Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Sivullisilmoittajan laiminlyöntimaksu verovuodelta 2022

Antopäivä
4.3.2022
Diaarinumero
VH/4179/00.01.00/2021
Voimassaolo
1.1.2023 - Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 mom
Korvaa ohjeen
Dnro VH/192/00.01.00/2020

Verohallinnon henkilöasiakkaat saavat esitäytetyn veroilmoituksen, joka perustuu sivullisten, kuten suorituksen maksajien, antamiin vuosi-ilmoitustietoihin. Esitäytetyn veroilmoitusmenettelyn edellytyksenä on, että sivullisten Verohallinnolle antamat tiedot ovat oikein ja että ne annetaan oikea-aikaisesti ja oikealla tavalla.  Vuosi-ilmoitustietoja käytetään myös yritysten verotuksessa.

Verovelvollisten on lisäksi ilmoitettava Verohallinnolle laissa säädettyjä tietoja itsestään, asiakkaistaan ja verotukseen liittyvistä järjestelyistä kansainvälistä tietojenvaihtoa varten. Näihin liittyen on verotusmenettelylain 3 luvussa säädetty menettelyitä, joita verovelvollisen on noudatettava.

Sivullisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä verotusmenettelystä annetun lain 22 a §:n mukainen laiminlyöntimaksu. Laiminlyöntimaksun suuruutta määrättäessä otetaan huomioon mm. annettavien tietojen määrä, koska puuttuvien ja virheellisten tietojen määrällä on huomattava vaikutus monen verovelvollisen esitäytetyn veroilmoituksen tietosisältöön.

Tätä ohjetta ei sovelleta tulotietojärjestelmästä annetun lain (53/2018) perusteella tulorekisteriin annettavien tietojen ilmoittamisvelvollisuuteen.  Tulorekisterin osalta sovelletaan ohjetta Tulorekisteri-ilmoittamisen laiminlyöntimaksu.

Tämä ohje ei myöskään koske oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 39 §:n mukaan määrättävää laiminlyöntimaksua.

Sivullisen tiedonantovelvollisuus

Verotusmenettelystä annetun lain 3 luvussa säädetään sivullisen yleisestä ja erityisestä tiedonantovelvollisuudesta.  Verohallinnon päätöksessä yleisestä tiedonantovelvollisuudesta määrätään tarkemmin sivullisten velvollisuudesta antaa vuosi-ilmoitustietoja verotuksen toimittamista varten. Päätöksen (VH/5451/00.01.00/2021) 44 ja 45 §:ssä määrätään tietojen antamisajasta ja -tavasta.

Lisäksi tietojen antamisaikaa ja -tapaa koskevia määräyksiä on Verohallinnon antamissa päätöksissä:

Verohallinnon päätös finanssitilejä koskevasta tiedonantovelvollisuudesta (A35/200/2016),

Verohallinnon päätös FATCA -sopimukseen perustuvasta tiedonantovelvollisuudesta (A38/200/2015),

Verohallinnon päätös rakentamiseen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta (VH/1950/00.01.00/2019),

Verohallinnon päätös korkotulon lähdeverosta annetussa laissa tarkoitetun koronmaksajan yleisestä tiedonantovelvollisuudesta (A70/200/2016)

sekä Verohallinnon päätös raportoitavia järjestelyjä koskevasta ilmoitus- ja tiedonantovelvollisuudesta (VH/2566/00.01.00/2020).

Tietojen antamisaika

Vuosi-ilmoituksen tulee olla Verohallinnossa viimeisenä antamispäivänä. Jos ilmoituksen antamisen määräpäivä on lauantai, sunnuntai tai muu pyhäpäivä, ilmoituksen on oltava Verohallinnossa seuraavana arkipäivänä.

Vuosi-ilmoitukset on annettava pääsääntöisesti 31.1.2023 mennessä.

Seuraavilla vuosi-ilmoituksilla on tammikuun lopusta poikkeava antamisaika:

  • Vuosi-ilmoitus korkotulon lähdeveron alaisista koroista on annettava viimeistään 15.2.2023
  • Osakaslainoista on annettava vuosi-ilmoitus viimeistään 24.2.2023

Vuosi-ilmoituksen antamisaikaan voidaan hakea pidennystä, jos vuosi-ilmoitusta ei voida antaa määräaikana.

Raportoitavaa järjestelyä koskevan ilmoituksen antamisaika:

Sekä tiedonantovelvollisen palvelun tarjoajan (VML 17 e §), että ilmoitusvelvollisen asianomaisen verovelvollisen (VML 14 f §) on annettava ilmoitus raportoitavasta järjestelystä Verohallinnolle 30 päivän kuluessa siitä, kun jokin seuraavista raportointikynnyksistä ylittyy (laki raportoitavista järjestelyistä 5 § ja 9 §):

  • raportoitava järjestely on asetettu saataville toteuttamista varten,
  • raportoitava järjestely on valmis toteuttavaksi tai
  • raportoitavan järjestelyn ensimmäinen vaihe on toteutettu.

Tiedonantotapa

Suorituksen maksajan on annettava tiedot sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen, jos vuosi-ilmoitus koskee viittä tai useampaa tulonsaajaa. Määräys ei koske tiedonantovelvollista luonnollista henkilöä eikä kuolinpesää.

Seuraavat vuosi-ilmoitukset mm. on annettava sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen: Ilmoitus lainoista ja koroista, Välitetyt ulkomaiset osingot, Rekisteröityneen säilyttäjän vuosi-ilmoitus, Vuosi-ilmoitus listaamattoman osakeyhtiön henkilöstöannista, Vuosi-ilmoitus muista ansio- tai pääomatuloa olevista suorituksista, Julkisesti noteeratun yhtiön vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetuista osingoista,   Arvopaperinvälittäjän ja sijoitusrahaston osto- ja myyntierittelyt, Tiedot korkotulon lähdeveron alaisista koroista, Julkiset tuet, Työttömien korvauspäivät, Pääomanpalautukset, Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ja PS -sopimuksen maksut, Omaisuudenhoitomaksut, Työtulotiedot, Apurahat, FATCA- ja CRS/DAC 2 - tiedot, Vuosi-ilmoitus osakesäästötiliä koskevista tiedoista ja Vuosi-ilmoitus välitetyistä palveluista.

Sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä tarkoitetaan Verohallinnon ilmoittamispalveluita, joita ovat: Ilmoitin.fi -palvelu, VeroAPI-rajapintapalvelu ja verkkolomakkeet www.vero.fi/asioi verkossa >vuosi-ilmoitus.  

Vuosi-ilmoituksen antamisajan pidentäminen hakemuksesta

Hakemus vuosi-ilmoituksen antamisajan pidentämiseen on tehtävä Verohallinnon yksikköön viimeistään vuosi-ilmoituksen viimeisenä antamispäivänä ennen virka-ajan päättymistä. Mikäli hakemus saapuu vasta edellä mainitun ajan jälkeen, hakemuksen katsotaan saapuneen myöhässä eikä sitä käsitellä. Vain erityisestä syystä viimeisen antamispäivän jälkeen saapuneeseen hakemukseen voidaan myöntää pidennystä.

Pidennystä vuosi-ilmoituksen antamisaikaan voi hakea suullisesti tai kirjallisesti. Jos vuosi-ilmoituksen viimeinen palautuspäivä on 31.1.2023, lisäaikaa voidaan antaa puhelimitse 3.2.2023 saakka. Jos lisäaikaa pyydetään pidemmäksi aikaa, pyyntö on tehtävä kirjallisesti. Perusteltuun kirjalliseen hakemukseen voidaan myöntää lisäaikaa 8.2.2023 saakka. Jos vuosi-ilmoituksen viimeinen palautuspäivä on 24.2.2023, hakemus on tehtävä kirjallisesti. Vuosi-ilmoituksen tulee olla Verohallinnossa hakemuksen perusteella myönnettyyn myöhempään palautusaikaan mennessä.

Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulee ilmetä seuraavat tiedot: 

  • päiväys
  • asiakkaan nimi
  • y- tai henkilötunnus
  • vuosi-ilmoitus, johon lisäaikaa haetaan
  • mihin asti asiakas hakee lisäaikaa
  • perustelut lisäajan hakemiselle
  • asiakkaan/asianhoitajan yhteystiedot

Raportoitavia järjestelyjä koskevan ilmoituksen antamisajankohdan pidentäminen 

Tiedonantovelvollisen palvelun tarjoajan ja ilmoitusvelvollisen asianomaisen verovelvollisen on lain mukaan annettava ilmoitus 30 päivän määräajan kuluessa. Raportoitavista järjestelyistä annettu laki ei sisällä säännöksiä lykkäyksen myöntämisestä ilmoituksen antamiseen.

Laiminlyöntimaksu

Vuosi-ilmoituksen antamisvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä verotusmenettelylain 22 a §:n mukainen laiminlyöntimaksu, joka soveltuu tiedonantovelvollisen yleisen ja erityisen tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiin.

Myös VML 14 f §:n ja 17 e § mukaisiin raportoitavia järjestelyjä koskevan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönteihin sovelletaan, mitä 22 a §:ssä säädetään tiedonantovelvollisen laiminlyöntimaksusta.

Laiminlyönnin suuruus määräytyy laiminlyönnin vakavuuden mukaan. Laiminlyöntimaksu määrätään täysin sadoin euroin eli pienin määrättävä maksu on 100 euroa. Laiminlyöntimaksun määrääminen edellyttää aina asiakkaan kuulemista.

Tiedonantovelvolliselle voidaan määrätä enintään 2 000 euron suuruinen laiminlyöntimaksu, jos

  1. tiedonantovelvollisuuden tai muun verotusmenettelylain 3 luvun mukaisen velvoitteen täyttämiseksi annettavassa ilmoituksessa, muussa tiedossa tai asiakirjassa taikka noudatettavassa menettelyssä on vähäinen puutteellisuus tai virhe eikä tiedonantovelvollinen ole noudattanut todistettavasti lähetettyä kehotusta sen korjaamiseksi
  2. tiedonantovelvollinen on ilman pätevää syytä antanut ilmoituksen, tiedon tai asiakirjan myöhässä; taikka
  3. tiedonantovelvollinen on antanut tiedot muulla tavalla kuin laissa säädetään tai Verohallinto määrää.

Jos tiedonantovelvollinen on antanut tiedonantovelvollisuuden tai muun verotusmenettelylain 3 luvun mukaisen velvoitteen täyttämiseksi annettavan ilmoituksen, muun tiedon tai asiakirjan taikka suorittanut vaaditun menettelyn olennaisesti puutteellisena tai virheellisenä taikka antanut tai suorittanut ne vasta todistettavasti lähetetyn kehotuksen jälkeen, tiedonantovelvolliselle voidaan määrätä enintään 5 000 euron suuruinen laiminlyöntimaksu.

Jos tiedonantovelvollinen on tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta antanut olennaisesti väärän ilmoituksen, muun tiedon tai asiakirjan taikka ei ole lainkaan antanut ilmoitusta tai on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt olennaisesti muun verotusmenettelylain 3 luvun mukaisen velvoitteen osittain tai kokonaan, tiedonantovelvolliselle voidaan määrätä enintään 15 000 euron suuruinen laiminlyöntimaksu.

Laiminlyöntimaksua määrättäessä otetaan huomioon myös tiedonantovelvollisen annettavien tietojen määrä.

Laiminlyöntimaksua ei määrätä luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle, ellei kyse ole elinkeinotoimintaan taikka maa- tai metsätalouteen liittyvästä tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä.

Laiminlyöntimaksu ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen meno.

Maksuunpannulle ja maksettavaksi erääntyneelle maksamattomalle laiminlyöntimaksulle peritään veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 5 a §:n mukaista viivästyskorkoa. Viivästyskorko lasketaan päätöksellä määrättyä eräpäivää seuraavasta päivästä maksun suorittamispäivään. Maksamattomalle laiminlyöntimaksulle perittävä viivästyskorko ei ole tuloverotuksessa vähennyskelpoinen.

Laiminlyöntimaksun määräytyminen

Laiminlyöntimaksu määrätään erikseen jokaisesta puuttuvasta, olennaisesti virheellisestä tai myöhässä annetusta vuosi-ilmoituksesta tai siitä, että Verohallinnon selvityspyyntöön ei ole saatu hyväksyttävää vastausta.  Laiminlyöntimaksun määräämisessä voidaan ottaa huomioon mm.  ilmoittajan laiminlyöntien ja puuttuvien saajaerittelyjen lukumäärä, kuinka monta kertaa ilmoittajaa on kehotettu antamaan puuttuva vuosi-ilmoitus, annettavien tietojen taloudellinen arvo sekä vuosi-ilmoituksen antamisajankohta. Laiminlyöntimaksu voidaan määrätä myös, jos vuosi-ilmoitusta ei anneta Verohallinnon määräämällä tiedonantotavalla. Maksu on korkeampi, jos vuosi-ilmoituksen tietoja ei ole annettu 15.3.2023 mennessä, puutteet ja virheet vaikuttavat Suomea velvoittavaan kansainväliseen tietojenvaihtoon tai ilmoitusta ei ole lainkaan annettu.  Laiminlyöntimaksun suuruutta korotetaan, mikäli laiminlyönti on toistuvaa.

Verotusmenettelylain 17 a – e §:ssä säädetään finanssilaitoksille ja palveluntarjoajille huolellisuusmenettelyitä ja eräitä muita menettelyitä. Laiminlyöntimaksu voidaan määrätä sekä raportointi- että huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnistä. Laiminlyöntimaksu on ilmoitus- ja tietovirtakohtainen. Kyseisiä laiminlyöntejä ei sanktioida muualla lainsäädännössä. Velvoitteet ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niiden laiminlyönteihin sovellu rikosoikeudelliset eivätkä muut rangaistusluonteiset hallinnolliset seuraamukset.

Laiminlyöntimaksun suuruus

Laiminlyöntimaksu määräytyy alla olevien taulukoiden mukaisesti niissä tilanteissa, joissa ei ole erityisiä laiminlyöntimaksua alentavia tai korottavia seikkoja. Laiminlyöntimaksu määräytyy tiedonantovelvollisen tietojen taloudellisen euromääräisen arvon mukaan tai vuosi-ilmoituksen saajaerittelyjen lukumäärän mukaan riippuen siitä kumpi on suurempi.

Laiminlyönnin vuoksi ilmoittamatta jääneet tai virheellisesti ilmoitetut tiedot

Saajaerittelyt ovat saapuneet myöhässä, väärällä tiedonantotavalla tai asiakasta on kehotettu antamaan vuosi-ilmoitus tai selvityspyyntöön ei ole saatu hyväksyttävää vastausta

Vuosi-ilmoitustietoja ei ole annettu viimeistään 15.3.2023

Saajaerittelyjen lukumäärä / vuosi-ilmoitus

Ilmoitettavien tietojen euromäärä

0 – 4 kpl

alle 5 000 €

---

300 €

5 – 20 kpl

5 000 - 10 000 €

100 €

400 €

21 – 50 kpl

10 000,01 -
50 000 €

200 €

800 €

51 – 100 kpl

50 000,01 -
100 000 €

300 €

1 600 €

101 – 200 kpl

100 000,01 -
500 000 €

500 €

2000 €

201 – 700 kpl

500 000,01 -
1 000 000 €

1 000 €

3000 €

yli 700 kpl

yli 1 000 000 €

2 000 €

5000 €

Jos tiedonantovelvollinen on tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta antanut olennaisesti väärän ilmoituksen, muun tiedon tai asiakirjan taikka ei ole lainkaan antanut ilmoitusta tai on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt olennaisesti muun verotusmenettelylain 3 luvun mukaisen velvoitteen osittain tai kokonaan, laiminlyöntimaksun suuruus on aina vähintään kaksinkertainen yllä olevan taulukon maksuista ja enintään 15 000 euron suuruinen. Laiminlyöntimaksun 15 000 euron rajaa sovelletaan maksuvuosi ja ilmoituskohtaisesti.

Laiminlyöntimaksua voidaan kohtuullistaa tai se voidaan jättää kokonaan määräämättä perustellusta syystä. Perusteltuna syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että tiedonantovelvollisen laiminlyönti on olosuhteisiin nähden vähäinen.

Laiminlyöntimaksun suuruus kansainvälisen tietojenvaihdon tilanteissa

Laiminlyöntimaksu voidaan määrätä myös kansainvälistä tietojenvaihtoa koskevien, verotusmenettelystä annetun lain 17 a-d §:n (FATCA, CRS/DAC2) sekä 23 a §:n mukaisten tiedonantovelvollisuuksien ja huolellisuusmenettelyjen laiminlyönnistä. Laiminlyöntimaksu määräytyy näissä tilanteissa alla olevan taulukon mukaisesti, ellei ole erityisiä laiminlyöntimaksua alentavia tai korottavia seikkoja.

 

Laiminlyönnin vuoksi tutkimatta tai ilmoittamatta jääneet tai virheellisesti tutkitut tai ilmoitetut tilit ja tiedot

Tiedot ovat saapuneet myöhässä, väärällä tiedonantotavalla tai asiakasta on kehotettu antamaan vuosi-ilmoitus tai selvityspyyntöön ei ole saatu hyväksyttävää vastausta

Vuosi-ilmoitustiedot eivät ole ehtineet kansainväliseen tietojenvaihtoon tai huolellisuusmenettelyjä on laiminlyöty 

 Tilien lukumäärä

Myöhässä/ kehotettu kerran

Kehotettu kaksi kertaa

1–20 kpl

100 €

200 €

800 €

21–50 kpl

200 €

400 €

1 200 €

51–100 kpl

300 €

500 €

1 600 €

101–200 kpl

400 €

600 €

2 000 €

201–700 kpl

500 €

700 €

3 000 €

yli 700 kpl

1 500 €

2 000 €

5 000 €

Nollailmoitus

100 €

200 €

400 €

Laiminlyöntimaksua voidaan kohtuullistaa tai se voidaan jättää kokonaan määräämättä perustellusta syystä. Perusteltuna syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että tiedonantovelvollisen laiminlyönti on olosuhteisiin nähden tai taloudelliselta arvoltaan vähäinen.

Laiminlyöntimaksun määrään korottavasti vaikuttava seikka on esimerkiksi ilmoittamatta jääneiden tilien ja/tai maksujen suuri taloudellinen arvo. Lisäksi huolellisuusmenettelyiden laiminlyöntien laiminlyöntimaksua korottava seikka on esimerkiksi se, että laiminlyönti liittyy suuriarvoisiin tai uusiin tileihin. Uudella tilillä tarkoitetaan CRS/DAC2:ssa tiliä, joka on avattu 1.1.2016 tai sen jälkeen ja FATCAssa tiliä, joka on avattu 1.7.2014 tai sen jälkeen.

Jos tiedonantovelvollinen on tiedonantovelvollisuuden täyttämiseksi tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta antanut olennaisesti väärän ilmoituksen, muun tiedon tai asiakirjan taikka ei ole lainkaan antanut ilmoitusta tai on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt olennaisesti muun verotusmenettelylain 3 luvun mukaisen velvoitteen osittain tai kokonaan, laiminlyöntimaksun suuruus on aina vähintään kaksinkertainen yllä olevien taulukoiden maksuista ja enintään 15 000 euron suuruinen.

Raportoitavia järjestelyjä (DAC6) koskevien velvoitteiden laiminlyöntiä koskeva laiminlyöntimaksu määrätään aina tapauskohtaisen kokonaisarvioinnin perusteella. 

Oikaisu ja muutoksenhaku

Tiedonantovelvollinen ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö saavat hakea laiminlyöntimaksua koskevaan Verohallinnon päätökseen muutosta kirjallisella oikaisuvaatimuksella verotuksen oikaisulautakunnalta.

Tiedonantovelvollisen on tehtävä oikaisuvaatimus 60 päivän kuluessa siitä, kun tiedonantovelvollinen on saanut tiedon Verohallinnon päätöksestä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön määräaika on 60 päivää päätöksen tekemisestä.

 

pääjohtaja Markku Heikura                                                                                                                        

johtava lakimies Kari Aaltonen        

                                                                               

Sivu on viimeksi päivitetty 4.3.2022