KVL:2023/38

Asiassa oli kysymys siitä, olivatko hakijan myöntämien lainojen myynti B Oy:lle sekä myytyihin lainoihin liittyvät lainan ja vakuuksien hoitopalvelut arvonlisäverolain 41 ja 42 §:n mukaisia verottomia rahoituspalveluja. Hakija teki luottopäätöksiä ja myönsi lainoja asiakkaille omissa nimissään. Kaikki luotonanto ja lainoihin tehtävät muutokset neuvoteltiin hakijan työntekijöiden kanssa. Hakemuksen mukaan suuri osa hakijan myöntämistä asuntolainoista myytiin niiden myöntämisen jälkeen hakijan täysin omistamalle tytäryhtiölle B Oy:lle. B Oy rahoitti toimintansa pääosin laskemalla liikkeeseen vakuudellisia joukkolainoja, joiden vakuutena oli lähinnä sen suomalaisista asuntolainoista koostuva lainakanta.

Lainasopimus allekirjoitettiin hakijan ja lainanottajan välillä. Hakija myi soveltuvaksi katsotun lainan B Oy:lle täysin omistusoikeuksin lainanottajan nostettua lainan. Jos laina nostettiin osissa, laina myytiin B Oy:lle ensimmäisen erän noston jälkeen. Kaikki oikeudet ja velvollisuudet lainoihin liittyen siirtyivät lainojen mukana B Oy:lle siirtopäivästä lukien, mukaan lukien luottotappioriski ja oikeus kaikkiin lainojen tuottoihin. Lainojen siirto hakijalta B Oy:lle ei edellyttänyt mitään toimenpiteitä lainanottajalta eli velalliselta.

Vaikka lainat siirrettiin B Oy:lle, lainojen hallinnointi jäi hakijalle. Hakemuksen mukaan hakijan B Oy:lle myymän lainan ja sen vakuuksien hallinnointipalvelut koostuivat laina-asiakkaiden palvelujen hoitamisesta sekä siirrettyjen lainojen seurannasta ja ylläpidosta, kuten lyhennysten, korkojen ja palkkioiden veloittamisesta, lainojen erilaisista muutoksista sekä mahdollisista perintäpalveluista. Hakija teki päätökset esimerkiksi lainan uusimisesta tai laina-ajan pidentämisestä ja huolehti kaikesta asiakaspalvelusta lainanottajien suuntaan koko lainakauden ajan.

Keskusverolautakunta katsoi, että hakemuksessa kuvatussa lainojen myynnissä B Oy:lle sekä lainojen ja vakuuksien hallinnointipalveluissa oli kyse erillisistä palvelujen myynneistä, joiden arvonlisäverokohtelu tuli arvioida erikseen. Se, onko kyse arvonlisäverollisesta palvelusta vai kokonaan tai osittain verosta vapautetusta rahoituspalvelusta, oli ratkaistava tapauskohtaisesti toiminnan luonne huomioon ottaen.

Hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa hakija myi B Oy:lle vastiketta vastaan päävelalliselle eli kolmannelle osapuolelle myöntämänsä lainan. B Oy maksoi hakijalle lainoista vastikkeen, jota vastaan B Oy sai itselleen lainanantajalle kuuluvat oikeudet. Vastike koostui maksamatta olevasta lainamäärästä sekä siirtopäivänä lainasta lainasopimuksen perusteella kertyneestä, maksamatta olevasta korosta. Lisäksi hakija veloitti B Oy:ltä neljännesvuosittain korkokatteen perusteella määräytyvän myynti- ja jakelupalkkion, jolla katettiin lainan myynnin kustannukset.

Hakemuksessa tarkoitetut lainat eivät olleet vielä erääntyneet silloin, kun B Oy maksoi niistä suorituksen hakijalle, eikä asiassa ollut kyse EUT:n asiassa GFKL Financial Services antamassa tuomiossa tarkoitetusta tilanteesta, jossa osapuoli ostaisi maksamatta jääneen velan. Asiassa ei myöskään ollut kyse tilanteesta, jossa B Oy ostaisi maksamatta jääneitä saamisia niiden nimellisarvoa alempaan hintaan. Keskusverolautakunta totesi, että B Oy paitsi osti saamiset ja niihin liittyvät tuotot, myös sitoutui kantamaan riskin siitä, ettei päävelallinen maksa velkaansa. Kun otettiin lisäksi huomioon palvelun hinnoittelu, hakija sai järjestelyssä pelkkää saamisten nimellisarvoa suuremman edun. Keskusverolautakunta katsoi, että lainojen myynnin osalta kyseessä oli vastikkeellinen liiketoimi, joka kuului arvonlisäveron soveltamisalaan.

Siltä osin kuin hakija myi B Oy:lle vastiketta vastaan päävelalliselle myöntämänsä lainan ja siihen liittyvät tuotot, B Oy:lle myydyn palvelun keskeisenä sisältönä ei ollut arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla luotonanto. Kysymys ei ollut myöskään B Oy:lle myydystä luottojen välitystä koskevasta palvelusta, koska luottosopimuksen osapuolet eli hakija ja päävelallinen olivat jo tehneet keskenään sopimuksen luotonannosta.

Kun otettiin huomioon, että arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan d alakohdassa verosta on vapautettu saamisia koskevat liiketoimet sekä hakemuksessa esitetyn järjestelyn tarkoitus eli joukkolainoja liikkeeseen laskevan B Oy:n toiminnan rahoittaminen, lainojen myynnin osalta kysymys oli katsottava olevan arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta rahoituksen järjestämisestä. Hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa lainojen myynnissä B Oy:lle oli siten kysymys arvonlisäverolain 41 ja 42 §:ssä tarkoitetusta verottomasta rahoituspalvelusta.

Siltä osin kuin hakija myi hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa B Oy:lle mahdollisia perintäpalveluja, kysymys ei ollut arvonlisäverolain 41 ja 42 §:ssä ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetusta verottomasta rahoituspalvelusta, vaan arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta verollisesta palvelusta. Muilta osin hakijan B Oy:lle myymissä hakijan myöntämien lainojen ja vakuuksien hallinnointipalveluissa oli kysymys luotonantajan harjoittamasta luoton hallinnasta eli arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta rahoituspalvelusta, jonka myynnistä ei ollut suoritettava arvonlisäveroa.

Lisäksi asiassa oli kysymys siitä, olivatko hakemuksessa tarkoitetut hakijan B Oy:lle myymät rahoituksen järjestämiseen liittyvät palvelut verottomia rahoituspalveluja. B Oy laski liikkeeseen vakuudellisia joukkolainoja joukkolainaohjelmansa puitteissa ja toimi joukkolainoissa velkakirjojen liikkeeseenlaskijana. Euroopan keskuspankki oli myöntänyt B Oy:lle Suomen luottolaitostoiminnasta annetun lain sekä kiinnitysluottopankeista ja katetuista joukkolainoista annetun lain mukaisen luottolaitoksen toimiluvan. Hakemuksen mukaan hakijan erillinen yksikkö huolehti kaikista joukkolainojen liikkeeseenlaskuun liittyvistä tehtävistä ja myi nämä palvelut B Oy:lle.

Keskusverolautakunta viittasi arvonlisäverolain esitöihin (HE 88/1993 vp), joissa oli todettu, että arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen varainhankinnan verottomuus koskisi varojen hankintaa esimerkiksi joukkovelkakirjojen avulla. Keskusverolautakunta katsoi, että hakijan B Oy:lle myymät joukkolainojen liikkeeseenlaskuun liittyvät palvelut olivat arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua varainhankintaa eli verottomia rahoituspalveluja.

Ennakkoratkaisu ajalle 25.9.2023–31.12.2024.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom. 1 kohta, 18 § 2 mom., 41 § ja 42 § 1 mom 1–3 kohta

Neuvoston direktiivi 2006/112/EY yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 2 artikla 1 kohta c alakohta, 24 artikla 1 kohta sekä 135 artikla 1 kohta b, c ja d alakohta

Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-250/21, O. Fundusz Inwestycyjny Zamknięty reprezentowany przez O S.A., C-801/19, Franck, C-93/10, GFKL Financial Services AG, C-453/05, Ludwig, C-305/01, MKG-Kraftfahrzeuge-Factoring, ja C-235/00, CSC Financial Services

(Ei lainvoimainen)

Valitettu