Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Perhepäivähoitajien menot

Antopäivä
5.3.2021
Diaarinumero
VH/1201/00.01.00/2021

Asian kuvaus

Tässä kannanotossa kerrotaan kunnallisten ja yksityisten perhepäivähoitajien menojen vähentämisestä. Kannanottoon on päivitetty yksityisen perhepäivähoitajan vähennyskelpoisten kulujen arvioitu määrä vuoden 2020 verotuksessa.

Kannanotto ei koske elinkeinotoiminnan harjoittajina toimivia perhepäivähoitajia. Elinkeinotoiminnan menot vähennetään todellisten kulujen mukaan.

Kannanotto

Kunnalliset perhepäivähoitajat

Omassa kodissaan työskentelevälle kunnalliselle perhepäivähoitajalle hyväksytään tulon hankkimisesta aiheutuneina menoina vähennykseksi työnantajan maksamat kustannuskorvaukset maksetun määräisenä ilman eri selvitystä.

Kustannuskorvauksen ulkopuolelle jäävät tulonhankkimiskulut perhepäivähoitaja voi vähentää verotuksessa erillisen selvityksen perusteella. Jos kunta on kuitenkin korvannut perhepäivähoitajalle jonkin tulonhankkimiskulun normaalin kustannuskorvauksen lisäksi, tällaisesta kulusta ei myönnetä vähennystä.

Suomen Kuntaliitto antaa vuosittain kunnille suosituksen perhepäivähoitajille maksettavasta kustannuskorvauksesta. Tästä huolimatta kuntien tapa maksaa kustannuskorvausta perhepäivähoitajille vaihtelee jonkun verran kunnasta toiseen. Korvaus jakaantuu korvaukseen lapsen ravintokuluista ja korvaukseen muista kuluista.

Lapsen ravintokulut sisältyvät yleensä kunnan maksamaan kustannuskorvaukseen. Jos lapsella on tarve erityisruokavalioon, tarve määritellään tavallisesti hoitosopimuksessa ja erityisruokavalion aiheuttamat lisäkustannukset sisällytetään työnantajan maksamaan kustannuskorvaukseen korottamalla korvausta. Jos lisäkustannukset eivät sisälly korvattuihin määriin, asiantuntijan hoitolapselle määrittelemän erityisruokavalion (esimerkiksi keliakian tai usean eri sairauden aiheuttaman ruokavalion) aiheuttama lisäkustannus vähennetään verovelvollisen esittämän erillisen selvityksen perusteella.

Kustannuskorvauksen muita kustannuksia koskeva osuus sisältää korvauksen muista kuin ravintoaineista aiheutuvista tavanomaisista menoista. Tällaisia menoja ovat esimerkiksi huoneiston käytöstä, sähköstä, vedestä, lämmöstä, askartelutarvikkeista ja lapsen hoitoon liittyvistä puheluista aiheutuvat menot.

Kustannuskorvauksen lisäksi voidaan erillisen selvityksen perusteella vähentää esimerkiksi seuraavanlaisia kuluja:

  • erityishankintojen, kuten esim. kaksosten rattaiden, syöttötuolien ym. kulut
  • huoneiston saneerauskulut, jos huoneisto saneerataan hoitolapsen allergisuuden vuoksi
  • perhepäivähoidosta mahdollisesti aiheutuvat tiemaksujen korotukset
  • piharakenteiden hankkimis- tai kunnostamiskulut, kuten esim. hiekkalaatikon hiekan vaihtokustannukset
  • perhepäivähoitajan ammattikirjallisuuden hankinnasta aiheutuneet kulut

Perhepäivähoito voi olla järjestetty myös siten, että kunnallinen perhepäivähoitaja käy hoitamassa lapsia lapsen kotona. Tällaisessa tilanteessa kunta maksaa sille perheelle, jonka kodissa lapsia hoidetaan, määrättyjen edellytysten täyttyessä korvausta ravinnon järjestämisestä hoidettaville lapsille (elintarvikekorvaus). Tällainen korvaus on saajansa muuta veronalaista ansiotuloa (ei palkkatuloa).

Jos korvaus vastaa perusteeltaan ja määrältään edellä mainittua Suomen Kuntaliiton suosituksen mukaista perhepäivähoitajalle ravintokustannuksista maksettavaa korvausta, saajalle hyväksytään vähennykseksi kunnan maksamat kustannuskorvaukset maksetun määräisenä ilman eri selvitystä. Vähennys tehdään muusta ansiotulosta.

Yksityiset perhepäivähoitajat

Jos kuluista ei ole yksityiskohtaista selvitystä, yksityinen perhepäivähoitaja voi vähentää hoitomenoina 119,30 euroa/kuukausi (vuonna 2020) jokaisesta hoidettavana olleesta lapsesta. Jos lapsi ei ole viittä päivää viikossa perhepäivähoidossa, vähennyksen määrä on muun selvityksen puuttuessa 5,55 euroa/päivä (vuonna 2020). Arvioidut määrät perustuvat Suomen Kuntaliiton suositukseen kunnallisille perhepäivähoitajille korvattavien hoitokustannusten määristä.

Edellä mainitun kuukausi- tai päiväkohtaisen vähennyksen voi tehdä myös silloin kun lapsi on vain osan päivää päivähoidossa.

Vähennettävä määrä kattaa samat kulut, jotka kunnallisille perhepäivähoitajille tulisi korvata Suomen Kuntaliiton suosituksen mukaan, ks. edellinen kohta kunnallisten perhepäivähoitajien korvauksista ja vähennyksistä.

Tämän vähennyksen lisäksi voidaan erillisen selvityksen perusteella vähentää esim. seuraavanlaisia kuluja:

  • asiantuntijan hoitolapselle määrittelemän erityisruokavalion (esimerkiksi allergian, keliakian tai usean eri sairauden aiheuttaman ruokavalion) aiheuttama lisäkustannus
  • erityishankintojen, kuten esimerkiksi kaksosten rattaiden, syöttötuolien ym. kulut
  • huoneiston saneerauskulut, jos huoneisto saneerataan hoitolapsen allergisuuden vuoksi
  • perhepäivähoidosta mahdollisesti aiheutuvat tiemaksujen korotukset
  • piharakenteiden hankkimis- tai kunnostamiskulut, kuten esimerkiksi hiekkalaatikon hiekan vaihtokustannukset
  • perhepäivähoitajan ammattikirjallisuuden hankinnasta aiheutuneet kulut.

johtava veroasiantuntija Tero Määttä

johtava veroasiantuntija Pirjo Mäkynen                    

Sivu on viimeksi päivitetty 8.3.2021