KVL:2002/43

A:n työnantaja aikoi ottaa henkilökunnalleen sairauskuluvakuutuksen lakisääteisen työterveyshuollon täydennykseksi. Vakuutuksesta korvattaisiin työterveyslääkärin tai työterveyshoitajan määräämät muualla suoritetut tutkimukset, hoidon toimenpidemaksut sekä erikoislääkäripalkkiot. Lisäksi työntekijällä olisi mahdollisuus jälkikäteen anoa vakuutusyhtiöltä hänelle määrättyjen lääkevalmisteiden hankintakustannukset. Vakuutuksesta oli tarkoitus korvata vain työterveyshuollon piiristä annetun lähetteen perusteella suoritetut toimenpiteet. Työntekijällä ei ollut mahdollisuutta vapaasti valiten oma-aloitteisesti hakeutua tutkimuksiin tai hoitoihin.

Työnantajan maksamiin sairaskuluvakuutuksen vakuutusmaksuihin tuli soveltaa tuloverolain 29 §:n tulon veronalaisuutta koskevaa yleissäännöstä sekä mainitun lain 69 §:n säännöstä tavanomaisten henkilökuntaetujen veronalaisuudesta. A:lle työnantajan ottamasta sairauskuluvakuutuksesta syntyvää etua arvioitiin samoin perustein kuin etua työnantajan järjestämästä terveydenhuollosta. A:n vakuutuksen johdosta saamaa etua pidettiin tuloverolain 69 §:n 1 momentin 1-kohdan tarkoittamalla tavalla tavanomaisena ja kohtuullisena henkilökuntaetuna edellyttäen, että etu koski koko henkilökuntaa samantasoisena. Työnantajan maksamista sairauskuluvakuutuksen vakuutusmaksuista ei tällöin syntynyt vakuutettuna olevalle A:lle veronalaista ansiotuloa. Jos vakuutus koski vain rajattua henkilöstön avainryhmää, etua pidettiin A:n veronalaisena ansiotulona.

Tuloverolaki 29 § ja 69 § 1 momentti 1 kohta
LAINVOIMAINEN