Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2018

Antopäivä
29.11.2017
Diaarinumero
A235/200/2017
Voimassaolo
1.1.2018 - 31.12.2018

Verohallinto on tuloverolain (1535/1992) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla, sellaisina kuin niistä 73 §:n 1 momentti ja 75 §:n 2 momentti ovat laissa 504/2010 ja sellaisena kuin niistä 73 §:n 2 momentti on laissa 1246/2013, päättänyt:

1 §

Vuodelta 2018 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 §

Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 §

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.

Työmatkana pidetään matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos:

  1. työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa;
  2. työskentely on tilapäistä tuloverolain 72 a §:ssä tarkoitetulla tavalla;
  3. työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta ja
  4. verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 7, 8 ja 9 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 14 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 §

Matkaa, jonka palkansaaja muutoin kuin 3 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tekee työtehtäviensä hoitamiseksi toissijaiseen työpaikkaansa, pidetään vain 7, 8 ja 9 §:n mukaiseen matkustamiskustannusten korvaukseen ja 16 §:n mukaiseen majoittumiskorvaukseen oikeuttavana matkana. Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan sellaista työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka.

Edellä 1 momentissa mainittuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana ei pidetä toissijaisen työpaikan sijainnin vuoksi tarpeellisen erillisen majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan välistä matkaa.

5 §

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

6 §

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

7 §

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.

Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

8 §

Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

9 §

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

Kulkuneuvo Korvauksen enimmäismäärä
auto

42 senttiä kilometriltä, jota korotetaan

  • 7 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
  • 11 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 21 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan raskaan kuorman kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 3 senttiä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
  • 3 senttiä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
  • 9 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene, enintään 50 hv 74 senttiä kilometriltä
moottorivene, yli 50 hv 107 senttiä kilometriltä
moottorikelkka 102 senttiä kilometriltä
mönkijä 96 senttiä kilometriltä
moottoripyörä 32 senttiä kilometriltä
mopo 17 senttiä kilometriltä
muu kulkuneuvo 10 senttiä kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 3 senttiä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallinnon luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 10 senttiä kilometriltä.

10 §

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

11 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

12 §

Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä euro
yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19
yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 42
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden  
- vähintään 2 tunnilla 19
- yli 6 tunnilla 42

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

13 §

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä euro
Afganistan 50
Alankomaat 66
Albania 57
Algeria 64
Andorra 59
Angola 86
Antigua ja Barbuda 73
Arabiemiirikunnat 70
Argentiina 31
Armenia 50
Aruba 50
Australia 70
Azerbaidžan 49
Azorit 60
Bahama 70
Bahrain 70
Bangladesh 56
Barbados 60
Belgia 63
Belize 45
Benin 43
Bermuda 70
Bhutan 43
Bolivia 38
Bosnia ja Hertsegovina 50
Botswana 41
Brasilia 71
Britannia 61
    Lontoo ja Edinburgh 64
Brunei 39
Bulgaria 52
Burkina Faso 38
Burundi 47
Chile 53
Cookinsaaret 68
Costa Rica 49
Curaçao 46
Djibouti 65
Dominica 52
Dominikaaninen tasavalta 56
Ecuador 55
Egypti 36
El Salvador 47
Eritrea 58
Espanja 63
Etelä-Afrikka 48
Etelä-Sudan 72
Etiopia 48
Fidži 48
Filippiinit 53
Färsaaret 54
Gabon 77
Gambia 38
Georgia 44
Ghana 49
Grenada 61
Grönlanti 55
Guadeloupe 50
Guatemala 59
Guinea 51
Guinea-Bissau 37
Guyana 40
Haiti 54
Honduras 42
Indonesia 48
Intia 49
Irak 62
Iran 48
Irlanti 66
Islanti 79
Israel 77
Italia 65
Itä-Timor 47
Itävalta 64
Jamaika 49
Japani 72
Jemen 59
Jordania 71
Kambodža 53
Kamerun 49
Kanada 68
Kanarian saaret 61
Kap Verde 42
Kazakstan 43
Kenia 65
Keski-Afrikan tasavalta 86
Kiina 65
    Hongkong 68
Kirgisia 43
Kolumbia 55
Komorit 40
Kongo (Kongo-Brazzaville) 54
Kongon demokraattinen tasavalta (Kongo-Kinshasa) 42
Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea) 62
Korean tasavalta (Etelä-Korea) 81
Kosovo 48
Kreikka 59
Kroatia 60
Kuuba 58
Kuwait 68
Kypros 61
Laos 47
Latvia 52
Lesotho 38
Libanon 67
Liberia 43
Libya 55
Liechtenstein 65
Liettua 51
Luxemburg 65
Madagaskar 40
Madeira 59
Makedonia 52
Malawi 50
Malediivit 61
Malesia 48
Mali 41
Malta 63
Marokko 62
Marshallinsaaret 57
Martinique 52
Mauritania 42
Mauritius 54
Meksiko 53
Mikronesia 49
Moldova 48
Monaco 82
Mongolia 36
Montenegro 55
Mosambik 41
Myanmar (Burma) 55
Namibia 37
Neitsytsaaret (USA) 47
Nepal 44
Nicaragua 40
Niger 46
Nigeria 62
Norja 71
Norsunluurannikko 72
Oman 64
Pakistan 39
Palau 72
Palestiinalaisalue 68
Panama 54
Papua-Uusi-Guinea 58
Paraguay 34
Peru 57
Portugali 61
Puerto Rico 54
Puola 56
Qatar 68
Ranska 67
Romania 54
Ruanda 36
Ruotsi 64
Saint Kitts ja Nevis 60
Saint Lucia 66
Saint Vincent ja Grenadiinit 66
Saksa 62
Salomonsaaret 53
Sambia 74
Samoa 50
San Marino 58
São Tomé ja Príncipe 66
Saudi-Arabia 66
Senegal 50
Serbia 58
Seychellit 64
Sierra Leone 43
Singapore 66
Slovakia 58
Slovenia 58
Somalia 60
Sri Lanka 44
Sudan 69
Suriname 57
Swazimaa 37
Sveitsi 73
Syyria 37
Tadžikistan 36
Taiwan 61
Tansania 44
Tanska 69
Thaimaa 58
Togo 52
Tonga 44
Trinidad ja Tobago 67
Tšad 52
Tšekki 59
Tunisia 47
Turkki 52
    Istanbul 54
Turkmenistan 62
Uganda 37
Ukraina 50
Unkari 56
Uruguay 54
Uusi-Seelanti 69
Uzbekistan 27
Valko-Venäjä 44
Vanuatu 58
Venezuela 86
Venäjä 60
    Moskova 75
    Pietari 69
Vietnam 55
Viro 53
Yhdysvallat 66
    New York, Los Angeles, Washington 72
Zimbabwe 49
Maa, jota ei ole erikseen mainittu 45

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 12 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja määrien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 12 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 18 euroa.

14 §

Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 10,50 euroa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 21,00 euroa.

15 §

Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

16 §

Toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen mukainen määrä tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva kohtuullinen määrä.

17 §

Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 - 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 12 euroa.

18 §

Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

19 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 2018.

Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2017

Pääjohtajan estyneenä ollessa ylijohtaja Arto Pirinen

johtava asiantuntija Mia Keskinen

Liite

Ulkomaanpäivärahat/alueiden määrittelyjä (pdf)

Sivu on viimeksi päivitetty 29.11.2017