Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta

Antopäivä
11.12.2018
Diaarinumero
A125/200/2018
Voimassaolo
1.1.2019 - Toistaiseksi

Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 15 §:n 8 momentin, 15 a §:n 4 momentin, 16 §:n 14 momentin, 17 §:n 11 momentin, 18 §:n 9 momentin ja 22 §:n 5 momentin, sellaisina kuin ne ovat, 15 §:n 8 momentti, 15 a §:n 4 momentti, 16 §:n 14 momentti, 17 §:n 11 momentti ja 22 §:n 5 momentti laissa 520/2010 sekä 18 §:n 9 momentti laeissa 520/2010 ja 1131/2017, sekä varainsiirtoverolain (931/1996) 30 §:n 3 momentin, sellaisena kuin se on laissa 526/2010, nojalla päättänyt:

1 luku

Tulotiedot

1 §

Tulotietoja koskeva tiedonantovelvollisuuden rajoittaminen

Verohallinto rajoittaa verotusmenettelystä annetun lain 15 §:ssä ja 18 §:n 6 momentissa ja varainsiirtoverolain 30 §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitettujen tietojen antamista siten, että tiedonantovelvollisen on ilmoitettava Verohallinnolle ilman eri kehotusta vain tämän päätöksen 2 – 18 §:ssä tarkoitetut tiedot.

Tulotietojärjestelmästä annetussa laissa (53/2018) tarkoitetut tiedot annetaan Tulorekisteriyksikölle.

2 §

Eläkkeet, sosiaalietuudet, syytingit, lakkoavustukset ym.

Maksajan on ilmoitettava eläkkeet, ei kuitenkaan työnantajan maksamia eläkkeitä, jotka ilmoitetaan tulorekisteriin, elinkorot, työttömyysturvaetuudet, sairausvakuutuslain mukaiset päivärahat ja muut veronalaiset sosiaalietuudet. Maksajan on ilmoitettava myös reserviläispalkka, opintoraha, veronalainen syytinki ja veronalainen lakkoavustus.

3 §

Apurahat

Maksajan on ilmoitettava luonnolliselle henkilölle maksamansa stipendit, apurahat, sekä eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain (236/1961) 1 §:ssä tarkoitetut apurahat ja avustukset (kirjastokorvaukset), joiden määrä samalle suorituksen saajalle kalenterivuonna on vähintään 1 000 euroa.

4 §

Vakuutuskorvaukset

Maksajan ja välittäjän on ilmoitettava maksamansa ja välittämänsä veronalaiset vakuutuskorvaukset, vakuutusmaksun palautukset, vakuutuksen takaisinostoarvo sekä muut veronalaiset vakuutukseen perustuvat suoritukset. Tiedot vakuutuskorvauksista on annettava kaikista sekä yleisesti että rajoitetusti verovelvollisista. Jos edellä tarkoitettu suoritus maksetaan muulle kuin sellaiselle luonnolliselle tai juridiselle henkilölle, jolla on välittömästi vakuutukseen perustuva oikeus vaatia korvausta, suoritusta ei ilmoiteta.

Jos edellä 1 momentissa tarkoitettu suoritus perustuu vakuutukseen, jossa vakuutuksen kohteena on luonnollinen henkilö tai kyseessä on vakuutusluokista annetun lain (526/2008) 18 §:ssä tarkoitettu kapitalisaatiosopimus (henkivakuutusluokka 6), suoritus on ilmoitettava vain silloin, kun sen saajana on luonnollinen henkilö tai kuolinpesä.

Vakuutuskassalaissa (1164/1992) tarkoitetun vakuutuskassan on ilmoitettava maksamaansa eroavustukseen sisältyvä tuotto.

Jos edellä 1 momentissa tarkoitettu suoritus perustuu muuhun kuin sellaiseen vakuutukseen, jossa vakuutettuna on luonnollinen henkilö ja suoritus maksetaan avoimelle yhtiölle, kommandiittiyhtiölle, osakeyhtiölle, osuuskunnalle tai muulle tuloverolain (1535/1992) 3 §:ssä tarkoitetulle yhteisölle taikka liike- tai ammattitoimintaa taikka maataloutta harjoittavalle luonnolliselle henkilölle, suoritus ilmoitetaan erillään muista 1 momentissa mainituista suorituksista.

Metsään kohdistuneen vahingon perusteella maksetut vakuutuskorvaukset ilmoitetaan erillään muista edellä mainituista suorituksista.

5 §

Pitkäaikaissäästämissopimukseen liittyvät tulotiedot

Luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (610/2014) tarkoitetun talletuspankin ja ulkomaisen luottolaitoksen, sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitetun sijoituspalveluyrityksen, sijoitusrahastolaissa (48/1999) tarkoitetun rahastoyhtiön ja yhteissijoitusyrityksen, ulkomaisen ETA-rahastoyhtiön ja kolmannen maan rahastoyhtiön sekä sijoituspalvelulaissa tarkoitetun ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen (palveluntarjoaja) on ilmoitettava sekä yleisesti että rajoitetusti verovelvollisen saamat sidotusta pitkäaikaissäästämisestä annetussa laissa (1183/2009) tarkoitettuun sopimukseen (pitkäaikaissäästämissopimus) perustuvat suoritukset ja veronalaiset tulot.

Jos edellä 1 momentissa tarkoitettu suoritus tai veronalainen tulo taikka vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen perustuva suoritus tulisi tuloverolain 34 b §:n nojalla verottaa korotettuna, korotettava suoritus ilmoitetaan erikseen muista suorituksista.

Pitkäaikaissäästämissopimuksen mukaisesti sijoitetuille säästövaroille säästöaikana kertyviä osinkotuloja, korkotuloja, omaisuuden luovutuksesta saatuja tuloja ja muita tuloja koskevia tietoja, lukuun ottamatta osinkoja ja ylijäämiä koskevia yhteenvetotietoja ja 15 §:n 5 momentissa tarkoitettuja tietoja, ei ilmoiteta, jos säästövaroihin oikeutettu on yleisesti verovelvollinen. Jos säästövaroihin oikeutettu on rajoitetusti verovelvollinen, tulotiedot ilmoitetaan sen mukaisesti kuin tässä päätöksessä määrätään.

6 §

Korot, jälkimarkkinahyvitys, muut pääomatulot sekä takausprovisio

Maksajan tai välittäjän on ilmoitettava luonnollisille henkilöille ja kuolinpesille maksamansa ja välittämänsä veronalainen korko, korkoon rinnastettava tuotto, indeksihyvitys, jälkimarkkinahyvitys, osingon sijaan maksamansa rahakorvaus sekä joukkovelkakirjojen vaihdon tai ehtojen muutoksen yhteydessä maksettu suostumuspalkkio. Myös takausprovisio on ilmoitettava. Tulorekisteriin ilmoitettavaa palkkasaatavan korkoa, takausprovisiota tai muuta vastaavaa pääomatuloa ei kuitenkaan ilmoiteta.

Luonnollisen henkilön on ilmoitettava 1 momentissa tarkoitettu suoritus vain, jos suoritus liittyy maksajan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan tai jos suorituksesta on toimitettu ennakonpidätys.

7 §

Osingot ja ylijäämät sekä rahastoyhtiön maksamat suoritukset

Rahastoyhtiön ja ulkomaisen rahastoyhtiön Suomessa olevan sivuliikkeen ja sellaisen ulkomaisen rahastoyhtiön, joka hallinnoi Suomeen perustettua sijoitusrahastoa, on ilmoitettava sijoitusrahaston tuotto-osuuksille ja yhteissijoitusyrityksen osuuksille maksamansa vuotuinen tuotto rahastoittain.

Osinkoa tai muita varoja jakavan yhtiön on ilmoitettava verotusta varten tarpeelliset tiedot maksamistaan osingoista sekä osinkoina verotettavista varojenjaoista vapaan oman pääoman rahastoista.

Osuuskunnan on ilmoitettava verotusta varten tarpeelliset tiedot maksamistaan ylijäämistä sekä ylijääminä verotettavista varojenjaoista vapaan oman pääoman rahastoista. Tuloverolain 53 §:n 10 kohdassa tarkoitettua verovapaata ylijäämää ei kuitenkaan ilmoiteta. Kotimaisen säästöpankin on ilmoitettava kantarahasto-osuudelle ja lisärahastosijoitukselle maksamansa voitto-osuus ja korko. Keskinäisen vakuutusyhtiön ja vakuutusyhdistyksen on ilmoitettava takuupääomalle maksamansa korko.

Muun kuin julkisesti noteeratun osuuskunnan, jossa on ylijäämän jaosta päättämistä edeltävän tilikauden lopussa alle 500 osuusmaksun maksanutta jäsentä, on verotusta varten tarpeellisena tietona ilmoitettava myös ylijäämän saajan kaikista osuuskunnan osuuksista ja osakkeista ylijäämän jaosta päättämistä edeltävän tilikauden lopussa osuuskunnan omaan pääomaan merkitty määrä. Tietoa ei kuitenkaan tarvitse antaa silloin, kun ylijäämän saajana on yhteisö tai yhteisetuus tai jos ylijäämä on elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 18 §:n 4 momentissa tarkoitettua jakajaosuuskunnalle vähennyskelpoista ylijäämänpalautusta. Myös muun edellä 4 momentissa tarkoitetun yhteisön on annettava vastaava tieto.

Sellaiselle osingon- tai ylijäämänsaajalle, joka on vakuutettu maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) tai yrittäjän eläkelain (1272/2006) nojalla osingon jakaneen yhtiön tai ylijäämää jakaneen osuuskunnan harjoittamasta toiminnasta, maksettu osinko tai ylijäämä on ilmoitettava erillään muista osingoista ja ylijäämistä.

Arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa (348/2017) tarkoitetun tilinhoitajan ja suorituksen välittäjän on ilmoitettava Suomen arvo-osuusjärjestelmässä käsiteltäviin osaketalletustodistuksiin ja ulkomaisiin osakkeisiin perustuvat osingot, muut ulkomaisiin osakkeisiin perustuvat osingot sekä ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen osuudelle maksetut tuotot. Tässä momentissa tarkoitetut tiedot ilmoitetaan vain, jos saajana on yleisesti verovelvollinen.

8 §

Puukaupat

Puun ostajan tai ennakonpidätysvelvollisen välittäjän on annettava tiedot puun myyjästä ja kauppahinnasta, jos myyjä metsän omistajana luovuttaa puun ostajalle tai välittäjälle pysty-, hankinta- tai käteiskaupalla puuta, josta saatu tulo verotetaan myyjällä tuloverolain 43 §:n 1 momentissa (1155/2005) tarkoitettuna metsätalouden pääomatulona. Vastaava ilmoitusvelvollisuus koskee myös pankkia silloin, kun pankki maksaa metsänomistajalta ostamansa ja puun ostajan hyväksymän puunmyyntisaatavan kauppahintasuorituksia metsänomistajalle.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu puun ostajan ilmoitusvelvollisuus koskee vain puukauppoja, jotka liittyvät puun ostajan elinkeinotoimintaan tai joista on toimitettu ennakonpidätys.

Edellä tässä pykälässä tarkoitetut tiedot on ilmoitettava kaikista sekä yleisesti että rajoitetusti verovelvollisista.

9 §

Julkiset tuet, avustukset, korvaukset ja valmisteveron palautus

Valtion, kunnan viranomaisen ja muun julkisyhteisön sekä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen on ilmoitettava maksamansa julkiset tuet ja avustukset. Julkisella tuella ja avustuksella tarkoitetaan elinkeino-, työllistämis- ja niihin verrattavia tukia ja avustuksia, maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annetun lain (603/2006) 2 §:n 2 – 5 kohdassa tarkoitettuja energiatuotteiden valmisteveron palautuksia sekä poronhoitajien sijaisavusta annetun lain (1238/2014) 8 §:ssä, maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996) 26 §:ssä ja turkistuottajien lomituspalveluista annetun lain (1264/2009) 7 §:ssä tarkoitettuja korvauksia.

10 §

Arvopaperikaupat ja rahasto-osuuksien lunastukset

Sijoituspalvelulaissa tarkoitetun sijoituspalveluyrityksen, ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen ja muun sanotussa laissa tarkoitetun sijoituspalvelun tarjoajan, vakuutusyhtiölaissa (521/2008) tarkoitetun muun vakuutusyhtiön kuin työeläkeyhtiön, ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetussa laissa (398/1995) tarkoitetun sivuliikkeen ja pääasiamiehen sekä vakuutusyhdistyslaissa (1250/1987) tarkoitetun vakuutusyhdistyksen on annettava tiedot välittämistään ja tekemistään osakkeiden, osaketalletustodistusten, warranttien, merkintäoikeuksien, myyntioikeuksien sekä sijoitusrahaston rahasto-osuuksien ja yhteissijoitusyrityksen osuuksien kaupoista. Myös yhteissijoitusyrityksen osuuksien merkinnät ja lunastukset on ilmoitettava siltä osin kuin tietoja ei ole toimitettu 2 momentin nojalla. Lisäksi edellä tarkoitetun tiedonantovelvollisen on annettava tiedot johdannaissopimuksista, joilla käydään kauppaa kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa (1070/2017) tarkoitetulla säännellyllä markkinalla tai muulla säännellyllä ja viranomaisen valvonnassa olevalla markkinalla, ja sijoituspalvelulain 1 luvun 14 §:n 3—9 kohdassa tarkoitetusta johdannaissopimuksesta ja muusta johdannaissopimuksesta sekä sopimuksen osapuolista. Kaupat on ilmoitettava kunkin asiakkaan osalta ostoittain ja myynneittäin. Kaupoista on ilmoitettava kohde ja niiden lukumäärä, osto- ja myyntipäivämäärä, kauppahinta ja asiakkaan maksamat kustannukset sekä suoritetun varainsiirtoveron määrä. Merkinnöistä ja lunastuksista on ilmoitettava vastaavat tiedot.

Rahastoyhtiön, ulkomaisen rahastoyhtiön Suomessa olevan sivuliikkeen ja sellaisen ulkomaisen rahastoyhtiön, joka hallinnoi Suomeen perustettua sijoitusrahastoa, on annettava tiedot verovelvolliselta lunastetuista sijoitusrahaston rahasto-osuuksista sekä yhteissijoitusyritysten osuuksista. Lisäksi on annettava tiedot lunastettujen rahasto-osuuksien ja yhteissijoitusyritysten osuuksien hankintahinnasta ja hankinta-ajankohdasta sekä merkinnän ja lunastuksen yhteydessä perityistä kuluista siltä osin kuin nämä tiedot ovat tiedonantovelvollisella.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 – 52 c ja 52 f §:ssä tarkoitettujen yritysjärjestelyjen yhteydessä maksettuja enintään 100 euron suuruisia rahavastikkeita ei ilmoiteta. Osakeyhtiölain 15 luvun 9 §:ssä tarkoitetun osakkeiden yhdistelyn yhteydessä ylijääneiden osakkeiden myynnin johdosta osakkaalle maksettavia enintään 100 euron suuruisia rahasuorituksia ei myöskään ilmoiteta.

Edellä tässä pykälässä tarkoitetut tiedot on ilmoitettava kaikista sekä yleisesti että rajoitetusti verovelvollisista.

Jos edellä tässä pykälässä tarkoitettu arvopaperikauppa on tehty pitkäaikaissäästämisvarallisuuteen kuuluvilla varoilla ja pitkäaikaissäästäjä on yleisesti verovelvollinen, tiedot ilmoitetaan ilman säästäjää koskevia yksilöintitietoja. Jos edellä tässä pykälässä tarkoitetut verovelvolliselta lunastetut rahasto-osuudet tai yhteissijoitusyrityksen osuudet ovat pitkäaikaissäästämisvarallisuuteen kuuluvia varoja tai kyseessä on pitkäaikaissäästämisvarallisuuden perusteella saatu 15.3 §:n mukainen suoritus ja pitkäaikaissäästäjä on yleisesti verovelvollinen, tietoja ei ilmoiteta.

11 §

Arvopapereiden luovutusvoittojen ja -tappioiden laskemiseksi tarvittavat tiedot

Luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitetun luottolaitoksen sekä ulkomaisen luottolaitoksen sivuliikkeen, sijoituspalveluyrityksen, sijoituspalvelulaissa tarkoitetun ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen, arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitetun tilinhoitajan ja muun arvopapereiden säilyttäjän on toimitettava Verohallinnolle verotusta varten yleisesti ja rajoitetusti verovelvollisen luonnollisen henkilön ja kuolinpesän saaman luovutusvoiton ja -tappion laskemiseksi tarpeelliset tiedot arvopapereiden myynneistä ja muista luovutuksista siltä osin kuin nämä tiedot ovat tiedonantovelvollisella. Luovutusvoiton ja -tappion laskemiseksi tarpeelliset tiedot on annettava myös joukkovelkakirjalainojen myynneistä ja muista luovutuksista siltä osin kuin tiedot ovat tiedonantovelvollisella ja sellaisessa muodossa, että ne voidaan antaa.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuja luovutusvoiton tai -tappion laskemiseksi tarpeellisia tietoja ei tarvitse ilmoittaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52–52 c ja 52 f §:ssä tarkoitettujen yritysjärjestelyjen yhteydessä maksetuista enintään 100 euron suuruisista rahavastikkeista, eikä myöskään osakeyhtiölain 15 luvun 9 §:ssä tarkoitetuista osakkeiden yhdistelyn yhteydessä ylijääneiden osakkeiden myynnin johdosta osakkaalle maksettavista enintään 100 euron suuruisista rahasuorituksista.

Jos edellä tässä pykälässä tarkoitetut tiedot koskevat pitkäaikaissäästämisvarallisuutta ja pitkäaikaissäästäjä on yleisesti verovelvollinen, tietoja ei ilmoiteta.

12 §

Pääomanpalautusta koskevat tiedot

Arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitetun tilinhoitajan on ilmoitettava tiedot arvo-osuusjärjestelmässä käsiteltäville osakkeille ja osuuksille välittämistään pääomanpalautuksista. Lisäksi edellä mainitun tiedonantovelvollisen on ilmoitettava verovelvollisen pääomanpalautuksen johdosta saaman luovutusvoiton laskemiseksi tarpeelliset tiedot siltä osin kuin ne ovat tiedonantovelvollisella.

Osakeyhtiön ja osuuskunnan on ilmoitettava tiedot osakkeilleen ja osuuksilleen maksamistaan pääomanpalautuksista. Tiedot on ilmoitettava vain, jos niitä ei ole ilmoitettu 1 momentin nojalla. Edellä 1 momentissa sekä tässä momentissa tarkoitetut tiedot ilmoitetaan vain, jos saajana on yleisesti verovelvollinen.

13 §

Osakaslainat

Osakeyhtiön on ilmoitettava osakkaan tai hänen perheenjäsenensä osakeyhtiöltä verovuonna saama ja verovuoden lopussa takaisin maksamatta oleva rahalaina, jos osakkaalla, hänen perheenjäsenellään tai heillä yhdessä on suoraan tai välillisesti vähintään 10 prosenttia osakeyhtiön osakkeista tai kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä.

Osakeyhtiön on lisäksi ilmoitettava 1 momentissa tarkoitetusta lainasta osakkaan verovuonna takaisin maksama lainan määrä.

14 §

Sijaisosinkojen ja -ylijäämien ilmoittaminen

Selvitysyhteisön sekä sijoituspalveluyrityksen, ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen ja muun sijoituspalvelun tarjoajan, joka toimii osakkeiden lainaksiantajan tai lainaksiottajan välittäjänä, on ilmoitettava tiedot maksamistaan ja välittämistään sijaisosingoista siltä osin kuin tiedot ovat ilmoittajan hallussa. Vastaavat tiedot on ilmoitettava sijaisylijäämistä.

15 §

Sijoitusrahasto-osuuden tuoton sijaan saatu ja maksettu korvaus

Selvitysyhteisön sekä sijoituspalveluyrityksen, ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen ja muun sijoituspalvelun tarjoajan, joka toimii rahasto-osuuden lainaksiantajan tai lainaksiottajan välittäjänä on ilmoitettava tiedot maksamistaan ja välittämistään rahasto-osuuden tuoton sijaan saaduista ja maksetuista korvauksista.

16 §

Rajoitetusti verovelvolliselle maksetut suoritukset

Maksajan on ilmoitettava rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetussa laissa (627/1978) tarkoitetulle rajoitetusti verovelvolliselle maksamansa eläkkeet, ei kuitenkaan työnantajan maksamia eläkkeitä, jotka ilmoitetaan tulorekisteriin, veronalaiset sosiaalietuudet, osingot, korot, jälkimarkkinahyvitys, pitkäaikaissäästämissopimukseen perustuvat suoritukset ja veronalaiset tulot sekä muu lähdeveron alainen suoritus, ei kuitenkaan niitä suorituksia, jotka ilmoitetaan tulorekisteriin, sekä suorituksesta peritty lähdevero, ennakonpidätys ja sairausvakuutusmaksu. Lisäksi maksajan on ilmoitettava sijoitusrahastojen rahasto-osuuksille ja yhteissijoitusyritysten osuuksille maksamansa tuotto ja siitä peritty lähdevero.

Maksajan on ilmoitettava rajoitetusti verovelvolliselle maksamansa 1 momentissa tarkoitettu suoritus siinäkin tapauksessa, että suorituksesta on lain tai kansainvälisen sopimuksen perusteella jätetty vero perimättä.

Rajoitetusti verovelvollisille maksettujen joukkovelkakirjalainan korkojen ja jälkimarkkinahyvitysten osalta suorituksen saajan sijasta voidaan ilmoittaa sellaisen osallistuvan valtion raportoivan finanssilaitoksen tai Suomen ja Yhdysvaltojen välisen FATCA-sopimuksen mukaisen raportoivan yhdysvaltalaisen finanssilaitoksen yksilöintitiedot, jossa olevalla finanssitilillä olevien varojen perusteella korot tai jälkimarkkinahyvitykset on maksettu.

17 §

Ulkomailla olevan sivuliikkeen asiakkaille maksetut suoritukset

Suomalaisen yhteisön ei tarvitse ilmoittaa 6 §:n 1 momentissa, 10 §:n 1 momentissa ja 11 §:ssä tarkoitettuja tietoja ulkomaisen sivuliikkeensä asiakkaan osalta, jos sivuliike on velvollinen ilmoittamaan vastaavat tiedot sijaintivaltionsa veroviranomaisille ja jos kyse on tiedoista, jotka Verohallinto saa yleisesti verovelvollisten osalta kansainväliseen sopimukseen perustuvassa automaattisessa tietojenvaihdossa.

18 §

Porotiedot

Paliskuntain yhdistyksen on annettava poroisäntien sille toimittamien, poronhoitolain (848/1990) 30 §:ssä tarkoitettujen, poroluetteloiden tiedot poronomistajien omistamista poroista.

2 luku

Varallisuustiedot

19 §

Sijoitusrahaston rahasto-osuudet ja yhteissijoitusyrityksen osuudet

Rahastoyhtiön, ulkomaisen rahastoyhtiön Suomessa olevan sivuliikkeen ja sellaisen ulkomaisen rahastoyhtiön, joka hallinnoi Suomeen perustettua sijoitusrahastoa, on ilmoitettava sijoitusrahaston rahasto-osuuden ja yhteissijoitusyrityksen osuuden omistajien kalenterivuoden lopussa omistamien rahasto-osuuksien ja yhteissijoitusyritysten osuuksien lukumäärät sekä varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 4 §:n 3 momentissa tarkoitetut vertailuarvot rahastoittain. Tässä tarkoitettu tiedonantovelvollisuus koskee vain yleisesti verovelvollisia.

20 §

Arvopaperikeskuksen ilmoittamisvelvollisuus arvo-osuuksista

Arvopaperikeskuksen on toimitettava Verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot arvo-osuuksien omistajista ja tuoton saajista sekä arvo-osuusjärjestelmään kuuluvista osakkeista, osaketalletustodistuksista, osuuskuntien lisä- ja sijoitusosuuksista, merkintäoikeuksista, optio-oikeuksista, warranteista ja yhteissijoitusyritysten osuuksista. Osuuskuntien lisä- ja sijoitusosuuksien tiedonantovelvollisuus koskee vain luonnollisen henkilöiden ja kuolinpesien omistamia osuuksia.

Lisäksi arvopaperikeskuksen on toimitettava edellä 1 momentissa tarkoitetut tiedot muista kuin korkotulon lähdeverolain mukaisista joukkovelkakirjalainoista tai vastaavista yleisön merkittäväksi tarjotuista Euroopan talousalueella olevan julkisyhteisön tai kirjanpitovelvollisen koronmaksajan Euroopan talousalueella liikkeeseen laskemista joukkovelkakirjalainoista.

Arvo-osuuksista ilmoitetaan ISIN-koodi ja kunkin omistajan tai tuoton saajan arvo-osuuksien lukumäärä tai joukkovelkakirjalainan pääoma vuoden lopussa. Arvo-osuusrekisterin tietojen mukaisista omistajista sekä tuoton saajista ilmoitetaan tunnistetietoina nimi, henkilö- tai Y-tunnus sekä maatunnus. Henkilö- tai Y-tunnuksen puuttuessa ilmoitetaan muut tiedon luovuttajan hallussa olevat tunnistetiedot ja osoitetieto.

21 §

Pitkäaikaissäästämissopimuksen säästövarat

Poiketen siitä mitä tässä päätöksessä määrätään varojen ilmoittamisesta, pitkäaikaissäästämissopimuksen mukaisesti sijoitettuja säästövaroja ei ilmoiteta säästöaikana, jos säästövaroihin oikeutettu on yleisesti verovelvollinen henkilö.

3 luku

Tarkemmat määräykset

22 §

Tulojen ja varallisuuden ilmoittamista koskevat tarkemmat määräykset

Edellä 2 - 21 §:ssä tarkoitetuista tuloista ja varallisuudesta on ilmoitettava:

  1. ilmoitusvelvollista koskevat yksilöintitiedot;
  2. suorituksen saajaa, maksajaa ja varallisuuserän omistajaa koskevat yksilöintitiedot;
  3. suorituksen tai varallisuuserän laatu ja rahamäärä sekä suorituksesta toimitettu ennakonpidätys;
  4. rajoitetusti verovelvollista koskevissa tiedoissa on lisäksi ilmoitettava rajoitetusti verovelvollisen henkilö- tai yritystunnus taikka muu verotunnustieto (TIN) hänen kotivaltiossaan, jos se on tiedossa.

4 luku

Velka- ja vähennystiedot

23 §

Ammattiyhdistysjäsenmaksut

Työmarkkinajärjestön ja työttömyyskassan on annettava tiedot vähennyskelpoisista jäsenmaksuista ja työttömyyskassamaksuista. Maksuista on ilmoitettava seuraavat tiedot:

  1. maksun saajaa ja jäsentä koskevat yksilöintitiedot;
  2. jäsenen edellisenä kalenterivuonna maksaman jäsenmaksun määrä.

24 §

Vakuutusmaksutiedot

Vakuutuslaitoksen, eläkesäätiön ja muun eläkelaitoksen, ulkomaisen vakuutus- tai eläkelaitoksen Suomessa olevan edustajan tai välittäjän sekä talletuspankin, rahastoyhtiön ja sijoituspalveluyrityksen on annettava tiedot verovelvollisen maksamista vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen sekä 18.9.2009 tai sen jälkeen otettuun vapaaehtoiseen yksilölliseen eläkevakuutukseen liittyvän kuolemanvaravakuutuksen maksuista ja maksujen vähennyskelpoisuudesta.

Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen on ilmoitettava apurahansaajien maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 a §:n mukaisen vakuutuksen perusteella maksamat työeläke- ja ryhmähenkivakuutusmaksut sekä maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) ja maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain (873/2015) mukaiset vakuutusmaksut.

Vakuutusyhtiön on ilmoitettava urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 15 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen perusteella maksetut tapaturma- ja eläkevakuutusmaksut.

Edellä olevista vakuutusmaksuista on annettava seuraavat tiedot:

  1. vakuutuslaitoksen tai muun ilmoittajan yksilöintitiedot;
  2. vakuutettua koskevat yksilöintitiedot;
  3. vakuutusmaksujen rahamäärä.

25 §

Pitkäaikaissäästämissopimukseen liittyvät vähennys- ja kulutiedot

Edellä 5 §:ssä tarkoitetun pitkäaikaissäästämissopimuksen palveluntarjoajan on ilmoitettava sidotusta pitkäaikaissäästämisestä annetussa laissa (1183/2009) tarkoitettuun sopimukseen perustuvat pitkäaikaissäästämissopimuksen vähennyskelpoiset maksut.

Edellä olevista pitkäaikaissäästämissopimuksen maksuista on annettava seuraavat tiedot:

  1. ilmoittajan yksilöintitiedot;
  2. säästövaroihin oikeutetun yksilöintitiedot;
  3. pitkäaikaissäästämissopimuksen maksujen rahamäärä.

Pitkäaikaissäästämissopimuksen mukaisesti sijoitettuihin säästövaroihin säästöaikana kohdistuvia vähennys- ja kulutietoja ei ilmoiteta, jos säästövaroihin oikeutettu on yleisesti verovelvollinen.

26 §

Työttömän korvauspäivien lukumäärä

Työttömyyskassan ja Kansaneläkelaitoksen on ilmoitettava niiden verovuoden korvauspäivien lukumäärä, joilta verovelvolliselle on maksettu tuloverolain 93 §:n 4 momentissa tarkoitettujen lakien mukaisesti korvausta.

27 §

Velkatiedot

Luotto- ja rahoituslaitoksen, valtion, kunnan, vakuutus- ja eläkelaitoksen, huoltokonttorin ja työnantajan on annettava kunkin luonnollisen henkilön ja kuolinpesän lainasta Verohallinnolle seuraavat tiedot:

  1. velan antajaa koskevat yksilöintitiedot;
  2. velan numero tai muu tunnus;
  3. velan käyttötarkoitus;
  4. kalenterivuonna maksetun koron määrä;
  5. velan määrä kalenterivuoden päättyessä;
  6. velallisten lukumäärä; sekä
  7. velallisten nimet ja henkilötunnukset.

Jos velan korkoa on maksanut takaaja tai henkilö, jonka omaisuutta on lainan vakuutena, tiedonantovelvollisen on ilmoitettava, että muu kuin velallinen on maksanut koron, jos tämä tieto on tiedonantovelvollisen annettavissa.

Jos velan korkoa on maksettu etukäteen, tiedonantovelvollisen on annettava tieto myös etukäteen maksetusta koron määrästä. Siltä osin, kuin korko kohdistuu kalenterivuotta seuraavan vuoden jälkeiseen aikaan, ilmoitetaan korko erikseen, jos se on tiedonantovelvollisen annettavissa.

Muun kuin luotto- ja rahoituslaitoksen ei kuitenkaan tarvitse antaa edellä tässä pykälässä tarkoitettuja tietoja, jos velka on muu kuin asuntovelka ja velan pääoma on enintään 1 700 euroa. 

Tässä pykälässä tarkoitettuja tietoja ei kuitenkaan tarvitse antaa kuluttajansuojalain (746/2010) 7 luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitetuista jatkuvista luotoista.

28 §

Peritty jälkimarkkinahyvitys

Luotto- ja rahoituslaitoksen, valtiokonttorin sekä muun arvopaperikauppaa tai arvopapereiden välitystoimintaa harjoittavan on annettava tiedot luonnollisilta henkilöiltä ja kuolinpesiltä perimistään jälkimarkkinahyvityksistä.

Peritystä jälkimarkkinahyvityksestä on annettava seuraavat tiedot:

  1. jälkimarkkinahyvityksen perijää koskevat yksilöintitiedot;
  2. jälkimarkkinahyvityksen maksajan nimi;
  3. jälkimarkkinahyvityksen rahamäärä.

29 §

Omaisuudenhoitomaksu

Sijoituspalvelulaissa tarkoitetun sijoituspalveluyrityksen ja ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen sivuliikkeen, arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitetun arvopaperikeskuksen ja tilinhoitajan, luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitetun luottolaitoksen ja ulkomaisen luottolaitoksen sivuliikkeen, sijoitusrahastolaissa (48/1999) tarkoitetun rahastoyhtiön, ulkomaisen rahastoyhtiön Suomessa olevan sivuliikkeen ja sellaisen ulkomaisen rahastoyhtiön, joka hallinnoi Suomeen perustettua sijoitusrahastoa, sekä vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa (162/2014) tarkoitetun vaihtoehtorahastojen hoitajan, ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan Suomessa olevan sivuliikkeen ja sellaisen ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan, joka hoitaa Suomeen perustettua vaihtoehtorahastoa, on annettava tiedot arvopapereiden, arvo-osuuksien ja muun näihin rinnastettavan omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä perimistään maksuista. Arvopaperikeskuksen on annettava edellä tarkoitetut tiedot sen toimiessa tilinhoitajan asemassa.

Edellä 1 momentissa tarkoitetut tiedot on annettava vain siltä osin kun tiedot koskevat yleisesti verovelvollista luonnollista henkilöä tai kuolinpesää.

30 §

Opintolainavähennys

Kansaneläkelaitoksen on toimitettava Verohallinnolle opintolainavähennyksen myöntämistä varten tarpeelliset tiedot opintolainavähennykseen oikeutetuista verovelvollisista, vähennykseen oikeuttavan tutkinnon suorittamisvuodesta sekä opintolainavähennyksen enimmäismäärästä.

Lisäksi Kansaneläkelaitoksen on toimitettava verotusta varten tarpeelliset tiedot vähennykseen oikeutettujen verovelvollisten opintolainan lyhennyksistä.

31 §

Luottamushenkilömaksu

Luottamushenkilömaksun saajan on toimitettava Verohallinnolle tarpeelliset tiedot niistä tuloverolain 31 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetuista kunnallisista luottamustoimista maksettujen kokouspalkkioiden perusteella maksetuista luottamushenkilömaksuista, jotka verovelvollinen on itse suoraan maksanut luottamushenkilömaksun saajalle.

32 §

Lahjoitusvähennys

Yliopiston ja korkeakoulun, joka on saanut tuloverolain 98 a §:ssä tarkoitetun vähennyskelpoisen lahjoituksen, on toimitettava Verohallinnolle tiedot lahjoituksen antajasta ja lahjan määrästä.

5 luku

Muut tiedot

33 §

Asuntoyhteisön ilmoittamat tiedot

Asunto-osakeyhtiön, muun keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön ja asunto-osuuskunnan on ilmoitettava vastikkeettomat saannot, jotka on merkitty osakeluetteloon.

34 §

Takaisin perityt sosiaalietuudet

Jos eläkkeen, opintorahan tai muun lakisääteisen, veronalaisen sosiaalietuuden maksaja perii verovelvolliselta hänelle aikaisempana vuonna aiheetta maksamansa etuuden takaisin, maksajan on ilmoitettava takaisin perimänsä etuuden määrä. Jos takaisinperintä koskee edellisenä vuonna aiheetta maksettua etuutta ja maksaja ehtii antaa korjatut tiedot edellisen vuoden vuosi-ilmoituksessa, takaisin perittyä etuutta ei ilmoiteta takaisinperintävuoden vuosi-ilmoituksessa.

35 §

Sairausvakuutusmaksun määräämistä varten tarvittavat tiedot

Eläkelaitoksen on toimitettava Verohallinnolle tarpeelliset tiedot yrittäjän eläkelain ja maatalousyrittäjän eläkelain mukaisesta työtulosta vakuutetun sairausvakuutusmaksun määräämistä varten.

36 §

Ennakonpidätystietojen siirtoa varten annettavat tiedot

Ennakonpidätyksen alaisen suorituksen maksajan on toimitettava Verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot suorituksen saajasta ja suorituksen laadusta pyytäessään ennakonpidätyksen toimittamisessa tarvittavat tiedot Verohallinnolta verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999) 17 §:n 1 momentin nojalla. Eläkkeestä ja siihen rinnastettavasta suorituksesta on ilmoitettava myös suorituksen arvioitu määrä.

Eläkelaitoksen on toimitettava Verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot rajoitetusti verovelvollisen eläketuloa saavan henkilön asuinvaltiosta ja kansalaisuudesta.

Kansaneläkelaitoksen on lisäksi toimitettava tieto siitä, onko henkilö vakuutettu Suomessa ja vastaako Suomi henkilön sairaanhoitokustannuksista.

Kun suorasiirtopyyntö koskee palkan ennakonpidätystietoja, tiedon kohteena oleva on yksilöitävä nimen lisäksi seuraavilla tiedonantovelvollisen hallussa olevilla tiedoilla:

  1. henkilötunnus tai sen puuttuessa syntymäaika;
  2. asuinvaltion antama vero- tai henkilötunnus taikka, jos näitä tietoja ei ole, muu vastaava tunnus; ja
  3. yhteystiedot sekä Suomessa että asuinvaltiossa.

37 §

Työn teettäjän tiedonantovelvollisuus

Tuloverolain 10 §:n 4 c kohdassa tarkoitetulla vuokratulla työntekijällä työtä teettävän on toimitettava Verohallinnolle verotusta varten tarpeelliset tiedot työntekijän vuokralle antaneesta yrityksestä, jos kansainvälinen sopimus ei estä veron perimistä työntekijän palkasta. Lisäksi tällöin on toimitettava tieto yrityksen työntekijöiden lähettämisestä annetun lain 8 §:n mukaisesti asetetusta edustajasta. 

Verohallinnolle on ilmoitettava myös edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tiedoissa tapahtuneista muutoksista sekä siitä, jos vuokratyötä koskeva toimeksiantosopimus päättyy tai vuokratyöntekijöiden työskentely muutoin loppuu kokonaan, jos edellä mainitut tiedot ovat työn teettäjän tiedossa.

38 §

Tieto yhtiön osakkeen ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä

Yhtiön, jonka osakkeita on otettu kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä ja viranomaisen valvonnassa olevalla markkinalla Suomessa tai ulkomailla, on ilmoitettava Verohallinnolle yhtiön osakkeen kaupankäynnin kohteeksi ottamisesta samoin kuin siitä, että osake on lakannut olemasta kaupankäynnin kohteena.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu tiedonantovelvollisuus koskee vastaavasti osakkeiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi yhtiön hakemuksesta tai sen suostumuksella kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetussa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä tai organisoidussa kaupankäyntijärjestelmässä.

39 §

Vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen ja pitkäaikaissäästösopimukseen liittyvät siirrot

Vakuutuslaitoksen, eläkesäätiön ja muun eläkelaitoksen, ulkomaisen vakuutus- tai eläkelaitoksen Suomessa olevan edustajan tai välittäjän sekä talletuspankin, rahastoyhtiön ja sijoituspalveluyrityksen on toimitettava tiedot vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen takaisinostoarvon siirrosta, jos takaisinostoarvo siirretään toisessa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa olevaan vakuutuslaitokseen.

Edellä 5 §:ssä tarkoitetun pitkäaikaissäästämissopimuksen palveluntarjoajan on toimitettava tiedot pitkäaikaissäästämissopimuksen säästövarojen siirrosta, jos säästövarat siirretään toisessa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa olevaan vakuutuslaitokseen.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettua tietoa siirrosta ei toimiteta, jos takaisinostoarvon tai säästövarojen siirron johdosta on ilmoitettu veronalaista tuloa 4 ja 5 §:n mukaisesti.

40 §

Tietojen yksilöinti

Edellä 37 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa tiedonantovelvollinen sekä tiedon kohteena oleva on yksilöitävä seuraavilla tiedonantajan hallussa olevilla tiedoilla:

  1. yritys- ja yhteisötunnus taikka henkilötunnus tai sen puuttuessa syntymäaika;
  2. asuinvaltion antama vero- tai henkilötunnus tai jos näitä tietoja ei ole, muu vastaava tunnus;
  3. yhteystiedot sekä Suomessa että asuinvaltiossa.

6 luku

Muut määräykset

41 §

Tietojen antamisaika

Edellä 2 – 12, 14 – 16, 19, 20, 23 – 25, 27– 29, 31, 32, 34 ja 35 §:ssä tarkoitetut tiedot on annettava vuosittain tammikuun loppuun mennessä edelliseltä kalenterivuodelta. Edellä 13 §:ssä tarkoitetut tiedot on annettava vuosittain edelliseltä kalenterivuodelta viimeistään helmikuun 24 päivänä. Edellä 26 §:ssä tarkoitetut tiedot on annettava vuosittain edelliseltä kalenterivuodelta viimeistään helmikuun 20 päivänä.

Poiketen siitä, mitä 1 momentissa määrätään, edellä 7 §:n 2 - 5 momentissa ja 16 §:ssä tarkoitetut tiedot sekä 7 §:n 6 momentissa tarkoitetut tiedot osingoista voidaan antaa vuosittain edelliseltä kalenterivuodelta viimeistään helmikuun 3 päivänä, jos tiedot annetaan sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen.   

Edellä 33 §:ssä tarkoitettu saanto on ilmoitettava osakeluetteloon merkitsemiskuukautta seuraavan kuukauden loppuun mennessä. Edellä 38 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on annettava kuukauden kuluessa pykälässä tarkoitetusta listautumismuutoksesta.

Edellä 30 §:n 1 momentissa tarkoitetut tiedot on annettava vuosittain siten, että tammi-heinäkuussa valmistuneista opiskelijoista tiedot annetaan saman vuoden marraskuussa ja elo-joulukuussa valmistuneista tiedot annetaan seuraavan vuoden huhtikuussa. Edellä 30 §:n 2 momentissa tarkoitetut tiedot on annettava vuosittain edelliseltä kalenterivuodelta helmikuun loppuun mennessä.

Edellä 18 §:ssä tarkoitetut tiedot on annettava edelliseltä poronhoitovuodelta lokakuun loppuun mennessä. Edellä 36 §:ssä tarkoitetut tiedot on toimitettava Verohallinnon kanssa erikseen sovittavana ajankohtana.

Edellä 37 §:ssä tarkoitetut tiedot on annettava sitä kalenterikuukautta seuraavan kuukauden loppuun mennessä, jonka aikana yrityksen ensimmäinen työntekijä aloittaa työskentelyn työn teettäjälle. Edellä 37 §:n 2 momentissa tapahtuneista muutoksista on ilmoitettava Verohallinnolle muutosta seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä.

Edellä 39 §:ssä tarkoitetut tiedot on annettava 60 päivän kuluessa siirtopäivästä.

42 §

Tiedonantotapa

Tässä päätöksessä tarkoitetut tiedot voidaan antaa sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen Verohallinnon julkaisemissa sähköisissä ilmoittamispalveluissa tai Verohallinnon lomakkeella. Edellä 3 §:ssä, 4 §:n 4 momentissa, 7 §:n 1 ja 6 momentissa, 9 – 12, 19, 20 ja 23 §:ssä, 24 §:n 1 ja 2 momentissa, 25 – 27, 29, 30, 32 ja 35 §:ssä tarkoitetut tiedot voidaan antaa vain sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen. 

Vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetuista suorituksista, vuosi-ilmoitus eläkkeistä ja etuuksista, vuosi-ilmoitus osingoista, vuosi-ilmoitus osuuskuntien ylijäämistä, puun ostajan vuosi-ilmoitus sekä vuosi-ilmoitus TVL:n mukaisista koroista ja jälkimarkkinahyvityksistä on annettava sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen, jos vuosi-ilmoitus koskee viittä tai useampaa tulonsaajaa. Velvollisuus antaa tiedot sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen ei koske tiedonantovelvollista luonnollista henkilöä eikä kuolinpesää.

Edellä 14, 15 ja 37 – 39 §:ssä tarkoitetut tiedot annetaan Verohallinnon lomakkeella Verohallinnolle. 

Edellä 18 ja 31 §:ssä tarkoitetut tiedot annetaan Verohallinnon kanssa erikseen sovittavalla tavalla.

Edellä 33 §:ssä tarkoitetut tiedot voidaan antaa sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen tai Verohallinnon lomakkeella. Jos tiedot annetaan lomakkeella, saantoasiakirjan kopio on liitettävä ilmoituksen oheen.

Verohallinnon lomakkeella annettavat tiedot toimitetaan lomakkeella olevaan osoitteeseen.

43 §

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2019.

Päätöstä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2019 annettaviin tietoihin. Päätöksellä kumotaan Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta (857/2017), jota sovelletaan viimeisen kerran vuodelta 2018 annettaviin tietoihin.

 

Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2018

 

Pääjohtaja Markku Heikura

 

Johtava asiantuntija Mia Keskinen

 

Sivu on viimeksi päivitetty 13.12.2018