Myynnin verottomuudet ja oikeus arvonlisäveron palautukseen: diplomaattiset toimijat, kansainväliset järjestöt, Euroopan unionin elimet ja puolustustoiminta

Antopäivä
18.10.2023
Diaarinumero
VH/4535/00.01.00/2023
Voimassaolo
18.10.2023 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
Myynti diplomaateille, kansainvälisille järjestöille, Euroopan unionin elimille sekä Pohjois-Atlantin liittoon kuuluvien valtioiden puolustusvoimille, 2.2.2011

Suomessa tapahtuva tavaroiden ja palvelujen myynti, kuten myös yhteisöhankinta ja maahantuonti on verollista, jos myyntiä ei arvonlisäverolaissa nimenomaan ole säädetty verottomaksi. Suomessa toimivilla ulkovaltojen edustustoilla, lähetettyjen konsulien virastoilla, diplomaateilla, kansainvälisillä järjestöillä ja Euroopan unionin elimillä on oikeus hankintojen verovapauksiin. Verovapaudet toteutetaan verottomana maahantuontina, verottomana yhteisöhankintana tai veron palauttamisena hakemuksesta Suomessa tehdyistä hankinnoista.

Tavaran ja palvelun myynti toisessa EU-maassa toimivalle edustustolle tai lähetettyjen konsulien virastolle, näiden diplomaattiselle henkilökunnalle, kansainväliselle järjestölle, Euroopan unionin elimelle, Pohjois-Atlantin Liiton (Nato) puolustusvoimille ja EU-jäsenvaltioiden puolustusvoimille on verotonta siinä laajuudessa kuin sijaintivaltio myöntää verovapauden. Lisäksi tavaran myynti EU:n ulkopuolisessa maassa toimivalle diplomaattiselle edustustolle ja diplomaatille on verotonta tietyin edellytyksin.

1 Diplomaatit ja kansainväliset järjestöt

1.1 Suomessa toimivat diplomaatit ja Suomessa sijaitsevat kansainväliset järjestöt

1.1.1 Myyjän menettely

Kun suomalainen yritys myy tavaraa tai palveluja Suomessa toimiville diplomaateille, diplomaattisessa asemassa oleville tai täällä sijaitsevalle kansainväliselle järjestölle, myynti on normaalia verollista myyntiä (poikkeuksena veroton moottoriajoneuvojen myynti, AVL 72 e §). Diplomaateilla ja diplomaattisessa asemassa olevilla tarkoitetaan edustustoja, lähetettyjen konsulien virastoja, diplomaattista edustajaa, lähetettyä konsulia tai heidän talouteensa kuuluvia perheenjäseniä. Kansainvälisellä järjestöllä tarkoitetaan Suomessa sijaitsevaa ja Suomen tunnustamaa arvonlisäverolain 129 b §:ssä tarkoitettua kansainvälistä järjestöä.

Myyjä ilmoittaa myynnistä suoritettavan veron määrän arvonlisäveroilmoituksen kohdassa vero kotimaan myynnistä verokannoittain.

Kyseisille tahoille annettavaan laskuun on merkittävä:

  • myyjän nimi
  • myyjän osoite
  • myyjän yritys- ja yhteisötunnus (Y-tunnus)
  • ostajan nimi
  • ostajan osoite
  • myytyjen tavaroiden määrä ja luonne tai palvelujen laajuus ja luonne
  • tavaroiden toimituspäivä tai palvelujen suorituspäivä
  • veron peruste verokannoittain
  • sovellettava verokanta
  • suoritettava veron määrä euroissa.

Moottoriajoneuvoja voidaan myydä arvonlisäverottomasti Suomessa toimiville ulkovaltojen diplomaattisille tai muille samassa asemassa oleville edustustoille, lähetettyjen konsulien virastoille sekä diplomaattisille edustajille ja lähetetyille konsuleille. Verottomuus koskee myös moottoriajoneuvojen myyntiä edustustojen ulkomaan kansalaisuutta olevalle hallinnolliselle ja tekniselle henkilökunnalle sekä heidän talouteensa kuuluville perheenjäsenille, jos he hankkivat ajoneuvon henkilökohtaiseen käyttöönsä asettuessaan Suomeen.

Moottoriajoneuvon verottoman myynnin todentamiseksi myyjän on saatava ostajalta kirjanpitoonsa ulkoministeriön vahvistama todistus (ns. ranskalainen paperi) siitä, että ostajalla on oikeus verottomaan hankintaan. Moottoriajoneuvojen myynti tapahtuu verottomuuden edellytysten täyttyessä aina suoraan verottomasti eikä palautusmenettelyä tällöin sovelleta.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

1.1.2 Oikeus palautukseen

Suomessa toimivat diplomaattiset ja muut samassa asemassa olevat edustustot sekä lähetettyjen konsulien virastot, diplomaattiset edustajat, lähetetyt konsulit ja heidän talouteensa kuuluvat perheenjäsenet ovat oikeutettuja saamaan hakemuksesta takaisin viralliseen tai henkilökohtaiseen käyttöön hankittujen tavaroiden ja palvelujen ostohintaan sisältyvän arvonlisäveron. Suomessa sijaitseva ja Suomen tunnustama arvonlisäverolakin 129 b §:ssä tarkoitettu kansainvälinen järjestö ja tämän henkilökunta ovat oikeutettuja saamaan hakemuksesta takaisin viralliseen tai henkilökohtaiseen käyttöön hankittujen tavaroiden ja palvelujen ostohintaan sisältyvän arvonlisäveron, jos tästä on sovittu perustamis- tai isäntämaasopimuksessa.

Diplomaattien ja samassa asemassa olevien tahojen oikeus saada ostohintaan sisältyvän arvonlisäveron palautus perustuu vastavuoroisuuteen, eli se koskee vain niiden maiden edustustoja, jotka myöntävät vastaavan oikeuden Suomen edustustoille tai diplomaateille.

Diplomaattisten edustustojen tai lähetetyn konsulin viraston muulla henkilökunnalla kuin diplomaattisella edustajalla tai lähetetyllä konsulilla ei ole oikeutta veron palautukseen.

Oikeus palautukseen koskee viralliseen tai em. tahojen henkilökohtaiseen käyttöön ostettuja tavaroita ja palveluja, kun tavaran tai palvelun verollinen hinta on vähintään 170 euroa.

Tavaralla tai palvelulla tarkoitetaan nimenomaan yksittäistä tavaraa tai palvelua eikä esim. samaan laskuun sisältyvien ostojen yhteismäärää.

Palautushakemus tehdään ulkoministeriölle. Hakemukseen ei liitetä alkuperäisiä laskuja. Laskutiedot ilmoitetaan eriteltynä ulkoministeriön hakemuslomakkeella.

Ulkoministeriö vahvistaa, onko hakija vastavuoroisuuden tai perustamis- tai isäntämaasopimuksen, asemansa ja hyödykkeiden käyttötarkoituksen perusteella oikeutettu veron palautukseen. Etelä-Suomen verotoimisto 2 tarkistaa muut palautuksen edellytykset ja palauttaa veron.

Hakemuslomakkeita on saatavissa ulkoministeriöstä. Hakemus ulkoministeriölle tehdään neljännesvuosittain kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa laskun maksupäivästä. Lisätietoa palautuksesta saa julkaisusta ”Diplomatic privileges and immunities in Finland”, joka löytyy ulkoministeriön Internet-sivuilta www.um.fi.

1.2 Muissa EU:n jäsenvaltioissa toimivat diplomaatit

Muissa EU:n jäsenvaltioissa kuin Suomessa toimiville diplomaattisille ja muille samassa asemassa oleville edustustoille, lähetettyjen konsulien virastoille sekä niiden henkilökunnalle tapahtuva tavaran ja palvelun myynti on verotonta vastaavin edellytyksin kuin verottomuus tai palautus myönnetään sijaintivaltiossa.

Verottoman myynnin edellytyksenä on, että ostaja antaa myyjälle sijaintivaltion ulkoministeriön vahvistaman selvityksen lomakkeella ”Todistus arvonlisä- ja valmisteverosta vapauttamisesta” todisteena siitä, että tavaroiden tai palvelujen myynti olisi veroton tai niiden hankinta oikeuttaisi veron palautukseen, jos myynti tapahtuisi sijaintivaltiossa. Myyjän on säilytettävä alkuperäinen selvitys kirjanpitoaineistossaan todisteena myynnin verottomuudesta. Selvityksessä on oltava A- ja B-osio. Lomakkeen B-osioon on merkittävä myös ostettua hyödykettä koskevat yksilöidyt tiedot. Muiden kuin ulkoministeriön hyväksymien hyödykkeiden hankinta on normaalisti verollista.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

1.3 EU:n ulkopuolisissa valtioissa sijaitsevat diplomaattiset edustustot

Myynti EU:n ulkopuolisille diplomaattisille edustustoille on verotonta, jos vientimyynnin edellytykset täyttyvät. Tavaran myynti EU:n ulkopuolisissa maissa oleville diplomaattisille edustustoille on verotonta myös siinä tapauksessa, että myyjä toimittaa tavaran ulkoministeriön kuriiritoimistoon, josta tavara kuljetetaan määränpäähän diplomaattipostina. Myyjä osoittaa myynnin verottomuuden perusteen kirjanpidossa olevalla laskulla, jossa on ulkoministeriön kuriiritoimiston leima.

Myynti edustustojen henkilökunnalle on verotonta vain, jos se on vientiä. Tietoa vientimyynnistä on Verohallinnon ohjeessa Vientikaupan arvonlisäverotus.  

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

1.4 Muissa EU:n jäsenvaltioissa sijaitsevat kansainväliset järjestöt

Tavaroiden ja palvelujen myynti on verotonta muissa EU-maissa sijaitseville kansainvälisille järjestöille ja niiden henkilökunnalle järjestön perustamis- tai päämajasopimuksessa sovituin edellytyksin ja rajoituksin. Verottomuuden edellytyksenä on, että sijaintivaltio on hyväksynyt järjestön kansainväliseksi järjestöksi.

Myynnin verottomuuden perusteen osoittamiseksi myyjän on saatava ostajalta kirjanpitoonsa ”Todistus arvonlisä- ja valmisteverosta vapauttamisesta”. Tämä on järjestön sijaintivaltion asianomaisen viranomaisen antama kirjallinen vahvistus siitä, että tämän ko. järjestön perustamis- tai päämajasopimuksen mukaan myynti olisi veroton tai osto oikeuttaisi palautukseen, jos myynti tapahtuisi sijaintivaltiossa. Selvityksessä tulee olla A- ja B-osio. Lomakkeen B-osioon on merkittävä myös ostettua hyödykettä koskevat yksilöidyt tiedot.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

2 Euroopan unionin elimet

Euroopan unionin elimiä ovat muun muassa: Euroopan unionin neuvosto, Euroopan parlamentti, Euroopan komissio, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, Euroopan alueiden komitea, Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan tilintarkastustuomioistuin, Euroopan oikeusasiamies, Euroopan keskuspankki, Euroopan investointipankki ja Euroopan tietosuojavaltuutettu.

2.1 Suomessa sijaitseva elin

Myynti EU:n elimelle on normaalia verollista myyntiä. Poikkeuksena tästä on veroton moottoriajoneuvojen myynti (AVL 72 e §). Myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa Vero kotimaan myynnistä verokannoittain.

Moottoriajoneuvon myynti EU:n Suomessa toimivalle elimelle on verotonta.

Moottoriajoneuvojen osalta EU:n elin antaa itse myyjälle kirjallisen vahvistuksen oikeudestaan verottomaan hankintaan. Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto. 

Suomessa sijaitsevalle Euroopan unionin elimelle tapahtuva myynti on verollista. Euroopan unionin elimellä on oikeus saada takaisin viralliseen käyttöön ostettujen tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvä vero. Palautus maksetaan hakemuksesta neljännesvuosittain. Edellytyksenä em. palautukselle on, että tavaran tai palvelun verollinen ostohinta on vähintään 80 euroa.

Palautushakemus sekä jäljennökset tavaran tai palvelun myyjän antamasta laskusta on toimitettava Verohallintoon, joka palauttaa arvonlisäveron kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta.

2.2 Muussa EU:n jäsenvaltiossa sijaitseva elin

Tavaran ja palvelun myynti toisessa EU-maassa sijaitsevalle Euroopan unionin elimelle ja sen henkilökunnalle on arvonlisäverotonta vastaavin edellytyksin kuin verottomuus myönnetään sijaintivaltiossa.

Jotta myyjä voi käsitellä myynnin verottomasti, ostajan on annettava myyjälle ”Todistus arvonlisä- ja valmisteverosta vapauttamisesta”. Tämä on Euroopan unionin sijaintivaltion toimivaltaisen yksikön antama kirjallinen vahvistus siitä, että tavaroiden ja palvelujen myynti olisi veroton tai niiden hankinta oikeuttaisi palautukseen, jos myynti tapahtuisi sijaintivaltiossa. Tämän selvityksen ostaja antaa myyjälle, ja se jää myyjän kirjanpitoaineistoon osoitukseksi myynnin verottomuudesta. Selvityksessä on oltava A- ja B-osio. Lomakkeen B-osioon on merkittävä myös ostettua hyödykettä koskevat yksilöidyt tiedot.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

3 Puolustustoiminta

Yhteistä puolustustoimintaa varten tehdyt hankinnat ovat verottomia muiden EU:n jäsenvaltioiden puolustusvoimien ja Pohjois-Atlantin liittoon (Nato) kuuluvien valtioiden puolustusvoimien osallistuessa yhteiseen puolustustoimintaan oman valtionsa ulkopuolella.

Verottomuus myönnetään tietyissä tilanteissa suoraan, jolloin myynti tapahtuu verottomasti. Tietyissä tilanteissa verottomuuteen sovelletaan puolestaan palautusmenettelyä. Tässä ohjeessa on kuvattu, missä tilanteissa myynnit voidaan tehdä suoraan verottomasti ja missä tilanteissa hankintoihin sisältyneistä arvonlisäveroista on haettava palautusta.

Puolustustoiminta yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan kuuluvien unionin toimien toteuttamiseksi kattaa sotilasoperaatiot, taistelujoukkojen toiminnan, keskinäisen avunannon, pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) hankkeet, Euroopan puolustusviraston (EDA) toimet ja puolustustoimintaan liittyvän harjoitustoiminnan. Naton puitteissa toteutettava yhteinen puolustustoiminta kattaa vastaavasti muun muassa sotilasoperaatiot ja Naton yhteiseen puolustustoimintaan liittyvän harjoitustoiminnan. Vapautukset eivät kata tehtäviä, joita suorittaa yksinomaan siviilihenkilöstö tai jotka toteutetaan yksinomaan siviilivoimavaroja käyttäen.

3.1 Suomessa harjoitettu toiminta

3.1.1 Hankinnat Suomesta

Toisen EU:n jäsenvaltion puolustusvoimille palautetaan 1.7.2022 alkaen sellaisten Suomesta hankittujen tavaroiden ja palvelujen hintaan sisältyvä arvonlisävero, jotka on ostettu puolustusvoimien Suomessa olevien asevoimien tai asevoimiin liittyvän siviilihenkilöstön viralliseen käyttöön asevoimien osallistuessa oman valtionsa ulkopuolella unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toteuttamiseksi harjoitettuun toimintaan. Palautusoikeus on myös näiden asevoimien Suomessa olevien messien ja kanttiinien tarpeisiin tulevien tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvästä arvonlisäverosta.

Toisen Natoon kuuluvan valtion puolustusvoimille palautetaan 26.5.2023 alkaen sellaisten Suomesta hankittujen tavaroiden ja palvelujen hintaan sisältyvä arvonlisävero, jotka on ostettu puolustusvoimien Suomessa olevien asevoimien tai asevoimiin liittyvän siviilihenkilöstön viralliseen käyttöön asevoimien osallistuessa yhteiseen puolustustoimintaan. Palautusoikeus on myös näiden asevoimien Suomessa olevien messien ja kanttiinien tarpeisiin tulevien tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvästä verosta.

Suomessa tehdyn hankinnan palautuksen edellytyksenä on, että tavaran tai palvelun verollinen ostohinta on vähintään 170 euroa.

Vero palautetaan neljänneskalenterivuodelta Verohallinnolle tehdyn hakemuksen perusteella. Hakemus on vapaamuotoinen ja se on tehtävä vuoden kuluessa laskun maksupäivästä. Palautuksen hakija on toisen valtion puolustusvoimat.

Hakemuksessa on oltava vähintään seuraavat tiedot:

  • Tieto siitä, että palautushakemus koskee arvonlisäveroa
  • Hakijan tiedot (nimi, osoite, yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero)
  • Pankkiyhteystiedot (tilinumero ja BIC-koodi)
  • Hakemusjakso eli se neljänneskalenterivuoden pituinen ajanjakso, jolta palautusta haetaan
  • Tieto hakemusjaksolle ajoittuvasta palautukseen oikeuttavasta toiminnasta, esim.
    • Puolustusoperaatioon tai harjoituksiin osallistuneet tahot
    • Puolustusoperaation tai harjoituksen nimi ja kesto
    • Puolustusoperaation tai harjoituksen sijainti
  • Tiedot palautukseen oikeuttavista hankinnoista
    • Tositenumero
    • Myyjän nimi ja Y-tunnus
    • Tositteen päivämäärä ja maksupäivä
    • Kuvaus hankituista tavaroista tai palveluista
    • Hankinnan veroton hinta
    • Arvonlisäveron määrä

Hakemus toimitetaan Verohallinnolle osoitteeseen:

Verohallinto
PL 560
00052 VERO
SUOMI  

Hakemus voidaan toimittaa Verohallinnolle myös sähköpostilla. Turvatun sähköpostiyhteyden käyttö edellyttää, että Verohallinto lähettää linkin hakemuksen lähettämistä varten. Linkkiä voi pyytää osoitteesta vatrefunds@vero.fi.

Verohallinto tarkistaa hakijan oikeuden palautukseen Suomen puolustusvoimilta. Verohallinto vastaa hakemuksen käsittelyä koskeviin kysymyksiin.

Ennen Suomen liittymistä Naton jäseneksi, Natoon kuuluvan valtion puolustusvoimien Suomessa tekemien hankintojen verottomuus on perustunut NATO-SOFA -sopimukseen (Sopimus Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta) 65/1997 (säädös 744/1997). Sopimusta on sovellettu Suomen alueella järjestettäviin Partnership for Peace (PfP) -harjoituksiin, joihin liittyneistä Suomessa tehdyistä hankinnoista on tietyin edellytyksin ollut mahdollista hakea palautusta.

3.1.2 Hankinnat toisista EU:n jäsenvaltioista

Kun toisen EU:n jäsenvaltion puolustusvoimat osallistuvat Suomessa unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toteuttamiseksi harjoitettuun toimintaan, tätä toimintaa varten toisesta jäsenvaltiosta Suomeen hankitut tavarat ja palvelut ovat verosta vapautettuja. Toisen Natoon kuuluvan valtion puolustusvoimien osallistuessa Suomessa Naton yhteiseen puolustustoimintaan, tätä toimintaa varten toisista jäsenvaltioista Suomeen hankitut tavarat ja palvelut ovat verosta vapautettuja.

Verottomuuden edellytyksenä on, että toisen EU:n jäsenvaltion tai Natoon kuuluvan valtion puolustusvoimilla on Verohallinnon vahvistama "Todistus arvonlisävero- ja valmisteverosta vapauttamisesta".

Verohallinto vahvistaa Suomessa olevien toisten valtioiden puolustusvoimien asevoimien tai niihin liittyvän siviilihenkilöstön taikka niiden messien tai kanttiinien pyynnöstä niiden toisessa jäsenvaltiossa tehtävää tavaroiden ja palvelujen hankintaa varten, olisivatko he oikeutettuja hankintaan sisältyvän veron palautukseen tai olisiko tavaroiden ja palvelujen myynti veroton, jos myynti tapahtuisi Suomessa.

Toisista jäsenvaltioista tehtyjä hankintoja varten tarvittava todistus arvonlisäverosta vapauttamiseksi toimitetaan Verohallinnolle vahvistettavaksi. Todistus toimitetaan osoitteeseen:

Verohallinto
PL 30
00052 VERO
SUOMI

3.1.3 Tavaroiden maahantuonti

Suomeen maahantuodut tavarat ovat vapautettuja arvonlisäverosta silloin, kun hankinnan tekee toisen EU:n jäsenvaltion puolustusvoimat sen osallistuessa Suomessa unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toteuttamiseksi harjoitettuun toimintaan tai toisen Natoon kuuluvan valtion puolustusvoimat sen osallistuessa Suomessa yhteiseen Naton puolustustoimintaan.

Yhtenä edellytyksenä maahantuonnin verottomuudelle on, että tavaran maahantuonnista suoritettavan veron peruste lisättynä arvonlisäveron osuudella on vähintään 170 euroa.

Tulli varmistaa, täyttyvätkö maahantuonnin verottomuuden edellytykset ja tekee edellytysten täyttyessä päätöksen maahantuonnin verottomuudesta. 

3.2 Toisissa EU:n jäsenvaltioissa harjoitettu toiminta

Toisiin EU:n jäsenvaltioihin myytävistä tavaroista ja palvelujen suorituksista ei suoriteta veroa, kun myynti tapahtuu toisen EU:n jäsenvaltion puolustusvoimille niiden muussa jäsenvaltiossa kuin Suomessa olevien asevoimien tai asevoimiin liittyvän siviilihenkilöstön käyttöön taikka asevoimien messien tai kanttiinien tarpeisiin.

Verottomuuden edellytyksenä on, että asevoimat osallistuvat toisessa EU:n jäsenvaltiossa joko unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toteuttamiseksi harjoitettuun toimintaan tai Naton puitteissa toteutettavaan yhteiseen puolustustoimintaan ja hankinnat tehdään tätä toimintaa varten. Verottomuuden   edellytyksenä on, että osto olisi veroton myös määränpäävaltiossa. Verovapaus ei koske määränpäävaltion puolustusvoimia.

Jos ostaja vaatii tällä perusteella verotonta laskua suomalaiselta myyjältä, hänen on esitettävä myyjälle määränpäävaltion asianomaisen viranomaisen antama kirjallinen "Todistus arvonlisävero- ja valmisteverosta vapauttamisesta". Todistus on vahvistus siitä, että myynti olisi veroton tai hankinta oikeuttaisi veron palautukseen, jos myynti tapahtuisi määränpäävaltiossa.

Myyjän on säilytettävä tämä todistus kirjanpidossaan, ja se toimii todisteena myynnin verottomuudesta. Selvityksessä tulee olla A- ja B-osio. Lomakkeen B-osioon on merkittävä myös ostettua hyödykettä koskevat yksilöidyt tiedot.

Tämä veroton myynti ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa 0-verokannan alainen liikevaihto.

 

johtava veroasiantuntija Mika Jokinen

veroasiantuntija Minna Melto

Sivu on viimeksi päivitetty 18.10.2023