Velkajärjestely

Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä (57/93) on tullut voimaan 8 päivänä helmikuuta 1993. Lainsäädännön tarkoituksena on mahdollistaa maksuvaikeuksiin joutuneen yksityishenkilön taloudellisen tilanteen korjaaminen.

Ennen velkajärjestelyn hakemista velallisen on lain 11 §:n mukaisesti selvitettävä mahdollisuudet tehdä velkojiensa kanssa sovintoratkaisu taloudellisen tilanteensa korjaamiseksi. Tuomioistuimen määräämä velkajärjestely tulee kysymykseen vain, jos velallinen ei ole saanut aikaan vapaaehtoista sovintojärjestelyä velkojiensa kanssa.

Velkajärjestely koskee velallisen kaikkia velkojia ja syrjäyttää pakkotäytäntöönpanon, konkurssin ja ulosoton. Velkajärjestely voidaan myöntää velalliselle joka on muutoin kuin tilapäisesti kyvytön maksamaan velkojaan.

Velkajärjestely tulee vireille velallisen hakemuksesta. Aviopuolisot, yhteisvastuulliset kanssavelalliset sekä velallinen ja takaaja voivat hakea velkajärjestelyä yhdessä. Velkajärjestelystä päättää tuomioistuin. Velkajärjestelyssä tuomioistuin vahvistaa velalliselle maksuohjelman, joka vastaa hänen maksukykyään. Maksuohjelma korvaa velallisen alkuperäiset maksuvelvoitteet. Maksuohjelman vahvistaminen ei edellytä velkojien suostumusta.

Maksuohjelma voi raueta, jos velallinen laiminlyö ohjelman mukaisen maksuvelvollisuutensa. Olennaisesti muuttuneet olosuhteet puolestaan voivat johtaa maksuohjelman muuttamiseen.

Lain 3 §:n mukaan velkajärjestely alkaa siitä ajankohdasta, jona tuomioistuin on tehnyt päätöksen velkajärjestelyn aloittamisesta. Saman säädöksen 3 kohdan mukaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvalla velalla tarkoitetaan kaikkia ennen velkajärjestelyn alkamista syntyneitä velkoja sekä velkajärjestelyn alkamisen ja maksuohjelman vahvistamisen välisenä aikana kertyviä korkoja sekä velallisen maksettavaksi määrättyjen em. velkojen perimis- ja täytäntöönpanokuluja.

Velkajärjestelyn keinot

Tuomioistuimen vahvistamassa maksuohjelmassa voidaan lain 25 §:n mukaan käyttää seuraavia velkajärjestelyn keinoja:

1) muuttaa velan maksuaikataulua

2) määrätä, että velallisen maksusuoritukset on luettava ensin velan pääoman ja vasta sen jälkeen luottokustannusten lyhennykseksi

3) alentaa jäljellä olevaan luottoaikaan kohdistuvien luottokustannusten maksuvelvollisuutta

4) alentaa maksamatta olevan velan määrää

5) poistaa velan maksuvelvollisuus kokonaan.

Lain 26 §:n mukaan ns. vakuusvelan määrää ei voida alentaa tai velkaa poistaa kokonaan. Sen sijaan säännöksen mukaan vakuusvelan erääntynyttä viivästyskorkoa voidaan alentaa tai poistaa se kokonaan. Velkajärjestely voi sisältää myös velan maksamisen kokonaan tai osittain kertasuorituksena tätä tarkoitusta varten otettavalla uudella velalla.

Velkajärjestelyn verovaikutukset

Maksuaikataulun muuttamisella ei ole verotusta koskevia vaikutuksia. Kohdan 2 vaikutuksista lisää ohjeessa Korkomenot.

Velan määrän alentaminen tai poistaminen ei aikaansaa velalliselle veronalaista tuloa, jos saaminen on velkojalle arvoton (KHO 1972 I 51 ja 553). Mikäli tuomioistuin maksuohjelmassa alentaa maksamatta olevan velan määrää tai poistaa velan maksuvelvollisuuden kokonaan voidaan saamisen tältä osin katsoa olevan maksuohjelman vahvistamishetkellä arvoton.

Tilanteissa, joissa velallinen ja velkoja tai velkojat vapaaehtoisesti sopivat velan alentamisesta tai kokonaan poistamisesta on tapauskohtaisesti selvitettävä, onko saamista sopimishetkellä pidettävä velkojille arvottomana vai ei. Jos velallista ei ole pidettävä velkajärjestelylaissa säädetyllä tavalla maksukyvyttömänä, on alennettua tai anteeksiannettua velkaa tilanteesta riippuen pidettävä joko lahjana tai veronalaisena ansiotulona.

Erääntymättömän koron alentamisesta tai anteeksiantamisesta ei yleensä synny velalliselle verotettavaa etuutta. Henkilökunnan osalta ks. Työsuhdelaina.

Tuomioistuimen vahvistama maksuohjelma voi sisältää mm. omaisuuden muuttamisen rahaksi velkajärjestelylain 37 §:ssä säädetyllä tavalla. Myös vapaaehtoinen velkojen järjestely voi johtaa omaisuuden rahaksi muuttamiseen. Tällaisten toimenpiteiden veroseuraamukset määräytyvät tuloverolain myyntivoittosäännösten nojalla.

Velkojan kannalta tuloverolaissa ei ole säännöstä, jonka mukaan velkoja voisi vähentää saamisen raukeamisesta aiheutuneen lopullisen arvonmenetyksen verotuksessaan.