Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

KVL:2021/1

Antopäivä
22.1.2021
Diaarinumero
VH/4218/02.05.04/2020
Henkilökohtaisen tulon verotus, Johdannaissopimus, Kolmas valtio, EU-oikeus

Hakemusasiakirjojen mukaan hakijan oli tarkoitus aloittaa kaupankäynti futuureilla sekä vakioiduilla optioilla yhdysvaltalaisilla markkinapaikoilla. Kyseisten markkinapaikkojen toimintaa säänneltiin laissa, ja markkinapaikat toimivat Yhdysvaltojen hallituksen alaisen viraston sääntelyn ja valvonnan alaisina. Asiassa oli ratkaistavana, olivatko hakemusasiakirjoissa tarkemmin kuvatut johdannaisista aiheutuvat tappiot vähennyskelpoisia hakijan verotuksessa.

Keskusverolautakunta katsoi, että hakemuksessa kuvatut Yhdysvalloissa sijaitsevat markkinapaikat rinnastuivat luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitettuun säänneltyyn markkinaan ja että kyseessä olleet tappiot aiheutuivat sellaisesta sijoitustoiminnasta, jota hakija saattoi valintansa mukaan harjoittaa joko Euroopan unionissa tai sen ulkopuolella sijaitsevilla markkinapaikoilla. Kun kotimaisessa pörssissä sekä muussa Euroopan talousalueen valtiossa vastaavalla markkinapaikalla harjoitetussa johdannaiskaupassa aiheutuvat tappiot olivat Suomessa tuloverolain mukaan toimitettavassa verotuksessa vähennyskelpoisia, ja kun otettiin huomioon SEUT 63 artiklan 1 kohdan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, keskusverolautakunta katsoi, että kyseessä olevia tappioita tuli pitää tuloverolain 50 §:n 1 momentissa tarkoitettuun luovutustappioon rinnastettavina hakijan verotuksessa. Ennakkoratkaisu verovuosille 2020-2021.

Tuloverolaki 50 § 1 mom. sekä 3 mom. 1 kohta
Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 63 ja 65 artikla

Lainvoimainen

Sivu on viimeksi päivitetty 23.2.2021