Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

KVL:1995/81

Antopäivä
9.3.1995
Diaarinumero
163/80/95
puun myynnin verotus, metsävähennys, saannon vastikkeellisuus, hankinta-aika, puustotilikorvaus, halkominen

S:2.03.03.18.01

A oli ollut osakkaana kuolinpesässä, joka oli jaettu siten, että A oli saanut 1/3 osan pesään kuuluneista kiinteistöistä. Kiinteistöjen omistuksen järjestämiseksi oli perinnönjaon jälkeen ryhdytty halkomistoimituksiin, jossa tilat oli jaettu omistuksen mukaisiin osiin. A oli saanut halkomistoimituksessa arvotun metsätilan itselleen. Kun tilojen osalta oli jyvitety niillä olleen puuston arvo, oli todettu A:n saaneen arvokkaimman tilan. A:n muille osakkaille maksaman puustotilikorvauksen noin 170 000 markan osalta A:n saantoa oli pidettävä vastikkeellisena saantona ja A:lla oli oikeus tältä osin tuloverolain 55 §:ssä tarkoitettuun metsävähennykseen, mikäli vähennyksen muut edellytykset täyttyivät. Jos A saisi puustotilikorvauksen muodossa vastiketta halkomisen yhteydessä saamastaan vähempiarvoisesta tilasta, kyse olisi A:n saamasta veronalaisesta tulosta, jota verotettaisiin luovutusvoittoja koskevien säännösten mukaisesti. Kun A myi metsää tilaltaan puustotilikorvausta varten, kyse oli puun myynnistä, josta hakijaa verotettiin puun myyntitulojen verotuksen mukaisesti.

TVL_43_§
TVL_45_§
TVL_55_§
LAINVOIMAINEN

Sivu on viimeksi päivitetty 1.8.1995