Työnantajan järjestämä terveydenhuolto

Työnantajan järjestämästä tavanomaisesta ja kohtuullisesta terveydenhuollosta syntyvää etua, lukuun ottamatta kuitenkaan työnantajan työntekijälle suorittamaa korvausta terveydenhuollosta tai sairaudesta johtuvista kustannuksista, ei pidetä veronalaisena palkkatulona (TVL 69.1 § 1 k.). Verovapauden ulkopuolelle on siten suljettu työpaikkaterveydenhuoltojärjestelyihin sisältymättömät palkansaajien omien sairaus- ja terveydenhoitokulujen korvaukset.

Terveydenhuolto sisältää sekä sairaanhoidon että terveydenhoidon. Työnantaja voi järjestää tarvitsemansa työterveyspalvelut itse tai yhdessä toisten työnantajien kanssa taikka hankkia ne kansanterveyslaissa tarkoitetulta terveyskeskukselta tai muulta työterveyshuoltopalvelujen antamiseen oikeutetulta.

Työterveydenhuollon verovapauden edellytykset

Ollakseen verovapaa terveydenhuollon täytyy olla työnantajan järjestämä. Työterveyshuoltolain (1383/2001) 11 §:n mukaan työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimintasuunnitelma, jonka tulee sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä johtuvat toimenpiteet. Edun verovapauteen ei tällöin vaikuta se, laskuttaako lääkäri suoraan työnantajaa vai maksaako työntekijä laskun itse ja perii kulut työnantajalta.

Työnantaja voi järjestää työterveydenhuollon joko oman työpaikkalääkärin palveluksina tai sopimalla terveyspalvelujen tarjoamisesta yksityisen terveysaseman tai vastaavan välityksellä.

Ilman etukäteissopimusta työnantajan omaan lääkäriin voidaan rinnastaa esimerkiksi hammas- tai muu lääkäri tilanteessa, jossa työntekijällä on lääkärille mennessään työnantajan lähete tai muu selvitys, josta käy ilmi lääkärissä käynnin liittyminen työnantajan järjestämään terveydenhuoltoon.

Sairaanhoitovakuutus

Työnantaja voi järjestää työpaikkaterveydenhuollon myös ottamalla henkilökunnalle sairaanhoitovakuutuksen. Työnantajan ottamasta sairaanhoitovakuutuksesta saatu etu voi olla työntekijälle tietyin edellytyksin verovapaa. Tulon veronalaisuus ratkaistaan tuloverolain (TVL) 29 §:ssä tarkoitetun laajan tulokäsitteen ja TVL 69 §:n verovapaita henkilökuntaetuja koskevien säännösten sekä oikeus- ja verotuskäytännön perusteella. Verovapauden edellytyksenä on ensinnäkin se, että työntekijän vakuutuksesta saama etu on tavanomainen ja kohtuullinen.

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) vuosikirjaratkaisun 2011:27 perusteella vakuutuksesta saatavan edun tavanmukaisuutta ja kohtuullisuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota vakuutuksesta työnantajalle aiheutuvien kustannusten määrään. KHO:n mukaan vakuutuksen kautta toteutettua etua terveydenhuollosta ei kuitenkaan voida pitää tavanomaisena ja kohtuullisena pelkästään vakuutusmaksujen määrää tarkastelemalla, vaan on myös otettava huomioon mitä vakuutuksesta katetaan.

Vakuutusturvan kattavuutta arvioidaan sekä vakuutuksen korvattavuuden piiriin kuuluvien etujen laadun että vakuutuksesta maksettavan enimmäiskorvauksen euromäärän perusteella. Olennaista on siten se, mitä vakuutuksesta voidaan korvata ja kuinka suuri korvaus voidaan enimmillään maksaa yksittäisestä sairaustapauksesta tai tapaturmasta. Sen sijaan sillä, toteutuuko vakuutustapahtuma ja korvataanko vakuutuksesta todellisuudessa ikinä mitään, ei ole merkitystä.

Verohallinnon aikaisemman ohjeistuksen ja oikeuskäytännön (KVL 2002/43) mukaan vakuutuksesta saatavan edun tavanomaisuutta ja kohtuullisuutta arvioitiin ainoastaan vakuutuksesta saatavien etujen perusteella. Sen sijaan vakuutusmaksun suuruudella ei katsottu olevan merkitystä. Tältä osin KHO:n ratkaisu 2011:77, muuttaa aikaisempaa verotuskäytäntöä. Sairausvakuutusten ehdot voivat poiketa toisistaan, minkä vuoksi vakuutuksesta saatavan edun veronalaisuutta on aina arvioitava tapaukskohtaisesti. Jos vakuutus otetaan vain avainhenkilöille, vakuutusmaksu on palkkaa (KVL 2002/43).

Sairauskuluvakuutuksesta on Verohallinnon ohje Työnantajan ottaman sairaanhoitovakuutuksen verotus (Dnro 555/32/2011), jossa on käyty läpi KHO:n ratkaisua 2011:27.

Terveydenhuoltopalvelut työmatkalla

Jos verovelvollinen työmatkan, sairauden tai muun vastaavan syyn takia on estynyt käyttämästä työnantajan muutoin työntekijöilleen järjestämiä työpaikkaterveydenhuoltopalveluja, korvaus työntekijän vastaavista palveluksista ulkopuolisille maksamista kustannuksista voidaan katsoa varsinaiseen työnantajan järjestämään terveydenhuoltoon kuuluvaksi.

Pakollinen ja vapaaehtoinen työterveyshuolto

Pakolliseen työterveyshuoltoon liittyvistä terveystarkastuksista ja muista toimenpiteistä ei työntekijälle synny veronalaista etua.

Sen sijaan työnantajan työterveyshuoltolain mukaisesti vapaaehtoisesti järjestämien sairaanhoito- ja terveydenhoitopalvelujen verovapauden edellytyksenä on, että ne ovat tavanomaisia ja kohtuullisia.

Tavanomainen ja kohtuullinen korvaus

Tavanomaisina ja kohtuullisina pidetään kustannusten korvauksia silloin, kun etu on edellä selvitetyllä tavalla työnantajan henkilökunnalleen järjestämä. Siten esim. erikoislääkäripalvelut sekä hammashoitokustannusten korvaukset voivat työnantajan järjestäminä olla verovapaita.

Tavanomaisena ja kohtuullisena ei pidetä virkistymismielessä järjestettyä lomamatkaa eikä myöskään työnantajan suorittamia kustannuksia oleskelusta terveyskylpylässä, ellei kysymys ole työterveyshuoltoon liittyvästä lääkärin määräämästä kuntoutushoidosta.

Tavanomaisuus ja kohtuullisuus edellyttää yleensä sitä, että työpaikkaterveydenhuolto on samanlaisena koko henkilökunnan käytettävissä. Verovapauden esteenä ei kuitenkaan ole se, että järjestelyt esim. toimihenkilöiden ja työntekijöiden osalta ovat erilaisia tai että edun käyttämisen edellytyksenä on määrätty vähimmäistyössäoloaika.

Erikoislasien korvaaminen

Silmälasikustannuksia voidaan pitää terveydenhuoltoon kuuluvina vain siltä osin kuin kysymys on lääkärin tai optikon määräämistä työhön liittyvistä erikoislaseista välttämättömine sankakustannuksineen.

Hammaslääkärikulut

Jos työnantajan terveydenhoito-ohjesäännön mukaan korvataan myös hammashoitokuluja, etu voi kohtuullisen määräisenä olla verovapaa.

Veronalainen terveydenhuolto

Veronalaista etua työntekijälle syntyy yleensä järjestelyissä, joissa työnantaja muutoin kuin edellä tarkoitetuissa tapauksissa korvaa työntekijän sairaus- tai terveydenhoitokustannuksia.

Jos työnantaja korvaa yksittäisen työntekijän sairaudesta tai terveydenhoidosta johtuvia kustannuksia, jotka eivät kuulu varsinaisen työpaikkaterveydenhuollon piiriin, maksetut korvaukset ovat veronalaisia siitä riippumatta, maksetaanko ne työntekijälle itselleen vai suoraan kysymyksessä olevalle lääkärille tai laitokselle. Samoin jos työnantaja on vain sitoutunut korvaamaan tietyn määrän työntekijän sairaus-, silmälasi- tai hammaslääkärikuluja pelkästään tositteita vastaan järjestämättä lääkäripalveluja, korvaus katsotaan veronalaiseksi. Tällainen korvaus on veronalaista vaikka se olisi mainittu terveydenhuolto-ohjesäännössä.

Veronalaisia ovat myös korvaukset muista kuin edellä mainittujen työpaikka- tai niihin verrattavien lääkäreiden määräämistä lääkkeistä tai vitamiinivalmisteista samoin kuin fysikaalisesta hoidosta, johon työntekijä on ilman lääkärin määräystä hakeutunut.

Perheenjäsenten sairauskulut

Työntekijän perheenjäsenten oikeutta käyttää hyväkseen työnantajan henkilökunnalleen järjestämiä terveyshuoltopalveluja ei yleensä voida katsoa verovapaaksi henkilökuntaeduksi. Tällaista järjestelyä voidaan kuitenkin esim. perinteiseen käytäntöön tai työkohteen olosuhteisiin (esim. työkomennuksella ulkomailla) nähden pitää tavanomaisena ja perusteltuna. Perheenjäsenten osalta tavanomaisena ja kohtuullisena voidaan lähinnä pitää työnantajan oman työpaikkalääkärin vastaanotolla käyntiä.

Eläkkeellä olevien terveydenhuoltopalvelut

Työnantajan palveluksesta eläkkeellä olevien oikeutta käyttää hyväkseen työnantajan työntekijöilleen järjestämiä terveydenhuoltopalveluja ei ole pidettävä veronalaisena etuna. Sitä vastoin eläkkeensaajille heidän omista sairaus- tai terveydenhuoltokuluistaan maksetut korvaukset on katsottava veronalaiseksi eläketuloksi.

Sairaalamaksut

Sairaaloiden hoitopäivämaksuja ja toimenpidemaksuja ei yleensä voida pitää työpaikkaterveydenhuoltoon sisältyvinä (KHO 1988 II 584, 1991/461).