Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Peitelty osinko

Antopäivä
28.8.2025
Diaarinumero
VH/3393/00.01.00/2025
Voimassaolo
28.8.2025 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
Peitelty osinko (VH/3035/00.01.00/2024, 25.4.2024)

Ohje liittyy kokonaisuuteen: Pääomatulot ja sijoituksetOsakeyhtiön osakas


Ohjeessa käsitellään peitellyn osingon muodostumista ja verotusta.

Ohjetta on päivitetty siten, että ohjeen rakenne on uudistettu. Lisäksi osakkaan omaisen käsitteen tulkintaa (luku 3.2) sekä palkan ja peitellyn osingon välistä rajanvetoa (luku 4.1) koskevia lukuja on täsmennetty.

Luvun 4.4 omien osakkeiden hankkimiseen liittyvien liiketaloudellisten syiden listaa on täydennetty ja ohjeeseen on lisätty maininta siitä, miten vaiheittain tapahtuvaa omien osakkeiden hankkimista arvioidaan peitellyn osingon näkökulmasta.

Ohjeen lukuun 6.5 on siirretty aiemmin Verohallinnon ohjeessa Veronkiertosäännöksen soveltaminen ollut luku, joka koskee osakkaan ja konserniyhtiöiden välisiä sisäisiä kauppoja.

Ohjeeseen on lisätty luku 6.12, jossa käsitellään toimintansa lopettaneen tai kaupparekisteristä poistetun yhtiön jakamaa peiteltyä osinkoa.

Päivityksen yhteydessä ohjeen kieliasua on täsmennetty ja ohjeeseen on lisätty esimerkkejä käytännön tilanteista.

1 Johdanto 

Osakeyhtiö on itsenäinen verovelvollinen. Tämän vuoksi osakeyhtiön osakas tai hänen omaisensa eivät voi käypää korvausta maksamatta ottaa osakeyhtiön omaisuutta yksityiskäyttöönsä ilman veroseuraamuksia. Osakeyhtiön ja osakkaan välisissä oikeustoimissa on noudatettava käypää hinnoittelua. Käyvällä hinnoittelulla tarkoitetaan sitä, että yhtiön ja osakkaan välisten oikeustoimien hinnoittelu vastaa sitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu. Sopimuksissa tulee myös muutoin noudattaa sellaisia ehtoja, joita riippumattomien osapuolten kesken noudatettaisiin.

Jos osakas saa yhtiöstä osakasasemansa perusteella sellaista taloudellista etua, jota ei olisi syntynyt toisistaan riippumattomien osapuolten välillä, osakkaan saama etuus voidaan katsoa peitellyksi osingoksi. Peitellyllä osingolla tarkoitetaan osingonjaon muotovaatimukset sivuuttaen tapahtuvaa osakeyhtiön varojen siirtämistä osakastaholle tavalla, joka on todelliselta luonteeltaan voitonjakoa. Peitellyksi osingoksi katsottavan edun saajana voi olla myös osakkaan omainen, mutta veroseuraamukset kohdistuvat kuitenkin pääsääntöisesti osakkaaseen. Peiteltyä osinkoa voi muodostua missä tahansa yhtiön ja osakkaan tai hänen omaisensa välisessä oikeustoimessa.

Peitellystä osingosta säädetään verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995, VML) 29 §:ssä. Säännöksen 1 ja 2 momenteissa kuvataan, mitä peitellyllä osingolla tarkoitetaan. Peitellyn osingon veroseuraamuksista säädetään VML 29 §:n 3 ja 4 momenteissa.

VML 29 §:n 1 momentin mukaan peitellyllä osingolla tarkoitetaan rahanarvoista etuutta, jonka osakeyhtiö antaa osakkaansa tai tämän omaisen hyväksi osakkuusaseman perusteella tavallisesta olennaisesti poikkeavan hinnoittelun johdosta tai vastikkeetta. VML 29 §:n 1 momentin soveltaminen edellyttää olennaista poikkeamista käyvästä hinnoittelusta. VML 29 §:n 1 momentin soveltaminen ei edellytä peitellyn osingon jakajalta eikä saajalta tahallisuutta tai veron välttämistarkoitusta. VML 29 §:n 1 momentin soveltamistilanteessa yhtiön ja osakkaan verotusta oikaistaan VML 29 §:n nojalla vastaamaan käypää hinnoittelua.

VML 29 §:n 2 momentin mukaan peitellyllä osingolla tarkoitetaan myös omia osakkeita hankkimalla tai lunastamalla taikka osakepääomaa, vararahastoa tai ylikurssirahastoa alentamalla osingosta menevän veron välttämiseksi jaettuja varoja. VML 29 §:n 2 momentin mukaisen varojenjaon verottaminen peiteltynä osinkona ei puolestaan edellytä hinnoittelupoikkeamaa, mutta voi tulla sovellettavaksi 1 momentista poiketen vain, jos säännöksessä tarkoitettu varojen jako on tapahtunut ilmeisesti osingosta menevän veron välttämiseksi. VML 29 §:n 2 momentin soveltamistilanteessa jaetut varat katsotaan VML 29 §:n 4 momentin nojalla osakkaan veronalaiseksi tuloksi.

VML 29 §:n 6 momentin mukaan peitellyn osingon tulolajista säädetään tuloverolaissa (1535/1992, TVL). TVL 33 d §:n 1 momentin mukaan luonnollisen henkilön verotuksessa peitelty osinko on kokonaan veronalaista ansiotuloa. Peitellyn osingon säännöksiä sovellettaessa tulee ottaa myös huomioon, mitä tuloverolaissa tarkoitetaan tulolla ja tulon realisoitumisella. Tuloverolain lähtökohtana on, että vain realisoituneet tulot ovat luonnollisten henkilöiden veronalaisten tulojen piirissä.

Jos VML 32 §:n edellytykset täyttyvät, peitellyn osingon vuoksi määrätään myös veronkorotus. Veronkorotuksen määrämistä käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Seuraamusmaksut tuloverotuksessa.

Peitellyn osingon jakajana on yleensä osakeyhtiö ja saajana osakeyhtiön osakkaana oleva luonnollinen henkilö. VML 29 §:n  5 momentissa osakeyhtiöön ja sen osakkaaseen rinnastetaan muu yhteisö sekä sen osakas tai jäsen 1 momentissa tarkoitettua peiteltyä osinkoa koskevia säännöksiä sovellettaessa. Siten peitellyn osingon jakajana voi olla muukin yhteisö kuin osakeyhtiö.

VML 29 § voi sanamuotonsa mukaan tulla sovellettavaksi myös yhteisöjen välillä. Verotuskäytännössä tämä ei ole kuitenkaan ollut kovin yleistä, minkä vuoksi ohjeessa keskitytään luonnollisten henkilöiden saaman peitellyn osingon verokohteluun. Konserni- tai muutoin etuyhteydessä olevien yritysten välisiin hinnoittelupoikkeamiin sovelletaan yleensä VML 31 §:n siirtohinnoittelua koskevaa säännöstä.

Peitellyn osingon verottamiseen johtavissa yhtiön ja osakkaan välisissä toimissa saattaa toisinaan olla piirteitä, jotka viittaavat veron kiertämiseen. Siten VML 29 § ja veron kiertämistä koskeva VML 28 § voivat tulla joissain tapauksissa samanaikaisesti sovellettaviksi.

Osassa ohjeessa mainituista oikeustapauksista on sovellettu vuonna 1996 kumotun verotuslain 57 §:n säännöstä, jonka sanamuoto vastasi VML 29 §:n sanamuotoa. Siten oikeustapauksista ilmenevät oikeusohjeet ovat sovellettavissa myös VML 29 §:n tulkinnassa.

2 Mitkä yhtiöt voivat jakaa peiteltyä osinkoa?

2.1 Osakeyhtiö 

Peitellyn osingon säännöksiä sovelletaan VML 29 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan osakeyhtiön ja sen osakkaan välisiin toimiin. Peiteltyä osinkoa jakava yhtiö onkin tavallisesti osakeyhtiö.

Peiteltyä osinkoa jakavan osakeyhtiön omistuspohja on tyypillisesti suppea, jolloin yksittäisellä osakkaalla tai osakkailla on määräysvaltansa perusteella mahdollisuus vaikuttaa yhtiön päätöksentekoon. Sen sijaan pörssiyhtiöiden, joilla on erittäin laaja omistuspohja, ei yleensä voida katsoa jakavan peiteltyä osinkoa.

2.2 Osuuskunnat 

Osuuskunnat eivät yleensä tavoittele voittoa, vaan jäsenten osuuskunnasta saama taloudellinen hyöty muodostuu siitä, että osuuskunta tukee jäsentensä toimintaa edullisella hinnoittelulla tai jakaa näille ylijäämää heidän käyttämien palvelujen suhteessa (mm. kuluttajaosuuskunnat). Näiden osuuskuntien verotuksessa peitellyn osingon säännökset eivät yleensä tule sovellettavaksi.

Osuuskunnan säännöissä voidaan myös määrätä, että osuuskunnan ainoana tarkoituksena on voiton tuottaminen osuuksille ja osakkeille. Tällöin osuuskunnan ja sen jäsenen tai osakkaan verotuksessa voivat tulla sovellettavaksi myös peitellyn osingon säännökset, joihin viitataan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968, EVL) 6 a §:ssä ja TVL 33 e §:ssä. Peitellyn osingon säännösten soveltaminen osuuskunnan verotuksessa on kuitenkin harvinaista (ks. KHO 2011:103).

2.3 Asunto- ja kiinteistöosakeyhtiö 

Tuloverolain nimenomaisilla säännöksillä on estetty asunto- ja kiinteistöosakeyhtiön sekä näiden osakkaan verottaminen peiteltynä osinkona siitä edusta, jonka osakas saa omakustannushintaan tapahtuvan asumisen perusteella.

TVL 53 §:n 1 kohdan mukaan asunto-osakeyhtiön tai muun asunto- tai kiinteistöyhteisön osakkaan tai jäsenen veronalaista tuloa ei ole etu, jonka verovelvollinen on saanut omaan tai perheensä tarpeeseen käytetystä asunnosta, joka hänellä on asunto-osakeyhtiön tai muun asunto- tai kiinteistöyhteisön osakkaana tai jäsenenä ollut käytössään käypää vuokraa alemmasta vastikkeesta.

Vastaavasti TVL 53 §:n 2 kohdan perusteella asunto- tai kiinteistöyhteisön veronalaista tuloa ei ole sen osakkaiden tai jäsenten saama etu huoneistosta, johon heillä on yhtiöjärjestyksen tai osuuskunnan sääntöjen nojalla hallintaoikeus.

Kiinteistöyhtiö voi olla ei-keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö eli niin sanottu tavallinen kiinteistöosakeyhtiö, jossa osakkailla ei ole yhtiöjärjestykseen perustuvaa oikeutta hallita yhtiön omistamia huoneistoja tai muita tiloja. Tavallisten kiinteistöosakeyhtiöiden kohdalla peitellyn osingon säännökset voivat tulla sovellettavaksi etuun, jonka osakas saa omakustannushintaan tapahtuvan asumisen perusteella. Tavalliset kiinteistöosakeyhtiöt voidaan kuitenkin rinnastaa keskinäisiin kiinteistöosakeyhtiöihin, jos yhtiön omistaman huoneiston tai tilan hallinta on kokonaan yhtiön osakkeenomistajilla, ja yhtiön tulot kertyvät pelkästään osakkeenomistajien maksamista käyttökorvauksista. Tällöin peiteltyä osinkoa ei muodostu, jos yhtiön omistamaa kiinteistöä ei ole hankittu vanhoilla voittovaroilla eikä tavallisesti vastikkeilla maksettavia menoja kateta vanhoilla voittovaroilla.

Jos asunto- tai kiinteistöyhtiö antaa osakkailleen muita kuin edellä mainittuja etuuksia, peitellyn osingon säännökset voivat tulla sovellettavaksi.

2.4 Ulkomainen yhteisö 

Myös ulkomaiset yhteisöt voivat jakaa peiteltyä osinkoa. Ulkomainen yhteisö voi olla Suomessa yleisesti tai rajoitetusti verovelvollinen.

TVL 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ulkomainen yhteisö on Suomessa yleisesti verovelvollinen, jos sen tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa. TVL 9 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella rajoitetusti verovelvollisia ovat sellaiset ulkomailla perustetut tai rekisteröidyt yhteisöt, joiden tosiasiallinen johtopaikka ei sijaitse Suomessa ja joita ei sen vuoksi voida pitää Suomessa yleisesti verovelvollisina. Ulkomaisen yhteisön yleistä ja rajoitettua verovelvollisuutta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Yhteisön yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus.

Ulkomaisen yhteisön jakama peitelty osinko verotetaan Suomessa yleisesti verovelvollisen osakkaan tulona riippumatta siitä, onko ulkomainen yhteisö Suomessa yleisesti tai rajoitetusti verovelvollinen. Jos osakas on rajoitetusti verovelvollinen, ulkomaisen yhteisön verovelvollisuusasema vaikuttaa peitellyn osingon verotukseen (ks. tarkemmin luku 3.3).

2.5 Toisen yhtiön kautta osakkaalle siirretty etuus 

Peitellyksi osingoksi katsottavia etuja voidaan kanavoida osakkaalle toisen osakeyhtiön kautta. VML 29 §:ää voidaan soveltaa esimerkiksi, jos tytäryhtiö antaa edun emoyhtiönsä osakkaalle tai tämän omaiselle.

VML 29 §:n soveltaminen toisen osakeyhtiön kautta saatuun etuun edellyttää, että kysymys on TVL  29 §:n 1 momentin mukaisesta tulosta. TVL:n mukaan verotettavia tuloja ovat vain rahana tai rahanarvoisena etuutena saadut realisoituneet tulot.

Esimerkiksi päätöksessä KHO 1992 taltio 4276 yhtiön asunto-osakeyhtiömuotoiselle sisaryhtiölleen antama koroton laina pienensi asunto-osakeyhtiön osakkailta perittävän yhtiövastikkeen määrää. Yhtiövastikkeen pienenemisestä aiheutuvan edun katsottiin realisoituneen yhtiöiden yhteisille osakkaille. Perimättä jätetty korko katsottiin peitellyksi osingoksi. Päätöksessä KHO 2005 taltio 422 yhtiö oli maksanut osakkaansa suvun käytössä olleen lomakiinteistön vuokran kiinteistöosakeyhtiölle. Osakkaan ja tämän omaisten hyväksi realisoitunut etuus katsottiin osakkaan saamaksi peitellyksi osingoksi. Päätöksessä KHO 1983 II 559 tytäryhtiö puolestaan suoritti emoyhtiönsä osakkaan yksityistalouden menoja. Emoyhtiön osakkaalle realisoitunut etuus katsottiin peitellyksi osingoksi.

Jos toisen yhtiön kautta saatu etu ei ole realisoitunut osakkaalle, VML 29 §:ää ei voida soveltaa. Esimerkiksi etuyhteydessä olevien yhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelupoikkeamat voivat siten olla peiteltyä osinkoa vasta rahanarvoisen edun realisoiduttua osakkaan tai tämän omaisen hyväksi.

Päätöksessä KHO 2020:23 katsottiin, että kun A:n omistama yhtiö myi omistamansa ulkomaisen yhtiön osakkeet A:n omaisten omistamalle yhtiölle, mahdollisen alihinnan ja käyvän hinnan erotusta ei voitu lisätä A:n tuloon peiteltynä osinkona, koska realisoitumattomat arvonnousut eivät ole luonnollisten henkilöiden veronalaisten tulojen piirissä. Siten A:n omaisten ei katsottu saaneen TVL 29 §:n 1 momentissa tarkoitettua rahanarvoista etuutta, vaikka heidän omistamansa yhtiön osakkeiden arvo mahdollisesti nousi kaupan myötä.

Jos liiketoimen osapuolina olevien yhtiöiden osakkaat kuuluvat samaan lähipiiriin, hinnoittelupoikkeaman seurauksena voi muodostua myös veronalainen lahja. Lahjanantajana on tällöin edun antaneen yhtiön osakas ja lahjansaajana edun saaneen yhtiön osakas. Lahjan arvoksi katsotaan hinnoittelupoikkeaman johdosta muodostunut yhtiön osakkeiden arvonnousu.

Etuyhteydessä olevien, myös kotimaisten, yhtiöiden on noudatettava keskinäisissä liiketoimissaan VML 31 §:ssä mainittua markkinaehtoperiaatetta. Siten yhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelupoikkeamiin voi tulla sovellettavaksi VML 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisua koskeva säännös, kun yhtiöt ovat VML 31 §:n 2 momentissa tarkoitetussa etuyhteydessä toisiinsa.

2.6 Elinkeinoyhtymät 

Elinkeinoyhtymän ja sen osakkaan välisiin oikeustoimiin ei sovelleta peitellyn osingon säännöksiä. Jos yhtymän kirjanpidossa on osakkaan yksityistalouden menoja, ne lisätään yhtymän tuloon. Jos yhtymän ja sen osakkaan välisissä hyödykkeiden luovutuksissa on käytetty käyvästä poikkeavaa hinnoittelua, hinnoittelupoikkeamasta syntynyt etu verotetaan yksityiskäyttöä koskevien EVL 51 b §:n ja TVL 26 §:n ja veron kiertämistä koskevan VML 28 §:n nojalla.

Osakeyhtiön osakas saattaa kierrättää osakeyhtiöstään etuja itselleen sellaisen henkilöyhtiön kautta, jonka yhtiömies hän on. Etu voidaan kanavoida ensin osakeyhtiöstä henkilöyhtiöön ja tämän jälkeen henkilöyhtiöstä sen yhtiömiehelle yksityisottojen taikka yli- tai alihinnoittelun muodossa. Oikeuskäytännön perusteella VML 29 §:ää voidaan soveltaa, vaikka yhtymä ei olisi osakeyhtiön osakas. Esimerkiksi päätöksessä KHO 3.7.2000 taltio 2002 oli kyse tilanteesta, jossa A ja B omistivat sekä yhtymän että osakeyhtiön puoliksi. Yhtymälle vahvistettu puhdas tulo jaettiin A:lle ja B:lle verotettavaksi. Osakeyhtiön yhtymälle antama etu voitiin ottaa huomioon peiteltynä osinkona yhtymän tuloa vahvistettaessa, vaikka itse yhtymä ei ollut osakeyhtiön osakas.

Edun verottaminen peiteltynä osinkona edellyttää, että edun lopullisella saajalla tai hänen omaisellaan on määräävä asema molemmissa yhtiöissä. Etu lisätään VML 29 §:n ja 28 §:n nojalla osakeyhtiön ja edun saaneen osakkaan tuloon.

3 Kuka voi saada peiteltyä osinkoa?

3.1 Osakas 

VML 29 §:n sanamuodon mukaan peitellyksi osingoksi katsottava etuus saadaan osakkuusaseman perusteella. Peitellyn osingon saajana on tyypillisesti osakeyhtiön osakas. Myös entiselle osakkaalle annettua etua voidaan pitää peiteltynä osinkona, jos siitä on tosiasiallisesti sovittu osakkuuden aikana.

Peitellyn osingon saajana olevalla osakkaalla on lähtökohtaisesti oltava asemansa perusteella mahdollisuus joko yksin tai yhdessä muiden osakkaiden kanssa vaikuttaa yhtiön päätöksentekoon ja siten etuuden saamiseen. Peiteltyä osinkoa saava osakas omistaa yleensä enemmistön yhtiön osakekannasta tai hänellä on muutoin määräysvalta yhtiössä. Pienosakkaalla ei yleensä ole yksin mahdollisuutta vaikuttaa yhtiön päätöksentekoon. Tämän vuoksi pörssiyhtiöiden ja muiden vastaavien laajalla omistuspohjalla toimivien yhteisöjen ei yleensä voida katsoa jakavan peiteltyä osinkoa.

Myös alaikäinen lapsi voi olla osakkeenomistaja. Koska alaikäinen lapsi ei ole oikeustoimikelpoinen eikä siten voi päättää osakeyhtiön taloudellisesta toiminnasta ja tehdä oikeustoimia, peiteltyä osinkoa ei yleensä voida verottaa alaikäisen osakkeenomistajan tulona. Tällöin arvioidaan tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella, kenen tulona mahdollinen peitelty osinko verotetaan.

Muodollinen osakkeenomistaja on mahdollista sivuuttaa VML 28 §:n perusteella. Tällöin peitelty osinko voidaan verottaa VML 29 §:n nojalla sen henkilön tulona, joka on tosiasiallisesti toiminut osakkaan puolesta ja käyttänyt osakeomistukseen kytkeytyvää päätäntävaltaa.  Ilman veron kiertämistä koskevan säännöksen soveltamista peitellyn osingon veroseuraamukset voitaisiin kohdentaa VML 29 §:n sanamuodon mukaisesti vain varsinaisen osakkeenomistajan tuloksi. Esimerkiksi alaikäisen osakkaan puolesta toimii yleensä lapsen vanhempi, jolloin peitelty osinko voidaan verottaa hänen tulonaan VML 28 §:n ja VML 29 §:n nojalla. Alaikäisen osakkaan tulona verotetaan kuitenkin yhtiökokouksen päätöksellä jaetut tavanomaiset osingot ja osakkeiden luovutusvoitot.

Toisinaan yhtiön osakeomistus on saatettu keskittää bulvaanille. Tällöin bulvaanina toimiva muodollinen osakkeenomistaja on passiivisessa roolissa eikä käytä yhtiössä tosiasiallista päätäntävaltaa, vaan se on pidätetty toisaalle. Tällaisten bulvaanisuhteiden käyttäminen ei estä peitellyn osingon verottamista edun todellisella saajalla (ks. KHO 1988 B 566).

Jos muodollinen osakas on kuitenkin täysi-ikäinen ja tosiasiallista päätäntävaltaa käyttävän henkilön omainen, muodollinen osakkeenomistaja ei voi vapautua peitellyn osingon verotuksesta, joka aiheutuu perhepiirissä sovitun järjestelyn vuoksi, vaan peitelty osinko verotetaan muodollisen osakkeenomistajan tulona VML 28 §:n ja VML 29 §:n nojalla (ks. KHO 2005 taltio 422).

VML 28 §:n soveltamista käsitellään Verohallinnon ohjeessa Veronkiertosäännöksen soveltaminen.

3.2 Osakkaan omainen 

Peitellyn osingon saaja voi olla VML 29 §:n 1 momentin mukaan myös osakkaan omainen. Peitelty osinko verotetaan pääsääntöisesti varsinaisen osakkaan tulona, vaikka edun saajana olisikin osakkaan omainen.

Omaisen käsitettä arvioidaan sen perusteella, selittyykö osakeyhtiöstä annettu etu osakkaan ja edunsaajan läheisellä suhteella. Yleisimmin peitellyn osingon saajana on osakkaan lähisukulainen tai muu perheenjäsen. Osakkaan omaisena voidaan pitää esimerkiksi osakkaan puolisoa, avopuolisoa, lapsia, vanhempia tai isovanhempia. Samoin osakkaan puolison lapsia voidaan tyypillisesti pitää osakkaan omaisina.

Kun arvioidaan, onko edun saajana oleva henkilö VML 29 §:ssä tarkoitettu osakkaan omainen, arvioinnissa otetaan huomioon myös osapuolten välinen taloudellinen yhteys ja muut tapauskohtaiset olosuhteet. Siten osakkaan ja edunsaajan läheistä suhdetta voivat osoittaa muun muassa osakkaan kanssa samassa taloudessa asuminen tai muut taloudellista yhteyttä ilmentävät tekijät.

Esimerkiksi päätöksessä KHO 2007:52 esillä olleessa tilanteessa osakas A ja toimitusjohtaja B olivat varoja nostettaessa asuneet yhdessä ja yhtiön omistus- ja päätösvaltasuhteet olivat johtuneet ilmeisesti heidän avoliitostaan. B:n saama etuus voitiin verottaa osakkaan A tulona, vaikka avopuolisoilla ei ollut yhteisiä lapsia. Sen sijaan päätöksen KHO 1967 II 581 olosuhteissa osakkaiden serkkua ei pidetty osakkaan omaisena. Päätöksessä esillä olleessa tilanteessa niillä osakkailla, joiden serkku sai yhtiöstä edun, ei ollut määräysvaltaa yhtiössä. Lisäksi serkulla oli ollut taloudellisia vaikeuksia, joiden vuoksi serkku ei ollut kyennyt suorittamaan yhtiölle korkoa saamastaan lainasta.

3.3 Rajoitetusti verovelvollinen osakas tai omainen 

Yhtiön osakas tai hänen omaisensa voivat olla Suomessa rajoitetusti verovelvollisia. Rajoitetusti verovelvollista voidaan verottaa vain Suomesta saaduista tuloista.

TVL 10 §:n 6 kohdan mukaan Suomesta saatua tuloa on muun ohessa osinko ja muu siihen rinnastettava tulo, joka on saatu suomalaiselta osakeyhtiöltä, osuuskunnalta tai muulta yhteisöltä. Siten Suomessa rajoitetusti verovelvollista voidaan verottaa kotimaisen yhteisön jakamasta peitellystä osingosta.

TVL 9 §:n 9 momentin mukaan mitä muussa tuloverolainsäädännössä säädetään suomalaisista yhteisöistä tai kotimaisista yhteisöistä, sovelletaan TVL 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja 8 momentissa tarkoitettuihin ulkomaisiin yhteisöihin. Tämän vuoksi rajoitetusti verovelvollista voidaan verottaa myös sellaisesta peitellystä osingosta, jonka jakajana on Suomessa tosiasiallisen johtopaikkansa perusteella yleisesti verovelvollinen ulkomainen yhteisö.

Rajoitetusti verovelvollista ei sen sijaan voida verottaa ulkomaisen yhteisön Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan jakamasta peitellystä osingosta. Tämä johtuu siitä, että kiinteä toimipaikka on osa ulkomaista yhteisöä, ja rajoitetusti verovelvollisen tulona voidaan verottaa vain kotimaisen yhteisön jakama peitelty osinko.

4 Milloin etuus voi olla peiteltyä osinkoa? 

4.1 Palkan ja peitellyn osingon välinen rajanveto 

Palkalla tarkoitetaan ennakkoperintälain (1118/1996) 13 §:n mukaan kaikenlaatuista palkkaa, palkkiota, etuutta ja korvausta, joka saadaan työsuhteessa. Palkka voidaan maksaa esimerkiksi rahana, luontoisetuina tai henkilökuntaetuina. Tavanomaisia luontoisetuja ovat mm. asunto-, ravinto-, auto-, puhelin- ja autotallietu. Luontoisetuja käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luontoisedut verotuksessa. Tavanomaisia henkilökuntaetuja ovat puolestaan esimerkiksi TVL 69 §:ssä tarkoitetut edut, joita käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Henkilökuntaedut verotuksessa.

Lähtökohtana on, että yhtiön hyväksi työskentelevälle osakkaalle voidaan maksaa palkkaa rahana tai muina etuina. Osakkaan yhtiöstä saama etuus katsotaan verotuksessa palkaksi, kun kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

  1. Osakas työskentelee yhtiössä
  2. Osakkaalle maksettu suoritus on käsitelty yhtiön kirjanpidossa palkkana (ks. myös KHO 19.10.1989 taltio 3637 ja HE 26/1998)
  3. Palkasta annetaan ajallaan asianmukaiset tulorekisteri-ilmoitukset.
    • Palkan tulorekisteri-ilmoitus on annettava viiden päivän kuluessa palkan maksusta.
    • Tulorekisterin ilmoittamisen määräaikoja käsitellään tarkemmin Tulorekisterin ohjeessa Ilmoittamisen määräajat.

Jos kaikki edellä mainitut edellytykset täyttyvät, mutta jälkikäteen havaitaan, että palkaksi katsottava etuus on käsitelty väärästä arvosta, virhe korjataan pääsääntöisesti palkanmaksussa tapahtuneena virheenä. Myös todellisiin ajoihin perustuneiden kilometrikorvausten veronalaisuuteen liittyvät tulkintatilanteet rinnastetaan lähtökohtaisesti palkanmaksussa tapahtuneeksi virheeksi.

Jos jokin edellä kerrotusta kolmesta edellytyksestä ei täyty, osakkaan tai hänen omaisensa osakeyhtiöstä saama etuus voidaan kokonaisarvioinnin perusteella katsoa sen laadusta tai määrästä riippumatta peitellyksi osingoksi. Siten peiteltyä osinkoa voidaan katsoa muodostuvan osakkaan työskentelystä ja kirjanpidon palkkakirjauksesta riippumatta esimerkiksi silloin, jos yhtiö maksaa vuoden aikana osakkaan elantomenoja, mutta ne kirjataan palkaksi vasta tilinpäätökseen eikä niistä ole annettu ajallaan tulorekisteri-ilmoituksia.

Lähtökohtaisesti tavanomaisen palkkatason ylittävää palkkaa ei katsota peitellyksi osingoksi, jos palkanmaksu täyttää edellä mainitut kolme edellytystä. Peiteltyä osinkoa voidaan katsoa suorituksen kirjanpitokäsittelystä ja palkanmaksuun liittyvien ilmoitusten antamisesta huolimatta muodostuvan myös silloin, jos osakkaalle annettu etu on perusteeton eli se ei perustu osakkaan työskentelyyn yhtiössä. Etuus on perusteeton myös silloin, jos sen antamisen perusteena olevaa tapahtumaa ei ole todellisuudessa tapahtunut. Esimerkiksi kilometrikorvaukset, joiden ei voida osoittaa perustuneen todellisiin ajoihin, katsotaan aina peitellyksi osingoksi. Peiteltyä osinkoa voi syntyä myös esimerkiksi silloin, kun osakkaan alaikäiselle lapselle maksettu palkka on ilmeisessä epäsuhteessa tehdyn työn arvoon nähden.

Jos osakkaan saama etuus on epätavanomainen, se voidaan olosuhteista riippuen poikkeuksellisesti katsoa peitellyksi osingoksi, vaikka edellä kerrotut kolme edellytystä täyttyisivät (osakas työskentelee yhtiössä, etuus on käsitelty palkkana kirjanpidossa ja siitä on annettu ajallaan asianmukaiset tulorekisteri-ilmoitukset). Epätavanomaisuus voi liittyä esimerkiksi etuuden määrään, järjestämistapaan tai laatuun.

Esimerkiksi päätöksessä KHO 2010 taltio 926 osakas oli vuokrannut omistamansa huoneiston yhtiölle, joka oli vuokrannut sen edelleen osakkaan puolisolle työsuhdeasunnoksi. Huoneistoa oli käytetty puolisoiden yhteisenä vakituisena asuntona. Järjestelyn katsottiin tapahtuneen ensisijaisesti osakkaan intressissä, eikä maksettu vuokra ollut yhtiön verotuksessa vähennyskelpoinen meno. Yhtiön osakkaalleen maksama huoneiston vuokra oli rahanarvoinen etuus, jonka yhtiö oli antanut osakkaan hyväksi osakkuusaseman perusteella.

Päätöksessä KHO 1990 B 559 esillä olleessa tilanteessa yhtiö oli puolestaan hankkinut veneen, jota yhtiön osakas oli käyttänyt yksityisajoihinsa. Veneen käytöstä syntynyt etuus oli käsitelty osakkaan saamana luontoisetuna. Yhtiön kirjanpidossa veneestä aiheutuneet kustannukset olivat yli 110 000 markkaa. Osakkaat ilmoittivat vene-edun arvona 5 415 markkaa. Vene katsottiin hankituksi pääasiassa osakkaiden omaan käyttöön. Yhtiön ei katsottu antaneen palkkana käsiteltävää luontoisetua osakkailleen, vaan kysymys oli peitellystä osingonjaosta.

Kun arvioidaan, onko osakkaan tai hänen omaisensa saamassa etuudessa kysymys palkasta vai peitellystä osingosta, tulee lisäksi tarkastella, millaisia etuja yhtiö on antanut työntekijöilleen, jotka eivät ole osakkaita. Jos kaikille työntekijöille osakkuusasemasta riippumatta on järjestetty palkaksi katsottavia samanlaisia ja samansuuruisia etuja, ne katsotaan myös osakastyöntekijöille palkaksi, vaikka niitä ei olisi käsitelty palkkana tai luontoisetuna kirjanpidossa. Tämä periaate koskee myös muita kuin tavallisia etuja. Osakasta ei siis saa pelkästään osakkuusasemansa perusteella asettaa muita yhtiön työntekijöitä huonompaan asemaan. Osakkaalle annettavien henkilökuntaetujen verotusta käsitellään tarkemmin ohjeessa Henkilökuntaedut verotuksessa.

4.2 Olennainen hinnoittelupoikkeama 

Yhtiö voi tehdä osakkaansa kanssa oikeustoimia samalla tavalla kuin ulkopuolisten kanssa. Yhtiön ja sen osakkaan välisissä sopimuksissa tulee noudattaa sellaisia ehtoja, joita riippumattomien osapuolten kesken noudatettaisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että sopimusehtojen tulee olla tavanomaisen liiketavan mukaisia ja hinnoittelussa tulee käyttää käypää hintaa. Käyvän arvon määrittämistä käsitellään tarkemmin luvussa 5.1.

VML 29 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan hinnoittelupoikkeamasta johtuvan etuuden katsominen peitellyksi osingoksi edellyttää olennaista poikkeamista käyvästä hinnoittelusta. Hinnoittelupoikkeaman olennaisuuteen on kiinnitettävä huomiota erityisesti silloin, kun käypä arvo ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä.

Siten jos yhtiön ja osakkaan välinen hinnoittelu poikkeaa olennaisesti käyvästä arvosta, kysymys on peitellystä osingosta. Esimerkiksi jos yhtiö myy omaisuutta, tavaroita tai palveluita osakkaalleen olennaiseen alihintaan, tästä hinnoittelupoikkeamasta syntyy peiteltyä osinkoa. Peiteltyä osinkoa syntyy myös silloin, jos osakas käyttää yhtiön omistamaa hyödykettä ilmaiseksi tai käypää vuokratasoa olennaisesti alempaan hintaan, ja omaisuuden käyttämisestä saatua etua ei ole käsitelty asianmukaisesti osakkaan palkkana tai luontoisetuna. Lisäksi peiteltyä osinkoa muodostuu, jos osakas vuokaa tai myy yhtiölle omaisuutta, tavaroita tai palveluita ylihintaan. Myös yhtiön ja osakkaan väliset rahoitusjärjestelyt voivat johtaa peitellyn osingon verotukseen, jos rahoitusjärjestelyn ehdot tai korko poikkeavat olennaisesti siitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu. Yhtiön ja osakkaan välisiä rahoitusjärjestelyjä käsitellään tarkemmin luvussa 6.7.

4.3 Yhtiön maksamat osakkaan yksityismenot ja osakkaan nostot yhtiön tililtä

Peiteltyä osinkoa muodostuu, jos osakeyhtiön varoilla maksetaan osakkaan yksityisiä menoja kuten osakkaan puhelinkuluja, autokuluja (huollot, varaosat, polttoaineet), elintarvikeostoja, asunnon remontointi- tai rakennuskuluja tai harrastustoimintaan liittyviä menoja. Peiteltyä osinkoa muodostuu myös silloin, jos osakas nostaa yhtiöstä rahaa omaan käyttöönsä.

Jos yhtiö käsittelee osakkaan puolesta maksamansa menot tai osakkaan nostamat rahasummat asianmukaisesti osakkaan saamana palkkana tai osakaslainana, peiteltyä osinkoa ei muodostu. Peiteltyä osinkoa ei muodostu myöskään silloin, jos osakas korvaa hankinnat yhtiölle pian (esim. muutaman päivän kuluessa) hankintojen jälkeen maksamalla  yksityismenoistaan aiheutuneet kulut yhtiölle takaisin.

4.4 Omien osakkeiden hankinta, lunastus sekä osakepääoman alentaminen 

VML 29 §:n 2 momentin mukaan peitellyllä osingolla tarkoitetaan myös omia osakkeita hankkimalla tai lunastamalla taikka osakepääomaa, vararahastoa tai ylikurssirahastoa alentamalla osingosta menevän veron välttämiseksi jaettuja varoja. Siten omien osakkeiden hankkiminen, lunastaminen tai esimerkiksi osakepääoman alentaminen voivat johtaa peitellyn osingon verotukseen, jos on ilmeistä, että varojen jakaminen on tapahtunut osingosta menevän veron välttämiseksi. VML 29 §:n 2 momentin soveltaminen ei edellytä hinnoittelupoikkeamaa.

Omien osakkeiden hankkimisella tarkoitetaan sitä, että yhtiö hankkii omia osakkeitaan osakkaaltaan vastiketta vastaan osapuolten välisellä sopimuksella. Osakkeiden lunastaminen on sen sijaan velvoittava toimi, jolla osakkeenomistajan on luovutettava osakkeensa yhtiölle joko vastiketta vastaan tai vastikkeetta. Yhtiö voi hankkia tai lunastaa omia osakkeitaan jakokelpoisella vapaalla omalla pääomalla.

Omien osakkeiden hankkimisesta ja lunastamisesta säädetään osakeyhtiölain (21.7.2006/624, OYL) 15 luvussa. Yhtiöstä voidaan jakaa varoja velkojansuojamenettelyä noudattamalla alentamalla osakepääomaa, ylikurssirahastoa tai vararahastoa. Osakepääoman alentamisesta säädetään OYL 14  luvussa. Ylikurssirahasto ja vararahasto ovat vanhan osakeyhtiölain (734/1978) aikaisia rahastoja. Vararahastoa ja ylikurssirahastoa voidaan alentaa noudattaen, mitä osakepääoman alentamisesta säädetään OYL 13 ja 14 luvuissa.

Kun harkitaan, onko kysymys peitellyn osingon jakamisesta VML 29 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, tietyt seikat ovat oikeus- ja verotuskäytännön perusteella raskauttavia tai lieventäviä.

Jos omien osakkeiden hankkimiselle esitetään liiketaloudellinen syy, hankkimista ei pidetä osingosta menevän veron välttämisenä. Liiketaloudellisia syitä voivat olla esimerkiksi yrityskauppaan valmistautuminen sekä vähemmistö- tai enemmistöosakkaan irtautuminen yhtiöstä siten, että yhtiö hankkii heidän kaikki osakkeensa. Myös sukupolvenvaihdosjärjestelyt ovat liiketaloudellisia syitä omien osakkeiden hankkimiselle (ks. esim. KHO 2003:59). Liiketaloudellisena syynä voidaan pitää myös sitä, että enemmistöosakkaalta hankitaan osakkeita siten, että hänelle ei jää enää tosiasiallista määräysvaltaa yhtiössä. Tällaiset hankinnat voidaan toteuttaa kerralla tai vaiheittain. Hankinnan vaiheittaisuudelle on esitettävä liiketaloudelliset perusteet, joiden on toteuduttava tehokkaasti vaiheittaisuudesta huolimatta. Sukupolvenvaihdosjärjestelyistä kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Osakeyhtiön sukupolvenvaihdos verotuksessa.

Yhtiö voi jakaa varoja esimerkiksi osakkeita hankkimalla tai osakepääomaa alentamalla siitä syystä, että yhtiön pääomatarve on pienentynyt toiminnan supistumisen vuoksi tai yhtiö on myynyt toiminnassaan tarpeetonta omaisuutta (ks. esim. KVL 10/2019, KVL 23/2015 ja KHO 1984 II 610). Tällaisessa tilanteessa ei katsota syntyvän peiteltyä osinkoa.

Raskauttava seikka VML 29 §:n 2 momentin soveltamisen kannalta on, jos omistussuhteet tai määräysvalta eivät tosiasiallisesti muutu osakkeiden hankkimisen tai lunastamisen seurauksena. Jos osakkeita on esimerkiksi hankittu kaikilta osakkailta samassa suhteessa, kysymys on peitellystä osingosta (ks. KVL 28/2007). Tarkoitus välttää osingosta aiheutuvaa veroa on ilmeinen muun muassa silloin, kun yhtiössä toteutetaan maksuton osakeanti ja sen jälkeen osakkailta hankitaan osakkeita.

VML 29 §:n 2 momentin näkökulmasta raskauttavana seikkana pidetään myös sitä, että yhtiö ei ole jakanut voittovaroja avoimena osingonjakona.

Omien osakkeiden hankkiminen tai lunastaminen voi johtaa peitellyn osingon verotukseen myös silloin, kun osakkeiden hankinnalle on sinänsä liiketaloudellinen syy, eikä kyseessä ole VML 29 §:n 2 momentissa tarkoitettu osingosta menevän veron välttämistarkoitus, mutta osakkeiden hankinnassa tai lunastamisessa ei ole käytetty käypää hintaa. Tällöin kysymys on hinnoittelupoikkeamasta yhtiön ja osakkaan välisessä kaupassa, johon sovelletaan VML 29 §:n 1 momenttia. Siten jos yhtiö maksaa osakkaalle osakkeista olennaisesti käypää arvoa korkeamman hinnan, käyvän hinnan ja käytetyn hinnan erotus on peiteltyä osinkoa.

Jos omien osakkeiden hankkiminen ei tapahdu ilmeisesti osingosta menevän veron välttämiseksi ja pörssiyhtiö hankkii osakkailtaan osakkeita pörssikaupassa käyvällä hinnalla, osakkaille maksettavaa kauppahintaa ei pidetä peiteltynä osinkona. Esimerkiksi ennakkoratkaisussa KVL 19/1997 yhtiö aikoi ostaa itse haluamansa määrän osakkeitaan kulloinkin vallitsevaan pörssikurssiin. Oston oli tarkoitus tapahtua tavanomaisessa pörssikaupassa ilman, että myyjä tuntisi ostajaa taikka ostaja myyjää. Näissä oloissa omien osakkeiden hankkimiseen ei sovellettu VML 29 §:n 1 momenttia eikä 2 momenttia (ks. myös esim. KVL 101/1998 ja KVL 23/2015).

Peitellyn osingon säännöksiä ei sovelleta myöskään silloin, jos osakepääomaa alennetaan aiemman osakeyhtiölainsäädännön mukaisesta minimipääomasta nykyisen sääntelyn mahdollistamaan määrään. Tällöin yhtiön osakepääoman katsotaan olleen alentamista edeltävällä tasolla osakeyhtiölain vaatimuksen perusteella eikä yhtiön pääomatarpeen vuoksi.

5 Peitellyn osingon määrä ja verotus 

5.1 Käyvän arvon määrittäminen 

Yhtiön ja osakkaan välisten oikeustoimien arvioiminen ja peitellyn osingon määrän laskeminen VML 29 §:n 3 momentin mukaisesti edellyttävät muun ohessa käyvän hinnan määrittämistä. Käyvällä hinnalla tarkoitetaan sellaista kauppahintaa, vuokraa, korkoa, korvausta tai muuta vastiketta, jonka toisistaan riippumattomat osapuolet maksaisivat vastaavassa tilanteessa. Käyvän arvon määrittämiseen käytettävät menetelmät vaihtelevat sen mukaan, millaisesta oikeustoimesta on kysymys. Lisäksi käyvän arvon määrittämisessä on otettava huomioon käsillä olevat olosuhteet.

Huoneiston tai kiinteistön käyvän myyntihinnan määrään vaikuttavat muun ohessa huoneiston tai kiinteistön kunto, koko ja sijainti. Käyvän arvon määrittämisessä voidaan käyttää esimerkiksi riippumattoman asiantuntijan antamaa lausuntoa kuten laillistetun kiinteistönvälittäjän laatimaa arviokirjaa. Myös sijainniltaan ja ominaisuuksiltaan vastaavien kiinteistöjen ja huoneistojen vertailukauppoja voidaan käyttää käyvän hinnan määrittämisessä. Tarvittaessa huoneiston tai kiinteistön käyvän arvon määrittämisessä voidaan tuloverotuk-sessa tukeutua soveltuvin osin Verohallinnon ohjeeseen Kiinteistö- ja asuntovarallisuuden arvostamisesta perintö- ja lahjaverotuksessa.

Osakkeen käyvän arvon määrittämisessä voidaan tuloverotuksessa tukeutua soveltuvin osin Verohallinnon ohjeeseen Yritysvarallisuuden arvostaminen perintö- ja lahjaverotuksessa. Osakeyhtiön osakkeen käypä arvo määritetään ensisijaisesti saman yhtiön osakkeista maksettujen eli vertailuluovutuksissa käytettyjen kauppahintojen perusteella. Toissijaisesti käypä arvo määritetään yhtiön tilinpäätöksiin perustuvien substanssi- ja/tai tuottoarvojen perusteella.

Kiinteän tai irtaimen omaisuuden käyvän vuokratason määrittämisessä voidaan käyttää esimerkiksi vastaavanlaisten kohteiden vertailutietoja. Käypää arvoa ei lähtökohtaisesti voi arvioida Verohallinnon luontoisetupäätöksessä vahvistettujen verotusarvojen perusteella, koska ne ovat tyypillisesti etuuden käypää arvoa matalampia. Myöskään yhtiölle etuuden antamisesta aiheutuneet kulut eivät sellaisenaan osoita edun käypää arvoa. Auton käytöstä aiheutuneen etuuden käypänä arvona voidaan kuitenkin lähtökohtaisesti pitää autoetuarvoa. Verohallinnon ohjeessa Luontoisedut verotuksessa kuvattuja periaatteita ja laskentakaavaa voidaan myös käyttää apuna käyvän arvon määrittämisessä, kun kysymys on ohjeessa mainituista etuuksista, joille ei ole vahvistettu luontoisetuarvoa (esimerkiksi veneen, moottoripyörän, mönkijän, mopoauton tai sähköpotkulaudan käytöstä saatu etuus).

Vapaa-ajan asunnon tai viikko-osakkeen käyvän vuokratason laskennassa on huomioitava mm. vapaa-ajan asuntojen vuokrien suuret hintavaihtelut sesongin ja hiljaisten aikojen välillä sekä se, katsotaanko vapaa-ajan asunnon tai viikko-osakkeen käytön olevan lyhyt- vai pitkäkestoista. Esimerkiksi tapauksissa, joissa vapaa-ajan asunnon on katsottava olleen lähes kokonaan osakkaan omassa käytössä, käypä vuokrataso tulee määritellä vuosivuokran perusteella.  

Jos vuokrauksen kohde on huoneisto tai kiinteistö, käyvän vuokran määrään vaikuttavat huoneiston tai kiinteistön laatu, koko ja sijainti. Osakas voi vuokrata myös osan asunnostaan yhtiön toimitilaksi. Käypää vuokraa arvioitaessa edellytetään yleensä, että vuokrattava osa on vähintään yhden erillisen huoneen kokoinen.

Yhtiön ja osakkaan välisten rahoitusjärjestelyjen koron ja muiden ehtojen arviointia käsitellään tarkemmin luvussa 6.7.

5.2 Yhtiön verotus 

VML 29 §:n 3 momentin mukaan, jos on ilmeistä, että yhtiö on jakanut peiteltyä osinkoa, on peiteltyä osinkoa jakavan yhtiön verotuksessa meneteltävä niin kuin olisi käytetty käypää hintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että yhtiölle tuloutetaan saamatta jäänyt tulo tai perusteetta vähennetty meno.

Jos tulo on yhtiölle verovapaa, yhtiön tuloon ei tehdä lisäystä peitellyn osingon perusteella (ks. esim. KHO 1984 II 611 ja KHO 2009:70). Siten esimerkiksi peitellyksi osingoksi katsottava omien osakkeiden hankkiminen tai lunastaminen ei vaikuta yhtiön verotettavan tulon määrään, eikä siitä aiheudu lisäyksiä yhtiön tuloon.

Yhtiön tuloon lisätään EVL 7 §:n nojalla myös kaikki peitellyn osingon jakamisesta syntyneet kulut, jotka ylittävät yhtiön mahdollisesti saaman vastikkeen ja yhtiön tuloon lisätyn peitellyn osingon yhteismäärän (ks. KHO 1998 taltio 2694). Tällaisia kuluja voivat olla esimerkiksi osakkaan käytössä olleesta vapaa-ajan kiinteistöstä aiheutuneet siivous-, sähkö- ja korkokulut. Lisäykset kohdistetaan sille verovuodelle, jonka tulokseen peitelty osingonjako vaikuttaa.

Kokonaan tai osittain osakkaan käytössä olevan hyödykkeen hankintamenosta on myös voitu tehdä poisto. Jos yhteisöllä ei voi EVL 1 §:n 2 momentin perusteella olla henkilökohtaista tulolähdettä, poistojen vähentäminen poikkeaa muiden peitellyn osingon jakamisesta aiheutuneiden kulujen vähentämisestä. Jos peitelty osinko liittyy hyödykkeeseen, joka ei ole yksinomaan tai pääasiallisesti tulonhankkimiskäytössä, hyödykkeen hankintamenosta tehdyt poistot lisätään aina yhtiön tuloon EVL 7 §:n 2 momentin ja EVL 42 a §:n 2 momentin perusteella yhtiön tulona verotetusta määrästä riippumatta. Tämä johtuu siitä, että muussa kuin tulonhankkimiskäytössä olevan hyödykkeen hankintamenon saa EVL 7 §:n ja EVL 42 a §:n 2 momentin perusteella vähentää vasta, kun hyödyke luovutetaan tai menetetään.

Hyödyke on muussa kuin tulonhankkimiskäytössä, jos se palvelee yksinomaan tai pääasiallisesti muuta kuin tulonhankkimistoimintaa. Hyödyke voi olla muussa kuin tulonhankkimiskäytössä esimerkiksi silloin, jos hyödyke on yksinomaan tai pääasiallisesti osakkaan käytössä vastikkeetta tai alihintaan.

Jos hyödyke on pääasiallisesti tulonhankkimiskäytössä, muuhun kuin tulonhankkimiseen kohdistuvan osuuden poistosta saa vähentää yhtiön verotuksessa siltä osin kuin poiston määrä yhdessä muiden peitellyn osingon jakamisesta aiheutuneiden kulujen kanssa ei ylitä yhtiön mahdollisesti saaman vastikkeen ja yhtiön tuloon lisätyn peitellyn osingon yhteismäärää. Kulujen vähentämistä niiden yhteisöjen verotuksessa, joilla ei ole henkilökohtaista tulolähdettä, käsitellään Verohallinnon ohjeen Eräiden yhteisöjen tulolähdejaon poistaminen luvun 3.5 esimerkissä 9.

Ne yhteisöt, joilla on henkilökohtainen tulolähde, saavat verotuksessa vähentää poistot siltä osin kuin poistojen määrä yhdessä muiden peitellyn osingon jakamisesta aiheutuneiden kulujen kanssa ei ylitä yhtiön mahdollisesti saaman vastikkeen ja yhtiön tuloon lisätyn peitellyn osingon yhteismäärää. Tämä johtuu siitä, että näillä yhteisöillä ei ole EVL 12 a §:n mukaista muuta omaisuutta, eikä niiden verotuksessa siten sovelleta muun omaisuuden hankintamenon vähentämistä rajoittavaa säännöstä.

5.3 Osakkaan verotus 

VML 29 §:n 3 momentin mukaan, jos on ilmeistä, että yhtiö on jakanut peiteltyä osinkoa, osakkaan veronalaiseksi tuloksi katsotaan käyvän hinnan ja käytetyn hinnan erotus. VML 29 §:n 4 momentin mukaan, jos yhtiö on jakanut varoja hankimalla tai lunastamalla omia osakkeitaan ja on ilmeistä, että tarkoituksena on ollut osingosta menevän veron välttäminen, jaetut varat katsotaan osakkaan veronalaiseksi tuloksi.

Osakkaan verotuksessa peitellyn osingon määrä lisätään hänen veronalaisiin tuloihinsa. Osakkaan tuloihin lisätään myös sellainen peitelty osinko, jonka saajana on ollut osakkaan omainen. TVL 33 d §:n 1 momentin perusteella peitelty osinko on kokonaan veronalaista ansiotuloa.

Elinkeinon- tai maataloudenharjoittaja voi saada elinkeinotoiminnan tai maatalouden tulolähteeseen kuuluvien osakkeiden omistusten perusteella peiteltyä osinkoa. Peitelty osinko on kokonaan veronalaista ansiotuloa myös elinkeinotoiminnan tulolähteessä ja maatalouden tulolähteessä (ks. EVL 6 a §:n 7 momentti ja maatilatalouden tuloverolain 5 §:n 1 momentin 18 kohta). Peiteltyä osinkoa ei siis jaeta muun yritystulon jakamisen yhteydessä ansio- ja pääomatuloksi (ks. myös VaVM 32/2022 vp).

Jos peitellyn osingon saaja on rajoitetusti verovelvollinen luonnollinen henkilö, peitellystä osingosta peritään 35 prosentin lähdevero (laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta 7 §:n 1 kohta). Rajoitetusti verovelvollisen luonnollisen henkilön saaman peitellyn osingon verotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit.

Luonnollisen henkilön peiteltynä osinkona saama henkilökohtaisen tulolähteen tulo jaksotetaan TVL 110 §:n mukaisesti. TVL 110 §:n 1 momentin mukaan tulo katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona se on nostettu, merkitty verovelvollisen tilille tai muutoin saatu vallintaan. TVL 110 §:n 2 momentin mukaan luovutusvoitto katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona kauppa tai vaihto on tehty tai muu luovutus on tapahtunut.

Jos peitelty osinko liittyy toimintaan, josta verovelvollinen on kirjanpitovelvollinen, peitelty osinko jaksotetaan lähtökohtaisesti TVL 116 §:n nojalla EVL:n mukaan suoriteperusteisesti. Maksuperusteista kirjanpitoa pitävän ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan verotuksessa peitelty osinko jaksotetaan kuitenkin EVL 27 a §:n perusteella maksuperusteisesti. Myös maatalouden tulolähteen tulona verotettava peitelty osinko jaksotetaan aina maksuperusteisesti.

6 Esimerkkejä peitellyn osingon muodoista ja verotuksesta

6.1 Osakas käyttää yhtiön omaisuutta 

Peiteltyä osinkoa voi muodostua, kun osakas käyttää yhtiön omaisuutta ilmaiseksi tai yhtiön omaisuuden käytöstä perimä vuokra alittaa käyvän vuokratason. Tällöin yhtiön ja osakkaan tuloon lisätään käyvän ja osakkaalta perityn vuokran erotus. Lisäksi yhtiön tuloon lisätään käytetyn vastikkeen ja peitellyn osingon määrän ylittävä osuus osakkaan käytössä olevaan omaisuuteen kohdistuneista menoista (ks. tarkemmin luku 5.2).

Osakas voi siten käyttää yhtiön omaisuutta vain käypää korvausta vastaan. Vaihtoehtoisesti yhtiö voi käsitellä omaisuuden käyttöön perustuvan edun osakkaan palkkana tai luontoisetuna. Luontoisetujen arvostamista käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luontoisedut verotuksessa. Kun yhtiö käsittelee osakkaan saaman etuuden palkkana tai luontoisetuna, osakkaan katsotaan lähtökohtaisesti maksaneen yhtiön omaisuuden käyttämisestä käyvän korvauksen. Poikkeuksen tähän muodostavat tilanteet, joissa etuus on epätavanomainen tai perusteeton. Tällöin etuus voidaan katsoa peitellyksi osingoksi. Palkan ja peitellyn osingon rajanvetoa käsitellään tarkemmin luvussa 4.1.

Esimerkiksi päätöksessä KHO 1990 B 559 osakkaat olivat ilmoittaneet saaneensa yhtiöstä vene-edun, jonka arvoksi he ilmoittivat 5 415 markkaa. Vene katsottiin hankituksi pääasiassa osakkaiden omaan käyttöön. Yhtiön ei katsottu antaneen palkkana käsiteltävää luontoisetua osakkailleen, vaan kysymys oli peitellystä osingonjaosta. Peitellyn osingon määrää laskettaessa yhtiön kirjanpidossa olevia poistoja ei voitu sellaisenaan ottaa huomioon osakkaan saaman peitellyn osingon määrässä, vaan huomioon tuli ottaa veneeseen käytetylle pääomalle laskettava korko ja veneen kustannukset siltä osin kuin osakas oli käyttänyt venettä yksityisajoihinsa.

Kun osakkaalle muodostuu peiteltyä osinkoa yhtiön omaisuuden käyttämisen perusteella, peitellyn osingon määrä lasketaan lähtökohtaisesti niiden päivien perusteella, joina omaisuus on ollut osakkaan käytössä. Jos yhtiön nimissä oleva omaisuus kuitenkin katsotaan hankituksi pääosin osakkaan omaan käyttöön, peiteltyä osinkoa voidaan katsoa muodostuvan koko siltä ajalta, jonka omaisuus on ollut varattuna osakkaan käyttöön. 

Esimerkiksi jos yhtiön omistama vapaa-ajan asunto on lähes kokonaan osakkaan käytössä, sen katsotaan olevan varattuna osakkaan käyttöön myös silloin, kun asunto on tyhjillään. Tällöin osakkaan katsotaan saaneen peiteltyä osinkoa, jos myös tyhjillään oloajalta ei ole maksettu käypää vuokraa.

Vapaa-ajan asunto voi olla osakkaan käytön ohella myös yhtiön harjoittaman vuokraustoiminnan käytössä ja käytettävissä. Jos verovelvollinen tällaisessa tilanteessa esittää riittävän ja luotettavan selvityksen (esim. varauskalenteri, vuokrauspalvelun käyttö, vapaa-ajan asunnon näkyvyys vuokranvälityssivustoilla) vapaa-ajan asunnon aktiivisesta vuokrauskäytöstä ja vuokrauksen markkinoinnista, katsotaan asunnon olevan vuokraustoiminnan käytössä myös silloin, kun se on tyhjillään. Jos taas riittävää selvitystä aktiivisesta vuokrauskäytöstä ja vuokrauksen markkinoinnista ei tällaisessa tilanteessa esitetä, katsotaan vapaa-ajan asunnon olevan osakkaan käytössä lähtökohtaisesti myös tyhjillään oloaikana, vaikka vapaa-ajanasuntoa myös satunnaisesti vuokrattaisiin.

Jos vapaa-ajan asunto on sekä osakkaan yksityiskäytössä että vähäistä laajemmassa yhtiön tulonhankkimistoiminnan käytössä, vapaa-ajan asunnon tyhjillään oloajan katsotaan jakautuvan osakkaan ja yhtiön kesken muun selvityksen puuttuessa todellisten käyttöaikojen suhteessa.

Aktiivisen vuokrauskäytön ja vuokrauksen markkinoinnin arvioinnissa otetaan huomioon vuokraustoiminnan järjestämisestä esitetty selvitys kokonaisuudessaan. Vuokraustoiminnan aktiivisuutta osoittaa mm. toiminnan jatkuvuus ja laajuus. Osoituksena aktiivisesta vuokrauksen markkinoinnista voidaan pitää esimerkiksi markkinointia ammattimaisen välittäjän kautta tämän varausjärjestelmää käyttäen taikka muulla riittävän näkyvyyden omaavalla tavalla.

6.2 Osakas ostaa omaisuutta yhtiöltä 

Osakas voi ostaa yhtiöltään kiinteää tai irtainta omaisuutta. Peiteltyä osinkoa voi muodostua, jos myyntihinta alittaa olennaisesti käyvän hinnan eli yhtiö myy omaisuutta osakkaalleen alihintaan.

Osakkaan verotuksessa käyvän ja käytetyn hinnan erotus lisätään osakkaan tuloon peiteltynä osinkona. Peitellyn osingon määrä kasvattaa osakkaan hankkiman omaisuuden hankintamenoa. Ennen verovuotta 2023 peitellystä osingosta 25 prosenttia oli pääsääntöisesti verovapaata. Tällaisissa osittain verovapaan peitellyn osingon tilanteissa hyödykkeen hankintamenossa otetaan huomioon sekä veronalainen että verovapaa peitellyn osingon määrä (KHO 1988 B 544).

Jos yhtiö on myynyt omaisuuden alihintaan muulle taholle kuin osakkaalle itselleen, esimerkiksi osakkaan omaiselle, tämä ei saa lukea hinnoittelupoikkeaman johdosta osakkaan tuloon lisätyn peitellyn osingon määrää yhtiöltä alihintaan hankkimansa hyödykkeen hankintamenoon, koska peiteltyä osinkoa ei veroteta omaisen saamana tulona.

Yhtiön verotuksessa yhtiön tuloon lisätään käyvän hinnan ja yhtiön perimän hinnan erotus, koska yhtiön katsotaan luopuneen vastaavasta tulosta (ks. esim. KHO 1998 taltio 2694). Jos tulo on yhtiölle verovapaa, yhtiön tuloon ei kuitenkaan tehdä lisäystä sen jakaman peitellyn osingon perusteella (ks. esim. KHO 1984 II 611 ja KHO 2009:70). Esimerkiksi jos yhtiö luovuttaa osakkeita alihintaan osakkaalleen, yhtiön tuloon ei tehdä lisäystä, jos osakkeiden luovutushinta on yhtiölle verovapaata tuloa EVL 6 b §:n perusteella. Peitelty osinko on kuitenkin tällaisessa tilanteessa osakkaalle veronalaista tuloa.

6.3 Osakas vuokraa tai myy omaisuuttaan yhtiölle 

Osakas voi vuokrata tai myydä yhtiölleen kiinteää tai irtainta omaisuutta. Peiteltyä osinkoa voi muodostua, jos osakas myy tai vuokraa yhtiölle omaisuutta olennaiseen ylihintaan.

Osakkaan verotuksessa käyvän hinnan ja maksetun hinnan erotus lisätään peiteltynä osinkona osakkaan veronalaisiin ansiotuloihin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että omaisuuden myymisestä tai vuokraamisesta saatu tulo verotetaan osakkaan pääomatulona käypään hintaan asti ja käyvän hinnan ylittävä osuus verotetaan peiteltynä osinkona, joka on ansiotuloa. Näin tehdään myös silloin, vaikka luovutusvoitto olisi muutoin osakkaalle verovapaa esimerkiksi sen vuoksi, että osakas on käyttänyt yhtiölle ylihintaan myymäänsä kiinteistöä tai huoneistoa vakituisena asuntonaan.

Yhtiön verotuksessa käyvän vuokratason ylittävä vuokra lisätään yhtiön tuloon. Jos yhtiö on hankkinut osakkaaltaan omaisuutta ylihintaan, ostetun hyödykkeen hankintamenon jaksottaminen vaikuttaa peitellyn osingon verokohteluun. Jos hyödykkeen koko hankintameno on vähennetty vuosikuluna tuloksesta, ylihinnan osuus lisätään yhtiön tuloon kokonaisuudessaan hyödykkeen hankintavuonna. Jos hyödykkeen hankintameno aktivoidaan ja vähennetään poistoina, ylihinnan osuus poistosta lisätään vuosittain yhtiön tuloon. Peitellyksi osingoksi katsottua osaa omaisuuden hankintamenosta ei lueta yhtiön nettovarallisuuteen. Jos yhtiö on maksanut osakkaalleen ylihintaa kulumattomasta omaisuudesta kuten osakkeista, veroseuraamukset tulevat yhtiön verotuksessa esille vasta osakkeiden luovutuksen yhteydessä. Tämä johtuu siitä, että kulumattomasta omaisuudesta ei voi tehdä poistoja. Tällöin ylihinnan osuutta ei lueta hankintamenoon, eikä ylihinnan osuutta saa vähentää luovutushinnasta, jos yhtiö myöhemmin luovuttaa osakkaaltaan hankkimansa omaisuuden edelleen.

6.4 Osakkaan omainen saa yhtiöltä varoja vastikkeetta tai alihintaan 

Osakas voi pyrkiä antamaan yhtiön varoja omaiselleen (esim. lapselleen) vastikkeetta tai yhtiö voi luovuttaa varoja niiden arvon olennaisesti alittavalla luovutushinnalla osakkaan omaiselle. Tällaisessa varojen siirrossa on kysymys peitellystä osingosta.

Osakkaan verotuksessa yhtiön vastikkeetta luovuttaman omaisuuden käypä arvo lisätään osakkaan tuloon peiteltynä osinkona. Alihintaisissa luovutuksissa peitelty osinko määräytyy samalla tavoin kuin vastaavassa tilanteessa tapahtuisi silloin, jos osakas itse olisi luovutuksensaajana. Tämän lisäksi osakkaan omaisen katsotaan saavan lahjan osakkaalta. Lahjansaajan lahjana saaman omaisuuden verotukseen sovelletaan tällöin perintö- ja lahjaverolain (378/1940) säännöksiä.

Yhtiön verotuksessa lahjoitetun tai alihintaan luovutetun omaisuuden luovutushinnaksi katsotaan omaisuuden käypä arvo. Jos luovutettu omaisuus on ollut yhtiön tulonhankkimiskäytössä ja omaisuuden luovutushinta on yhtiölle veronalaista tuloa, yhtiö saa vähentää luovutushinnasta omaisuuden hankintamenon. Jos omaisuus ei ole ollut yhtiön tulonhankkimiskäytössä, omaisuuden hankintameno ei ole EVL 42 a §:n 2 momentin perusteella yhtiön verotuksessa vähennyskelpoinen siltä osin kuin se ylittää omaisuuden käyvän arvon. Omaisuuden hankintamenon vähentämistä käsitellään tarkemmin ohjeen luvussa 5.3.

6.5 Osakkaan ja konserniyhtiöiden väliset sisäiset kaupat 

Osakas saattaa pyrkiä nostamaan yhtiöstä varoja ja saamaan huomattavaa veroetua konserniyhtiöiden välisillä sisäisillä osakekaupoilla. Tällaisiin järjestelyihin voidaan puuttua tarvittaessa VML 28 §:n ja 29 §:n säännöksiä soveltamalla, jos järjestelyille ei ole osoitettavissa riittäviä verotuksesta riippumattomia perusteita.

Esimerkiksi päätöksessä KHO 1988-II-567 sovellettiin verotuslain 56 ja 57 §:iä, kun osakkaat saivat varoja kahdesta yhtiöstään (A Oy ja B Oy) siten, että he myivät osakkeita ristiin kummallekin yhtiölle (A Oy:n osakkeita myytiin B Oy:lle ja B Oy:n osakkeita myytiin A Oy:lle). Päätöksessä otettiin huomioon myyntien samanaikaisuus ja se, ettei osakkaiden määräysvalta ollut tosiasiallisesti yhtiöissä muuttunut sekä sen, ettei osakekaupoilla ollut muita kuin verotuksellisia perusteita. Päätöksessä KHO 12.6.1992 taltio 2295 verotuslain 56 ja 57 §:ää ei sovellettu yhtiönsä myyneisiin henkilöihin, kun nämä myivät osakkeensa ulkopuoliselle osakeyhtiölle. Tapauksessa ostajayhtiö nosti kauppaan tarvittavat varat myydystä yhtiöstä niin, että yhtiöiden välille syntyi kaupan johdosta velkasuhde.

6.6 Osakas nostaa rahaa tai maksaa yksityismenojaan yhtiön varoilla

Yhtiö ja osakas ovat erillisiä oikeushenkilöitä, joten osakas ei voi maksaa yhtiön varoilla omia yksityismenojaan, kuten ulkomaanmatkoja tai muita elantomenoja. Osakas ei myöskään voi käyttää yhtiön rahavaroja ilman veroseuraamuksia. Jos osakas maksaa yhtiön varoilla omia yksityismenojaan tai käyttää yhtiön rahavaroja, osakkaan käyttämien varojen määrä verotetaan peiteltynä osinkona.

Peiteltyä osinkoa ei kuitenkaan muodostu, jos yhtiö käsittelee yksityismenot tai osakkaan nostamat rahavarat osakkaan palkkana kuten luvussa 4.1 kerrotaan. Peiteltyä osinkoa ei muodostu myöskään silloin, jos erät kirjataan osakaslainaksi. Jotta erä voidaan käsitellä osakaslainana, sen tulee täyttää tietyt edellytykset. Näitä edellytyksiä käsitellään tarkemmin luvussa 6.7.1.

Toisinaan osakas saattaa jälkikäteen laskuttaa yhtiöltä itse maksamiaan elantomenoja. Tällöin osakkaan itse maksamat yksityismenot kirjataan yhtiön kirjanpitoon kuluksi ja yhtiön velaksi osakkaalle. Osakkaan yksityismenoihin perustuvan velan kirjaaminen aiheuttaa tällaisessa tapauksessa peitellyn osingon verotuksen vastaavalla tavalla kuin jos yhtiö olisi alun perin maksanut osakkaan yksityismenoja käsittelemättä niitä asianmukaisesti palkkana tai osakaslainana. Peitellyn osingon katsotaan tällaisessa tilanteessa realisoituvan jo silloin, kun yksityismenot kirjataan yhtiön kirjanpitoon. Koska osakkaan yksityismenoissa on selkeästi kysymys yhtiön kirjanpitoon kuulumattomasta erästä, peiteltyä osinkoa jakavan yhtiön maksukykyisyydellä ei ole merkitystä peitellyn osingon realisoitumiseen.

Jos peitelty osinko muodostuu rahavaroista, jotka osakas on ottanut omaan käyttöönsä, varojen määrä lisätään osakkaan tuloihin peiteltynä osinkona. Yhtiön tuloon ei tällaisessa tilanteessa tehdä lisäyksiä. Jos peitelty osinko puolestaan muodostuu osakkaan yksityismenoista, osakkaan tuloon lisätään yksityismenojen arvonlisäverollinen määrä. Yhtiön tuloon lisätään yhtiön kirjanpidossa kuluna vähennetty osakkaan yksityismenojen määrä.  

Peiteltynä osinkona verotettuun ansiotuloon ei yleensä kohdistu sellaisia menoja, joita osakas voisi vähentää tulonhankkimiskuluina. Jos yhtiö on kuitenkin maksanut osakkaan puolesta sellaisia menoja, jotka liittyvät osakkaan tulonhankkimistoimintaan, osakas saa vähentää peitellyn osingon määrän tulonhankkimiskuluna samalla tavalla kuin osakas olisi itse maksanut menon. Osakas saa tällaisessa tilanteessa vähentää tulonhankkimiskuluna koko peitellyn osingon määrän riippumatta siitä, onko peitelty osinko ollut kokonaan vai osittain veronalaista. Verovuodesta 2023 alkaen peitelty osinko on kokonaan veronalaista. Ennen verovuotta 2023 peitellystä osingosta 25 prosenttia oli pääsääntöisesti verovapaata.

6.7 Yhtiön ja osakkaan väliset rahoitusjärjestelyt 

6.7.1 Osakaslaina 

Osakeyhtiö voi antaa osakkaalleen ja hänen perheenjäsenilleen osakaslainoja. Osakaslainan verotuksesta säädetään TVL 53 a §:ssä. TVL 53 a § koskee rahalainaa, jonka osakas tai hänen perheenjäsenensä on saanut ja nostanut osakeyhtiöltään verovuoden aikana ja joka on maksamatta vielä verovuoden päättyessä. Tällainen osakaslaina on lainansaajan veronalaista pääomatuloa, jos lainansaaja tai hänen perheenjäsenensä omistavat yhdessä tai erikseen vähintään 10 prosenttia yhtiön osakkeista tai heillä on vastaava osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Suoraan omistukseen rinnastetaan välillinen omistus.

Koska osakaslaina verotetaan TVL 53 a §:n mukaan pääomatulona, se voi vain poikkeustapauksessa tulla verotetuksi peiteltynä osinkona. Pääomatulona verotettavasta osakaslainasta ei myöskään edellytetä maksettavan korkoa, joten perimättä olevan koron tai alikorkoisen lainan johdosta ei tehdä lisäyksiä yhtiön ja osakkaan verotettavaan tuloon. Korkoa on kuitenkin perittävä, jos osakaslaina täyttää muilta osin TVL 53 a §:n edellytykset, mutta laina on nostettu ja maksettu takaisin saman kalenterivuoden aikana. Korkoa on perittävä myös silloin, jos vähintään 10 prosentin omistusosuus ei täyty eikä lainaa sen vuoksi voida lukea pääomatuloksi. Verotuksessa hyväksytään korko maksetuksi, jos se on lisätty velkapääomaan.

Käypänä osakaslainan korkona pidetään valtiovarainministeriön kahdesti vuodessa vahvistaman peruskoron suuruista korkoa. Jos peruskorko on negatiivinen tai nolla, osakaslainasta ei tarvitse periä korkoa edellä mainituissa tilanteissa. Negatiivinen peruskorko ei oikeuta osakkeenomistajaa saamaan osakeyhtiöltä hyvitystä negatiivisesta korosta. Jos osakeyhtiö maksaa osakkeenomistajalle hyvitystä peruskoron negatiivisuuden vuoksi, maksettu suoritus on luonteeltaan peiteltyä osinkoa.

Yleensä osakaslaina annetaan rahana. Myös yhtiön tililtä tilikauden aikana maksetut osakkaan yksityismenot voidaan käsitellä yhtiön kirjanpidossa osakaslainana viimeistään tilinpäätöksen laatimisen yhteydessä, jolloin yksityismenoista ei lähtökohtaisesti muodostu peiteltyä osinkoa.

Kun yhtiö antaa osakkaalleen lainan, laina edellytetään maksettavan takaisin. Rajanveto osakaslainan ja peitellyn osingon välillä tehdään ensisijaisesti osakkaan maksukyvyn ja lainan takaisinmaksutarkoituksen perusteella. Lainan pääomaa ei voida katsoa peitellyksi osingoksi, jos lainaan liittyy takaisinmaksutarkoitus ja lainaehdoissa on sovittu koron maksusta ja takaisinmaksuaikataulusta. Merkitystä ei kuitenkaan ole pelkästään velkakirjaan kirjoitetuilla ehdoilla, vaan niiden tosiasiallisella toteutumisella. Takaisinmaksutarkoituksen voidaan katsoa puuttuvan esimerkiksi silloin, jos osakas on ollut maksukyvytön jo lainan myöntämishetkellä tai jos lainaa ei ole lyhennetty lainkaan. Takaisinmaksutarkoituksen voidaan katsoa puuttuvan myös silloin, jos toimintansa lopettaneella yhtiöllä on osakkaaltaan saatava, jonka pääomaa tai korkoa ei tulla perimään.

Osakaslainan verotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luonnollisen henkilön osakeyhtiöstä nostaman osakaslainan verotus.

6.7.2 Takauspalkkio 

Osakeyhtiö voi suorittaa osakkaalleen hyvityksiä rahoitukseen liittyvistä järjestelyistä. Osakas voi antaa esimerkiksi takaussitoumuksen yhtiön velasta ja yhtiö voi maksaa osakkaalle korvauksen tästä sitoumuksesta. Korvauksen käypää hintaa arvioitaessa vertailuperusteena voidaan käyttää esimerkiksi rahoituslaitosten vastaavista palveluista perimiä hintoja. Jos provisio vastaa käypää hintaa, siitä ei synny peiteltyä osinkoa. Vakuuden tulee lisäksi olla tarpeellinen yhtiön rahoituksen kannalta ja siihen tulee olla liiketaloudelliset syyt.

Kun osakas antaa osakeyhtiön velalle reaalivakuuden, takauspalkkio on osakkaan pääomatuloa (KVL 22/1994). Omavelkaisesta henkilötakauksesta saatu palkkio on osakkaan ansiotuloa (KVL 262/1993). Ennakkoratkaisussa KVL 50/1994 osakas perheineen omisti yhtiön, jonka vastuiden vakuudeksi osakas antoi asuinhuoneistonsa hallintaan oikeuttavat osakkeet yleisvakuudeksi pankille. Osakkaalle maksettu takausprovisio oli hänen pääomatuloaan siltä osin kuin osakkeiden todellinen vakuusarvo kattoi yhtiön luoton määrän, jolta takausprovisio oli maksettu. Vakuusarvon ylittävältä osalta maksettu takausprovisio oli peiteltyä osinkoa.

6.7.3 Yhtiön laina osakkaalta 

Osakas voi antaa lainaa yhtiölleen ja periä siitä korkoa. Jos koron määrä ja määräytymisperuste vastaavat käypää hinnoittelua, lainasta maksettava korko verotetaan osakkaan pääomatulona. Jos koron määrä tai määräytymisperuste ylittävät käypänä pidettävän korkotason, käyvän korkotason ylittävä osa korosta katsotaan peitellyksi osingoksi.

Jos osakkaan antaman lainan osoitetaan olevan yhtiölle sen rahoitustilanteen vuoksi välttämätön, osakkaalle maksettavana käyvän koron määränä voidaan pitää korkoa, jonka yhtiö joutuisi suorittamaan rahalaitoksesta otetusta vastaavasta lainasta. Muissa tapauksissa osakkaan yhtiölle antama laina on rinnastettavissa lähinnä osakkaan tekemään sijoitukseen. Käypä korko määritellään tällöin lähinnä vastaavien sijoituskohteiden korkotason perusteella. Vastaavanlainen sijoituskohde on esimerkiksi pitkäaikainen talletus. Pitkäaikaisten talletusten keskimääräisen koron voidaan katsoa olevan valtiovarainministeriön vahvistama peruskorko yhdellä prosenttiyksiköllä lisättynä.

Kiinteäkorkoisissa lainoissa käypä korkotaso määräytyy lainanantohetken korkotason mukaan. Jos laina on sovittu kiinteäkorkoiseksi eikä korko lainaa annettaessa ole poikennut yleisestä korkotasosta, yleinen korkotason lasku laina-aikana ei aiheuta peitellyn osingon verotusta (KHO 2002 taltio 93).

6.8 Palkkasaatavat ja palkkalisät 

Yhtiö voi maksaa osakkaalleen palkkaa pidemmältä ajalta jälkikäteen. Asianmukaisesti kirjanpidossa käsiteltyjä osakkaan palkkasaatavia yhtiöltä ei pidetä peiteltynä osinkona yksinomaan maksun viipymisen perusteella. Intressiyhteystilanteissa palkanmaksun viivyttäminen, ellei se johdu esimerkiksi yhtiön maksukyvyttömyydestä, voi viitata siihen, ettei suoritusta ole tarkoitettukaan palkaksi. Peitellyksi osingoksi voidaan katsoa helpommin jälkeenpäin sovittu ja suoritettu hyvitys kuin etukäteen tehtyyn sopimukseen perustuva palkka.

Yhtiö saattaa maksaa osakkaalleen etukäteen sovitun palkan lisäksi palkanlisiä, jotka perustuvat työntekijän henkilökohtaisen työsuorituksen sijaan esimerkiksi yhtiön voittoon tai liikevaihtoon. Myös nämä tantieemit (osapalkat, voittopalkkiot, bonukset) ovat työntekijän palkkaa, jos niiden määräytymisperusteesta on sovittu etukäteen. Lisäksi edellytetään, että tantieemina kirjatut erät maksetaan viimeistään seuraavan vuoden aikana osakkaille, ellei yhtiön maksukyky ole tilikauden päättymisen jälkeen olennaisesti heikentynyt. Osakkaalle maksetut tavanomaisen tason ylittävät tantieemit ja vastaavat palkkiot voidaan katsoa peitellyksi osingoksi (KHO 1975 taltio 3951). Jos tantieemin tai vastaavan palkkion voidaan katsoa määräytyneen jo vakiintuneen laskentaperusteen mukaan, ei peiteltyä osinkoa yleensä ole katsottu muodostuvan (KHO 1975 taltio 107 ja 1975 taltio 111).

6.9 Yhtiön huomattavan suuri kassatili 

Yhtiön olosuhteisiin nähden huomattavan suuri kassatili saattaa viitata siihen, että yhtiön rahavarat ovat osakkaan yksityiskäytössä. Jos yhtiön rahavarat ovat osakkaan hallussa, varojen määrä lisätään osakkaan tuloon peiteltynä osinkona. Yhtiön tuloon ei tällaisessa tilanteessa tehdä lisäyksiä sen jakaman peitellyn osingon vuoksi.

Jotta osakkaan hallussa olevat rahavarat voitaisiin katsoa pääomatulona verotettavaksi osakaslainaksi, osakaslainasta tulee laatia ennen varojen nostoa osakaslainaa koskeva sopimus. Sopimuksesta tulee käydä ilmi käytetty korkokanta, laina-aika ja lainan takaisinmaksuaikataulu. Jos tällaista sopimusta ei ole laadittu, verotuksessa katsotaan, että osakkaan yksityiskäytössä olleita yhtiön rahavaroja ei ole ollut tarkoituskaan maksaa takaisin yhtiölle, jolloin kysymys on peitellystä osingosta (vrt. ennen TVL 53 a §:n säätämistä annettu päätös KHO 1991 taltio 3440, jota ei voida enää TVL 53 a §:n säätämisen jälkeen soveltaa).

6.10 Yhtiön kirjanpidosta puuttuvat tulot 

Esimerkiksi verotarkastuksessa voi käydä ilmi, että yksittäisiä tuloeriä ei ole tuloutettu yhtiön kirjanpidossa ja verotuksessa. Myös tarkkailu- tai vertailutietojen perusteella voidaan todeta, että yhtiön veroilmoitukselta puuttuu tuloja. Yleensä tulouttamatta jätetyn erän katsotaan siirtyneen pääosakkaan hyväksi (KHO 1980 taltio 378), ja se verotetaan peiteltynä osinkona. Osakkaan tuloon lisätään tulouttamatta jääneiden erien arvonlisäverollinen määrä. Yhtiön verotuksessa puolestaan tuloutetaan vastaava määrä, josta on vähennetty arvonlisäveron osuus, jos yhtiö kuuluu arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.

Jos osakas voi luotettavasti osoittaa, että kirjanpidosta puuttuvat tulot on käytetty yhtiön hyväksi, osakasta ei voida verottaa peitellystä osingosta. Yhtiön tuloon lisätään kuitenkin verotuksessa tulouttamatta jääneet erät.

6.11 Yhtiön puuttuva veroilmoitus 

Jos yhtiö ei ole antanut veroilmoitusta, yhtiön verotettava tulo voidaan arvioida. Yhtiölle arvioitua tuloa ei voi verottaa osakkaan saamana peiteltynä osinkona pelkästään sillä perusteella, että yhtiö ei ole antanut veroilmoitusta. Yhtiön veroilmoituslaiminlyönti ja arvioverotus voivat kuitenkin tietyissä tilanteissa johtaa peitellyn osingon verottamisen.

Arvioverotuksen yhteydessä osakkaan voidaan katsoa saaneen peiteltyä osinkoa esimerkiksi silloin, jos yhtiön toiminnasta on luotettavaa selvitystä ja tulojen voidaan asiassa saadun näytön perusteella katsoa menneen osakkaan tai hänen lähipiirinsä käyttöön. Jos yhtiö tai osakas eivät tällöin osoita, että yhtiölle arvioidut tulot ovat menneet yhtiön käyttöön, yhtiön tuloksi arvioitu määrä katsotaan peitellyksi osingoksi. Peitellyn osingon määrä voi kuitenkin tapauskohtaisista olosuhteista riippuen poiketa arvioverotetun tulon määrästä.

Veroilmoituksen antamisen laiminlyönti ja sen perusteella toimitettava arvioverotus voi aiheuttaa peitellyn osingon verottamisen osakkaalla myös esimerkiksi silloin, jos yhtiöllä on varallisuutta, jonka käytöstä ei ole annettu selvitystä, ja olosuhteiden perusteella varojen on katsottava olevan osakkaan käytössä. Peitellyn osingon verotus kohdistetaan tällöin pääsääntöisesti yhtiössä toimivaan osakkaaseen. Jotta osakasta voidaan verottaa peitellystä osingosta, yhtiössä toimimisen lisäksi on oltava muitakin seikkoja, jotka tukevat yhtiön varojen käyttämistäosakkaan hyväksi. Tällaisia seikkoja ovat muun muassa osakkaan rahoitusvaje selvittämättömässä omaisuuden lisäyksessä tai elinkustannusten rahoituksessa. 

6.12 Toimintansa lopettanut tai tilinpäätöstietojen puuttumisen vuoksi kaupparekisteristä poistettu yhtiö 

Yhtiö voi lopettaa toimintansa ilman, että sitä puretaan yhtiöoikeudellisesti (ns. lepäävä yhtiö). Yhtiö ei tuloverotuksessa purkaudu pelkästään sillä perusteella, että sen toiminta on tosiasiallisesti lopetettu.

Osakeyhtiö voidaan poistaa kaupparekisteristä viranomaisaloitteisesti tilinpäätöstietojen puuttumisen vuoksi (osakeyhtiölaki 20 luvun 4 §:n 3 kohta). Yhtiön ei tällöin katsota purkautuvan tuloverotuksessa.

Toimintansa lopettaneella tai kaupparekisteristä tilinpäätöstietojen puuttumisen vuoksi poistetulla yhtiöllä saattaa olla varallisuutta tai saamisia osakkailtaan. Vaikka yhtiön toiminta on lopetettu tai yhtiö olisi poistettu kaupparekisteristä tilinpäätöstietojen puuttumisen vuoksi, yhtiö ei voi siirtää varallisuuttaan osakkailleen ilman veroseuraamuksia.

Tämän vuoksi toimintansa lopettaneen tai tilinpäätöstietojen puuttumisen vuoksi kaupparekisteristä poistetun yhtiön voidaan katsoa jakavan peiteltyä osinkoa esimerkiksi silloin, jos yhtiön rahavarat siirretään osakkaan käyttöön, yhtiöllä on osakkaaltaan saatava, jonka pääomaa tai korkoa ei tulla perimään, yhtiö siirtää omaisuuttaan osakkaan nimiin alihintaan tai ilmaiseksi tai osakas käyttää yhtiön omistukseen jäänyttä kiinteistöä, osakehuoneistoa tai muuta omaisuutta korvauksetta.

6.13 Osakeyhtiön arvonlisäverotunnisteen käyttäminen osakkaan yksityishankinnoissa 

Jos osakas käyttää yksityisiin hankintoihinsa yhtiön arvonlisäverotunnistetta ja välttyy näin maksamasta arvonlisäveroa, osakkaan katsotaan saaneen peiteltynä osinkona vältetyn arvonlisäveron suuruisen rahanarvoisen etuuden. 

Päätöksessä KHO 2018:113 osakas A oli kokonaan omistamansa B Oy:n nimellä ja sen arvonlisäverotunnistetta käyttäen ostanut verottomana yhteisöhankintana henkilökohtaiseen käyttöönsä tavaroita ja palveluita. Näin toimimalla A oli välttynyt maksamasta arvonlisäveroa, jonka hän olisi muutoin joutunut maksamaan, jos hankinnat olisi tehty niiden todellisen tarkoituksen mukaisesti A:n omissa nimissä. A:n oli katsottava saaneen näiden järjestelyiden johdosta rahanarvoisen etuuden. Kun hallinto-oikeuden lainvoimaisessa päätöksessä kysymyksessä olevien hankintojen osalta arvonlisäverovelvolliseksi oli katsottu B Oy, johdonmukaisuuden vuoksi myös mainitun etuuden oli katsottava tulleen A:lle B Oy:ltä, minkä vuoksi etuutta oli pidettävä B Oy:n osakkaalleen A:lle antamana peiteltynä osinkona. Sillä seikalla, että A oli maksanut ostot yksityisvaroillaan tai että hankinnat eivät olleet kuluina B Oy:n kirjanpidossa eikä yhtiö ollut vähentänyt hankintojen arvonlisäveroa, ei ollut asiassa merkitystä.

6.14 Omien osakkeiden hankkiminen ja lunastaminen sekä osakepääoman alentaminen 

Jos yhtiön katsotaan jakaneen peiteltyä osinkoa omien osakkeiden hankkimisen, lunastamisen tai osakepääoman alentamisen yhteydessä, peitelty osinko ei vaikuta yhtiön verotukseen. Sen sijaan osakkaan tuloon lisätään hänen saamansa peitelty osinko. Jos peitelty osinko on johtunut omien osakkeiden hankkimisesta tai lunastamisesta, osakkaan verotuksessa peitellyn osingon verotukseen vaikuttaa se, perustuuko peitellyn osingon verotus VML 29 §:n 1 vai 2 momentin soveltamiseen.

VML 29 §:n 2 momenttia sovelletaan, jos omien osakkeiden hankkiminen tai lunastaminen tai osakepääoman alentaminen on ilmeisesti tapahtunut osingosta menevän veron välttämiseksi. VML 29 §:n 1 momenttia sovelletaan, kun osakkeiden hankinnalle on sinänsä liiketaloudellinen syy, eikä kyseessä ole osingosta menevän veron välttämistarkoitus, mutta hankinnassa ei ole käytetty käypää hintaa.

VML 29 §:n 2 momenttia sovellettaessa osakkaan saaman peitellyn osingon määräksi katsotaan päätöksen KHO 2020:43 perusteella osakkeiden kauppahinta vähennettynä määrällä, jonka osakas on yhtiölle luovuttamistaan osakkeista itse aikaisemmin maksanut. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että osakkaan osakkeista maksamaa rahamäärää, joka palautuu osakkaalle kaupan yhteydessä, ei pidetä TVL 29 §:n 1 momentin mukaisena tulona, vaan se jää TVL:n tulokäsitteen ulkopuolelle. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin totesi, että TVL 29 §:n 1 momentin tai tuloverotuksen nettotulon verottamisen periaatteen perusteella ei ole pääteltävissä, että peitellyn osingon kautta ansiotulona verotettavan määrän osalta olisi otettava huomioon kaikkia sellaisia eriä, jotka vastaisivat niitä verotuksellisia etuja, joita verovelvollinen olisi voinut saada, jos verotuksen perustana oleva oikeustoimi, eli tässä tapauksessa osakeyhtiön osakkeiden myynti, olisi toteutettu muutoin kuin peiteltynä osinkona pidettävänä toimena.

Siten VML 29 §:n 2 momentin mukaisen peitellyn osingon määrää laskettaessa ei sovelleta TVL:n luovutusvoiton laskemista koskevia säännöksiä. Tämän vuoksi peiteltynä osinkona verotettavaa määrää laskettaessa kauppahinnasta ei vähennetä esimerkiksi varainsiirtoveroa tai muita tulon hankkimisesta aiheutuneita menoja. Osakkaan verotuksessa ei sovelleta myöskään TVL 46 §:n 1 momentin mukaista hankintameno-olettamaa.

Jos yhtiölle luovutetut osakkeet on saatu perintönä tai lahjana, osakkeilla ei katsota olevan ostohintaa, joka voitaisiin vähentää luovutushinnasta peitellyn osingon määrää laskettaessa. Myöskään maksuttomassa osakeannissa saaduilla osakkeilla ei katsota olevan ostohintaa. Jos osakas on omistusaikanaan antanut yhtiölle pääomalainaa tai tehnyt yhtiöön vastikkeettoman pääomasijoituksen, niitä ei lueta osaksi osakkeiden ostohintaa peitellyn osingon määrää laskettaessa. Siten osakkaan saaman peitellyn osingon määrää laskettaessa osakkeiden kauppahinnasta saa vähentää ainoastaan osakkeiden ostohinnan tai merkintähinnan.

VML 29 §:n 1 momentin soveltamistilanteessa käyvän ja käytetyn hinnan erotus on peiteltyä osinkoa. Tällöin on kyseessä hinnoittelupoikkeama yhtiön ja osakkaan välisessä kaupassa. VML 29 §:n 1 momentin mukaan hinnoittelupoikkeaman tulee olla olennainen. Jos yhtiö maksaa osakkaalle osakkeista olennaisesti käypää arvoa korkeamman hinnan, on käyvän hinnan ja käytetyn hinnan erotus peiteltyä osinkoa. Siltä osin, kuin hinta vastaa osakkeen käypää arvoa, sovelletaan osakkaan verotuksessa luovutusvoiton verotuksesta annettuja säännöksiä (TVL 46–47 §). Tällöin peitellyn osingon määrää laskettaessa luovutushinnasta on mahdollista vähentää esimerkiksi osakkeista mahdollisesti maksettu varainsiirtovero ja muita tulon hankkimisesta aiheutuneita menoja. Luovutusvoiton laskemista käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Arvopaperien luovutusten verotus.

6.15 Negatiivinen oma pääoma toimintamuodon muuttuessa osakeyhtiöksi 

Yksityisliikkeen tai henkilöyhtiön muuttaminen osakeyhtiöksi on mahdollista ilman veroseuraamuksia, jos TVL 24 §:n edellytykset täyttyvät. Yksityisliikkeen tai henkilöyhtiön voittovaroja voidaan lähtökohtaisesti nostaa verovapaasti ennen yhtiömuodon muutosta. Voittovaroja ovat aikaisempien tilikausien voitot ja voitto, joka on syntynyt ennen toimintamuodon muutosta. Sen sijaan toimintamuodon muutoksen jälkeen osakas ei voi nostaa osakeyhtiöstä varoja omaan käyttöönsä ilman peitellyn osingon veroseuraamuksia.

Osakeyhtiötä edeltävän yrityksen oma pääoma on saattanut muodostua negatiiviseksi yksityisnostojen vuoksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yksityisottona on nostettu sellaisia varoja, jotka tulevat verotetuksi vasta osakeyhtiön tuloina. Tällainen osakkaan yksityisotto voidaan joissakin tilanteissa rinnastaa osakeyhtiöstä nostettuihin varoihin ja verottaa osakeyhtiön kyseiselle osakkaalle antamana peiteltynä osinkona.

Ennen yritysmuodon muutosta nostettujen varojen katsominen peitellyksi osingoksi tulee kysymykseen vain niissä tapauksissa, joissa negatiivista omaa pääomaa on yritysmuodon muutoksen yhteydessä kasvatettu keinotekoisesti. Tähän voi viitata esimerkiksi poikkeuksellisen suuri yksityisotto juuri ennen muodonmuutosta, yksityisottojen poikkeuksellinen rahoitustapa tai voittovarat ylittävän yksityisoton kirjaaminen yhtymän velaksi osakkaalle (ks. esim. KHO 2000:50).

Negatiivista omaa pääomaa toimintamuodon muutoksen yhteydessä käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Toimintamuodon muutos osakeyhtiöksi.

7 Verotusmenettely peitellyn osingon tilanteissa 

7.1 Peitellyn osingon verotusperiaatteet 

Peitellyn osingon jakamisen on oltava ilmeistä (VML 29 §:n 3 momentti ja 4 momentti). Verotuksen toimittajalla on siten ensisijainen näyttövelvollisuus peitellyn osingon jakamisesta. Verovelvollisen tulee kuitenkin yleensä osallistua asian selvittämiseen, koska VML 26 §:n 4 momentin mukaan verotusta toimitettaessa pääasiallisesti sen osapuolen, jolla on siihen paremmat edellytykset, on esitettävä asiasta selvitystä.

VML 29 §:n soveltaminen merkitsee käytännössä sitä, että Verohallinto poikkeaa verovelvollisen veroilmoituksesta. Veroilmoituksesta poikkeaminen edellyttää aina verovelvollisen kuulemista (VML 26 §:n 3 momentti), jolloin verovelvolliselle on varattava kohtuullinen aika vastineen tai muun selvityksen antamiseen ennen verotuspäätöksen tekemistä. Peitellyn osingon johdosta määrätään VML 32 §:n edellytysten täyttyessä veronkorotus (ks. tarkemmin luku 7.3).

7.2 Korjausyritykset 

7.2.1 Oikeustoimen peruuttaminen 

Yhtiö tai osakas saattavat ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin peitellyn osingon veroseuraamusten välttämiseksi. Verotuksessa lähtökohta on, että edun tai varojen luovutusperustetta ei voida jälkikäteen muuttaa toiseksi. Merkitystä on siten sillä, onko luovuttamisessa alun perin noudatettu luovutuksen väitetyn tarkoituksen mukaista menettelytapaa (vrt. osinko, osakaslaina). Jos esimerkiksi palkaksi tarkoitettua varojenjakoa ei ole kirjattu palkanmaksuksi eikä yhtiö ole noudattanut muitakaan palkanmaksua koskevia säännöksiä, varojenjako katsotaan peitellyksi osingoksi.

Oikeuskäytännön mukaan peitellyn osingon palauttaminen yhtiölle ei vapauta peitellyn osingon verottamiselta. Esimerkiksi päätöksessä KHO 1978 taltio 4287 esillä olleessa tilanteessa osakeyhtiö oli maksanut suorituksia osakkaansa hyväksi eikä niitä ollut otettu huomioon yhtiön kirjanpidossa saatavana osakkaalta. Suoritukset katsottiin peitellyksi osingoksi siitä riippumatta, oliko osakas jonakin myöhempänä vuonna korvannut suoritukset yhtiölle.

Jos peitellyn osingon verotuksena perusteena oleva kauppa peruutetaan osakkaasta riippumattomista syistä, peitellystä osingosta ei voida verottaa. Päätöksen KHO 1991 B 547 mukaan osakas oli ostanut yhtiöltään auton alihintaan. Käyvän arvon ja perityn hinnan erotus lisättiin osakkaan tuloon peiteltynä osinkona. Oikeuden päätöksellä osakas joutui kuitenkin palauttamaan auton yhtiön konkurssipesään. Osakasta ei voitu verottaa peitellystä osingosta. Jos osakas velvoitetaan oikeuden päätöksellä palauttamaan peiteltynä osinkona verotettu omaisuus konkurssipesälle, mutta palautusta ei ole tosiasiallisesti tehty, tuomiolla ei ole vaikutusta peitellyn osingon verotukseen.

Jos osakas palauttaa yhtiölle suorituksen, josta häntä ja yhtiötä on aiemmin verotettu peiteltynä osinkona, palautusta ei enää toistamiseen lueta yhtiön veronalaiseksi tuloksi.

7.2.2 Uusi veroilmoitus tai jälkikäteen tehty sopimus 

Yhtiö saattaa päätellä esimerkiksi Verohallinnon yhteydenoton perusteella, että yhtiön verotuksessa tullaan soveltamaan VML 29 §:ää. Yhtiö voi tällöin pyrkiä korjaamaan tilanteen esimerkiksi korjaamalla tilinpäätöstään ja antamalla uuden veroilmoituksen tai laatimalla jälkikäteen sopimusasiakirjoja, joilla pyritään välttämään peitellyn osingon verotus.

Korjausyrityksiin suhtaudutaan oikeuskäytännön perusteella kielteisesti. Esimerkiksi jälkikäteen tehdyillä sopimuksilla ei voida yleensä välttää peitellyn osingon verotusta (ks. esim. KHO 1983 II 524). Peitellyn osingon verottamista ei voida myöskään välttää sillä, että yhtiö laatii uuden tilinpäätöksen ja antaa uuden veroilmoituksen. Uutta veroilmoitusta ei hyväksytä verotuksen perusteeksi, jos sen tarkoituksena on välttää peitellyn osingon verottaminen. Kysymys ei tällöin ole tilinpäätöksen laadinnassa tapahtuneen erehdyksen korjaamisesta (KHO 1984 II 620).

7.3 Veronkorotus 

Peitellyn osingon tilanteissa määrätään VML 32 §:n edellytysten täyttyessä veronkorotus. Veronkorotuksen määrästä säädetään VML 32 a §:ssä.

Edellytysten täyttyessä veronkorotus määrätään itsenäisesti niille osapuolille, joiden tuloon tehdään lisäys peitellyn osingon johdosta. Siten sekä yhtiölle että osakkaalle määrätään veronkorotus lisätyn tulon määrästä käyttäen tapaukseen soveltuvaa veronkorotusprosenttia. Osakkaan verotuksessa lisätyn tulon määränä pidetään peitellyn osingon veronalaista määrää. 

Veronkorotuksen määräämistä käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Seuraamusmaksut tuloverotuksessa.

8 Oikeustapauksia 

Peitellyn osingon saajat

KHO 1983 B II 559 A oli saanut rakennusliikettä harjoittaneesta X Oy:stä etua siten, että X Oy oli suorittanut hänen yksityistaloutensa menoja yhtiön tulosta rasittaen, ainakin osittain vääränsisältöisin laskuin. A ei ollut ollut X Oy:n osakkeenomistaja, mutta oli ollut osakkaana arvopapereiden omistusta ja hallintaa harjoittaneessa Y Oy:ssä, jonka osakekanta oli ollut hänen sekä hänen vanhempiensa ja veljiensä omistuksessa. Osa eduista oli myöhemmin maksettu takaisin yhtiölle. KHO pysytti lääninoikeuden päätöksen, jossa A:n saamia etuja oli pidetty hänen osakkuusasemansa perusteella saamanaan peiteltynä osingonjakona, josta häntä oli jälkiverotettava. Koska suorituksia ei ollut otettu huomioon X Oy:n tilinpäätöksissä yhtiön saatavina A:lta eikä hän ollut saattanut uskottavaksi, että tarkoitus olisi ollut perustaa velkasuhde hänen ja yhtiön välille, edut oli jälkiverotuksissa luettava kokonaisuudessaan hänen tulokseen siitä riippumatta, että osa niistä oli myöhemmin maksettu takaisin yhtiölle. Verovuodet 1971 - 1974. VerL 56 § (takaisinmaksun osalta), 57 § 1 mom. ja 83 §

KHO 1983 taltio 840 A ja B olivat myyneet omistamansa X Oy:n osakkeet marraskuussa 1975 Y Oy:lle ja X Oy oli lainannut joulukuussa 1975 A:lle noin 700 000 mk ja B:lle noin 350 000 mk sanottujen osakkeiden loppukauppahinnan maksamiseksi. Yhtiöiden omistuksessa tapahtuneiden muutosten ja X Oy:n osakepääoman korotuksen jälkeen A ja B eivät omistaneet ollenkaan X Oy:n osakkeita, mutta X Oy:n 3 000 osakkeen osakekannasta omisti Y Oy 2 997 osaketta, kun taas A omisti 80 ja B 40 osaketta Y Oy:n 130 osakkeen osakekannasta. Kun lainojen anto oli liittynyt oikeustoimiin, joilla Y Oy oli ostanut A:lta ja B:ltä heidän omistamansa X Oy:n osakkeet, KHO katsoi, että lainat oli myönnetty A:lle ja B:lle heidän osakkuusasemastaan johtuen korottomina, jonka vuoksi X Oy:n tuloon oli lisättävä osingonluontoisena tulona sanottujen lainojen laskelmallinen korko. Verovuosi 1977. VerL 57 § 1 mom.

KHO 1985 taltio 5334 (KHO 1985-B-I-54) Osakeyhtiön sisaryhtiölleen (asunto-osakeyhtiö) antaman lainan korottomuuden voitiin katsoa alentaneen asunto-osakeyhtiön osakkailta perittävän vastikkeen määrää ja siten tulleen osakeyhtiön osakkaiden hyväksi, kun he olivat myös tuon asunto-osakeyhtiön osakkaita. Perimättä jätetty korko oli sen vuoksi verotuslain 57 §:n mukaisesti otettava kohtuullisen määräisenä huomioon osakeyhtiön tulona. Verovuosi1980 VeroL 57 §

KHO 1985 taltoi 5335 (KHO 1985-B-I-55) Kun yhtiön sisaryhtiölleen antamien korottomien lainojen muodostama etu ei ollut esitetyn selvityksen mukaan ainakaan vielä kysymyksessä olevina verovuosina tullut yhtiön osakkaille, asiassa ei ollut edellytyksiä lisätä perimättömiä korkoja yhtiön tuloon verotuslain 57 §:n nojalla osingonluontoisena etuna. Verotukseen ei ollut edellytyksiä myöskään verotuslain 56 §:n nojalla, koska ei ollut näytetty, että lainanantoon olisi ryhdytty verosta vapautumisen tarkoituksessa. Verovuosi 1976 Verovuosi 1978 Verovuosi1979 Verovuosi 1980. VerL 57§ ja 56 §

KHO 1988 B 566 X:n aiemmin yksityisliikkeenä harjoittamaa rakennussuunnittelutoimintaa jatkamaan perustettiin vuonna 1975 A Oy, jonka osakekannasta 9/10 hankki X:n vaimo Y. Vuonna 1980 Y:n omistamat osakkeet siirrettiin nimellisarvostaan B Oy:lle, joka A Oy:n osakepääoman korotuksen jälkeen omisti 145 kappaletta tämän yhtiön 150 osakkeesta. B Oy:n ainoana osakkaana oli Z, joka oli sopinut X:n kanssa B Oy:n perustamisesta ja maksanut osakkeiden nimellisarvon Y:lle. Vuonna 1984 X osti itselleen nimellisarvosta B Oy:n osakekannan. A Oy:n asiakkaiden hankinnan ja osan toimeksiannoista hoiti X, toimistotyöt hoiti Y. Z ei osallistunut toimintaan. Toiminimenkirjoitusoikeus oli vain Y:llä. Kun puolisot X ja Y olivat tosiasiallisesti perustaneet A Oy:n ja käyttäneet siinä päätäntävaltaa, ei tämän yhtiön omistussuhteiden järjestelyä pidetty asian varsinaista luonnetta vastaavana. A Oy:n X:n ja Y:n puolesta suorittamat, näiden yksityismenoiksi katsottavien kulujen korvaukset eivät olleet yhtiön liiketulon vähennyskelpoisia menoja vaan X:lle ja Y:lle annettua osingonluonteista etua. Verovuodet 1981, 1982 ja 1983. VerL 56 § ja 57 § 1 mom.

KHO 1992 taltio 125 Osakeyhtiön verotettavaan tuloon oli lisättävä vakuutusyhtiön ajalta 1.1.–31.12.1986 osakeyhtiön osakkaiden sisarelle maksamat osakeyhtiötä koskevien vakuutusten asiamiespalkkiot, kun sisar ei tosiasiallisesti ollut hoitanut vakuutuksia ja yhtiön oli katsottava voineen määrätä näistä tuloista siirtämällä ne verotuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitetulle osakkaan omaiselle. Äänestys 4-1.
Verovuosi 1986. VerL 57 §

KHO 1992 taltio 4276 Oy oli antanut korottoman lainan As. Oy:lle, jonka osakkaat olivat A ja hänen vaimonsa B sekä Oy. A oli myös Oy:n osakas. Koron perimättä jättämisen katsottiin alentaneen As. Oy:n osakkailtaan perittävän vastikkeen määrää ja tulleen siten A:n hyväksi. Perimättä jätetty korko oli peiteltynä osingonjakona lisättävä Oy:n tuloon, ei kuitenkaan siltä osin, joka vastaa Oy:n omistamaa osuttaa As. Oy:n osakekannasta. VerotusL 57 § 1 mom

KHO 2000 taltio 2002 A ja B omistivat sekä yhtymän että osakeyhtiön puoliksi kumpikin. Yhtymälle vahvistettu puhdas tulo jaettiin A:lle ja B:lle verotettavaksi. Osakeyhtiön yhtymälle antama etu voitiin ottaa huomioon peiteltynä osinkona yhtymän puhdasta tuloa vahvistettaessa, vaikka itse yhtymä ei ollut osakeyhtiön osakas. Verovuosi 1995 VerL 57 §

KHO 2005 taltio 422 A oli omistanut Kiinteistö Oy C:n koko osakekannan. Kiinteistöyhtiö omisti paitsi Lapissa lomakiinteistön myös rakennusalalla toimineen B Oy:n osakekannan. B Oy oli jatkanut vuonna 1998 konkurssiin asetetun yhtiön rakennusalan liiketoimintaa. Näissä kummassakin yhtiössä käytännön toiminnan, kuten urakkatarjouskirjeenvaihdon ja rahaliikenteen, oli hoitanut A:n isä. Tytär A oli isänsä ehdotuksesta ryhtynyt vuonna 1998 B Oy:n hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. B Oy:llä ei ollut asiassa esitetyn selvityksen mukaan toimitusjohtajaa. A oli muualla päätoimessa.

B Oy:n Kiinteistö Oy C:lle lomakiinteistön käytöstä vuonna 1999 suorittama vuokra jälkiverotettiin A:n B Oy:ltä Kiinteistö Oy C:n osakkuusaseman perusteella saamana peiteltynä osinkona. A vaati, että verotusmenettelystä annetun lain 28 §:ää oli sovellettava hänen hyväkseen sillä perusteella, että hän oli ollut vain muodollinen osakas ja isänsä bulvaani eikä perustetta verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n soveltamiselle näin ollen ollut.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että rahanarvoinen etuus oli tullut B Oy:n osakkaan Kiinteistö Oy C:n omistajalle A:lle hänen osakkuusasemansa perusteella. Tällaisesta etuudesta oli verotettava verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n 1 ja 3 momentti huomioon ottaen A:ta, siitä riippumatta, että puheena oleva etuus olisi tosiasiassa kanavoitunut hänen isälleen, joka todellisuudessa oli yhtiön toiminnassa keskeisessä asemassa. B Oy:n osakasyhtiön täysi-ikäinen omistaja A ei voinut myöskään vapautua perhepiirissä sovitun ja tehdyn omistusjärjestelyn johdosta hänelle näin aiheutuvasta verotuksesta verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n nojalla. Perustetta jälkiverotuksen kumoamiseen ei siten ollut. Verovuosi 1999.
VML 28 ja 29 §

KHO 2007 taltio 1893 A omisti kokonaisuudessaan X Oy:n osakekannan. A:n avopuoliso B oli X Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen ainoa varsinainen jäsen. A ei asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan ollut osallistunut yhtiön käytännön toimintaan, vaan siitä oli huolehtinut B. Yhtiön tultua asetetuksi konkurssiin ilmeni, ettei yhtiöllä ollut kirjanpidon mukaista käteiskassaa, koska B oli nostanut yhtiöstä nämä varat. Yhtiön varojen käytöstä esitetyn perusteella oli pääteltävissä, että A oli yhtiön ainoana osakkaana hyväksynyt yhtiön kassavarojen noston kysymyksessä olevalla tavalla tai suhtautunut ainakin menettelyyn välinpitämättömästi.

Peitellyn osingon verottaminen tulee kysymykseen tilanteissa, joissa osakeyhtiöstä siirretään varoja osakkuusaseman perusteella osakkaalle tai sellaiselle muulle taholle, että etu selittyy osakkaan ja edunsaajan läheisellä suhteella. Omaisen käsitteen arviointiin vaikuttaa muun muassa osapuolten välinen taloudellinen yhteys. A ja B olivat varoja nostettaessa asuneet yhdessä ja yhtiön omistus- ja päätösvaltasuhteet olivat ilmeisesti johtuneet heidän avoliitostaan. Kun etu oli ensivaiheessa tullut osakkaan avopuolisolle, yhtiön katsottiin antaneen edun osakkaan omaiselle verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Yhtiön ainoaa osakasta A:ta voitiin verottaa yhtiön kassasta nostettujen varojen johdosta peitellystä osingosta. Verovuosi 2001. VML 29 § 1 mom.

KHO 2011 taltio 3564 (KHO 2011:103) A Oy harjoitti hankinta- ja materiaalitoimintoyhtiönä muun muassa tavarakauppaa, siihen liittyvää maahantuontia ja vientiä, huolintaa, kuljetusta, tuotteiden pakkaustoimintaa, valmistamista ja valmistuttamista. A Oy:n osakkeet omisti neljä suomalaista vähittäis- ja tukkukaupan alalla toimivaa yhtiötä, joista mikään ei omistanut yli puolta yhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. A Oy myi kaikki varsinaisessa toiminnassaan tuottamansa palvelut ja tuotteet osakkailleen.

A Oy:n ja sen osakkaiden tekemän ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan A Oy oli tarkoitus muuttaa osuuskunnaksi. Yhtiön osakkaista tulisi osuuskunnan jäseniä siten, että osuuskunnassa A Oy:n omistus- ja äänivaltasuhteet säilyisivät osakkaiden välillä. Osuuskunta tulisi myymään tuotteita ja palveluita jäsenilleen sekä ulkopuolisille asiakkaille. Hakemuksen mukaan osuuskunnan myynti jäsenille hinnoiteltaisiin omakustannushintaan lisättynä voittomarginaalilla, joka olisi pienempi kuin osuuskunnan myydessä tuotteita ja palveluita ulkopuolisille asiakkaille. Osuuskunnan myynti ulkopuolisille hinnoiteltaisiin markkinaehtoisesti käypään hintaan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että osuuskunnan myydessä hakemuksessa kuvatulla tavalla tuotteitaan ja palveluitaan jäsenilleen alhaisemmalla hinnalla kuin osuuskunnan ulkopuolisille asiakkaille, jäsenet eivät saa käyvän hintatason alittavan hinnan johdosta verotusmenettelystä annetun lain 29 §:ssä tarkoitettua peiteltyä osinkoa. Ennakkoratkaisu verovuosille 2010 ja 2011. VML 29 § 1, 3 ja 5 mom.

KHO 2020:23 A omisti koko B Oy:n osakekannan. B Oy myi omistamansa C S.P.F:n osakkeet A:n rintaperillisten kokonaan omistamalle sijoitusyhtiö D Oy:lle ja peri tällöin D Oy:ltä vastikkeen, jonka Verohallinto katsoi olleen alihintaisen. Asiassa oli kysymys siitä, voitiinko mahdollisen alihinnan määrä lukea A:n veronalaisiin ansiotuloihin peiteltynä osinkona.

Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei asiaa voitu arvioida yksin verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n 1 momentin perusteella vaan asiassa oli otettava huomioon, mitä tuloverolaissa tarkoitetaan tulolla. Esillä olevan mahdollisesti alihintaisen osakekaupan seurauksena ostajayhtiön eli D Oy:n osakkeiden käypä hinta oli voinut nousta. Tuloverolain lähtökohta kuitenkin on, etteivät realisoitumattomat arvonnousut ole luonnollisten henkilöiden veronalaisten tulojen piirissä. Näin ollen A:n omaisten ei ollut katsottava saaneen tuloverolain 29 §:n 1 momentissa tarkoitettua rahanarvoista etuutta vielä heidän omistamiensa D Oy:n osakkeiden mahdollisen arvonnousun vuoksi. A:n omaisten ei ollut katsottava saaneen osakekaupassa muussakaan muodossa sanotussa lainkohdassa tarkoitettua rahanarvoista etuutta. Siten A ei ollut saanut peiteltyä osinkoa, vaikka hänen kokonaan omistamansa B Oy olisikin myynyt C S.P.F:n osakkeita alihintaan D Oy:lle. Verovuosi 2010. VML 1 § 1, 2 ja 3 momentti, 29 § 1 ja 3 momentti, TVL 1 § 1 momentti ja 29 § 1 momentti

Peitellyn osingon muodot

KHO 1975 taltio 111 Tantiemivaraus katsottiin vuoden 1969 vähennyskelpoiseksi menoksi, kun yhtiö oli sitoutunut sen suorittamiseen pääosakastoimitusjohtajalle vuonna 1954. Tantieemin tosiasiallisella suorittamisajalla ei ollut merkitystä. Verovuosi 1969. Toisin kun tantieemin suorittamisesta pääosakkaalle päätettiin vasta verovuoden jälkeen.

KHO 1975 taltio 3951 Elektroniikka-alalla toimivan osakeyhtiön osakekannasta omisti sen toimitusjohtaja 998/1000, hänen vaimonsa 1/1000 ja edellisten tytär, joka toimi yhtiön konttoripäällikkönä, 1/1000. Yhtiö, jonka liikevaihto verovuonna oli 5.302.855 markkaa ja joka oli jakanut osinkoa vuodelta 1970 360.000 markkaa ja vuodelta 1971 500.000, suoritti toimitusjohtajalleen verovuodelta palkkaa 251.575 markkaa ja kirjasi menoksi hänelle tantieemia 274.936 markkaa. Konttoripäällikölle maksettiin palkkaa 74.038 markkaa ja kirjattiin tantieemia 32.000 markkaa. KHO katsoi, että yhtiön osakkeenomistajilleen tantieemin nimellä suorittamia määriä oli pidettävä peiteltynä osingonjakona eikä yhtiön tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneina vähennyskelpoisina menoina. Verovuosi_1971 VerotusL 57 §

KHO 1980 taltio 378 Maalausliikettä harjoittaneen osakeyhtiön 4 000 mk:n osakepääomasta omistivat toimitusjohtaja A 75 %, B 20 % ja C 5 %. Yhtiön liikevaihto verovuosina 1970 - 1972 oli vaihdellut 108 595 mk:sta 497 723 mk:aan. Yhtiön kirjanpidossa tulouttamatta jääneet vuonna 1970 saatu 4 000 mk:n suoritus ja vuonna 1971 saadut yhteensä 1 707 mk:n suoritukset, joihin sisältyi muun ohessa sairausvakuutustoimiston yhtiölle A:n sairauden johdosta maksamia päivärahoja, oli jälkiverotettu yhtiön tuloina. Enemmän selvityksen noiden tuloerien käytöstä puuttuessa katsottiin, että myös A:ta voitiin jälkiverottaa suoritusten määräisestä osingonluontoisesta tulosta. Verovuosi 1970, Verovuosi 1971. VerotusL 83 §

KHO 1984 taltio 1077 (KHO 1984-B-II-610) Osakeyhtiön toiminta oli siirretty omasta osakehuoneistosta vuokratiloihin, jolloin pääoman tarve pieneni. Yhtiö aikoi alentaa osakepääomaansa ja palauttaa vapautuvan pääoman osakkailleen. Edellytyksin, että palautettava määrä vastasi osakepääoman alennusta eikä ylittänyt osakehuoneistosta saatua kauppahintaa, toimenpiteen ei katsottu tuottavan osakkaille peiteltyä osinkoa. Verovuodet 1983, 1984 Ennakkotieto. VerL 57 § 2 mom.

KHO 1988 taltio 4866 (KHO 1988-B-544) Osakeyhtiön osakas A oli 29.1.1986 ostanut yhtiöltä määräalan 428.000 markalla. Verolautakunta oli toimittaessaan A:n verotusta vuodelta 1986 katsonut, että määräalan käypä arvo oli 2.000.000 markkaa, ja lisännyt A:n veronalaisiin tuloihin verotuslain 57 §:n mukaan peiteltynä osingonjakona 1.572.000 markkaa. A aikoi myydä määräalan edelleen vuonna 1988. Hänen katsottiin hankkineen määräalan vastikkeellisesti ja satunnaisen myyntivoiton suuruutta laskettaessa tulo- ja varallisuusverolain 21 §:n 2 momentissa tarkoitettuna määräalan hankintamenona pidettiin A:n yhtiölle maksaman vastikkeen lisäksi sitä määrää, mikä hänen oli verotuksessa katsottu saaneen peiteltynä osingonjakona. Äänestys 4-2-1. Verovuosi 1988 Ennakkotieto.
TVL 21 § 2 mom., VerL 57 §

KHO 1989 taltio 3637 Yhtiön vuokraama henkilöauto oli annettu veloituksetta sen osakastoimitusjohtajan A:n käyttöön. Autosta aiheutuneet kulut rasittivat myös A:n yksityisajojen osalta yhtiön tulosta. Koska yhtiön kirjanpidossa ei A:n näin saamaa autoetua ollut kirjattu hänen palkakseen eikä ennakonpidätystä ollut toimitettu, korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:n yhtiöltä saama autoetu oli peiteltyä osingonjakoa eikä luontoisetua. Äänestys 4-1. Verovuosi 1986. VerL 57 §

KHO 1990 taltio 3001 (KHO 1990-B-559) Osakeyhtiö hankki veneen 300.000 markalla ja siihen tarvikkeita 4.241 markalla. Veneen kunnossapitokustannukset olivat 11.257 markkaa ja käyttökustannukset 10.830 markkaa. Yhtiö teki veneen hankintahinnasta sekä tarvikkeista 30 %:n menojäännöspoiston eli 91.272 markkaa ja vähensi menoinaan kunnossapito- ja käyttökustannukset. A, joka yhdessä vaimonsa kanssa omisti yhtiön osakkeet, ilmoitti veroilmoituksessaan vene-etuna puolet käyttökustannuksista eli 5.415 markkaa. A:n veronalaisiin tuloihin lisättiin peiteltynä osingonjakona edellä mainitut venekustannukset lukuun ottamatta telakointimaksua 1.815 markkaa eli yhteensä 111.544 markkaa, mikä määrä vastaavasti palautettiin yhtiön verotettavaan tuloon. Veronoikaisussa A:n tuloon lisätty määrä alennettiin 96.687 markkaan eli poiston ja ilmoitetun vene-edun yhteismäärään. Lääninoikeus hylkäsi A:n valituksen.

KHO katsoi, ettei yhtiön kirjanpidossa veneestä tehtyä poistoa voida sellaisenaan ottaa huomioon A:n saamaa etua vahvistettaessa. Edun arvoa vahvistettaessa oli sen sijaan otettava huomioon veneeseen käytetylle pääomalle laskettava korko ja veneen kustannukset siltä osin kuin A oli käyttänyt venettä yksityisajoihinsa. Verotuslain 57 §:n tarkoittama kohtuullinen, A:n veronalaisiin tuloihin lisättävä määrä alennettiin tällä perusteella 50.000 markkaan. Verovuosi 1985. VerL 57 § 1 mom.

KHO 1997 taltio 28 Osakeyhtiö A oli ostanut osakkaaltaan osakeyhtiö B:n osakkeita ylihintaan. Osakeyhtiö A:n tilikauden tilinpäätöksessä ostetut osakeyhtiö B:n osakkeet oli kirjattu sen käyttöomaisuuteen tytäryhtiöosakkeina. Verotusta toimitettaessa ylihinta oli lisätty peiteltynä osinkona osakeyhtiön verotettavaan tuloon. Kun yhtiön tulosta ei ollut osakkeista maksetun ylihinnan perusteella tehty vähennystä eikä osakkeista maksettu ylihinta niin ollen pienentänyt yhtiön verovuoden tulosta eikä muutenkaan vaikuttanut verotettavan tulon määrään, peiteltynä osinkona pidettävää ylihintaa ei ollut verotuslain 57 §:n nojalla lisättävä yhtiön tuloon. Verovuosi 1991 VerL 57 §

KHO 1998 taltio 98 Yhtiö oli ostanut osakkaaltaan kiinteistön ylihintaan. Yhtiön verotusta toimitettaessa sen verotettavaan tuloon oli lisätty peiteltynä osinkona kiinteistökaupassa maksetun ylihinnan määrä sekä kiinteistöstä tehty poisto siltä osin kuin se kohdistui ylihintaan. Koska ylihinta ei muutoin kuin välillisesti ylisuurena poistona vaikuttanut yhtiön verovuoden tulon määrään, ylihintana maksettua määrää ei ollut lisättävä yhtiön tulon. Liian suurena tehty poisto tuli lisätä yhtiön tuloon. Verovuosi 1994 VerL 57 §

KHO 1998 taltio 2694 A, joka oli omistanut 60 prosenttia B Oy:n osakekannasta ja työskennellyt yhtiössä, oli asunut yhtiön omistamassa osakehuoneistossa. Huoneistosta oli tuolta osin aiheutunut yhtiölle 115 049 markan vastike- ja korkomenot. A oli maksanut yhtiölle vuokraa 1 700 markkaa kuukaudessa eli verovuonna yhteensä 20 400 markkaa. Samassa asuntoyhtiössä oli vastaavansuuruisesta huonetilasta peritty ulkopuolisten välisessä vuokrasuhteessa vuokraa noin 2 600 markkaa kuukaudessa. Noissa olosuhteissa yhtiön katsottiin kantaneen osakkaaltaan alhaisempaa vuokraa kuin mikä oli tavallista. A:n saama etuus, jota ei ollut B Oy:n ja A:n välisessä työsuhteessa käsitelty luontoisetuna, otettiin yhtiön ja osakkaan verotuksissa huomioon peiteltynä osingonjakona. Peitellyn osingon määräksi vahvistettiin B Oy:n verotuksessa 94 649 markkaa ja A:n verotuksessa, yleinen vuokrataso ja A:n maksama vuokra huomioon ottaen, 10 800 markkaa. Verovuosi 1993.VerL 57 § 1 mom.

KHO 2000:50 Avoin yhtiö muutettiin osakeyhtiöksi ja yhtiöjärjestys hyväksyttiin 1.9.1995. Osakeyhtiö merkittiin kaupparekisteriin 8.11.1995. Avoimen yhtiön yhtiömies tuli osakeyhtiön pääosakkaaksi. Tilikauden 1.12.1993–30.11.1994 päättyessä avoimen yhtiön oma pääoma oli ollut 36 723 markkaa positiivinen. Tilikauden 1.12.1994–30.11.1995 voitto oli 169 640 markkaa. Tilikauden lopussa osakeyhtiön oma pääoma oli tilinpäätöksen mukaan 213 430 markkaa negatiivinen. Yhtiömuodon muutoksen yhteydessä yhtiömies oli tehnyt avoimesta yhtiöstä yhteensä 434 793 markan yksityisoton, josta 103 797 markkaa oli kirjattu yhtiön velaksi yhtiömiehelle. Tilinpäätöksen 30.11.1995 liitetietojen mukaan osakeyhtiön oikaistu oma pääoma oli kuitenkin 32 170 markkaa positiivinen, kun laskelmassa huomioitiin vaihto-omaisuus käyvästä arvosta.

Tilintarkastajan 18.9.1995 päivätyn lausunnon mukaan avoimen yhtiön varat riittivät yhtiön velan ja osakeyhtiön 15 000 markan osakepääoman katteeksi. Ennen osakeyhtiön kaupparekisteriin merkitsemistä suoritetuista yksityisotoista oli 138 135 markkaa tapahtunut syyskuussa 1995 ja 162 366 markkaa marraskuun 1995 alussa.

Yhtiömiehellä todettiin olevan oikeus nostaa avoimesta yhtiöstä yhtiön voittovaroja ennen yhtiömuodon muutosta. Voittovaroja ovat aikaisempien tilikausien voitot sekä muutostilikauden ennen yhtiömuodon muutosta syntynyt voitto. Yksityisottoja ei ole pidettävä verotuslain 57 §:n mukaisena peiteltynä osinkona siltä osin kuin avoimen yhtiön oma pääoma on riittänyt yksityisottoihin. Sen sijaan siltä osin kuin yksityisotto on kohdistunut avoimen yhtiön ennen yhtiömuodon muutosta realisoitumattomaan voittoon, yksityisoton tekemisen ei ole katsottava vastaavan asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta. Toimenpiteeseen on tältä osin katsottava ryhdytyn siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin. Avoimesta yhtiöstä tehty yksityisotto on katsottava osakkaalle maksetuksi peitellyksi osingoksi siltä osin kuin se kohdistui avoimen yhtiön realisoitumattomaan voittoon. Asia palautettiin verovirastolle peitellyn osingon määrän ratkaisemiseksi. Verovuosi 1995. Äänestys 5-2. VerL 56 § ja 57 § 1 mom.

KHO 2002 taltio 93 A oli antanut osakeyhtiölleen vuonna 1992 vakuudettoman lainan kilpailevan yhtiön ostamista varten. Lainalle oli sovittu kiinteä 12 prosentin vuotuinen korko ja se oli maksettava takaisin viimeistään vuoden 1998 loppuun mennessä. Sovittu korko ei lainaa annettaessa ollut ollut yleisestä korkotasosta poikkeava. Vaikka yleinen korkotaso oli vuonna 1996 olennaisesti alempi kuin vuonna 1992, katsottiin, ettei asiassa ollut edellytyksiä peitellyn osingonjaon verotukselle. Verovuosi 1996. Äänestys 4-1 VML 29 §

KHO 2003:59 Puolisot A ja B olivat olleet rakennusurakointia harjoittavan X Oy:n osakkaita sen perustamisesta 1982 lähtien ja työskennelleet koko ajan yhtiössä. Puolisot omistivat 85 %, heidän poikansa T 5 % ja X Oy itse 10 prosenttia yhtiön osakekannasta. Yhtiö oli viimeisenä 6 vuotena jakanut osinkoja vajaa puolet tuloksestaan. A:n ja B:n tarkoitus oli suorittaa sukupolvenvaihdos yhtiössä 3 lapsensa kanssa. Sen toteuttamiseksi X Oy hankki A:lta ja B:ltä heidän osakkeensa. A ja B jäivät kolmen vuoden siirtymäkauden ajaksi työskentelemään yhtiössä, A hallituksen puheenjohtajana ja B entisissä taloushallinnon tehtävissään. T:stä tuli osakehankinnan jälkeen suoritettavassa suunnatussa osakeannissa yhtiön suurin osakkeenomistaja ja toimitusjohtaja. Puolisoiden lasten omistusosuus yhtiöstä tulisi olemaan 80 %. Osakkeiden lunastamisen ei katsottu tapahtuvan osingosta menevän veron välttämiseksi, vaan luovutuksesta mahdollisesti saatava voitto oli A:n ja B:n veronalaista pääomatuloa tuloverolain 45 §:n tarkoittamalla tavalla. Verovuosi 2003. VML 29 § TVL 45 §

KHO 2004:19 Kommandiittiyhtiö muutettiin osakeyhtiöksi 5.1.2001 kaupparekisteriin tehdyllä merkinnällä. Kommandiittiyhtiön viimeinen tilikausi oli 1.6.2000 - 4.1.2001 ja osakeyhtiön ensimmäinen tilikausi 5.1.2001 - 31.5.2001. Kommandiittiyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet A ja B tulivat osakeyhtiön osakkaiksi kumpikin 50 prosentin omistusosuudella. Kommandiittiyhtiön oma pääoma oli viimeisen tilikauden alussa 1.6.2000 166 585 markkaa negatiivinen ja viimeisen tilikauden päättyessä 4.1.2001 76 132 markkaa negatiivinen. Kommandiittiyhtiön viimeisen tilikauden voitto oli 370 015 markkaa ja yhtiömiesten yksityisotot viimeisellä tilikaudella 276 762 markkaa. Koska kommandiittiyhtiön viimeisen tilikauden voitto oli suurempi kuin yhtiömiesten tämän tilikauden aikana tekemät yksityisotot yhteensä ja kun oman pääoman negatiivisuus yritysmuodon muutostilanteessa johtui yhtiömiesten aikaisempina tilikausina tekemistä voitto-osuuksien ja yksityissijoitusten ylittävistä yksityisotoista, ei ottaen huomioon verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n säännöksen, ollut kysymys peitellystä osingonjaosta. Verovuosi 2001 VML 28 ja 29 §

KVL 28/2007 Hakija X kuului A Oy:n toimivaan johtoon. Toimiva johto omisti A Oy:n osakkeista yhteensä noin 3,5 prosenttia ja loput osakkeista olivat erilaisten yhteisöjen omistuksessa. A Oy oli myynyt omistamansa liikekiinteistöt ja jatkoi toimintaansa samoissa liiketiloissa vuokralaisena. Kiinteistöomaisuuden myynnistä saamillaan varoilla yhtiö aikoi hankkia omia osakkeitaan osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n 1 –kohdassa säädetyllä tavalla.

Vaikka A Oy olikin myynyt omistamansa kiinteistöt, ei sen harjoittama liiketoiminta sinänsä ollut supistunut. Yhtiön oli tarkoitus hankkia osakkeitaan käypään hintaan kaikilta osakkailta näiden omistusosuuksien suhteessa, joten osakkaat jäisivät edelleen yhtiön osakkaiksi ja omistaisivat osakkeita samassa suhteessa kuin ennenkin. Osakkeiden hankkimisen katsottiin tapahtuvan verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla osingosta menevän veron välttämiseksi. Ennakkoratkaisu vuosille 2007 ja 2008. VML 29 § 2 ja 4 mom., TVL 33 d § 1 mom.

KHO 2007:63 A:n yksityisliike oli muutettu tuloverolain 24 §:n 1 momentin mukaisesti osakeyhtiöksi. A:n yksityisliikkeen voitto viimeisellä tilikaudella 1.1.2002–8.7.2002 oli 5 009,54 euroa ja A:n yksityisnostot 23 549,16 euroa. Oma pääoma oli yksityisliikkeen tilikauden päättyessä eli osakeyhtiön alkavassa taseessa negatiivinen yhteensä 22 971,38 euroa. Kaupparekisteriviranomaista varten annetun asiantuntijalausunnon mukaan osakeyhtiölle tulevan omaisuuden arvo käyvin arvoin vastasi vähintään yhtiölle tulevaa osakepääomaa.

Toiminimen oma pääoma oli muodostunut negatiiviseksi siten, että ensimmäiseltä toimintavuodelta 1999 tilikauden voitto oli ollut 20 106,19 euroa ja yksityisnostot 28 448,82 euroa (negatiivinen oma pääoma tilikauden päättyessä 8 342,63 euroa). Verovuodelta 2000 tilikauden voitto oli vastaavasti ollut 30 041,56 euroa ja yksityisnostot 33 229,90 euroa (negatiivinen oma pääoma tilikauden päättyessä 11 530,97 euroa) ja verovuodelta 2001 tilikauden voitto oli ollut 35 209,13 euroa ja yksityisnostot 28 109,92 euroa (negatiivinen oma pääoma tilikauden päättyessä 4 431,76 euroa). Hallinto-oikeus oli lukenut veroasiamiehen valituksesta A:n tuloksi perustetulta osakeyhtiöltä saatuna peiteltynä osinkona sen määrän, jolla toiminimen viimeisen tilikauden yksityisotot olivat ylittäneet tilikauden voiton eli 18 539,68 euroa.

Korkein hallinto-oikeus A:n valituksesta kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen voimaan lausuen perusteluinaan muun muassa seuraavaa. Asiassa ei ilmennyt, että yksityisnostot olisivat tapahtuneet juuri ennen yritysmuodon muutosta tai muutoin poikkeuksellisina erinä. Yksityisottojen määrä ei ole olennaisesti poikennut siitä, mitä yrityksestä oli aikaisempina vuosina nostettu, vaikkakin määrä oli kuukausikohtaisesti laskettuna jonkin verran aikaisempaa suurempi. Määrä ei kuitenkaan ylittänyt sitä, mitä voidaan pitää tavallisena nostojen määränä yrittäjän toimeentuloa varten. Ei myöskään ilmennyt, että nostot olisi rahoitettu poikkeuksellisella tavalla tai nostojen määrä olisi kirjattu lainasaamiseksi yrittäjältä. Verovuosi 2002. VML 28 § 1 mom. ja 29 § 1 mom.

KHO 2009:70 Verotusmenettelystä annetun lain 31 §:ää ei sovellettu A Oyj:n verotuksessa sen saadessa alihintaan osakkeita samaan konserniin kuuluvalta ruotsalaiselta yhtiöltä. A Oyj:n saaman edun osalta kysymys oli tilanteesta, johon verotusmenettelystä annetun lain 29 § sanamuotonsa perusteella sinänsä soveltuu. Koska järjestelyn ei voitu katsoa tapahtuneen hakemuksessa ilmenneiden tietojen perusteella, osingosta menevän veron välttämiseksi A Oyj:n saamaa etua ei ollut perusteltua lukea yhtiön tuloksi verotusmenettelystä annetun lain 29 §:ssä tarkoitettuna peiteltynä osinkona.

A Oyj:n suomalainen tytäryhtiö luovutti alihintaan ulkomaisen samaan konserniin kuuluvan yhtiön osakkeet konserniin kuuluvalle toiselle yhtiölle. Koska luovutettuja osakkeita voitiin hakemuksen olosuhteissa pitää elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 b §:ssä tarkoitetulla tavalla verovapaasti luovutettavina osakkeina, luovuttavan yhtiön verotettava tulo ei jäänyt pienemmäksi tai tappio muodostunut suuremmaksi kuin se olisi muodostunut käypää hintaa käytettäessä. Näissä olosuhteissa verotusmenettelystä annetun lain 31 §:n säännös ei tullut tytäryhtiön verotuksessa sovellettavaksi. Tytäryhtiön tuloon ei tullut tehdä lisäystä myöskään verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n nojalla.
Ennakkoratkaisu verovuosille 2007 ja 2008. VML 28, 29 ja 31 §; EVL 6a ja 6b §

KHO 2010 taltio 926 A oli vuokrannut omistamansa huoneiston yhtiölle, jonka osakekannan A oli omistanut elokuuhun 2005 saakka kokonaan ja sen jälkeen 150 yhtiön 638 osakkeesta. Huoneisto oli vuokrattu yhtiölle työsuhdeasunnoksi. Yhtiö oli vuokrannut huoneiston edelleen A:n puolisolle B:lle työsopimuksen mukaisesti työsuhdeasunnoksi. Huoneistoa oli käytetty A:n ja B:n perheen yhteisenä vakituisena asuntona.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että huoneisto ei ollut siirtynyt yhtiön määräysvaltaan siten, että sitä voitaisiin pitää työntekijän luontoisetuasuntona. Huoneiston vuokrausjärjestelyn oli katsottava tapahtuneen ensisijaisesti yhtiön osakkaan intressissä. Toteutettu järjestely ei siten vastannut asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta. Maksettu vuokra ei näin ollen ollut yhtiön elinkeinotulosta vähennyskelpoinen meno. Yhtiön osakkaalleen maksama huoneiston vuokra oli rahanarvoinen etuus, jonka yhtiö oli antanut osakkaan hyväksi osakkuusaseman perusteella. Verovuosi 2005. VML 28 § ja 29 §, EVL 7 §

KVL 23/2015 A Oyj toimi A-konsernin emoyhtiönä. Konsernin operatiivinen liiketoiminta jakautui X ja Y-liiketoimintaan. A Oyj omisti X -alakonsernin emoyhtiö B:n sekä Y -alakonsernin emoyhtiön C:n osakekannat. Konsernin liikevaihdosta noin 76 prosenttia oli muodostunut X-liiketoiminnasta.

A Oyj myi X-liiketoimintaa harjoittaneen B:n koko osakekannan ja aikoi jakaa osakkeenomistajilleen lähes kaikki kauppahinnasta saadut varat lunastamalla omia osakkeitaan arvopaperimarkkinalain 11 luvun mukaisella julkisella ostotarjouksella.  Osakkeiden ostohinta perustui ostotarjouksen jättöajankohdan pörssikurssiin ja hintaan ei lisätty mitään preemiota. Ostotarjouksen ehtojen mukaan myyjälle annettiin oikeus tarvittaessa leikata ostettavaksi tarjottujen osakkeiden määriä niiden suhteessa.

Vuosina 2010–2014 A Oyj oli jakanut osinkoa noin puolet konsernin voitollisen vuoden tuloksesta ja konsernin tappiollisina vuosina A Oyj ei ollut jakanut osinkoa. Konsernin toiminta tuli edellä mainitun osakekaupan johdosta supistumaan merkittävästi, joten omien osakkeiden ostamisen katsottiin tapahtuvan konsernin oman pääoman tarpeen vähenemisen vuoksi. Kun otettiin huomioon edellä mainitun lisäksi, että osakkeiden pörssikurssiin perustuvaa ostohintaa voitiin pitää osakkeiden käypänä hintana, osakkeiden myyntiin ei miltään osin sovellettu verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n peiteltyä osinkoa koskevia säännöksiä. Ennakkoratkaisu vuosille 2015 ja 2016.
Laki verotusmenettelystä 29 § 2 ja 4 mom, Tuloverolaki 33 1 d § 1 mom
Lainvoimainen

KHO 2018:113 A oli kokonaan omistamansa B Oy:n nimellä ja sen arvonlisäverotunnistetta käyttäen ostanut vuosina 2011–2013 verottomana yhteisöhankintana Isosta-Britanniasta C Ltd:ltä henkilökohtaiseen käyttöönsä ralliauton, siihen liittyviä tavaroita sekä näihin kohdistuvia palveluita.

Hallinto-oikeus oli lainvoimaisella päätöksellään 16.9.2016 hylännyt B Oy:n valituksen, joka koski yhtiölle A:n yksityiskäyttöön tehdyistä edellä mainituista hankinnoista maksuunpantuja arvonlisäveroja.

Käyttäessään hankinnoissa edellä mainituin tavoin hyväkseen omistamaansa yhtiötä A oli välttynyt maksamasta arvonlisäveroa, jonka hän olisi muutoin joutunut maksamaan Isoon-Britanniaan, jos hankinnat olisi tehty niiden todellisen tarkoituksen mukaisesti A:n omissa nimissä. A:n oli katsottava saaneen näiden järjestelyiden johdosta rahanarvoisen etuuden. Kun hallinto-oikeuden lainvoimaisessa päätöksessä kysymyksessä olevien hankintojen osalta arvonlisäverovelvolliseksi oli katsottu B Oy, johdonmukaisuuden vuoksi myös mainitun etuuden oli katsottava tulleen A:lle B Oy:ltä, minkä vuoksi etuutta oli pidettävä B Oy:n osakkaalleen A:lle antamana verotusmenettelystä annetun lain 29 §:ssä tarkoitettuna peiteltynä osinkona. Sillä seikalla, että A oli maksanut ostot yksityisvaroillaan tai että hankinnat eivät olleet kuluina B Oy:n kirjanpidossa eikä yhtiö ollut vähentänyt hankintojen arvonlisäveroa, ei ollut asiassa merkitystä. Laki verotusmenettelystä 29 §

KVL 10/2019 Hakemusasiakirjojen mukaan A Oyj, joka ei ollut julkisesti noteerattu yhtiö, oli vuonna 2018 luovuttanut tytäryhtiönsä B Oy:n osakkeet. Kaupan johdosta A Oyj:n toiminta oli supistunut ja yhtiölle oli kertynyt sellaisia varoja, joita ei katsottu tarvittavan konsernin liiketoiminnassa.

Hakemusasiakirjojen mukaan A Oyj:n oli tarkoitus jakaa varoja osakkeenomistajilleen osakeomistusten suhteessa alentamalla osakkeensa nimellisarvoa 200,00 eurosta 20,00 euroon. Lisäksi A Oyj:n hallitus oli esittänyt, että 31.12.2018 päättyneeltä tilikaudelta jaettaisiin osinkona 39,00 euroa osakkeelta.

Mikäli A Oyj jakoi osakeyhtiölain 13 luvun säännösten mukaisesti osakkeenomistajilleen varoja hakemuksessa kuvatulla tavalla osakepääomaansa alentamalla, keskusverolautakunta katsoi, että hakija sai osakkeiden luovutushintaan verrattavan pääomatulon. Hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa A Oyj:n osakepääoman alentaminen ei tapahtunut sellaisissa olosuhteissa, että hakijan saamaan varojenjakoon sovellettaisiin verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n 2 momentin säännöstä. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2019. Tuloverolaki 29 §, 32 § ja 45 §, laki verotusmenettelystä 29 §

Peitellyn osingon määrä ja verotus

KHO 1978 taltio 4287 Osakeyhtiön osakkaansa hyväksi maksamia suorituksia ei ollut otettu yhtiön verovuoden tilinpäätöksessä huomioon saatavana osakkaalta. Riippumatta siitä, oliko osakas nuo suoritukset jonakin myöhempänä vuotena yhtiölle korvannut, ne voitiin lukea osakkaan verovuoden tuloksi. Verovuosi 1969. VerL 57 §

KHO 1983 II 524 Tytäryhtiö oli antanut vuosina 1976–1978 emoyhtiölleen korottomia lainoja, jonka johdosta tytäryhtiöön kohdistetuissa jälkiverotuksissa sen tuloon lisättiin peiteltynä osingonjakona osakaslainojen laskennallinen korko. Vaikka yhtiöt sen jälkeen vuonna 1981 olivatkin sopineet koroksi nimitetyn korvauksen suorittamisesta, emoyhtiöllä ei ollut tämän suorituksensa perusteella oikeutta vuosilta 1976–1978 elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 23 §:ssä tarkoitetun koron vähentämiseen. ElinkVL 22 § 1 mom. ja 23 §

KHO 1984 taltio 6243 (KHO 1984-B-II-620) Yhtiö oli kirjannut menokseen osakkailtaan vuokraamiensa toimitilojen verovuoden vuokrana 65 000 mk. Yhtiön havaittua, että verolautakunta ilmeisesti jättäisi osan vuokrasta hyväksymättä yhtiön vähennyskelpoiseksi menoksi verotuslain 57 §:n nojalla, yhtiö oli kirjanpidossaan muuttanut osan vuokrasta osakkaiden palkaksi ja työnantajan sosiaaliturvamaksuksi sekä vastaavasti korjannut verovuoden tilinpäätöstään. Muutettuun tilinpäätökseen perustuva oikaistu veroilmoitus oli toimitettu verolautakunnalle 14.10.1982 eli ennen verotuksen päättymistä vaatimuksin, että verotus oli toimitettava sen mukaisesti. Verolautakunta toimitti verotuksen yhtiön ensiksi antaman veroilmoituksen perusteella ja jätti vuokrasta tulonvähennykseksi hyväksymättä edellä mainitun lainkohdan nojalla 35 000 mk. Lääninoikeus katsoi näyttämättä jääneen, että suoritus yhtiön osakkaille vuokrana olisi perustunut erehdykseen. Yhtiön verotusta ei näin ollen voitu toimittaa muutetun, ennen verotuksen päättymistä annetun uuden veroilmoituksen perusteella, lääninoikeus hylkäsi yhtiön valituksen, jossa oli vaadittu verotuksen toimittamista oikaistun veroilmoituksen mukaisesti. KHO pysytti lääninoikeuden päätöksen. Verovuosi 1981. VerL 57 §

KHO 1991 taltio 320 (KHO 1991-B-547) A oli osakekaupan yhteydessä vuonna 1987 saanut X Oy:ltä 60.000 markan arvoisen henkilöauton 30.000 markalla. Verolautakunta lisäsi A:n vuoden 1987 tuloon peiteltynä osingonjakona 30.000 markkaa. Kun A oli kihlakunnanoikeuden 1.2.1989 antamalla päätöksellä ja hovioikeuden 1.12.1989 antamalla tuomiolla, johon korkein oikeus ei ollut myöntänyt valituslupaa, velvoitettu palauttamaan kysymyksessä oleva henkilöauto X Oy:n konkurssipesälle takaisin ja kun A oli auton myös palauttanut, KHO katsoi, ettei A:ta ollut verotettava peitellystä osingonjaosta. Verovuosi 1987. VerL 57 §

KVL 262/1993 (KHO 20.6.1994 taltio 2895) A ja B omistivat osakeyhtiön osakekannasta 48 prosenttia ja 26 prosenttia. A toimi yhtiön toimitusjohtajana. A ja B olivat sitoutuneet omavelkaiseen takaukseen yhtiön veloista. Yhtiö maksoi A:lle ja B:lle takaussitoumusten perusteella palkkioita, joiden määrä alitti pankkien yleisesti perimän takauspalkkioiden tason. Takauspalkkiot olivat A:n ja B:n verotuksessa ansiotuloa. TVL 32 §

KVL 22/1994 Toimitusjohtaja A omisti 51 prosenttia X Oy:n osakekannasta. X Oy:llä oli useita pankkilainoja, joiden vakuutena oli A:n omistamia, asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavia osakkeita. A aikoi myös lainata X Oy:lle 1,5 miljoonaa markkaa 8,5 %:n korolla. X Oy:n maksaessa A:lle takausprovisiota hänen luovuttamiensa reaalivakuuksien kattaman yhtiön luoton määrälle, takausprovisio oli A:n veronalaista pääomatuloa. Lisäksi A:n lainatessa X Oy:lle 1,5 miljoonaa markkaa, X Oy:n maksama korko oli A:n pääomatuloa. Verotusta toimitettaessa oli kuitenkin tutkittava, tulisiko VL 57 § 1 mom sovellettavaksi sillä perusteella, että A:lle maksettavan takausprovision tai lainakoron määrä oli olennaisesti enemmän, kuin mikä on tavallista. Verovuosi 1993 ja verovuosi 1994.
TVL 32 §, VerotusL 57 § 1 mom.

KHO 2020:43 A oli 29.4.2013 ostanut kaikki B Oy:n 50 osaketta yhtiön aiemmalta osakkeenomistajalta 510 000 euron kauppahinnalla. A oli 18.6.2014 myynyt ostamistaan osakkeista kymmenen B Oy:lle 177 000 euron kauppahinnalla. A oli luovutusvoittolaskelmalla ilmoittanut muun ohella, että osakkeiden hankintamenoon oli luettava niitä hankittaessa maksettu varainsiirtovero. Verohallinto oli verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n 2 ja 4 momentin nojalla katsonut, että A:n B Oy:ltä saama koko kauppahinta 177 000 euroa oli A:n saamaa peiteltyä osinkoa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että verotusmenettelystä annetussa laissa säädetään verotusmenettelystä ja että verovelvollisuudesta ja tulon veronalaisuudesta säädetään tuloverolaissa. Tämän vuoksi A:n veronalaisiin tuloihin luettavan peitellyn osingon määrää ei voitu arvioida yksinomaan verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n 4 momentin perusteella vaan huomioon oli otettava myös tuloverolain säännökset. Kun tuloverolaissa ei ollut peitellyn osingon määrää koskevaa erityissäännöstä, asiassa oli otettava huomioon, mitä tuloverolain 29 §:n 1 momentissa tulolla tarkoitetaan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että nyt kysymyksessä olleessa osakkeiden omistusoikeuden luovutuksen sisältäneessä peitellyn osingon tilanteessa suoritus jäi tulokäsitteen ulkopuolelle siltä osin kuin verovelvolliselle ei kertynyt uutta tuloa, vaan verovelvolliselle palautui se rahamäärä, jonka hän oli luovuttamistaan osakkeista itse aikaisemmin maksanut. Tuloverolain 29 §:n 1 momentin tai tuloverotuksen nettotulon verottamisen periaatteen perusteella ei ollut kuitenkaan pääteltävissä, että peitellyn osingon kautta ansiotulona verotettavan määrän osalta olisi otettava huomioon kaikkia sellaisia eriä, jotka vastaisivat niitä verotuksellisia etuja, joita verovelvollinen olisi voinut saada, jos verotuksen perustana oleva oikeustoimi, eli tässä osakeyhtiön osakkeiden myynti, olisi toteutettu muutoin kuin peiteltynä osinkona pidettävänä toimena. Kun otettiin huomioon A:n myymistään B Oy:n osakkeista maksama määrä, A:lle oli kertynyt osakekaupassa rahanarvoista etuutta 75 000 euroa. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n veronalaisiin tuloihin ollut luettava B Oy:n osakkeistaan maksaman kauppahinnan muodossa jakamana peiteltynä osinkona 75 000 euroa suurempaa määrää. Verovuosi 2014. Äänestys 3 – 2. VML 1 § 1 ja 3 momentti ja 29 § 2, 4 ja 6 momentti, TVL 1 § 1 momentti, 29 §:n 1 momentti ja 33 d § 1 momentti

 

johtava veroasiantuntija Olavi Tuomi

ylitarkastaja Nina Salakka

Sivu on viimeksi päivitetty 28.8.2025