Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verovuoden 2023 luonnollisten henkilöiden tuloverotuksen julkisten tietojen luovuttaminen kunnanhallituksille

Antopäivä
30.9.2024
Diaarinumero
VH/5514/07.01.03/2024
Voimassaolo
30.9.2024 - Toistaiseksi

Yleistä tuloverotuksen julkisten tietojen luovuttamisesta kunnanhallituksille

Kunnanhallitukset voivat saada Verohallinnolta sähköisessä muodossa oman kuntansa verovelvollisia koskevat tuloverotuksen julkiset tiedot tunnistetietoineen. Tiedot luovutetaan kunnan lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi ja veronsaajan tarpeita varten. Kunnanhallitus voi antaa tiedot edelleen kunnan muille viranomaisille lakisääteisten tehtävien hoitamista varten. (Laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta 1346/1999, verotietolaki, 14 §:n 1 momentti.)

Tuloverotuksen tiedot tulevat julkisiksi marraskuun alussa ja ne ovat julkisia verotuksen päättymishetken mukaisina (verotietolaki 5 §).

Verohallinto julkaisee yhteisöjen ja yhteisetuuksien säännönmukaisen tuloverotuksen julkiset tiedot avoimena datana Verohallinnon internetsivuilla. Tiedot ovat nähtävillä marraskuun alussa.

Luovutettavat tiedot

Kunnanhallituksille luovutetaan verotietolain 5 §:n 1 momentin mukaiset luonnollisten henkilöiden säännönmukaisen tuloverotuksen julkiset tiedot. Kyseisessä pykälässä tarkoitetut tiedot ovat julkisia verotuksen päättymishetken mukaisina ja tulevat julkisiksi marraskuun alussa.

Tuloverotuksen julkisten tietojen lisäksi kunnanhallituksille luovutetaan tunnistetietoina verotietolain nojalla salassa pidettävät luonnollisten henkilöiden henkilötunnukset.

Tietojen tilaaminen

Tuloverotuksen julkisten tietojen tilaus tehdään web-lomakkeella 31.12.2024 mennessä.

Verohallinto välittää linkin web-tilauslomakkeelle sekä tilauksessa tarvittavan koodin kunnille tiedoksi Kuntaliiton ja Ålands kommunförbundin kautta.

Tietojen luovutustapa ja ajankohta

Tiedot luovutetaan kunnanhallituksille sähköisessä muodossa aikaisintaan viikosta 46 (11.-15.11.2024) lähtien.

Tiedot toimitetaan turvasähköpostilla kunnanhallituksen web-lomakkeella ilmoittaman yhteyshenkilön virkasähköpostiosoitteeseen. Tietoja ei toimiteta yksityiseen sähköpostiosoitteeseen.

Turvasähköpostin käyttö edellyttää, että vastaanottajalla on matkapuhelin, johon välitetään tiedoston avaamiseen tarvittava numerokoodi. Turvasähköposti on luettavissa vain 30 vrk:n ajan.

Turvasähköpostiliikenteessä käytetään suojattua verkkopostilaatikkoa ja SSL-salattua selainyhteyttä.

Tiedot luovutetaan zip-pakattuna CSV-tiedostona, jota voidaan käsitellä mm. Excel-ohjelmalla.

Verohallinto lähettää yhteyshenkilölle sähköpostitse tarkemmat turvasähköpostin käyttöohjeet. Verohallinnolla ei ole mahdollisuutta antaa muuta teknistä tukea tiedostojen avaamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Tietojen luovutusehdot

Kunnanhallituksen ja kunnan viranomaisten, joille tiedot on edelleen luovutettu, on noudatettava seuraavia verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettuun lakiin (1346/1999), EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen (2016/679), tietosuojalakiin (1050/2018), Ahvenanmaan maakuntalakiin henkilötietojen käsittelystä (2019:9) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin (621/1999) perustuvia ehtoja:

  • Tiedot luovutetaan kunnanhallitukselle lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi ja veronsaajan tarpeita varten. Tietoja ei saa käyttää muissa tarkoituksissa, jollei laissa toisin säädetä.
  • Salassa pidettäviä tietoja ei saa ilmaista sivulliselle, eikä käyttää tietoja omaksi tai toisen hyväksi taikka toisen vahingoksi.
  • Vaitiolovelvollisuuden ja salassapitovelvollisuuden rikkomisesta rangaistaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n taikka rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaisesti.
  • Henkilötietoja on käsiteltävä lainmukaisesti, asianmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi. Henkilötietojen käsittelyssä on noudatettava käyttötarkoitussidonnaisuuden, tietojen minimoinnin ja täsmällisyyden periaatteita.
  • Henkilötietoja tulee säilyttää tunnistettavassa muodossa ainoastaan tietojenkäsittelyn tarkoituksiin nähden tarpeellisen ajan.
  • Henkilötiedot on suojattava luvattomalta ja lainvastaiselta käsittelyltä sekä vahingossa tapahtuvalta häviämiseltä, tuhoutumiselta tai vahingoittumiselta.
  • Henkilötunnusta saa käsitellä rekisteröidyn suostumuksella tai, jos käsittelystä säädetään laissa. Lisäksi henkilötunnusta saa käsitellä, jos rekisteröidyn yksiselitteinen yksilöiminen on tärkeää laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi.
  • Henkilötunnusta ei tule merkitä tarpeettomasti henkilörekisterin perusteella tulostettuihin tai laadittuihin asiakirjoihin.
  • Verohallinto voi tarvittaessa pyytää kunnanhallitukselta selvitystä tietojen käsittelystä.

Heidi Oikarinen
Tietopalvelupäällikkö

Jessica Öling
Ylitarkastaja

Yhteystiedot

Tietojen tilausmenettely: tietoluvat(at)vero.fi

Tietuekuvaus ja tiedostomuoto: YHT.Gentax_TIPA(at)vero.fi

Liite

Tietuekuvaus (xlsx)

Sivu on viimeksi päivitetty 1.10.2024