Palkansaajien veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät lähestyvät - etätyövähennykset herättävät kysymyksiä toista vuotta peräkkäin

Verohallinnon tiedote, 3.5.2022

Verohallinto odottaa esitäytettyihin veroilmoituksiin tänä keväänä yhtä paljon korjauksia kuin viime vuonna. Koronatilanne toi etätyöt osaksi palkansaajien työarkea, ja etätöihin liittyvistä vähennyksistä tuleekin edelleen Verohallinnolle paljon kysymyksiä.

Suurimman osan palkansaajista pitää ilmoittaa tiedot vuoden 2021 verotusta varten lähiviikkoina.

Palkansaajilla veroilmoituksen täydentämisen ensimmäinen määräpäivä on viikon päästä tiistaina 10. toukokuuta. Muut määräpäivät ovat 17. ja 24. toukokuuta. Pienellä osalla palkansaajista (elinkeinonharjoittajien puolisot) määräpäivä oli jo 1.4. Oma määräpäivä näkyy OmaVerossa ja esitäytetyllä veroilmoituksella.

Verohallinto on lähettänyt esitäytettyjä veroilmoituksia tänä keväänä yhteensä vajaa 5,5 miljoonaa. Palkansaajille ja eläkeläisille esitäytettyjä veroilmoituksia lähti viisi miljoonaa.

Koronan vuoksi sekä läsnä että etänä? Muista tarkistaa matkakulut ja työhuonevähennys

Esitäytetty veroilmoitus pitää aina tarkistaa. Jos kaikki tiedot esitäytetyllä ovat oikein, asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään. Ilmoitettavaa ei ole suurimmalla osalla, jotka esitäytetyn veroilmoituksen saavat. Viime keväänä vajaa 1,4 miljoonaa täydensi esitäytetyn veroilmoituksen tietoja. Erityisesti täydennettävää voi olla palkansaajilla.

− Tarkista, että valmiiksi merkityt tulot ja vähennykset ovat oikein. Viime vuonna koronan vuoksi sekä etä- että läsnätöitä tehneillä voi olla korjattavaa erityisesti kodin ja työpaikan välisissä matkakuluissa sekä työhuonevähennyksessä, johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen sanoo.

− Jos on joutunut joukkoliikenteessä käyttämään työmatkoilla kasvomaskia viime vuonna ja on ostanut maskit itse, maskien kustannukset voi vähentää verotuksessa kodin ja työpaikan välisinä matkakuluina. Maskivähennyksen määrä on kaksi euroa matkapäivältä.

Pääosin etätöitä tehneiden kannattaa tarkistaa myös, että esitäytetylle on merkitty työhuonevähennys. Täyden kaavamaisen työhuonevähennyksen 920 € voi tehdä, jos on tehnyt etätöitä yli puolet kaikista työpäivistä vuodessa.

Ilmoita myös tulot vuokraamisesta ja virtuaalivaluutoista

Osan pitää täydentää veroilmoitukselle myös tuloja.

− Esimerkiksi vuokratulot ja virtuaalivaluuttojen vaihdot ovat sellaisia tuloja, joiden tietoja emme saa valmiiksi muualta esitäytetylle veroilmoitukselle. Ne pitää ilmoittaa itse, Hakkarainen muistuttaa.

Veroilmoittaja: tutustu ohjeisiin ja kysy tarvittaessa apua

Verohallinto odottaa, että OmaVero on tänäkin vuonna suosituin tapa täydentää veroilmoitusta. Viime vuonna 86 prosenttia esitäytetyn veroilmoituksen täydentäjistä teki muutokset palvelussa.

Vero.fistä löytyy kattavat ohjeet, miten esitäytetty veroilmoitus kannattaa tarkistaa ja tarvittaessa korjata tai täydentää: Esitäytetty veroilmoitus - näin ilmoitat OmaVerossa tai paperilla.

Apua saa myös Verohallinnon puhelinpalvelusta, somekanavista ja chatista, joka määräpäivinä palvelee pidennetyin aukioloin klo 19 asti. Verotoimistojen aukioloajat ovat näkyvillä: Verotoimistot. Verotoimistojen aukioloajoissa on edelleen koronatilanteen takia muutoksia ja supistuksia.

Veroilmoituskeväästä aiemmin:

Näin saat verohyötyä mm. hoitotyöstä, siivouksesta tai remontista – kotitalousvähennystä käyttävät erityisesti yli 50-vuotiaat

Vuokratuloja ilmoittaa tänä keväänä yli 80 000 sijoittajaa enemmän kuin kuusi vuotta sitten – veroilmoituksen täydentämisen aika on nyt

Näitä veroetuja etätyöläisen kannattaa hakea nyt – työhuonevähennyksen suosio nousi hurjasti ensimmäisenä koronavuonna

Verohallinto odottaa ennätyksellisen paljon ilmoituksia virtuaalivaluutoilla voittoja tehneiltä