Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

1,7 miljoonan suomalaisen pitää tarkistaa veroilmoitus viimeistään tänään

Verohallinnon tiedote, 17.5.2022

Yli 1,7 miljoonan palkansaajan ja eläkeläisen pitää muistaa tarkistaa ja tarvittaessa täydentää esitäytettyä veroilmoitusta viimeistään tänään tiistaina 17. toukokuuta. Tyypillisiä itse täydennettäviä vähennyksiä ovat viime vuoden aikana kertyneet kodin ja työpaikan väliset matkakulut, etätyöhön liittyvät vähennykset ja muut tulonhankkimismenot sekä kotitalousvähennys. Tuloista puolestaan esimerkiksi vuokratulot ja virtuaalivaluuttojen vaihdot pitää ilmoittaa itse.

Verohallinto suosittelee esitäytetyn veroilmoituksen tarkistamista ja täydentämistä OmaVerossa.

Palkansaajien ja eläkeläisten veroilmoittamisen määräpäiviä on toukokuussa kolme. Noin 1,6 miljoonalla henkilöllä määräpäivä oli jo viikko sitten 10.5. Ensi viikon tiistaina 24.5. määräpäivä on vielä noin 1,6 miljoonalla henkilöllä. Oma määräpäivä selviää esitäytetyltä veroilmoitukselta.

– Nyt pitää toimia. llmoita sinulle kuuluvat vähennykset viime vuodelta ajoissa, eli korjaa esitäytetyn veroilmoituksen tietoja. Näin saat mahdollisen verohyödyn itsellesi tämän vuoden veronpalautuspäivinä, etkä joudu tekemään erillistä oikaisuvaatimusta, johtava veroasiantuntija Atso Kiuru Verohallinnosta sanoo.

Veronpalautukset maksetaan tänäkin vuonna heinä-joulukuun välisenä aikana.

Oma määräpäivä on viimeinen hetki ilmoittaa viime vuoden tuloja, jos ei halua sanktioita

Verohallinto muistuttaa, että vähennysten lisäksi myös viime vuoden tulot pitää ilmoittaa viimeistään omana veroilmoituksen tarkistamisen määräpäivänä. Esimerkkejä itse ilmoitettavista tuloista ovat AirBnb- ja muut vuokratulot. Myös virtuaalivaluutoista saadut tulot pitää ilmoittaa itse.

Jos esitäytettyyn veroilmoitukseen ei lisää puuttuvia tuloja tai tee muita tarvittavia korjauksia ajoissa, joutuu maksamaan myöhästymismaksun tai veronkorotuksen.

Moni suomalainen on ollut veroilmoituksen kanssa jo hyvissä ajoin liikkeellä – OmaVeron kävijäpiikit ovat maaliskuulta

Suurimman osan ei tarvitse täydentää tai korjata esitäytetyn veroilmoituksen tietoja, vaan esitäytetyn veroilmoituksen tarkistaminen riittää.

Viime vuonna noin 1,4 miljoonaa täydensi esitäytettyä veroilmoitusta. Tänä keväänä veroilmoitustaan on täydentänyt jo yli 900 000 veroilmoittajaa. Ehdottomasti suosituin tapa toimia on täydentää tiedot OmaVerossa.

Suosituimmat OmaVeron käyttöpäivät ovat olleet tänä vuonna jo maaliskuussa.

– Näyttää siltä, että moni suomalainen täydentää tietoja jo silloin, kun esitäytetyn veroilmoituksen maaliskuussa saa tai vähintään käy katsomassa veroilmoitukselta tulevan veronpalautuksen määrän. Tänä vuonna maa- ja metsätaloudenharjoittajien, toiminimiyrittäjien ja heidän puolisoidensa määräpäivä oli 1. huhtikuuta. Tuota määräpäivää edeltävät päivät ovat olleet myös vilkkaita, OmaVeron tuoteomistaja Joonas Jarva Verohallinnosta kertoo.

Suosituimmat päivät hoitaa veroasioita OmaVerossa 2022

  1. 23. maaliskuuta, kävijöitä 284 247
  2. 28. maaliskuuta, kävijöitä 280 102
  3. 30. maaliskuuta, kävijöitä 279 465
  4. 29. maaliskuuta, kävijöitä 273 884
  5. 21. maaliskuuta, kävijöitä 269 596
  6. 24. maaliskuuta, kävijöitä 253 499
  7. 22. maaliskuuta, kävijöitä 246 940
  8. 9. toukokuuta, kävijöitä 234 210
  9. 31. maaliskuuta, kävijöitä 228 255

Ohjeita: 

Esitäytetty veroilmoitus - näin ilmoitat OmaVerossa tai paperilla - vero.fi 

Unohditko ilmoittaa tietoja? - vero.fi 

Aiheesta aikaisemmin: 

Älä ilmoita vähennyksiä myöhässä, verotusten oikaisuvaatimusten käsittelyajat ovat edelleen pitkiä - vero.fi 

Palkansaajien veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät lähestyvät - etätyövähennykset herättävät kysymyksiä toista vuotta peräkkäin  

Näin saat verohyötyä mm. hoitotyöstä, siivouksesta tai remontista – kotitalousvähennystä käyttävät erityisesti yli 50-vuotiaat  

Näitä veroetuja etätyöläisen kannattaa hakea nyt – työhuonevähennyksen suosio nousi hurjasti ensimmäisenä koronavuonna  

Vuokratuloja ilmoittaa tänä keväänä yli 80 000 sijoittajaa enemmän kuin kuusi vuotta sitten – veroilmoituksen täydentämisen aika on nyt  

Verohallinto odottaa ennätyksellisen paljon ilmoituksia virtuaalivaluutoilla voittoja tehneiltä 

Sivu on viimeksi päivitetty 17.5.2022