Luottotietorekisteriotteille virheellistä etuustietoa tuottanut virhe korjattu

21.10.2024

Positiivisen luottotietorekisterin tiedonsiirron ongelma, joka aiheutti virheellistä tietoa luottotietorekisteriotteen etuustietoihin, on saatu korjattua. Pahoittelemme asiasta mahdollisesti aiheutunutta haittaa.

Virhe aiheutti liian suuria etuustietoja osalle asiakkaista

Virhe aiheutti joidenkin yksityishenkilöiden luottotietorekisteriotteille liian suuria etuuksien nettotuloja sekä joissakin tilanteissa myös bruttotuloja. Kyseisten henkilöiden etuustulot ovat siis näyttäneet todellista suuremmilta. Otteilla on kuvattu henkilön tulot ja etuudet 12 edeltävän kuukauden ajalta. Ote tilataan sekä uusien luottojen myöntämisen yhteydessä että muun muassa luottosopimuksen muuttamisen yhteydessä.

– Luottotietorekisteriotteita on tähän mennessä tilattu rekisteristä yli 3,5 miljoonaa. Usein samasta henkilöstä tilataan useampi luottotietorekisteriote esimerkiksi luottojen kilpailutuksen yhteydessä. Mitään epäilyä siitä, että luottojen tai palkkatulojen tiedoissa olisi virheitä, ei ole, eli virhe on koskenut vain etuustulojen laskentaa. Siitä, millainen merkitys etuustiedoilla on voinut olla luotonantajan päätöksentekoon, ei meillä rekisterinpitäjänä ole tietoa, toteaa positiivisen luottotietorekisterin toiminnallinen vastaava Marjaana Ohralahti.

Virhe koski muun muassa etuuden saajia, joiden tulo maksettiin sijaissaajalle. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vanhempainvapaan tai sairausajan etuudet, jotka maksetaan työnantajalle.

Sisäinen havainto johti virheen löytymiseen

Virheellisen tiedon aiheuttanut tiedonsiirron ongelma löydettiin sisäisen havainnon seurauksena. Virhe paikallistettiin ja virheen korjaus aloitettiin muutaman päivän kuluttua ensimmäisestä havainnosta. Korjaus edellytti laajojen tietomassojen uudelleenkäsittelyä, minkä vuoksi lopullisessa korjauksessa kesti hieman pidempään.

Ohjeistimme luotonantajia käyttämään tarkempaa harkintaa luotonannossa tilanteissa, joissa luottotietorekisteriotteella näkyy etuustietoja, heti virheen havaittuamme. Virhe on nyt korjattu ja jatkossa kaikkien henkilöiden etuustiedot lasketaan oikein luottotietorekisteriotteille.

Lue myös

Luottotietorekisteriotteilla virheellistä etuustietoa

 

Sivu on viimeksi päivitetty 21.10.2024