Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Kotitalous työn teettäjänä

Antopäivä
12.1.2017
Diaarinumero
A11/200/2017
Voimassaolo
- 31.12.2017
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 mom.

Korvaa ohjeet

Kotitalous työn teettäjänä
Kotitaloustyönantajan maksut ja ennakonpidätys vuonna 2016
         

Tässä ohjeessa käsitellään yksityishenkilön (kotitalouden) verotukseen liittyviä velvoitteita silloin, kun kotitalous teettää työtä joko palkkaamalla työntekijän työsuhteeseen tai ostamalla palvelun yritykseltä tai yrittäjältä. Ohjeessa on lyhyesti tuotu esiin myös kotitaloustyönantajan lakisääteisiä velvoitteita työntekijöiden vakuuttamisesta. Ohje korvaa yllä mainitut diarioimattomat ohjeet.

Ohjeessa ei käsitellä suorituksen saajan verotusta. Suorituksen saajan tuloverotusta on käsitelty tarkemmin esimerkiksi Verohallinnon ohjeessa Ansiotulojen verotus. Ohjeessa ei käsitellä myöskään ulkomailta Suomeen töihin tuleviin henkilöihin (esimerkiksi au pair -työntekijöihin) liittyviä velvoitteita eikä velvoitteita, jotka liittyvät ulkomaisille yrittäjille, yrityksille ja yhteisöille maksettuihin suorituksiin. Näitä kansainvälisiä tilanteita on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeissa Ulkomailta Suomeen tulevan verotus ja Työkorvauksen maksaminen ulkomaiselle yritykselle.

1 Johdanto

Yksityishenkilö (kotitalous) voi teettää töitä ulkopuolisella esimerkiksi hankkimalla siivoojan, lastenhoitajan tai remonttimiehen. Kotitalous voi teettää työn palkkaamalla työntekijän suorittamaan kyseisen työn tai tilaamalla palvelun ulkopuoliselta yritykseltä tai yrittäjältä. Yrityksellä tarkoitetaan tässä ohjeessa lähinnä osakeyhtiötä sekä avointa ja kommandiittiyhtiötä. Yrittäjällä tarkoitetaan tässä ohjeessa luonnollista henkilöä, joka harjoittaa toimintaa yleensä toiminimellä ammatin- tai liikkeenharjoittajana.

Työn teettäjä ja työn tekijä voivat solmia työtä koskevan työsopimuksen tai toimeksiantosopimuksen. Työstä, tehtävästä tai palveluksesta maksettua vastiketta pidetään verotuksessa joko palkkana (työsuhde) tai työkorvauksena (toimeksiantosuhde).

Palkan ja työkorvauksen välistä rajanvetoa on käsitelty tarkemmin erillisessä Verohallinnon ohjeessa ”Palkka ja työkorvaus verotuksessa”. Kyseisessä ohjeessa on käsitelty työ- ja toimeksiantosopimuksia koskevia tunnusmerkkejä. Kotitaloustyönantajan on syytä ottaa tunnusmerkit jo sopimusta laadittaessa huomioon ja näin varmistaa, että sopimuksen tyyppi, sopimuksen sisältö ja tosiasiallinen toiminta vastaavat osapuolten tarkoitusta. Mahdollisissa ristiriitatilanteissa ratkaistaan sopimustyyppien tunnusmerkkien perusteella tehtävällä kokonaisarviolla, onko suoritus palkkaa vai työkorvausta.

Kotitalouden on erityisesti huomioitava, että ennakkoperintärekisteriin kuuluminen (katso jäljempänä kohta 3.1) ei yksin ole ratkaiseva tekijä arvioitaessa sitä, onko maksettu korvaus työsuhteessa saatua palkkaa vai toimeksiantosuhteessa saatua työkorvausta.

Työstä maksettavan korvauksen laatu on tunnistettava, koska kotitalouden velvollisuudet määräytyvät verotuksessa sen mukaan, kummasta on kyse. Kotitalouden velvoitteiden kannalta työn teettämisen tavat kotitalouksissa voidaan jakaa kolmeen eri tilanteeseen:

  • Kotitalous palkkaa yksityisen henkilön työsuhteeseen (jäljempänä kohta 2)
  • Kotitalous ostaa toimeksiantosuhteessa palvelun ennakkoperintärekisteriin kuuluvalta yritykseltä tai yrittäjältä (jäljempänä kohta 3.2)
  • Kotitalous ostaa toimeksiantosuhteessa palvelun yritykseltä tai yrittäjältä, joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin (jäljempänä kohta 3.3)

Tässä ohjeessa käsitellään kotitalouden verotukseen liittyviä velvoitteita työn teettäjänä edellä mainituissa kolmessa tilanteessa.

2 Kotitalous palkkaa työntekijän

2.1 Yleistä työnantajavelvoitteista

Työsuhteessa työn tekee kotitalouden lukuun työntekijä, jolle kotitalous maksaa palkkaa. Kotitaloudesta tulee tällöin työntekijän työnantaja. Kotitalouden on tällöin pääsääntöisesti huolehdittava samoista velvoitteista kuin muidenkin työnantajien. Palkan maksamisen ja verotukseen liittyvien velvoitteiden lisäksi kotitalouden on yleensä huolehdittava myös työsuhteeseen liittyvien pakollisten vakuutusten ottamisesta ja vakuutusmaksuista. Maksettavan palkan määrä ja työntekijän ikä vaikuttavat kotitalouden velvollisuuksiin työnantajana.

Jäljempänä tässä luvussa on kerrottu kotitalouden verotukseen liittyvistä velvoitteista työnantajana. Myös kotitalouden velvollisuuksista työnantajana maksaa tai hoitaa erilaisia pakollisia vakuutusmaksuja on kerrottu lyhyesti jäljempänä. Erityisesti on huomattava, että vaikka kotitalouden ei aina tarvitse toimittaa ennakonpidätystä ja maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksua, kotitaloudella saattaa silti olla velvoite hoitaa muut työnantajamaksut ja -velvoitteet normaalisti. Palkanlaskennan ja työnantajavelvoitteiden hoitamisen apuna kotitalous voi käyttää maksutonta Palkka.fi-palvelua (katso jäljempänä kohta 4).

2.2 Työnantajarekisteri

Työnantajaa pidetään verotuksessa joko säännöllisesti tai satunnaisesti palkkaa maksavana työnantajana. Työnantajarekisteri on Verohallinnon ylläpitämä julkinen rekisteri säännöllisesti palkkoja maksavista työnantajista. Työnantajarekisteristä säädetään ennakkoperintälain (1118/1996, EPL) 31 §:ssä.

Työnantaja on säännöllisesti palkka maksava työnantaja, jos se maksaa vakituisesti palkkaa kahdelle tai useammalle palkansaajalle, tai jos se maksaa palkkaa samanaikaisesti vähintään kuudelle palkansaajalle, vaikka heidän työsuhteensa ovat tilapäisiä ja tarkoitettu lyhytaikaisiksi. Säännöllisesti palkkaa maksavan työnantajan on ilmoittauduttava työnantajarekisteriin tekemällä ilmoitus ennen palkanmaksun aloittamista.

Työnantajarekisteriin ilmoittaudutaan Y-lomakkeella tai, jos kotitaloudella on jo y-tunnus, ilmoituksen voi tehdä myös sähköisesti. Lomakkeet ja sähköinen palvelu löytyvät osoitteesta ytj.fi. Myös tietojen muuttumisesta on viipymättä tehtävä ilmoitus.

Kotitalous on työnantajana yleensä satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja. Satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja tarkoittaa työnantajaa, jolla on verovuoden aikana palveluksessaan vain yksi palkansaaja tai vaihtoehtoisesti enintään viisi palkansaajaa, joiden työsuhde ei kestä koko kalenterivuotta (EPL 34 § ja ennakkoperintäasetus (1124/1996, EPA) 30 §). Satunnaisesti palkkoja maksavalla työnantajalla ei ole velvollisuutta ilmoittautua työnantajarekisteriin, mutta myös satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja voi halutessaan rekisteröityä. Satunnaisesti palkkoja maksavan työnantajan ilmoittamismenettely eroaa säännöllisesti palkkoja maksavan työnantajan menettelystä (katso jäljempänä kohta 2.7).

2.3 Palkkaan luettavat erät

Verotuksessa palkaksi on ennakkoperintälaissa määritelty muun muassa kaikenlaatuinen työsuhteessa saatu palkka, palkkio, etuus ja korvaus (EPL 13 §). Palkan perusteena voi olla työaika (tunti- tai kuukausipalkka) tai työmäärä (urakkapalkka). Palkkaan luetaan myös erilaiset ylityö- tai muut lisät, lomaraha ja lomakorvaus sekä työsuhteessa saadut palvelurahat. Palkkaa ovat lisäksi irtisanomisajan palkka ja korvaus, joka on maksettu ilman asiallista perustetta tapahtuneesta irtisanomisesta.

Rahapalkan lisäksi palkka voidaan maksaa luontoisetuna kuten esimerkiksi ravinto-, puhelin tai täysihoitoetuna. Ennakkoperintälain mukaan palkkaan luetaan luontoisedut, jotka arvioidaan tuloverolaissa säädetyllä tavalla (EPL 13 §:n 3 momentti). Luontoisetu on siten veronalaista palkkaa aivan kuten rahana maksettu palkka. Palkka voidaan maksaa myös pelkästään luontoisetuna. Verohallinto antaa vuosittain luontoisetujen laskentaperusteista päätöksen, jossa on vahvistettu arvot yleisimmille luontoiseduille. Luontoisetuja ja niiden verotusta on käsitelty tarkemmin erillisessä Verohallinnon ohjeessa ”Luontoisedut verotuksessa”.

Palkaksi katsotaan tietyin edellytyksin myös esimerkiksi työnantajan maksamat vapaaehtoiset vakuutusmaksut sekä tuloverolaissa (1535/1992, TVL) tarkoitetut henkilökuntaedut siltä osin kuin ne eivät ole tavanomaisia ja kohtuullisia (EPL 13 §:n 3 momentti sekä TVL 68 ja 69 §). Myös työnantajan maksamat työntekijän yksityistalouden menot ovat työntekijän palkkaa (esimerkiksi tavanomaiset ruokailu-, asumis- ja vaatekustannukset sekä kodin ja työpaikan väliset matkakustannukset).

Ennakkoperintälain mukaan työnantaja voi korvata palkansaajalle työstä välittömästi johtuvat kustannukset tai vähentää kustannusosuuden ennen ennakonpidätyksen toimittamista (EPL 15 §:n 1 momentti). Myös kotitaloustyönantaja voi hyvittää palkansaajalle välittömästi työn tekemisestä aiheutuneita kustannuksia kuten esimerkiksi työväline- ja materiaalikuluja sekä työmatkakustannuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että työnantaja voi korvata kustannukset palkan lisäksi tai kustannusten kattamiseen voidaan käyttää osa työtekijän sovitusta palkasta. Se kumpaa tapaa työnantaja soveltaa, riippuu käytännössä työsopimuksesta. Valittu tapa vaikuttaa korvausten verovapauteen palkansaajan verotuksessa.

Työnantajan erikseen maksamaa työn suorittamisesta aiheutuneiden kustannusten korvausta ei ennakkoperinnässä pidetä palkkana, jos korvaus ei ylitä kustannusten selvitettyä tai arvioitua määrää (EPL 15 §:n 3 momentti). Verohallinto vahvistaa vuosittain matkakustannusten arvioimisperusteet (EPA 17 § ja TVL 73 §). Lisäksi ennakkoperintäasetuksessa on säädetty eräiden muiden kustannusten arvioimisperusteista, jos muuta selvitystä kustannuksista ei ole esitetty (EPA 18 §).

Työnantaja voi siten jättää työn suorittamisesta aiheutuneiden kustannusten korvauksesta ennakonpidätyksen toimittamatta ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suorittamatta siltä osin, kuin korvaus ei ylitä kustannusten todellista määrää tai Verohallinnon päätöksessä vuosittain vahvistettua määrää. Siltä osin kun korvaus ylittää kyseisen määrän, sitä pidetään palkkana. Vaikka korvausta ei pidettäisi palkkana, voi se silti olla veronalaista tuloa palkansaajan verotuksessa. 

Kulloinkin voimassaoleva Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista löytyy sivulta: vero.fi > Syventävät vero-ohjeet > Verohallinnon päätökset. Kustannusten korvauksia on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeissa ”Tulonhankkimiskulut ansiotuloista” ja ”Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa”.

2.4 Ennakonpidätys

2.4.1 Ennakonpidätysvelvollisuus

Lähtökohtaisesti suorituksen maksajan on toimitettava työsuhteessa maksettavasta palkasta ennakonpidätys (EPL 9 §). Kotitalouksille on kuitenkin säädetty huojennus ennakonpidätysvelvollisuudesta silloin, kun kotitalouden maksama suoritus ei liity sen harjoittamaan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan (esimerkiksi kotitalouden harjoittamaan vuokraustoimintaan). Huojennus koskee siis vain kotitalouden hyväksi tehdystä työstä maksettavaa palkkaa. 

Jos samalle saajalle työstä maksettava palkka ja muut suoritukset eivät ylitä 1.500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous ei ole velvollinen toimittamaan ennakonpidätystä (EPL 9 §:n 3 momentti ja EPA 13 §). Tätä kotitalouden ennakonpidätyshuojennusta saa soveltaa, vaikka joku toinen henkilö asiamiehenä maksaa kotitalouden puolesta suorituksen. Tällöin toimenpiteet tehdään varsinaisen suorituksen maksajan nimissä.

Kotitalouden maksama palkka on kuitenkin palkansaajan veronalaista ansiotuloa myös silloin, kun siitä ole toimitettu ennakonpidätystä. Jotta työntekijä välttyisi jäännösveroilta, on suositeltavaa, että työnantaja toimittaisi ennakonpidätyksen, vaikka hänellä ei ole siihen velvollisuutta. Ennakonpidätyksen toimittaminen tällaisessa tilanteessa ei aiheuta sitä, että työnantajan olisi maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksu.

Esimerkki 1: Työntekijän kanssa sovitaan kaksi kuukautta kestävästä työsuhteesta, josta maksetaan palkkaa 700 euroa kuukaudessa sekä lisäksi korvataan työntekijälle työn suorittamisesta aiheutuneet kustannukset palkansaajan antaman tositteellisen selvityksen mukaan. Mahdollisia kustannusten korvauksia ei oteta huomioon 1.500 euron määrää laskettaessa. Kotitalous ei ole velvollinen toimittamaan palkasta ennakonpidätystä. Erityisesti palkansaajan pyynnöstä ennakonpidätys on kuitenkin suositeltavaa toimittaa.

Jos työstä samalle saajalle maksettava palkka ja muut etuudet ylittävät 1.500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous on velvollinen toimittamaan maksamastaan määrästä ennakonpidätyksen. Koska maksettava suoritus on palkkaa, ennakonpidätys on tällöin toimitettava, vaikka saaja kuuluisikin ennakkoperintärekisteriin.

Jos palkkaa maksetaan useissa erissä, ennakonpidätyshuojennuksen raja määräytyy kalenterivuodessa maksettavan kokonaispalkan perusteella. Jos jo kalenterivuoden tai työsuhteen alkaessa tiedetään, että työntekijälle tullaan maksamaan kalenterivuoden aikana palkkaa yli 1.500 euroa, ennakonpidätys on toimitettava jo ensimmäisestä palkasta.

Esimerkki 2: Työntekijälle maksetaan palkkaa 600 euroa kuukaudessa ja työsuhde kestää kolme kuukautta. Tällöin jo ensimmäisen kuukauden palkasta on toimitettava ennakonpidätys.

Jos työntekijän palkan on perustellusti oletettu jäävän alle 1.500 euron rajan, eikä ennakonpidätystä ole sen vuoksi toimitettu, mutta vuoden aikana palkkaa kuitenkin maksetaan yli 1.500 euroa, ennakonpidätys on toimitettava palkasta siitä alkaen, kun 1.500 euron raja ylittyy. Aikaisemmin maksetuista palkoista ei tässä tilanteessa tarvitse toimittaa ennakonpidätystä jälkikäteen. Tällaisessa tilanteessa on syytä huomioida, että työnantajan sairausvakuutusmaksu on kuitenkin maksettava koko vuoden palkkasummasta (katso jäljempänä kohta 2.5).

2.4.2 Ennakonpidätyksen toimittaminen

Ennakonpidätys toimitetaan siten, että kotitalous laskee palkanmaksun yhteydessä työntekijän bruttopalkan ja ennakonpidätysprosentin perusteella ennakonpidätyksen määrän ja vähentää sen rahana maksettavasta palkasta (EPL 11 §). Mahdollisten luontoisetujen arvo lisätään rahapalkan määrään ja ennakonpidätys toimitetaan rahapalkan ja luontoisetujen yhteismäärästä.

Esimerkki 3: Työntekijän rahapalkka on 2.000 euroa ja ravintoetu Verohallinnon päätöksen mukaan arvostettuna on 126 euroa. Työntekijän toimittaman verokortin mukainen ennakonpidätysprosentti on 25. Ennakonpidätyksen määrä lasketaan työntekijän kokonaispalkasta eli 2.126 eurosta. Ennakonpidätyksen määrä on siten 531,50 euroa (2.126 euroa x 25 %). Ennakonpidätyksen kotitalous maksaa Verohallinnolle (katso jäljempänä kohta 2.6) ja loput rahapalkasta eli 1.468,50 euroa kotitalous maksaa työntekijälle vähennettynä työntekijän työeläkevakuutusmaksun ja työttömyysvakuutusmaksun määrällä (katso jäljempänä kohdat 2.8.2 ja 2.9.2).

Ennakonpidätystä ei voida toimittaa rahana maksettavan suorituksen määrää suurempana eli jos palkka maksetaan esimerkiksi pelkästään luontoisetuina, ei ennakonpidätystä voida lainkaan toimittaa. Tällöin suoritetaan vain työnantajan sairausvakuutusmaksu (katso jäljempänä kohta 2.5).

Ennakonpidätysprosentin määrä ilmoitetaan Verohallinnon antamassa verokortissa. Ennakonpidätys on toimitettava 60 prosentin suuruisena, jos palkansaaja ei ole pyynnöstäkään huolimatta hyvissä ajoin toimittanut verokorttia eikä työnantaja ole saanut ennakonpidätystietoja sähköisesti suorasiirtona (EPA 2 ja 3 §). Työntekijä voi toimittaa verokorttinsa myös Palkka.fi-palvelun työntekijäliittymän kautta (katso jäljempänä kohta 4).

Ennakonpidätyksen toimittamista ja verokortteja on käsitelty tarkemmin erillisessä Verohallinnon ohjeessa ”Ennakonpidätyksen toimittaminen”. Toimitetun ennakonpidätyksen maksamista Verohallinnolle on käsitelty erikseen jäljempänä kohdassa 2.6.

2.4.3 Vakuutetun sairausvakuutusmaksu

Suomessa vakinaisesti asuvat henkilöt on vakuutettu sairauden varalta sairausvakuutuslain (1224/2004, SVL) mukaisesti. Vakuutetut osallistuvat sairausvakuutuslain mukaisten etuuksien rahoitukseen maksamalla vakuutetun sairausvakuutusmaksua, joka koostuu päivärahamaksusta ja sairaanhoitomaksusta (SVL 18 luvun 4 §). Maksuprosenteista säädetään vuosittain annettavalla valtioneuvoston asetuksella. Vuoden 2017 maksuprosenteista on säädetty valtioneuvoston asetuksessa sairausvakuutusmaksujen maksuprosenteista vuonna 2017 (1007/2016).

Vuonna 2017 sairaanhoitomaksu on 0,00 prosenttia kunnallisverotuksessa verotettavasta ansiotulosta (1,30 % vuonna 2016). Vuonna 2017 päivärahamaksu on 1,58 prosenttia palkkatulosta (0,82 % vuonna 2016), jos vuotuisen palkka- ja työtulon yhteismäärä on vähintään 14.000 euroa. Jos vuotuisen palkka- ja työtulon yhteismäärä alittaa 14.000 euroa, päivärahamaksu vuonna 2017 on 0,00 prosenttia. Päivärahamaksun maksuvelvollisuus alkaa 16 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta ja päättyy sen kalenterikuukauden jälkeen, jona vakuutettu täyttää 68 vuotta (SVL 18 luvun 5 §:n 2 momentti).

Sekä vakuutetun sairaanhoitomaksu että päivärahamaksu sisältyvät työntekijän verokorttiin merkittyyn ennakonpidätysprosenttiin, joten työnantaja ei erikseen peri maksuja työntekijän palkasta. Päivärahamaksun suuruus tulee kuitenkin merkitä työntekijälle annettavaan tositteeseen (katso jäljempänä kohta 2.12.1).

2.5 Työnantajan sairausvakuutusmaksu

Myös työnantaja on velvollinen osallistumaan sairausvakuutuslain mukaisten etuuksien rahoitukseen maksamalla työnantajan sairausvakuutusmaksun (SVL 18 luvun 7 §). Työnantajan sairausvakuutusmaksusta säädetään 1.1.2017 voimaan tulleessa laissa työnantajan sairausvakuutusmaksusta (771/2016). Aiemmin tämä maksu maksettiin työnantajan sosiaaliturvamaksun nimikkeellä.

Työnantaja on velvollinen maksamaan työnantajan sairausvakuutusmaksun ainoastaan, jos työntekijä on sairausvakuutuslain mukaan Suomessa vakuutettu. Sairausvakuutuslain mukainen vakuuttaminen perustuu asumiseen, joten lähtökohtaisesti kaikki Suomessa vakinaisesti asuvat ovat sairausvakuutuslain mukaisesti vakuutettuja (SVL 1 luvun 2 § ja laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta 3 § ja 3 a §:n 1 momentti).

Tietyin edellytyksin myös ulkomailta Suomeen tilapäisesti töihin tulevat henkilöt voivat olla Suomessa sairausvakuutuslain mukaisesti vakuutettuja. Ulkomailta Suomeen töihin tulevan henkilön verotusta sekä tällaisen työntekijän vakuuttamista ja työnantajavelvoitteita on käsitelty tarkemmin erillisessä Verohallinnon ohjeessa ”Ulkomailta Suomeen tulevan verotus”.

Kotitalouksille on säädetty huojennus työnantajan sairausvakuutusmaksun maksamisesta silloin, kun kotitalouden maksama palkka ei liity sen harjoittamaan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan (esimerkiksi kotitalouden harjoittamaan vuokraustoimintaan). Huojennus koskee siis vain kotitalouden hyväksi tehdystä työstä maksettavaa palkkaa. 

Jos samalle saajalle työstä maksettava palkka ei ylitä 1.500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous ei ole velvollinen maksamaan työnantajan sairausvakuutusmaksua (laki työnantajan sairausvakuutusmaksusta 4 §:n 2 momentin 3 kohta ja EPA 13 §). Tätä kotitalouden huojennusta saa soveltaa, vaikka joku toinen henkilö asiamiehenä maksaa kotitalouden puolesta suorituksen. Tällöin toimenpiteet tehdään varsinaisen palkanmaksajan nimissä.

Kotitaloustyönantajan on lähtökohtaisesti maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksu, jos työntekijälle maksetaan palkkaa ja etuuksia yhteensä yli 1.500 euroa kalenterivuodessa. Työnantaja ei ole kuitenkaan velvollinen suorittamaan työnantajan sairausvakuutusmaksua ajalta ennen sitä seuraavaa kalenterikuukautta, jona työntekijä täyttää 16 vuotta eikä sen kalenterikuukauden jälkeen, jona työntekijä täyttää 68 vuotta (laki työnantajan sairausvakuutusmaksusta 4 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdat). Tästä syystä, vaikka kotitalous maksaisi palkkaa samalle henkilölle yli 1.500 euroa kalenterivuodessa, työnantajan sairausvakuutusmaksua ei makseta, jos palkansaaja on alle 16-vuotias tai 68 vuotta täyttänyt.

Jos 16 - 67 -vuotiaalle työntekijälle maksettavan palkan on oletettu jäävän alle 1.500 euron rajan, eikä ennakonpidätystä ole tämän vuoksi toimitettu eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua maksettu, mutta vuoden aikana palkkaa kuitenkin maksetaan yli 1.500 euroa, työnantajan sairausvakuutusmaksu on maksettava koko vuoden palkkasummasta. Näin siitä huolimatta, että aiemmin maksetuista palkoista ei tällaisessa tapauksessa tarvitse toimittaa ennakonpidätystä jälkikäteen (katso edellä kohta 2.4.1).

Esimerkki 4: Työntekijän kanssa sovitaan kaksi kuukautta kestävästä työsuhteesta, josta maksetaan palkkaa 700 euroa kuukaudessa. Ensimmäisen kuukauden palkanmaksun jälkeen päätetään työsuhdetta yllättäen jatkaa kuukaudella alkuperäisestä. Ennakonpidätys on tällöin toimitettava toisen kuukauden palkanmaksusta alkaen. Työnantajan sairausvakuutusmaksu maksetaan kuitenkin koko vuoden palkkasumman (2.100 euroa) perusteella.

Sairausvakuutusmaksun suuruudesta säädetään sairausvakuutuslaissa ja sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa. Vuoden 2017 osalta työnantajan sairausvakuutusmaksun maksuprosentista on säädetty valtioneuvoston asetuksessa sairausvakuutusmaksujen maksuprosenteista vuonna 2017 (1007/2016). Vuonna 2017 kotitaloustyönantajan sairausvakuutusmaksun suuruus on 1,08 prosenttia palkkasummasta (2,12 % vuonna 2016).

Työnantajan sairausvakuutusmaksun määrä lasketaan prosentteina työntekijöiden ennakonpidätyksen alaisen palkan määrästä. Palkkana ei kuitenkaan työnantajan sairausvakuutusmaksun määrää laskettaessa pidetä sairausvakuutuslain 11 luvun 2 §:n 4 momentissa mainittuja eriä (esimerkiksi työnantajalta saatua henkilökuntaetua ja odotusajan palkkaa).

Työnantajan sairausvakuutusmaksu on maksettava, vaikka palkasta ei voitaisi toimittaa ennakonpidätystä. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun palkka maksetaan pelkkänä luontoisetuna tai palkasta ei verokortin mukaan tarvitse toimittaa ennakonpidätystä.

Työnantajan sairausvakuutusmaksu on kokonaan työnantajan oma maksu. Työnantajan sairausvakuutusmaksu maksetaan ennakonpidätysten maksamisen yhteydessä (katso jäljempänä kohta 2.6).

2.6 Työnantajasuoritusten maksaminen

Työnantajasuoritukset eli ennakonpidätys ja työnantajan sairausvakuutusmaksu kuuluvat niin sanottuihin oma-aloitteisiin veroihin. Tämä tarkoittaa sitä, että maksajan on oma-aloitteisesti laskettava veron määrä, tarkastettava eräpäivä ja maksettava vero. Oma-aloitteiset verot on maksettava ilman Verohallinnon lähettämää tilisiirtolomaketta.

Aiemmin oma-aloitteiset verot maksettiin verotilille. Verotili-palvelu on vuoden 2017 alussa korvattu OmaVerolla. Oma-aloitteiset verot voi ilmoittaa ja maksaa 3.1.2017 lähtien OmaVerossa. Uudessa palvelussa on samat toiminnallisuudet kuin Verotilissä, mutta uudistuneessa muodossa. OmaVeroon kirjaudutaan osoitteessa vero.fi/omavero. Henkilöasiakkaat käyttävät tunnistautumiseen henkilökohtaisia verkkopankkitunnuksia tai sirullista henkilökorttia.

Ennakonpidätyksen ja työnantajan sairausvakuutusmaksun Verohallinnolle maksamisen ajankohdasta säädetään oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain (768/2016, OVML) 6 luvussa ja maksamismenettelystä veronkantolain (769/2016, VKL) 3 luvussa. Lait tulivat voimaan 1.1.2017.  

Kotitaloustyönantajan on maksettava palkasta toimitettu ennakonpidätys ja työnantajan sairausvakuutusmaksu viimeistään palkanmaksukuukautta seuraavan kalenterikuukauden 12. päivänä (yleinen eräpäivä, OVML 2 ja 32 §). Jos kuukauden 12. päivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi. Ennakonpidätys ja työnantajan sairausvakuutusmaksu on maksettu ajallaan, jos ne maksetaan viimeistään edellä mainittuna eräpäivänä. Vero katsotaan lähtökohtaisesti maksetuksi Verohallinnolle sinä päivänä, jona maksu on joko veloitettu maksajan tililtä tai maksettu käteisenä rahalaitokseen (VKL 20 §).

Jos työnantajasuoritukset maksetaan eräpäivän jälkeen, on maksettava myös viivästyskorkoa (katso VKL 21 § ja laki veronlisäyksestä ja viivekorosta (1556/1995) 5 a-b §). Viivästyskoron määrän voi laskea OmaVerossa.

Esimerkki 5: Työnantaja maksaa työntekijälle palkan maaliskuussa, missä yhteydessä työntekijän palkasta pidätetään ennakonpidätys. Työnantajan tulee maksaa työntekijältä pidätetty ennakonpidätys (joka sisältää vakuutetun sairausvakuutusmaksun) ja lisäksi oma työnantajan sairausvakuutusmaksunsa Verohallinnolle viimeistään huhtikuun 12. päivään mennessä. Jos huhtikuun 12. päivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi.

Vuoden 2017 alusta alkaen ennakonpidätys ja työnantajan sairausvakuutusmaksu maksetaan jollekin seuraavista Verohallinnon pankkitileistä (IBAN on korvannut kansallisen tilinumeron käytön myös kotimaan maksuissa ja BIC-koodi on pankin osoite, jonka avulla pankki tunnistetaan):

Pankki IBAN BIC
Nordea FI64 1660 3000 1176 25 NDEAFIHH
Danske Bank FI56 8919 9710 0007 24 DABAFIHH
OP FI35 5000 0120 2535 04 OKOYFIHH

Maksun saajaksi merkitään Verohallinto.

Työnantajasuorituksia maksettaessa on käytettävä aina viitenumeroa. Verotiliviite on poistunut käytöstä ja vuodesta 2017 alkaen oma-aloitteiset verot maksetaan oma-aloitteisten verojen viitteellä, joka on asiakaskohtainen ja pysyvä numerosarja. Myös vuoden 2016 oma-aloitteiset verot (niin sanotut verotiliverot) maksetaan 1.1.2017 alkaen uudella oma-aloitteisten verojen viitteellä. Myös vanha verotilin viitenumero toimii toistaiseksi, mutta uusi oma-aloitteisten verojen viite on kuitenkin suositeltavaa ottaa mahdollisimman pian käyttöön.

Oma-aloitteisten verojen viitenumeron saa OmaVerosta tai ottamalla yhteyttä OmaVeron neuvontanumeroon, joka löytyy osoitteesta vero.fi > Tietoa Verohallinnosta > Yhteystiedot > Palvelunumerot. Oikean viitenumeron käyttäminen on tärkeää, koska viitenumeron avulla Verohallinto kohdistaa suorituksen oikean maksajan hyväksi.

OmaVerossa verkkomaksun maksupohjaan on merkitty valmiiksi pankkitilinumero, viitenumero, maksun saaja ja maksupäivä. Jos kotitaloustyönantaja käyttää Palkka.fi-palvelua, palvelu muodostaa maksutiedot työnantajasuorituksille automaattisesti (katso jäljempänä kohta 4). Palkka.fi:n muodostama viite ei ole sama kuin OmaVerossa näkyvä viite, mutta maksu kohdistuu oikein ja se huomioidaan OmaVerossa muutaman pankkipäivän kuluttua.

2.7 Työnantajasuoritusten ilmoittaminen

2.7.1 Veroilmoitus työnantajasuorituksista

Työnantajasuorituksista eli ennakonpidätyksistä ja työnantajan sairausvakuutusmaksusta annettavasta veroilmoituksesta säädetään vuoden 2017 alusta OVML 4 luvussa. Uudessa laissa termi verokausi korvasi käsitteet ilmoitusjakso ja kohdekausi. Uudessa laissa ei myöskään enää käytetä aiemmin käytössä ollutta termiä kausiveroilmoitus, vaan kausiveroilmoitusten sijaan verokaudelta annetaan veroilmoitus (veroilmoitus oma-aloitteisista veroista).

Kotitaloustyönantajan on annettava kultakin palkanmaksukuukaudelta ennakonpidätystä ja työnantajan sairausvakuutusmaksua koskevat tiedot Verohallinnon vahvistamalla veroilmoituksella (OVML 16 §). Veroilmoitus on annettava aina kun palkasta on toimitettu ennakonpidätys tai maksettu työnantajan sairausvakuutusmaksu. Jos kotitalous on maksanut työntekijälle palkkaa alle 1.500 euroa kalenterivuodessa, eikä ennakonpidätystä ole tämän vuoksi toimitettu eikä työnantajan sairausvakuutusmaksua maksettu (katso edellä kohdat 2.4.1 ja 2.5), veroilmoitusta työnantajasuorituksista ei yleensä tarvitse antaa.

Työnantaja, jota ei ole merkitty työnantajarekisteriin (katso edellä kohta 2.2), ei anna veroilmoitusta niiltä kuukausilta jolloin palkanmaksua ei ole ollut. Kotitalous on yleensä tällainen niin sanottu satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja, joka antaa yleensä veroilmoituksen vain niiltä kuukausilta, jolloin se on maksanut palkkoja ja palkoista on toimitettu ennakonpidätys tai maksettu työnantajan sairausvakuutusmaksu.

Jos kotitalous kuitenkin on rekisteröity työnantajarekisteriin eli on niin sanottu säännöllisesti palkkaa maksava työnantaja (katso edellä kohta 2.2), on veroilmoitus annettava jokaiselta kuukaudelta (tai neljännesvuosittain, jos säännöllinen työnantaja on hakeutunut pidennettyyn verokauteen). Ilmoitus sisältää tällöin käytännössä tiedon siitä, että palkkaa tai muuta suoritusta ei ole maksettu. Ilmoituksen voi tehdä etukäteen enintään kuudelta kuukaudelta (OVML 23 §:n 2 ja 3 momentit).

Kotitaloustyönantajan, kuten muidenkin työnantajien, on annettava työnantajasuoritusten veroilmoitus lähtökohtaisesti sähköisesti (OVML 18 §:n 1 momentti). Ilmoitus annetaan sähköisesti Palkka.fi-palvelussa tai OmaVerossa, joka on vuoden 2017 alussa korvannut Verotili-palvelun. Palkka.fi lähettää ilmoituksen aina automaattisesti tehtyjen palkanlaskentojen perusteella.

Veroilmoitus voidaan ainoastaan erityisestä syystä antaa paperilomakkeella (OVML 18 §:n 2 momentti). Erityisenä syynä voidaan pitää tilanteita, joissa ei kohtuudella voida edellyttää sähköisen veroilmoituksen antamista. Jos kotitaloudella ei esimerkiksi ole mahdollisuutta käyttää tietoliikenneyhteyttä, voi ilmoituksen antaa paperi-ilmoituksena. Tätä varten ei tarvitse hakea erillistä lupaa, eikä syytä paperi-ilmoittamiseen ole tarpeen kertoa etukäteen Verohallintoon. Verohallinto tiedustelee paperi-ilmoittajilta erityistä syytä verovalvonnan yhteydessä. Paperilomake, lomakkeen täyttöohjeet ja lähetysosoite löytyvät osoitteesta vero.fi >Lomakkeet >Henkilöasiakkaiden lomakkeet >Veroilmoitus oma-aloitteisista veroista (4001). Lomakkeen saa myös verotoimistosta.

Veroilmoitus työnantajasuorituksista on annettava viimeistään palkanmaksukuukautta seuraavan kalenterikuukauden 12. päivänä (veroilmoituksen määräpäivä, OVML 2 ja 17 §). Jos kuukauden 12. päivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi. Määräaika veroilmoituksen antamiselle on siten sama kuin määräaika veron maksamiselle (katso edellä kohta 2.6). Aiemmin veroilmoituksen antamisen määräpäivä sähköisesti annetuille ilmoituksille oli eri kuin paperilla annetuille ilmoituksille, mutta uusien säännösten mukaan määräpäivä on kuukauden 12. päivä riippumatta veroilmoituksen antotavasta.

Ilmoitus katsotaan annetuksi silloin, kun se on saapunut Verohallinnolle (OVML 19 §). Jos työnantajasuoritusten veroilmoitus saapuu Verohallintoon määräpäivän jälkeen, määrätään myöhässä ilmoitetulle verolle myöhästymismaksua (katso OVML 36 §).

2.7.2 Vuosi-ilmoitus

Työnantajalle tai muulle ennakonpidätyksen alaisen suorituksen maksajalle on laissa säädetty yleinen tiedonantovelvollisuus (OVML 29 §, jossa viitataan verotusmenettelystä annettuun lakiin (1558/1995, VML)). Tiedonantovelvollisuuden tarkoituksena on antaa Verohallinnolle tiedot siitä, kenelle suorituksia on maksettu ja paljonko. Näitä tietoja käytetään suorituksen saajien esitäytetyissä veroilmoituksissa.

Verotusmenettelystä annetun lain mukaan jokaisen on toimitettava Verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot maksamistaan tai välittämistään rahanarvoisista suorituksista, niiden oikaisuista, saajista ja suoritusten perusteista (VML 15 §). Laissa säädettyä tiedonantovelvollisuutta on kuitenkin kotitalouksien osalta rajoitettu Verohallinnon päätöksellä yleisestä tiedonantovelvollisuudesta (1095/2016).

Kotitaloustyönantajan on aina annettava oma-aloitteisesti Verohallintoon vuosi-ilmoitus sellaisista maksamistaan palkoista, joista on toimitettu ennakonpidätys. Lisäksi kotitaloustyönantajan on annettava oma-aloitteisesti vuosi-ilmoitus sellaisista palkoista, joista ei ole toimitettu ennakonpidätystä eikä maksettu työnantajan sairausvakuutusmaksua, jos samalle saajalle maksettava määrä on vähintään 200 euroa kalenterivuodessa (VHp yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 2 §).

Kotitalouden on ilmoitettava vuosi-ilmoituksella myös kalenterivuoden aikana työntekijältä perimänsä työntekijän verotuksessa vähennyskelpoiset työntekijän eläkemaksut ja palkasta perityt työttömyysvakuutusmaksut (VHp yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 28 §, katso näistä maksuista jäljempänä kohdat 2.8.2 ja 2.9.2). Lisäksi, jos kotitalous toimii säännöllisesti palkkoja maksavana työnantajana (katso edellä kohta 2.2), sen on ilmoitettava vuosi-ilmoituksella kohdassa 613, jos kalenterivuoden aikana ei ole maksettu lainkaan palkkoja.

Kotitalous voi antaa vuosi-ilmoituksen joko sähköisesti Verohallinnon verkkolomakkeella tai tulostettavalla paperilomakkeella 7801 (Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosi-ilmoitus) (VHp yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 47 §). Paperilomake, täyttöohjeet ja lähetysosoite löytyvät Verohallinnon sivuilta osoitteesta: vero.fi/lomakkeet > vuosi-ilmoituslomakkeet. Lomakkeen saa myös verotoimistosta. Palkka.fi-palvelu lähettää vuosi-ilmoitukset Verohallintoon automaattisesti (katso jäljempänä kohta 4). 

Jos vuosi-ilmoitus annetaan sähköisesti, ilmoitus on annettava viimeistään palkanmaksuvuotta seuraavan helmikuun kolmanteen päivää mennessä. Jos tiedot annetaan paperilomakkeella, ilmoitus on annettava viimeistään palkanmaksuvuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä (VHp yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 46 §). Jos työsuhde ei jatku kalenterivuoden loppuun, on suositeltavaa antaa ilmoitus heti työsuhteen päätyttyä.

Vuosi-ilmoitus annetaan saajakohtaisesti eriteltynä. Ilmoituksella ilmoitetaan kunkin palkansaajan yksilöintitiedot (nimi ja henkilötunnus), suorituslaji (esimerkiksi P ”päätoimen palkka” tai 1 ”sivutoimen palkka”), tälle maksetut palkat ja kustannusten korvaukset (päivärahat, ateria- sekä kilometrikorvaukset) sekä palkoista toimitetut ennakonpidätykset.

Palkansaajalle maksetut matkakustannusten korvaukset ovat verovapaata tuloa verotuksessa vain niiltä osin, kun ne on maksettu Verohallinnon verovapaista matkakustannusten korvauksista antaman päätöksen mukaisesti. Jos matkakustannusten korvaukset on maksettu vastoin Verohallinnon päätöksen mukaisia aika- ja kilometrirajoja, ne eivät ole miltään osin verovapaita. Korvaukset rinnastetaan silloin palkkaan ja ne myös ilmoitetaan palkkoina vuosi-ilmoituksella. Jos matkakustannusten korvaukset on maksettu Verohallinnon päätöksen mukaan, mutta suurempina kuin päätöksessä on määrätty verovapaaksi, osa korvauksista on palkkaa ja osa verovapaata.

Tarkempaa tietoa vuosi-ilmoituksen täyttämisestä löytyy vuosi-ilmoituksen täyttöoppaasta sivulta: vero.fi/lomakkeet > Vuosi-ilmoituslomakkeet.

2.8 Työeläkevakuutusmaksu

2.8.1 Työnantajan työeläkevakuutusmaksu

Eläkevakuutusmaksusta säädetään työntekijän eläkelaissa (395/2006, TyEL). Työnantajan on kyseisen lain perusteella lähtökohtaisesti järjestettävä työntekijälleen eläketurva palkanmaksua seuraavan kuukauden aikana (TyEL 141 §). Eläketurvan kustantamiseksi peritään työeläkevakuutusmaksu, joka koostuu työnantajan ja työntekijän maksusta (TyEL 152 §, työntekijän maksusta katso jäljempänä kohta 2.8.2).

Kotitaloustyönantajan on lähtökohtaisesti maksettava työeläkevakuutusmaksu työntekijänsä palkasta, jos palkka on vähintään 58,19 euroa kuukaudessa (TyEL 4, 96, 100 ja 141 §, vakuuttamisvelvollisuuden alaraja vuonna 2017). Vakuuttamisvelvollisuus alkaa työntekijän 17 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta ja päättyy työntekijän syntymävuoden mukaan porrastetusti joko 68, 69 tai 70 vuoden iässä (TyEL 4 §:n 2 momentti). Työntekijän ikä palkanmaksupäivänä ratkaisee, kuuluuko työntekijä eläkevakuuttamisen piiriin. Työntekijän eläkelaissa mainittua vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajaa nuorempi työntekijä on eläkevakuutettava, vaikka hän saisi jo eläkettä. Aiemmin vakuuttamisvelvollisuus koski työnantajan 18 - 67 -vuotiaita työntekijöitä, mutta vakuuttamisvelvollisuuden ikärajoja muutettiin vuoden 2017 alusta voimaan tulleessa eläkeuudistuksessa.

Kotitaloustyönantaja voi ottaa työeläkevakuutuksen mistä tahansa työeläkevakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiöt neuvovat, miten vakuuttaminen ja maksujen tilittäminen hoidetaan.

Vuonna 2017 perittävä työeläkevakuutusmaksu on keskimäärin 24,40 prosenttia bruttopalkasta, johon sisältyy myös työnantajan työntekijältä perimä työntekijän maksuosuus (katso jäljempänä kohta 2.8.2). Kotitalous tilittää työeläkevakuutusmaksun kokonaisuudessaan eläkevakuutusyhtiölle ja työnantaja vastaa eläkelaitokselle myös työntekijän työeläkevakuutusmaksun osuudesta (TyEL 152 §:n 2 momentti).

Lisätietoja työeläkevakuuttamisesta löytyy osoitteesta tyoelake.fi.

2.8.2 Työntekijän työeläkevakuutusmaksu

Eläketurvan kustantamiseksi perittävä työeläkevakuutusmaksu koostuu työnantajan maksun lisäksi myös työntekijän maksusta (TyEL 152 §, työnantajan maksusta katso edellä kohta 2.8.1). Vakuuttamisvelvollisen kotitaloustyönantajan tulee palkanmaksun yhteydessä pidättää työntekijän palkasta mahdollisen ennakonpidätyksen vähentämisen jälkeen työntekijän osuus työeläkevakuutusmaksusta. Työeläkevakuutusmaksun määrä lasketaan työntekijän bruttopalkasta.

Kunkin vuoden työeläkevakuutusmaksuprosentti säädetään vuosittain sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Vuonna 2017 työntekijän osuus työeläkemaksusta on alle 53-vuotiailla ja yli 62-vuotiailla on 6,15 prosenttia ja 53 - 62 -vuotiailla 7,65 prosenttia.

Kotitaloustyönantaja maksaa työeläkevakuutusmaksun kokonaisuudessaan sille eläkelaitokselle, jossa työnantaja on järjestänyt työntekijänsä eläketurvan. Työnantaja vastaa koko työeläkevakuutusmaksun maksamisesta työeläkevakuutusyhtiöön, vaikka hän ei voisikaan pidättää työntekijän osuutta työntekijän palkasta (esimerkiksi jos palkka koostuu yksinomaan luontoiseduista tai jos kotitalouden palkkaaman lastenhoitajan palkan maksaa Kansaneläkelaitos).

Verohallinto vähentää työntekijältä perityn työeläkevakuutusmaksun työntekijän veronalaisista tuloista verotusta toimitettaessa. Tätä varten työnantajan on ilmoitettava perimänsä maksu Verohallinnolle annettavalla vuosi-ilmoituksella (katso edellä kohta 2.7.2).

2.9 Työttömyysvakuutusmaksu

2.9.1 Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu

Työttömyysvakuutusmaksusta säädetään työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998). Työttömyysvakuutusmaksu jakautuu työnantajan ja työntekijän maksuosuuteen (työntekijän maksuosuudesta katso jäljempänä kohta 2.9.2).

Alle 17-vuotiaasta tai 65 vuotta täyttäneestä työntekijästä työnantajan työttömyysvakuutusmaksua ei makseta. Iältään 17 - 64 -vuotiaiden työntekijöiden osalta kotitaloustyönantaja on velvollinen maksamaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksun, jos työnantajan kalenterivuoden aikana maksamat palkat ovat yhteensä yli 1.200 euroa (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 12, 12 a ja 12 b §). Aiemmin maksuvelvollisuus liittyi työpäivien lukumäärään, mutta vuoden 2016 alusta työpäivien määrä ei enää vaikuta maksuvelvollisuuteen.

Työttömyysvakuutusmaksun määrä lasketaan työnantajan maksamasta palkkasummasta. Vuonna 2017 kotitaloustyönantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,80 prosenttia palkasta (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 18 §:n 1 momentti). Työnantaja maksaa sekä työnantajan että työntekijän osuuden työttömyysvakuutusmaksusta Työttömyysvakuutusrahastolle. Työnantaja vastaa myös palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun suorittamisesta työttömyysvakuutusrahastolle (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 21 §).

Lisätietoja työttömyysvakuutusmaksusta löytyy osoitteesta tvr.fi.

2.9.2 Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu

Työnantajan lisäksi myös työntekijä maksaa työttömyysvakuutusmaksua (työnantajan maksuosuudesta katso edellä kohta 2.9.1). Kotitaloustyönantajan tulee palkanmaksun yhteydessä pidättää työntekijän palkasta mahdollisen ennakonpidätyksen jälkeen työntekijän osuus työttömyysvakuutusmaksusta (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 20 §). Jos työntekijälle ei palkanmaksun yhteydessä ole maksettu palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun pidättämiseen riittävää rahapalkkaa, työnantaja voi pidättää palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun kahden vuoden kuluessa seuraavien palkanmaksujen yhteydessä (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 20 §:n 3 momentti).

Työttömyysvakuutusmaksun määrä lasketaan työntekijän bruttopalkasta. Vuonna 2017 palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on 1,60 prosenttia palkasta (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 18 §:n 1 momentti). Työnantaja maksaa sekä työnantajan että työntekijän osuuden työttömyysvakuutusmaksusta Työttömyysvakuutusrahastolle.

Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu tulee pidättää työntekijän palkasta, vaikka työnantajalla ei olisi velvollisuutta maksaa työnantajan työttömyysvakuutusmaksua palkkasumman jäädessä enintään 1.200 euroon (katso edellä kohta 2.9.1). Alle 17-vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet työntekijät eivät kuitenkaan ole velvollisia maksamaan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksua, joten heidän palkastaan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksua ei pidätetä (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 12 ja 12 a §).

Työntekijältä peritty työttömyysvakuutusmaksu vähennetään verotuksessa työntekijän veronalaisesta tulosta. Tämän vuoksi työnantajan on ilmoitettava perimänsä maksu Verohallinnolle annettavalla vuosi-ilmoituksella (katso edellä kohta 2.7.2).

2.10 Työnantajan tapaturmavakuutusmaksu

Kotitaloustyönantaja on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä työtapaturman ja ammattitaudin varalta, jos työnantajan kalenterivuoden aikana teettämästään työstä maksamat tai maksettavaksi sovitut palkat ovat yhteensä yli 1.200 euroa (tapaturma- ja ammattitautilaki 3 §:n 2 momentti ja 268 §). Rajan ylittyessä vakuuttamisvelvollisuus koskee kaikkia työntekijöitä eikä esimerkiksi työntekijöiden iällä ole merkitystä. Aiemmin vakuuttamisvelvollisuus liittyi työpäivien lukumäärään, mutta vuoden 2016 alusta työpäivien määrä ei enää vaikuta työntekijän vakuuttamiseen.

Vakuuttamisvelvollisuuden raja on työnantaja- ja kalenterivuosikohtainen: huomioon otetaan kaikki työnantajan kalenterivuoden aikana teettämät työt ja niistä maksetut tai sovitut palkat lasketaan yhteen. Palkkojen maksuajankohdalla ei ole merkitystä laskettaessa vakuuttamisvelvollisuuden rajan ylittymistä. Jos jo työsuhteen alkaessa on selvää, että sovitut työansiot ylittävät 1.200 euroa, vakuutus on otettava ennen työn tekemisen alkamista. Vakuutusta ei voi ottaa takautuvasti.

Vakuutus otetaan ennen työnteon aloittamista sellaisesta vahinkovakuutusyhtiöstä, jolla on oikeus harjoittaa Suomessa työtapaturma- ja ammattitautivakuutusta. Käytännössä vakuutuksen yhteydessä otetaan yleensä myös työnantajan ryhmähenkivakuutus (katso jäljempänä kohta 2.11).

Vakuutuksen voi ottaa myös Palkka.fi-palvelun kautta (katso jäljempänä kohta 4). Vakuutusmaksun suuruus vaihtelee vakuutusyhtiöittäin ja sen riippuu muun muassa palkkojen määrästä sekä vakuutetun työn tapaturma- ja ammattitautiriskistä. Työnantaja maksaa vakuutusmaksut suoraan vakuutusyhtiölle laskun mukaan.

Lisätietoja tapaturmavakuuttamisesta löytyy osoitteesta tvk.fi.

2.11 Työnantajan ryhmähenkivakuutusmaksu

Työmarkkinajärjestöt ovat työehtosopimuksissa sopineet ryhmähenkivakuutusturvan järjestämisestä työntekijöille. Myös kotitaloustyönantajan on otettava työntekijöilleen ryhmähenkivakuutus, kun tehtävää työtä koskevalla alalla on tätä edellyttävä yleissitova työehtosopimus. Lähes kaikki työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan pakollisesti vakuutettavat henkilöt kuuluvat ryhmähenkivakuutukseen.

Työntekijät ryhmähenkivakuutetaan samalla kun työnantaja ottaa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen. Ryhmähenkivakuutusmaksu vaihtelee yhtiöittäin ja työnantaja maksaa maksun tapaturmavakuutusyhtiölle tapaturmavakuutusmaksun yhteydessä. Ryhmähenkivakuutusmaksu on keskimäärin 0,07 prosenttia palkkasummasta.

Lisätietoja ryhmähenkivakuutuksesta löytyy osoitteesta trhv.fi.          

2.12 Muita työnantajan velvoitteita

2.12.1 Tosite

Kotitaloustyönantajan on annettava työntekijälle tosite kalenterivuoden aikana maksetuista palkoista, jotta työntekijä voi tarkastaa palkan ja mahdollisen ennakonpidätyksen määrän (EPL 35 §). Tosite on vapaamuotoinen. Siinä tulee kuitenkin olla ainakin seuraavat tiedot:

  • työnantajan nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero
  • työntekijän nimi, henkilötunnus ja osoite
  • palkan ja siitä mahdollisesti toimitetun ennakonpidätyksen määrä
  • palkanmaksun ajankohta
  • työntekijältä perityn työntekijän eläkevakuutusmaksun ja työttömyysvakuutusmaksun määrä
  • päivärahamaksun määrä.

Tosite on syytä myös päivätä ja allekirjoittaa. Kotitalouden on annettava tosite työtekijälle viimeistään palkanmaksuvuotta seuraavan tammikuun 15. päivään mennessä tai työntekijän vaatimuksesta heti työsuhteen päättyessä.

2.12.2 Verokorttimerkinnät työsuhteen päättyessä

Jos työsuhde päättyy kesken vuoden, ja työntekijä on valinnut yhteen tulorajaan perustuvan vaihtoehdon ennakonpidätyksen toimittamistavakseen, kotitalouden on merkittävä työntekijän verokorttiin maksettu bruttopalkka, työnantajan nimi sekä aika, jolta palkka on maksettu. Todistus voidaan antaa myös erillisellä liitteellä tai Verohallinnon lomakkeella (5049). Palkansaaja liittää todistuksen verokorttiinsa toimittaessaan sen seuraavalle työnantajalle.

2.12.3 Muistiinpanovelvollisuus ja tositteiden säilyttäminen

Kotitalous on työnantajana muistiinpanovelvollinen (OVML 27 §). Kotitalouden on pidettävä maksamistaan palkoista muistiinpanoja, joista ilmenee suorituksen saajan nimi, henkilötunnus, palkanmaksupäivä, maksetun rahapalkan määrä ja luontoisedun raha-arvo, maksetut kustannusten korvaukset sekä aika, jolta palkka on maksettu. Muistiinpanoiksi riittää lähtökohtaisesti palkansaajalle annettavan tositteen jäljennös ja kuitti palkan maksamisesta.

Muistiinpanot, laskut ja kuitit on säilytettävä kuusi vuotta palkanmaksuvuoden päättymisestä lukien (OVML 28 §:n 2 momentti). Muistiinpanoja on pidettävä myös maksetuista työnantajan sairausvakuutusmaksuista.

2.13 Kotitalouksien työnantajarinki

Kotitaloudet palkkaavat usein yhdessä toisten kotitalouksien kanssa siivoojan, lastenhoitajan tai muun työntekijän. Kun useampi kotitalous palkkaa työntekijän yhdellä yhteisellä työsopimuksella, ja kaikkien työnteettäjien osalta työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät, kotitaloudet ovat yhteisvastuullisesti työntekijän työnantajia. Työnantajaringin jäsenet ovat silloin yhteisvastuullisesti velvollisia hoitamaan työsuhteeseen liittyvät työnantajavelvoitteet.

Jotta työnantajavelvoitteet tulisivat helpommin hoidetuksi, menetellään käytännössä usein siten, että yksi henkilö hoitaa ennakonpidätyksen toimittamisen, vero- ja vuosi-ilmoituksen antamisen sekä työnantajasuoritusten maksamisen Verohallinnon tilille. Tämä yhteyshenkilö käyttää maksamisessa ja ilmoittamisessa omaa henkilötunnustaan. Hän voi kerätä rahat joko käteisenä tai kotitalouksilla voi olla yhteinen tili. Ringille voidaan antaa yritys- ja yhteisötunnus (Y-tunnus) vain poikkeustapauksessa, jos työnantajasuoritusten maksamista ja ilmoitusten antamista ei voi hoitaa henkilötunnuksella.

Kotitaloudet ovat vapautettuja ennakonpidätysvelvollisuudesta ja työnantajan sairausvakuutusmaksusta, jos samalle saajalle työstä maksettava palkka ei ylitä 1.500 euroa kalenterivuodessa (katso tarkemmin edellä kohdat 2.4.1 ja 2.5). Rajan soveltamisessa ei ole merkitystä sillä, onko työnantajaringillä oma Y-tunnus. Rajaa sovelletaan työnantajaringissä henkilökohtaisesti, ei siis rinki- eikä perhekohtaisesti. Siten esimerkiksi kumpikin puoliso voi maksaa palkkoja 1.500 euroa ilman ennakonpidätys- ja työnantajan sairausvakuutusmaksuvelvoitteita. Ennakonpidätyksen toimittamatta jättäminen tällä perusteella ei ole kuitenkaan suositeltavaa, koska siitä aiheutuu yleensä jäännösveroja työntekijälle.

Jos työnantajaringillä ei ole Y-tunnusta, yhteyshenkilö antaa vuosi-ilmoituksen omissa nimissään. Hän liittää mukaan erittelyn, josta näkyvät kunkin kotitalouden maksamat palkat.  Jos työnantajaringillä on Y-tunnus, vuosi-ilmoitus annetaan ringin nimissä.

3 Kotitalous ostaa palvelun yritykseltä tai yrittäjältä

3.1 Ennakkoperintärekisteri

3.1.1 Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen

Toimeksiantosuhteessa kotitalous ostaa työn palveluna yrittäjältä tai yritykseltä ja maksaa tälle työkorvausta laskun perusteella. Kun työtä teetetään toimeksiantosuhteessa, kotitalouden on tarkastettava, kuuluuko yritys tai yrittäjä ennakkoperintärekisteriin (tarkastamisesta katso jäljempänä kohta 3.1.2).

Ennakkoperintärekisteristä säädetään EPL 25 §:ssä. Ennakkoperintärekisteri on Verohallinnon ylläpitämä rekisteri, johon merkitään muun muassa elinkeinotoimintaa harjoittavia verovelvollisia. Tieto ennakkoperintärekisteriin kuulumisesta ja rekisteröinnin voimassaolosta on julkinen. Ennakkoperintärekisteriin merkitsemisen tarkoitus on osoittaa suorituksen maksajalle, että maksusta ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä, vaan rekisteriin merkitty toimija huolehtii ennakkoverojensa maksamisesta itse.

Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen ei ole pakollista. Siten yhtiön tai toiminimen muodossa toimiminen ei automaattisesti merkitse sitä, että kyseinen taho olisi merkitty ennakkoperintärekisteriin. Lisäksi yritykset ja yrittäjät, joilla on olennaisia laiminlyöntejä verotuksessaan, jätetään lähtökohtaisesti merkitsemättä ennakkoperintärekisteriin tai poistetaan sieltä. Yritys tai yrittäjä voi myös omasta aloitteestaan jättää hakeutumatta ennakkoperintärekisteriin tai pyytää rekisteröinnin poistamista. Esimerkiksi satunnaisesti tai tilapäisesti palkkioita saava voi pitää parempana ratkaisuna olla hakeutumatta rekisteriin.

3.1.2 Ennakkoperintärekisteröinnin tarkastaminen

Kotitalous voi tarkastaa palvelun suorittajan ennakkoperintärekisteriin merkitsemisen Internetistä yritys- ja yhteisötietojärjestelmän julkisesta tietopalvelusta ytj.fi. Palvelu on maksuton ja tietoja voi hakea joko nimellä tai Y-tunnuksella. Nimellä haettaessa yrityksen tiedot aukeavat palvelussa klikkaamalla haun jälkeen listasta oikean yrityksen Y-tunnusta. Ennakkoperintärekisterimerkinnän voi myös tarkastaa Verohallinnon palvelunumerosta, joka löytyy osoitteesta vero.fi > Tietoa Verohallinnosta > Yhteystiedot > Palvelunumerot.

Kotitaloudella suorituksen maksajana on selonottovelvollisuus ennakkoperintärekisteröinnin voimassaolosta. Ennakkoperintärekisterimerkintä tulee lähtökohtaisesti tarkastaa aina suorituksen maksuhetkellä.

Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä näkee ennakkoperintärekisteröinnin alkupäivän lisäksi rekisteröinnin seuraavan tarkistuspäivän, joka on yleensä 28. helmikuuta tai 31. elokuuta. Koska rekisteristä voidaan poistaa myös muuna ajankohtana kuin tarkistuspäivänä, maksajan tulisi toistuvien maksujen tilanteessa tarkistaa maksun saajan rekisteröintiasema aina maksuhetkellä. Suorituksen maksaja voi kuitenkin luottaa tarkistuspäivään, jos maksun saajan rekisteröintiasema on tarkastettu yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä ennen rekisteristä poistamista. Maksajalle ei tällöin aiheudu seuraamuksia, vaikka suorituksen saaja olisi poistettu rekisteristä ennen tarkistuspäivää. Tarkistuspäivän kumoaa työkorvauksen maksajalle toimitettu kirjallinen ilmoitus rekisteristä poistamisesta.

Jos työkorvauksen saaja on ennakkoperintärekisterissä, kotitalous toimii jäljempänä kohdassa 3.2 mainitulla tavalla. Jos työkorvauksen saaja taas ei ole ennakkoperintärekisterissä, kotitalouden on huolehdittava jäljempänä kohdassa 3.3 mainituista velvoitteista. Ennakkoperintärekisteröinnin tarkistaminen on tärkeää myös mahdollisen kotitalousvähennyksen saamisen kannalta (katso jäljempänä kohta 5.1).

Ennakkoperintärekisteröintiä on käsitelty tarkemmin erillisessä Verohallinnon ohjeessa ”Ennakkoperintärekisteriin merkitsemisen edellytykset ja rekisteristä poistamisen perusteet”.

3.2 Yritys tai yrittäjä kuuluu ennakkoperintärekisteriin

Jos kotitalous ostaa palvelun toimeksiantosuhteessa sellaiselta yritykseltä tai yrittäjältä, joka kuuluu ennakkoperintärekisteriin, työn teettämisestä ei aiheudu kotitaloudelle velvoitteita Verohallintoa tai esimerkiksi eläke- ja tapaturvavakuutusyhtiöitä kohtaan. Kotitalous maksaa tällöin palvelun suorittajan toimittaman laskun. Työn tai palvelun suorittaja on itse velvollinen huolehtimaan verotukseen ja vakuuttamiseen liittyvistä velvoitteistaan.

3.3 Yritys tai yrittäjä ei kuulu ennakkoperintärekisteriin

3.3.1 Ennakonpidätysvelvollisuus

Lähtökohtaisesti suorituksen maksajan on toimitettava toimeksiantosuhteessa maksettavasta työkorvauksesta ennakonpidätys, kun saajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin (EPL 9 § ja 25 §). Kotitalouksille on kuitenkin säädetty huojennus ennakonpidätysvelvollisuudesta silloin, kun kotitalouden maksama suoritus ei liity sen harjoittamaan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan (esimerkiksi kotitalouden harjoittamaan vuokraustoimintaan). Huojennus koskee siis vain kotitalouden hyväksi tehdystä työstä maksettua suoritusta.   

Jos samalle saajalle työstä maksettavat suoritukset eivät ylitä 1.500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous ei ole velvollinen toimittamaan suorituksesta ennakonpidätystä (EPL 9 §:n 3 momentti ja EPA 13 §). Tällöin ei myöskään veroilmoitusta ja vuosi-ilmoitusta tarvitse antaa. Kotitalouden ennakonpidätyshuojennusta saa soveltaa, vaikka joku toinen henkilö asiamiehenä hoitaa kotitalouden puolesta suorituksen maksun. Tällöin toimenpiteet tehdään varsinaisen suorituksen maksajan nimissä.

Jos kotitalous kuitenkin edellä mainitusta huojennuksesta riippumatta toimittaa ennakonpidätyksen, se on maksettava Verohallinnolle ja kotitalouden on annettava sekä veroilmoitus että vuosi-ilmoitus normaalisti (katso jäljempänä kohdat 3.3.2–3.3.4).

Jos ennakkoperintärekisteriin kuulumattomalle samalle saajalle työstä maksettavat suoritukset ylittävät 1.500 euroa kalenterivuodessa, kotitalous on velvollinen toimittamaan maksamastaan määrästä ennakonpidätyksen ja maksamaan sen Verohallinnolle (katso jäljempänä kohta 3.3.2). Tällaisista työkorvauksista kotitalouden on annettava myös työnantajan veroilmoitus ja vuosi-ilmoitus (katso jäljempänä kohdat 3.3.3 ja 3.3.4). Kun kotitalous ostaa palvelun toimeksiantosuhteessa ennakkoperintärekisteriin kuulumattomalta yritykseltä tai yrittäjältä, kotitalouden ei työkorvauksen määrästä riippumatta tarvitse maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksua.

Esimerkki 6: Kotitalous maksaa kertaluonteisesta siivoustyöstä 500 euroa työkorvausta luonnolliselle henkilölle (toiminimelle), joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Kotitalouden ennakonpidätyshuojennuksen mukaisesti ennakonpidätystä ei tarvitse toimittaa, koska samalle saajalle työstä maksetut suoritukset eivät ylitä 1.500 euroa kalenterivuodessa.

Jos siivoustyö kuitenkin liittyy esimerkiksi kotitalouden tulonhankkimistarkoituksessa vuokraamaan asuntoon, kotitalouden ennakonpidätyshuojennusta ei voida soveltaa, koska asunnon vuokraaminen on tulonhankkimistoimintaa. Tällöin kotitalous on velvollinen toimittamaan suorituksesta ennakonpidätyksen, maksamaan sen Verohallinnolle sekä antamaan työnantajan vero- ja vuosi-ilmoituksen.

Jos työkorvausta maksetaan useissa erissä, ennakonpidätyshuojennuksen raja määräytyy kalenterivuodessa maksettavan kokonaissuorituksen perusteella. Jos jo kalenterivuoden tai toimeksiantosuhteen alkaessa tiedetään, että työn suorittajalle tullaan maksamaan kalenterivuoden aikana työkorvausta yli 1.500 euroa, ennakonpidätys on toimitettava jo ensimmäisestä suorituksesta.

Jos työkorvauksen määrän on perustellusti oletettu jäävän alle 1.500 euron rajan, eikä ennakonpidätystä ole sen vuoksi toimitettu, mutta vuoden aikana työkorvausta kuitenkin maksetaan yli 1.500 euroa, ennakonpidätys toimitettava työkorvauksesta siitä alkaen, kun 1.500 euron raja ylittyy. Aikaisemmin maksetuista työkorvauksista ei tässä tilanteessa tarvitse toimittaa ennakonpidätystä jälkikäteen.

Ennakonpidätysvelvollisuus ei koske tavaran kauppaa. Jos kotitalouden saamaan laskuun sisältyy korvausta sekä työsuorituksesta (työkorvaus) että tavarantoimituksesta, työkorvauksesta on toimitettava ennakonpidätys edellä mainittujen edellytysten täyttyessä. Työkorvauksen osuudesta on toimitettava ennakonpidätys sen määrästä riippumatta. Työkorvauksen osuus voidaan osoittaa merkitsemällä se erikseen laskulle tai sen liitteeseen taikka laskuttamalla tavara ja työkorvaus eri laskuilla. Jos työkorvauksen osuus ei ilmene laskusta tai sen liitteistä, ennakonpidätys on toimitettava suorituksen koko määrästä.

3.3.2 Ennakonpidätyksen toimittaminen ja maksaminen

Ennakonpidätys toimitetaan siten, että suorituksen maksaja vähentää ennakonpidätysprosentin mukaan lasketun määrän rahana maksettavasta määrästä suorituksen yhteydessä. Ennakonpidätystä ei voida toimittaa rahana maksettavan suorituksen määrää suurempana (EPL 11 §).

Ennakonpidätysvelvollisuuteen ei vaikuta se, maksetaanko korvaus luonnolliselle henkilölle vai yhtiömuodossa toimivalle taholle. Ennakonpidätysvelvollisuus syntyy työkorvauksen saajan juridisesta toimintamuodosta riippumatta edellä kohdassa 3.3.1 kerrotulla tavalla silloin, kun työkorvauksen saaja ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Korvauksen saajan juridisella muodolla on kuitenkin vaikutusta ennakonpidätyksen toimittamisen määrään seuraavasti:

  • Jos työkorvauksen saaja on ennakkoperintärekisteriin merkitsemätön osakeyhtiö, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö tai muu vastaava yhteisö, yhteisetuus tai yhtymä, ennakonpidätys toimitetaan 13 prosentin suuruisena ellei Verohallinnon alentamasta muusta pidätysprosentista esitetä selvitystä (EPA 15 §:n 3 momentti ja EPA 16 §:n 2 momentti).
  • Jos työkorvauksen saaja on ennakkoperintärekisteriin merkitsemätön luonnollinen henkilö, ennakonpidätys toimitetaan hänen sivutuloverokorttinsa tai Verohallinnon antaman muun verokortin mukaan.
  • Jos työkorvausta saava on ennakkoperintärekisteriin merkitsemätön luonnollinen henkilö, eikä hän ei pyynnöstä huolimatta esitä lainkaan verokorttia, ennakonpidätys toimitetaan 60 prosentin suuruisena (EPA 3 §).

Ennakonpidätyksen toimittamista ja verokortteja on käsitelty tarkemmin erillisessä Verohallinnon ohjeessa ”Ennakonpidätyksen toimittaminen”.

Ennakonpidätys toimitetaan laskun määrästä, josta on vähennetty arvonlisäveron osuus (EPA 15 §:n 4 momentti). Laskun työkorvauksen osuudesta on toimitettava ennakonpidätys työkorvauksen määrästä riippumatta. Työkorvauksen osuus voidaan osoittaa merkitsemällä se erikseen laskulle tai sen liitteeseen taikka laskuttamalla tavara ja työkorvaus eri laskuilla. Jos työkorvauksen osuus ei ilmene laskusta tai sen liitteistä, ennakonpidätys on toimitettava suorituksen koko määrästä.

Poikkeus yllämainittuun ovat työn suorittamisesta aiheutuneet työmatkakustannusten korvaukset (päivärahat, ateriakorvaukset, hotellimaksut, kilometrikorvaukset ja esimerkiksi lentoliput ja junaliput) silloin, kun ne maksetaan luonnolliselle henkilölle eli muulle kuin esimerkiksi osakeyhtiölle ja avoimelle tai kommandiittiyhtiölle. Ne voidaan vähentää laskun määrästä ennen ennakonpidätyksen toimittamista edellyttäen, että ne eivät ylitä Verohallinnon vuosittain vahvistamia määriä (Verohallinnon päätös ennakonpidätysvelvollisuudesta vapauttamisesta, 1035/2016, 1 §:n 17 kohta).

Verovapaiden matkakustannusten korvausten määrät vahvistetaan vuosittain Verohallinnon päätöksellä (vuoden 2017 osalta Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2017). On kuitenkin huomattava, että nämä kustannusten korvaukset eivät ole verovapaita muille kuin työsuhteessa oleville, vaikka ne edellä mainitulla Verohallinnon päätöksellä onkin vapautettu ennakonpidätyksen toimittamisesta. Vuosi-ilmoituksella ne ilmoitetaan tästä syystä kuten muutkin työkorvaukset (katso jäljempänä kohta 3.3.4).

Esimerkki 7: Kotitalous maksaa kotitaloudessa tehdystä työstä työkorvausta luonnolliselle henkilölle (toiminimelle), joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Laskun loppusumma on 2.480 euroa, josta laskun mukaan arvonlisäveroa on 480 euroa (24 %). Työn suorittajan toimittaman verokortin mukaan hänen ennakonpidätysprosenttinsa on 25 %.

Ennakonpidätyshuojennusta ei voida soveltaa, koska suorituksen määrä ylittää 1.500 euroa. Kotitalous toimittaa ennakonpidätyksen laskun arvonlisäverottomasta määrästä eli 2.000 eurosta, jolloin ennakonpidätyksen määrä on 500 euroa (25 %). Työn suorittajalle kotitalous maksaa 1 980 euroa eli laskun loppusumman vähennettynä ennakonpidätyksen määrällä.

Esimerkki 8 : Kotitalous saa kotitaloudessa toimeksiantosuhteessa tehdystä työstä 2.000 euron laskun (alv 0 %) luonnolliselta henkilöltä (toiminimeltä), joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin. Laskulla on työstä maksettavan korvauksen lisäksi veloitettu työn suorittamisesta aiheutuneina kustannuksina kilometrikorvausta yhteensä 270 euroa 600 kilometriltä (eli 45 senttiä/km).

Ennakonpidätys on toimitettava 2.000 euron suorituksesta sekä lisäksi Verohallinnon päätöksen mukaisen kilometrikorvauksen (41 senttiä/km vuonna 2017) ylittävältä osin myös kustannusten korvauksesta. 

Yritykselle tai yrittäjälle maksetusta työkorvauksesta toimitettu ennakonpidätys maksetaan Verohallinnolle vastaavasti kuin kotitaloustyönantaja maksaa palkasta toimittamansa ennakonpidätyksen (katso edellä kohta 2.6).

3.3.3 Veroilmoitus työnantajasuorituksista

Ennakonpidätyksistä, jotka on toimitettu luonnollisille henkilöille tai yhtymille (esimerkiksi avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt) maksetuista työkorvauksista, annetaan veroilmoitus (aiemmin kausiveroilmoitus) vastaavasti kuin kotitaloustyönantaja antaa veroilmoituksen palkoista toimittamistaan ennakonpidätyksistä (katso edellä kohta 2.7.1).

Suoritukset ilmoitetaan veroilmoituksella kohdassa ”Ennakonpidätyksen alaiset palkat ja muut suoritukset”. Korvaukset ilmoitetaan bruttomääräisinä eli vähentämättä arvonlisäveroa tai työmatkakustannusten korvauksia. Osakeyhtiöille ja muille yhteisöille maksetuista työkorvauksista toimitetut ennakonpidätykset ilmoitetaan veroilmoituksella tunnuksella ”Ennakonpidätys osakeyhtiöltä, osuuskunnalta tai muulta yhteisöltä”.

3.3.4 Vuosi-ilmoitus

Kotitalouden on annettava oma-aloitteisesti Verohallintoon myös vuosi-ilmoitus sellaisista maksamistaan työkorvauksista, joista on toimitettu ennakonpidätys. Vuosi-ilmoitus annetaan vastaavasti kuin kotitaloustyönantaja antaa vuosi-ilmoituksen maksamistaan palkoista (katso edellä kohta 2.7.2). Työkorvausten ilmoittamisessa ei kuitenkaan sovelleta kotitaloustyönantajan palkanmaksua koskevaa 200 euron rajaa. Työkorvaukset ilmoitetaan siten vuosi-ilmoituksella vain silloin, kun niistä on toimitettu ennakonpidätys.

Vuosi-ilmoitus annetaan saajakohtaisesti eriteltynä. Ilmoituksella ilmoitetaan kunkin työkorvauksen saajan yksilöintitiedot (nimi ja henkilötunnus tai y-tunnus), suorituslaji (esimerkiksi H ”työkorvaus”), maksetut työkorvaukset sekä niistä toimitetut ennakonpidätykset. Työkorvauksen määrästä ei vähennetä mahdollisen arvonlisäveron eikä kustannusten korvausten osuutta. Jos työkorvaukseen on sisältynyt arvonlisäveroa, arvonlisäveron osuus ilmoitetaan lomakkeen kohdassa 17.

Luonnollisille henkilöille maksetuista työkorvauksista ilmoitetaan koko vuoden yhteismäärä. Jos työkorvaus on maksettu avoimelle yhtiölle, kommandiittiyhtiölle tai yhteisölle (esimerkiksi osakeyhtiö, osuuskunta tai yhdistys), suoritukset ja ennakonpidätykset on ilmoitettava kuukausittain eriteltyinä.

3.3.5 Tosite

Kotitalouden on annettava työn suorittajalle tosite kalenterivuoden aikana maksetuista suorituksista, jotta suorituksen saaja voi tarkastaa työkorvauksen ja mahdollisen ennakonpidätyksen määrän (EPL 35 §). Tosite on vapaamuotoinen. Siinä tulee kuitenkin olla ainakin seuraavat tiedot:

  • toimeksiantajan nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero
  • työn suorittajan nimi, henkilötunnus/y-tunnus ja osoite
  • työkorvauksen ja siitä mahdollisesti toimitetun ennakonpidätyksen määrä
  • työkorvauksen maksun ajankohta.

Tosite on syytä myös päivätä ja allekirjoittaa. Kotitalouden on annettava tosite suorituksen saajalle viimeistään suorituksen maksuvuotta seuraavan tammikuun 15. päivään mennessä. Lyhytaikaisissa toimeksiantosuhteissa on kuitenkin suositeltavaa antaa tosite heti toimeksiantosuhteen päättyessä.

3.3.6 Muistiinpanovelvollisuus ja tositteiden säilyttäminen

Kotitalous on suorituksen maksajana muistiinpanovelvollinen (OVML 27 §). Kotitalouden on pidettävä maksamistaan ennakonpidätyksen alaisista suorituksista muistiinpanoja, joista ilmenee vähintään suorituksen saajan nimi, henkilötunnus, maksupäivä ja maksetun suorituksen määrä. Muistiinpanoiksi riittää lähtökohtaisesti suorituksen saajalle annettavan tositteen jäljennös ja kuitti suorituksen maksamisesta. Muistiinpanot, laskut ja kuitit on säilytettävä kuusi vuotta suorituksen maksuvuoden päättymisestä lukien (OVML 28 §:n 2 momentti).

4 Palkka.fi – maksuton palkanlaskentaohjelma

Palkka.fi-palkanlaskentaohjelma on kotitalouksille ja muille pientyönantajille suunniteltu maksuton palkanlaskentaohjelma, jonka avulla kotitalous voi laskea työntekijän palkan sivukuluineen. Palkka.fi-palvelun avulla kotitaloustyönantaja voi hoitaa tässä ohjeessa kerrotut työnantajan velvoitteet tapaturma- ja ryhmähenkivakuuttamista lukuun ottamatta.

Palvelussa kotitaloustyönantaja voi laskea työntekijän palkan, ennakonpidätyksen, työnantajan sairausvakuutusmaksun ja pakolliset työeläkemaksut sekä tulostaa palkkalaskelmat. Palvelu muodostaa maksutiedot ja hoitaa arkistoinnin kotitalouden puolesta. Palvelu lähettää Verohallintoon, työeläkeyhtiöihin ja Työttömyysvakuutusrahastoon vaadittavat ilmoitukset automaattisesti. Lisäksi Palkka.fi-palvelun työntekijäliittymän kautta työntekijä voi lähettää kotitaloustyönantajalle verokorttitiedot sähköisesti.

Palkka.fi-palvelun kautta voi ilmoittaa myös kotitalousvähennykseen liittyvät tiedot Verohallintoon (katso jäljempänä kohta 5.1). Palkka.fi-palvelun kautta ilmoitettu kotitalousvähennys siirtyy automaattisesti kyseisen vuoden esitäytetylle veroilmoitukselle. Kotitalous voi ilmoittaa palvelun kautta kotitalousvähennystiedot maksamistaan palkoista sekä työkorvauslaskuista.

Lisää tietoa palvelusta löytyy osoitteessa palkka.fi. Palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla tai sirullisella henkilökortilla.

5 Muuta kotitalouden verotuksessa huomioitavaa

5.1 Kotitalousvähennys

Luonnollinen henkilö saa osittain vähentää veroista kotona teetetyn työn kustannukset kotitalousvähennyksenä, jos työn suorittaa ennakkoperintärekisteriin merkitty toimija tai palkattu työntekijä ja vähennykselle säädetyt muut edellytykset täyttyvät (TVL 127 a-c §). Kotitaloudella ei ole oikeutta kotitalousvähennykseen, kun palvelu on ostettu ennakkoperintärekisteriin kuulumattomalta yritykseltä tai yrittäjältä.

Kotitalousvähennystä ja sen edellytyksiä on käsitelty tarkemmin erillisessä Verohallinnon ohjeessa ”Kotitalousvähennys”.

5.2 Kotitalous rakennuttajana

Verotusmenettelystä annetussa laissa säädetään rakennuttajana olevan luonnollisen henkilön tiedonantovelvollisuudesta (VML 15 d §). Yksityishenkilöt ovat ilman euromääräistä rajaa rakennuttajina tiedonantovelvollisia Verohallinnolle, jos rakennuttaminen edellyttää rakennuslupaa.

Rakennuttajan on annettava tiedot rakennustyön suorittaneista yrityksistä ja näille maksetuista suorituksista. Jos rakennuttaja on itse palkannut työntekijän, ilmoitetaan työntekijätiedot ja työntekijöille maksetut palkat sekä muut vastikkeet. Yksityishenkilön on esitettävä loppukatselmuksessa rakennusvalvontaviranomaiselle Verohallinnon antama todistus siitä, että hän on täyttänyt tiedonantovelvollisuutensa.

Kotitalouden tiedonantovelvollisuutta rakennuttajana on käsitelty tarkemmin erillisessä Verohallinnon ohjeessa ”Rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus”.

johtava veroasiantuntija Tero Määttä

veroasiantuntija Nella Toivonen

Sivu on viimeksi päivitetty 16.1.2017