapauksissa myyjä on kuitenkin aina arvonlisäverovelvollinen palvelun myynnistä Ahvenanmaalla:

  1. ostaja on ulkomainen elinkeinonharjoittaja, jolla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa ja jota ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin
  2. ostajana on yksityishenkilö
  3. kyse on 19 a §:ssä tarkoitetusta tavaran etämyynnistä
  4. kyse on henkilökuljetuspalveluista tai AVL 69 d §:ssä tarkoitetuista palveluista (mm. tiettyjen tilaisuuksien pääsymaksut sekä niihin välittömästi liittyvät palvelut).

Näissä tapauksissa ulkomaisen elinkeinonharjoittajan on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi Suomessa.

4.3 Yleissäännösten alaisten palvelujen myynti

Elinkeinonharjoittajalle myymisen yleissäännöksen (AVL 65 §) mukaan palvelu on myyty Suomessa, jos palvelu luovutetaan ostajan kiinteään toimipaikkaan Suomessa. Jos palvelua ei luovuteta kiinteään toimipaikkaan, palvelu on myyty Suomessa, jos ostajan liiketoiminnan kotipaikka on Suomessa. Suomella tarkoitetaan sekä Ahvenanmaan maakuntaa että muuta Suomea.

Kun AVL 65 §:n yleissäännöksen mukainen palvelu on myyty Suomessa, palvelun myyjä ilmoittaa ja maksaa myynnin arvonlisäveron Suomessa. Kun ulkomainen elinkeinonharjoittaja myy palvelun Suomeen sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle, ostaja ilmoittaa ja maksaa kuitenkin yleensä veron myyjän puolesta käännetyn verovelvollisuuden perusteella (AVL 9 §).

Jos palvelu myydään muulle kuin elinkeinonharjoittajalle, esimerkiksi yksityishenkilölle, yleissäännöksen (AVL 66 §) mukaan palvelu on myyty Suomessa, jos palvelu luovutetaan myyjän täällä sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta. Jos palvelua ei luovuteta kiinteästä toimipaikasta, se on myyty Suomessa, jos myyjän liiketoiminnan kotipaikka on Suomessa.

Kun AVL 66 §:n yleissäännöksen mukainen palvelu on myyty Suomessa, palvelun myyjä ilmoittaa ja maksaa myynnin veron Suomeen. Myynti on arvonlisäverollinen riippumatta siitä, onko palvelun ostaja sijoittautunut Ahvenanmaalle, muualle Suomeen, toiseen EU-maahan vai EU:n ulkopuolelle.

4.4 Arvonlisäverotunnuksen käyttö palveluiden kaupassa

Ahvenanmaan erityisaseman vuoksi Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää FI-alkuista arvonlisäverotunnusta myydessään palvelun toiseen EU-maahan sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle. Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja ei myöskään saa käyttää arvonlisäverotunnusta ostaessaan palvelun toiseen EU-maahan sijoittautuneelta myyjältä.

Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja ei myöskään ilmoita näitä myyntejä ja ostoja arvonlisäveroilmoituksen kohdissa ”Palvelumyynnit muihin EU-maihin” ja ”Palveluostot muista EU-maista”.  Myynnit ja ostot ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksella samalla tavalla kuin kaupat EU:n ulkopuolisten maiden ja Suomen välillä.

Ostaja voi käyttää arvonlisäverotunnistetta hankkiessaan palvelun toiseen EU-maahan sijoittautuneelta myyjältä, jos ostaja on sijoittautunut myös muualle Suomeen ja AVL 65 §:n yleissäännöksen alainen palvelu luovutetaan muualla Suomessa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan. Osto ilmoitetaan silloin arvonlisäveroilmoituksen kohdassa Palveluostot muista EU-maista.

Koska Ahvenanmaa ei kuulu EU:n arvonlisäveroalueeseen, palvelun myyntiä Ahvenanmaalta toiseen EU-maahan sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle ei ilmoiteta arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksella. Poikkeuksia ovat myynnit, joissa myyjä on sijoittautunut muualle Suomeen ja palvelu luovutetaan muualla Suomessa sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta. Nämä myynnit ilmoitetaan yleensä sekä yhteenvetoilmoituksella että arvonlisäveroilmoituksen kohdassa Palvelumyynnit muihin EU-maihin.

4.5 Henkilökuljetuspalvelut

Henkilökuljetuspalvelu on myyty Suomessa, jos palvelu suoritetaan Suomessa. Henkilökuljetuspalvelun myyntiin sovelletaan alennettua kymmenen prosentin verokantaa, jos henkilökuljetus suoritetaan Ahvenanmaalla, muualla Suomessa, tai Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä.

Arvonlisäveroa ei kuitenkaan makseta, jos henkilökuljetus lähtee Ahvenanmaalta suoraan ulkomaille tai muualta Suomesta ulkomaille niin, että se kulkee Ahvenanmaan kautta. Arvonlisäverottomuus koskee myös päinvastaista tilannetta eli henkilökuljetusta, joka saapuu suoraan toisesta EU-maasta tai EU:n ulkopuolelta joko Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaan kautta muualle Suomeen. Tällaiset henkilökuljetukset ovat arvonlisäverottomia siltä osin kuin ne tapahtuvat Suomessa.

Laivayhtiöt kuljettavat matkustajia Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä. Jos matkustaja ottaa laivalle mukaan henkilöauton tai muun ajoneuvon, sen kuljetuksesta veloitetaan erillinen korvaus. Henkilökuljetuksen alennettua kymmenen prosentin verokantaa sovelletaan myös tällaiseen henkilökuljetuspalvelun yhteydessä tapahtuvaan ajoneuvon kuljetuksen myyntiin. Tämä perustuu niin sanottuun liittymisperiaatteeseen. Jos ajoneuvon kuljetus ei liity henkilökuljetuksen myyntiin, Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä tapahtuvan ajoneuvon kuljetuksen myynti on arvonlisäverotonta tavaran kuljetusta (ks. luku 4.6).

4.6 Tavarakuljetukset ja niihin liittyvät palvelut

Jos tavara kuljetetaan EU:n ulkopuolelle, kuljetuspalvelun ja kuljetukseen välittömästi liittyvän lastaus- ja purkupalvelun sekä muun vastaavan palvelun myynti on arvonlisäverotonta (AVL 71 § 1 kohta). Muita vastaavia palveluja ovat esimerkiksi lyhytkestoinen kuljetusteknisistä syistä tapahtuva tavaran välivarastointi sekä tavaran lastaaminen ja purkaminen tätä välivarastointia varten. Edellä mainitut palvelut ovat arvonlisäverottomia myös silloin, kun tavara on ulkoisessa passitusmenettelyssä tai maahantuotava tavara on sisäisessä passitusmenettelyssä. Arvonlisäverottomuus soveltuu myös silloin, kun tavara kuljetetaan Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä, Ahvenanmaan ja toisen EU-maan sekä Ahvenanmaan ja EU:n ulkopuolisen alueen välillä.

Arvonlisäverotonta on myös kuljetus-, lastaus- ja purkupalvelun sekä muun tavaran maahantuontiin liittyvän palvelun myynti, jos palvelun arvo on AVL 91 §:n mukaan sisällytettävä maahan tuodun tavaran veron perusteeseen (AVL 71 §:n 2 kohta).

4.7 Irtaimeen omaisuuteen kohdistuvat työsuoritukset

Irtaimeen omaisuuteen kohdistuvia työsuorituksia ovat esimerkiksi testaus, puhdistus-, korjaus-, asennus-, purku-, muutos-, valmistus- ja muut vastaavat työt. Tavara voidaan myös asentaa toisen tavaran osaksi ja kuljettaa edelleen. Tavaraan kohdistuvan työsuorituksen myynti on arvonlisäveroton, jos myyjä, ostaja tai joku muu heidän toimeksiannostaan vie tavaran välittömästi Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle (erillislain 8 § ja AVL 71 § 5 kohta). Tällaisten työsuoritusten myynti on arvonlisäveroton myös, jos tavara viedään Ahvenanmaalta toiseen EU-maahan tai EU:n ulkopuoliselle alueelle. Näissä tilanteissa tavaran viejä voi olla myös myyjä tai edustaja.

Myyjä voi poikkeuksellisesti viedä tavaran Ahvenanmaalta tai muualta Suomesta, vaikka ostaja olisi sijoittautunut Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen. Ostaja voi myös viedä tavaran Ahvenanmaalta toiseen EU-maahan tai EU:n ulkopuoliselle alueelle, jos työsuorituksen ostaja on sellainen ulkomainen elinkeinonharjoittaja, joka ei ole arvonlisäverovelvollinen Suomessa (AVL 71 § 1 mom. 5 kohta).

Kyseinen säännös voi tulla sovellettavaksi ainoastaan siinä tapauksessa, että irtaimeen esineeseen kohdistuvan työsuorituksen myyntimaa on Suomi. Suomella tarkoitetaan tässä Ahvenanmaan maakuntaa tai muuta Suomea. Kun irtaimeen omaisuuteen kohdistuva työsuoritus myydään elinkeinonharjoittajalle, myyntimaa määräytyy yleissäännöksen mukaan (AVL 65 §). Siitä syystä tätä säännöstä sovelletaan vain, jos työsuoritus myydään Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle. Muille kuin elinkeinonharjoittajille (esimerkiksi yksityishenkilöille) myydyt työsuoritukset on myyty Ahvenanmaalla tai muualla Suomessa, jos palvelut suoritetaan Suomessa (AVL 69 b §). Säännöstä sovelletaan siis aina kun työsuoritus myydään Ahvenanmaalla tai muualla Suomessa jollekin muulle kuin arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröityneelle elinkeinonharjoittajalle.

Myyjän on liitettävä kirjanpitoonsa selvitys siitä, että myynti on arvonlisäveroton. Selvitykseen voi kuulua myyntilasku ja kopio tullausasiakirjasta, joista selviää, että tavara on viety muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen, toiseen EU-maahan tai EU:n ulkopuoliselle alueelle.

Tavaran siirto muualta Suomesta Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta muualle Suomeen, toiseen EU-maahan tai EU:n ulkopuolelle käsitellään tuontia ja vientiä koskevien säännösten mukaisesti. Tällöin käsitellyn tavaran arvonlisäveron peruste määräytyy AVL 90 §:n mukaan. Arvonlisäveron perusteeseen lasketaan tällöin mukaan korjauskulut, käsittelykulut tai niitä vastaavat muut kustannukset, lähetyskulut (kuljetus-, lastaus- ja purkukulut jalostuspaikalle) sekä niiden osien arvo, jotka on lisätty tavaraan Ahvenanmaan ulkopuolella. Arvonlisäveron perusteeseen lasketaan myös AVL 91 §:ssä, 93 §:ssä ja 93 a §:ssä tarkoitetut erät (ks. luku 2.5.5.5).

Katso myös luku 7.5.1 Verottomat irtaimeen esineeseen kohdistuvat palvelut julkaisussa Palvelujen ulkomaankaupan arvonlisäverotus.

4.8 Matkatoimistopalvelut

Ahvenanmaalla myytyihin matkatoimistopalveluihin sovelletaan samoja säännöksiä kuin muualla Suomessa myytyihin matkatoimistopalveluihin. Matkatoimistopalvelujen myyntiä käsitellään Verohallinnon ohjeessa Matkailualan arvonlisäverotus

4.9 Immateriaalipalvelut

Immateriaalipalveluja ovat (AVL 69 h § 2 mom.)

  • tekijänoikeuden, patentin, lisenssin, tavaramerkin ja muiden sellaisten oikeuksien luovuttaminen
  • mainos- ja ilmoituspalvelut
  • konsultointi-, tuotekehittely-, suunnittelu-, kirjanpito-, tilintarkastus-, kirjoitus-, piirustus- ja käännöspalvelut, oikeudelliset palvelut sekä muut sellaiset palvelut
  • automaattinen tietojenkäsittely sekä atk-ohjelman tai -järjestelmän suunnittelu- ja ohjelmointipalvelu
  • tietojen luovutus
  • rahoitus- ja vakuutustoimintaan liittyvät palvelut, lukuun ottamatta tallelokeroiden vuokrausta
  • työvoiman vuokraus
  • irtaimen esineen vuokraus, lukuun ottamatta kuljetusvälineen vuokrausta
  • velvollisuus kokonaan tai osittain pidättäytyä tekijänoikeuden, patentin, lisenssin, tavaramerkin ja muiden sellaisten oikeuksien käyttämisestä tai tietyn liiketoiminnan harjoittamisesta
  • pääsyn tarjoaminen EU:n alueella sijaitsevaan maakaasuverkkoon tai siihen yhdistettyyn verkkoon, sähköverkkoon tai lämpö- ja jäähdytysverkkoon, niiden kautta tapahtuva sähkön, kaasun sekä lämpö- ja jäähdytysenergian siirto ja jakelu sekä muut näihin toimiin välittömästi liittyvät palvelut.

Immateriaalipalvelun myynnistä maksetaan veroa Suomeen seuraavissa tapauksissa:

  • ostaja on Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja (ks. AVL 65 §:n yleissäännöksen mukaiset palvelut luvussa 4.3)
  • myyjä on sijoittautunut Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen ja ostaja, joka ei ole elinkeinonharjoittaja (esimerkiksi yksityishenkilö), on sijoittautunut Ahvenanmaalle, muualle Suomeen tai toiseen EU-maahan (ks. AVL 66 §:n yleissäännöksen mukaiset palvelut luvussa 4.3)
  • myyjä on sijoittautunut muuhun EU-maahan kuin Suomeen, ostaja on muu kuin elinkeinonharjoittaja ja ostaja on sijoittautunut joko Ahvenanmaalle tai ostajan kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on Ahvenanmaalla. Tällaisessa tapauksessa myyjä joutuu yleensä rekisteröitymään Suomessa arvonlisäverovelvolliseksi maksaakseen veron Suomeen.

Immateriaalipalvelun myynnistä ei makseta veroa Suomeen seuraavissa tapauksissa:

  • myyjä on sijoittautunut Ahvenanmaalle ja ostaja on elinkeinonharjoittaja, joka ei ole sijoittautunut Suomeen
  • myyjä on sijoittautunut Ahvenanmaalle ja ostaja, joka ei ole elinkeinonharjoittaja, on sijoittautunut EU:n ulkopuolelle
  • myyjä on sijoittautunut EU:n ulkopuolelle ja ostaja, joka ei ole elinkeinonharjoittaja, on sijoittautunut Ahvenanmaalle tai hänen kotipaikkansa tai vakinainen asuinpaikkansa on Ahvenanmaalla.

4.10 Radio- ja televisiolähetykset, sähköiset palvelut sekä telepalvelut

Tele-, lähetys- ja sähköiset palvelut verotetaan maassa, johon ostaja on sijoittautunut. Sillä ei ole merkitystä, onko ostaja kuluttaja vai elinkeinonharjoittaja.

Tele- ja lähetyspalveluiden sekä sähköisten palvelujen myyntiin elinkeinonharjoittajalle sovelletaan palvelujen myynnin yleistä myyntimaasäännöstä (AVL 65 §). Yleissäännön mukaan palvelu on myyty Suomessa, jos palvelu luovutetaan ostajan kiinteään toimipaikkaan Suomessa. Jos palvelua ei luovuteta kiinteään toimipaikkaan, palvelu on myyty Suomessa, jos ostajan liiketoiminnan kotipaikka on Suomessa. Suomella tarkoitetaan sekä Ahvenanmaan maakuntaa että muuta Suomea (AVL 1 a §).

Kuluttajalle luovutettu radio- ja televisiolähetyspalvelu, sähköinen palvelu tai telepalvelu on myyty Suomessa silloin, kun palvelu luovutetaan ostajalle, joka on sijoittautunut Suomeen tai jonka kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on Suomessa (AVL 69 i §). Suomella tarkoitetaan sekä Ahvenanmaan maakuntaa että muuta Suomea (AVL 1 a §). Jos ostaja on Ahvenanmaalle sijoittautunut kuluttaja, palvelun myyjä vastaa arvonlisäveron ilmoittamisesta ja maksamisesta.

Radio- ja televisiolähetyspalvelujen, sähköisten palvelujen sekä telepalvelujen arvonlisäverokohtelua kuvataan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen arvonlisäverotus. Ohjetta voidaan soveltaa sellaisenaan tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen myyntiin myös Ahvenanmaalla tai Ahvenanmaalta.

4.11 Palvelujen myyntien ilmoittamista koskevat erityisjärjestelmät sekä Ahvenanmaalla tapahtuvien myyntien ilmoittamista koskevat menettelyt

EU:n ulkopuolelle sijoittautuneita myyjiä koskeva yhden yhteyspisteen erityisjärjestelmä ja EU:hun sijoittautuneita myyjiä koskeva vastaava järjestelmä on 1.7.2021 laajentunut kattamaan muutkin palvelut kuin telepalvelut, radio- ja televisiolähetyspalvelut ja sähköiset palvelut.

Kolmansien maiden järjestelmää ja unionin järjestelmää voidaan tietyin edellytyksin soveltaa myös Ahvenmaalle ja Ahvenanmaan sisällä tapahtuvassa palveluiden myynnissä. Näitä menettelyjä kuvataan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Arvonlisäveron erityisjärjestelmät.

4.12 Välityspalvelut

Välityspalvelun myynti on arvonlisäverollista, jos sitä ei ole erillisen säännöksen perusteella säädetty verottomaksi. Arvonlisäverottomat välityspalvelut on lueteltu Verohallinnon ohjeen Palvelujen ulkomaankaupan arvonlisäverotus luvussa 7.10.

Tämän lisäksi tavaran tai palvelun välitys on Ahvenanmaahan liittyen arvonlisäverotonta, kun kyse on seuraavista:

  • arvonlisäveroton vientimyynti (ks. tämän ohjeen luku 2.4)
  • arvonlisäveroton matkailijamyynti (ks. luvut 3.1 ja 3.2)
  • lentoasemilla tapahtuva arvonlisäveroton myynti (ks. luku 3.3)
  • arvonlisäveroton myynti matkailijoille laivalla tai lentokoneessa (ks. luku 3.4)
  • tavaraan kohdistuvaan työsuoritukseen kohdistuva arvonlisäveroton myynti (ks. luku 4.7).

5 Vähennysoikeus

5.1 Yleistä

Veroraja ei lähtökohtaisesti vaikuta verovelvollisten oikeuteen vähentää arvonlisävero. Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja voi arvonlisäverolain yleisten säännösten mukaan vähentää Suomessa ostamiinsa tavaroiden tai palvelujen hintaan sisältyvän arvonlisäveron, jos ne on hankittu elinkeinonharjoittajan omaa arvonlisäverollista ja vähennykseen oikeuttavaa liiketoimintaa varten. Tämä koskee myös tavaroita ja palveluja, jotka muualle Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja on ostanut Ahvenanmaalla.

Esimerkiksi tilanteessa, jossa ahvenanmaalainen elinkeinonharjoittaja harjoittaa liiketoimintaa Ahvenanmaan lisäksi muualla Suomessa ja käyttää muualta Suomesta ostamansa tavarat muualla Suomessa harjoittamassaan liiketoiminnassa, hankintahintoihin sisältyvä arvonlisävero on ostajalle vähennyskelpoinen, jos hankinta tulee vähennykseen oikeuttavaan käyttöön. Tämä koskee myös tavaroita, jotka muualle Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja on ostanut Ahvenanmaalla ja jotka käytetään Ahvenanmaalla harjoitettavassa liiketoiminnassa.

Ahvenanmaalle sijoittautunut elinkeinonharjoittaja voi arvonlisäverolain yleisten säännösten mukaan vähentää muualla Suomessa ostamiinsa hankintoihin sisältyvän arvonlisäveron tilanteissa, joissa hankinnat on tehty muualle Suomeen tehdyn työmatkan yhteydessä, kuten esim. asiakas- tai liiketapaamisessa tai messuilla. Tämä koskee myös tilannetta, jossa muualle Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja käy vastaavalla työmatkalla Ahvenanmaalla. Tällöin Ahvenanmaalle tai muualle Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja voi vähentää sen arvonlisäveron, joka sisältyy esim. hotellimajoitukseen ja matkoihin, konferenssien, näyttelyiden ja messujen yhteydessä tehtyihin hankintoihin sekä toimistotarvikkeiden hankintoihin. Vähennysoikeus edellyttää kuitenkin, että edellä mainitut tavarat ja palvelut on hankittu elinkeinonharjoittajan omaa arvonlisäverollista ja vähennykseen oikeuttavaa liiketoimintaa varten. Arvonlisäveron vähennysoikeus koskee lähinnä sellaisten palvelujen ja tavaroiden ostoa, joita käytetään paikan päällä ja joiden voidaan tavanomaisesti katsoa liittyvän tällaisiin työmatkoihin. Arvonlisäveron vähennysoikeus ei siten koske tavarahankintoja, jotka eivät liity edellä mainittuihin työmatkoihin ja jotka lain mukaan on käsiteltävä viennin ja maahantuonnin sääntöjen mukaisesti. Esimerkiksi työmatkalla hankittua kannettavaa tietokonetta on käsiteltävä oman tavaran siirtona, kun se tuodaan yli verorajan kotimatkalla.

Veroraja vaikuttaa kuitenkin vähennysoikeuteen tilanteessa, jossa vientimyynnin edellytykset täyttyvät ja myyjän on käsiteltävä myynti arvonlisäverottomana vientimyyntinä. Jos ostaja on tällaisessa tilanteessa saanut myyjältä virheellisesti arvonlisäveroa sisältävän laskun, ostaja ei voi vähentää tätä virheellisesti laskuun sisältyvää arvonlisäveroa. Tällöin ostajan täytyy pyytää myyjää korjaamaan lasku niin, ettei siihen sisälly arvonlisäveroa.

Laskuun tai tullauspäätökseen sisältyvä arvonlisävero ei ole vähennyskelpoinen myöskään silloin, kun arvonlisäverovelvollinen myyjä on kuluttajaostajan edustajana maksanut maahantuonnin arvonlisäveron ostajan puolesta Tullille.

5.2 Arvonlisäveron palautus muista EU-maista

Ahvenanmaalle sijoittautunut ja arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitynyt elinkeinonharjoittaja ei voi käyttää OmaVeroa hakiessaan palautusta siitä arvonlisäverosta, joka sisältyy muista EU-maista ostettujen tavaroiden ja palvelujen hintaan. Palautusta on haettava suoraan siitä EU-maasta, jonka arvonlisäveroa hintaan sisältyy. Tarkempia ohjeita palautushakemuksen tekemiseen saa palautusmaan veroviranomaiselta.

5.3 Vähennys maahantuonnin arvonlisäverosta ja vähennysoikeuden edellytykset

Arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröity maahantuoja saa vähentää tavaroiden maahantuonnista maksettavan arvonlisäveron samalla tavoin kuin muihin hankintoihin sisältyvän arvonlisäveron. Veron saa vähentää siltä osin kuin tavarat on hankittu vähennykseen tai palautukseen oikeuttavaan käyttöön.

Maahantuonnin arvonlisäveron ajallista kohdistamista koskeva erillislain 25 § on kumottu 1.5.2023 lailla Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta (311/2023).

Tämä tarkoittaa, että 1.5.2023 alkaen maahantuonnin arvonlisävero on ilmoitettava Verohallinnolle kaikista Ahvenanmaan ja muun Suomen välisistä maahantuonneista sekä maahantuonneista Ahvenanmaalle muista EU-maista ja EU:n ulkopuolelta. Arvonlisävero ilmoitetaan siltä verokaudelta (kuukausi, vuosineljännes, vuosi), jolta Tulli on antanut tullauspäätöksen (AVL 135 a §:n 2 momentti).

Maahantuonnin arvonlisäveron ja vähennyksen ilmoittamisajankohdat ovat samat. Vähennys on kohdistettava samalle verokaudelle kuin maahantuonnin arvonlisävero. Jos tuodut tavarat tulevat kokonaan arvonlisäveron vähennykseen oikeuttavaan toimintaan, arvonlisäveroa ei jää maksettavaksi.

Jos verovelvollisen maahantuonteihin sovelletaan 100 a §:ssä tarkoitettua erityismenettelyä, arvonlisäveron vähennys kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana maahan tuotua tavaraa koskeva tullauspäätös on annettu (AVL 141 § 1 mom. 4 kohta). Tämä tarkoittaa, että maahantuonnin arvonlisäveron ja maahantuonnin arvonlisäveron vähennyksen ilmoittamisajankohdat eivät välttämättä ole samat, kun menettelyä sovelletaan.

Verovelvollisen on järjestettävä kirjanpitonsa sellaiseksi, että siitä saadaan veron määräämistä varten tarvittavat tiedot. Arvonlisäveron osalta suoritettavan ja vähennettävän veron määrään vaikuttavien liiketapahtumien kirjausten on perustuttava kirjanpitolaissa tarkoitettuihin tositteisiin ottaen lisäksi huomioon, mitä tositteista säädetään arvonlisäverolaissa (OVML 26 §).

Maahantuodusta tavarasta maksettavan arvonlisäveron vähennysoikeus edellyttää, että maahantuojalla on tullauspäätös ja siihen liittyvät asiakirjat (AVL 102 a § 3 momentti). Verohallinto pyytää tarvittaessa tullauspäätöksen ja siihen liittyvät asiakirjat nähtäväksi. Tullauspäätökseen liittyviä asiakirjoja voivat olla esimerkiksi myyntilaskut, kuljetusasiakirjat, rahtikirjat, luovutuspäätökset, sopimukset sekä kaksivaiheiseen kausi-ilmoitusmenettelyyn liittyvä kirjanpito. Verohallinto voi kuitenkin hyväksyä tehdyn vähennyksen muun selvityksen perusteella, vaikkei verovelvollisella ole lain vaatimusten mukaista laskua, selvitystä tai muuta tositetta, jos verovelvollinen kykenee muutoin osoittamaan olevansa oikeutettu vähennykseen (AVL 209 i §).

Tullauspäätökset ja niihin liittyvät asiakirjat on säilytettävä osana kirjanpitoaineistoa (AVL 209 n § ja 209 p §). Hallituksen esityksen (45/2017 vp, s. 47) mukaan maahantuojan on säilytettävä arvonlisäverolain 209 n §:n ja 209 p §:n nojalla tuontia koskevat laskut ja niihin liittyvät kuljetusasiakirjat silloinkin, kun tuonti ei oikeuta vähennykseen.

Tavaran maahantuoja ei saa vähentää maahantuonnista maksettavaa arvonlisäveroa, jos veron määrässä on otettu huomioon luvussa 2.13 tarkoitettu tuontihuojennus ja maahantuoja soveltaa tavaran myyntiin luvussa 2.12 tarkoitettua marginaaliverotusmenettelyä.

5.4 Arvonlisäverolain mukainen oikeus palautukseen (AVL 131 §)

Oikeus AVL 131 §:ssä tarkoitettuun palautukseen koskee arvonlisäveroa, joka olisi voitu AVL:n 10 luvun säännösten nojalla vähentää, mikäli toiminta olisi aiheuttanut arvonlisäverovelvollisuuden.

Ahvenanmaahan liittyvissä tilanteissa oikeus palautukseen koskee myös seuraavaa toimintaa:

  • arvonlisäveroton vientimyynti (ks. luku 2.4)
  • arvonlisäveroton matkailijamyynti (ks. luvut 3.1 ja 3.2)
  • lentoasemilla tapahtuva arvonlisäveroton myynti (ks. luku 3.3)
  • arvonlisäveroton myynti matkailijoille laivalla tai lentokoneessa (ks. luku 3.4)
  • tavaraan liittyvään työsuoritukseen kohdistuva arvonlisäveroton myynti (ks. luku 4.7)
  • verottomien välityspalvelujen myynti (ks. luku 4.12)
  • arvonlisäverotonta tavaroiden myyntiä elinkeinonharjoittajalle, jotka mahdollistavat tavaran myynnin käyttämällä markkinapaikkaa, alustaa, portaalia tai vastaavaa sähköistä rajapintaa käyttämällä (katso luku 2.6.5).

Tämän lisäksi elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada palautuksena arvonlisävero sellaisista tavaroiden ja palvelujen hankinnoista, jotka liittyvät rahoituspalvelun (AVL 41 §), vakuutuspalvelun (AVL 44 §) tai arvonlisäverottomien seteleiden ja kolikkojen (AVL 59 §:n 1 kohta) myyntiin. Edellytyksenä on, että ostaja on elinkeinonharjoittaja, jolla ei ole liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa EU:n alueella, tai että myynti liittyy välittömästi tavaroihin, jotka on tarkoitettu vietäväksi EU:n ulkopuolelle.

Elinkeinonharjoittaja voi saada palautusta hankinnoistaan myös silloin, kun rahoitus- tai vakuutuspalvelun myynti liittyy välittömästi sellaisiin tavaroihin, jotka on tarkoitettu vietäväksi Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai toiseen EU-maahan tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle.

Kun rahoitus- tai vakuutuspalvelun tai arvonlisäverottomien seteleiden ja kolikkojen ostajalla on liiketoiminnan kotipaikka tai kiinteä toimipaikka Ahvenanmaalla, myyjä voi saada palautusta hankinnoistaan vain seuraavissa tilanteissa:

  • Rahoitus- tai vakuutuspalvelun tai arvonlisäverottomien seteleiden ja kolikkojen myynti liittyy välittömästi EU:n ulkopuolelle vietäviin tavaroihin.
  • Rahoitus- tai vakuutuspalvelun myynti liittyy sellaisiin tavaroihin, jotka on tarkoitettu vietäväksi välittömästi Ahvenanmaalta muualle Suomeen tai toiseen EU-maahan tai muualta Suomesta Ahvenanmaalle.

6 Kirjanpito ja tositteet

Kirjanpitolain (KPL) mukaan lähtökohtaisesti jokainen liike- tai ammattitoimintaa harjoittava on tästä toiminnastaan kirjanpitovelvollinen. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun asetuksen (OVMA) mukaan kirjanpitovelvollisen ja arvonlisäverovelvollisen on kirjattava veron määrään vaikuttavat liiketapahtumat aikajärjestyksessä, jotta maksettavan ja vähennettävän arvonlisäveron määrä saadaan selville. Kirjaus tehdään sen ajankohdan mukaan, jolloin liiketapahtumien perusteella suoritettava tai vähennettävä vero on otettava huomioon verokaudelta tilitettävää veroa laskettaessa (OVMA 1 § 1 momentti).

Verovelvollisen on järjestettävä kirjanpitonsa sellaiseksi, että siitä ilmenee veron määräämistä varten tarvittavat tiedot. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain (OVML) mukaan suoritettavan ja vähennettävän arvonlisäveron määrään vaikuttavien liiketapahtumien kirjausten on perustuttava kirjanpitolaissa tarkoitettuihin tositteisiin ottaen lisäksi huomioon, mitä arvonlisäverolaissa säädetään tositteista (OVML 26 §).

Kirjanpitolautakunta on 31.10.2017 antanut yleisohjeen arvonlisäveron kirjaamisesta. Kirjanpitolautakunta on antanut 1.2.2011 myös yleisohjeen kirjanpidon menetelmistä ja aineistosta.

Lisää tietoa löytyy Verohallinnon ohjeesta Laskutusvaatimukset arvonlisäverotuksessa.

Tietoa vientiä koskevasta näytöstä löytyy Verohallinnon ohjeesta Vientikaupan arvonlisäverotus.

Tietoa laskumerkinnöistä yhteisökaupassa löytyy Verohallinnon ohjeesta Arvonlisäverotus EU-tavarakaupassa.

 

johtava veroasiantuntija Mika Jokinen

veroasiantuntija Hanna Lindholm

Liite 1

Arvonlisäverolain 95 a ja 95 b §

Tupakkatuotteita saa tuoda verotta enintään yhden seuraavista määristä:

  • 200 savuketta
  • 100 pikkusikaria
  • 50 sikaria
  • 250 grammaa piippu- ja savuketupakkaa.

Verotta saa tuoda useampaa kuin yhtä tupakkatuotetta, jos niiden prosentuaaliset osuudet verottomista enimmäismääristä ovat yhteensä enintään 100 prosenttia.

Pikkusikarit ovat sikareita, jotka painavat enintään 3 grammaa kappale.

Alkoholijuomia saa tuoda verotta enintään seuraavan määrän:

  • Hiilihapotonta viiniä 4 litraa ja olutta 16 litraa.
  • Lisäksi jommankumman seuraavista enimmäismääristä:
    1. litra alkoholia tai alkoholijuomaa, jonka alkoholipitoisuus on yli 22 tilavuusprosenttia
    2. 2 litraa alkoholia tai alkoholijuomaa, jonka alkoholipitoisuus on enintään 22 tilavuusprosenttia.

Verotta saa tuoda sekä kohdassa a että kohdassa b tarkoitettua tuotetta, jos niiden prosentuaaliset osuudet verottomista enimmäismääristä ovat yhteensä enintään 100 prosenttia.

Prosentuaalinen osuus lasketaan seuraavasti: Ensin lasketaan, kuinka monta prosenttia tupakka- tai alkoholilajin enimmäismäärästä kutakin lajia on tuotu. Näin saadut prosenttisosuudet lasketaan yhteen. Verottomasti saa tuoda vain määrän, joka vastaa sataa prosenttia.

Liite 2

Minkä lainsäädännön perusteella tullausarvo määritetään?

AVL 88 §:n mukaan tavaran maahantuonnin veron perusteeseen kuuluva tullausarvo määritetään:

  • unionin tullikoodeksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 953/2013 (jäljempänä tullikoodeksin) 69–76 artiklan,
  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 täydentämisestä tiettyjä unionin tullikoodeksin säännöksiä koskevien yksityiskohtaisten säännösten osalta annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 (jäljempänä tullikoodeksin delegoitu asetus) 71 artiklan ja
  • unionin tullikoodeksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 (jäljempänä tullikoodeksin täytäntöönpanoasetus) 127–146 artiklan mukaan.

Miten tullausarvo ensisijaisesti määritetään?

Tullikoodeksin 70 artiklassa todetaan, että tavaroiden tullausarvon ensisijaisena perusteena käytetään kauppa-arvoa, jolla tarkoitetaan hintaa, joka tavaroista on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava myytäessä ne vietäviksi EU:n tullialueelle. Kauppa-arvoa on tarvittaessa tarkistettava.

Tosiasiallisesti maksettu tai maksettava hinta on ostajan tuoduista tavaroista myyjälle tai kolmannelle osapuolelle myyjän hyväksi suorittama tai suoritettava kokonaismaksu, ja siihen sisältyvät kaikki maksut, jotka on suoritettu tai suoritettava tuotujen tavaroiden myynnin edellytyksenä.

Kauppa-arvon määrittämisestä säädetään yksityiskohtaisemmin tullikoodeksin täytäntöönpanoasetuksen 128–132 (mm. alennuksista, osatoimituksista ja viallisten tavaroiden hinnanmuutoksista) ja 139–140 artikloissa.

Mitkä erät lisätään kauppa-arvoon?

Tullikoodeksin 71 artiklassa todetaan, että kun tullausarvo määritetään kauppa-arvon perusteella maahan tuoduista tavaroista tosiasiallisesti maksettuun tai maksettavaan hintaan on lisättävä:

  • seuraavat kustannuserät, mikäli ostaja vastaa niistä ja mikäli ne eivät sisälly tavarasta tosiasiassa maksettuun tai maksettavaan hintaan:
    1. provisiot ja välityspalkkiot, ostoprovisiota lukuun ottamatta
    2. päällysten kustannukset, jos päällyksiä kohdellaan tullitarkoituksissa tavaraan kuuluvina
    3. pakkauskustannukset sekä työn että materiaalin osalta
  • seuraavien tuotteiden ja palvelujen arvo aiheellisella tavalla jaoteltuna, jos ostaja toimittaa ne suoraan tai välillisesti, joko veloituksetta tai alennettuun hintaan, käytettäviksi maahantuotujen tavaroiden tuottamisessa ja niiden myynnissä vietäviksi, jos tämä arvo ei sisälly tavaroista tosiasiallisesti maksettuun tai maksettavaan hintaan:
    1. maahan tuotuihin tavaroihin sisältyvät materiaalit, rakenneosat, osat ja vastaavat ainekset
    2. työkalut, matriisit, muotit ja vastaavat maahan tuotujen tavaroiden tuottamisessa käytetyt esineet
    3. maahan tuotujen tavaroiden tuottamisessa käytetyt ainekset
    4. tekninen suunnittelu, kehittely, taiteellinen työ ja mallisuunnittelu sekä piirustusten ja luonnosten laadinta, jotka tapahtuvat muualla kuin EU:ssa ja ovat välttämättömiä maahan tuotujen tavaroiden tuottamisessa
  • rojaltit ja lisenssimaksut, jotka liittyvät arvonmäärityksen kohteena olevaan tavaraan ja jotka ostaja joutuu arvonmäärityksen kohteena olevan tavaran myyntiehtojen mukaan maksamaan joko suoraan tai välillisesti, siinä määrin kuin nämä rojaltit ja maksut eivät sisälly tosiasiassa maksettuun tai maksettavaan hintaan
  • myyjälle suoraan tai välillisesti tuleva osa maahantuodun tavaran myöhemmän jälleenmyynnin, luovutuksen tai käytön antaman tuoton arvosta
  • seuraavat kustannukset siihen paikkaan saakka, jossa tavara tuodaan EU:n tullialueelle:
    1. maahantuodun tavaran kuljetus- ja vakuutuskustannukset
    2. maahan tuotujen tavaroiden kuljetukseen liittyvät lastaus ja käsittelykustannukset.

Yllä mainitut tosiasiallisesti maksettuun tai maksettavaan hintaan tehtävät lisäykset saavat perustua ainoastaan puolueettomiin ja laskettavissa oleviin tietoihin.

Kauppa-arvoon lisättävistä eristä säädetään yksityiskohtaisemmin tullikoodeksin täytäntöönpanoasetuksen 135–138 artikloissa.

Mitä eriä ei lasketa kauppa-arvoon?

Tullikoodeksin 72 artiklassa todetaan, että kun tullausarvo määritetään kauppa-arvon perusteella maahan tuoduista tavaroista tosiasiallisesti maksettuun tai maksettavaan hintaan ei sisällytetä mitään seuraavista:

  • tavaroiden kuljetuskustannukset niiden saavuttua paikkaan, jossa ne tuodaan EU:n tullialueelle
  • teollisuuslaitosten, -laitteistojen tai -kalustojen kaltaisten maahan tuotujen tavaroiden rakentamisesta, asentamisesta, kokoonpanosta, huollosta tai teknisestä avusta, joka tapahtuu EU:n tullialueelle tulon jälkeen, aiheutuvat kustannukset
  • ostajan tekemästä maahantuotujen tavaroiden ostoa koskevasta rahoitussopimuksesta aiheutuvat korkokulut riippumatta siitä, järjestääkö rahoituksen myyjä vai joku muu, jos rahoitussopimus on tehty kirjallisesti ja ostaja voi vaadittaessa osoittaa, että
    1. kyseiset tavarat tosiasiallisesti myydään niistä tosiasiallisesti maksetuksi tai maksettavaksi ilmoitettuun hintaan
    2. vaadittava korkokanta ei ole korkeampi kuin se korkokanta, jota on sovellettu vastaavissa liiketoimissa rahoituksen järjestämisen ajankohtana siinä maassa, jossa rahoitus on järjestetty
  • maksu oikeudesta jäljentää maahantuotua tavaraa EU:ssa
  • ostoprovisiot
  • EU:ssa tavaroiden maahantuonnista tai myynnistä maksettavat tuontitullit tai muut maksut
  • ostajan maahantuotujen tavaroiden jakelu- tai jälleenmyyntioikeuksista suorittamat maksut, jos nämä maksut eivät ole edellytyksenä maahantuotujen tavaroiden myynnille EU:iin vietäviksi.

Miltä ajankohdalta kauppa-arvo määritetään?

Tullikoodeksin täytäntöönpanoasetuksen 128 artiklassa todetaan, että EU:n tullialueelle vietäviksi myytävien tavaroiden kauppa-arvo määritetään tulli-ilmoituksen hyväksymisajankohtana välittömästi ennen tavaroiden kyseiselle tullialueelle tuontia tapahtuneen myynnin perusteella.

Jos tavarat myydään vietäviksi EU:n tullialueelle sen jälkeen, kun ne on tuotu tuolle tullialueelle, mutta niiden ollessa väliaikaisessa varastoinnissa tai asetettuina muuhun erityismenettelyyn kuin sisäisen passituksen, tietyn käyttötarkoituksen tai ulkoisen jalostuksen menettelyyn, kauppa-arvo määritetään tuon myynnin perusteella.

Milloin tullausarvo voidaan määrittää kauppa-arvon perusteella?

Tullikoodeksin 70 artiklassa todetaan, että kauppa-arvoa voidaan käyttää, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

  • ostajan oikeutta luovuttaa tavaroita tai käyttää niitä ei rajoiteta muilla kuin joillakin seuraavista
    1. lain tai viranomaisten määräämillä taikka vaatimilla rajoituksilla EU:ssa
    2. tavaroiden maantieteellistä jälleenmyyntialuetta koskevilla rajoituksilla
    3. rajoituksilla, jotka eivät olennaisesti vaikuta tavaroiden tullausarvoon.
  • myynti tai hinta ei riipu ehdoista tai suorituksista, joiden arvoa ei voida määrittää arvonmäärityksen kohteena olevien tavaroiden osalta
  • mikään osa ostajan suorittaman tavaroiden myöhemmän jälleenmyynnin, luovutuksen tai käytön tuotosta ei tule suoraan tai välillisesti myyjän hyväksi, jollei asianmukaista tarkistusta voida tehdä
  • ostaja ja myyjä eivät ole keskenään etuyhteydessä tai keskinäinen etuyhteys ei ole vaikuttanut hintaan.

Edellä mainituista edellytyksistä säädetään yksityiskohtaisemmin tullikoodeksin täytäntöönpanoasetuksen 127 ja 133–134 artikloissa

Jos kaikki edellä mainitut edellytykset eivät täyty, tullausarvo määritetään tullikoodeksin 74 artiklassa tarkoitetuilla toissijaisilla menetelmillä.

Mitkä ovat tullausarvon määrittämisen toissijaiset menetelmät?

Jos tavaroiden tullausarvoa ei voida määrittää kauppa-arvon perusteella, se on määritettävä soveltamalla tullikoodeksin 74 artiklassa tarkoitettuja toissijaisia menetelmiä seuraavassa järjestyksessä:

  • samanlaisten, EU:n tullialueelle vietäviksi myytyjen ja näiden kanssa samanaikaisesti tai lähes samanaikaisesti vietyjen tavaroiden kauppa-arvo
  • samankaltaisten, EU:n tullialueelle vietäviksi myytyjen ja näiden kanssa samanaikaisesti tai lähes samanaikaisesti vietyjen tavaroiden kauppa-arvo
  • arvo, joka perustuu siihen yksikköhintaan, jolla maahantuotuja tavaroita taikka samanlaisia tai samankaltaisia maahantuotuja tavaroita myydään EU:n tullialueella suurin kokonaismäärä henkilöille, jotka eivät ole etuyhteydessä myyjään (nk. deduktiivinen arvo)
  • laskennallinen arvo, joka on seuraavien erien summa:
    1. maahantuotuja tavaroita tuotettaessa käytettyjen materiaalien sekä valmistuksen tai muun käsittelyn kustannukset tai arvo
    2. se voittojen ja yleiskulujen määrä, joka tavallisesti kertyy myytäessä tavaroita, jotka kuuluvat samaan tavaraluokkaan tai -lajiin kuin arvonmäärityksen kohteena olevat tavarat ja jotka viejämaassa toimivat tuottajat ovat tuottaneet EU:iin tapahtuvaa vientiä varten
    3. tullikoodeksin 71 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettujen erien kokonaiskustannukset tai -arvo (eli maahantuodun tavaran kuljetus- ja vakuutuskustannukset sekä kuljetukseen liittyvät lastaus ja käsittelykustannukset siihen paikkaan saakka, jossa tavara tuodaan EU:n tullialueelle).

Maahantuoja voi halutessaan soveltaa tullausarvon määrittämiseen laskennallista arvoa ennen deduktiivista arvoa. Toissijaisten menetelmien soveltamisesta säädetään yksityiskohtaisemmin tullikoodeksin täytäntöönpanoasetuksen 141–144 artikloissa.

Jos tullausarvoa ei voida määrittää yllä lueteltujen menetelmien mukaisesti, se on määritettävä EU:n tullialueella käytettävissä olevien tietojen perusteella käyttäen kohtuullisia menetelmiä, jotka ovat seuraaviin lähteisiin sisältyvien kaikkien periaatteiden ja yleisten säännösten mukaisia:

  • tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen VII artiklan soveltamisesta tehty sopimus
  • tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen VII artikla
  • tullikoodeksin 3 luku.

Lisätietoa tullausarvoista löytyy Tullin sivuilta.

Sivu on viimeksi päivitetty 26.9.2024